lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1: Rakkaus

Juuri sellainen kirja, jota ei jaksa lukea. Aika, paikat, henkilöt, tapahtumat poukkoilevat. Mukana tiukkaa faktaa tylsästi kerrottuna kesken muun tarinan. Luvut ovat lyhyitä ja välillä ollaan "nykyhetkessä" 1980-luvulla, välillä henkilöiden lapsuudessa. Selasin kirjan pikaluvulla läpi.

Ihan niin kuin kahdeksankytluvulla ei olisi ollut vielä homopareja ollenkaan, vaan kaikki käyvät vaan aseman vessassa katselemassa toistensa vehkeitä. Ja ihan niin kuin olisi hypätty kenen tahansa autoon vain, jotta saataisiin kosketella toisiansa. Ehkä Tukholmassa. Tuskin Helsingissä.

Kipeä aihe. Nekin homot, jotka olivat parisuhteessa 1980-luvun lopussa, olivat jo ehtineet saada hiv-tartuntansa. Ja siihen kuoli. Tosielämässä tarinat olivat kauniimpia kuin kirjassa. Siitä on jo hirveän kauan, mutta kaikki palasi elävästi mieleen kirjan selaamisen myötä.

Kirjan nimi on osuva. Kun sairaudesta ei vielä tiedetty tarpeeksi, vallitsi pelko. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti