Aluksi kirjan lukeminen tuntui tosi raskaalta, koska kertoja puhuu sinä-muodossa. Jostain syystä minun on aina hirveän vaikea hahmottaa, kenelle puhutaan ja kuka puhuja on. Meni pitkään, ennen kuin taas totuin tähän puhuttelutapaan.
Lisäksi kirjassa kerrotaan kolmesta eri aikakaudesta, ja niidenkin kohdalla piti hetki aina miettiä, kuka olikaan kenen äiti. En käsitä, miksi henkilöiden keskinäisistä suhteista oli mielestäni niin vaikea pitää lukua.
Kun näistä alkukangerteluista pääsin yli, kirja osoittautui todella hyväksi. Se kertoo kolmen sukupolven äitien vaikeudesta olla äiti, sopeutua siihen, että elämä muuttuu ja joku on sinusta riippuvainen. Jokainen äiti jättää jälkensä lapseensa, ja taakka siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Ylisukupolvinen huonon äitiyden trauma näkyy kirjassa vahvana, vaikka kukaan ei tahallaan olekaan huono äiti. Jokainen yrittää olla parempi kuin oma äitinsä.
Kirjan kertoja, Blythe, on jäänyt äitinsä hylkäämäksi. Blythen äiti taas menetti oman äitinsä lapsena. Blythen äidin Cecilian ja tämän äidin Ettan tarinoita kerrotaan sivujuonteina. Ne kertovat osaltaan, miksi äitiys on vaikea rasti Blythellekin.
Blythe onkin epävarma siitä, onko hänen tyttäressään jokin vialla, vai johtuuko se vain siitä, että hän ei osaa olla äiti. Karmaisevia asioita tapahtuu, vai kuvitteleeko Blythe vain? Blythe ei saa ajatuksilleen vastakaikua, joten vähitellen hän taipuu näkemään itsensä viallisena.
Kirja pitää otteessaan, koska lukijan on pakko nähdä, miten tämä kaikki päättyy. Kirjan lopetus oli enemmän kuin odotin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti