Lina Bengtsdotter: Liekit

Lina Bengtsdotterilta on aiemmin suomennettu kirjat Annabelle, Francesca ja Beatrice. Aiempien kirjojen keskeinen henkilö on Charlie Lager, joka työskentelee Ruotsin kansallisessa operaatio-osastossa NOAssa. Liekit ei kuulu samaan sarjaan, vaan on itsenäinen teoksensa.

Liekit kertoo Vegasta, joka asuu perheineen Lontoossa, mutta palaa Ruotsiin kotikyläänsä vanhan ystävänsä pyynnöstä. Vega on jättänyt kaiken taakseen vuosia sitten. Kotikylässä asuu yhä hänen isänsä ja kaikki muut entisen elämän ihmiset. Vain hänelle soittanut ystävä Katja on kateissa.

Kirjassa kulkee rinnan Vegan kirjoittama kirja nimeltä Liekit ja nykyhetki, jossa Vega etsii Katjaa. Alkuun oli tosi vaikea saada juonesta kiinni, koska molemmissa kerroksissa on samat paikat ja samat henkilöt. Tavatkin ovat samanmoiset: viinaa kuluu. Henkilöitä on paljon, ja on vaikea muistaa, mihin aikaan he kuuluvat ja kuka on kellekin sukua. 

Kun luin sinnikkäästi eteenpäin, aloin päästä kärryille henkilöistä. Ennen katoamistaan Katja on tutkinut äitinsä aikoja sitten kadonneen siskon tapausta. Katoamisetkin yhdistävät molempia ajanjaksoja. Todellakaan mikään ei muutu pienessä kylässä. 

Alun tahmeuden jälkeen Liekit osoittautuu melkein yhtä hyväksi kuin Charlie Lager -sarja. 

Eeva Louko: Käärmeiden maa

Eeva Loukolta on aiemmin ilmestynyt Onnellisten saari, josta pidin kovasti. Käärmeiden maassa ollaan edelleen Lauttasaaren maisemissa. 

Toimittaja Ronja Vaara ei viihdy työssään pienen paikallislehden toimituksessa. Hän alkaakin omin päin tutkia ammoin kadonneeen Auroran tapausta, joka näyttäisi liittyvän kahteen tuoreeseen nuoren naisen murhaan. Naisten murhat taas kytkeytyvät Lauttasaareen. Rikospoliisi Anton Koivulla on oma lehmä ojassa tapausten tutkinnassa. 

Paljon tapahtumia, jotka pyörivät toistensa ympärillä. Paljon ihmisiä, jotka pyörivät toistensa ympärillä. Louko on onnistunut taas rakentamaan monisyisen tarinan, joka pysyy hyvin kasassa loppuun saakka. Ihmissuhteissa tapahtuu, ja niitä puidaan taas enemmän kuin itse rikoksia. 

Kansi on mielestäni aika kamala. Kultakirjaimet kalliota vasten tavoittelevat ehkä hautakivimaista tunnelmaa? Käytännössä se näyttää sekavalta, ja tekstiä on vaikea erottaa. 

Pernilla Ericson: Syyllisyyden taakka

Syyllisyyden taakka on neljäs osa poliisin salaisesta Erla-ryhmästä kertovassa sarjassa, jonka aiemmat osat ovat Sinua seurataan, Löydän sinut ja Älä käännä selkääsi. Kun nyt luin arvioni sarjan aiemmista kirjoista, herää kysymys, miksi edes lainasin tämän uusimman. Edellisen osan ilmestymisestä on jo useampi vuosi aikaa. 

Yllättäen alkukankeuden jälkeen Syyllisyyden taakka lähtikin kulkemaan hyvin. Poliisin salaiseen erityisryhmään kuuluvat Edith, Aminah, Rickard ja Liv saavat selvitettäväkseen itsemurhiksi naamioidut murhat, joiden tekijä tuntuu olevan vain varjo seinällä. Murhaajan etsimisen ohessa puidaan Rickardin ja Livin parisuhdetta. 

Syyllisyyden taakka on paras tähänastisista Erla-sarjan kirjoista, vaikka henkilöt jäävät tässäkin ohuenlaisiksi. 

Suvi Vaarla: Kadonnut aika

Olen aiemmin lukenut Suvi Vaarlan teoksen Westend, josta pidin kovasti. Westend kertoo 1990-luvun lamasta ja sen vaikutuksesta aikansa lapsiin. 

Kadonnut aika kertoo elämästä neljän eri henkilön näkökulmasta: Oton, hänen ystävänsä Lassen, Oton entisen naisystävän Iriksen ja Alexandran, Iriksen siskon. Kaikkien elämät risteävät ja vaikuttavat toisiinsa, enemmän tai vähemmän. Jokainen pohtii tahollaan ajan katoavaisuutta. 

Kirja alkaa Oton osuudella. Se on kuivakka, ja olinkin jo laittaa kirjan sivuun. Vähitellen pääsin sisään kirjan verkkaiseen ajattelutapaan ja aloin viihtyä. Kadonnut aika on pieni kirja, viipale ajasta, jolla ei ole selkeää alkua tai loppua,

Heini Röyskö: Ja samassa tuli hiljaisuus

Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä 13.4.1976 kuoli 40 ihmistä. Heini Röyskö on kirjoittanut tositapahtuman pohjalta fiktiivisen teoksen, jonka henkilöt eivät perustu todellisiin henkilöihin. Kirjassa on kuitenkin aito tunnelma, ja voisi hyvin kuvitella seuraavansa oikeiden ihmisten elämää. 

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Eeva, joka selviää räjähdyksestä pienin vammoin. Eevan työkaveri Leena, jonka tyttären kummitäti Eeva on, kuolee räjähdyksessä. Leenan puoliso Jouko ja tytär Maria ovat niin ikään keskeisiä hahmoja. Helluntailaisperheen tytär Kristiina on juuri poikaystävänsä luona salaa yötä, kun räjähdys pirstoo ikkunan hänen päälleen. Kristiinan ja Heikin vaikeasti etenevä suhde on yksi kirjan keskeisistä tarinoista. 

Kirjassa seurataan onnettomuudesta osansa saaneiden elämää aina seuraavan vuoden syksyyn saakka. Röyskö osaa hyvin kuvailla apeita tunnelmia ja ihmisten ajatuksia tapahtuman jälkeen. Vaikka kirjan henkilöt eivät halua kuulla ihmisten kertovan, missä he olivat onnettomuushetkellä, kerron silti. Kirjan tapahtumat ovat kiinnostavia, koska muistan yhä tuon päivän. Olin kuudesluokkalainen ja kun tulin koulusta kotiin, äitini oli juuri siivoamassa ja kertoi, että radiosta tulee vain surumusiikkia, koska on tapahtunut suuronnettomuus. Muistan myös lehdissä olleet järkyttävät kuvat arkkurivistöistä. 

Jenny Colgan: Vuorovetten ranta

Vuorovetten ranta on jatkoa Suolaisten tuulten saarelle, joka kertoo takaisin kotisaarelleen Mureen muuttaneesta Florasta. Suolaisten tuulten saari oli romanttista perushuttua, mutta Vuorovetten ranta ui paljon syvemmissä vesissä. 

Vuorovetten rannassa ilmapiiri on pääsääntöisesti alakuloinen. Floran entinen esimies, nykyinen rakastettu Joel matkustelee työnsä takia paljon, eikä muutenkaan tunnu kertovan kaikkea Floralle. Floran veljen Flintanin suhde rikkaaseen Coltoniin on voimissaan ja jopa etenee. Apea pohjavire seuraa kuitenkin tätäkin suhdetta. Floran paras ystävä Lorna katselee lääkäri Saifia sillä silmällä. Vaikka iloisia asioita tapahtuu, on niissäkin melankolinen tunnelma. 

Luin juuri tätä ennen edellisen osan, ja pelkäsin kirjojen olevan liian pehmoisia peräkkäin luettaviksi. Pelko oli turha, Vuorovetten rannan herättämä mielentila on aivan toisenlainen. 

Kirjan lopussa on pienoisromaani Maailman ääriin, joka kertoo lääkäri Saifin alkuajoista Muren saarella. Se rikkoo tiiviin tunnelman, jonka Vuorovetten ranta on juuri saanut aikaan käänteillään. Pienoisromaani olisi ollut hyvä julkaista Suolaisten tuulten saaren alussa, jonne se ajallisestikin sijoittuu. Nykyisellään sillä ei ole oikein mitään arvoa. 

Jenny Colgan: Suolaisten tuulten saari

Jenny Colganilta on aiemmin suomennettu Skotlanti-sarja (Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja sekä Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta) ja Beach Streetin pieni leipomo -sarja (Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita, Jouluvaloja ja takkatulen rätinää sekä Aamuruskoja ja uusia alkuja). 

Suolaisten tuulten saari aloittaa uuden Koti pikkusaarella -sarjan. Sarjan saari on kuvitteellinen Muren saari jossain Fair Islandin tienoilla. Saarella puhutaan gaelin kieltä tai jotain sentapaista. Vaikea sanoa, ovatko kursiivilla painetut repliikit aitoja vai keksittyjä. 

Muren saarelta kotoisin oleva Flora työskentelee Lontoossa asianajotoimistossa ja haaveilee pomostaan Joelista, joka on hyvin etäinen. Flora itsekin tiedostaa ihastuksensa olevan samaa tasoa kuin filmitähtien fanitus. Se ei silti estä häntä haaveilemasta. 

Flora joutuu palaamaan vastentahtoisesti kotisaarelleen työkeikalle. Joel matkustaa sinne myös, ja ennen pitkää tapahtuu se tavanomainen käänne. Juonikuvio on kovin tuttu aiemmista Colganin sarjoista. Minulla on lainassa myös jatko-osa, joka tavan mukaan mutkistanee rakkauskuvioita. Joudun lukemaan kirjat peräkkäin, koska jatko-osan palautuspäivä painaa päälle. 

Kaikesta nurinastani huolimatta Suolaisten tuulten saari on viihdyttävä ja se oli nopeasti luettu. 

Katie Fforde: Kevättä mielessä

Kevättä mielessä on kepeä, hyväntuulinen rakkausromaani, jossa kulkee rinnan kahden naisen tarina. Äiti Gilly pyörittää majataloa kotitalossaan, tytär Helena puolestaan on käsityöläinen, joka kutoo kangaspuilla huiveja. Helena asuu vuokralla, mutta joutuu lähiaikoina etsimään uuden asunnon, joka on kyllin iso kangaspuille. 

Kuinka ollakaan, Helena ihastuu vuokraisäntäänsä (miksi juuri nyt, onhan hän asunut asunnossaan jo hyvän aikaa) ja asiat etenevät nopeasti. Samaan aikaan Gillyllä on vientiä vähän liiankin kanssa. Kirjassa seurataan kahta rakkaustarinaa, eikä yllätyksiä ole luvassa. Ehkä siksi kirja onkin helppoa luettavaa väsyneelle mielelle. 

Kaarina Griffiths: Meren syliin

Suomalaissyntyinen Kaarina Griffiths asuu nykyään Cornwallissa, jonne hänen kirjansakin sijoittuu. Meren syliin on Cornwallin mysteeri -sarjan ensimmäinen osa. 

Suomalainen Kaisla on vuokrannut mökin pienestä cornwallilaiskylästä asettuakseen sinne kesän ajaksi maalaamaan. Kaisla on siis taiteilija. Sattuman oikusta Kaisla saa asuinkaverikseen rikostoimittaja-Emman, joka on tullut kylään raportoidakseen nuoren tytön katoamisesta. Yhdessä naiset löytävät ruumiin, ja tapahtumat alkavat edetä vinhaa vauhtia. 

Kirjan kieli on vähän kömpelöä minun makuuni. Puhekieliset ilmaukset henkilöiden puheessa tökkivät, kun toinen keskeisistä henkilöistä ei kuitenkaan kommunikoi äidinkielellään. Kaisla pitää itseään vähäpuheisena, mutta höpöttää kuitenkin jännittyneenä ummet ja lammet. Kaisla myös tahtoisi puhua näkemästään järkyttävästä löydöstä, mutta kiertää kaikki ihmiset kaukaa. Ristiriitaista on Kaislan elämä. 

Ekohenkisyys on kirjassa pinnalla. Naiset kuuluvat samaan ilmastoteemaiseen järjestöön ja Kaisla kutsuukin toistuvasti Emmaa ekosiskokseen, mikä kuulostaa teennäiseltä suomalaisen käytökseksi. Kirjassa ilmasto-ongelmaan suhtaudutaan suorastaan fanaattisesti. Poliisikaan ei vapaa-ajallaan mieti kuin sitä. Kaikkihan tietävät, että fanaattisuudesta ei seuraa koskaan mitään hyvää. 

Juoni on kovin läpinäkyvä, koska arvasin syyllisen heti alkumetreillä. 

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa on suomennettu väärässä järjestyksessä, kuten niin monia muitakin. Tässä sarjan tähänastiset kirjat oikeassa ilmestymisjärjestyksessä: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet, Osasto 73, Kerjäläinen, Syntipukki, Häpeänurkka, Valheenpunoja ja Suojelusenkeli. 

Sielunkumppani on vähän erilainen kuin sarjan aiemmat kirjat. Siinä keskiössä ei ole Emman itsekkyys vaan kadonnut pieni vauva. Emmaa jahtaava entinen poliisipäällikkö karkaa vankilasta ja Emma on taas vaarassa. Samaan aikaan Nylletin johtama tutkimusryhmä yrittää selvittää kadonneen vauvan tapausta. Kirjan lopussa kaikki selviää.

Emman sisko Josefin on edelleen kateellinen Emmalle. Tämä on jokaisessa kirjassa toistuva, tylsäksi käyvä teema.