maanantai 21. joulukuuta 2020

Erich Segal: Rakkauskertomus

Love Story eli Rakkauskertomus on lyhyt, kaunis ja surullinen rakkaustarina. Katsoin kirjasta tehdyn elokuvan tänä syksynä uudelleen, kun se tuli Netflixin listalle. Kun on katsonut elokuvan, erityisesti Jennyn repliikit soivat korvissa Ali MacGraw'n äänellä. 

Lukemani kirja on Suuren suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja vuodelta 1970. Siinä on liitteenä valokuvia kirjasta tehdystä elokuvasta. 

Mielestäni kirja on parempi kuin elokuva. Kirja kertoo paremmin myös Oliverin ajatuksista. Kirjan loppukin on kauniimpi kuin elokuvassa. Elokuvan puolesta puhuu tietysti Ryan O'Nealin karisma. 

Tämä kirja on myös siitä erikoinen, että toisin kuin useimmat muut lukemani kirjat, se löytyy omasta kirjahyllystäni. 









Peter Mohlin & Peter Nyström: Viimeinen elämä

Kirjan alku vaikuttaa kovin tavanomaiselta: FBI-agentti, jota nigerialaiset huumekauppiaat ampuvat. Onneksi tapahtumapaikka vaihtuu nopeasti Ruotsiin, ja agentilla on edessään uudenlaiset haasteet. 

Tapahtumat etenevät vauhdilla ja kirja on sikäli kiinnostava. Kokonaisvaikutelma jää kuitenkin falskiksi, vaikka kirjalla on kaksi kirjoittajaa. Päähenkilö vaikuttaa varsin hölmöltä. Tuskinpa todistajansuojeluohjelmassa oleva ammattilainen laulaa heti kaikille vastaantulijoille todellisen henkilöllisyytensä. Ainakaan, jos henki on hänelle kallis. 

Ihmetyttää myös kahden todistajansuojeluohjelmassa olevan henkilön tapaamispaikan suunnittelu toisen sijoituspaikkaan. Eiköhän jokainen järkevä ihminen sopisi sen jonnekin kolmanteen paikkaan. 

Kirjassa selvitellään kymmenen vuoden takaista katoamistapausta, joka ratkeaa kuin ihmeen kaupalla, kun saadaan ammattilainen paikalle. Kirjassa on hyviä juonikuvioita, mutta aina ne latistuvat loppua kohti. Olenkohan vain liian vaativa, kun odotan enemmän? 




torstai 17. joulukuuta 2020

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

Kaiken keskiössä on viisikymppinen, komea ja karismaattinen rehtori, joka osaa nostaa huonomaineiset koulut suosta. Kirjassa hypitään näkökulmasta toiseen: koulutyttöjen maailmasta rehtorin naapureiden kautta rehtorin perhe-elämään. Vähitellen kaikki nivoutuu selkeäksi tarinaksi. 

Joku on kuollut. Kuten useimmissa trillereissä nykyään, kuolleen henkilöllisyys paljastuu vasta loppuhuipennuksen aikoihin. Kirjassa on välilukuja, joissa henkilöitä kuulustellaan poliisiasemalla. Muut tapahtumat ovat tapahtuneet ennen kuulusteluja. Vasta lopussa poliisit henkilöityvät selvittämään tapahtumat. 

Kirja on valtavan hyvä. Se on kirjoitettu kiinnostavalla tavalla, eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Piirit ovat pienet, eikä henkilöissä ole sekoittumisen vaaraa. Kaikki vaikuttaa niin selkeältä, että jo alkupuolella herää ajatus siitä, että kaikki ei ehkä ole sitä, miltä näyttää. Syyllisestäkin saa aavistuksen jo hyvissä ajoin, vain murhattu ja motiivi ovat edelleen hämärän peitossa. 

Kirja ei paneudu syyllisen selvittelyyn, koska murha tapahtuu vasta lopussa. Se vain johdattelee vähitellen kohti tapahtumien lakipistettä. Pidän myös siitä, miten kirjan lopussa katsotaan tulevaisuuteen. Viimeinen keskustelu jättää miettimään, että ei kai vaan...




sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Marie Bengts: Murha muotinäytöksessä

Pidän Bengtsin 1950-lukulaisista hyväntuulen kertomuksista. Toki niissä tapahtuu murhia, mutta selvittely ja kaikenlainen hyväntahtoinen juoruilu on pääroolissa. 

Muotisuunnittelija Hannah Lönn tuntuu olevan usein siellä, missä tapahtuu. Koska hän on utelias luonteenlaadultaan, hän lähtee mielellään selvittelemään rikoksia. Ajan hengen mukaisesti naiset eivät saisi tehdä juuri muuta kuin istua ja olla kauniita. Hannah Lönn on tyypillinen ajankuvan kirjallisuuden päähenkilö: topakka ja omapäinen. 

Jos Hannahille vielä suotaisiin rakkaustarina, niin kirjat olisivat täydellisiä. 




tiistai 8. joulukuuta 2020

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Kirjan alku on suorastaan piinaavan jännittävä: annetaan ymmärtää, että Gracen mies Jack pitää vaimoaan vankina kotona. Jännitys latistuu nopeasti, kun käy ilmi, että näin tosiaan on, mutta tilanne ei etene oikeastaan mihinkään suuntaan. Välillä takaumissa kerrotaan, mitä pariskunnan välillä aiemmin on tapahtunut. Kaikki on kuitenkin aika tasapaksun latteaa, eikä vie tarinaa eteenpäin. 

Lähinnä jäin ihmettelemään, miten tavattoman typerä nainen kirjan Grace onkaan, kun edes meni naimisiin Jackin kanssa. Epätoivoinenkin lie ollut. 

Kirjassa olisi ollut ainesta jännittävämpäänkin tarinaan. Tämä tarina kävi vain pitkäveteiseksi ennen loppuratkaisua. Mitä muuta voi odottaakaan kirjalta, jonka nimi jo paljastaa kaiken? 




sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Tina Frennstedt: Epäilys

Kirja lähtee verkkaisesti käyntiin, mikä kuulunee asiaan, kun puhutaan jo kylmenneiden tapausten selvittelystä. Oli vaikea sopeutua verkkaiseen tahtiin, kun viime aikoina olen lukenut vauhdikkaampia kirjoja. 

Kirjan päähenkilönä on Cold case -ryhmän päällikkö Tess Hjalmarsson, joka ryhmineen keskittyy selvittämättä jääneiden tapausten puimiseen. Kirjassa annetaan mielestäni kohtuuttomasti huomiota Hjalmarssonin sukupuoliselle suuntautumiselle, joka ei ole mitenkään olennainen juonen kannalta. 

Loppua kohti kirjassa vauhtikin kiihtyy ja tunnelma muuttuu suorastaan jännittäväksi. Ei kirja huono ollut, vain hidastahtinen minun makuuni. 




torstai 3. joulukuuta 2020

Suvi Piiroinen: Routamorsian

Piiroinen on vahvassa nousussa suomalaisten dekkaristien kärkeen. Kirja kirjalta henkilöt käyvät kiinnostavammiksi, eikä vähiten siksi, että pääjuonen rinnalla kulkee poliisien elämään liittyviä sivujuonia. Sellaiset antavat kirjaan syvyyttä. Routamorsiamen sivujuonet ovat tunteisiin käyviä. Tästä onkin enää vaikea panna paremmaksi. 

Taas kerran tapahtui kummallinen yhteensattuma: tässäkin kirjassa siepataan naisia, kuten edellisessä lukemassani kirjassakin. Samantapaiset teemat tuntuvat usein toistuvan eri kirjoissa. 

Kirjan keskeinen poliisi, Joensuun poliisin rikoskomisario Väinö Rossi on sympaattinen tyyppi. Hänen luonaan asustaa pojantytär Nelli. Toinenkin poliisi, leskimies Rob Peura, asuu kaksin tyttärensä kanssa. Kirja tarjoaakin vähän erilaista perhemallia totuttuun "poliisi-isä käy töissä, vaimo hoitaa perheen" -malliin. 

Lisäbonuksena kirjassa on myös hyvin kaunis kansi.




keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Lars Kepler: Peilimies

Kirjan ensimmäiset luvut ovat täynnä vastenmielistä väkivaltaa, jopa ällöttävyyteen saakka. Aloinkin miettiä, että muutama vuosi sitten tällainen väkivaltaisuus ja toisen ihmisen kaltoinkohtelun äärimmäisten muotojen kuvailu oli normi dekkareissa. Onneksi siitä on päästy ja huomattu, että muillakin keinoin voi kirjasta tehdä kiinnostavan. Ahndorilin pariskunta näyttää kuitenkin edelleen vannovan väkivallan nimiin. 

Peilimies on jo kahdeksas Joona Linna -dekkari. Joonan tytär vanhenee ja Joonalla on takana jo monta parisuhdetta. Joona sen sijaan ei tunnu vanhenevan, vaan porskuttaa entiseen malliin yksin veitsi hampaissa kohti pahiksia. 

Kirjassa ei suuremmin vaivauduta briiffaamaan lukijaa aiempiin tapahtumiin. Sinänsä ärsyttävää, kun Joona esimerkiksi vierailee entisen työkaverinsa Saga Bauerin luona, jolla selvästikään ei ole kaikki kunnossa. Kuitenkaan ei mitenkään avata, mikä Sagaa jäytää. Enkä kyllä muista yhtään. Myös kirjan viimeiset repliikit jäävät minulle arvoitukseksi. 

Peilimiehen juoni on kiitettävän kekseliäs. Yllättäviä käänteitä tulee aina uudelleen ja uudelleen. Osan käänteistä saattaa aavistaa etukäteen, osa jättää hämmästelemään. Plussaa siitä, että tapahtumat pysyttelevät yhdessä maassa eikä niihin liity itäeurooppalaisia, Baltian maiden asukkaita tai huumekuriireja. Viime mainittuja on nähty kyllästymiseen saakka. Peilimies on virkistävän erilainen. 

Yhdellä henkilöistä on Touretten oireyhtymä ja koprolalia. Henkilö päästeleekin suustaan sopimattomia lausahduksia jatkuvalla syötöllä. Hänen kuulustelemisensa on palkitsevaa, koska toureetikon on vaikea pitää salaisuuksia.