Piia Helander: Helios

Helios sijoittuu vahvasti hevosmaailmaan, joka ei ole ominta aluettani. Kirjan lukeminen ei onneksi vaadi tietoa alalta, vaan kaikki on hyvin selitetty. 

Sandra Dahlqvist on talvisin yläkoulun äidinkielen opettaja, joka tekee määräaikaisia sijaisuuksia vuodesta toiseen. Kesäisin hän hankkii toimeentulonsa ratsastusalan lehden freelancer-toimittajana. Sandra on pyörinyt pitkään hevospiireissä, joten hän tuntee alan hyvin. 

Kirja alkaa Hangosta, jossa Sandra on ratsastuskilpailuja seuraamassa. Sandran täti asuu Hangossa, ja Sandra oleskelee hänen luonaan reissunsa ajan. Sandran koti on Hyvinkäällä, jonne kirjan tapahtumat enimmäkseen sijoittuvat. Taitaa olla ensimmäinen lukemani kirja, jonka tapahtumapaikka on Hyvinkää. 

Hangon kisojen jälkeen nuori ratsastajatyttö Matilda katoaa. Kun poliisi ei heti ota katoamista vakavasti, pyytää tytön isä apua Sandralta, joka on joskus tehnyt jutun hänen tyttärestään. Kirjailija on onnistunut aika hyvin luomaan Sandrasta toimittajan, joka kirjoittelee kentän laidalla, mutta ei hae sensaatiojuttuja. Virkistävää kaikkien sensaatiohakuisten podcastaaja-päähenkilöiden jälkeen, joita romaanit nykyään vilisevät. Ennen pitkää poliisikin kiinnostuu Matildan katoamisesta. Hyvinkään rikostutkinnan poliisit Koskela, Lehto ja Hietala ovat aika hauskoja tyyppejä. 

Kirja kertoo karua tarinaa siitä, mihin kaikkeen nuoret tytöt ovat valmiita menestyäkseen, kun aikuinen käyttää heitä hyväkseen. Juoni on hyvä ja pysyy hyvin kasassa. Onnistunut esikoiskirja. 

Camilla Sten: Polttarit

Olen lukenut Camilla Steniltä Rebecca Lekman -sarjan kirjat Vaarallinen taito ja Kammottava totuus, sekä sarjoihin kuulumattomat dekkarit Kadonnut kylä ja Perijä. Polttarit on niin ikään sarjaan kuulumaton kirja. 

Polttareissa kuljetaan kahdessa aikatasossa. Nykypäivässä ollaan vuodessa 2022, ja menneessä ajassa 2012. Vuonna 2012 neljä nuorta naista katosi ollessaan lomanvietossa pienellä saarella. Heitä ei koskaan löydetty. Kymmenen vuotta myöhemmin rikoksista kertovista podcasteistaan kuuluisaksi tullut Tessa pääsee polttariseurueen kanssa viikonloppua viettämään samalle saarelle, jolle on nyt perustettu joogaretriittikeskus. 

Polttariseurueeseen kuuluu kuusi naista, ja viikonlopusta on tulossa todella hauska, jos on kiinnostunut joogasta. Kirjassa on paljon joogaretriittihöpinää, joka ei kiinnosta minua lainkaan. Hotellin omistaja on yhden aiemmin kadonneen naisen sisko. Podcastaaja Tessaa kiinnostaa tietysti mahdollisuus päästä selvittämään, mitä kymmenen vuotta sitten tapahtui. Tessan ura on katkolla jonkin ikävän tapauksen takia, josta ei vielä kirjan puolivälissäkään ole kerrottu sen enempää.

Jonninjoutavaa jaarittelua sen sijaan riittää. Suljetun oven lähestymiseen saadaan kepeästi kulumaan kaksi sivua. Kaikki tapahtuu kirjan loppua kohden kuin hidastetussa filmissä. Ihmisiä kuolee, eikä syyllistä ole kovin vaikea päätellä. 

Kirjan luvut on otsikoitu päivämäärin. Ensin ollaan vuodessa 2012, sitten 2022. Kun seuraavan kerran ollaan vuodessa 2012, olisikin pitänyt älytä katsoa myös päivämäärää, koska yhtäkkiä edellisessä samasta vuodesta kertovassa luvussa kuollut sankaritar onkin taas elossa. Tapahtumia käydään läpi muutamalta päivältä ennen katoamista. Päivämäärillä kikkailu on rasittavaa. Kuka muistaa, monesko päivä edellisessä luvussa olikaan. 

Kaiken kaikkiaan kirja on aika pitkäveteinen. Se voisi taipua jännittäväksi, jos sitä tiivistäisi reippaasti. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä

Mykkien pöytä on Härkösen tämän vuoden uutuus. Se on vähän masentunut ja väsynyt. En oikein päässyt sisään päähenkilön mielenmaailmaan. 

Leni on 56-vuotias, työttömäksi jäänyt nainen, joka ei löydä uutta työtä itselleen. Ei sillä, että hän kovin ponnekkaasti etsisikään. Viini maistuu Lenille, ja työttömänä sitä on aikaa lipittää. Leni on eronnut miehestään Juhasta jonkin tapahtuneen asian takia. Erosta huolimatta pari roikkuu yhä toisissaan ja ruokkivat inhoamiaan piirteitä toisissaan. 

Leni yrittää irrottautua masentuneesta Juhasta ja aloittaa uuden suhteen. Tähän asti kirja on paikoitellen suorastaan hulvaton Lenin lakonisten kommenttien ansiosta. Myös serkkunsa Sirun kanssa Lenillä on hauskaa sananvaihtoa. Uuden suhteen myötä kuvioihin astuu Lasse, johon Leni yrittää väkisin rakastua. Koko suhdekuvio on tuhoisa ja herättää lähinnä inhoa minussa. 

Kirjan lopussa selviää, mikä yhdistää Leniä ja Juhaa. Kirja on myös surullinen. Sen lukemisesta jäi apea olo. 

Shelby Van Pelt: Merkillisen fiksuja olentoja

Olipa ihastuttava kirja! 

Tova on seitsenkymppinen leskirouva, joka työskentelee aikansa kuluksi itärannikon pikkukaupungin akvaariossa siivoojana. Siivotessaan hän alkaa jutella jättiläistursas Marcellukselle, ja hänestä tuntuu, kuin tursas ymmärtäisi häntä. Tursaalla on omintakeinen tapa paeta akvaariosta omille teilleen, ja se hämmästyttääkin Tovaa löydöillään. 

Kaupunkiin saapuu isäänsä etsimään kolmikymppinen Cameron, joka asuu länsirannikolla. Cameronin äiti on ollut opiskelemassa itärannikolla ennen Cameronin syntymää, joten pojalla on aavistus, kuka isä voisi olla. Sattuman oikusta Cameronkin päätyy akvaarioon töihin. 

Kirjassa vilisee muitakin paikkakuntalaisia, jotka kaikki ovat yhtä sydämellisiä ja avuliaita. Tovan elämässä on ollut paljon menetyksiä, joita hän suree itsekseen. Tovan ystävättäret tietävät, mistä aiheista ei saa puhua. Vanhoilla rouvilla on neulekerho, jonka jäsenet hupenevat vuosi vuodelta. 

Kirjan kaikkinäkevä ja -tietävä kertoja yllättää. Se kuljettaa juonta eteenpäin ja kertoo asioita, joita kukaan muu kirjassa ei tiedä. Kerrassaan hauska rakenne. 

Tämä jos mikä on hyvän mielen kirja. 

Suomentanut Kristiina Drews

Anders de la Motte & Måns Nilsson: Antiikkikauppiaan kuolema

Antiikkikauppiaan kuolema on toinen osa Kesäparatiisin murhat -sarjassa. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Kuolema asuntonäytössä. Sarjan tapahtumat sijoittuvat pieneen Simrishamnin kylään Tomelillassa Etelä-Ruotsissa. 

Keskusrikospoliisissa työskentelevä Peter Vinston on edelleen samalla kesälomalla kuin edellisessä kirjassa. Hän ehtii vielä lomansa viimeisellä viikolla osallistua uuden murha-aallon selvittämiseen paikallispoliisin rikostutkijan Tove Espingin kanssa. Pikkuhiljaa Vinston ja Esping ovat tottuneet toisiinsa, vaikka Espingiä kalvaakin se, ettei hän pääse näyttämään taitojaan ilman suurkaupungin poliisin apua. 

Paikallisessa linnassa asuu Vinston ex-vaimo uuden miehensä ja Vinstonin tyttären Amandan kanssa. Sivistyneesti eronnut pari tulee erinomaisesti toimeen keskenään ja Vinston istuukin kahvittelemassa linnassa tuon tuosta. Kirjan tapahtumat keskittyvät antiikkimessujen ja -huutokaupan ympärille. On tietenkin hyvin arvokas esine, jota kaikki havittelevat, ja siitä seuraa ruumiita. 

Kirjassa on paljon hauskaa sanailua. Hahmot ovat värikkäitä, myös niin sanottu parempi väki. Vinstonkaan ei enää vaikuta niin omituiselta, vaikka hänen pukeutumisensa kolmiosaiseen pukuun saakin kohtuuttoman paljon tilaa. Kirjassa on ihanan leppoisa tunnelma murhista huolimatta. Tämän sarjan parissa viihtyy. 

Minua kyllä ärsyttää se, että kirjan kannessa sarjan nimi on suuremmalla kuin osan nimi.

Suomentanut Tarja Lipponen

Ragnar Jónasson: Sydäntalvi

Sydäntalvi on Ari Thor -sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Lumisokea, Tuhkayö ja Repeämä. Sarja selvästi paranee edetessään. 

Poliisi Ari Thor työskentelee Siglufjördurin pienessä kaupungissa ja murehtii komisarion titteliä, joka vastoin hänen odotuksiaan meni sivu suun. Juuri joulun alla tuttu komisario Thomas, Arin entinen esimies, soittaa Reykjavíkista ja pyytää Aria mukaansa kauas pohjoiseen, maailman laidalle. Siellä on tapahtunut kuolema, joka vaatii lisätutkimuksia. Ari ottaa mukaansa naisystävänsä Kristínin, jonka raskaus alkaa olla loppusuoralla. 

Sydäntalvessa ollaan agathachristiemäisissä suljetun huoneen tapauksen tunnelmissa. Kartanossa on paikalla vain muutama ihminen, ja joku heistä on nuoren naisen kuoleman takana. Kohta tapahtuu toinenkin kuolema. Neuvokkaasti Ari Thor selvittää tapauksen jututtamalla asianosaisia yhä uudelleen. 

Kirja ei ole kovin pitkä, mutta juoni on vetävä ja kirja pitää hyvin otteessaan. Loppuratkaisukaan ei ole kaikkein ilmeisin. 

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Antti Saarilahti

Tatiana Elf: Huijari

Olen nähnyt Huijaria kehuttavan paljon sosiaalisessa mediassa. Piti siis itsekin tarttua siihen. Valitettavasti en voi varauksetta yhtyä kehuihin.

Kirjan tapahtumat etenevät vuoroin Rebekan, vuoroin Alexin näkökulmasta. Rebekka on kirjan minäkertoja. Hän on sosiopaatti, joka käy säännöllisesti keskustelemassa terapeuttinsa kanssa haasteistaan. Kun Rebekka kohtaa Alexin, hänen elämänsä muuttuu. Alex on kiinnostava mies, ja Rebekka huomaa tuntevansa uusia tunteita. 

Kirja etenee jonkin matkaa hyvin ja kiinnostavasti. Täysin yllättäen erittäin onnistunut käännekohta tapahtuu harmillisesti jo ennen kirjan puoltaväliä. Valitettavasti kirja latistuu sen jälkeen tavanomaiseksi kostotarinaksi. Kun sarjan nimi vielä on päähenkilön mukaan Rebekka Nummi, ei kovin yllättäviä käänteitä ole enää odotettavissa. 

Sally Hepworth: Hyvä sisko

Kesäloman viimeinen kirja olikin oikein mielenkiintoinen. Se on myös yllättävä, hauska, surullinen ja liikuttava. 

Hyvä sisko kertoo kaksossiskoksista, jotka ovat jo aikuisia. Rose palaa päiväkirjamerkinnöissään lapsuuden tapahtumiin, nykypäivästä kerrotaan Fernin osuuksissa. Fern on tottunut siihen, että Rose auttaa ja tukee häntä aina kaikessa. Kun selviää, että Rose ei pysty saamaan lapsia, Fern on vuorostaan valmis auttamaan häntä. 

Fern on selkeästi autismin kirjolla, ja hänen arkiset haasteensa ovat kirjan parasta antia. Fern työskentelee kirjastonhoitajana, Rose taas taisi olla sisustussuunnittelija. Rosen suojeluhalu kohoaa uusiin ulottuvuuksiin, kun Fern rakastuu. 

Enempää ei kirjasta voi kertoa, jotta lukijalle jää löytämisen ilo. Pidin tästä kirjasta. Se etenee joutuisasti ja pitää mielenkiinnon yllä. 

Suomentanut Oona Nyström

Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti

Olen lukenut Milly Johnsonilta aiemmin kesäisen kirjan Teetä auringonkukkien kahvilassa ja joulukirjan Kirsikoita ja joulun taikaa. Kaikkien joulujen äidin laitoin varaukseen ennen viime joulua ja sain sen joskus kevätalven puolella. Koska ei ollut yhtään jouluinen olo, olen pantannut kirjaa tähän pisteeseen saakka. Kirjaa ei voi enää uusia, vaan se on luettava ja palautettava. Kohtahan on taas joulu, joten miksikäs ei. Olenpahan lukenut ainakin yhden joulukirjan tänä vuonna.

Kirjan juoni on ilmeinen ja etenee yllätyksittä. Heti alusta lähtien on selvää, mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Johnsonille tuttuun tapaan on taas kourallinen keskeisiä henkilöitä, naisia, jotka huomaavat olevansa raskaana vastoin odotuksiaan. Kylän neuvolahenkilökunta on keksinyt järjestää Joulupullakerho-nimellä kulkevia, vapaaehtoisia säännöllisiä tapaamisia ensi kertaa raskaana oleville naisille. 

Yksi raskaana olevista naisista omistaa miehensä kanssa paukkukaramellitehtaan. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti paukkukaramellien valmistamisesta. Tämä on suomalaiselle vähän outo konsepti. Etenkin se, miten monien mielestä kirjassa paukkukaramellit kuuluvat jouluun, juhliin tai uuteenvuoteen.

Ajattelin lukea kirjaa jonkin matkaa ja jättää sen sitten kesken, jos ei se lähde vetämään. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo puolessavälissä. Vaikka kirjassa ei ihmeitä tapahdu, on naisten raskausaikaa hauska seurata. Kirja tosiaan seuraa koko raskausaikaa, eli tapahtumat alkavat jo kesästä. Varsinaista joulusisältöä tarinassa on niukalti. Paksu kirja, mutta nopeasti luettu. 

Loppusanoissa vihjataan, että osa henkilöistä on esiintynyt aiemmissa kirjoissakin. Valitettavasti minulla ei ole niistä, jotka olen lukenut, enää mitään muistikuvia. 

Suomentanut Irma Rissanen

Mikko With: Saakelin sieppaus

Saakelin sieppaus on jatkoa kirjalle Saakelin satanen. Trilogian kolmas osakin, Saakelin syyllinen, on jo ilmestynyt.

Uunolla on takana lukion ensimmäinen vuosi, ja olisi aika hakea kesätyöpaikkaa. Kotikylän K-raudasta aukeaisi edelliskesästä tuttu paikka, mutta Uuno haikailee kauemmas. Hän on kyllästynyt äitinsä uuteen miesystävään Askoon, joka vaikuttaa erittäin rasittavalta. Uuno saakin töitä oululaisesta ruokakaupasta, ja muuttaa tätinsä luo Ouluun. 

Vaikka Saakeli-sarjan Uuno on jo lukiolainen, kirja vaikuttaa nuoremmille lukijoille kirjoitetulta. Aikuiselle se on vähän liiankin suoraviivainen. Kirjan alkuosa etenkin on tyypillistä nuoren ihmisen märehdintää omasta epävarmuudestaan, mikä varmasti koskettaa nuoria lukijoita, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa. 

Loppua kohti tapahtumat tiivistyvät ja tahti kiihtyy niin, että aikuinenkin lukija odottaa malttamattomana, miten asiat selviävät. Uunolla on varsin tapahtumarikkaita kesälomia. Huumoriakin kirjassa on, ja hyvät lohkaisut naurattavat aikuistakin.  

Kirjailijalle huomautus: 4! ei ole kertoimen käsite, kuten kirjassa väitetään, vaan kertoman käsite.

Leena Paasio: Melkein äiti

Melkein äiti alkaa uusperheen arjella. Uusperheeseen kuuluvat matematiikan opettaja Anu, insinööri Jani ja Janin teini-ikäinen tytär Siiri. Siiri osoittaa helposti mieltään, mistä Anu taas pahoittaa mielensä. Jani tasapainoilee vaimonsa Anun ja ex-vaimonsa, Siirin äidin Miran, välissä osaamatta sanoa kummallekaan ei. 

Anu kadehtii Miraa siitä, että tällä on ihana tytär Siiri. Anu haluaisi olla Siirin äiti eikä äitipuoli. Mira taas ei haluaisi jakaa tytärtään Anun kanssa. Vaikka Janin ja Anun yhteiselämää on kestänyt lähes kymmenen vuotta, tulee jatkuvasti tulenarkoja tilanteita. 

Pian siirrytään muistelemaan aikoja, jolloin Anu ja Jani tapasivat. Siiri oli tuolloin vasta kuusivuotias ja hyväksyi Anun ehdoitta. Mietin, että nämä ajat eivät ole kokonaisuuden kannalta kauhean kiinnostavia, mutta pian selviääkin, että Anu ja Jani ovat yrittäneet saada omaa lasta koko yhteiselonsa ajan. Anun raskaudet päättyvät aina keskenmenoon. 

Vähitellen fokus siirtyykin Anun menetyksiin ja keskenmenoihin, ja uusperheen arki jää niiden ja Anun kateellisten ajatusten varjoon. Janin ajatuksia kirjassa ei liiemmälti avata. Hän pysyy kuitenkin vaimonsa rinnalla. Kirjan loppu pyöriikin vahvasti Anun lapsettomuussurun ympärillä. 

Kirjassa on myös paljon Anun ja Siirin mielikuvitusleikkien kuvailua sekä Anun ajatuksia fiktiivisinä luontokuvauksina. Tekstin seassa on Anun ja Janin vinkkejä uusperheen vanhemmille ja niihin liittyviä kysymyksiä. Vinkit pohjautuvat uusperheen elämän todellisiin tapahtumiin, joista kerrotaan vinkkien välissä. Kirjan rakenne on aika rikkonainen näiden erilaisten kuvailuiden ja vinkkien takia. Kirjaan on mahdutettu kaksi vahvaa teemaa: uusperhe-elämä ja lapsettomuus. Kumpikin vaatisi enemmän tilaa ympärilleen. 

Olen lukenut Paasiolta aiemmin nuortenkirjan Harmaja luode seitsemän. Sen jatko-osa odottelee jo lukupinossani. Tuuli kääntyy etelään on aikuisille suunnattu kirja, ja senkin jatko-osa on lukupinossani. 

Kukka Cedercreutz: Koulu kuilun reunalla

Koulu kuilun reunalla on omakustanteena julkaistu tietokirja, joka yrittää kertoa, mitkä asiat koulumaailmassa ovat pielessä. 

Pielessä on ainakin fokus. Toistuvasti mainitaan jopa tuhannen oppilaan koulut, joita lähestytään luokanopettajan näkökulmasta. Suomessa ei liene montaa, jos yhtään, tuhannen oppilaan alakoulua. Suuret koulut ovat lähes poikkeuksetta yhtenäiskouluja, joissa on myös yläkoulu. Yleensä alakoulun puoli on oppilasmäärältään pienempi kuin yläkoulu, koska yläkouluun tulee myös muiden alakoulujen oppilaita. Kirja keskittyy kuitenkin tiukasta alakouluihin ja yläkoulun puoli vaietaan pois.

Kirja kertoo uupuneiden opettajien kokemuksia koulumaailmasta, ja niiden ympärille on rakennettu teoriaosuus. Mitään uutta sisältöä kirja ei aiheeseen tuo. Aika moneen koulun ongelmaan olisi helppo ratkaisu: raha. Sitä vaan ei koulun tarpeisiin ole. 

Luin kirjan ensimmäisen osan kokonaan, mutta kun huomasin sen olevan enimmäkseen vanhaa tuttua huttua, plarasin loppukirjan silmäillen läpi. Pelkästään alakouluun keskittyvä kirja ei niin paljon kiinnostele, sillä olen yläkoulun opettaja. 

Kirja on helppolukuinen, muttei tosiaan tuo mitään uutta keskusteluun. 

Saila-Mari Kohtala: Kokkola palaa

Liza Virtasen tutkimuksia -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Kannuksen kadonneet ja Kallan lapset. Tässä uusimmassa kirjassa Liza palaa Kannukseen oltuaan yhdeksän kuukautta muualla. Hän asettuu taas muina naisina murha.infossa aikoinaan tapaamansa Nilsin nurkkiin asumaan. Epäselväksi jää, tekeekö Liza töitä lainkaan, vaikka etätyöt ohimennen mainitaankin. 

Joku sytyttelee Kokkolassa vanhoja puutaloja palamaan. Tulipalot muuttuvat murhapoltoiksi, kun niissä kuolee ihmisiä. Poliisin lisäksi Nils ja Liza yrittävät löytää palojen sytyttäjää. Lizan töksäyttelevä tyyli lähestyä ihmisiä suorastaan ärsyttää lukijaakin, saati niitä ihmisiä, joilta hän kyselee asioita. Hän siis käy suoraan kysymään, oletko sinä sytyttänyt tulipalon. Ei liene vaikea arvata, että tulosta ei tällä taktiikalla juuri synny. Poliisin toiminta on toisaalta yhtä avutonta. 

Minua ihmetyttää ja huvittaa Lizan suunnaton passiivisuus. Nils ehdottaa, mitä tehdään tai mihin mennään. Liza on saattanut juuri ajatella samaa asiaa, mutta toteutus tapahtuu vasta Nilsin aloitteesta. Nils kokkaa, Liza ilmestyy valmiiseen pöytään syömään. Petipuuhiinkin Nils yleensä taluttaa Lizan kädestä pitäen, ja vuoteessa tämä makaa passiivisena antaen Nilsin häärätä. Ainoa, missä Liza on aktiivinen, on kännykän selailu, joka sekin jää aika tuloksettomaksi. 

Vaikka juonikuvio on selkeä, on kirja vähän haparoiva. Hahmojen dialogissa olisi kehittelemistä. Nyt se jää ontuvaksi ja töksähteleväksi. 

Loppuratkaisu on pysäyttävä.

Claire Keegan: Kasvatti

Kasvatti kertoo köyhän perheen tyttärestä, joka lähetetään oletettavasti sukulaisten luo kesäksi. Tytön perheessä on monta lasta ja äiti taas raskaana. Mietin kyllä, että erikoinen ratkaisu lähettää vanhin tytär muualle, hänestähän voisi olla apua kotonakin. 

Tytön nimi käy ilmi vasta, kun kirja on jo pitkällä. Isä kuljettaa autolla Petalin matkan päähän ystävällisen pariskunnan luo. Tytön kotiolot ilmenevät hyvin hänen ajatuksistaan ja odotuksistaan uudessa asuinpaikassaan. Hän odottaa, että hänelle suututaan ja yllättyy, kun kukaan ei nostakaan kättään häntä vastaan. 

Pariskunnan luona Petal pääsee ensi kerran kokemaan, millaista on, kun joku välittää, huolehtii ja haluaa hänelle hyvää. Sitäkin surullisempaa on, että kirjan lopussa Petal joutuu palaamaan kotiinsa ennen koulun alkua. Aiemmin Petal on ottanut olosuhteet annettuina, nyt hän ymmärtää, että voisi olla muunlaistakin. 

Olin ymmärtävinäni, että Petalin äiti voisi olla jopa pariskunnan rouvan sisko tai muuten sukua. Petalin äiti on ehkä itsekin toisenlaisista oloista kuin missä nyt elää. Ehkä hän halusi antaa Petalille tilaisuuden nähdä, että on toisenlaistakin elämää, jota tavoitella. 

Kirjan loppu on avoin ja jättää lukijan tulkinnalle tilaa miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja on hyvin lyhyt, 81 sivua. Se on painettu isolla fontilla eli voisi tiiviimmin painettuna hyvin käydä novellista. Silti se tekee vaikutuksen. Vähillä sanoilla sanotaan paljon. 

Suomentanut Kristiina Rikman