perjantai 29. huhtikuuta 2022

Katariina Vuori: Kasvun paikka

Aluksi kirja tuntui vain kasvinhoito-oppaalta. Kasveista puhutaan vain niiden latinalaisilla nimillä. Sen sijaan kirjassa mainituilla perheen lapsilla ei ole nimiä lainkaan. On vain esikoinen ja kuopus. Myöskään päähenkilön miehellä ei ole nimeä. Päähenkilön nimi sentään paljastuu ennen pitkää: Silvia. 

Silvia on kotiäiti miehensä toiveesta. Hän vaikuttaa suorastaan kotirouvalta, joka valjastaa kaiken aikansa puolisonsa palvelemiseen. Silvia passaa miehelleen juomat ja ruuat nenän eteen, hyvä ettei pureskele valmiiksi. 

Eräänä päivänä Silvia saa tuttavaltaan pari kasvin pistokasta. Vähitellen Silvia oppii hoitamaan kasveja ja ennen pitkää tilanne eskaloituu niin, ettei muu perhe meinaa sekaan sopia. Kasveista on tullut tärkeämpiä kuin omat lapset. 

Kirja sisältää paljon tietoutta huonekasveista sekä niiden hoito-ohjeita romaanin muotoon puettuna. Pelkäsin, että kirja voisi olla vähän tylsä, mutta Silvian äiti osoittautuu varsin viihdyttäväksi. 

Kirja on nopealukuista tekstiä. Välillä vähän nolottikin, täällä omien viherkasvieni keskellä. 




tiistai 26. huhtikuuta 2022

Kari Levola: Iltatuulen viesti

Raistola-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Eläkkeellä oleva komisario Raistola höpisee itsekseen kirjan minäkertojana. 

Raistola pohtii maailman menoa juttelemalla ajatuksensa auki kenelle tahansa kuuntelijalle. Raistolan ajatukset ovat osuvia, usein kärkeviäkin, ja hymyilyttävät lukijaa. 

Tällä kertaa Raistolan vesijuoksuharrastus häiriintyy, kun uimahallista löytyy ruumis. Raistola seuraa tapausta sivusta, ja niin joutuu tekemään lukijakin. Raistola ei tiedä tapahtuneesta oikeastaan mitään, mutta pohtii, päättelee ja vetää tyhjästä johtolankoja. Ja on aina askelen poliisia edellä. 

Pidän tästä sarjasta kovasti. Kirjat ovat lyhyitä, mutta ytimekkäitä. Kaikki olennainen tulee kerrotuksi. 




maanantai 25. huhtikuuta 2022

Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys

Hyytävä ystävyys on ollut minulla lainassa jo niin kauan, että nyt on uusimiskynnys ylittynyt ja siihen oli tartuttava. Jostakin syystä en yhtään syty suljetun paikan jännitystarinoille, joissa väki hupenee vähä vähältä. Vielä vähemmän ne kiinnostavat, jos ne sijoittuvat jonnekin, missä on paljon lunta. Tässä kirjassa toteutuvat molemmat inhokkini. 

Kirja on kohtalaisen sujuvasti kirjoitettu. Ystävysten joukko kutsutaan alppimajalle samoihin maisemiin, joissa kymmenen vuotta aikaisemmin yksi porukasta loukkaantui vakavasti ja toinen katosi. Kukaan viidestä kutsutusta ei tunnu tietävän, kuka heidät paikalle kutsui ja miksi. Vanhat kaunat nousevat pintaan. Vuoroin ollaan nykyhetkessä, vuoroin kymmenen vuoden takana. 

Ystävykset sattuvat olemaan lumilautailijoita, eikä keitä tahansa sellaisia, vaan Euroopan huipputasoa. Kymmenen vuotta aiemmin he olivat kilpailemassa, myös toisiaan vastaan. Kirja vilisee lumilautasanastoa, kuten paippi, rani, reili, gräbi, tailgräbi ja hitti sekä temppuja, kuten Crippler, McTwist ja Haakon Flipp. Valitettavasti en ole niin innostunut aiheesta, että lähtisin googlailemaan, millaisista tempuista on kyse. Tavalliselle lukijalle koko lumilautailuskene jää vähän hämäräksi. Aihe hukkuu tuntemattomaan termistöön. 

Kirja voisi olla vetävämpi, jos se olisi tiiviimpi. Nyt se etenee kovin hitaasti ja junnaa samoissa asioissa. 




sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Emma Stonex: Majakanvartijat

Kirjaan on hyvin vaikea päästä sisään. Se kertoo vuodesta 1972, kun kolme majakanvartijaa katoaa jäljettömiin. Se kertoo myös vuodesta 1992, jolloin eräs toimittaja alkaa tutkia vanhaa tapausta ja haastattelee kadonneiden majakanvartijoiden vaimoja. Lisäksi se kertoo ajasta, joka ilmaistaan esim. "Kahdeksantoista päivää tornissa", mikä on hyvin ärsyttävää, koska mistään ei käy ilmi, mistä alkaen tai minkä jälkeen.

Vähitellen omituiseen kerrontaan tottuu. Luvut on nimetty kertojan mukaan, ja ne ovat suurimmaksi osaksi ajatustenlentoa, yksinpuhetta ilman dialogia. 

Luin kirjan puoliväkisin loppuun toivoen, että jotain jännittävää tai yllättävää tapahtuisi. Ei oikein tapahtunut. Lopetuskin on lattea.

Hiukan huvitti se, miten eri tavalla avioliitoistaan tai suhteistaan ajattelivat majakalla työskentelevät Arthur, Bill ja Vincent tai heidän puolisonsa Helen, Jenny ja Michelle. 

Majakanvartija on kiinnostava ammatti. Siitä kerrottiinkin hyvin. Harmi, että kirja ei muuten ollut kovin hyvä. 




keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Kirja on Hammarby-sarjan kolmas osa. Rikoskomisario Conny Sjöberg tiimeineen joutuu selvittelemään ikävää kolmoismurhaa. Samalla käy ilmi, että yksi kollegoista on kadoksissa, ja osa voimavaroista valjastetaan hänen etsimiseensä. 

Unilaulussa on aivan uskomaton imu. Oikein harmitti, että otin kirjan luettavaksi keskellä viikkoa, ja jouduin keskeyttämään lukemisen aina työpäivän ajaksi. Yllättäviä asioita paljastuu niin tutuiksi tulleista poliiseista kuin muistakin henkilöistä kerta toisensa jälkeen. Connynkin menneisyydessä on tapahtunut kamalia asioita, joista hän ei oikeastaan kunnolla tiedäkään. 

Tästä on vaikea parantaa. 




maanantai 18. huhtikuuta 2022

Ann Cleeves: Lokin huuto

Ann Cleeves tuottaa väsymättömästi brittiläisiä poliisisarjoja, jotka päätyvät aina myös tv-sarjoiksi. Shetlanti-sarja sai vastikään viimeisen osansa ja Jimmy Perezin tarina päättyi. Vera Stanhope -sarja on voimissaan. Itse en ole lukenut siitä vielä yhtään osaa, joten minulla on paljon hauskuutta edessäpäin. 

Uusin Cleevesin sarja on rikoskomisario Matthew Vennistä kertova poliisisarja, joka sijoittuu Devoniin, jokisuiston tuntumaan. Matthew Venn on samantyyppinen hiljainen pohdiskelija kuin Jimmy Perez. Venn on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen, ja noudattaa sääntöjä prikulleen. Siksi hänen puolisonsa onkin aika yllättävä. 

Kirjan alku on kovin hidastempoinen. Vennin parisuhdetta jauhetaan monen moneen kertaan. Samoin taustoja ruoditaan uudelleen ja uudelleen. Joen rannasta löytyy vainaja, ja tapauksen selvittely lähtee tahmeasti käyntiin. 

Puolivälin tienoilla tapahtumat tihentyvät ja lukeminenkin nopeutuu. Vennin tiimiin kuuluvat naisetsivä Jen ja ylikomisarion suosikkipoika Ross, josta kumpikaan kollega, Matthew ja Jen, eivät pidä. Henkilöiden luonteiden ja taustojen kehittelyyn on käytetty runsaasti aikaa. 

Hyvä alku uudelle sarjalle. 




torstai 14. huhtikuuta 2022

Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Kirjan nimessä ärsyttää sana "puskista". Loogisempaa olisi, että mies tulee puskasta, kun siitä kirjaimellisesti on kyse. Myös ruotsinkielisen alkuperäisteoksen nimessä puska on yksikössä.  

Kirja perustuu siis Emmy Abrahamsonin omaan elämään. Hän rakastui Amsterdamissa kodittomaan mieheen, joka asui pensaikossa. Nykyään heillä on kaksi lasta. 

Tämä kirja osoittautui hyvästä tarinasta huolimatta uskomattoman tylsäksi. Kirjan päähenkilö Julie haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Se on tainnut olla Emmynkin haave. Hyväkin tarina latistuu, jos sitä ei osata kertoa oikein. 

Kirjan alussa on sivutolkulla tylsää jaarittelua Julien vetämistä kielitunneista. Dialogi opiskelijoiden kanssa voisi olla hauskaakin, mutta ei ole. Eräänä päivänä Julie tapaa puistossa likaisen, haisevan asunnottoman miehen nimeltä Ben, johon hän rakastuu oitis. 

Pariskunnan rakastumisesta voisi saada enemmänkin irti, mutta Ben jää kovin ohueksi. Benin ja Julien dialogi on enimmäkseen kärttyisää, ainakin Julien taholta. Miltään vuosisadan rakkaustarinalta tämä ei kuulosta, vaikka siihen ainekset olisikin. 

Epäselväksi jää, kauanko pari ehtii asua yhdessä, ennen kuin yhden riidan jälkeen Ben lähtee. Parin yhteistä aikaa on kirjassa selvästi vähemmän kuin aikaa ennen Beniä ja aikaa, jolloin Julie etsii Beniä. Olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmän siitä, miten pari päätyi asumaan yhdessä, mitä Ben ajattelee, millainen Benin tausta on jne. 

Kirjailija ei osaa tehdä tunteita näkyviksi. Päällimmäiset, kirjassa eniten esiintyvät tunteet ovat Julien pelko siitä, että joku näkee hänet Benin kanssa tai siitä, että joku kysyy Benin menneisyydestä, mistä tämä auliisti kertoo. Ja Julien häpeä: Ben on ryysyinen eikä edes halua pukeutua paremmin. Alussa Ben kulkee paljasjaloin, koska hänellä ei ole kenkiä. 

Julieta vaivaa myös se, että Ben ei ole opiskellut mitään. Ben on vain tehnyt hanttihommia, joita Julie ei arvosta. Julie pyrkiikin muokkaamaan Benistä seurapiirikelpoisen miesystävän. Jäin miettimään, millainen tulevaisuus tällaisella suhteella on. Tyytyykö Ben oikeasti muuttamaan itsensä Julien mieleiseksi? 

Julien ikää ei muistaakseni mainittu, mutta hän on kuitenkin kolmissakymmenissä. Ben puolestaan on vasta 24. Julien biologinen kello taitaa kilkattaa, vaikka hän muuta väittää. Ben on pitkä ja komea, joten hänelle on rooli varattuna Julien elämässä.  

Ei lähtenyt lentoon tämä kirja. Juoni latistuu kehnon dialogin ja epäolennaisuuksien keskellä. 




tiistai 12. huhtikuuta 2022

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Bongasin kevään uutuuksista Elizabeth Stroutin kirjan Voi William! Huomasin, että se on jatkoa kirjalle Nimeni on Lucy Barton. Kuinka ollakaan, vierähti vielä tovi jos toinenkin, ennen kuin huomasin, että näiden kahden kirjan välissä on ilmestynyt teos Kaikki on mahdollista.

Kirjassa on Stroutille ominainen, erikoinen rakenne. Jokainen luku kertoo satunnaiselta tuntuvasta henkilöstä. Ennen pitkää huomaan, että henkilö onkin taidettu mainita aiemminkin aivan muussa yhteydessä. Yhtymäkohtia on välillä vaikea havaita, koska kirja vilisee ohimennen mainittuja henkilöitä. Kun sama henkilö mainitaan uudelleen, hänet esitetään yleensä aivan eri näkökulmasta kuin aiemmin. 

Lucy Bartonkin on kirjassa mukana, mutta ei nouse muiden yläpuolelle. Kirja itse asiassa kertoo Lucyn lapsuudesta. 

Yllätyksellisyys tekeekin kirjasta kiinnostavan. Vähäsanainen, mutta osuva kuvaus herättää henkilöt eloon.




sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Ashley Elston: 10 x Sokkotreffit

Joulun aikaan luin niin monta joulukirjaa, että tuli ihan ähky. 10 x Sokkotreffit tuli vasta joulun jälkeen kirjastosta, ja on seissyt pinossa jo jonkin aikaa. Turhaan panttasin, kirja on kyllä kahlaamieni joulukirjojen parhaimmistoa. 

Sophiella on suuri italialaistaustainen suku, joka pitää huolta omistaan. Niinpä kun Sophien poikaystävä jättää hänet, haluaa suku ilahduttaa häntä. Sophien isoäiti keksii, että Sophielle järjestetään kymmenenä päivänä sokkotreffit. Koko suku seuraa tapahtumia jännityksellä. 

Kirja on hyväntuulista luettavaa. Sophien suku on hulvaton ja valtava. Hulinan ja hälinän voi suorastaan nähdä silmissään. 

Kuinka ollakaan, tämäkin on nuorten aikuisten kirja. Sopii kyllä vanhemmallekin aikuiselle. 




Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin

Enpä tajunnut kuin vasta luettuani, että tämä onkin nuorten aikuisten kirja. Aika omituinen kyllä sellaiseksi. Kirja kertoo nelikymppisten siskosten vaikeasta suhteesta ja toisen siskon oman perheen haikailusta. 

Voinen tunnustaa myös, että nimen perusteella luulin kirjailijaa ranskalaiseksi. Hän onkin norjalainen. Kirjan alkuperäisnimi on Voksne mennesker, joka tarkoittanee aikuisia ihmisiä. 

Kirja on mukavan raadollinen kertomus sisaruskateudesta. Pidän etenkin päähenkilö Idasta, jonka sisko Marthe on aina pyrkinyt kääntämään kaiken huomion itseensä. 

Hyvin lyhyt kirja, joka on nopeasti luettu. Kaikki olennainen tulee silti sanottua. 




Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet

Khao Lakin sydämet kertoo Emmasta, joka menetti perheensä Kaakkois-Aasian tsunamissa 2004. Kirja on nuortenkirja, ja siksi aikuiselle hiukan simppeli. Kohderyhmä lienee yläkouluikäisissä.

Kirjassa Emma matkustaa isoäitinsä kanssa tapahtumapaikalle kahdeksan vuotta tsunamin jälkeen. Emma oli onnettomuuden tapahtuessa kuusivuotias, joten hän ei muista paljoakaan tapahtuneesta. 

Tartuin kirjaan, koska aihe kiinnosti. Emman tarina onkin sangen liikuttava. Kirja sopii hyvin yläkouluikäisille. Tosin nykyiset yläkouluikäiset eivät olleet tsunamin aikaan syntyneetkään, joten aihe saattaa olla heille vieras. 

Kirjasta on muistaakseni olemassa myös selkotekstinen versio, joten kirja sopii erittäin hyvin yläkoulun äidinkielentunnilla luettavaksi. 




lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kari Levola: Jatulintarha

Kolmas osa komisario Raistolasta kertovassa sarjassa. Raistola on jäänyt eläkkeelle ja muuttanut Punkaharjulle naisystävänsä luo. Välillä Raistola kuitenkin piipahtaa kotiseudullaan Turun tienoilla kotitaloaan katsomassa. 

Kun Raistola kuulee, että kotitalon naapurissa asuva entinen koulukaveri on kadonnut, lähtee hän oitis uteliaisuuttaan kotiseudulle nuuskimaan asiaa. Koska Raistola on eläkkeellä, hänen ei tarvitse käyttäytyä muodollisen kohteliaasti. Kirjan hauskuus piilee Raistolan äkkiväärissä kommenteissa. 

Pidän näistä lyhyistä Raistola-kirjoista. Vaikka niitä ei ole pituudella pilattu, mahtuu niihin kaikki oleellinen. 




Aino Leppänen: Terkuin ope

Aino Leppänen ammentaa kirjoihinsa omasta elämästään. Esikoisteos Positiivinen yllätys kertoo Leppäsen raskaaksi tulemisesta 17-vuotiaana. Terkuin ope taas peilaa hänen uraansa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, vaikka alkusanoissa todetaankin, että kirja on silkkaa fiktiota. 

Kirjan alkupuoli ei ole kovin innostava. Leppänen sortuu kertomaan asiat suoraan sen sijaan, että antaisi lukijan esim. dialogin kautta ymmärtää, että joku ihminen on vastenmielinen. Vähitellen yliselittävään kirjoitustapaan tottuu, ja loppua kohden kirjaa on ihan mielekästä lukea. 

Päähenkilö Aisku on eronnut tyttärensä isästä ja lunastanut talon itselleen. Aiskulla on silti varaa syödä tyttärensä kanssa ulkona harva se päivä. Kotona ruokaa laitetaan ani harvoin. Sinänsä aivan sama, mutta noutoruuan määrä pistää silmään. Juoni pyörii samojen asioiden ympärillä. 

Kirjassa eletään aikaa, jolloin korona tuli Suomeen. Koronakevään etäopiskelun aikana suorastaan ärsyttää Aiskun tietämättömyys siitä, mitä tapahtuu. Hän ei jaksa seurata uutisia, ja koulujen sulkeminen tulee suurena yllätyksenä. Samoin se, että kaupat hamstrataan tyhjiksi vessapaperista. 

Kirjan lopussa on pari sivua fiktiivisiä palautteita opiskelijoilta opettajalleen kurssien päättyessä. Kiittävien palautteiden määrä yllättää, koska Aisku tuntuu koko ajan menevän sieltä, mistä aidan ali pääsee. Ylipäätään Aisku vaikuttaa aika leipääntyneeltä työhönsä. 




Peter James: Tiedän missä olet, tiedän mitä teet

Peter James kirjoittaa rikosylikomisario Roy Grace -sarjan lisäksi vetäviä kauhuromaaneja. Valitettavasti tämä kirja ei ollut kumpaakaan. Ei Roy Grace -sarjaa eikä kauhuromaani. James kertoo loppusanoissaan saaneensa idean kirjaansa vaimoltaan, joka harrastaa juoksemista. 

Idea sinänsä on ihan kelvollinen kirjan juoneksi. Se kaipaisi kuitenkin ympärilleen muutakin. Kirjan juoni jää laihanlaiseksi ja ennalta-arvattavaksi. Päähenkilö, joka pakkomielteineen hallitsee juonen kulkua, jää ohueksi. Hänen menneisyytensä tapahtumat, tai ainoa tapahtuma, ei kiinnity nykytilanteeseen oikein mitenkään. 

Olen lukenut parempaakin Peter Jamesia. 




keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Stefan Ahnhem: Viimeinen naula

Viimeinen naula on kuusiosaisen Fabian Risk -sarjan viimeinen osa. Kuten muukin sarja, tämäkin kirja vetää imussaan vauhdikkaisiin tapahtumiin. Kirjassa liikutaan niin Ruotsissa kuin Tanskassakin. Poliisi Fabian Risk asuu Ruotsin puolella, mutta hänen poikansa Theodor on tanskalaisessa vankilassa. 

Fabianin vanha tuttu Dunja Hougaard, entinen poliisi ja nykyinen lainsuojaton, piileskelee poliisilta ja yrittää samalla saada rikospoliisin päällikön Kim Sleiznerin narautettua rikoksista. Dunjan myötä tarina lähtee laukalle ja muuttuu paikoin hyvinkin epäuskottavaksi. Olen melkeinpä vähän kyllästynyt tällaisiin huippumonimutkaisiin ja kaukana todellisuudesta oleviin juoniin. 

Esimerkiksi sopii kohta, jossa Fabian syöksyy portaita alas pakoon ampujiaan ja riisuu samalla pikkutakkinsa ja tekee siitä kiristyssiteen käsivarteensa. Liekö kirjan tarkoitus olla samalla valmis elokuvakäsikirjoitus. 

Huimista käänteistään huolimatta Viimeinen naula on aavistuksen tasaisempi kuin sarjan aiemmat kirjat. Tällä kertaa keskitytään pääjuoneen, eikä uusia sivujuonteita enää tule, jotta sarja saadaan pakettiin. 

Uskottavuuden puutteestaan huolimatta kirja on erinomaisesti kirjoitettu lukupaketti.








maanantai 4. huhtikuuta 2022

Hanna Arvela: Ihmeperhe

Kiinnostava kirja, jossa ollaan peruskoulun erityisluokan raadollisen arjen äärellä. Ihmeperhe ei kerro perheestä lainkaan, vaan 4-5F-luokan koulupäivistä. Tämä pienluokka on eräänlainen ihmeperhe, joka viettää päivät yhdessä. 

Kirjoitin aluksi "kammottava kirja", mutta eihän kirja ole kammottava, vaan se arki, josta kirja kertoo. Arvelalla on kokemusta erityisluokkien sijaisena toimimisesta, joten sieltä lienee riittänyt ammennettavaa.  Kirjan koulu, Saarivuoren peruskoulu, sijaitsee jossain pääkaupunkiseudulla, arvatenkin Vantaalla. Koulu on suuri ja oppilasaines moninaista. 

Luokan kymmenkunta oppilasta, opettaja ja kouluavustaja Marge tulevat tutuiksi. Arvela on tehnyt mielenkiintoisen ratkaisun ja jättänyt opettajan nimettömäksi miesopettajaksi. Vaikka luokassa on ollut kymmeniä vaihtuvia sijaisia, miesopettaja pysyttelee siellä koko syyslukukauden ja aikoo olla keväänkin. Siitä huolimatta hänestä ei tehdä pyhimystä, joka pelastaa tämän luokan, kuten niin usein tällaisissa kirjoissa tapaa käydä. 

Ainoa, mikä vähän särähtää silmään, on luokan neljäs- ja viidesluokkalaisten verbaalinen lahjakkuus, etenkin kun osa oppilaista ei ole kantasuomalaisista perheistä. Tai vanhemmat eivät edes osaa suomea. Toki lapset yleensäkin oppivat kielen nopeasti, mutta silti. Opetan itse neljäs- ja viidesluokkalaisia, enkä ole moiseen kielelliseen kompetenssiin törmännyt. 

Kirja on nopeasti luettu, sen suorastaan ahmii. Arvela on osannut myös lopettaa kokoavasti ja pysähdyttävästi. 




sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Eppu Nuotio: Leinikkimekko

Tartuin Leinikkimekkoon hieman skeptisin mielin. Nuotion Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjaa ilmestyi vain kolme osaa, ja jo on uusi sankaritar estradilla. 

Raakel Oksa on remonttiyrittäjä, joka on kiinnostunut remontoimiensa asuntojen historiasta. Vanhaa asuntoa purettaessa saattaa tehdä mielenkiintoisia löytöjä, jotka vaativat lisäselvittelyä. Raakelilla on yhdeksänvuotias poika Eero. Raakel on ikävän lääpällään työkaveriinsa. Kirja toimisi ilman kiihkeitä katseita ja sähköiskukosketuksiakin. 

Raakel saa vähitellen syvyyttä, vaikka kirja onkin ohuenpuoleinen. Se on nopeasti luettu ja ihan mielenkiintoinen. Hieman kyllä epäilyttää, miten työn tiimellyksessä Raakel ehtii rupatella yhden jos toisenkin vanhuksen kanssa, ja heidän kertomustensa kautta osaa rakentaa asunnossa kauan sitten asuneen tytön tarinan valmiiksi. 




lauantai 2. huhtikuuta 2022

Yrsa Sigurđardóttir: Nukke

Kirja on Freyja ja Huldar -sarjan viides osa. Huldar on poikamiespoliisi, joka pyörittää milloin lastensuojelussa työskentelevää Freyjaa, milloin esihenkilöään Erlaa. Ymmärrettävistä syistä naiset eivät pidä toisistaan. 

Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat suorastaan riemastuttavia. Juoni on tällä kertaa todella monimutkainen ja monivaiheinen. Kaikella, mitä kerrotaan, on yleensä merkitystä myöhemmin. Yllätyksiä riittää aina loppuun saakka. 

Tässäkin kirjassa näkyy yleinen köyhyys ja ankeus. Kaikki asuvat ahtaasti surkeissa kopperoissa. Ihmiset ajattelevat pääsääntöisesti negatiivisesti eikä kukaan odota mitään hyvää tapahtuvaksi.

Yrsa Sigurđardóttir on parhaita islantilaisdekkaristeja. Kirjoja on aina nautinnollista lukea.