tiistai 28. kesäkuuta 2022

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa

Vähän jänskätti, että mitä mahdan tykätä kirjasta, jossa kaikki on kemiaa. Se kun ei ollut ollenkaan vahva aineeni koulussa. Kirjassa puhutaan paljon kemiasta, mutta suurin osa on aivan ymmärrettävää. Mikä ei ole, sitä ei ole tarpeenkaan ymmärtää.

Kaikki on kemiaa osoittautui sangen ihanaksi kuvaukseksi poikkeuksellisen älykkäästä naisesta ja hänen poikkeuksellisen älykkäästä tyttärestään. Elizabeth Zott on tutkija-kemisti ja yksinhuoltajaäiti, jonka elämän kautta kirja käsittelee naisen asemaa 1960-luvulla. Ikävä kyllä siihen aikaan naisen tehtävänä oli hoitaa lapsia ja kotia sekä passata miestään. Rajojen rikkominen oli lähestulkoon mahdotonta.

Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään erityisen jännittävää, mutta silti se vangitsee lukijansa. Kerrassaan hurmaava kirja.




maanantai 27. kesäkuuta 2022

Matti Laine: Kuolemanloukku

Entinen kiekkotähti, nykyinen kriminaali Elias Vitikka istuu Suomenlinnan avovankilassa. Eliaksen vapauduttua alkaa ajojahti hänen päänsä menoksi.

Nopeatempoinen ja todenmakuinen jännäri suomalaisesta alamaailmasta. Elias Vitikka on aina yhtä sympaattinen ja viattoman oloinen, kuin olisi sivuroolissa omassa elämässään.

Kuolemanloukku on jo kuudes kirja Elias Vitikka -sarjassa. Huomasin, etten ole kaikista sarjan aiemmista osista liiemmin viehättynyt. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Pahojen miesten seura, Merkitty mies, Pahuuden hinta, Tappajan vaisto ja Pelon liekit. Sarjan taso on aika epätasainen. 




lauantai 25. kesäkuuta 2022

Tiina Vitka: Laaja-alaisen erityisopetuksen käsikirja

Kirja on laajennettu painos teoksesta Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa. Olen senkin joskus plarannut läpi, mutta koska itse työskentelen alakoulussa, ei kirjalla ollut paljon annettavaa. Tämä laajennettu kirja kattaaa myös alakoulun. 

Vitkan kirjoja kehutaan laajalti ja ne ovat saaneet paljon positiivista huomiota. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että jos itse kirjoittaisin vastaavanlaisen teoksen, mitä en todellakaan aio tehdä, en kehuisi itseäni joka käänteessä.

Kirja keskittyy edelleen valtaosin yläkoulutyöskentelyyn. Esimerkeissä on useimmiten keskiössä oppilas, jonka lukivaikeutta ja haasteita ei ole huomattu alakoulussa, ja tilanteen pelastaa vasta Vitka, joka testeineen liihottelee paikalle pelastavana enkelinä. Ihan kuin alakoulun erityisopettajille ei koskaan tulisi mieleenkään testata oppilaita, jotka eivät tunnu pärjäävän. Ehkä joissain pienissä kyläkouluissa, joissa erityisopettaja piipahtaa tunnin viikossa, tilanne onkin sellainen. Pääsääntöisesti alakoulujen erityisopettajat ovat kuitenkin ihan tiedostavaa ja nohevaa väkeä. 

Tilanne yläkoulussa, jossa joka aineessa on eri opettaja, on myös aivan erilainen kuin alakoulussa, jossa luokanopettaja pystyy pitkälti kannattelemaan heikkoakin oppilasta yleisen tuen turvin. Toki annettu tuki olisi silloinkin hyvä kirjata ylös, mutta joskus käy niin, että opettaja huomaamattaan tukee oppilasta hyvinkin paljon. 

Sekin vähän särähti, että kirjan mukaan laaja-alainen erityisopettaja on suunnilleen Jumalasta seuraava ihmeidentekijä.

Kirja sisältää paljon itsestäänselvyyksiä ja itsekehua. Kun sitä lukee pidemmälle, huomaa sen myös toistavan samoja asioita yhä uudelleen. Yli 300-sivuisesta opuksesta saisikin näppärän tietopaketin aloitteleville laaja-alaisille erityisopettajille karsimalla kaiken toiston sisällöstä. 

Kirjassa on hyvääkin. Laaja-alainen erityisopettaja löytää sieltä tukea ratkaisuilleen, jos joutuu perustelemaan niitä luokanopettajille tai muille yhteistyötahoille. 

Laaja-alaisen erityisopetuksen käsikirja toimiikin varmasti parhaiten käsikirjana, josta voi tarvittaessa vilkaista haluamansa tiedon. Tämä selittää toistonkin: sama asia kerrotaan useamman otsikon alla.




tiistai 21. kesäkuuta 2022

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla

Lukupiiri maailman laidalla yllätti iloisesti! Skybäckin edellinen suomennettu kirja Kirjakauppa Thamesin varrella oli tylsä ja ennalta arvattava, joten en odottanut tältäkään liikoja. 

Kirja kertoo amerikkalaisesta Patriciasta, jonka pikkusisko Madeleine lähti Ruotsiin kolmekymmentä vuotta sitten ja katosi reissullaan. Patricia ei ole päässyt elämässään eteenpäin, koska hän miettii yhä, mitä siskolle tapahtui. Vielä kerran päättää Patricia matkustaa Ruotsiin selvittämään asiaa. 

Kirjallisuuteen liittyvät romaanit ovat usein aika tylsiä, ja tässäkin lukupiiri vähän mietitytti. Onneksi lukupiiri ei vie kaikkea palstatilaa, vaan on vain sivujuonne. Patricia tapaa tietenkin ruotsalaisessa pikkukylässä ihastuttavia ihmisiä, ja siskonkin kohtalo selviää. 

Näin kirjoitettuna kirjan juoni ei tunnu kummoiselta, mutta henkilöt ovat sangen viehättäviä ja kiinnostavia. Meren rannalla sijaitseva pikkukylä kuulostaa mukavalta asuinpaikalta. 




sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien

Kirja on itsenäisehkö jatko Hakkaraisen esikoisteokselle Ei verta rantaa rakkaampaa. Uudessa kirjassa ei enää pöyristellä ylenpalttisesti ruotsinsuomalaisten tapoja, vaan juoni pääsee enemmän oikeuksiinsa, samoin ihmissuhdekoukerot. Meinasin ensin kirjoittaa suomenruotsalaisten, ja tulin ajatelleeksi, että onpa muuten hassua, että suomenruotsalaisia pidetään eliittinä, kun taas ruotsinsuomalaiset ovat paarialuokkaa. Tai surullistahan se pikemminkin on. 

Toimittaja Rosa Riemunen on kirjoittanut kirjan edellisen kirjan tapahtumista, ja etsii nyt uutta aihetta toiselle kirjalle. Onneksi ruotsinsuomalaisten keskuudessa sattuu ja tapahtuu, ja aihe tipahtaa eteen tuota pikaa. Kuvioissa on taas mukana myös poliisi Jani Peranto, jonka ura poliisissa on hyvässä alamäessä. 

Kirja pitää hyvin otteessaan ja on vauhdikas. Huomaan kiinnostukseni Ruotsin suomalaisyhteisöjä kohtaan kasvavan. Kukapa oman ikäiseni ei tuntisi jotakuta 1970-luvulla Ruotsiin muuttanutta. 

Suorittaessani sosiaalityön perusopintoja muistan katsoneeni Ylen Elävästä arkistosta dokumenttielokuvan Köyhyys. Se kertoo aivan uskomattomasta köyhyydestä Suomen syrjäseudulla vielä 1960-luvulla. Elokuvan jatko-osassa 10 vuotta köyhyydestä rautalammilainen Miettisen perhe on muuttanut Ruotsiin paremman elintason toivossa. Perhe on esiintynyt vielä kerran televisiossa, ohjelmassa Flinkkilä & Tastula: Köyhä suurperhe muutti Ruotsiin ja toteutti unelmansa vuonna 2018.  Ohjelmaa ei netistä löydy, vain siitä tehty artikkeli. Ohjelmassa haastateltiin perheen nuorinta tytärtä Päiviä, joka oli Ruotsiin muutettaessa 7-vuotias. Haastattelussa Päivi on muuttanut nimensä Piaksi ja on yli viidenkymmenen. Perheen äiti Taimikin on yhä elossa ja 93-vuotias. Tällainen yhden perheen vaiheista tehty dokumenttien sarja on sangen mielenkiintoinen. Suosittelen lämpimästi tähän materiaaliin tutustumista, mikäli se ei ole entuudestaan tuttua. Erittäin mielenkiintoista lähihistoriaa.

Sanotaan, että kirja on hyvä, kun se herättää ajatuksia. Näin kävi. 




torstai 16. kesäkuuta 2022

Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema

Jääleinikin kuolema sijoittuu vuoteen 1932 eli lähes sadan vuoden taakse. Se kertoo mielenkiintoista ajankuvaa aikakauden pukeutumisesta, puhetavasta ja ylipäätään kaikesta. Jokinen on perehtynyt Helsingin silloiseen historiaan ja kuvailee aidontuntuisesti niin maisemia kuin yhteiskuntaakin. 

Sisällissodasta on jo aikaa, mutta kirjan henkilöiden mielessä jako punaisiin ja valkoisiin istuu tiukassa. Yhteiskunta on muutenkin jakautunut: maalaisiin ja kaupunkilaisiin, työläisiin ja porvareihin.

Helsingin poliisin etsivä osasto saa selvittääkseen nuoren naisen väkivaltaisen kuoleman. Senaikaiset poliisin tutkimusmenetelmät saavat lukijan puistelemaan päätään: käytännössä ainoat toimet ovat sormenjälkien ottaminen ja tavaroiden syynääminen. 

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja kuljettaa nyrkkeilysalin kautta jopa presidentin pakeille. Nyrkkeilyn lisäksi vahvana teemana on Neuvostoliiton vakoilu. Kirjan ajankuva on valloittavaa. Huumoriakin pilkahtelee sopivasti. Ja mikä ihana, aikaan sopiva nimi sankaripoliisilla: Arpia Haahti.

Kirjassa mainitut automerkit piti mielenkiinnon vuoksi googlettaa, ja olivat ne hienoja aikansa autoiksi. 




keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Chris Carter: Krusifiksitappaja

Olen viime aikoina lukenut pelkästään kotimaisia ja skandinaavisia rikoskirjoja, joten Krusifiksitappaja tuntuu suorastaan järkyttävän amerikkalaiselta. Se on myös ällöttävän raaka, kuin Criminal mindsia katsoisi. 

Kirjan alkupuolella käsittämätön raakuus ja julmuus oikein hyppäävät silmille. Onneksi juoneen tulee muutakin kuviota, ja keskeiset henkilötkin muuttuvat jotenkuten kiinnostaviksi. 

Kyseessä on Robert Hunter -sarjan ensimmäinen osa. Robert Hunter on Los Angelesin poliisin rikostutkija, joka on taustaltaan lapsinero. Hunter ei kuitenkaan halua käyttää ilmiömäisiä taitojaan tylsään profilointiin, vaan osallistuu mieluummin kenttätyöhön. 

Juoni kantaa loppuun saakka, vaikka arvasinkin tekijän jo hyvissä ajoin. Sarjassa on ilmestynyt jo 11 osaa. Vaikea kuvitella, miten sarjan seuraava osa voi olla intensiivisempi tai mukaansatempaavampi kuin tämä.




lauantai 11. kesäkuuta 2022

Denise Rudberg: Kahdeksan askelta pimeässä

Marianne Jidhoff -sarjan uusimmassa osassa poliisin salainen erikoisryhmä selvittelee kolmenkymmenen vuoden takaista katoamistapausta. Ryhmän toiminta on vakiintunut, samoin sen työhuone Mariannen omistamassa talossa. Taloon on muuttanut myös ryhmän jäsen Torsten, joka viihtyy hyvin Mariannen seurassa.

Kirjassa on leppoisa meininki. Kaikki Mariannen läheiset sukulaiset ja kollegat tulevat hyvin toimeen keskenään. Aina ei näin seesteistä ole ollut. 

Mukavaa luettavaa. Juoni kulkee hyvin ja mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka. Vähän erilainen juonikuvio toimii. 







perjantai 10. kesäkuuta 2022

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa

Kirja kertoo Helsingistä Gävleen muuttaneesta rikostoimittaja Rosasta, joka on saanut töitä ruotsinsuomalaisen lehden toimituksesta. Rosa ei osaa kahta sanaa ruotsia, vaan asioi joka paikassa englanniksi. Lukija miettii, miksi ihmeessä Rosa sitten hakeutui Ruotsiin töihin. Rosan muuttoon on syy, jota pantataan kuin parastakin aarretta kirjan loppupuolelle asti. 

Ruotsissa Rosa tutustuu Skutskärin suomalaisyhteisöön ja etenkin rikospoliisi Janiin, joka hänkin on saanut lemput työstään. Janin perheessä tapahtuu kummia, ja Rosan sisäinen rikostoimittaja kiinnostuu asiasta. 

Skutskärin suomalaisyhteisö on hyvin stereotyyppinen. Alkoholia kuluu runsaasti, ruotsia osaa tai haluaa puhua vain harva. Haikeudella kuunnellaan suomenkielisiä iskelmiä ja muistellaan kotimaata. Nuorempi polvi elää vanhempiensa tavoin, vaikka on syntynyt Ruotsissa. 

Hakkarainen on itse asunut viimeiset kymmenen vuotta Ruotsissa. Hänellä on varmasti ensikäden tietoa ruotsinsuomalaisten ongelmista ja sopeutumisvaikeuksista. Silti suoraviivainen yleistäminen ärsyttää etenkin kirjan alussa, ennen kuin siihen tottuu. Kirjan alussa ärsyttää myös se, että kirjailija selittää liikaa jokaista ruotsinkielistä kommenttia. 

Kirjan alku kulkee kankeasti, mutta lopussa tulee yllättävä käänne toisensa perään. 




tiistai 7. kesäkuuta 2022

Christian Rönnbacka: Henna Björk – Isku

Christian Rönnbacka aloittaa Antti Hautalehto -sarjan rinnalle uuden sarjan, jonka keskiössä on ruotsalainen rikospoliisi Henna Björk, joka jo ensimmäisessä kirjassa siirtyy suomalaisten palvelukseen. Ihan en näe uuden sarjan aloittamisen pointtia, kun juonen kulku on varsin samankaltainen Hautalehtojen kanssa, ja henkilötkin osin samoja. 

Henna Björk on esitelty jo Hautalehto-sarjassa, tosin en muista siitä mitään. Björkin isä on suomalainen ja äiti Irakista. Perhe on kuitenkin elänyt Ruotsissa. Björk on varsin ärsyttävä sankaritar, joka selviää vastustajista aseettomanakin ehjin nahoin. 

Isku on matalalentoa halki Ruotsin. Kuin ihmeen kaupalla aina löytyy uusi pakoauto ja takaa-ajajat saadaan hämättyä kerta toisensa jälkeen. Lukemisen jälkeen tuntuu, että kirjasta ei jäänyt oikein mitään käteen. Rönnbacka on sujuva kirjoittaja, mutta Isku ei nyt iskenyt.