maanantai 30. joulukuuta 2019

Carin Gerhardsen: Musta jää

Kirja on ovelasti kirjoitettu, ja alkupuolella saa muutamaan kertaan palata takaisin, että ahaa, tämä ei nyt mennytkään niin kuin luulin. Kirjassa kerrotaan samoista tapahtumista monen asiaan liittyvän henkilön näkökulmasta. Vähitellen lukijallekin alkaa kirkastua, mikä on kenenkin rooli tapahtumissa.

Kirjan alussa kirjoitustapa (pari sivua per kertoja) tuntuu rasittavalta, kun menetyksiä on paljon, mutta kun muutakin sisältöä alkaa kertyä, käy se myös viihdyttäväksi. Nokkelasti koottu tarina.

Lopussa yllättää useampi käänne.



sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Mira Talala: Psyykkisesti oireileva oppilas

Mielenkiintoinen kirja, joka on kirjoitettu nimenomaan opettajille. Paljon käytännön toimintaohjeita ja esimerkkitapauksia. Sinänsä ei mitään uutta, mutta antaa taas vankkaa tietopohjaa omalle toiminnalle.

Kirjassa esitellään erilaisia psyykkisiä oireryhmiä, joita oppilailla saattaa olla. Annetaan vinkkejä ongelman tunnistamiseen ja ohjataan oikeaan lähestymistapaan sekä kartoitetaan moniammatilliset yhteistyökumppanit.



lauantai 28. joulukuuta 2019

Daniel Cole: Loppupeli

Räsynukke ja Marionetti ovat Colen trilogian aiemmat osat, ja Loppupeli päättää tyylikkäästi sarjan. Loppupeli on niin paljon parempi kuin aiemmat osat. Ällöttävät raakuudet loistavat poissaolollaan. Toki nyrkkitappeluita käydään verisin tuloksin, mutta se on pientä.

Henkilöt ovat ihanan tuttuja ja sympaattisia. Keskeisten henkilöiden keskinäinen sanailu on vallatonta ja naurattavaa. Muutenkin huumoria on ripoteltu mukaan juuri sopivasti. Toivon todellakin, että William Fawkes nähdään vielä uusissa seikkailuissa. 

Ja kirjan loppu sitten! Paatuneen huonoista lopuista valittajan sydän aivan sulaa. Täydellinen lopetus!





perjantai 27. joulukuuta 2019

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sarenbrantin kolmatta suomennosta, Kerjäläistä, odotin kovasti. Kirja olikin loppujen lopuksi aika tylsä. Tiedetään, ketkä ovat kuolleet ja kuka heidät on tappanut. Sitten vaan yritetään saada tappaja kiinni. Yrittäähän se vähän jännittävääkin olla, mutta aika ilmeistä on, ettei kukaan keskeinen henkilö menetä henkeään.

Henkilöt jäävät vähän etäisiksi. Etenkin Emma Sköld, päähenkilö, on omituisen kalsea tyyppi. Hän ei tapahtumien tiimellyksessä ehdi uhrata montakaan ajatusta lapselleen, jota on hädin tuskin ehtinyt nähdä. Pitäisikö uskoa, että toki poliisille rikollisten kiinnisaaminen on tärkeämpää kuin oman lapsen ajatteleminen tahi hänen kanssaan oleminen? Voisi luulla, ettei moisten koettelemusten jälkeen enää laskisi lastaan sylistään. Tällä viittaan erityisesti viimeiseen lukuun, jossa Emman äidillisyys edelleen loistaa poissaolollaan.



torstai 26. joulukuuta 2019

Timo Saloviita: Työrauha luokkaan

Työperäistä kirjallisuutta lomalla. Saloviita kirjoittaa kiinnostavasti ja mukaansa tempaavasti, joten kirjan jaksaa hyvin lukea lomallakin. Kyllähän minä nuo asiat tiesinkin, kirja on lähinnä mieleen palauttamista ja itseni tsemppaamista. Syksyllä en oikein jaksanut panostaa ja toimin aivan väärin työrauhahaasteen edessä. Siitä tuli itseään toteuttava kierre. Se lisäsi uupumusta.
Itseäni ärsytti erityisesti se, että aiemmin olen handlannut moiset tilanteet erinomaisesti. Nyt en.

Jospa joululoman jälkeen jaksaisin uusin voimin käydä haasteiden kimppuun. Uuden lukukauden alkaessa voi aloittaa puhtaalta pöydältä uusin säännöin ja rutiinein.



keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Tuire Malmstedt: Mykkä taivas

Harmillisesti en muista juurikaan, mitä Malmstedtin edellisessä kirjassa Pimeä jää tapahtui. Niinpä moni asia jää vähän hämärän peittoon Mykkää taivasta lukiessakin. Päähenkilö Isa Karoksen elämässä on tapahtunut paljon surullisia asioita. Hänen äitinsä kuolema ja jäämistö ovat tässä kirjassa paljon esillä. Olisipa kiva muistaa, miksi siihen liittyy niin paljon pahaa.

Mykkä taivas on hyvin tummasävyinen kirja, joka sopi hyvin huonosti jouluaaton lukemistoksi. Kirja tulvii surua, menetyksiä, kuolemaa ja ahdistusta. Päähenkilölle tapahtuu mielestäni jopa liikaa ikäviä asioita, ja silti hän jatkaa työtään väsymättömänä.

Kirjassa kulkee päätarinan rinnalla kaksi kehystarinaa, toinen Karjalan evakkomatkalta ja toinen Syyrian pakolaismatkalta. Kirjan lopussa kaikki odotetusti yhdistyvät tavalla tai toisella. Juoni on monimutkainen ja taitavasti punottu. En kiistä Malmstedtin ansioita taitavana kirjailijana ja sujuvana kirjoittajana, mutta toivoisin seuraavaan kirjaan hieman ilonpilkahduksiakin.



sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Suvi Vaarla: Westend

Intensiivinen kuvaus onnellisesta, vauraasta lapsuudesta ja siitä, kun kaikki romahtaa.

Vaarla kirjoittaa hyvin ja todentuntuisesti. Kirjassa ollaan vuoroin kertojan, Elinan, lapsuusvuosissa ja vuoroin opiskeluaikana, kun kaikki on muuttunut. Sen lisäksi, että pankkiromahdus ja lama vaikuttavat syvästi Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen, on Elina yksinäinen. Hän ei tunne kuuluvansa joukkoon ja jää ulkopuoliseksi. Yksi hyvä ystävä kannatteleekin häntä vielä pitkään aikuisenakin.

Kirja kertoo myös häpeästä. Kuten kirjassakin, ihminen häpeää aika usein asioita, joihin ei ole itse syypää eikä muuksi voi muuttaa.

Pidin tästä kirjasta kovasti.




lauantai 21. joulukuuta 2019

Peter James: Kuolema vaanii verkossa

Viidestoista Roy Grace -dekkari. Roy Grace on Sussexin poliisivoimien kantava voima Brighton-Hovessa. Kirjan aiheena on nettihuijausten huima lisääntyminen Britanniassa. Kirja sai minutkin miettimään vakavasti alanvaihtoa...

Peter Jamesin kirjoitustyyli on hyvin jaaritteleva ja henkilökuvaukset vanhanaikaisen kuuloisia. Naisten lyhyet hiukset on yleensä "tyylikkäästi leikattu" ja miesten hiukset "poikamaisen tuuheat". Tässäkin kirjassa poliisimies rientää puhelimeen "vaikuttavan näköisenä olkalaatoin varustetussa valkoisessa paidassaan". Jamesin kirjat pursuavat täysin turhaa tietoa, joka saa lukijan kiemurtelemaan vaivaantuneena. Toisaalta olennaiset asiat jäävät kertomatta. Kirjassa toistetaan termiä vasaralaukaus todella monta kertaa, mutta ei vaivauduta selittämään, mitä se tarkoittaa. Wikipedia tietää, että se tarkoittaa kahta nopeasti peräjälkeen ammuttua laukausta.

Olen kuitenkin jäänyt koukkuun, koska Roy Gracen elämässä tapahtuu aina jotain mielenkiintoista. Tälläkin kertaa.




torstai 19. joulukuuta 2019

P. D. James: Kuolema joulupäivänä

Ihastuttavia pieniä murhatarinoita vuosikymmenten takaa. Kirjassa on kuusi lyhyttä kertomusta, joissa jokaisessa on yllättävä loppu. Kerrassaan herkullisia tarinoita, kuten kirjan kansikin.




sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Steinar Bragi: Kosto


Steinarin edellisen kirjan, Sumun, ilmestymisestä onkin jo kolme vuotta. Sumu oli varsin kummallinen kirja, ja Kosto on vielä paljon kummallisempi.

Koston päähenkilön Katan tytär katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena. Katalla nyrjähtää päässä ja kirjassa ollaankin pitkälti Katan harhaisessa maailmassa. Kirjasta olisi saanut ihan sujuvan jännärin ilman harhaisia hörhellyksiäkin. Ne eivät minun mielestäni tuoneet juoneen sen ihmeellisempää lisäarvoa.




lauantai 14. joulukuuta 2019

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Ann Cleeves on tuottelias ja kotimaassaan Englannissa suosittu rikoskirjailija. Hänen teoksiaan on suomennettu laiskanlaisesti, vain komisario Jimmy Perezistä kertova Shetlanti-sarja on suomennettu lähes kokonaan. Musta kuin yö on sarjan ensimmäinen kirja vuosien takaa.

Kirja ei ollut kovin paksu, mutta lukeminen sujui hitaasti. Henkilöitä on paljon, vaikka pyöritään pienillä Shetlandinsaarilla. Kirjassa eletään Up Helly Aa -juhlan aikaa. Googlettaminen paljasti, että omituisen nimistä juhlaa vietetään Lerwickissä oikeastikin. Juhlaan liittyy kulkue ja viikinkiveneen polttaminen. Selitystä juhlan nimelle en löytänyt, en tosin kovin pontevasti etsinytkään.

Juoni on mielenkiintoinen, kirjassa tutkitaan parin tytön murhaa verkkaiseen tyyliin. Kirja pitää lukea aivan loppuun saakka, jotta syyllinen selviää. Aion lukea lisää tätä sarjaa. Henkilöt ovat kiinnostavia ja haluan kuulla heistä lisää.



lauantai 7. joulukuuta 2019

C. J. Tudor: Paluu pimeästä

Nyt oli nopsasti luettu kirja vapaapäivän rattona. Tudorin Liitu-ukkoa mainostettiin vuoden pelottavimmaksi kirjaksi, mitä se ei tosiaankaan ollut. Paluu pimeästä on sen sijaan paikoin hyvinkin karmiva. Ötökkäfobioita potevien ei kannata kajota siihen lainkaan. Muutaman kerran lukiessa kädet hikosivat niin, että sukkapuikot muuttuivat tahmeiksi.

Kuten Tudorin edellisessäkin kirjassa, tässäkin päähenkilön ammatti on äidinkielenopettaja. Äidinkielenopettajana tunnen lämmintä yhteenkuuluvuutta näiden kahjojen päähenkilöiden kanssa. Englannista näkyy löytyvän syrjäisiä, sisäänpäin lämpiäviä kyliä kammottavien asioiden tapahtumapaikoiksi. Paluu juurille tällaiseen syrjäytyneiden kuppikuntaan on myös suosittu teema.

En ihmeemmin pidä yliluonnollisista tapahtumista, mutta nykykirjailijat osaavat punoa ne niin taitavasti todellisiin tapahtumiin, että minäkin kestän sen.

Tästä ehdoton suosikki, jos kaipaat kylmiä väreitä!




perjantai 6. joulukuuta 2019

Tina Frennstedt: Lupaus

Todella mielenkiintoinen esikoisdekkari! Frennstedt kirjoittaa sujuvasti ja puhaltaa keskeiset henkilöt suorastaan eloon, niin paljon syvyyttä heihin on kirjoitettu. Malmölainen poliisi Tess Hjalmarsson ratkoo mielellään jo kylmenneitä tapauksia, cold caseja. Usein hän joutuu kuitenkin normaaliin poliisityöhön, työparinaan Marie Erling.

Sekä Tessin että Marien elämässä on meneillään kaikenlaisia koukeroita, joista kerrotaan vuolaasti rikosten selvittelyn lomassa. Todellakin toivon, että tämä kirja saa jatkoa.




sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Mari Jungstedt: Näen sinut

Jungstedtin kirjat eivät ole paksuja, mutta silti niissä tapahtuu vaikka mitä, ja henkilöhahmoissa on syvyyttä. Tässä kirjassa gotlantilaiset poliisit Anders Knutas ja Karin Jacobsson vihdoin päästävät lukijat piinasta. En malta odottaa seuraavaa osaa!

Arvasin syyllisenkin jo paljon ennen tapahtumien ratkeamista. Koska se oli niin ilmeistä, niin se oli varmaan tarkoituskin. Tapahtumat pysyivät silti jännittävinä loppuun asti.

Paras pitkään aikaan lukemani kirja. Pidän nimenomaan henkilöiden tuttuudesta ja siitä, että heillä on luonnetta.



perjantai 29. marraskuuta 2019

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta – Maian tarina

Paljon kirjablogeissa hehkutettu Seitsemän sisarta viimein minunkin kätösissäni. Lapsuudestani muistan Ethel Turnerin jännittävän Seitsemän sisarusta, joka on siis eri kirja.

Tiiliskivimäisen Maian tarinan lukemiseen vierähti ilta jo toinenkin. Riley on keksinyt hienon lähtökohdan: tähdistön ja adoptoidut sisarukset, joista jokaisesta kerrotaan erikseen. Ei lopu tarinoitava aivan heti kesken.

Tavallaan Maian tarina oli mielenkiintoinen, erityisesti pidin Rion valtavan Kristus-patsaan rakentamiseen liittyvästä tarinasta, joka pohjautuu todellisuuteen. Kuitenkin kirja oli jotenkin lattea. Kerronta kulkee eteenpäin kuin juna, huippukohtia on vähänlaisesti tai ne ovat ennalta arvattavia. Sisarusten keskinäisten suhteiden kuvailu jää kovin ohkaiseksi. He ovat kuitenkin eläneet yhdessä koko lapsuutensa ja nuoruutensa, luulisi siitä olevan enemmän sanottavaa. Kun tiedetään, että tulossa on useita jatko-osia, olisi perustukset voinut rakentaa pitävämmälle pohjalle.

Ärsyttävää oli, että Twiningsin English Breakfast (tuotemerkki) oli käännetty englantilaiseksi aamuteeksi.

Kirja on kepeä lukuromaani, ja todennäköisesti tulen lukemaan muutkin osat.




maanantai 25. marraskuuta 2019

John Verdon: Syntipukki

Dave Gurney on eläkkeellä oleva entinen newyorkilainen rikostutkija, joka oli hommissaan ihan paras. Eläkkeelle jäätyään Gurney muutti vaimonsa kanssa maalle viettämään hiljaiseloa. Säännöllisin väliajoin Gurney kuitenkin kutsutaan hätiin, kun rikokset eivät muuten ratkea.

Tässä kirjassa Gurney saa ratkoa kinkkisiä rikoksia kotikulmillaan. Ihmisiä kuolee ja epäiltyjä riittää. Kirjan alussa puhutaan paljon ihmisten oikeuksista ja tulehtuneista väleistä. Kirja on paksu, mutta tapahtumat ja yllättävät käänteet vievät mukanaan. Loppuratkaisua ei tahdo malttaa odottaa, ja toki se yllättää.




perjantai 22. marraskuuta 2019

Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi

Elly katoaa, eikä kukaan tiedä, missä hän on. Kirja keskittyy kuvailemaan Ellyn perheenjäsenten tuntoja, kun yksi joukosta on kadonnut. Etsimisprosessiin kirjassa ei paneuduta lainkaan. Yleensähän katoamiskirjojen keskiössä on kadonneen etsintä. Kirjan lopussa Elly itse pääsee ääneen ja kertoo, mitä tapahtui.

Kirja on ohut, ja siinä on mielenkiintoinen rakenne. Wetzel on aiemmin kirjoittanut novelleja, mikä selittänee kirjan lyhykäisyyden. Hänessä olisi ainesta pitempienkin tarinoiden kirjoittajaksi.



torstai 21. marraskuuta 2019

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Hiljaisessa potilaassa on hyvin hidas tempo. Kirja ei tunnu etenevän välillä oikein mihinkään. Kirjan alussa tuntui, että tietyissä yksityiskohdissa on häiritsevän paljon yhtäläisyyksia edellisen lukemani kirjan, Usko minua, kanssa. Onpa siellä samanniminen henkilökin. On aina ärsyttävää, jos peräkkäin luetut kirjat ovat kovin samankaltaisia. Onneksi niin käy kohtuullisen harvoin.

Hiljainen potilas etenee siis verkkaisesti ja vastentahtoisesti. Kirjan loppupuolella, juuri kun tuntuu, että tästä ei voi paljon tylsemmäksi enää mennä, tapahtuu jotakin todella yllättävää. Ainakaan minä en ollut lainkaan varautunut asioiden saamaan käänteeseen. Ei se kirjaa paljon parantanut, mutta yllättävät käänteet ovat aina virkistäviä.

Kaiken kaikkiaan kirjan asetelma on omituinen: salapoliisia leikkivä psykiatri. Henkilöt ovat omituisia, eikä heistä oikein saa otetta. Kirjasta kohuttiin kovasti sen ilmestyttyä, mutta mielestäni se ei ole kohun väärtti.



sunnuntai 17. marraskuuta 2019

J. P. Delaney: Usko minua

Voi tätä latteuden määrää. Ensinnäkin kirja on kirjoitettu todella ärsyttävällä tavalla, mukaillen näytelmäkäsikirjoitusta. Se tekee lukemisesta töksähtelevää. Kirjassa lainataan uskomattoman paljon ranskalaisen, 1800-luvulla eläneen runoilijan Charles Baudelairen runokokoelmaa Pahan kukat (Les Fleurs du Mal). Se ei paranna kirjaa lainkaan, vaan tekee siitä sangen elähtäneen. Arvostan enemmän kirjailijan taitoa tuottaa omaa tekstiä kuin lainata toisen sanoja. Itse asiassa tämä Usko minua on uudelleenkirjoitettu Delaneyn nuoruudentuotos, jonka hän sai nyt julkaistuksi saatuaan menestystä aiemmalla romaanillaan Edellinen asukas, joka ei mielestäni myöskään ollut kovin kummoinen.

Usko minua -kirjan henkilöt jäävät kovin ohuiksi, koska he hengittävät ja elävät vain Baudelairen runojen kautta. Toki heidän ajatuksiinsa ei voi siksikään päästää lukijaa, että juoni paljastuisi muuten ennen aikojaan. En muista aikoihin tavanneeni näin hengettömiä päähenkilöitä.

Kirjan loppuratkaisun on tarkoitus varmaan olla todella yllättävä, mitä se ei ole. Tässä kirjassa ei ollut oikeastaan mitään onnistunutta. Sen lukeminenkin kesti kovin kauan, koska se oli niin töksähtelevä.




keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Mads Peder Nordbo: Kylmä pelko = Annilaanganipalaaq

Olen ennenkin tainnut mainita olevani erityisen viehtynyt kylmissä maisemissa tapahtuviin kirjoihin. Kiehtovia tapahtumapaikkoja ovat niin Islanti tai Grönlanti kuin Alaska tai Kanadakin. Nordbon kirja sijoittuu Grönlantiin, ja on jatkoa hänen aiemmalle kirjalleen Tyttö ilman ihoa.

Kirjan lukeminen on tavattoman hidasta, koska grönlantilaiset nimet ja sanat ovat niin erikoisia ja suomenkielenvastaisiakin loppuessaan usein esimerkiksi k:hon tai q:hun. Kirjassa esiintyviä henkilönnimiä ovat esimerkiksi Tuparnaaq, Sakkak, Minik, Paarnuuna ja Arnaq, paikannimiä esim. Tasiilaq. Onneksi kirjassa on paljon amerikkalaisia ja tanskalaisia, joiden nimet ovat tavanomaisempia. Pidän siitä, että kirjailija on kirjoittanut kirjan nimen ja lukujen nimet myös grönlanniksi. Grönlantihan on polysynteettinen kieli, jossa yksi sana vastaa jonkun muun kielen kokonaista lausetta.

Kirjan tapahtumat ovat jännittäviä ja pitävät otteessaan loppuun saakka. Toimittaja Matthew Cave tuntuu joutuvan seikkailuihin tuon tuosta, ja selviää niistä aina suhteellisen ehjin nahoin, vaikka väkeä ympäriltä kaatuukin kuin hylkeitä. Tuskin maltan odottaa keväällä ilmestyvää seuraavaa osaa.



sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Jaakko Melentjeff: Papin kosto

Kirjan takakannessa todetaan kirjan olevan "itsenäinen jatko-osa kiitetylle Hukkuneet-teokselle". Mietin, olenkohan sen lukenut. Olenhan minä, ja olin varsin tyytymätön sen kielelliseen antiin.
Jatko-osassa kieli pysyy vähän paremmin kasassa, olisiko löytynyt oikolukija ennen kirjapainoon menemistä. Tässä kirjassa on ruskea kivitalo, ei enää kiviruskeatalo, kuten edellisessä. Myös henkilöhahmojen kuvauksessa kirjailija on edistynyt huomattavasti: nyt kuvailun perusteella voi muodostaa mielikuvan henkilöstä.

Itsenäiseksi jatko-osaksi aiemman kirjan tapahtumista pitäisi tietää varsin paljon, niihin viitataan usein, mutta niitä ei mitenkään avata sen enempää. Enpä minäkään niistä juuri mitään muista, joten sokkona tässä hapuillaan. Toki vähitellen asioita palaa mieleen, kun niihin kyllin monta kertaa viitataan.

Papin kostossa yksi keskeisistä henkilöistä, poliisi Paula Korhonen, kuvataan paljon miellyttävämmäksi kuin edellisessä kirjassa. Kirjassa liikutaan Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa nyt ainakin. Poliisit tekevät pohjoismaista yhteistyötä ja liikkuvat sujuvasti maasta ja kaupungista toiseen. Keskeisten hahmojen välillä on mielenkiintoisia jännitteitä, ja onkin hauska seurata, miten henkilöhahmot kehittyvät.

Kirjailija herkeää jopa suorastaan runolliseksi:
Keskustelu kuivui kasaan, kellertyi lehdiksi ja varisi äkillisesti viilentyneen ilmastoinnin mukana Annmarin työpöydälle heidän väliinsä. 
Kirjassa riitti kiinnostavia käänteitä loppuun saakka. Kyllä tätä voi suositella. 




perjantai 8. marraskuuta 2019

Jan-Erik Fjell: Saalistaja

Olipa melkoinen yllätys, kun tartuin tähän kirjaan lukeakseni sen, ja löysin kansiliepeestä blogissani julkaistun arvostelun Fjellin Ilmiantajasta parin vuoden takaa. Yksi niitä harvoja kirjoja, joista on ollut hyvää sanottavaa. En silti arvannut päätyväni kansiliepeeseen.

Nyt pitääkin olla kieli keskellä suuta. En tahdo noin paljon näkyvyyttä, joten totean, että kirja on laimeanlainen. Anton Brekke oli kiinnostavampi parissa viime kirjassa ollessaan alennettuna partiopoliisiksi. Kriposin eli rikospoliisin leivissä hän on paljon tylsempi, etenkin kun sanailu- ja sanaharkkapari Magnus Torpkaan ei ole aktiivisesti kuvioissa.

Kirjassa selvitellään, istuiko Oscar syyttömänä vankilassa kahdeksan vuotta. Selvittelyn aikanakin miestä kaatuu ja kaikki on kovin sekavaa. Loppuratkaisukin on ennalta arvattava. Toivottavasti Fjell saa puhallettua Brekkeen puhtia seuraavassa kirjassa.






















sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Karen Cleveland: Koko totuus

Kirja oli alkuun suorastaan tylsä. Vähitellen se imaisi mukaansa, eikä enää tuntunut tylsältä, että juonenkulku oli pääasiassa aviopuolisoiden välistä keskustelua. Vivianin koko elämä perustuukin valheelle, mutta kunnon CIA-agenttina hän tietenkin keksii ulospääsyn. Ja sitten loppukoukku.

Kelpo kirja luettavaksi, mutta ei erityisen yllättävä.



lauantai 2. marraskuuta 2019

Louise Penny: Naivistin kuolema

Samainen kirja, Naivistin kuolema, on ilmestynyt nyt uusintapainoksena nimellä Kuolema kiitospäivänä. Itse lainasin vanhemman painoksen, koska uudemmassa oli pitkät varausjonot. Enpä saanut kuitenkaan tartutuksi tähän opukseen, ja varausjonot ovatkin ehtineet laantua, kun vihdoin sain kirjan luettua.

Kirjan alkuperäinen nimi on Still life, ja se kuvaakin sangen osuvasti kirjan viipyilevää tunnelmaa hiljaisessa Three Pinesin kylässä. Kirja on hyvin hidastempoinen luettava, eikä vähiten siksi, että sen tapahtumapaikkana on kanadalainen kylä, jossa asuu sekaisin englannin- ja ranskankielisiä ihmisiä. Moni tapahtumakulku selitetään sen kautta, minkäkielinen asianomistaja sattuu olemaan. Henkilöitä on paljon, ja lukijalla on tekeminen pysyäkseen kartalla.

Henkilöt ovat sympaattisia ja kylän tunnelma viehättävä. Kirja onkin vanha kunnon salapoliisitarina, jossa poliisi hoitaa murhan selvittelyn.