Heine Bakkeid: Nuku lapsi armaani

Thorkild Aske, potkut saanut poliisi lähtee kotimaahansa Islantiin siskonsa Lizin kanssa. He lähtevät tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. 

Thorkild näyttää päässeen lääkeriippuvuudestaan ja harhoistaan, ja toimii kelpo poliisin tavoin Islannissa. Kuolemaa tekevä isä on aiheuttanut kaikenlaista hämminkiä, ja Thorkild selvittelee asioita. 

Kirja on jotenkin laimeampi kuin aiemmat Thorkild Aske -kirjat. Asioita tapahtuu, mutta mitään suuria jännitysmomentteja ei synny. Thorkildin isä on ympäristöaktivisti, ja kirja painottuukin levittämään hänen sanomaansa Islannin turmeltumisesta. 

Anne Mette Hancock: Ruumiskukka

Tanskalaisen Hancockin esikoinen on erinomainen trilleri. Takakansi antaa ymmärtää sarjan jatkuvan.

Kirjassa on klassinen asetelma: toimittaja ja poliisi tekevät yhteistyötä. Heloise Kaldan on toimittaja, jota takakannessa tituleerataan tähtireportteriksi. Toki tekevälle sattuu, ja Kaldankin on joutumassa mustalle listalle pieleen menneen juttunsa takia. Ylikonstaapeli Erik Schäferin ja toimittajan tiet kohtaavat, kun Heloise saa postia kateissa olevalta murhasta epäillyltä naiselta. 

Kirja tarjoaa paljon yllättäviä käänteitä ja pitää tiukasti otteessaan. Pitkästä aikaa kirja, josta ei löydy mitään kielteistä sanottavaa. 

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys

Liittolaiset-sarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi. Aivan kuten Salaisessa koodissa, tässäkin kirjassa hämmästyttää se, että kirjassa ei tapahdu yhtikäs mitään. Kirjan keskeisin ja huomiota herättävin tapaus on Signen potemat "naisten vaivat". Kirja kertoo 1940-luvun alun sotavuosista.

Maalta tullut taloudenhoitaja Signe, herrasväen tytär Elisabeth ja virolainen perheenäiti Iris jatkavat salaista maanpuolustustyötään ja miehet heidän tytöttelyään. Sota pauhaa taustalla, mutta kirja keskittyy naisten arkisen elämän kuvaukseen vähän liikaakin. Kirja on aika tylsä, koska oikein mitään ei tapahdu. Välillä kuvaillaan hyvinkin tarkasti arkisia tapahtumia, välillä loikitaan ylimalkaisesti ajassa eteenpäin. 

Rudbergin sujuvan kynän ansiosta kirja on nopeasti luettu. Aikamoinen lapsus on kuitenkin päässyt kirjaan. Elisabeth ihmettelee taivaalla näkyvää kirkasta täysikuuta, joka saattaa olla jopa superkuu, josta lehdissä oli kirjoitettu. Superkuu-termin keksi kylläkin astrologi Richard Nolle 1970-luvulla, kertovat useat internet-lähteet. Vaikea myöskään kuvitella, että sota-aikana sanomalehdet kirjoittelisivat iltapäivälehtityyliin kaiken maailman ilmiöistä.

Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella

Kirjakauppa-aiheisia kirjoja tuntuu riittävän. Valitettavasti aihe ei ole laadun tae. Kirjakauppa Thamesin varrella on alkuun tylsähkö, eikä juoni ole kovin monimutkainen. Henkilöihin kuitenkin kiintyy kirjan edetessä, ja niinpä lukeminen etenee vauhdikkaasti. 

Ruotsalainen Charlotte perii Lontoossa sijaitsevan kirjakaupan tädiltään, jota ei ole koskaan edes nähnyt. Charlottella on sangen menestyvä meikkibisnes, mutta hän lähtee selvittämään, millaisen kirjakaupan omistaja hänestä on tullut. 

Romanttisessa kirjallisuudessa tuntuu olevan varsin suosittua, että päähenkilö saa hoitaakseen myymälän alalta, josta ei tiedä mitään. Usein kyseessä on leipomo, mutta voi se kirjakauppakin näköjään olla. Tietenkin bisnes alkaa taianomaisesti kukoistaa osaamattomissa kätösissä. Tällaisessa kirjallisuudessa on myös tavallista, että sankarittaren ollessa uuden edessä hän kohtaa komean miehen, ja loppu onkin tähtiin kirjoitettu. 

Ihan luettava kesäromaani. Takakannessa kirjaa suositellaan "Englanti-faneille". En sano, mitä ajattelen tästä. 

Sanna Wikström: Elämä ensin

Kirja kertoo Peppi Pitkätossun, Tommin ja Annikan elämästä aikuisina. Tai ainakin samannimisistä tyypeistä, joilla on samantapainen tausta. Kaikki ovat jo nelissäkymmenissä. 

Annika on menestyvä johtaja, samoin Tommi, joka asuu ulkomailla. Peppi myy kukkia torilla, mutta hyvin toimeentulevalta hänkin vaikuttaa. 

Annika on voinut pitkään huonosti, ja käytyään lääkärissä selviää syykin: hän on raskaana ja rinnasta löytyy kasvain. Kriisin edessä kaikkien tähänastisen elämän roolit murtuvat ja jokainen etsii itseään ja miettii, mitä oikeastaan itse haluaisi elämältä, jos muiden odotuksia ei oteta lukuun. 

Kirja on viihdyttävä ja nopeasti luettavaa, sujuvaa tekstiä. Surumielisyydestään huolimatta se on monin paikoin hauskakin. 

Malin Persson Giolito: Molemmille poskille

Lyhyesti kirjan voisi summata: se on yhtä tylsä kuin kantensa. Pahoittelen mahdollisia juonipaljastuksia.

Hanna on huippuarvosanoin valmistunut juristi, joka saa työpaikan maineikkaasta asianajotoimistosta. Nousujohteinen ura tyssää siihen, että Hanna saa lapsia parin vuoden välein. Kolmannen raskauden loppumetreillä hän saa potkut työpaikastaan. 

Kirja on äärimmäisen pitkäveteinen kuvaus Hannan kolmannesta raskaudesta ja työpaikan menettämisestä. Hanna antaa työpaikan nousukasmaisen pomon puhua itselleen hyvin ilkeästi. Ehkäpä Hanna olisi saanut pitää työpaikkansa, jos olisi puuttunut jo aiemmin epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Jos ei, niin kukapa tuollaisessa työpaikassa edes haluaisi olla. Hannan nuori työkaveri Elisabet sentään tajuaa ajoissa, miten kurja työpaikka maineikaskin toimisto voi olla, ja ottaa hatkat. 

Hanna tuntuu olevan niin työssään kuin kotielämässäänkin varsin alistuvaa tyyppiä. Hannan mies puhuu hänelle usein todella ikävästi ja syyllistää Hannaa kaikesta sille päälle sattuessaan. Tämä ei tunnu häiritsevän Hannaa laisinkaan, vaan hän nielee räksytykset hymyillen. Mies ei myöskään tunnu olevan mikään järjen jättiläinen: hän on laskenut sen varaan, että Hanna elättää perheen hyvätuloisella duunillaan, mutta toisaalta haluaisi Hannan olevan piikana kotona. 

Kirjan lopussa Hanna saa tietysti suhteilla mahtavan duunin johtavassa asemassa, vaikka onkin kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti. Lukija jää miettimään, mitä siitäkin mahtaa tulla, kun mies ei valituksistaan huolimatta halua joustaa kovinkaan paljon. Hannan olisi kannattanut miettiä jo ennen kolmannen lapsen tekemistä, haluaako hän jatkaa elämäänsä nalkuttavan miehensä kanssa. 

Ärsyttävää on sekin, että Hannan miehen nimi on Johan ja työkaverin nimi John. Ne menivät minulta koko ajan sekaisin. 

Anne Holt: Jäinen painajainen

Vaikka olen Anne Holtin järkkymätön ihailija, olin monta kertaa heittää tämän kirjan kesken. Aivan liikaa politiikkaa ja iänikuisia salaliittoja.

Kirjan alussa Selma Falck herää alastomana palavasta tunturimajasta. Hänet on yritetty tappaa, mutta tietenkään siinä ei ole onnistuttu, koska Selma on Ihmenainen isolla iillä. Takaumina käydään läpi edellisen kesän tapahtumia ja edetään siihen, mikä Selman teki niin vaaralliseksi, että hänet piti tappaa. Myönnettäköön, että juurisyy jäi vähän epäselväksi, koska se peittyi poliittiseen lätinään, jota en jaksanut lukea.

Vähemmällä politiikan puhumisella kirja olisi ollut ohuempi ja muutenkin miellyttävämpi lukea. 

Tomas Gads: Hymytyttö

Kirja on kolmas osa Ryhmä Halme -sarjassa. Tällä kertaa kaksi kaunista neitokaista kuolee parin viikon välein, ja niissäpä riittää selviteltävää.

Henkilöt ovat kovin ohuita. Rikoskomisario Halme on työkavereilleen etäinen, eivätkä he juuri tiedä hänen yksityiselämästään. Eipä tiedä lukijakaan sen enempää. Halmeen naisystävä on aiemmissa kirjoissakin ollut kovin salaperäinen. Nyt hän tulee Suomeen, mutta ei hänestä juuri halaistua sanaa kerrota. Työtäkin hän sai, mutta alaa ei edes mainita.

Muutkin henkilöt jäävät pinnallisiksi ja tunteettoman oloisiksi.  

Ohkainen on juonikin. Aika rientää ja syyllinen tulee lopulta itse tunnustamaan, kun ei poliisi saa mitään aikaiseksi. Kaikki ratkeaa lopulta vähän kuin itsestään.

Valitettavasti omituisista kömmähdyksistä ei voi tällä kertaa syyttää kääntäjää, vaan ne lienevät molempien kirjailijoiden yhteistyötä. Tomas Gadsin takanahan ovat sosiaalipsykologit Satu Roos ja Kaisa Nummela. Kirjan paras töksähdys on maininta: "Se alue tutkinnanjohtajan tehtävänkuvassa ei ollut lainkaan Ann-Marin kuppi teetä.".

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Kirjan päähenkilö on negatiivinen, omaa elämäänsä murehtiva Irina. Lukiessani tuntui koko ajan siltä, että Härkönen kirjoittaa omasta elämästään (rikosta lukuunottamatta tietysti). Härkösen haastatteluissa itsestään antama kuva vastaa pitkälti hänen kirjojensa naiskuvaa: elämäänsä tyytymättömiä, rakkautta kaipaavia, onnettomia naisia. 

Vaikka Härkönen on kai arvostettu kirjailija, hänen kirjansa ja niiden henkilöt ovat kovin samantyyppisiä. Härkönen on omassa kuplassaan, eikä uskalla murtautua sieltä ulos. 

Rikospaikka alkaa kuvailulla vankilasta. Tarinan edetessä rikos unohtui ainakin minulta kokonaan, ja hämmästyin, kun siihen taas lopussa palattiin. Takakannen mukaan kyse on ystävyydestä. Mielestäni kyse voisi olla myös kostosta. Loukattu nainen on vaarallinen. 

Kirja ei pääty oikeastaan mitenkään. Se on leikkaus Irinan ja hänen ystäviensä elämästä. 

Eva Frantz: Suvisaari

Frantzin esikoisdekkari, joka on käännetty vasta nyt suomeksi. Eva Frantzhan on suomenruotsalainen, joka kirjoittaa ruotsiksi. Kirjojen miljöö on tutunomainen, Suomessa kun ollaan. Suvisaari on onneksi itsenäinen teos, ei sattumalta suomentamatta jäänyt Anna Glad -sarjan ykkösosa, kuten ensin pelkäsin. Se kun on kovin yleistä nykyään, että suomennetaan osat missä järjestyksessä sattuu. 

Suvisaaressa on christiemäistä Eikä yksikään pelastunut -tunnelmaa. Tosin Suvisaari etenee jouheasti, koska siitä puuttuu puuduttavan pohtiva salapoliisi. Tapahtumat vain etenevät ja takaumat avaavat niitä tahollaan. Loppujen lopuksikaan kukaan ei ratkaise mitään eikä mitään sanota suoraan. 

Erään työpaikan kesäpaikka on saaressa nimeltä Suvisaari. Sinne lähtee joukko pomoja perheinensä. Virkistävää Frantzin kirjassa on, että saarelle lähtee aikuisten lisäksi myös perheiden lapset. Yleensähän tällaisissa suljetun paikan dekkareissa on pelkästään aikuisia. 

Kellään ei ole Suvisaaressa kovin kivaa, ja paikalle onkin tultu enemmän tavan vuoksi tai koska halutaan olla mieliksi muille. Mukana olijoiden tuntemukset ovat realistisen oloisia, ja kirjaa onkin mukava lukea. 

Erinomainen esikoisteos! 

Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

Herttainen kirja kertoo kahdesta lapsuudenystävästä, Violasta ja Lillystä. Tytöt tulevat hyvin erilaisista perheistä: Viola on hyvin toimeen tulevan perheen ainokainen, Lilly taas suuren vähävaraisen perheen lapsi. Tytöt ovat silti toisilleen tärkeimmät ja rakkaimmat, kunnes elämä heidät erottaa. Viola jää visbyläiseen kotikylään asumaan ja perustaa sinne perheensä. Lilly lähtee maailmalle ja hänestä tulee tähti. 

Kirjassa tarkastellaan tyttöjen elämää toisaalta nykyhetkessä, toisaalta vuosi vuodelta aina samana päivänä. Lukijan lienee tarkoituskin arvata Lillyn elämän suuri salaisuus jo ennen kuin se paljastetaan. Se ei vähennä lainkaan salaisuuden arvoa. 

Kerrassaan ihastuttava, hyvin etenevä pieni kertomus ystävyydestä. Aion tutustua muihinkin Lundbergin teoksiin. 

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23

Vuoden kiistaton ykkösdekkari. Sanat eivät riitä kuvailemaan kirjan jännittävyyttä ja erinomaisuutta. Jos Fitzekin edellinen suomennos Potilas oli ällöttävyydessäänkin kiehtova, peittoaa Matkustaja 23 sen moninkertaisesti molemmissa, sekä ällöttävyydessä että kiehtovuudessa. 

Kirjan juoni perustuu siihen, että risteilyaluksilta katoaa vuosittain lukuisia ihmisiä. Niinpä kirjassa ollaankin risteilyaluksella. Tapahtumat seuraavat toisiaan kiivaassa tahdissa, välissä ehtii tuskin henkeä vetää. Aina, kun lukija luulee jonkin asian tulevan päätökseen, kaikki kääntyy päälaelleen. 

Kirjan päähenkilönä on poliisipsykologi Martin Schwartz, jolla ei ole enää mitään menetettävää. Niinpä hän syöksyykin suin päin vaaroihin. Laivan miehistön avulla Schwartz pyrkii selvittelemään uusinta katoamistapausta. 

Aivan älyttömän hyvä kirja. Pitkästä aikaa kirja, jota ei malttaisi laskea käsistään. 

Lucy Diamond: Rantakahvila

Kepeä rakkausromaani, jota lukiessa ei voi välttyä miettimästä, että kirja jäljittelee Jenny Colganin Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua. Toki Rantakahvilan juonikuvio on erilainen, mutta perusidea kovin samanlainen: nuori nainen jättää kaiken taakseen ja muuttaa syrjäseudulle perustaakseen menestyvän kahvilan. 

Rantakahvilan perii Evie tädiltään tämän kuoltua. Evie muuttaa Cornwalliin ja alkaa kahvilanpitäjäksi. Kahvila menestyy tietysti heti loistavasti, mikä välillä ihmetyttää lukijaa. Kahvila tuottaa jopa voittoa, vaikka työntekijöitä riittää ja leivonnaisetkin ostetaan muualta, koska Evie ei itse osaa tehdä oikein muuta kuin leikkiä kahvilanpitäjää. 

Tarinaan liittyy tietysti komea mies ja mutkia rakkaudessa, kunnes päästään ruusuiseen loppuun. 

Nadine Matheson: Palapelimies

Nyt on vähän vaikea rasti. Kirjan juoni on erinomainen ja kirjassa on syvyyttä. Kuitenkin toteutus on kovin huolimaton ja alkaa epäilyttää, johtuuko se kehnosta käännöksestä. Ainakin se lienee kääntäjän ja/tai kustantajan huolimattomuutta, että henkilöiden nimet ovat luvattoman usein väärin. Joku poistuu huoneesta ja jatkaa silti keskustelua toisen kanssa. 

Ihmettelen myös, miksi kirjailija, joka pystyy näin monimutkaisen ja koko ajan hullun lailla etenevän sarjamurhaajapalapelin kirjoittamaan, pilaisi työnsä kehnolla toteutuksella. Alkuun kirjan huono kieli tökki todella pahasti, sitten siihen nähtävästi tottui. Silti huono kieliasu ja huolimattomuusvirheet hidastavat lukemista huomattavasti ja pilaavat helposti koko lukukokemuksen. Tökkivä kieli ja rektiovirheet viittaavat vahvasti kääntäjän suuntaan. 

Toivoisinkin Palapelimiehen mahdolliselle jatko-osalle eri kääntäjää, jotta lukukokemus olisi parempi. 

Kirjan pääosassa on rikoskomisario Anjelica Henley, joka on vasta palannut kentälle. Hän saa avukseen harjoittelija Salim Ramouterin, jonka kanssa hän jahtaa Lontoossa riehuvaa sarjamurhaajaa. Ihmettelin lukiessani, kun kirjassa mainitaan aina erikseen, onko henkilö musta vai valkoinen. Henley itse on musta, mikä selvisi minulle vasta varsin pitkällä. Hienovaraisia vihjeitä oli annettu jo aiemmin, mutten kiinnittänyt niihin huomiota. Päähenkilön ihonväri selitti oitis, miksi hän joutuu oikeuttamaan olemassaoloaan joissakin tilanteissa. Kirjailija itsekin on värillinen, joten fiksu lukija olisi varmaan voinut jo siitä päätellä jotakin. 

Keskeiset poliisit ovat varsin sympaattisia ja kiinnostavia. Henleyllä on puoliso ja lapsi, mikä unohtuu kirjan loppupuolella kokonaan. He vain katoavat jonnekin, eikä Henley uhraa heille ajatustakaan. 

Erittäin hyvä esikoisteos kehnosta käännöksestä huolimatta. 

Emelie Schepp: Yhdeksän elämää

Arvostettu syyttäjä Jana Berzelius on vauhdissa ja ruumiita tulee. Edellisessä kirjassahan Jana sattui puolivahingossa tappamaan muutaman jengiläisen. Tässä kirjassa saaga jatkuu ja Jana saa pelätä jäävänsä kiinni tekosistaan. 

Tapahtumat seuraavat toisiaan tiiviissä pienessä piirissä. Keskiössä on tapetun jengiläisen pikkuveli Ibrahim, joka joutuu tahtomattaan mukaan jengitouhuun. Silti Ibrahimkin jää vähän etäiseksi. 

Vaikka Scheppin henkilöillä on elämänsä ja etenkin poliiseilla parisuhdeongelmia, jäävät hahmot kovin ohkaisiksi. Jokaisella on murheensa, mutta ajatukset pyörivät kullakin koko ajan samaa latua. Olen näköjään aikaisemminkin ihmetellyt hahmojen pinnallisuutta ja siitä, ettei niistä saa otetta. 

Poliisi Mia on myös mysteeri. Hänellä on outoja tapoja ja töksähtelevä käytös, mikä ei kuitenkaan asetu mihinkään tunnettuun autismin kirjon kehykseen. Edelleen, kuuden kirjan jälkeenkään hänestä ei ota selvää. 

Janan tausta on tässäkin kirjassa kovin keskeisessä roolissa. Toki se on ymmärrettävää, koska siihenhän sarja perustuu. Silti se alkaa käydä latteaksi ja vie tilaa muulta juonenkehittelyltä. Jäin miettimään, että jos Janaa niin häiritsee niskassaan oleva, veitsellä tehty merkintä, miksi hän teetä ihonsiirtoa sitä peittämään? Haluaisin kovasti inhimillistää näitä ohkaisia sankareita.