Rikoskomisario Adam Fawley tiimeineen ratkoo näppärästi kiperiä tapauksia. Tämä on sarjan toinen osa. Jo edellisen osan, Jäljettömiin, kohdalla olen todennut, että kirjassa taajaan esiintyvät lehtileikkeet ja tekstiviestiketjut tekstin seassa ärsyttävät minua. Toivoisin mieluummin, että ne kirjoitettaisiin tarinaan auki sen sijaan, että ne roikkuvat täysin irrallisina tekstin seassa. Silti niiden sisältö vie usein juonta eteenpäin, mikä tuntuu kovin epäloogiselta.
Osassa lukuja toimii minäkertojana Adam Fawley itse, muissa luvuissa on ulkopuolinen kertoja. Mitään järkevää selitystä en tälle ratkaisulle keksi. Se hidastaa lukemista, kun pitää aina ensin sisäistää, kuka tällä kertaa on kertojana.
Tämän valitusvirren jälkeen voinkin todeta, että kirjan juoni on kekseliäs ja lopuksi kaikki kääntyy lähes ylösalaisin. Kirjan alussa remonttimiehet löytävät kellarin viereisestä asunnosta naisen. Seuraa pitkiä ja polveilevia selvittelyitä siitä, kuka nainen on ja miten hän on kellariin joutunut. Fawleyn tiimi on mielenkiintoinen ja jännitteitä riittää.
Kirja piti hyvin imussaan. eikä sitä olisi malttanut jättää kesken työpäivän ajaksi. Osan juonesta arvasin jo aika alussa, mutta se ei lukemista haitannut.
Erityismaininnan saa tekstin käännöskukkanen. Eräällä työpöydällä on mietelause, jossa ei ole mitään järkeä: Täällä ei tarvitse työskennellä ollakseen hullu, mutta se auttaa. Olisiko mahdollista, että sen kuuluisi mennä näin: Ei tarvitse olla hullu työskennelläkseen täällä, mutta se auttaa? Tai sitten en vain ymmärrä merkityksen yhteyttä kontekstiin.
Joka tapuksessa jään odottelemaan jatkoa Adam Fawley -sarjaan.
