maanantai 4. heinäkuuta 2022

Meri Valkama: Sinun, Margot

Kovasti kohuttu ja kehuttu teos päätyi viimein käsiini lähes tarkalleen puoli vuotta varaamisen jälkeen. Tein varauksen jouluaattona ja sain kirjan juhannuksena. Edelleen siinä näkyy olevan yhä sadan innokkaan lukijan jono.

Kirja osoittautui suureksi pettymykseksi, mutta kun sitä niin kauan olin odottanut, katsoin velvollisuudekseni kahlata sen läpi. Yksi sana kirjailijalle: tiivistäminen. Yli viisi ja puoli sataa sivua on aivan liikaa. Tiiviimpänä tarinassa olisi enemmän vetoa.

En myöskään syttynyt kirjan poliittisille palopuheille. Toki ymmärrän, että politiikka on tärkeä osa kirjan juonta, mutta yleensä välttelen sillä kyllästettyjä kirjoja. En tajunnut etukäteen Sinun, Margotin olevan Saksan hajoamisen ytimessä. Juoni sinällään oli kiehtova, se vain hukkui kaiken sosialismikohinan alle. 

Kirjailijan käyttämät tehokeinot olivat myös hämmentäviä. Ne putkahtivat ykskaks kadotakseen taas lopullisesti tai ainakin pitkäksi aikaa. Tehokeino: nostaa joku sana kaksoispisteen edelle ja selitys tai täydennys perään. Näyttää kummalliselta pitkässä proosatekstissä. Samoin toinen tehokeino, luetella paljon asioita peräjälkeen ilman pilkkuja. Tällaiset tehokeinot toimisivat lyhyemmässä tekstissä, mutta eivät tällaisessa tiiliskivessä. 




perjantai 1. heinäkuuta 2022

Johanna Mo: Yölaulaja

Olin varannut Johanna Mon uutuuskirjan Varjolilja kirjastosta, ja viime hetkellä tajusin, että se onkin sarjan toinen osa. Sain samaan aikaan käsiini tämän ensimmäisen osan, Yölaulajan, ja uutuuden, joka on tietenkin varattu jo seuraavalle, eli ajolähtö tuli taas. 

Yölaulajan keskeisessä roolissa on rikostutkija Hanna Duncker, joka palaa töihin kotisaarelleen Öölantiin Ruotsin itärannikolle. Hanna on vaivaantunut menneisyydestään, joka on kaikkien paikallisten tiedossa, vaikka yrittääkin päästä sinuiksi asian kanssa. 

Hanna joutuu uudella työpaikallaan ensi töikseen selvittämään nuoren pojan kuolemaa. Samaan aikaan rikoksen tutkimisen kanssa joutuu Hanna pohtimaan omaa rooliaan paikallisten silmissä. Pojan kuolema selviää, mutta Hannan elämään liittyvät käänteet jäävät auki ja niiden selvittely jatkunee seuraavassa kirjassa. 

Pari kohtaa kirjassa jäi kaihertamaan. Kun yksi henkilöistä saattaa lapsensa aamulla kouluun, matkaa on 800 metriä. Iltapäivän hakuhetkellä matkaa onkin useampia kilometrejä. Toinen vaivaamaan jäänyt asia on kyseenalaisissa oloissa elävä nuori, jonka tilanteen parantamiseksi ei edes poliisi tee mitään. Hanna vain toteaa, että huoli-ilmoituksia on tehty kasapäin, eikä niistä ole ollut hyötyä. Moinen kädettömyys pöyristyttää, vaikka kyse onkin fiktiivisestä henkilöstä. 

Kirja etenee mukavasti ja henkilötkin vaikuttavat kiinnostavilta.




tiistai 28. kesäkuuta 2022

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa

Vähän jänskätti, että mitä mahdan tykätä kirjasta, jossa kaikki on kemiaa. Se kun ei ollut ollenkaan vahva aineeni koulussa. Kirjassa puhutaan paljon kemiasta, mutta suurin osa on aivan ymmärrettävää. Mikä ei ole, sitä ei ole tarpeenkaan ymmärtää.

Kaikki on kemiaa osoittautui sangen ihanaksi kuvaukseksi poikkeuksellisen älykkäästä naisesta ja hänen poikkeuksellisen älykkäästä tyttärestään. Elizabeth Zott on tutkija-kemisti ja yksinhuoltajaäiti, jonka elämän kautta kirja käsittelee naisen asemaa 1960-luvulla. Ikävä kyllä siihen aikaan naisen tehtävänä oli hoitaa lapsia ja kotia sekä passata miestään. Rajojen rikkominen oli lähestulkoon mahdotonta.

Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään erityisen jännittävää, mutta silti se vangitsee lukijansa. Kerrassaan hurmaava kirja.




maanantai 27. kesäkuuta 2022

Matti Laine: Kuolemanloukku

Entinen kiekkotähti, nykyinen kriminaali Elias Vitikka istuu Suomenlinnan avovankilassa. Eliaksen vapauduttua alkaa ajojahti hänen päänsä menoksi.

Nopeatempoinen ja todenmakuinen jännäri suomalaisesta alamaailmasta. Elias Vitikka on aina yhtä sympaattinen ja viattoman oloinen, kuin olisi sivuroolissa omassa elämässään.

Kuolemanloukku on jo kuudes kirja Elias Vitikka -sarjassa. Huomasin, etten ole kaikista sarjan aiemmista osista liiemmin viehättynyt. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Pahojen miesten seura, Merkitty mies, Pahuuden hinta, Tappajan vaisto ja Pelon liekit. Sarjan taso on aika epätasainen. 




lauantai 25. kesäkuuta 2022

Tiina Vitka: Laaja-alaisen erityisopetuksen käsikirja

Kirja on laajennettu painos teoksesta Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa. Olen senkin joskus plarannut läpi, mutta koska itse työskentelen alakoulussa, ei kirjalla ollut paljon annettavaa. Tämä laajennettu kirja kattaaa myös alakoulun. 

Vitkan kirjoja kehutaan laajalti ja ne ovat saaneet paljon positiivista huomiota. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että jos itse kirjoittaisin vastaavanlaisen teoksen, mitä en todellakaan aio tehdä, en kehuisi itseäni joka käänteessä.

Kirja keskittyy edelleen valtaosin yläkoulutyöskentelyyn. Esimerkeissä on useimmiten keskiössä oppilas, jonka lukivaikeutta ja haasteita ei ole huomattu alakoulussa, ja tilanteen pelastaa vasta Vitka, joka testeineen liihottelee paikalle pelastavana enkelinä. Ihan kuin alakoulun erityisopettajille ei koskaan tulisi mieleenkään testata oppilaita, jotka eivät tunnu pärjäävän. Ehkä joissain pienissä kyläkouluissa, joissa erityisopettaja piipahtaa tunnin viikossa, tilanne onkin sellainen. Pääsääntöisesti alakoulujen erityisopettajat ovat kuitenkin ihan tiedostavaa ja nohevaa väkeä. 

Tilanne yläkoulussa, jossa joka aineessa on eri opettaja, on myös aivan erilainen kuin alakoulussa, jossa luokanopettaja pystyy pitkälti kannattelemaan heikkoakin oppilasta yleisen tuen turvin. Toki annettu tuki olisi silloinkin hyvä kirjata ylös, mutta joskus käy niin, että opettaja huomaamattaan tukee oppilasta hyvinkin paljon. 

Sekin vähän särähti, että kirjan mukaan laaja-alainen erityisopettaja on suunnilleen Jumalasta seuraava ihmeidentekijä.

Kirja sisältää paljon itsestäänselvyyksiä ja itsekehua. Kun sitä lukee pidemmälle, huomaa sen myös toistavan samoja asioita yhä uudelleen. Yli 300-sivuisesta opuksesta saisikin näppärän tietopaketin aloitteleville laaja-alaisille erityisopettajille karsimalla kaiken toiston sisällöstä. 

Kirjassa on hyvääkin. Laaja-alainen erityisopettaja löytää sieltä tukea ratkaisuilleen, jos joutuu perustelemaan niitä luokanopettajille tai muille yhteistyötahoille. 

Laaja-alaisen erityisopetuksen käsikirja toimiikin varmasti parhaiten käsikirjana, josta voi tarvittaessa vilkaista haluamansa tiedon. Tämä selittää toistonkin: sama asia kerrotaan useamman otsikon alla.




tiistai 21. kesäkuuta 2022

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla

Lukupiiri maailman laidalla yllätti iloisesti! Skybäckin edellinen suomennettu kirja Kirjakauppa Thamesin varrella oli tylsä ja ennalta arvattava, joten en odottanut tältäkään liikoja. 

Kirja kertoo amerikkalaisesta Patriciasta, jonka pikkusisko Madeleine lähti Ruotsiin kolmekymmentä vuotta sitten ja katosi reissullaan. Patricia ei ole päässyt elämässään eteenpäin, koska hän miettii yhä, mitä siskolle tapahtui. Vielä kerran päättää Patricia matkustaa Ruotsiin selvittämään asiaa. 

Kirjallisuuteen liittyvät romaanit ovat usein aika tylsiä, ja tässäkin lukupiiri vähän mietitytti. Onneksi lukupiiri ei vie kaikkea palstatilaa, vaan on vain sivujuonne. Patricia tapaa tietenkin ruotsalaisessa pikkukylässä ihastuttavia ihmisiä, ja siskonkin kohtalo selviää. 

Näin kirjoitettuna kirjan juoni ei tunnu kummoiselta, mutta henkilöt ovat sangen viehättäviä ja kiinnostavia. Meren rannalla sijaitseva pikkukylä kuulostaa mukavalta asuinpaikalta. 




sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien

Kirja on itsenäisehkö jatko Hakkaraisen esikoisteokselle Ei verta rantaa rakkaampaa. Uudessa kirjassa ei enää pöyristellä ylenpalttisesti ruotsinsuomalaisten tapoja, vaan juoni pääsee enemmän oikeuksiinsa, samoin ihmissuhdekoukerot. Meinasin ensin kirjoittaa suomenruotsalaisten, ja tulin ajatelleeksi, että onpa muuten hassua, että suomenruotsalaisia pidetään eliittinä, kun taas ruotsinsuomalaiset ovat paarialuokkaa. Tai surullistahan se pikemminkin on. 

Toimittaja Rosa Riemunen on kirjoittanut kirjan edellisen kirjan tapahtumista, ja etsii nyt uutta aihetta toiselle kirjalle. Onneksi ruotsinsuomalaisten keskuudessa sattuu ja tapahtuu, ja aihe tipahtaa eteen tuota pikaa. Kuvioissa on taas mukana myös poliisi Jani Peranto, jonka ura poliisissa on hyvässä alamäessä. 

Kirja pitää hyvin otteessaan ja on vauhdikas. Huomaan kiinnostukseni Ruotsin suomalaisyhteisöjä kohtaan kasvavan. Kukapa oman ikäiseni ei tuntisi jotakuta 1970-luvulla Ruotsiin muuttanutta. 

Suorittaessani sosiaalityön perusopintoja muistan katsoneeni Ylen Elävästä arkistosta dokumenttielokuvan Köyhyys. Se kertoo aivan uskomattomasta köyhyydestä Suomen syrjäseudulla vielä 1960-luvulla. Elokuvan jatko-osassa 10 vuotta köyhyydestä rautalammilainen Miettisen perhe on muuttanut Ruotsiin paremman elintason toivossa. Perhe on esiintynyt vielä kerran televisiossa, ohjelmassa Flinkkilä & Tastula: Köyhä suurperhe muutti Ruotsiin ja toteutti unelmansa vuonna 2018.  Ohjelmaa ei netistä löydy, vain siitä tehty artikkeli. Ohjelmassa haastateltiin perheen nuorinta tytärtä Päiviä, joka oli Ruotsiin muutettaessa 7-vuotias. Haastattelussa Päivi on muuttanut nimensä Piaksi ja on yli viidenkymmenen. Perheen äiti Taimikin on yhä elossa ja 93-vuotias. Tällainen yhden perheen vaiheista tehty dokumenttien sarja on sangen mielenkiintoinen. Suosittelen lämpimästi tähän materiaaliin tutustumista, mikäli se ei ole entuudestaan tuttua. Erittäin mielenkiintoista lähihistoriaa.

Sanotaan, että kirja on hyvä, kun se herättää ajatuksia. Näin kävi. 




torstai 16. kesäkuuta 2022

Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema

Jääleinikin kuolema sijoittuu vuoteen 1932 eli lähes sadan vuoden taakse. Se kertoo mielenkiintoista ajankuvaa aikakauden pukeutumisesta, puhetavasta ja ylipäätään kaikesta. Jokinen on perehtynyt Helsingin silloiseen historiaan ja kuvailee aidontuntuisesti niin maisemia kuin yhteiskuntaakin. 

Sisällissodasta on jo aikaa, mutta kirjan henkilöiden mielessä jako punaisiin ja valkoisiin istuu tiukassa. Yhteiskunta on muutenkin jakautunut: maalaisiin ja kaupunkilaisiin, työläisiin ja porvareihin.

Helsingin poliisin etsivä osasto saa selvittääkseen nuoren naisen väkivaltaisen kuoleman. Senaikaiset poliisin tutkimusmenetelmät saavat lukijan puistelemaan päätään: käytännössä ainoat toimet ovat sormenjälkien ottaminen ja tavaroiden syynääminen. 

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja kuljettaa nyrkkeilysalin kautta jopa presidentin pakeille. Nyrkkeilyn lisäksi vahvana teemana on Neuvostoliiton vakoilu. Kirjan ajankuva on valloittavaa. Huumoriakin pilkahtelee sopivasti. Ja mikä ihana, aikaan sopiva nimi sankaripoliisilla: Arpia Haahti.

Kirjassa mainitut automerkit piti mielenkiinnon vuoksi googlettaa, ja olivat ne hienoja aikansa autoiksi. 




keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Chris Carter: Krusifiksitappaja

Olen viime aikoina lukenut pelkästään kotimaisia ja skandinaavisia rikoskirjoja, joten Krusifiksitappaja tuntuu suorastaan järkyttävän amerikkalaiselta. Se on myös ällöttävän raaka, kuin Criminal mindsia katsoisi. 

Kirjan alkupuolella käsittämätön raakuus ja julmuus oikein hyppäävät silmille. Onneksi juoneen tulee muutakin kuviota, ja keskeiset henkilötkin muuttuvat jotenkuten kiinnostaviksi. 

Kyseessä on Robert Hunter -sarjan ensimmäinen osa. Robert Hunter on Los Angelesin poliisin rikostutkija, joka on taustaltaan lapsinero. Hunter ei kuitenkaan halua käyttää ilmiömäisiä taitojaan tylsään profilointiin, vaan osallistuu mieluummin kenttätyöhön. 

Juoni kantaa loppuun saakka, vaikka arvasinkin tekijän jo hyvissä ajoin. Sarjassa on ilmestynyt jo 11 osaa. Vaikea kuvitella, miten sarjan seuraava osa voi olla intensiivisempi tai mukaansatempaavampi kuin tämä.




lauantai 11. kesäkuuta 2022

Denise Rudberg: Kahdeksan askelta pimeässä

Marianne Jidhoff -sarjan uusimmassa osassa poliisin salainen erikoisryhmä selvittelee kolmenkymmenen vuoden takaista katoamistapausta. Ryhmän toiminta on vakiintunut, samoin sen työhuone Mariannen omistamassa talossa. Taloon on muuttanut myös ryhmän jäsen Torsten, joka viihtyy hyvin Mariannen seurassa.

Kirjassa on leppoisa meininki. Kaikki Mariannen läheiset sukulaiset ja kollegat tulevat hyvin toimeen keskenään. Aina ei näin seesteistä ole ollut. 

Mukavaa luettavaa. Juoni kulkee hyvin ja mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka. Vähän erilainen juonikuvio toimii. 







perjantai 10. kesäkuuta 2022

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa

Kirja kertoo Helsingistä Gävleen muuttaneesta rikostoimittaja Rosasta, joka on saanut töitä ruotsinsuomalaisen lehden toimituksesta. Rosa ei osaa kahta sanaa ruotsia, vaan asioi joka paikassa englanniksi. Lukija miettii, miksi ihmeessä Rosa sitten hakeutui Ruotsiin töihin. Rosan muuttoon on syy, jota pantataan kuin parastakin aarretta kirjan loppupuolelle asti. 

Ruotsissa Rosa tutustuu Skutskärin suomalaisyhteisöön ja etenkin rikospoliisi Janiin, joka hänkin on saanut lemput työstään. Janin perheessä tapahtuu kummia, ja Rosan sisäinen rikostoimittaja kiinnostuu asiasta. 

Skutskärin suomalaisyhteisö on hyvin stereotyyppinen. Alkoholia kuluu runsaasti, ruotsia osaa tai haluaa puhua vain harva. Haikeudella kuunnellaan suomenkielisiä iskelmiä ja muistellaan kotimaata. Nuorempi polvi elää vanhempiensa tavoin, vaikka on syntynyt Ruotsissa. 

Hakkarainen on itse asunut viimeiset kymmenen vuotta Ruotsissa. Hänellä on varmasti ensikäden tietoa ruotsinsuomalaisten ongelmista ja sopeutumisvaikeuksista. Silti suoraviivainen yleistäminen ärsyttää etenkin kirjan alussa, ennen kuin siihen tottuu. Kirjan alussa ärsyttää myös se, että kirjailija selittää liikaa jokaista ruotsinkielistä kommenttia. 

Kirjan alku kulkee kankeasti, mutta lopussa tulee yllättävä käänne toisensa perään. 




tiistai 7. kesäkuuta 2022

Christian Rönnbacka: Henna Björk – Isku

Christian Rönnbacka aloittaa Antti Hautalehto -sarjan rinnalle uuden sarjan, jonka keskiössä on ruotsalainen rikospoliisi Henna Björk, joka jo ensimmäisessä kirjassa siirtyy suomalaisten palvelukseen. Ihan en näe uuden sarjan aloittamisen pointtia, kun juonen kulku on varsin samankaltainen Hautalehtojen kanssa, ja henkilötkin osin samoja. 

Henna Björk on esitelty jo Hautalehto-sarjassa, tosin en muista siitä mitään. Björkin isä on suomalainen ja äiti Irakista. Perhe on kuitenkin elänyt Ruotsissa. Björk on varsin ärsyttävä sankaritar, joka selviää vastustajista aseettomanakin ehjin nahoin. 

Isku on matalalentoa halki Ruotsin. Kuin ihmeen kaupalla aina löytyy uusi pakoauto ja takaa-ajajat saadaan hämättyä kerta toisensa jälkeen. Lukemisen jälkeen tuntuu, että kirjasta ei jäänyt oikein mitään käteen. Rönnbacka on sujuva kirjoittaja, mutta Isku ei nyt iskenyt. 




tiistai 31. toukokuuta 2022

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa

Kuolema Kulosaaressa on ensimmäinen osa Lili Loimola ratkaisee -sarjaa. Lili ja hänen tuore aviomiehensä Riku ovat sodan jälkeen palanneet Suomeen Amerikasta. Kirjassa eletään vuotta 1946. 

Lili ja Riku ovat paluumatkallaan ratkaisseet laivalla kiperän arvoituksen, ja päättäneet ryhtyä Suomeen päästyään yksityisetsiviksi. Heille ilmaantuukin oitis erikoinen toimeksianto, joka sitten johtaa erinäisiin käänteisiin.

Kirja on pitkä, ja paikoitellen tylsänpuoleinen. Hiukan tiiviimpänä se olisi vetävämpi. Nyt sivujuonta on sivujuonen päälle. Kirjassa on minäkertoja, Lili tai Riku vuorollaan. Valitettavasti se väljähdyttää ajankuvaa, kun sitä katsellaan vain omasta, suppeasta näkökulmasta. 

Lili yrittää edistää naisasiaa varsin ponnettomasti laskeskellen silloin tällöin, montako naista missäkin työssä huomaa. 

Epilogi lupaa mielenkiintoisia käänteitä seuraavassa osassa ainakin parin henkilön yksityiselämässä. 




torstai 26. toukokuuta 2022

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Varatessani tämän kirjan en heti tajunnut, ettei tämä olekaan dekkari, vaan eräänlainen Schulmanin elämäkerta. Schulman yrittää ymmärtää lapsuutensa sairastamisen vaikutusta myöhempään elämäänsä kirjoittamalla siitä. 

Kirja oli yllättävä, koska en ole tullut koskaan googlanneeksi Schulmania. Monia muita kirjailijoita olen, koska kiinnostaa, mitä heidän kotimaassaan heistä kirjoitetaan. 

Schulmanilla oli syntyessään paha skolioosi, jonka hoito vaati pitkiä sairaalajaksoja 1970-luvulla. Kirja ei kuitenkaan ole ahdistava, vaan Schulman kuvaa sairaalajaksoja hyvin valoisasti, niin kurjia kuin ne varmasti lapsen mielestä olivatkin. 

Kirjassa vuorottelevat kuvaukset lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta. Sairauden seurauksena Schulman jäi lyhyeksi, ja se sekä leikkausten arvet on vaikuttanut suuresti hänen minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Kirja onkin pyrkimys päästä häpeästä, jota Schulman on koko ikänsä kantanut. 

Psykiatri toteaa Schulmanille, että tämän henkireikiä ovat kieli ja huumorintaju. Schulman itse ei kuitenkaan pidä kieltä henkireikänään. Hän toteaakin, että kirjoittamisessa kyse on hänen omasta rinnakkaismaailmastaan, jonne voi paeta, kun ei kestä todellisuutta. Varsin vaikuttavaa, että hän on Ruotsin suosituimpia dekkaristeja. 

Kirjan luvut ovat lyhyitä ja niissä näkyy Schulmanin taiturimainen sanankäyttö. 




tiistai 24. toukokuuta 2022

Elizabeth Strout: Voi William!

Täytyy myöntää, että niin paljon kehuja kuin Voi William! onkin kirjagramissa saanut, en ihan päässyt sisään sen ihmeellisyyteen. Minulla meni alkuun ajatuksissani koko ajan sekaisin Lucy Barton (kirjan minäkertoja) ja Olive Kitteridge. 

Voi William! on Lucy Bartonin tajunnanvirtaa elämästään ja menneisyydestään, etenkin avioliitostaan Williamin kanssa. Kumma kyllä, siinä pureskeltavaa riittää, vaikka omien sanojensa mukaan Lucy olikin onnellisempi toisen aviomiehensä Davidin kanssa. 

Kirjassa viitattiin paljon tapahtumiin, joista on kerrottu aiemmin kirjoissa Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista. Kirjan pystyy kyllä hyvin lukemaan, vaikka aiemmat teokset olisivatkin lukematta. En minäkään niistä paljon muistanut. 

Kirja jää mieleen pyörimään: miten kaikki, mitä meille on tapahtunut, kertautuu aina jossakin vaiheessa. Asioiden merkityksiä ei ymmärrä eletyssä hetkessä, vaan vuosien päästä. 




sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa

Liane Moriarty on suosikkikirjailijoitani. Rakastan sitä, kun kirjassa ihmiset keskustelevat keskenään ja samalla toisen ajatukset lentävät johonkin aivan muualle, ja näitä ajatuksia kuvataan sitten sivukaupalla, kunnes palataan alkuperäiseen hetkeen. Tässä kirjassa tällaista tapahtuu todella paljon. 

Joy ja Stan ovat eläkkeellä oleva pariskunta, jolla on neljä aikuista lasta. Perheen elämän on täyttänyt tennis: vanhemmat ovat valmentaneet ja lapset pelanneet. Vaikka tennis on kirjan keskiössä, on se kuvattu lukijaystävällisesti eikä vaadi tietoutta aiheesta. Se ei myöskään nouse kirjan teemaksi. Teemana on ennemminkin rakkaus ja anteeksianto. 

Eräänä päivänä Joy lähettää lapsilleen mystisen tekstiviestin ja katoaa jälkiä jättämättä. Kun perhe vähitellen huolestuu, alkaa poliisi tutkia katoamista ja Stan joutuu epäillyksi vaimonsa murhasta. 

Aivan ihana kirja.




sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Nita Prose: Huonesiivooja

Huonesiivoojan päähenkilö on Molly, joka ei oikein osaa lukea toisten ihmisten ilmeitä, eikä ymmärrä, mikä on huumoria. Miksi minusta tuntuu, että tällaisia arvatenkin autismin kirjolla olevia ja pakonomaista desinfiointia harrastavia päähenkilöitä on nykyään vähän joka kirjassa? 

Molly on erinomainen siivooja. Suomessahan ei enää ole siivoojia, vaan he ovat siistijöitä tai puhdistuspalvelun työntekijöitä. Molly työskentelee hienossa hotellissa, eikä oikein näe, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Mollya voisi sanoa sinisilmäiseksi. 

Kun alun jälkeen taas yksi autismin kirjolla oleva päähenkilö lakkasi ärsyttämästä, kirja lähti kulkemaan rivakasti. Molly löytää ruumiin ja joutuu itsekin hetkeksi epäillyksi. Onneksi hän saa apua yllättävältä taholta. 

Aloin miettiä sitä, miten Molly ihastuu tapaamiinsa miehiin ja antaa heidän huiputtaa itseään. Ehkä Molly onkin lievästi kehitysvammainen. 

Keskinkertainen suljetun paikan mysteeri. Mollyn persoonassa riittää pureksittavaa. 




lauantai 14. toukokuuta 2022

Eli Åhman Owetz: Remonttikohde

Kirja oli ihan erilainen kuin (kansikuvan ja kirjailijan nimen perusteella) odotin. 

Äskettäin eronnut, keski-ikäinen naisarkkitehti Susanne saa toimeksiannon pienestä ruotsalaisesta tuppukylästä. Varakas pariskunta omistaa kylässä sijaitsevan entisen kenkätehtaan ja sen tienoot. Tehdas pitää piirtää uusiksi hotelliksi ja muitakin suunnitelmia kyläläisten menoksi pariskunnalla on. 

Susanne tietenkin kiintyy heti kyläläisiin, etenkin yhteen, ja viihtyy siellä yhä paremmin. Loppuratkaisu ei yllättäne ketään. 

Koko ajan kirjaa lukiessani mietin, että tämä toimisi hurjan hyvin elokuvana. Kirjanakin Remonttikohde on viihdyttävää hyvän mielen luettavaa. 




perjantai 13. toukokuuta 2022

Gregg Olsen: Äitimme oli sarjamurhaaja

Kammottava kirja, joka on kuitenkin hyvin kirjoitettu. Olsen toimii Knotekin tyttöjen tarinan kertojana. Hän kirjoittaa mukaansatempaavasti ja osaa sujuvan kerronnan. Aihe vain on kovin järkyttävä. 

Shelly Knotek on lapsesta saakka ollut riidankylväjä ja taitava manipuloimaan muita. Aikuisena hänestä kehittyy sadistinen psykopaatti, joka kohtelee kaltoin niin lapsiaan kuin ystäviäänkin. Shelly pahoinpitelee, nöyryyttä ja kiduttaa lähimmäisiään, mutta ei koskaan myönnä itse tekevänsä väärin. Hän kääntää kaiken aina jonkun muun syyksi. 

Kirja perustuu Shellyn äitipuolen ja kolmen tyttären kertomuksiin. Nikkin, Samin ja Torin lapsuudesta lukiessa tulevat elävästi mieleen lehtikirjoitukset Vilja-Eerikan lyhyestä elämästä ja Vera Miettisen kirja Eerika. Tosin Knotekin perheen lasten elinolot eivät paljastuneet viranomaisille kuin vasta kahden lapsista ollessa jo aikuisia. Yhtäläistä on sadistinen, manipuloiva nainen ja yksinkertainen mies, joka tekee, mitä käsketään. Knotekin tyttöjen isäpuolikaan ei ymmärrä tekevänsä väärin. Tytöt onneksi selviävät hengissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan, toisin kuin muut Shellyn armoille joutuneet.

Vaikka kirja on kammottava ja järkyttävä, se pitää otteessaan, koska lukijan on saatava tietää, kuinka Shelly jää lopulta kiinni. 




tiistai 10. toukokuuta 2022

Sebastian Fitzek: Terapia

Enpä tiedä, mitä tästä kirjasta sanoisin. En pitänyt siitä lainkaan. Terapia kertoo psykiatri Viktor Larentzista, joka on suljetulla osastolla. Larentz keskustelee ylilääkärin kanssa tapahtuneista asioista, jotka kerrotaan takaumina. 

Kirja on tylsää jaarittelua, eikä juonelta voi odottaa ihmeitä, kun kaikki paljastetaan alussa. Larentzin tytär on kadonnut, ja Larentz yrittää selvittää, mitä tyttärelle on tapahtunut. Kirjan lopetus ei ole muuta kirjaa parempi. 

Terapian aihepiiri on kovin samanlainen kuin Fitzekin aiemmassa romaanissa, Potilaassa. Potilaan juoni kantoi kuitenkin monta kertaa paremmin. 









sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Denise Rudberg: Vieras joukossa

Olen kertonut Liittolaiset-sarjasta tarkemmin sen ensimmäisestä osasta kertovassa postauksessani (Salainen koodi). Sekä ensimmäisen että toisen osan (Vaarallinen yhteys) kohdalla olen valitellut, ettei kirjoissa tapahdu oikeastaan mitään. Tällä kertaa en odottanutkaan jännityksen huipentumista, vaan nautin ajankuvasta. 

Sarjan kolmannessa osassa sota etenee. Sarjan päähenkilöitä ovat maalta tullut taloudenhoitaja Signe, herrasväen tytär Elisabeth ja virolainen perheenäiti Iris, jotka työskentelevät salaisissa maanpuolustustehtävissä. Tässä kirjassa pääpaino on naisten yksityiselämässä, ja salaperäisestä työstä, jota en oikein ymmärrä vieläkään, puhutaan vähemmän. 

Kesä on tullut Tukholmaan ja uusi hullutus on saapunut Ruotsiin: työläisetkin saavat kesälomaa. Parempi väki on moisesta pöyristynyt. Pelkäävät työteliäiden ruotsalaisten muuttuvan laiskamadoiksi. Professori Svartsröm lomailee kesämökillään, josta tuleekin keskeinen tapahtumapaikka. 

Ajan henki näkyy tässä kirjassa paremmin kuin sarjan aiemmissa osissa, niin puhetavassa kuin maailmankuvassakin. Kirja on sujuvaa tekstiä ja mukavaa luettavaa. Lopetus tosin on hätäisen tuntuinen, ja jättää taas koukun kohti seuraavaa osaa. 

Lukiessa kirpaisi, kun sota tuli niin lähelle tukholmalaisia. He lukivat lehdestä, kuinka Helsinkiä pommitettiin. Samalla tavalla kuin me nyt luemme Ukrainan tapahtumista. Tällaisen kirjan lukeminen näinä aikoina herättää ikäviä ajatuksia. 

Koska on kesä, kirjan kansikuvassa on tietenkin uimapukuasuisia naisia. 




torstai 5. toukokuuta 2022

Elly Griffiths: Kivikehä

Kivikehä on yhdestoista kirja arkeologi Ruth Gallowaysta kertovassa sarjassa. Voin rehellisesti myöntää, että luiden tonkiminen ei kiinnosta minua läheskään niin paljoa kuin Ruthin ja komisario Nelsonin epämääräinen suhde. Ihan sen takia olen kahlannut koko sarjan läpi, ja olen pettynyt siihen, miten tässäkin kirjassa kaikki päättyy. 

Kirja on vauvavoittoinen. Nelsonin vaimo Michelle synnyttää poikalapsen. Vauvan ollessa parin viikon ikäinen suunnilleen samanikäinen vauva katoaa. Tarinaan liittyy tietysti myös löytyneitä luita ja menneisyyden haamuja. 

Lukijoita on kidutettu tarpeeksi monta vuotta Nelsonin ja Ruthin raastavalla suhteella. Olen silti nauttinut joka hetkestä, enkä lakkaa toivomasta käännettä.




sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Antti Pasas -sarjan piti kai tulla jo päätökseen, mutta se on nyt kuitenkin saanut jatko-osan. Pasasen Paavo-poika on jo kymmenvuotias koululainen. Pasasella on kaikenlaisia ongelmia, kuten kuntoutuva isänsä, joka muuttaa Antin ja Paavon luo asumaan. 

Kirja on paksu ja paikoin toistaa itseään. Pasanen muistelee myös paljon Paavon lapsuutta, osa näistä tarinoista on entuudestaan tuttuja aiemmat kirjat lukeneille. Tai siltä ainakin tuntuu, koska Pasasen miesten elämä tuntuu etenevän katastrofista katastrofiin. 

Lapset kutsuvat minua aina silloin tällöin itsestäänselvyyksien Tainaksi. En kyllä ymmärrä miksi. Kirjassa esiintyy huomattavasti vakavampi tapaus itsestäänselvyyksien kertomisessa.

Jotkut asiat vähän ärsyttivät. Ensinnäkin kirjassa käytetään useampaa sanaa, jotka eivät ole mielestäni "niitä oikeita". Toki kyseessä voivat olla murre-erotkin, mitä kyllä epäilen. Tuttu lastenloruhan menee näin: ulle dulle doff, kinkkelaade koff, koffelaade kinkkelaade ulle dulle doff. Kirjassa koffelaaden tilalla on kokkelaade. Ei kyllä kuulu mennä noin.

Aina, kun kirjassa jollekulle tulee vekki otsaan, puhutaan ventistä. Ventti on eri asia, ja tarkoittaa kahtakymmentä. Tikkaamista tai liimaamista tarvitse pykä on vekki. 

Ja vielä pauttiarallaa, joka mielestäni tulee englannin sanasta about, on kirjassa balttiarallaa. Ei kyllä ole. Kiitos, kun sain avautua ärsytyksen aiheistani. 

Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, niin sekin jäi vaivaamaan, että koulusta ollaan usein yhteydessä isä-Anttiin Paavon oppimisvaikeuksien takia. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, kävikö Antti koululla ja mitä sitten. Näin erityisopettajana kiinnostaisi. 

Numeroruuhkaa oli mukava lukea. Lukiessa saa olla kärpäsenä katossa Pasasten huushollissa, jossa on aina väkeä kuin pienellä torilla. Niinpä siellä sattuu ja tapahtuu. Huumoriakin kirjassa on sopivasti. 

Kirjan kantava teema on kriisi. Pasasella riittää kriisejä. Suurin niistä on työttömäksi jääminen. Kirjaan voinevatkin parhaiten samastua he, jotka ovat yksinhuoltajaisejä tai jäävät työttömiksi ihmisenikäisen työrupeaman jälkeen.




perjantai 29. huhtikuuta 2022

Katariina Vuori: Kasvun paikka

Aluksi kirja tuntui vain kasvinhoito-oppaalta. Kasveista puhutaan vain niiden latinalaisilla nimillä. Sen sijaan kirjassa mainituilla perheen lapsilla ei ole nimiä lainkaan. On vain esikoinen ja kuopus. Myöskään päähenkilön miehellä ei ole nimeä. Päähenkilön nimi sentään paljastuu ennen pitkää: Silvia. 

Silvia on kotiäiti miehensä toiveesta. Hän vaikuttaa suorastaan kotirouvalta, joka valjastaa kaiken aikansa puolisonsa palvelemiseen. Silvia passaa miehelleen juomat ja ruuat nenän eteen, hyvä ettei pureskele valmiiksi. 

Eräänä päivänä Silvia saa tuttavaltaan pari kasvin pistokasta. Vähitellen Silvia oppii hoitamaan kasveja ja ennen pitkää tilanne eskaloituu niin, ettei muu perhe meinaa sekaan sopia. Kasveista on tullut tärkeämpiä kuin omat lapset. 

Kirja sisältää paljon tietoutta huonekasveista sekä niiden hoito-ohjeita romaanin muotoon puettuna. Pelkäsin, että kirja voisi olla vähän tylsä, mutta Silvian äiti osoittautuu varsin viihdyttäväksi. 

Kirja on nopealukuista tekstiä. Välillä vähän nolottikin, täällä omien viherkasvieni keskellä. 




tiistai 26. huhtikuuta 2022

Kari Levola: Iltatuulen viesti

Raistola-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Eläkkeellä oleva komisario Raistola höpisee itsekseen kirjan minäkertojana. 

Raistola pohtii maailman menoa juttelemalla ajatuksensa auki kenelle tahansa kuuntelijalle. Raistolan ajatukset ovat osuvia, usein kärkeviäkin, ja hymyilyttävät lukijaa. 

Tällä kertaa Raistolan vesijuoksuharrastus häiriintyy, kun uimahallista löytyy ruumis. Raistola seuraa tapausta sivusta, ja niin joutuu tekemään lukijakin. Raistola ei tiedä tapahtuneesta oikeastaan mitään, mutta pohtii, päättelee ja vetää tyhjästä johtolankoja. Ja on aina askelen poliisia edellä. 

Pidän tästä sarjasta kovasti. Kirjat ovat lyhyitä, mutta ytimekkäitä. Kaikki olennainen tulee kerrotuksi.