lauantai 17. lokakuuta 2020

Tuula Ranta: Totuus on vaihtuva maisema

Esikoisdekkareiden taso on ollut aika kirjava, joten tartuin tähän uutuuteen varsin skeptisin ajatuksin. Kirjailijan etunimi kertoo hänen olevan todennäköisesti eläkeiän kynnyksen ylittänyt, ja kirjan nimi on kummallisen filosofinen. Luettuani kirjan olen edelleen sitä mieltä, että nimi on huono eikä tee oikeutta kirjalle. 

Kirja on erityisen kiinnostava, koska se sijoittuu minulle tuttuun koulumaailmaan. Retkellä oleva koululuokka löytää tuskastuneen opettajansa johdolla ruumiin, joka osoittautuu yhdeksi koulun opettajista. Kirjan opettajat ovat ihanan raadollisia. Jokaisella on onneton elämänsä ja kriisinsä. 

Rikosta selvittelee rikoskomisario Tapani Mikkonen, joka pyytää avukseen eläkkeelle jäänyttä kriminaalipsykologi Aira Karhua. Yhteistuumin asiat vähitellen ratkeavatkin, mutta yllätyksiä on tiedossa.

Kirja on helppolukuinen ja etenee kuin juna. Huomaa, että kirjoittaja on eläkkeelle jäänyt äidinkielen opettaja. Kirjan viimeisistä sanoista voi aavistaa jatkoa olevan tulossa. Jään innolla odottelemaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti