keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Janne Huuskonen: Täydellinen päivä

Luin jonkin matkaa ja luovutin. Pelkkää kiroilemista ja huumeiden etsimistä ja käyttämistä. Ei kovin kiinnostavaa. 

Kirja saattaisi kiinnostaa yläkouluikäisiä, huumeiden käyttäjiksi ryhtymässä olevia ongelmanuoria. 




tiistai 28. syyskuuta 2021

Camilla Sten: Perijä

Pidin kovasti Camilla Stenin ensimmäisestä dekkarista nimeltä Kadonnut kylä. Valitettavasti Perijä ei yllä likimainkaan samalle tasolle. Siinä, missä Kadonnut kylä oli kekseliäs ja uudenlainen, on Perijä kliseinen kartanoromaani.

Eleanor poikaystävineen matkaa maalle katsastamaan vanhan kartanon, jonka Eleanor on nähtävästi perinyt. Paikan päälle ilmestyvät myös asianajaja ja Eleanorin täti. Sitten ollaan pakkasessa lumimyrskyn keskellä synkässä kartanossa, jossa tapahtuu kummia. Tylsää. 

Juonen kehittelyn perusteella odotin paljon jännittävämpiä käänteitä. Lopputulos jäi kuitenkin sangen latteaksi. Mahdollisuuksia jäi käyttämättä. 

Jostain syystä menin koko ajan sekaisin henkilöistä Vivianne, Vendela, Veronika ja Viktoria. Kuka onkaan kenenkin tytär? Kirjassa ollaan välillä nykyajassa, välillä 1960-luvulla. Tämä on omiaan sekoittamaan suhteita. 

Kirjassa käytetään eräästä pariskunnasta puhuttaessa termejä Hän ja Hän. Kiinnostaisi tietää, oliko originaalissakin näin, vai onko tämä kääntäjän tapa osoittaa, kumpi on han ja kumpi hon.





sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Kirja on Gerhardsenin Hammarby-sarjan toinen osa. Rikoskomisario Conny Sjöberg joutuu tiiminsä kanssa selvittämään kahta murhaa. Yllätyksettömästi tapaukset kietoutuvat toisiinsa. 

Gerhardsen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, mutta jokin kirjassa tökkii. Henkilöitä on paljon, ja välillä mainitaan nimiä, joita en muista aiemmin nähneeni lainkaan. Henkilöistä puhutaan milloin etu-, milloin sukunimellä, ja kun he eivät kovin tuttuja ole, se sekoittaa entistä enemmän. Henkilöt jäävät etäisiksi, koska heidän ajatuksiaan ei avata. 

Juoni on ihan hyvä, mutta tapahtumien selvittely lähinnä pitkästyttävää, koska lukija tietää jo, mitä seuraavaksi tulee luultavasti tapahtumaan. Sarjan edellisen osan, Piparkakkutalon, perusteella pidin Conny Sjöbergia sympaattisena. Tässä kirjassa turha sympaattisuus karisee ja Sjöberg osoittautuu tyypilliseksi mieheksi. 

Kirjan nimi Tuhkimotytöt on omituinen, eikä se viittaa oikein mihinkään. Alkuperäisteoksen nimi on Mamma, pappa, barn, joka sekin on vähän kummallinen. 

Ärsyttämään jäi, että useampi henkilöistä eli vähintäänkin arveluttavissa olosuhteissa poliisin tieten, mutta poliisi ei pannut rikkaa ristiin parantaakseen tilannetta. 




perjantai 24. syyskuuta 2021

Tuire Malmstedt: Lasitarha

Olipas kimurantti juoni! Suhtauduin kirjan alkupuolella juonenkulkuun varsin skeptisesti, koska keskeisiä henkilöitä on niin paljon, ja jokaisella omat ongelmansa. Kirjan kantava teema tuntuu olevan yksinäisyys. Keskeiset henkilöt ovat yksinäisiä, kuka mistäkin syystä, eikä kontaktia muihin oikein osata ottaa. 

Kirja esittelee kaksi uutta rikostutkijaa, Helsingistä takaisin kotiseudulleen Jyväskylään muuttaneen Elmo Vauramon ja hiljaisen Matilda Metson. Elmon traumojen syy paljastuu tässä kirjassa, Matildan jää seuraavaan osaan. Matilda on keskeinen henkilö, mutta sivuroolissa, eikä hänestä kerrota juuri mitään. 

Minua aina ärsyttää, kun dekkareissa uhrin tai vastaavan ajatukset on painettu omiksi luvuikseen kursiivilla, koska kursiivia on hankala lukea. Tässä kirjassa ne ovat ihan normaalilla fontilla, omana lukunaan kylläkin. Mutta tämä kyllä kirkastaa minulle, miten tärkeää on erottaa uhrin ajatukset kirjasintyypillä muusta kerronnasta. Tavallaan fontin muuttuminen kertoo myös, että aika tai paikkakin muuttuu. 

Miespääosan esittäjä Elmo sitaisee hiuksensa pari kertaa myötähäpeää herättävästi manbunille. Suosikaamme kaunista suomen kieltä, kun ei ole kyse edes henkilön repliikistä, vaan leipätekstistä. 

Yksi keskeisistä henkilöistä, Lilja, on kuuro ja kommunikoi viittomakielellä. Tämä antaa mielenkiintoista lisäväriä. Kirjoissa harvoin on aistivammaisia henkilöitä tärkeissä rooleissa. 
Kirjailijalle käy tosin kömmähdys: Kuuro Lilja muuttuu yhtäkkiä kuulevaksi kirjan loppupuolella yhden sivun ajaksi. Hän kuulee miehensä sanovan jotakin, ja hetkeä myöhemmin mies puhuu hänelle hänen selkänsä takana. Luulin ensin, että tämä kuuluu juonikuvioon ja Liljan kuulo yllättäen palautuu. Niin ei kuitenkaan käy, vaan kirjailija on vain unohtanut hetkeksi, että Lilja ei kuule. 

Erinomainen uuden Metso&Vauramo-sarjan avaus. Odotan mielenkiinnolla jatkoa. 




keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Eppu Nuotio: Niin kuin vierasta maata

Menin vipuun ja luulin, että tämä on dekkari. Eipä ollutkaan, vaan rakkaushömpötystä ja vielä sangen tyhjänpäiväistä sellaista. Onneksi kirja on ohut. 

Kirjan päähenkilöitä ovat Markus ja Henrietta eli Henni, jotka tapaavat sattumalta. Molemmat ihastuvat toisiinsa siinä silmänräpäyksessä, ja seuraa sarja sattumanvaraisia kohtaamisia, kunnes kumpikin myöntää tunteensa. Päähenkilöt jäävät jotenkin ohkaisiksi, kylmän tuntuisiksi. 

Markus vaikuttaa selvästi rakastuneemmalta kuin Henni, eikä sellainen tiedä koskaan hyvää. Hennillä puolestaan on elämälleen selvät sävelet, ja Markuksen tulisi vain asettua kiltisti paikoilleen. Sopueutumisvaikeuksia tuottaa sekin, että toinen on hyvätuloinen ja varakkaasta suomenruotsalaisperheestä, toinen virkamiehen palkalla kitkutteleva maalaispoika Mikkelin takamailta. 

Kirja kertookin ehkä siitä, miten vaikeaa rakastuminen siten, että mukautuu toisen elämään, on aikuisena, kun oma elämä on jo rakennettu. Vaikka kirjassa rakastutaan, ei silti olla valmiita tekemään myönnytyksiä suuntaan tai toiseen. 

Kirjan tavoite jäi arvoitukseksi. Nähtävästi se on tarkoitettu kevyeksi välipalaksi. Kirja sopisi hyvin naistenlehden jatkoromaaniksi, sikäli kuin niissä sellaisia vielä on. 




tiistai 21. syyskuuta 2021

S. J. Bennett: Windsorin solmu

Kirja aloittaa uuden sarjan Hänen majesteettinsa tutkimuksia, jonka pääosassa toden totta on Englannin kuningatar Elisabet II. Kirjassa esiintyy monia suomalaisillekin tuttuja hoviin liittyviä henkilöitä. Osaa en kuitenkaan tunnista, kun en kuninkaallisten elämää sen kummemmin ole seurannut. Onkin vaikea tietää, ketkä henkilöistä ovat keksittyjä ja ketkä oikeasti olemassa. 

Lukukokemusta himmensi huomattavasti luokattoman huono oikoluku. Kirjassa on henkilö nimeltä Gavin Humphreys, ja hänen nimensä oli kirjan alkupuolella kirjoitettu koko ajan väärin. Se oli vuoroin Humphrey ja vuoroin Humphreys. Todella ärsyttävää. 

Hänmennystä herättää myös venäläispariskunnan sukunimi Peyrovski, joka vaikuttaa kirjoitusvirheeltä. Liekö tämä englantilaisittain kirjoitettu Petrovski vai joku muu älynväläys. Olisi sen kai voinut kirjoittaa suomalaisille tutummin Petrovski

Aluksi kuningatar tuntuu kovin etäiseltä, samoin muut hahmot. Vähitellen Hänen majesteetistaan muodostuu kuitenkin inhimillinen ja lämminhenkinen kuva. Kuningattaren salainen pikku pahe on ratkoa kaikessa hiljaisuudessa hoviin liittyviä rikoksia. Tällä kertaa Windsorin linnassa tapahtuu murha. Toki sitä poliisikin selvittää, mutta kovin avuttomasti kuningattareen verrattuna. Iäkkään kuningattaren apuna toimii hänen sihteerinsä Rozie. 

Rozie on jännittävästi tummaihoinen nuori neitonen, jolla on selvittelytyössä hyötyä myös armeijataustastaan. Rozie ja kuningatar lähestulkoon ystävystyvät, mikäli sellainen on mahdollista. 

Kirjailija lienee kirjoittanut kirjansa kieli keskellä suuta, jotta ei tulisi vahingossakaan loukanneeksi kuningatarta. Juonellisesti kirja on varsin mitäänsanomaton. Sen anti onkin enemmän siinä, että se päästää tirkistelemään hovin elämää. 

Kirja on luokiteltu nuorten aikuisten romaaniksi. Sitä suuremmalla syyllä käännöksen ja painojäljen tulisi olla moitteetonta. 






lauantai 18. syyskuuta 2021

Anders Roslund: Levon hetki nyt lyö

Komisario Ewert Grens jatkaa herkeämätöntä rikollisten jahtaamista. Jälleen kerran hän pyytää ja vaatii avukseen mestarisoluttautuja Piet Hoffmanin. 

Kuten monesti olen todennut, yleensä yhden kirjoittajan kirjat pysyvät paremmin kasassa kuin kahden. Ewert Grens -sarjassakin tapahtui huomattava laadunparannus, kun Roslund alkoi kirjoittaa niitä yksin. 

Tämän kirjan aihepiiri on vastenmielinen. Se liittyy lasten hyväksikäyttöön ja hyväksikäyttäjien kiinniottamiseen. Grens pakotetaan lomalle, jonka aikana hän nappaa laajan pedofiiliringin. 

Kirja on hyvin intensiivinen. Se on luettava nopeasti loppuun, jotta näkee, miten käy. Se on luettava nopeasti myös siksi, että pääsee aiheesta eroon. 




perjantai 17. syyskuuta 2021

Anni Kytömäki: Margarita

Kerrankin tartuin minäkin Finlandia-voittajaan. Margarita on mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan loppupuolesta ja sen jälkeisestä ajasta muutaman aikalaisen näkökulmasta. 

Senni asuu maaseudulla, pienessä kylässä. Kylän elämänmenoa pyörittää kesäisin auki oleva kylpylä, jossa Sennikin työskentelee. Hieroja-isä on kouluttanut Sennin seuraajakseen. Isä tuntuukin aina olevan selän takana kommentoimassa Sennin ajatuksia ja tuputtamassa ohjeitaan, vaikka on jo edesmennyt.

Sennin elämänvalinnat tulevat annettuina, muiden sanelemina. Isä, äiti, juhannusyön muukalainen. Senni tekee sen, mitä ajattelee häneltä odotettavan. 

Keskeisiä teemoja ovat sota ja siitä selviäminen sekä jokisimpukoiden kohtalo. Olen sen verran suoraviivainen lukija, että ohitan sujuvasti pitkät luontokuvaukset. Niinpä raakkuparan elämäntarina ei herättänyt minussa suuria tunteita. 

Kirjan loppupuolella ihmettelin, miksi tämä vielä jatkuu, vaikka salat ovat paljastuneet ja kaikki on paketissa. Lopun tapahtumat tuntuivat turhalta venyttämiseltä. Raakun mielestä se ei varmaan ollut turhaa.

Kirjan tapahtumat on kuvattu kiinnostavasti ja siinä on menneen ajan henki. Klassikko jo syntyessään.




lauantai 11. syyskuuta 2021

Jørn Lier Horst: Korpimaja

Horstin päähenkilö William Wisting on samansorttinen rauhallinen poliisimies kuin Jari Salosen Zetterman. Miellyttää minua suuresti. 

Yleensä Wistingillä on apunaan toimittajatyttärensä Line, joka tunkee nenänsä joka paikkaan. Ja taas kerran tässäkin kirjassa Line joutuu kiipeliin, josta hänet pelastetaan viime hetkellä. Tai ainakin sinnepäin. Olisi virkistävää, jos Line ei joskus joutuisi pulaan selvittäessään poliisille kuuluvia tehtäviä.

Muuten Korpimajassa on mielenkiintoinen juoni, ja toimittajan työskentely täydentää mukavasti poliisin työtä.




maanantai 6. syyskuuta 2021

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun

Kirja kuuluu sarjaan, jossa julkaistaan Agatha Christien kehittämän Hercule Poirot -salapoliisin uusia seikkailuja vanhojen Christien kirjojen hengessä. Tässä kirjassa onkin vahva aikalaistunnelma Christien alkuperäisten teosten ajalta. Kääntäjä on hyvin tavoittanut ajan hengen mukaisen kielen. 

Juonta ei paljon kannata avata, jottei paljastu liikoja. Poirot ja Scotlan Yardin edustaja Edward Catchpool, joka toimii myös kirjan minäkertojana, kutsutaan maaseudulle ratkaisemaan murhatapausta. Syyllisiä on tarjolla kosolti, samoin murhan tunnustajia. Poirot nokkelasti selvittää tapauksen Catchpoolin ihmetellessä vieressä. 

Erittäin onnistunut Christie-jäljitelmä. 




lauantai 4. syyskuuta 2021

Elizabeth Strout: Olive, taas

Olive Kitteridge on entistä vanhempi eläkkeellä oleva matematiikan opettaja. Toisin kuin aiemmassa kirjassa, Olive Kitteridgessä, jossa tarinoita kerrottiin Oliven ympäriltä Oliven ollessa vain sivuroolissa omassa elämässään, tässä kirjassa Olive on vahvasti pääosassa. 

Oman lukunsa saavat myös Stroutin kirjoittaman Pikkukaupungin tyttö -kirjan Isabelle ja Amy, jotka käväisevät tässäkin kirjassa. Kuten edellisessä Olivesta kertovassa kirjassa, tässäkin kirjassa on paljon henkilöitä. Hyvin paljon. Tällä kertaa pitäisi vielä muistaa, onko heidät kenties mainittu aiemmassa kirjassa ja missä yhteydessä. 

Kirja kattaa koko Oliven loppuelämän, ja se etenee hyppäyksittäin. Lukujen välillä voi olla kulunut useampi vuosi, ja Oliven elämässä tapahtunut kaikenlaista. 

Olive on edelleen töykeä ja suorasanainen muille ihmisille. Hämmästyttää myös hänen menneisyytensä opettajana, kasvatusalan ammattilaisena, kun seuraa, kuinka hän kohtelee elämässään piipahtavia lapsia. 

Olive on ollut elämässään aika yksinäinen, kenties juuri töksähtelevän luonteensa takia. Olive on myöskin tarkka siitä, kenet hyväksyy tuttavakseen. Elämänsä loppupuolella Oliven elämään tulee uusia ihmisiä, joiden seurassa Olive tuntuu ymmärtävän jotain itsestäänkin. Ja siitä, miksi elämä meni siten kuin se meni.