Riley Sager: Talonvahti

Sagerilta on suomennettu aiemmin Eloonjääneet tytöt ja Kotiin ennen pimeää. Tunnelma on molemmissa ainakin ajoittain tiivis.

Talonvahdissa on oikeastaan aika tylsä juoni. Kuuluisaan vanhaan, upeaan kerrostaloon palkataan nuori nainen, Jules, asumaan tyhjilleen jääneessä huoneistossa, jotta talossa olisi elämää. Talossa asumiseen liittyy paljon tiukkoja sääntöjä ja huikea palkka. Kaikki on melkein liian hyvää ollakseen totta. 

Talosta liikkuu netissä hurjia tarinoita ja kummitusjuttuja. Jules tutustuu toiseen talossa asuvaan talonvahtiin, joka yllättäen katoaa. Jules alkaa etsimään häntä. Ja tästä sitten juoni lähtee tiivistymään, kunnes karmea totuus paljastuu Julesille. 

Juoni on yksinkertainen, mutta kirjoitustapa koukuttava. Kirja on suorastaan ahmittava, jotta selviää, mistä kaikessa oikein on kyse. Kaikessa epäuskottavuudessaankin kirja on onnistunut. 

Suomentanut Laura Liimatainen

Camilla Grebe & Åsa Träff: Mies vailla sydäntä

Siri Bergman -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Levoton mieli, Karvas kuin kuolema ja Ennen kuolemaasi. Jotain on nyt tapahtunut. Siri Bergmanin hahmo ei ole enää yhtä hengetön kuin aiemmin. Se johtuu ehkä siitä, että Sirin yksityisvastaanotto hänen parhaan ystävänsä Ainan ja heidän ystävänsä Svenin kanssa on lopetettu ja Siri on uudessa työssä. 

Sirin uusi työ on poliisin profilointiryhmässä, johon hänen ystävänsä Vijay hänet pyysi mukaan. Tukholmassa ammutaan julkkishomo. Pian sen jälkeen ammutaan pieni lapsi. Profilointiyksiköllä on kädet täynnä työtä yhteyksien etsimisessä ja syyllisen hahmottelussa. Profilointiryhmän henkilöt ovat mielenkiintoisia ja heistäkin on saatu yllättävän paljon irti. 

Sirillä on nykyään avomies, poliisi Markus, ja muutaman vuoden ikäinen poika. Elämä on kaikin puolin hyvää ja seesteistä. Uusi työ on jännittävää ja mielenkiintoista. Siri kuitenkin velloo menneissä, eikä pääse joistakin tapahtumista yli. Onneksi nämä menneet avataan myös lukijalle, eihän sellaisia muuten enää muistaisi. 

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja etenee hyvin. Tapahtumista kerrotaan vuoroin nykyhetkessä Sirin toimiessa minäkertojana, vuoroin menneessä ajassa yhden keskeisen henkilön näkökulmasta. 

Suomentanut Markus Myllyoja

Anne Holt: Timantteja ja ruostetta

Hanne Wilhelmsen -sarja on kolmentoista kirjan mittainen. Koska olen kirjannut takavuosina lukemiani Anne Holtin kirjoja hyvin lyhyesti, en enää muista, mitkä kirjoista kuuluivat tähän sarjaan. Kuitenkin kirjan Tuntematon uhka päivitykseen olen kirjannut Hanne Wilhelmsenin taipaleesta näin: 

Uusi Hanne Wilhelmsen -dekkari Holtilta vuosien tauon jälkeen. Holthan aloitti Hanne Wilhelmsen -sarjansa jo 1990-luvun alussa. Hanne oli tiukka oslolaispoliisi, joka ajoi prätkällä eikä pelännyt mitään. Jossain vaiheessa Hannen pitkäaikainen rakastettu Cecilie sairastui syöpään ja kuoli. Ceciliestä ei tiennyt juuri kukaan Hannen työkavereista, koska lesbopoliisia ei olisi katsottu hyvällä.

Hannen viettäessä suruaikaa Holt toi kirjoihinsa uuden sankarittaren, psykologi Inger Johanne Vikin. - - - Inger Johanne Vik -sarja päättyi erittäin dramaattisesti ja ainakin minut täysin yllättäen.

Hanne Wilhelmsen palasi sen jälkeen poliisitehtäviin ja joutui ennen pitkää työtehtävässään ammutuksi ja sen seurauksena pyörätuoliin. Tämän jälkeen hän erakoitui kotiinsa eikä suostunut tapaamaan enää ketään entisistä työkavereistaan. Hannella on vaimonsa Nefiksen kanssa tytär Ida.

Tässä kirjassa Hanne ja Nefis ovat kesähuvilallaan, jossa käy vaihtelevasti vieraita. Hanne viihtyy huonosti, ja yrittää keksiä jotain poliisihommaa aikansa kuluksi. Sitä järjestyykin, tosin rikospoliisi ei haluaisi hänen apuaan. 

Kirja etenee vauhdikkaasti helteisessä kesässä ja kirjailijamiljöössä. Kun olin takakannesta lukenut kirjan olevan sarjansa päätösosa, aavistin jo hyvissä ajoin, miten se tulee päättymään. Harmi, että sarja päättyi, koska Hanne Wilhelmsen on ollut yksi suosikkihahmoistani. 

Kirjassa on joitakin lapsuksia. Mökistä on muokattu koko Norjan estottomin tila. Ehkä kyseessä on kuitenkin esteetön tila, kun pyörätuolin käyttäjästä on kyse. Virhe saattaa mennä kääntäjän piikkiin. Toinen ihmeteltävä asia on, että 24.6. eli juhannuksena ovat alppiruusut nupullaan, vaikka meneillään on helleaalto. Tosiasiassahan siinä vaiheessa alppiruusujen kukinta on jo ohi. 

Jään kaipaamaan Hanne Wilhelmsenin seurassa vietettyjä hetkiä.

Suomentanut Outi Menna

Jaana Lehtiö: Kuu valoaan luo

Muhos-sarja on edennyt jo kolmanteentoista osaansa. Kerrataanpa, aiemmin ovat ilmestyneet kirjat Joka viisautta rakastaa, Uutta auringon alla, Kolmas oli ensimmäinen, Älä aivan vielä, Kalliolla kukkulalla kuolema, Mitään ei tapahtunut, Montako päivää vielä, Mitä mieleen jää, Aika pahentaa haavat, Kuvien takana kuolema, Ken vierellä kulkee ja Aamu iltaa julmempi. 

Tällä kertaa liikkeelle lähdetään Fredrika Runebergin puutarhasta, Runebergin kotimuseon pihalta. Samaisessa syreenimajassa olen itsekin istuskellut. Viimeksi, kun siellä käytiin, oli jo syksy, ja puutarhan polkujen eteen vedetty köydet. Ketäpä puutarhaintoilijaa pieni köysi estäisi. Onneksi silloin syreenimajasta ei löytynyt ruumista, kuten kirjassa. 

Ruumiita tulee tiuhaan tahtiin. Poliisi ei silti tahdo löytää punaista lankaa murhien välillä. Poliisilaitoksella soi hankehumppa, joka syö etenkin Muhosen tehoja. Muhosen tiimi on pysynyt mukavasti samana jo pitkään, joten poliisien nimet on helppo muistaa. Kotimuseon henkilökuntaa kuulustellaan ahkerasti, vaikkei siitä mitään hyötyä tunnu olevan. Kun ei muitakaan epäiltyjä oikein ole, on poliisin kyseltävä samoilta ihmisiltä samat asiat yhä uudelleen. 

Eniten rikoksen ratkaisemisessa on taas apua eläkeläisneiti Hilkka Alituvasta, joka opashommissaan on aina siellä, missä tapahtuu. Alitupa myös tuntee kaikki keskeiset paikat, koska harrastaa oppaana toimimista. Voisipa melkein kuvitella hänen tuntevan myös lähes kaikki porvoolaiset. Muhonenkaan ei jaksa enää irvistellä Alituvalle, vaan tyytyy nöyrästi kohtaloonsa ja ottaa avun vastaan. 

Rikosten selvittämistahti on kyllä niin verkkainen, että nukahtelin lukiessani tuon tuosta. Piti vielä loppuun päästyä uudelleen käydä tarkistamassa murhaajan motiivit. Vähän hämäriksi ne jäivät. Syylliseksi osoittautui se, jota ounastelinkin. 

Kunhan Muhonen lepää pari päivää, eiköhän hommat jatku taas.

Tuire Malmstedt: Jehki

Malmstedt on kirjoittanut ennen Jäämeri-sarjan avausosaa Isa Karos -sarjaa sekä Metso ja Vauramo -sarjaa. Kumpaakaan sarjaa en muistanut, ennen kuin kävin blogistani lukemassa vanhoja päivityksiä. Jostain syystä Malmstedtin keskeisiin hahmoihin ei ole puhallettu niin paljon elämää ja persoonallisuutta, että ne jäisivät mieleeni.  

Jehkin nimihenkilö on Ninan kymmenen vuotta sitten kadonnut aviomies. Nina päättää lähteä Jäämeren rannalle selvittämään, mitä Jehkille tapahtui. Kirja on alle kolmesataasivuinen, joten tapahtumat etenevät yksioikoisesti, eikä lukijan ole vaikea arvata tapahtumien kulkua jo ennen kuin se kerrotaan.  

Päätarinan rinnalla kulkee toinen, Jehkin kirjoittama romaanikäsikirjoitus, joka on hyvin korkealentoista tajunnanvirtaa. Se liittyy muinaisuskoon ja kuolemanjälkeiseen elämään sisältäen paljon saamelaissanastoa ja -nimiä. Tätä toista tarinaa ei ole sen kummemmin erotettu päätarinasta esim. erilaisella fontilla. Sen voi huomata vain siitä, että muiden lukujen alussa on vuosiluku, käsikirjoituksen ei mitään. Ja toki sisällöstä. 

Luin tämän yhdessä illassa. Uskoisin, että Jäämeri-sarja jää osaltani tähän. 

Jørn Lier Horst: Kuiva maa

Uskomatonta, että William Wisting -sarjassa on ilmestynyt jo 18 osaa ja silti uusin on paras kaikista tähänastisista. Sarja senkun paranee vanhetessaan. Huomasin myös, että olin jossain vaiheessa laskenut osien määrän väärin. Korjasin luvut aiempiin päivityksiin. 

Kuiva maa tapahtuu keskellä helteistä kesää. Kaikilla on hiki ja järvikin kuivuu veden puutteessa. Kuivuvan järven pohjassa olevat rojut paljastuvat veden laskettua. Löytyy sieltä nuoren miehen ruumiskin. Järven pohjasta löytyy myös muutamaa vuotta aiemmin kadonneelle ruotsalaistytölle kuuluneita tavaroita. 

William Wisting alkaa omaan verkkaisen pohdiskelevaan tahtiinsa selvittää kumpaakin tapausta. Ruotsista tulee sikäläinen poliisi osallistumaan kadonneen tytön etsintään. Yhteistyö Wistingin kanssa sujuu tietysti hyvin.

Kirjassa on jotenkin ihana tunnelma, vaikka ikäviä rikoksia selvitelläänkin. Wistingin tietokoneen näyttö hajoaa päivä päivältä enemmän. Häntä se ei häiritse. Sinä päivänä, kun näyttö lakkaa toimimasta, vetää Wisting tyynesti johdon irti seinästä. 

Kirjassa on vain kolmisensataa sivua, mutta siihen mahtuu paljon tunteita ja elettyä elämää. Rikoksetkin selviävät. Miten sarja voikin olla kirjasta toiseen yhtä hyvä.

Suomentanut Päivi Kivelä

Anthony Horowitz: Harakkamurhat

Olipas eriskummallinen kirja eriskummallisine sivunumerointeineen. Kirja alkaa kustannustoimittajan kertomuksella, kuinka hän alkaa lukea toimitettavaksi tullutta teosta nimeltä Harakkamurhat. Tämän johdantomaisen ensimmäisen luvun jälkeen sivunumerointi alkaa alusta, ja seuraavat 275 sivua ovat tätä kuvitteellisen kirjailijan dekkaria. Sen jälkeen palataan kustannustoimittajan hahmoon, joka alkaa selvittää, missä on kirjasta puuttuva viimeinen luku. 

Täytyy myöntää, että kun päästiin takaisin kustannustoimittajan saappaisiin, jouduin palaamaan kirjan alkuun katsomaan, miten kehyskertomus meneekään. Olin niin Harakkamurhien lumoissa, että olin unohtanut kirjan alun tykkänään. Harakkamurhat noudattaa tarkoin brittiläistä dekkariperinnettä. Sen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1955. Horowitzin Harakkamurhathan on julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, vaikka nyt vasta on saatu suomenkielinen käännös. Horowitz on käsikirjoittanut myös tuttuja tv-sarjoja, kuten Midsomerin murhat. 

Kuvitteellinen dekkari olisi ollut muuten nopeasti luettu, mutta Harakkamurhien osuus on kirjoitettu harvalla kirjoituskonefontilla, jota on erinomaisen raskas lukea. Laitan alle kuvat tavallisesta fontista ja kuvitteellisen dekkarin fontista. Kirjan loppuosa taas on rasittavaa luettavaa ihmiselle, jolla ei ole norsun muistia. Siinä verrataan kustannustoimittajan todellisen elämän tapahtumia kuvitteellisen dekkarin tapahtumiin. Jouduin palaamaan monta kertaa tarkistelemaan mitä, kuka ja missä. 

Kirjassa kulkee kaksi sivunumerointia: toinen kehyskertomuksen ja toinen Harakkamurhien. En jaksanut laskea yhteen sivumäärää, mutta paksu kirja on, arviolta nelisensataa sivua. Päästyäni kirjan loppuun aivoni ovat solmussa. 

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Kristina Ohlsson: Yöankkuri

Yöankkuri on August Strindberg -sarjan viides osa. Käytetyn tavaran kauppias August Strindberg valmistelee häitään poliisi Maria Martinssonin kanssa. Parilla on jo yhteinen pikku tytär, Sofia. Pariskunnan yhteiselo on auvoista ja tasapainoista Marian vaativasta ammatista huolimatta. Oikeammin häävalmisteluista vastaa Marian työpari, viiden lapsen isä Ray-Ray. Pariskunta itse ei suhtaudu Ray-Rayn taitoihin ollenkaan niin epäilevästi kuin muu lähipiiri. 

Hovenäsetin kylään saapuu norjalainen turisti, joka asettuu asumaan käytetyn tavaran kaupan yläkerrassa sijaitsevaan majataloon, joka on Augustin uusin yritys. Norjalainen tutkii kolme vuotta aiemmin tapahtunutta tyttärensä kuolemaa, joka tapahtui juuri tässä pikkukylässä. Poliisi taas tutkii tuoretta nuoren tytön katoamista. Samaan aikaan joku lähettelee Marialle uhkaavan sävyisiä viestejä. Augustilla on meneillään myös oman meenneisyytensä salaisuuksiin uppoutuva tutkimus, jossa Maria auttaa parhaansa mukaan. 

Paljon on siis meneillään pikkukylässä. Tunnelma on silti enimmäkseen rauhallinen ja ystävällinen. August ja Maria ovat maailman leppoisimpia ihmisiä, ja heidän tyttärensä aina hyväntuulinen. Kirja onkin viihdyttävä lukuromaani, oikea hyvän mielen tuoja. Kuitenkin tapahtumien tiivistyminen saa aikaan kutkuttavaa jännitystä, eikä kirjaa malta laskea käsistään, ennen kuin kaikki salaisuudet selviävät. 

Kerrassaan rakastettava sarja. 

Suomentanut Katja Salmi

Aino Leppänen: Pihapiirissä suhisee

Pihapiirissä suhisee on jatkoa kirjalle Pieni pihapiiri pyörii. Kirjan alussa on luku, jossa saatellaan lukijan mieleen edellisen kirjan päätapahtumat ja keskeiset henkilöt. Se on oikeastaan tarpeeton, koska jokaisen luvun nimenä on siinä esiintyvän perheen jäsenten nimet. Näin pysyy koko ajan kartalla siinä, kuka olikaan kenelle sukua. 

Pihapiiriin muuttaa uusi henkilö, Noora, jolla on oma yritys nimeltä Noonelli. Noonelli lienee saanut nimensä Nooran ja Nellin mukaan. Nelli muutti muualle samaan aikaan kuin Noora pihapiiriin. Mitenkään ei avata, miten Nelli liittyy Nooraan. Ikävä on kova ja ajatteleminenkin itkettää. Ennen pitkää selviää, että Nelli lienee Nooran tytär, joka lähti opiskelemaan. Äiti vaikuttaa kovin läheisriippuvaiselta. 

Nooralla on siis oma yritys, jolle hän hankki tilan kauppakeskuksesta. Hämärän hallussa on sekin, mitä  yritys tekee. Tilassa on ompelukone, sinne saapuu laatikkokaupalla uuden kuosin vaatteita ja on sovituskoppikin. Vanhat varastot tulevat entiseltä kotipaikkakunnalta myös. Postikorttitaiteilija ilmestyy paikalle ja taas puhutaan uuden kuosin vaatteista. Nähtävästi Noora on jonkin sortin suunnittelija, muttei kuitenkaan taida ommella kaikkia vaatteita itse, koska puhutaan myös lisätilauksista. Kankaatkin suunnittelee joku muu.

Kirjailijalla ei liene selvää käsitystä tämän alan (mikä se sitten lieneekään) yritystoiminnasta, kun ei ole sitä lukijoillekaan osannut avata. Ei varmaan olisi kovin vaikeaa heti kättelyssä muutamalla sanalla kertoa, mitä Noora firmassaan puuhastelee. Muuten kirjassa kaikki on selkeää ja yksioikoista, mutta Noora on omituisen hämäräreunainen. 

Pihapiirin elämä jatkuu entisenlaisena. Pienet murheet ja pientä draamaa liikkuu pinnan alla. Kädenlämpöistä elämää. Nopeasti luettu kirja, joka ei herätä suurempia tunteita. Rakenne, jossa tapahtumat etenevät asuntokunnittain, on toisaalta selkeä, mutta toisaalta rajoittaa. Sarja saa varmaankin jatkoa, koska monen elämä jäi vielä vaiheeseen, josta olisi kiva kuulla lisää.

Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen

Hunnutettu nainen on NORDSA-sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Hukkuneet, Papin kosto ja Jos et valvo. NORDSA tekee pohjoismaista yhteistyötä rikosten selvittämisessä. 

Henkilöissä ja paikoissa menin pitkään sekaisin, kun samat tyypit reissaavat Suomen ja Ruotsin väliä ja istuvat toistensa kulisseissa tuon tuosta. Suomen osastoa johtaa rikospoliisi Paula Korhonen, jolla on apunaan opiskelijat Nea ja Aaro. Ruotsissa toimintaa johtaa Håkan Holmström, jolla on yhteinen salaisuus alaisensa Annmari Axelssonin kanssa. Tiimiin kuuluvat myös Edison-lempinimellä tunnettu Marcelo Agosta sekä Suomesta lainassa oleva Christo Hanninen. 

Lukujen otsikkoina ovat tapahtumakaupungit, enimmäkseen Helsinki, Tampere ja Tukholma. Kerran kyllä Tampere-otsikon alla oltiin kadunnimistä päätellen selvästi Helsingissä. Muutakin jähmeyttä havaitsin. Helsingin toimiston neuvotteluhuone Oval officen sisustus esitellään ja selitetään moneen kertaan. Kertakin olisi riittänyt. Yhden henkilön kerrotaan joutuneen pakkoavioliittoon, sitten hän onkin kuollut, muttei sitten olekaan. Teksti olisi hyötynyt vielä viimeisestä, rakennetta selkeyttävästä lukemisesta. 

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta kirja etenee todella vauhdikkaasti. Henkilöt ovat hyvin rakennettuja ja heissä on mielenkiintoisia piirteitä. Yhteistyö kahden maan välillä sujuu niin sutjakasti, että ei taida olla todellisuudessa mahdollista. Kirja on todella hyvä ja piti otteessaan. Oikein odotin, että pääsen taas lukemaan. Pidän siitä, että kirjoissa on lyhyehköt luvut, koska silloin ehtii aina lukea pari lukua jossain välissä. Kirjailija tietää, etten jakele kehuja siksi, että olen saanut ilmaisen kirjan.

#mainos #arvostelukappale saatu