Jatko-osassa kieli pysyy vähän paremmin kasassa, olisiko löytynyt oikolukija ennen kirjapainoon menemistä. Tässä kirjassa on ruskea kivitalo, ei enää kiviruskeatalo, kuten edellisessä. Myös henkilöhahmojen kuvauksessa kirjailija on edistynyt huomattavasti: nyt kuvailun perusteella voi muodostaa mielikuvan henkilöstä.
Itsenäiseksi jatko-osaksi aiemman kirjan tapahtumista pitäisi tietää varsin paljon, niihin viitataan usein, mutta niitä ei mitenkään avata sen enempää. Enpä minäkään niistä juuri mitään muista, joten sokkona tässä hapuillaan. Toki vähitellen asioita palaa mieleen, kun niihin kyllin monta kertaa viitataan.
Papin kostossa yksi keskeisistä henkilöistä, poliisi Paula Korhonen, kuvataan paljon miellyttävämmäksi kuin edellisessä kirjassa. Kirjassa liikutaan Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa nyt ainakin. Poliisit tekevät pohjoismaista yhteistyötä ja liikkuvat sujuvasti maasta ja kaupungista toiseen. Keskeisten hahmojen välillä on mielenkiintoisia jännitteitä, ja onkin hauska seurata, miten henkilöhahmot kehittyvät.
Kirjailija herkeää jopa suorastaan runolliseksi:
Keskustelu kuivui kasaan, kellertyi lehdiksi ja varisi äkillisesti viilentyneen ilmastoinnin mukana Annmarin työpöydälle heidän väliinsä.Kirjassa riitti kiinnostavia käänteitä loppuun saakka. Kyllä tätä voi suositella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti