Laura Suomela: Pioneja ja peitetarinoita

Pioneja ja peitetarinoita jatkaa aiemmasta kirjasta, Tulppaanitoiveunia, tutun Helenan elämän seuraamista. Kirja on vauhdikas ja nopeasti luettu. 

Helena on unelmatyössään kukkakaupassa ja arki sujuu leppoisasti. Tosin Helena on jättänyt kertomatta olennaisia, uuteen työhönsä liittyviä asioita aviomiehelleen Harrille, joten kriisi on tulossa. Harrillakin on salaisuus, josta Helena ei tiedä. Näiden salaisuuksien varaan tarina pitkälti rakentuukin. 

Helenan elämää on mukava seurata. Välillä kyllä mietityttää, miten Helena muka voi olla nelikymppinen. Hänen ajatusmaailmansa ja suhtautumistapansa asioihin vaikuttaa kuusikymppiseltä. Helenan äiti oletettavasti taas on kuusissakymmenissä, tosin ainakin yksi hänen ystävistään on kahdeksankymmenen. 

Helenan ajatusmaailma tosiaan on kovin konservatiivinen ja vanhanaikainen. Erityisesti se ilmenee Harrin elämässä tapahtuvaa mullistusta käsiteltäessä. Lukijan näkökulmasta Helenan reaktiot ovat aivan yliampuvia.

Törmäsin taas kirjassa oman elämäni yksityiskohtiin. Helenan äiti on kova säästämään pussinsulkijoita, rahkapurkkeja yms. Ei ole montakaan vuotta, kun oma tyttäreni pakotti minut heittämään pois hienot jugurttipurkkivarastoni. Myös muovikassiarkistolleni naureskellaan. 

Toinen mielenkiintoinen, mielessäni viime aikoina pyörinyt asia, joka mainitaan kirjassakin, on haluamisen ja tarvitsemisen erottaminen. Helposti sanon tarvitsevani jonkin uuden tavaran, vaikka tosiasiassa vain haluan sellaisen. Mutta onko sillä niin väliä?

Camilla Sten: Vaarallinen taito

Vaarallinen taito aloittaa uuden, kriminaalipsykologi Rebecca Lekmanista kertovan sarjan. Suositun ruotsalaisdekkaristi Viveca Stenin tytär on jo näyttänyt lahjansa aiemmissa teoksissaan Kadonnut kylä ja Perijä, joista etenkin ensimmäinen oli todella hyvä. 

Uuden sarjan aloitus on vetävä ja tarinaltaan vähän erilainen. Päähenkilön seksuaalista suuntautumista korostetaan ehkä vähän liikaa. Toki se liittyy juoneenkin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Tai ehkä se on yläluokkaisten tukholmalaisten keskuudessa niin iso juttu. 

Rebecca on eronnut amerikkalaisesta puolisostaan ja palannut kotikonnuille Ruotsiin huolehtimaan vanhenevista vanhemmistaan. Kun Rebekan kouluaikainen ystävä yllättäen kuolee, huomaa Rebekka kiinnostuvansa kovasti tapahtumien syistä. Rebekka on aiemmin toiminut kriminaalipsykologina, muttei tietenkään voi osallistua poliisityöhön, koska tuntee uhrin. 

Juoni on mielenkiintoinen ja tarina etenee hyvin. Loppuratkaisu lässähtää, koska se on arvattavissa. Rebekan tyhmänrohkeudesta menee muutama piste. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Elina Backman: Kuinka kuolema kohdataan

Kuinka kuolema kohdataan on jatkoa kirjoille Kun kuningas kuolee, Kun jäljet katoavat ja Ennen kuin tulee pimeää.

Pääroolissa on Saana, jolla ei taida oikein muuta ammattia olla kuin podcastien tekijä. Saana tekee rikosaiheisia podcasteja ja kaivelee mielellään selvittämättömiä murhia. Niitä ei vain tarjottimella tipahtele eteen. En ole ihan varma, mitä Saana tekee elääkseen, kun ei hän muuta tunnu tekevän. 

Saana on viettämässä juhannusta pienellä saarella Kotkan edustalla. Vaikka saari on pieni, asuu siellä yllättävän paljon ihmisiä, joilla on salaisuuksia ja menneisyys. Kuinka ollakaan, Saana pääsee kiinni uuteen kiinnostavaan podcast-aiheeseen. Saanan poikaystävä Jan tutkii samaan aikaan Helsingissä murhia, jotka taitavat liittyä yhteen Saanan tutkiman tapauksen kanssa. Juoni menee aina samaa rataa Backmanin kirjoissa. 

Saana kyselee ihmisiltä kolmenkymmenen vuoden takaisista tapauksista. Saanan tyyli kysellä on tosi töksähtelevä ja epäaidon tuntuinen. Kirjailija ei ehkä ole osannut kirjoittaa auki sitä, miten yleensä vieraita ihmisiä on tapana lähestyä aranpuoleisilla asioilla. Kirjassa on myös suoranainen asiavirhe maasta löytyneen piirroksen kohdalla. 

Tapahtumapaikka on kiinnostava, ja juhannuksenvietto saaressa viehättävästi kuvattu. Se pelastaa paljon. Positiivista on myös se, että monet turhat maneerit, jotka ovat aiemmin ärsyttäneet, on jätetty pois. Tällaisia olivat ylenpalttinen tuotesijoittelu ja Saanan poikaystävän jumalainen ulkomuoto. 

Jenny Colgan: Ihmeitä kesätaivaalla

Tämän uusimman Colganin alkusivulle on huomaavaisesti koottu kaikki Colganin eri sarjoissa julkaistut kirjat. Siitäpä on kätevä tarkistaa, onko kaikki luettu. Ihmeitä kesätaivaalla aloittaa uuden Skotlannin taivaan alla -sarjan. Kun aiemmissa minisarjoissakin on ilmestynyt maksimissaan neljä kirjaa, voi miettiä, pitääkö taas aloittaa uusi sarja. Vai onko viisautta lopettaa sarja ajoissa, ennen kuin se on ammennettu tyhjiin? 

Ihmeitä kesätaivaalla vie lukijan aivan uuden aluevaltauksen pariin: päähenkilö Morag on lentäjä. Kirjan alkupuoli onkin loputonta paasaamista lentokoneista ja lentämisestä. Olin jo viittä vaille jättää kirjan kesken päästyäni puoliväliin, koska lentäminen ei kiinnosta minua lainkaan, varsinkaan sen tekniset yksityiskohdat. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun voidakseni arvioida sen. 

Morag on kotoisin Skotlannin pohjoisimmasta kolkasta, mutta muuttanut Lontooseen lentäjän uransa takia. Jouduttuaan osalliseksi lento-onnettomuuteen Morag ei tiedä, pystyykö enää lentämään. Sopivasti Morag kutsutaan takaisin kotiin pohjoiseen lentämään perheen omaa pienkonetta. Pohjoisessa Morag tutustuu Gregoriin ja lopun voittekin arvata. 

Kirjan juoni on kovin yksitotinen. Keskeisten henkilöiden elämän suuret tragediat jäävät vähälle käsittelylle. 

Etenkin kirjan alkupäässä suomennos tuntuu paikoin luokattoman huonolta. Jotkin virkkeet töksähtävät, jotkin tuntuvat siltä, että oikeaa tai parempaa käännöstä ei ole vaivauduttu pohtimaan. Piti ihan googlettaa, kuka on kääntänyt aiemmat Colganit. Yllättävää kyllä, ainakin katsomillani on sama kääntäjä. Liekö ollut kiire tai huono päivä tätä kääntäessä.  

Puolivälin jälkeen kirja lähtee kulkemaan tasaisemmin. Lentäminen jää hetkeksi sivurooliin. Silti yleiskuvaksi jää, että lentämisen teknisten yksityiskohtien selittäminen on vienyt kaistaa juonen kehittelyltä. 

Kirjan alkusanoissa Colgan ylistää lentämisen hauskuutta ja ihmeellisyyttä. Sanallakaan hän ei huomioi lentämisen haittavaikutuksia esim. ilmastolle, joiden luulisi jo olevan kaikkien tiedossa. 

Suomentanut Paula Takio

Karin Fossum: Kuiskaaja

Kuiskaaja on kahdeksastoista Karin Fossumin kirja, jonka olen lukenut. Samalla se on kolmastoista Konrad Sejer -sarjan kirja. Kirjan takaliepeeseen on kirjattu kaikki tähänastiset Sejer-sarjan kirjat, kuva alimpana. 

Fossumin kirjat ovat psykologisen trillerin tapaisia, mutta suoraviivaisempia. Konrad Sejer on jämäkkä ja rauhallinen poliisi, kuin Horstin William Wisting ja Salosen Zetterman. Pidän tällaisista tyynistä ja ajattelevista poliiseista. Tai komisarioitahan he yleensä ovat. 

Kuiskaaja kertoo Ragnasta, joka puhuu kuiskaamalla. Ragnan elämässä on tapahtunut jotakin, minkä takia hän on pidätettynä ja poliisikuulustelussa. Kirjassa käydään vuoroin keskustelua Ragnan ja Sejerin välillä, vuoroin ollaan Ragnan elämässä ennen tapahtunutta. Vähitellen tapahtumien kulku selviää. 

Kirja on hyvin intensiivinen. Puheenvuorot ovat usein pitkiä ja tekstikappaleet sivun mittaisia. Teksti etenee kuitenkin joutuisasti, kun pääsee Ragnan kanssa samalle aaltopituudelle. 

Suomentanut Tarja Teva

Jørn Lier Horst: Yömies

 Ja näin on saatu koko tähänastinen William Wisting -saaga suomennettua.

Nøkkelvitnet, 2004 (suom. Avaintodistaja, 2022)

Felicia forsvant, 2005 (suom. Kadonnut Felicia, 2022)

Når havet stilner, 2006 (suom. Hiljainen meri, 2023)

Den eneste ene, 2007 (suom. Yksi ja ainoa, 2023)

Nattmannen, 2009 (suom. Yömies, 2024)

Bunnfall, 2010. (suom. Hylkiöt, 2019)

Vinterstengt, 2011. (suom. Suljettu talveksi, 2015)

Jakthundene, 2012. (suom. Ajokoirat, 2016)

Hulemannen, 2013.  (suom. Luolamies, 2017)

Blindgang, 2015. (suom. Tulikoe, 2018)

Når det mørkner, 2016. (suom. Pimeä laskeutuu, 2022)

Katharina-koden, 2017. (suom. Koodi, 2020)

Det innerste rommet, 2018 (suom. Korpimaja, 2018)

Illvilja, 2020 (suom. Pahan otteessa, 2023)

Yömies on vähän vaisu. Olen aiempien kirjojenkin kohdalla todennut valittavani aina samoista aiheista: siitä, että kirjat on suomennettu missä järjestyksessä sattuu, ja siitä, että Wistingin toimittajatytär Line ilmestyy aina paikalle ja sekaantuu samaan tutkintaan kuin isänsä. Taas toistuu sama kaava. Line saa tietenkin vielä tietää kaikki tärkeimmät johtolangat ennen poliisia. 

Kirjojen sisällöstä ei oikein ole sanottavaa. Tässäkin kirjassa juoni on hyvin monimutkainen ja osa linjoista jääkin vähän hämäriksi. Line sekaantuu vähintäänkin arveluttaviin tapahtumiin, mutta selviää niistä kuin koira veräjästä. 

William Wisting on kuitenkin rauhallisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan hyvänmielen poliisi. Hauska yksityiskohta kirjassa on, kun poliisit piipahtavat Ruotsin puolella Göteborgissa ja kerrostalon nimitaulussa on etsityn kanssa samassa kerroksessa nimi Benny Skacke. Tietäjät tietää. 

Suomentanut Päivi Kivelä

Eppu Nuotio: Pitkäsoitto

Pitkäsoitto on Raakel Oksa ratkaisee -sarjan kolmas osa. Aiemmat osat ovat Leinikkimekko ja Hopeamedaljonki. Sarjassa seikkailee myös aiemmasta sarjasta (Ellen Lähteen tutkimuksia) muiden asioista kiinnostunut eläkeläisrouva Ellen Lähde, joka on melkein sukua Raakelille. 

Raakel on puuseppä, joka korjailee vanhoja asuntoja ja huonekaluja. Työssään hän usein törmää menneisyyden epäselviin tapahtumiin, joita alkaa sitten itsekseen tutkiskella. Hyvänä apuna hänellä on Ellen, jolle ei ole mikään ongelma kysellä ihmisiltä kaikenlaista. 

Pitkäsoitto on ohuehko, parisataasivuinen kirja. Sinänsä se on nopeasti luettu, mutta kaipaisin ehkä vähän syvempää perehtymistä henkilöiden suhteisiin. Kaikki oleellinen kyllä tulee kerrotuksi, mutta moni asia jää ohuesti raapaistuksi. 

En muista, olenko aiemmin valittanut vastaavasta, mutta tällä kertaa tuotesijoittelu tökkää silmään. 

Kirjan lopussa tarjotaan ratkaisu tämänkertaisiin tapahtumiin, mutta Raakelin rakoileva parisuhde jää odottelemaan seuraavaa kirjaa. 

Colleen Hoover: Verityn varjo

Olen lukenut Hooverilta aiemmin suositut Se päättyy meihin ja Se alkaa meistä. Verityn varjo on aivan erityylinen kirja. Se on trilleri, jossa on rutkasti tylsää pehmopornoa. Tosin juuri, kun se alkaa tympäännyttää, todetaan kirjassakin, että sitä on liikaa. 

Lowen on kirjailija, joka kutsutaan jatkamaan kuuluisan Verityn kirjasarjaa. Verity itse on ollut onnettomuudessa ja kykenemätön kirjoittamaan. Lowen tietysti rakastuu Verityn puolisoon Jeremyyn ja sitä rataa. Lowen lukee Verityn muistiinpanoja ja kirjoittaa romaania samalla, kun tutustuu salaa löytämiinsä Verityn omaelämäkerrallisiin muistiinpanoihin. 

Jännitys tiivistyy kirjassa ihan mukavasti, mutta loppu valitettavasti lässähtää kuin lehmän häntä. 

Verityn varjo on sujuvaa tekstiä ja lukeminen etenee nopeasti. Huomaan mainitsevani aina, kun kirja on sujuvasti kirjoitettu ja lukeminen sujuu kangertelematta. Lukukokemuksen kannalta se on minulle tärkeä asia. En jaksa lukea töksähtelevää tekstiä. 

Suomentanut Taina Wallin

Sanna Kajander-Ruuth: Kaikki iloista keskiluokkaa? 10 tositarinaa luokkamatkasta

Sanna Kajander-Ruuth on sosiaalipolitiikasta kiinnostunut toimittaja. Olen lukenut aiemmin hänen teoksensa Laman lapset - Mitä meille tapahtui? Uusi teos Kaikki iloista keskiluokkaa? 10 tarinaa luokkamatkasta pohtii, miten luokkaerot näkyvät Suomessa. 

Aihe on nykyään pinnalla tuon tuosta, mikä johtunee siitä, että yhä useammat puhuvat erilaisuuden kokemuksistaan ääneen. Kirja sisältää kymmenen ihmisen kertomukset siitä, miten he ovat kokeneet luokkanousun omassa elämässään sekä paljon teoriaa aiheesta. Kajander-Ruuth on löytänyt virkistävän erilaisia ihmisiä kertomaan elämäntaipaleestaan. 

Luen kiinnostuneena näitä kertomuksia, olenhan itsekin yliopistossa kaksi tutkintoa suorittanut työläisperheen lapsi, joka uskalsi hakea yliopistoon vasta viisikymppisenä. Selailin kyllä aikoinaan ylioppilasvuonna painettua opasta, jossa oli kaikki yliopistojen suuntautumisvaihtoehdot. Kuitenkaan en osannut tarttua mihinkään, kun en tiennyt, miten sinne mentäisiin, missä sitten asuisin ja miten eläisin. En muista, että minua olisi ylipäätään kannustettu hakemaan. Kotona ei puhuttu lainkaan ylioppilaskirjoitusten jälkeisestä elämästä ja teinkin sitten omat ratkaisuni. Kirjassa mainitaankin mahdollisuuksien horisontti, jonka puuttuminen vaikutti minunkin elämääni. Olin kyllä kova lukemaan kirjallisuutta lapsena ja nuorena, mutta se ei ollut riittävä pääoma. 

Työläisperheen lapsena näen selvästi, että Suomessa on edelleen erilaisia luokkia. Itse en muuttunut akateemisesti sivistyneeksi, vaikka suoritin kaksi maisterintutkintoa, koska kulttuurisessa ja sosiaalisessa pääomassani on niin paljon puutteita. Pelkkä yliopistossa opiskelu ja tutkinnon suorittaminen ei muuta ihmisen perusolemusta. Perimä ja tausta istuvat lujassa. 

Parasta tällaisessa kirjallisuudessa onkin huomata, että en ole yksin. Vertaisiani löytyy Suomesta vaikka millä mitalla. 

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi

Saari, joka repesi on Takamailla-sarjan ensimmäinen osa. Sarja vie lukijat teittömien teiden päähän jumalanhylkäämiin loukkoihin. Tai jotain sentapaista. 

Ensimmäisessä osassa ollaan Korppoon saaristossa, joka aika monen mielestä taitaisi olla aivan unelmapaikka asua. Jenni, joka on nimennyt itsensä uudelleen Jenniferiksi, on ostanut saarennokan, johon haluaa perustaa ravintolan. Kuinka ollakaan, myös maisemissa pyörivät venäläiset ovat kiinnostuneita Jennin ostamasta paikasta omien bisnestensä takia. Tapahtumien keskiössä ovat Jennin lisäksi muutama saarelainen vanhus, punatukkaiset sisarukset sekä venäläisrikolliset. 

Kukaan henkilöistä ei ole järin pidettävä. Kaikilla on ongelmansa ja tarvittaessa hankalista tyypeistä hankkiudutaan eroon. Väkeä listitään jatkuvalla syötöllä, eikä kukaan tunnu tietävän, kuka kaiken takana on. Monella on kyllä omat visionsa asiasta. 

Vauhdikas kirja, jossa riitti käänteitä. Siitä erikoinen kokonaisuus, ettei kirjassa ole selkeää päähenkilöä. 

Louise Penny: Pedon mieli

Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovassa Three Pines -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet: Naivistin kuolema, Kylmän kosketus, Kuukausista julmin, Kiveen hakattu kuolema, Kuolettava kertomus, Kuolleet haudoissaan, Petollinen valo, Murhan alkusointu, Särö pimeydessä ja Kohtalokas kotiinpaluu. Pedon mieli on jo sarjan yhdestoista kirja. 

Entinen ylikomisario Armand Gamache on eläkkeelle jäätyään muuttanut vaimonsa Reine-Marien kanssa pieneen Three Pinesin kylään, jossa elellään kuin Herran kukkarossa. Pienessä ja rauhallisena pidetyssä paikassa tapahtuu sen kokoon nähden yllättävän paljon rikoksia. Tälläkin kertaa tarina on aika mielikuvituksellinen. 

Sarjan viehätys onkin henkilöiden persoonissa ja keskinäisessä kanssakäymisessä. Tuskin monikaan pystyy lukemaan sarjaa toivomatta koskaan mielessään olevansa läsnä Gabrin ja Olivierin aamiaispöydässä tai Myrnan kirjakaupassa. 

Suomentanut Ronja Erkko

Alex Hay: Taloudenhoitajat

Taloudenhoitajat on ihan erilainen kirja kuin kuvittelin. Ajattelin sen kertovan kahden kerroksen väestä aikaan, jolloin sellaista vielä oli. Kertoohan se, mutta kirjassa on selkeä alusta loppuun ulottuva juoni, jossa palvelusväki pyrkii ottamaan sen, mikä sille kuuluu. 

Hienon Park Lanen taloudenhoitaja rouva King irtisanotaan, mikä johtaa kummallisiin tapahtumiin. Talon isäntä on kuollut, ja taloa emännöi hänen tyttärensä. Palvelusväkeä on suunnattoman paljon. Talon emäntä päättää järjestää suuret tanssiaiset päästäkseen piireihin, ja samaan aikaan alkaa rouva King suunnitella talon ryöstämistä. Suunnitelma on kerrassaan huikea ja sisältää muun muassa kameleita ja Niilin. 

Kirjassa kuvataan hyvin köyhän palvelusväen ja muiden työläisten elämää viime vuosisadan alkupuolen Lontoossa. Elämä ei ollut helppoa, ja pieniltä rikoksilta suljettiin silmät. Kuitenkin riittävän paha rikos saa ihmiset toimeentumaan. Kirjan aikajana on rajattu parin viikon sisään, mikä tekee kertomuksesta hyvin intensiivisen. 

Suomentanut Risto Mikkonen

Tommi Kinnunen: Kaarna

Kaarna on lyhyt, mutta intensiivinen kertomus kainuulaisen Lainan elämästä. Laina makaa sairaalassa ja viimeiset hetket ovat käsillä. Poika Martti on kutsunut pikkusiskonsa etelästä paikalle. 

Laina on melkein jo poissa, mutta mielessä pyörivät menneet ajat. Kaikki se, mikä muovasi Lainan elämästä sellaisen, kuin siitä tuli. Laina ei saanut koskaan puhuttua sodanaikaisista tapahtumista kenellekään, eikä enää puhu mitään. Martti haikailee menneitä aikoja ja toivoo yhteisten muistojen yhdistävän hänet kaksossiskoihin. Muistikuvat eivät kuitenkaan ole kovin yhdenmukaisia, eikä Martti pääse vieläkään kaksosten taikapiiriin. 

Laina ja Martti jäävät pitkäksi aikaa pyörimään myös lukijan mieleen. Jospa Laina olisi kertonut edes jotakin menneestä Martille. 

Tommi Kinnunen osaa kertoa vähin elein paljon. 

Matthew Blake: Anna O

Olipas eriskummallinen kirja. Anna on nuori nainen, joka on nukkunut nyt neljä vuotta tehtyään ensin kaksoismurhan. Kuuluisa unitutkija Benedict Prince palkataan selvittämään, saako Annan herätettyä. Poliisia tietysti kiinnostaa, onko Anna ollut murhan tapahtuessa hereillä vai unessa. 

Unissakävelijät saattavat hermostua tätä lukiessaan. Kaikenlaista voi tapahtua, kun olet umpiunessa. 

Anna O on aika pitkäveteinen ja venyttää tapahtumia tarpeettomasti. Loppuhuipennus jää latteaksi. Kirja sisältää luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. 

Mielenkiintoista on, että kirjassa viitataan paljon julkisuutta saaneeseen Ruotsin pakolaislasten merkilliseen oireyhtymään, jota kirjassa kutsutaan irtautumisoireyhtymäksi. Sen mukaan ihminen vaipuu unenomaiseen tilaan, kun elämä on kyllin toivotonta. Olen itse lukenut tästä äskettäin jutun Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä.  

Suomentanut Markus Myllyoja

Alex Ahndoril: Murhan avain

Aiemmin Lars Kepler -nimellä kirjoittanut Ahndorilin pariskunta aloittaa nyt uuden Avain-sarjan. Murhan avain on aivan erityylinen kuin Lars Keplerinä kirjoitetut kirjat. Se muistuttaa perinteistä salapoliisikertomusta, jossa yksityisetsivä jututtaa vanhassa sukukartanossa ihmisiä ja paljastaa sitten sen kirjastohuoneessa syyllisen. 

Kirjan yksityisetsivänä toimii Julia Stark, jolla on (tietenkin, huoh) hyvin traaginen menneisyys ja paljon kummallisia tapoja. Hänen apunaan häärää hänen entinen puolisonsa, poliisi Sidney Mendelson. Julia kutsutaan kartanoon selvittämään kummallista tapausta, jossa kartanon isännän puhelimeen on ilmestynyt omituinen valokuva. 

Kirja lähtee käyntiin jotenkin tahmeasti. Ehkä odotin Joona Linna -kirjojen kirjoittajilta vähän enemmän. Murhan avain on tosiaan toista maata ja vaikuttaa lastenkirjalta yksinkertaisuutensa takia. Loppua kohden tapahtumat hiukan tiivistyvät ja murhaajan pian tapahtuva selviäminen innostaa lukemaan eteenpäin. 

Kirjan juoni jäi toiselle sijalle päähenkilön ongelmien varjoon. Julia saa jatkuvasti takaumia menneisyyden traumastaan ja muun ajan hän haaveilee ex-miehestään. 

Suomentanut Terhi Vartia

Keijo Tahkokallio & Aulikki Uski: Kuka kasvattaisi lapsesi?

Tästä tänä keväänä ilmestyneestä kirjasta on kuulemma kohistu somessa. Itse en ole nähnyt ainuttakaan mainintaa. Otin kirjan kuitenkin lukuun erityisopettajatyttären suosituksesta.

Kirja koostuu psykologi Keijo Tahkokallion ja erityisopettaja Aulikki Uskin kirjeenvaihdosta. Kirjeissä pohditaan nykykoulun keskeisiä ongelmia: lasten ja nuorten haluttomuutta tehdä epämieluisia asioita, opettajan auktoriteetin katoamista ja opettajien uupumista. Tahkokallio nostaa rohkeasti esiin ongelmakohtia lasten kasvatuksessa. Kaiken ytimenä on rohkeus sanoa lapselle ei. 

Uski nostaa esiin ongelmia luokkahuoneen arjessa ja Tahkokallio tarjoaa niihin konkreettisia toimintamalleja. Kerrankin jotain, mihin voi tarttua ja minkä voi toistaa omassa luokassaan, eikä vain ympäripyöreää diibadaabaa. Toisaalta paikoin Tahkokallio jaarittelee turhankin pitkästi vähän asian laidalta. 

Tahkokallio ihmettelee,  miten lastensuojelun asumisyksiköissä aikuisilla ei ole minkäänlaista valtaa ottaa lapsilta tai nuorilta vaarallisia tai haitallisia asioita pois. Samaa on varmasti moni opettaja tai erityisopettaja työn puolesta tullut ihmetelleeksi. Vanhemmillakin on enemmän valtaa. Ihmettelyä herättää myös se, että nykyään ei lapsia saa suoraan kehottaa tekemään jotakin, vaan imperatiivin sijaan pitää aina käyttää konditionaalia: haluaisitko tehdä sitä vai tätä? 

Kirjalla on tärkeä sanoma: jotain tarttis tehdä. Kirjalla on paljon annettavaa niin opettajille kuin vanhemmillekin. 

Jari Salonen: Käärme

Käärme on Zetterman-sarjan kahdeksas osa. Zetterman-sarjan aiemmat kirjat ovat Kuokkavieraat, Jahti, Kätkö, Ontuva mies, Me kaikki kuolemme kerran ja Ristilukki, sekä vain ääni- ja e-kirjana ilmestynyt Bumerangi.

Zetterman on purjehtimassa Välimerellä entisen pomonsa, nykyisen vaimonsa Oili Jaakolan kanssa, kun Jaakola joutuukin yllättäen palaamaan Suomeeen. Jaakola alkaa selvitellä tuttavansa äkillistä kuolemaa Zettermanin jäädessä vielä veneelle etelään. Kirjan alkuosa onkin aika puiseva jäykän Jaakolan puuhatessa pääroolissa. 

Zettermankin palaa kotimaahan auttamaan Oilia asioiden selvittelyssä. Vähitellen tapahtumat tiivistyvät, ja kirjan lopussa kohdataan parikin odottamatonta käännettä. Kirja on tavallista pidemmän tuntuinen, ja juonenkäänteitäkin riittää moneen lähtöön. 

Kirjassa lainaillaan paljon vanhojen iskelmien sanoituksia. Yleensä on näkynyt olevan tapana laittaa lista lainauksista ja niiden lähteistä kirjan alku- tai loppulehdille. Salonen ei kuitenkaan ole vaivautunut. Tämä ihmetyttää, kun tekijänoikeuksista ollaan nykyään niin tarkkoja. 

Jari Salonen: Bumerangi (e-kirja)

Zetterman-sarjan seitsemäs osa, Bumerangi, on ilmestynyt vain e-kirjana ja äänikirjana. Jouduin tekemään tapoihini poikkeuksen ja ostamaan sen e-kirjana. Ostin sen jo vuosi sitten kesällä, kun totesin, että muuta mahdollisuutta sen lukemiseen ei ole. En kuitenkaan saanut luettua kymmentä sivua enempää ennen kuin tänään, ja luin sen samantien kokonaan. Halusin saada sen nyt pois alta, kun uusin painettu Zetterman odottaa jo vierelläni. 

Bumerangi on minidekkari, ja vaikka siinä on 188 sivua, yksi sivu on aina se, mitä kännykän näytölle kerrallaan mahtuu. Ostin e-kirjan Elisa-kirja-sovelluksesta ja yllätyin, miten sujuvaa sen lukeminen oli. Vaikka kirja oli pitkään "unohduksissa", löysi sovellus aina heti sivun, jolle viimeksi olin jäänyt. Sivujen selaaminen sujui nopeasti ja katkoksitta. Aiemmat kokemukseni e-kirjoista perustuvat yliopiston kirjaston opuksiin, joiden lukeminen oli aina hyvin työlästä ja sovellus heitti ulos kesken kaiken monta kertaa lukemisen aikana. Nähtävästi kaupallisilla toimijoilla on paremmat pelit ja vehkeet, kun lukeminen perustuu vapaaehtoisuuteeen. Tykkäsin sovelluksessa myös siitä, että se peittää näkyvistä whatsapp- sun muut ilmoitukset, jolloin lukemiseen pystyy keskittymään paljon paremmin. 

Bumerangin juoni on yksinkertainen: Zettermanin entisen luokkatoverin veli on kuollut ja sisko epäilee kuolemassa jotain hämärää. Zetterman lupautuu nuuskimaan asiaa vaivihkaa. Kirjassa riitti hauskoja oivalluksia ja sarkastisia sutkauksia. Taattua laatua tämä minidekkarikin. 

David Lagercrantz: Nainen menneisyydestä

Nainen menneisyydestä on Rekke & Vargas -sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Mies pimeästä. Aiemmin Lagercrantz on vakuuttanut kirjoittamalla jatko-osia Stieg Larssonin kuuluisaan Millennium-trilogiaan (Se mikä ei tapa, Tyttö joka etsi varjoaan ja Tyttö joka eli kahdesti).

Hiukan on vettä virrannut ja henkilöt päässeet tyystin unohtumaan, onhan edellisen osan julkaisusta jo kolme vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta, kun moni kirjailija tykittää parikin kirjaa vuodessa.

Onneksi juonesta saa nopeasti kiinni ja henkilöt palautuvat mieleen. Rekke ja Vargas ovat yhtä kuin psykologi Hans Rekke ja poliisi Micaela Vargas, jotka tekevät yhteistyötä poliisihommissa ja vähän vapaa-ajallakin. Rekkellä on sherlockholmesmainen taito nähdä ja kuulla asioita, joita muut eivät huomaa tai pysty aistimaan. 

Tällä kertaa selvitellään vuosia sitten kuolleeksi julistetun naisen mahdollista elossa oloa. Sherlockholmesmaiseen tapaan Rekkelläkin on vihamiehensä, Gabor Morovia, rikas liikemies, jonka kanssa Rekkellä on ikäviä yhteisiä muistoja menneisyydessä. 

Jokin kirjassa alkuun tökkii, ehkä liika mielikuvituksellisuus. Kun lukemisen vauhtiin pääsee, sujuu se kyllä. Kirjassa on paljon keskeisiä henkilöitä, paljon salajuonia ja paljon piilevää pahuutta.

Suomentaneet Hanna Jokela ja Onerva Kuusi

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Sitruunakevät on jatkoa kirjoille Korvapuustikesä, Taatelitalvi ja Sahramisyksy. Jotenkin ajattelin sitruunoiden liittyvän elämään jossakin, missä niitä kasvaa, kun päähenkilö Krisse puolisoineen viime kirjassakin asui ulkomailla. Tässä kirjassa Krisse Tommeineen on palannut Pyhävirralle ja pariskunta häärää talonrakennuspuuhissa. 

Sitruunat viittaavatkin ehkä surulliseen perhetapahtumaan (kun elämä antaa sinulle sitruunoita jne.) tai ehkä niistä on ollut vain hauska keksiä reseptejä kirjaan. Kirjan reseptit ovat nimittäin hyvin sitruunaisia.

Vähän pelkäsin, muuttuuko sarja jo tylsäksi, kun ei pienessä kunnassa kovin paljon voi tapahtua. Turhaan pelkäsin, paljon kaikenlaista tapahtuu taas. Henkilöt ovat sympaattisia ja heidän kuulumisiaan on hauska lukea. Vaikka elämä Pyhävirralla on kohtuullisen tasaista ikävistä tapahtumista huolimatta, riittää siitä kertomista.

Krisse on tullut kovin tutuksi kahvila Koivun pitäjänä, ja onkin haikeaa, että tämä on sarjan viimeinen kirja. Bonuksena on tulossa vielä joulukirja, mutta sitten saanemme heittää Krisselle hyvästit. Toivottavasti Kajanto aloittaa sitten jonkin uuden sarjan! Kajanto on ollut sangen tuottelias ja ilokseni tuotokset ovat olleet myös varsin tasalaatuisia, vaikka niitä on ilmestynyt tasaiseen tahtiin. 

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

Tulppaanitoiveunia on takakannen mukaan feelgood-romaani, joka aloittaa uuden Blooming you -sarjan. Kotimaisen kirjailijan ollessa kyseessä häiritsee moinen englannilla melskaaminen. Hiukan loiventaa lukiessa paljastuva selitys Blooming youlle: se on kirjassa esiintyvän kukkakaupan nimi. Silti. 

Kirja kertoo nelikymppisestä Helenasta, jonka elämässä periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta ei ole kuitenkaan. Helena on naimisissa Hartsansa kanssa ihan onnellisesti ja heillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Helena on ollut pitkään samassa työssä, joka on alkanut viime aikoina kuormittaa häntä huomattavasti ja muutenkin maistua puulta. 

Eräänä päivänä Helena löytää muutaman vuoden takaisen unelmakarttansa ja huomaa, että mikään ei ole muuttunut. Hän ei ole ottanut askeltakaan kohti unelmiaan, jotka eivät loppujen lopuksi kovin isoja ole. Suunnan muuttaminen on aluksi vaikeaa, kun on tottunut olemaan olemassa vain muita varten ja unohtamaan omat haaveensa. 

Kirja sujuu luistavasti loppuun asti, ja Helenan seurassa on viihtyisää. Takakannessa annetaan ymmärtää kirjalle olevan tulossa jatkoa, ja itse asiassa kirjaston sivuilla näkyy jo seuraavan osan nimi: Pioneja ja peitetarinoita. 

Kirja herätti minussa paljon ajatuksia. Olen itsekin miettinyt viime aikoina kovasti työtäni ja päätynyt ratkaisuihin, jotka ovat tehneet minut onnellisemmaksi. Minulla on myös ollut haaveita, isompia ja pienempiä, ja nyt niitä miettiessäni saatan ilokseni todeta monen haaveen toteutuneen. Elämä on antanut minulle paljon hyvää. 

En myöskään voi kiistää kirjan Helenan onnellisuutta kukkien äärellä. Itsekin nautin kukkien ja puutarhan katselusta, vaikken kukkakauppatyöstä haaveilekaan. 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Teki mieli lukea jotakin Max Seeckiltä, kun häntä on kovasti kehuttu. Daniel Kuisma -sarja ei kirjojen nimien perusteella houkutellut, joten päätin lukea ensimmäisen kirjan Jessica Niemi -sarjasta. 

Olin kuvitellut Seeckin olevan parhaiden ruotsalaisdekkaristien veroinen, mutta kovin löysäksi jää esitys. Eniten ärsyttää satunnainen puhekielen käyttö repliikeissä, jotka suurimmaksi osaksi ovat kuitenkin hyvää yleiskieltä. Pelkkä yleiskielen käyttö toimisi yhtä hyvin, eikä tökkisi lukiessa. 

Kaikenlaiset muutkin asiat ärsyttivät lukiessa. Miten tyhmiä voivat poliisit olla mennessään yksin tapaamaan mahdollisia epäiltyjä, miksi viitata omaan kirjaansa, miksi yhdellä henkilöistä on suomalaisen näyttelijän nimi, miksi päähenkilön taustaa herutetaan, vaikkei se nyt niin ihmeellinen ole. 

Loppua kohti juoni lähti kulkemaan vauhdikkaammin ja itsekin tempauduin mukaan. Kuitenkin kirjan lopetuskin jäi vähän löysäksi. Minulle jäi epäselväksi, miten Venetsia-jaksot liittyvät tarinaan, paitsi että niiden kautta päästiin kätevästi kertomaaan päähenkilön surullista tarinaa. Kuolivatko muut poliisit lopussa? Koko okkultismi-hömpötys jäi ohuenlaiseksi ja viittaukset päähenkilön sukulaiseen päälleliimatuiksi. Juonesta on yritetty tehdä monimutkainen ja siinä on onnistuttu, muttei myönteisellä tavalla.

Ehkä silti luen seuraavankin kirjan ja annan sille mahdollisuuden. 

Peik Lehtonen, Katja Lehtonen & Milla Paloniemi: Lennart

Lennart on se kaikkien tietämä tyyppi, joka ei usko äidin varoituksia, vaan toimii päinvastoin. Ikävä kyllä Lennartille käy aina kalpaten, kun hän tekee jotain, mistä äiti varoitti. 

"Kerran Lennart leikki muovipussilla ja tukehtui välittömästi."

Kirja herättää tahattomia naurunpyrskähdyksiä Lennartin karusta kohtalosta huolimatta. Hyvin opettavainen kirja sopii kaikille, joita äiti on joskus jostakin varoitellut. 

Alla kuvia myös kirjan sisällöstä.