Arvostettu syyttäjä Jana Berzelius on vauhdissa ja ruumiita tulee. Edellisessä kirjassahan Jana sattui puolivahingossa tappamaan muutaman jengiläisen. Tässä kirjassa saaga jatkuu ja Jana saa pelätä jäävänsä kiinni tekosistaan.
Tapahtumat seuraavat toisiaan tiiviissä pienessä piirissä. Keskiössä on tapetun jengiläisen pikkuveli Ibrahim, joka joutuu tahtomattaan mukaan jengitouhuun. Silti Ibrahimkin jää vähän etäiseksi.
Vaikka Scheppin henkilöillä on elämänsä ja etenkin poliiseilla parisuhdeongelmia, jäävät hahmot kovin ohkaisiksi. Jokaisella on murheensa, mutta ajatukset pyörivät kullakin koko ajan samaa latua. Olen näköjään aikaisemminkin ihmetellyt hahmojen pinnallisuutta ja siitä, ettei niistä saa otetta.
Poliisi Mia on myös mysteeri. Hänellä on outoja tapoja ja töksähtelevä käytös, mikä ei kuitenkaan asetu mihinkään tunnettuun autismin kirjon kehykseen. Edelleen, kuuden kirjan jälkeenkään hänestä ei ota selvää.
Janan tausta on tässäkin kirjassa kovin keskeisessä roolissa. Toki se on ymmärrettävää, koska siihenhän sarja perustuu. Silti se alkaa käydä latteaksi ja vie tilaa muulta juonenkehittelyltä. Jäin miettimään, että jos Janaa niin häiritsee niskassaan oleva, veitsellä tehty merkintä, miksi hän teetä ihonsiirtoa sitä peittämään? Haluaisin kovasti inhimillistää näitä ohkaisia sankareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti