Erja Tulasalo: Oranssi puutarha

Tähän oli pakko tarttua tyttären vinkistä, koska tapahtumat kuulemma sijoittuvat muun muassa Talvipuutarhaan, joka on yksi suosikkipaikoistani. 

Oranssi puutarha kertoo Maarusta, joka on syntynyt pohjanmaalaiseen lestadiolaisperheeseen. Uskonto ja vanhemmat asettavat Maarun elämälle suuret odotukset. Pitää mennä naimisiin ja valmistua soveliaaseen ammattiin eli hoitoalalle tai opettajaksi. 

Yksi suurimmista asioista Maarun elämässä on se, että hän huomaa rakastavansa toista naista. Maaru saa vastakaikuakin, mutta vain hetken. Maarun päässä pyörivät uskonnon asettamat säännöt, synti ja katumus. Maaru yrittää ymmärtää ystäväänsä, joka meni naimisiin ja on nyt koko ajan raskaana, vaikka se onkin vaikeaa. Maaru ei haluaisi päästää irti menetetystä rakkaudesta. 

Huomattuaan, ettei pysty täyttämään yhteisön odotuksia, Maaru muuttaa Helsinkiin töihin ja opiskelemaan. Hän hakeutuu puutarha-alalle, ja saa suurta helpotusta käsien multaan työntämisestä. Maaru ei hylkää uskontoaan, vaikkei eläkään sen oppien mukaisesti. 

Kirjassa on paljon ajankohtaisia teemoja, vaikka se on laihanlainen. On puristavaa uskontoa, queeria, turkistarhausta. Kirja on hyvin nopeasti luettu, eikä se herättänyt minussa oikein mitään ajatuksia. 

Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui! Opettajan päiväkirja

Aivan hulvaton opettajan päiväkirja. Päiväkirjaan voi kirjoittaa sen, mitä ajattelee ja mitä ei voi sanoa ääneen oppilaille tai kollegoille. Kirjan päähenkilö on nimetön biologian ja maantiedon opettaja, joka ei kerro itsestään juuri mitään koulun ulkopuolista. Ajatuksistaan työpäivän aikana hän kertoo senkin edestä. Toisen opettajan on valitettavan helppo samastua häneen. 

Kirjan luvut ovat lyhyitä. Se etenee lukuvuoden joulukuusta kevääseen päivä kerrallaan. Lukujen rakenne on aina sama: sää, työmatkan eteneminen, aamunavaus ja parhaat palat oppitunneista. Silti mielenkiinto säilyy kirjan loppuun saakka. 

Kirja on vuodelta 2005. Ajan kulumisen huomaa maantiedon opetuksessa: ennen piirrettiin karttoja tunnit läpeensä, nykyään päivitellään ilmastonmuutosta ja mietitään kestävää kehitystä. Nykyään jokaisella on kaikki maailman kartat puhelimessaan. Kännykät eivät siihen aikaan olleet vielä lainkaan ongelma. Oppilaiden motivaatio saattoi siitä huolimatta olla heikko. Kontulan kirjaa lukiessa huomaa, että pelkästään kännyköitä ei voi kaikesta syyttää. Iso syntipukki koulumenestyksen heittelehtimiseen on myös murrosikä. 

Pienellä googletuksella selvisi, että Kontula on jo ollut eläkkeellä biologian ja maantiedon opettajan virastaan, kun on kirjoittanut tämän kirjan. Kirjan koulu on oikeasti olemassa, ja henkilöilläkin varmaan esikuvat oikeassa elämässä. 

Elina Annola: Luopuneet

Olen lukenut Elina Annolan kaksi aiempaa kirjaakin, Kunnes kukkivat puut ja Kaikki lokakuun taivaat. Annolan päähenkilöille on yhteistä se, että he kokevat herkästi ympäristön arvostelevan heitä ja tuntevat elämän parhaiden palojen menevän jollekulle muulle.

Luopuneissa seurataan kahden naisen, Vienon ja Anniinan, elämää samassa kerrostalossa eri aikoina. Vieno asui talossa kauan sitten lapsena ja uudelleen aikuisena, naimisissa olevana naisena. Anniina muuttaa miehensä ja tämän tyttären kanssa taloon nykyaikana. 

Vienolla on ristinään puoliso Kalle, jonka kanssa piti päästä naimisiin ja jättää opiskelut sikseen. Kalle on käynyt sodan ja jäänyt mielessään sinne jumiin. Anniinaa piinaavat terveysongelmat ja elämä, joka ei etene mieluisalla tavalla. 

Kirja tarjoaa palasia molempien elämästä, ohimeneviä välähdyksiä. Minua vaivasi kirjan alkupuolella se, että Anniinan ja hänen miehensä ammatteja ei mainittu ollenkaan. Vasta paljon myöhemmin selvisi, että mies on opettaja ja Anniina nähtävästi kääntäjä tai jotain. Ammatit kiinnostelivat sillä, että kenellä tahansa ei liene varaa ostaa asuntoa vanhasta Helsingin arvotalosta. Tai kovinkaan monella. 

Sujuvatekstistä kirjaa oli ilo lukea. Tapahtumissakin on sen verran jännitettä, että mielenkiinto säilyy loppuun saakka. 

Camilla Grebe & Åsa Träff: Ennen kuolemaasi

Ennen kuolemaasi on kolmas osa siskosten Grebe ja Träff kirjoittamasta Siri Bergman -sarjasta. Aiemmat osat ovat Levoton mieli ja Karvas kuin kuolema. Sarja on todella merkillinen, enkä oikein tiedä, pidänkö vai enkö pidä siitä. 

Siri Bergman voi aina yhtä huonosti. Niin psykologi kuin onkin, hän ei tunnu tunnistavan omaa henkistä tilaansa ja hakevan apua. Luettuani peräjälkeen monta hyvää kirjaa, joissa henkilöt ovat kuin perheenjäseniä, on vaikea lukea kirjaa, jossa päähenkilöstä ei saa minkäänlaista otetta.

On kulunut viisi vuotta siitä, kun Sirin edellinen aviopuoliso kuoli sukellusonnettomuudessa. Sirillä on uusi mies ja parivuotias lapsi tämän kanssa. Siri kuitenkin roikkuu yhä menneessä ja pohtii edellisen aviomiehensä kuoleman syitä. Vähitellen Siri saakin selville asioita, jotka eivät kuitenkaan tunnu kiinnostavan hänen nykyistä miestään, vaikka tämä on poliisi. 

Kaikki henkilöt ovat hyvin ohkaisia ja etäisiä. Heidän keskinäiset suhteensa ovat yhtä väljähtyneitä ja epämääräisiä kuin suhde lukijaankin. Tartuinkin kirjaan ajatuksella laittaa se sivuun, jos ei yhtään nappaa. Juoni pitää kuitenkin yllättävän hyvin otteessaan ja niin Sirin kuin lukijankin on pakko saada tietää, mitä viisi vuotta aiemmin ja sitäkin aiemmin on tapahtunut. Kaivellessaan menneitä kaikki nykyinen Sirin ympärillä särkyy ja hajoaa hiljalleen. 

Suomentanut Markus Myllyoja

Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

Jäänmurtaja on toinen osa Ohlssonin Strindberg-sarjasta, jonka pääosassa on käytettyjen tavaroiden kauppias August Strindberg. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Myrskynvartija. Valittelin sen olleen liian paksu. Jäänmurtajakin on kuudensadan sivun tiiliskivi. 

Jostain syystä Jäänmurtajan lukeminen ei takunnut yhtään kirjan paksuudesta huolimatta. Kirjan hahmot ovat persoonallisia ja sympaattisia, ja heidän seurassaan viihtyy mainiosti läpi kirjan. Kirja on cosy crime -tyyppinen mukava murhakirja, jos murhia nyt voi mukaviksi kutsua. 

Oikeastaan kirjassa ei ole kuin yksi kuollut henkilö, ja hänen kuolemassaan selviteltävää riittääkin. August Strindberg vanhan tavaran kauppiaana kuulee asiakkailtaan asioita, jotka kiinnostavat poliisiakin. Augustilla onkin läheiset suhteet poliisiin, varsinkin kauniiseen Maria Martinssoniin, joka viettää öitä Augustin luona. 

Enempää en viitsi juonesta paljastaa. Se on mukaansa tempaava ja kiehtova. Ainoa, mikä jäi ihmetyttämään, on se, miten hyvin tummaihoisen miehen pojassa ei ole yhtään afroamerikkalaisia piirteitä. Asia sivuutetaan täysin. 

Suomentanut Pekka Marjamäki

Tuula Ranta: Niinhän meille kerrottiin: romaani elämästä ja rikoksesta

Olen aiemmin lukenut Rannalta sangen vakuuttavaa eläköityneestä kriminaalipsykologi Aira Karhusta ja rikoskomisario Tapani Mikkosesta kertovaa sarjaa, jonka kohokohtia on ollut Airan ja häntä selvästi nuoremman Tapanin suhteen kehittyminen (Totuus on vaihtuva maisema, Jotka varjoissa kulkevat ja Helle hautoo Kalmansaarta). Harmikseni Karhu ja Mikkonen loistavat poissaolollaan tässä kirjassa. 

Kirjan aihe on ajankohtainen: huijari, joka vie yksinäisiltä, lemmenkipeiltä vanhemmilta naisilta rahat ja omanarvontunnon. Ja kuinka vaikeaa onkaan myöntää tulleensa petetyksi. Pääroolissa loistaa viisikymppinen asianajaja Maija Manninen-Orava, joka pistää samalla oman elämänsä järjestykseen, kun auttelee poliisia huijarin nappaamisessa. Erityisesti hän on tekemisissä (taasen itseään nuoremman) rikosylikonstaapeli Janne Saarisen kanssa. 

Kirjan juoni etenee sutjakkaasti ja monikerroksinen tarina pysyy hyvin kasassa. Tuula Ranta on turhan vähän mainetta saanut lahjakas kirjailija. Kirja kertoo huijarin lisäksi siitä, miten vaikea asia avioero voi olla aikuisille lapsille, joilla on jo oma elämä. Pidin tästä tosi paljon. 

Stella Vuoma & Saana Kiviranta: Rekan alle jäänyt

Kukapa ei muistaisi Konginkankaan järkyttävää bussionnettomuutta kahdenkymmenen vuoden takaa. Paperirekan ja linja-auton törmäyksessä kuoli 23 ihmistä, joista suurin osa oli nuoria, jotka olivat matkalla laskettelukeskukseen. 

Rekan alle jäänyt kertoo yhden onnettomuudesta elossa selvinneen tarinan. Saana Kivirannan tarina on järkyttävää luettavaa ihmisestä, joka ei ymmärrä saaneensa aivovamman, vaan yrittää elää normaalia elämää, vaikka kaikki on sumussa ja hankalaa. Menee monta vuotta, ennen kuin Saana pystyy myöntämään tilanteensa itselleen.

Osasyynä ongelmien pitkittymiseen on puutteellisen tuntuinen lääkärinhoito alusta saakka. Monia selviä onnettomuudessa tulleita vammoja ei huomattu heti kolarin jälkeen. Kuitenkin elettiin jo nykyaikaa kaikkine tutkimuslaitteineen. Saanan elämä on ollut aikamoista taistelua aivovamman aiheuttamien vaikeuksien ja vakuutusyhtiöiden ynseyden välissä. 

Kirja on kiinnostava tarina ihmisestä otsikoiden takana. Stella Vuoma on toiminut kirjurina ja käyttänyt lähdemateriaalina Saanan ja omaisten kertomuksia sekä lääkärinlausuntoja ja muita asiapapereita. Kirjan kirjoittamiseen on tarvittu muidenkin apua, koska Saana itse kärsii aivovamman seurauksena mustiongelmista. Kirja kertoo paljon Saanan ajatuksista ja tuntemuksista, ja nämä osiot on taitavasti kirjoitettu. 

Kirjassa on myös muutama pitkä (ja puiseva) asiantuntijaosio, joissa avataan yleisesti aivovammapatologiaa, kuntoutusta ja paria muuta seikkaa. Nämä osiot ovat kymmenenkin sivun mittaisia, eivätkä ole välttämätöntä tietoa lukijalle. Niiden kohdalla olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Tosin niiden yli on helppo hypätä, jos ei tahdo paneutua perinpohjin syyllisten etsintään tms.

Maija Kajanto: Sahramisyksy

Sahramisyksy jatkaa Korvapuustikesässä ja Taatelitalvessa alkanutta kahvila Koivun tarinaa. 

Kristiina hoitelee kahvilan ohella hotellia ja elelee onnellisena miesystävänsä Tommin kanssa. Tommilla on työkriisi, kun työpaikka uhkaa mennä alta. Kylällä tehdään useita tuhopolttoja. Krissen mummo matkailee kaukana kotoa miesystävänsä kanssa. Krissen äiti, jonka kanssa Krisse ei ole väleissä, tulee pikkukylään. Siinäpä sopan aineksia. 

Olen alkanut pitää sympaattisesta Krissestä ja hänen lähipiiristään. Vaikka kirjassa ei näennäisesti tapahdu oikein mitään, tapahtuu tunnetasolla paljonkin. Onneksi seuraavakin osa on jo kirjastosta varauksessa. 

Kirjassa on paljon herkullisen tuntuisia reseptejä, mutta muistelin, että sarjan aiempien osien kohdalla on käynyt ilmi, että reseptit ovat kirjailijan omasta päästä eikä sen kummemmin testattuja. Niinpä viimeisen sivun kiitokset koeleipojille ilahduttavatkin: tämän kirjan reseptit ovat käypää valuuttaa!

Kirja ei ole paksu ja se on nopsasti luettu. Sunnuntai-iltapäivän ilostuttaja. 

Elly Griffiths: Viimeinen leposija

Viimeinen leposija on Ruth Galloway -sarjan viidestoista ja ikäväkseni viimeinen osa. On ollut ilo kulkea Ruthin rinnalla Norfolkin avarissa maisemissa Nelsonin perään haikaillen. Koska kyseessä tosiaan on sarjan viimeinen osa, on Ruthin ja Nelsonin suhteessakin tiedossa päätöksiä. 

Vielä kerran löytyy seinän sisältä vainaja, jonka kuolemasta on vierähtänyt pari vuosikymmentä. Nelson tiimeineen selvittää murhaa, ja Ruthkin osallistuu erikoistaidoillaan. Kirjassa viitataan moniin menneisiin tapauksiin, ja yksi niistä tulee hyvinkin elävänä osaksi tapahtumien kulkua. 

En olisi toivonut tämän kirjan loppuvan. Enkä tämän sarjan. Harvoin onnistuu kirjailija kiduttamaan lukijaa yhtä kauan onnettomalla rakkaustarinalla. 

Hyvää jatkoa Ruthille! Olet mielessäni varmasti vielä kauan. 

Suomentajalla on ollut puutteita sanojen sijapäätteiden merkitsemisessä. Toistuvasti kirjan alussa puhutaan yläkoulusta nimeltä Lynn High, ja kun ilmaistaan sinne menemisestä, lukee tekstissä "Lynn Highin". Kielitoimiston ohjepankkikin neuvoo, että kun sana päättyy konsonanttiin, jota ei lausuta, tulee sanan loppuun heittomerkki ennen sijapäätettä. Eli tässä tapauksessa Lynn High'hin. Aina kannattaa googlata, jos ei ole varma. 

Suomentanut Anna Kangasmaa

C. J. Tudor: Saarroksissa

Olen pitänyt kaikista aiemmista C. J. Tudorin kirjoista: Liitu-ukko, Paluu pimeästä, Ne muut ja Rovio. Saarroksissa on aivan erilainen. Heti alettuani lukemaan tajusin, että tämähän on dystopia. Inhoan dystopioita, ei kiinnosta yhtään kamala tulevaisuus. Tarina lähti kuitenkin vetävästi liikkeelle, joten annoin sille mahdollisuuden.  

Kirjassa kulkee päällekkäin kolme eri tarinaa omina lukuinaan. Yhdessä nuoria opiskelijoita täynnä oleva bussi on suistunut tieltä ja hautautumassa lumimyrskyyn, toisessa muutama ihminen on jumissa gondolihississä. Kolmannessa vuoristossa sijaitseva tutkimuskeskus on ongelmissa. Yhteistä kaikille tarinoille on lumimyrsky ja ympäröivässä yhteiskunnassa riehuva virusepidemia. 

Kirjailija kertoo kirjan loppusanoissa saaneensa idean kirjaan jo vuonna 2019, mutta aloittaneensa kirjoittamisen vasta paria vuotta myöhemmin, kun koronaepidemia oli jo ajankohtainen. Näin koronan jälkeen kirjan tarina tuntuu kammottavan mahdolliselta ja pelottavalta. 

Jokainen luku päättyy aina jännittävään kohtaan, ja jatkoa on odotettava kahden muun yhtä jännittävän tarinan ajan. Odotin mielenkiinnolla, miten tarinat saadaan yhdistymään.

Huikea tarina, joka pitää tiukasti otteessaan. 

Suomentanut Seppo Raudaskoski