Sympaattisen rikoskomisario Antti Hautalehdon seikkailut Porvoossa jatkuvat tässä kirjassa. Vapaa-ajallaan Hautalehto viettää sopuisaa, onnellista arkea Leenansa kanssa. Työssään hän joutuu toinen toistaan huimempiin seikkailuihin.
Kirjan juoni ei ollut kovin spesiaali, mutta Rönnbackan sujuva ja huumoria tihkuva kirjoitustapa tekevät lukemisesta kuitenkin nautinnollista. Hautalehdon rikostoverit eli työkaverit poliisissa ovat aikamoisia persoonia itsekukin.
Suosittelen lukemaan koko sarjan.
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
lauantai 12. marraskuuta 2016
Tiina Martikainen: Jäätyneet kasvot
Kirja on jatkoa viimevuotiselle Lohjan poliisissa palvelevan Hanna Vainion seikkailuille. Päähenkilöllä on niin hajuton ja mauton nimi, että piti tarkistaa kirjan takakannesta, mikä se olikaan. Tykkäsin ensimmäisestä kirjasta kovasti. Tämä jäi vähän laimeammaksi kokemukseksi.
Kirjan nimi Jäätyneet kasvot lienee jatkoa ekan kirjan nimelle Kasvot pinnan alla. Koska kasvot on nostettu nimen kautta kohosteiseksi teemaksi, herää lukijan epäilys kasvojen omistajasta niiden kohtalon paljastuessa.
Yllättäviä käänteitä kirjasta ei kyllä puuttunut. Päähenkilön poliisikoira haavoittui kesken kaiken ja sai muutaman päivän saikkaria. Sillä aikaa tapahtumat etenivät omalla vauhdillaan, vaikka kerronnan kannalta keskeiset tyypit makasivat kotisohvalla. Kauhean kätevää. Loppuratkaisu oli tavallaan yllättävä.
Kirjassa liikutaan Lohjalla ja Sammatissa. Paljon tuttuja paikkoja. Erityisesti pidin siitä, että yksi henkilöistä asui Nummentakana. Paikallisille Nummentausta on Nummentausta, vaikka kaupunginosilla on nykyään tilannimistä muodostetut viralliset nimetkin, kuten Metsola tai Gunnarla. Ja Nummentakana oli vielä taivutettukin oikein!
Suosittelen eritoten paikallisille.
perjantai 11. marraskuuta 2016
Kristina Ohlsson: Mion blues
Ennen kirjan lukemisen aloittamista piti käydä katsomassa, mitä pidinkään aiemmasta osasta Lotus blues. Muistini on niin kovin lyhyt. En näköjään pahemmin pitänyt Lotus bluesista. Pidin siitä jopa niin vähän, että Mion bluesin aloittaminen tuntui vastenmieliseltä.
Jotakin on tapahtunut näiden kahden kirjan välissä. Mion blues on erittäin jännittävä, yllättävä ja nopeatempoinen. Sitä ei malta laskea käsistään.
Päähenkilö Martin Brenner ei enää vaikuta niin ylimieliseltä ja seksistiseltä törpöltä kuin Lotus bluesissa. Hän ei enää myöskään pyri sänkyyn aivan kaiken kanssa, mikä liikkuu. Omahyväisyyskin on karissut matkan varrella. Kirjassa briiffataan lukija niin hyvin tapahtumiin, että edellisen osan lukeminen ei ole lainkaan välttämätöntä. Martinin työkaveri Lucy on edelleen kuvioissa mukana, myös vapaa-ajalla.
Martinin menneisyys tulee iholle jännittävinä, suorastaan uskomattomina tapahtumina. Amerikkalaisen kovaksikeitetyn dekkarin piirteitä löytyy tästäkin kirjasta kosolti, ja ne tuovat tapahtumiin tiettyä epäuskottavuutta.
Kirjan tapahtumien johtaessa vähitellen kohti kaiken selviämistä luulee lukija tietävänsä, mistä on kyse. Ehei, pieleen menee. Yllättäviä käänteitä riittää tappiin asti.
Suosittelen. Suorastaan hengästyttävää luettavaa.
Jotakin on tapahtunut näiden kahden kirjan välissä. Mion blues on erittäin jännittävä, yllättävä ja nopeatempoinen. Sitä ei malta laskea käsistään.
Päähenkilö Martin Brenner ei enää vaikuta niin ylimieliseltä ja seksistiseltä törpöltä kuin Lotus bluesissa. Hän ei enää myöskään pyri sänkyyn aivan kaiken kanssa, mikä liikkuu. Omahyväisyyskin on karissut matkan varrella. Kirjassa briiffataan lukija niin hyvin tapahtumiin, että edellisen osan lukeminen ei ole lainkaan välttämätöntä. Martinin työkaveri Lucy on edelleen kuvioissa mukana, myös vapaa-ajalla.
Martinin menneisyys tulee iholle jännittävinä, suorastaan uskomattomina tapahtumina. Amerikkalaisen kovaksikeitetyn dekkarin piirteitä löytyy tästäkin kirjasta kosolti, ja ne tuovat tapahtumiin tiettyä epäuskottavuutta.
Kirjan tapahtumien johtaessa vähitellen kohti kaiken selviämistä luulee lukija tietävänsä, mistä on kyse. Ehei, pieleen menee. Yllättäviä käänteitä riittää tappiin asti.
Suosittelen. Suorastaan hengästyttävää luettavaa.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Peter James: Kuolemaan asti sinun
Olen näköjään Peter Jamesin Roy Grace -sarjan edellistä osaa lukiessani avautunut huolella kaikista ärsyttävistä asioista näissä kirjoissa (Kuolema merkitsee omansa). Tässä kirjassa ne eivät vaivanneet ollenkaan niin paljon. Johtuu ehkä siitä, että tässä opuksessa solmitaan todella monta langanpäätä.
Roy Gracen ammoin kadonnut vaimokin havahtuu koomastaan sen verran, että saa paljastettua Roylle olleensa tälle avioliiton aikana uskoton toisenkin kerran. Royn naiivius karisee kertaheitolla.
Tässä sarjan kahdennessatoista kirjassa juoni on taas kerran omaperäinen. Lukija jää tällä kertaa ihmettelemään, miten typerä englantilaisnainen voi ollakaan. Kantavana juonena on enkkunaikkonen, joka haluaa rikkaisiin naimisiin ja vielä enemmän rikkaaksi perijättäreksi. Sivujuonena tavataan kaikki vanhastaan tutut kriminaalit niin Englannista kuin Amerikoistakin.
Lukija palkitaan niin loistavilla juonenkäänteillä ja asioiden selviämisillä, että kyllä on kannattanut roikkua sarjan kannoilla. Valitettavasti en nyt ala kertoa parhaita paloja, vaikka mieli tekisi.
Lukekaa koko sarja alusta saakka.
Kaupanpäällisinä söpö kissakuva.
Roy Gracen ammoin kadonnut vaimokin havahtuu koomastaan sen verran, että saa paljastettua Roylle olleensa tälle avioliiton aikana uskoton toisenkin kerran. Royn naiivius karisee kertaheitolla.
Tässä sarjan kahdennessatoista kirjassa juoni on taas kerran omaperäinen. Lukija jää tällä kertaa ihmettelemään, miten typerä englantilaisnainen voi ollakaan. Kantavana juonena on enkkunaikkonen, joka haluaa rikkaisiin naimisiin ja vielä enemmän rikkaaksi perijättäreksi. Sivujuonena tavataan kaikki vanhastaan tutut kriminaalit niin Englannista kuin Amerikoistakin.
Lukija palkitaan niin loistavilla juonenkäänteillä ja asioiden selviämisillä, että kyllä on kannattanut roikkua sarjan kannoilla. Valitettavasti en nyt ala kertoa parhaita paloja, vaikka mieli tekisi.
Lukekaa koko sarja alusta saakka.
Kaupanpäällisinä söpö kissakuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)