perjantai 30. huhtikuuta 2021

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Kysyn itseltäni, miksi taas lainasin Edvardssonin kirjan, kun en aiempiakaan (Aivan tavallinen perhe ja Melkein tosi tarina) ole kovin korkealle rankannut. Dementian ja masokismin yhdistelmää, kukaties.

Hyvät naapurit kertoo Mikaelista ja Biancasta, jotka muuttavat Tukholmasta maalle kauas Skåneen. Naapurusto viettää yhteisiä juhlia, vaikka oikeasti kaikki inhoavat tai halveksivat toisiaan. Kirjassa tapahtuu onnettomuus, ja luvut jakautuvatkin ennen onnettomuutta tapahtuneisiin ja sen jälkeisiin asioihin. Ääni annetaan Mikaelin lisäksi parille naapurille. 

Kirjan lopussa tehdään paljastuksia, jotka olin arvannut jo aikaa sitten. Kirja on siis kovin yllätyksetön. Juonen kehittely on paikoin hyvässä nousussa, mutta lässähtää sitten kerran toisensa jälkeen. 

Mitään hyytävää kirjassa ei ollut. 




maanantai 26. huhtikuuta 2021

Ragnar Jónasson: Pimeys

Islantilaisen Jónassonin ensimmäinen suomennettu kirja, luulisin. Pimeys on poliisi Hulda Hermannsdóttirista kertovan trilogian ensimmäinen osa. 

Hulda on poikkeuksellinen päähenkilö: hän on eläkeiän kynnyksellä oleva naispoliisi Islannissa. Hulda ei itse haluaisi ajatellakaan eläkkeelle jäämistä, koska työ on hänen elämänsä. Yllättävien käänteiden takia Hulda joutuu kuitenkin luopumaan työstään liiankin nopeasti. 

Hulda yrittää vielä viimeisenä työnään selvittää vuotta aiemmin surmattuna löytyneen ulkomaalaisnaisen tapausta. Selvittelyn myötä Hulda polttaa sillat poliisiin ja joutuu vaikeuksiin. Eläkkeelle jääminen alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. 

Viimeisinä työpäivinään Hulda pohtii elettyä elämäänsä ja menetettyjä rakkaitaan. Huldan elämään on mahtunut monta tragediaa. 

Kirja tarjoaa parikin yllätystä. Toinen liittyy kirjan nimeen ja toinen loppuratkaisuun.

Kirjaa on somessa hypetetty kovasti. Se on hyvä, mutta ei ainutlaatuinen. 




lauantai 24. huhtikuuta 2021

Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee

Kiinnostuin McManuksen uusimmasta suomennoksesta, Kaksi voi säilyttää salaisuuden. Tavoilleni uskollisena haluan tietysti lukea aiemmat kirjat ensin. 

Kirja on nuorten aikuisten kirja, joten en ihan ole kohderyhmää. Viihdyin kuitenkin kirjan parissa. Sen lukeminen toi mieleen takavuosien tv-sarjan Gossip Girl. Ehkä jompikumpi onkin saanut vaikutteita toisestaan. 

Kirjan high schoolissa on tietysti rikkaiden ja köyhien perheiden lapsia tasapuolisesti. Yhteistä heille on se, että kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. Kuten tv-sarjoissakin. Kirja on hieman stereotyyppinen, mutten antanut sen häiritä. 

Viisi nuorta on yhtä aikaa jälki-istunnossa, ja yksi heistä kuolee. Nuoret eivät aiemmin ole olleet juuri tekemisissä keskenään, mutta yhteinen ahdinko ja syytettyjen penkille joutuminen yhdistää heidät. Kirja onkin kesyhkö trilleri. 




keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Olive Kitteridge on aivan erilainen kirja kuin kuvittelin. Kirja koostuu kolmestatoista pienestä tarinasta, joista useimmissa Olive on sivuhenkilö tai piipahtaa ohimennen. Tarinat eivät juuri liity toisiinsa, vaan ovat irrallisia palasia Oliven elämästä. 

Teos onkin varsin korkeakirjallinen, onhan se voittanut Pulitzer-palkinnonkin. Niinpä ei olekaan ihme, että minun oli vaikea pysyä tapahtumista kärryillä. Lähes joka luvussa esiintyivät uudet keskeiset henkilöt. Mietin aina pitkään ja selailin aiempia sivuja saadakseni selville, pitäisikö minun tietää, keitä nämä tyypit ovat. Useimmiten se ei selvinnyt. Siihen on syynsä, että luen enimmäkseen suoraviivaisia dekkareita. 

Hankaluuksista huolimatta kirja piti otteessaan ja minun on kyllä luettava jatko-osakin. 

Olive on eläkeiässä oleva matematiikan opettaja, joka on mielestään aina oikeassa ja muut väärässä. Epäonnistuneisiin kohtaamisiin löytyy vika Oliven mielestä muista. Olive ajattelee ikäviä muista ihmisistä ja usein myös sanoa paukauttaa ajatuksensa ääneen. Ei Olive silti paha ole. Hän on vain särmikäs, suorasukainen ja arvaamaton.






perjantai 16. huhtikuuta 2021

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Aino Leppänen, joka tulee raskaaksi 17-vuotiaana. Leppänen kirjoittaa siis autofiktiota omasta elämästään. Ei voi sanoa, että päähenkilö tuli raskaaksi yllättäen, koska hän oli tietoisesti lopettanut kondomin käyttämisen poikaystävänsä kanssa. Kautta kirjan kuvastuu päähenkilön naiivius ja lapsellisuus, johon tämäkin ratkaisu viittaa. Päähenkilö vaikuttaa myös hieman saamattomalta, kuten uuden ehkäisymuodon hankinnassa. Muutenkin hän ajoittain vaipuu oman elämänsä sivuhenkilöksi ja antaa muiden viedä. 

Kirja on nuortenromaani, mutta luin sen kiinnostuneena: juuri tällaistahan oli tulla raskaaksi 1980-luvulla, ennen internetiä ja sosiaalista mediaa. Paitsi että kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 2000. Kirjassa ei pihahdetakaan internetistä tai sosiaalisesta mediasta, vaikka armon vuonna 2000 internet oli käytössä jo Oulun korkeudellakin, ja netti vilisi keskustelupalstoja. Kirjan maailmankuva jää kapeaksi, kuten usein kirjoissa, joissa on minäkertoja.

Kadehdin aina ihmisiä, jotka muistavat elämänsä tapahtumat niin hyvin, että voivat vaikka kirjoittaa kirjan niistä. Omista muistoistani ei saisi edes sivua aikaiseksi. 

Kirjan Aino odottaa onnellisena vauvaansa, joka sai vahingossa alkunsa. Vauvan synnyttyä hänellä on vaikeuksia aloittaa itsenäistä elämää äitinä, ja onkin surullista, ettei nuori, yksinäinen äiti saanut enempää tukea neuvolasta. Onneksi Ainolla on hyvä turvaverkko. Vähitellen Aino kasvaa äidiksi ja oman elämänsä sankariksi. Kirja onkin myös Ainon kehityskertomus lapsellisesta teinistä vastuulliseksi äidiksi. Valitettavasti lapsen isän kohdalla ei samanlaista kehitystä kirjan kuluessa näy. 







tiistai 13. huhtikuuta 2021

Tuomas Mattila: Hammasratas

Kirjan päähenkilö on sen minäkertoja, harhainen EU-virkamies, joka näkee salaliittoja ympärillään. Lukiessa tulee hyvin tietoiseksi siitä, miten paljon antoisampi on kirja, jossa ulkopuolinen kertoja esittelee henkilöt ja kuvailee tapahtumia. Tai päähenkilö, joka ajattelee kirkkaasti ja näkee oman kuplansa ulkopuolelle.

Kirja perustuu virkamiehen päiväkirjoihin, joissa hän kuvailee elämäänsä yhtenä rattaana isossa koneistossa. Virkamies kuluttaa päivänsä seuraten ympäristöään ahdistuneena ja epäillen työkavereitaan milloin mistäkin. En oikein syttynyt kirjan virkamiehelle ja hänen ponnisteluilleen selvitä taas yhdestä päivästä. Virkamies pelkää saavansa potkut ja samaan aikaan haaveilee sanovansa itsensä irti. 

Kursiivin käyttöä tehokeinona tulisi aina perustella itselleen jotekin. Hammasrattaassa kursiivia on käytetty yltäkylläisesti. Kun kirjassa lisäksi käytetään runsasta, kuvailevaa kieltä, alkaa se olla liian taiteellinen minun makuuni. Joku muu saa tästä varmasti enemmän irti. 

Luen kyllä mielelläni muitakin kuin dekkareita, mutta kaipaan napakampaa juonta. Kirjan päähenkilö on kovin itseensä käpertynyt, eikä päästä lukijaa lähelle.

Kirja saatu kirjailijalta. 




maanantai 12. huhtikuuta 2021

Katrine Engberg: Harhalaukaus

Alkuun kirja tökki, kun henkilöitä tuli lisää ja lisää, eikä tarinasta oikein saanut otetta. Kukaan henkilöistä ei tai paikoista ei noussut toistensa ohi. Pikku hiljaa juoni selkiytyi ja muuttui kiinnostavammaksi.

Sitä en onnistunut selvittämään, mihin kirjan nimi Harhalaukaus viittaa. Nähtävästi viittaus on hyvin vertauskuvallinen.

Tanskalaisessa poliisidekkarissa selvittävät rikostutkijat Jeppe Kørner ja Anette Werner kadonneen pojan tapausta. Kirjassa annetaan paljon huomiota myös poliisien yksityiselämälle. Anette on vastikään tullut äidiksi nelikymppisenä, Jeppe puolestaan seurustelee toisen rikostutkijan kanssa. 

Vaikka juoni lähti vetämään, oli kirjaa jotenkin raskas lukea. Se ei suoranaisesti lähtenyt lentoon. Kuitenkin paras tähänastisista Engbergin kirjoista. 




torstai 8. huhtikuuta 2021

Anna Ekberg & Thomas Rydahl: Merenneidon kuolema

Merenneidon kuolemaa on itse asiassa kirjoittanut kolme kirjailijaa, koska Anna Ekbergin takana lymyilee etuliepeen mukaan kaksi tanskalaista bestseller-dekkaristia (joista en ole koskaan kuullutkaan). Kirjoittajien määrä näkyy kirjan pituudessa: sen olisi voinut kirjoittaa tiiviimminkin. Nyt kirja on paikoin pitkästyttävä, kun kaikki selitetään niin perinpohjin. Lieneekö kirjoittajista jokainen yhtä pitkäpiimäinen?

Kirjassa on vahvaa kuvausta 1800-luvun tanskalaisesta kaupunkilaiselämästä. Kaikki on köyhää ja likaista. Köyhälistön elämä on ankeaa. Vaatteet ovat nukkavieruja rääsyjä, ani harvoin peseydytään ja ruokaakin on niukalti. Edes vettä ei ole juotavaksi, vaan lapsetkin juovat olutta. Tämä tuli kirjassa harvinaisen selkeäksi. Kuvaus on hyvin elävää, mutta sitäkin olisi voinut vähän tiivistää. 

Kirjan päähenkilö on yllättävästi Hans Christian Andersen. Kyllä, kuuluisa satusetä. Kirjassa hän ei ole vielä kuuluisa eikä kirjoita satuja, vaan vasta haaveilee kirjailijan urasta ja kuuluisuudesta. 

Andersen kirjoitti kirjan mukaan eläessään päiväkirjoja. Kirja kertoo kuitenkin ajanjaksosta, jolloin Andersen ei täyttänyt päiväkirjojaan. Andersen kuvataan kirjassa huvittavasti juuri sellaiseksi, jona hän tv:stä vuosia sitten tulleessa piirrosarjassa esiintyy

Äidinkielenopettajana kirjoitutin oppilailla tiivistelmiä, joissa käytin pohjatekstinä tietotekstiä H. C. Andersenin elämästä. Täytyy sanoa, että Merenneidon kuoleman Andersenilla on huomattavasti vauhdikkaampi ja tapahtumarikkaampi elämä!

Kiehtovinta Merenneidon kuolemassa ovatkin erilainen näkökulma kuuluisan satusedän elämään sekä se, miten kirjan tapahtumista muotoutuvat kirjailijan ajatuksissa kuuluisaksi tulleiden satujen aihiot. Pienen merenneidon taustalla on hyvin traaginen tarina.




maanantai 5. huhtikuuta 2021

Tiina Martikainen: Pahan kintereillä

Sammattilaisen kirjailija Tiina Martikaisen kirjoja on hauska lukea, koska ne sijoittuvat kotikaupunkiini eli niistä voi bongailla tuttuja paikkoja. Sen lisäksi ne on kohtalaisen hyvin kirjoitettu. 

Tämäkin dekkari kertoo poliisikoiraohjaajasta ja rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta, joka asuu Sammatissa ja työskentelee Lohjan poliisilaitoksella. Vaikka Hanna Vainiolla on poliisikoira Riina, joka osallistuu usein tapausten selvittelyyn, eivät Martikaisen kirjat ole kuitenkaan mitään Poliisikoira Rexejä

Metsästä löytyy surmattu tyttö, ja se saakin poliisit monenlaisen pahan jäljille. Yksi kuulustelluista asuu samassa talossa, jossa minäkin olen nuoruudessani asunut. Tämä oli tietenkin minulle kirjan kohokohta. No ei sentäs. 

Kirjassa hämmästytti se, että huristellessaan moottoritiellä Hanna Vainio lukee kännykästään tekstareita samalla. Sekä soittelee kännykällään, handsfreestä ei puhuta mitään. Toinen ihmetyttävä seikka tulee kirjan lopussa, kun syyllinen yhteen surmaan on saatu selville. Asia tunnutaan painavan villaisella eikä taustoja avata asianosaisille. Ei kai oikeasti sentään näin toimita? 




lauantai 3. huhtikuuta 2021

Erin Kelly: Myrkkypuu

Kolmas kerta toden sanoo. Kolmas Kellyn kirja on yhtä pitkäveteinen kuin aiemmatkin. Vastedes yritän muistaa olla edes lainaamatta niitä. 

Myrkkypuu etenee tahmeasti. Elämäänsä tyytymätön Karen roikkuu ihmisissä, joiden kaltainen hän haluaisi olla. Luin vajaat sata sivua ja hyppäsin sitten loppuun nähdäkseni, mikä salaisuus Karenilla on.

Selasin kyllä välikohtiakin, mutta ne olivat yhtä pitkästyttävän tuntuisia, joten jatkoin selailua loppusivuille saakka. Toden totta, Karenilla on salaisuuksia. Ja lisää syntyy.

Harmi, etten jaksanut paneutua Karenin tylsään elämään. Lopetus olisi ollut sen väärtti. 




perjantai 2. huhtikuuta 2021

Ashley Audrain: Lapsi rakas

Aluksi kirjan lukeminen tuntui tosi raskaalta, koska kertoja puhuu sinä-muodossa. Jostain syystä minun on aina hirveän vaikea hahmottaa, kenelle puhutaan ja kuka puhuja on. Meni pitkään, ennen kuin taas totuin tähän puhuttelutapaan. 

Lisäksi kirjassa kerrotaan kolmesta eri aikakaudesta, ja niidenkin kohdalla piti hetki aina miettiä, kuka olikaan kenen äiti. En käsitä, miksi henkilöiden keskinäisistä suhteista oli mielestäni niin vaikea pitää lukua. 

Kun näistä alkukangerteluista pääsin yli, kirja osoittautui todella hyväksi. Se kertoo kolmen sukupolven äitien vaikeudesta olla äiti, sopeutua siihen, että elämä muuttuu ja joku on sinusta riippuvainen. Jokainen äiti jättää jälkensä lapseensa, ja taakka siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Ylisukupolvinen huonon äitiyden trauma näkyy kirjassa vahvana, vaikka kukaan ei tahallaan olekaan huono äiti. Jokainen yrittää olla parempi kuin oma äitinsä. 

Kirjan kertoja, Blythe, on jäänyt äitinsä hylkäämäksi. Blythen äiti taas menetti oman äitinsä lapsena. Blythen äidin Cecilian ja tämän äidin Ettan tarinoita kerrotaan sivujuonteina. Ne kertovat osaltaan, miksi äitiys on vaikea rasti Blythellekin. 

Blythe onkin epävarma siitä, onko hänen tyttäressään jokin vialla, vai johtuuko se vain siitä, että hän ei osaa olla äiti. Karmaisevia asioita tapahtuu, vai kuvitteleeko Blythe vain? Blythe ei saa ajatuksilleen vastakaikua, joten vähitellen hän taipuu näkemään itsensä viallisena. 

Kirja pitää otteessaan, koska lukijan on pakko nähdä, miten tämä kaikki päättyy. Kirjan lopetus oli enemmän kuin odotin.