lauantai 13. elokuuta 2022

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Kajannolta on aiemmin ilmestynyt työuupumukseen ja lapsiperhearkeen paneutunut sarja (Mittoja ja tilaustöitä, Itsepä tilasit, Kuin tilauksesta), jonka päähenkilö on rasittavan tyytymätön ja ahdistunut koko ajan. 

Korvapuustikesä aloittaa uuden kolmiosaisen sarjan, joka kertoo kahvila Koivusta. Kristiina muuttaa pääkaupungista mummonsa luo pikkukylään, jossa on itsekin asunut lukioikäisenä. Mummolla on kahvila, jonka pyörittämisessä hän tarvitsee apua. Sopivasti Kristiinalla onkin kokkiopintotausta. 

Viihdyin kirjan parissa todella hyvin. Juoni ei ole kovin monimutkainen, mutta kirjoitustapa on humoristinen ja kahvilan arki yllättävän kiinnostavaa. Kirjan loppu jää auki, mikä saa minut odottamaan seuraavaa osaa innolla.  

Kirja sisältää myös useita reseptejä, jotka vaikuttavat helpoilta kokeiltaviksi. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti