Eppu Nuotio: Hevosenkenkä

Raakel Oksa ratkaisee -sarjan neljännessä osassa ollaan ajoittain 1920-luvulla. Sarjan aiemmat osat ovat nimeltään Leinikkimekko, Hopeamedaljonki ja Pitkäsoitto. Jokaisen kirjan kohdalla olen valittanut kirjojen ohuudesta ja siitä, miten henkilöt jäävät etäisiksi ja tapahtumat vilahtelevat ohi liian nopeasti. Silti tartun aina sarjan uusimpaan kirjaan. 

Vasta nyt saan kiinni siitä, miten sarjaa tulee lukea. Puuseppä Raakel Oksa kunnostaa vanhoja taloja ja tavaroita, ja saa aavistuksia niiden historiasta. Joskus löytyy kirje, joskus vaatekappale. Tällä kertaa löytyy vanha sormus. Samaan aikaan kirjassa kerrotaan toista tarinaa aikain takaa. Lukija saa tietää, mitä kauan sitten on tapahtunut. Raakelille se ei kuitenkaan kokonaan paljastu, vaan hän jää arvailujensa varaan. Tämä on ollut minulle vaikea ymmärtää. Yleensähän tämäntyyppisissä kirjoissa juonet ovat kohdanneet toisensa lopussa, ja kaikki langat on solmittu. 

Raakelin melkein-sukulainen Ellen Lähde kipuilee oman elämänsä kanssa. Ellenillä on uusi elämä Helsingissä, eikä kaikki ole kohdallaan. Ellen on onneksi hyvä löytämään itselleen yhteisöjä, kuten martat. Entisen kotikaupungin Turun marttojen kanssa tavatessaan hän ehdottaa: "Teidän pitää sitten ensi syksynä tehdä matka Haagan Alppiruusupuistoon". Selvästikään kirjailijalla ei ole aavistustakaan, milloin alppiruusut kukkivat. Eipä niissä ikivihannissa puskissa paljon katsomista syyssateilla ole. 

Kirja on oikein viihdyttävää lukemista, vaikka loppu onkin vähän haikea. 

Christian Rönnbacka: Armoton

Ollaan jo Hautalehto-sarjan osassa 13 ja meno jatkuu yhtä hulvattomana kuin ennenkin. 

Komisario Antti Hautalehdon henkilökohtaisessa elämässä on muutosten aika. Meinaa Anttia itseäänkin hirvittää, millä tempolla asiat etenevät. Työpaikalla, Porvoon poliisilaitoksella, sentään asiat pysyvät ennallaan, mitä nyt yksi uusi kollega saadaan. 

Kirjan tapahtumat lähtevät pienestä välienselvittelystä liikkeelle. Asiat mutkistuvat ja ennen pitkää ruumiitakin tulee. Juonessa ei ole valittamista, se kulkee hyvin ja mutkittelee sopivasti. Jälleen kerran kirjan parasta antia on Antin ja kollegoiden huulenheitto, joka saa välillä hörähtelemään ääneen. 

Pidän tällaisista kirjoista, joiden juoni kulkee suoraviivaisesti ihmisten välillä. Ei huumekauppaa, ei mafiaa, ei politiikkaa. 

Annukka Salama: Sulamispiste

Luettuani Salaman Asioita, joista en tiennyt pitäväni halusin lukea myös Sulamispisteen. Sulamispiste kertoo jääkiekkomaailmasta, ja tartuin siihen hyvin skeptisenä muistaen yhä Fredrik Backmanin Kiekkokaupungin. Onneksi kirjoissa ei ole mitään samaa. 

Sulamispiste kertoo Oliverista, joka treenaa ampumahiihtoa veren maku suussa, mutta käy myös salaa harjoittelemassa jääkiekkoa yksikseen ja kaupungin ikämiesporukassa. Salaa, koska äidin mielestä jääkiekko on synneistä suurin. Oliverin isä saa kuitenkin salaisuuden selville ja lataa videon pojan kiekon läimimisestä someen. 

Sen jälkeen Oliver kutsutaankin maajoukkuetreeneihin ja urheilulukioon. Kirjassa kerrotaan paljon jääkiekon pelaamisesta, mutta vielä enemmän siinä kerrotaan kahden pojan viha-rakkaussuhteen kehittymisestä – niin, miksi se kehittyy, sen näkee, kun lukee. 

Sulamispiste ei ole yhtä kuuma kuin Asioita, joista en tiennyt pitäväni. Loputtomat kaukalotappelut tuntuvat juonen tarpeettomalta venyttämiseltä. Kun kirja on kuitenkin nuorille suunnattu, kolme ja puoli sataa sivua on aika paljon. Päähenkilöt jäävät ohkaisiksi muilta kuin lätkätaidoiltaan. Joukkueen kapteeni Härkönen nousee erityisen sympaattisena tyyppinä selvästi päähahmoksi. 

Kirjan loppu ei miellytä minua. Tähän kirjaan olisi sopinut asioiden auki jättäminen. Imua tässä kirjassa on: luin sen yhdellä istumalla. 

Kirjassa on jonkin verran Satu Ovaskaisen tekemää japanilaistyylistä kuvitusta, jossa henkilöt ovat suurisilmäisiä. 

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot

Talvikaupungin valot on joulutarina, jonka keskeinen henkilö on Vilma. Vilma ei ole ollut mukana muissa Kajannon kirjasarjoissa. 

Vilman ja Valtterin avioliitto on päättynyt eroon parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Lapset ovat teini-iässä, ja vanhemmat asuvat lasten kanssa vuorotellen entisessä yhteisessä kodissa omakotitalossa.  Vilman hermot ovat kireällä, koska entinen mies osaa edelleen esittää avutonta kaikkien yhteisten asioiden hoitamisessa ja ne jäävät Vilman kontolle. Kun Valtteri haluaa viettää joulun lasten kanssa omakotitalossa, päättää Vilma lähteä omalle lomalle Helsinkiin pariksi viikoksi. 

Hesoissa onkin mukavaa, kun saa tehdä, mitä itse haluaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin Vilma on olemassa vain itselleen. Vilma katselee nähtävyyksiä, tutustuu ihmisiin ja onpa hänellä pieni lomaromanssikin. 

Kirjassa ei ole oikeastaan mitään erityistä tai ihmeellistä, mutta siinä on lämmin tunnelma. Kun Vilma ottaa etäisyyttä kotiinsa, lakkaa ex-mies ärsyttämästä ja häntä alkaa huvittaa tämän uusavuttomuus. Vilmalla on lehmän hermot, ja hän vain jättää vastaamatta exän puheluihin tai viesteihin. Monikohan oikeasti pystyy moiseen? 

Kirja on mukavan kompakti ja sisältää juuri Helsingin loman, muttei arkea. Se on lukijallekin kiva irtiotto arjesta, kun voi vaipua joulunajan lomatunnelmiin yhdessä Vilman kanssa. 

Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa

Myrkky vesilasissa on Erja Revon tutkimuksia -sarjan seitsemäs osa. Aiemmat osat ovat Väärä vainaja, Viesti menneisyydestä, Kuollut jättää jäljen, Tornin naakat, Klovnin kahdet kasvot ja Tyttökullat ja kolme vainajaa. 

Erja Repo -sarjan laatu on ollut kovin epätasaista. Edellinen kirja oli vauhdikas ja kommervenkkinen, tämä taas junnaa paikallaan. Keskeiseen rooliin nousee Turo Nykärö, jurottava vastarannan kiiski, joka ei halua olla tekemisissä kenenkään kanssa, onhan hän loistava kirjailija. En muistanut Turon yhteyttä Erja Repoon, ennen kuin se kerrottiin. 

Kirja alkaa Turon matkalla kirjailijavierailulle pikkukuntaan Keski-Suomeen. Turoa vastustaa kovasti, hän ei haluaisi eikä kiinnostaisi. Lukijaakin alkaa pitkästyttää, kun ei Turon kitinöissä ole edes huumoria mukana. Kirjailijavierailu päättyy murhaan, jonka uhri ei valitettavasti ole valittava Turo. 

Poliisi tietenkin selvittää tapausta, mutta omaa tutkimustaan tekee Erja ja hänen epämääräinen ystäväjoukkionsa. On lehtimiestä ja eläkkeellä olevaa poliisia. Tutkimukset eivät oikein etene, eikä Erjaakaan pahemmin kiinnosta. Erja on jo toinen jalka lentokoneessa lähdössä kaukomaille. 

Kirja ei ole järin paksu, mutta alle kolmesataa sivuakin tuntuu paljolta, kun tapahtumat eivät kulje. 

Taina Niemi: Varkaat

Niemen edellinen nuortenkirja, Ämpärikesä, oli viihdyttävä ja sen olisi suonut kestävän pidempäänkin. Varkaat ei yllä samalle tasolle. 

Varkaat kertoo kahden yläkoululaisen elämästä. Amanda on rikkaan perheen tytär, Luka taas köyhän perheen poika. Luka työskentelee iltaisin hampurilaisbaarissa, jonne Amandakin joutuu sovittamaan syntejään. Kumpikin tietää toisensa ennestään, mutta eivät ajattele toisistaan mitään hyvää. Kuinka ollakaan, kun nuoret tutustuvat toisiinsa, kiinnostus herää oitis. 

Kirja on niin simppeli ja yksioikoinen, että se on melkein loukkaus nuorta lukijakuntaa kohtaan. Tuntui, kuin olisi lastenkirjaa lukenut. Kirjassa ei tapahtunut mitään yllättävää tai edes kiinnostavaa. Kaikki tapahtumat ovat ennalta arvattavia. Kirja sopiikin heikosti lukeville, joiden on vaikea seurata monimutkaista juonta.

Henkilöt jäävät etäisiksi. Heissä ei ole mitään kiinnostavaa tai särmikästä. Mitään ei myöskään jää arvailun varaan tai lukijan ymmärrettäväksi, vaan kaikki tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna.