sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Mari Jungstedt: Suljettu huone

Komisario Anders Knutaksesta kertovassa Gotlanti-sarjassa on ilmestynyt tätä ennen jo kuusitoista osaa: Kesän kylmyydessä, Meren hiljaisuudessa, Saaren varjoissa, Muurien kätköissä, Aamun hämärissä, Kevään kalpeudessa, Hiljaisuuden hinta, Vaarallinen leikki, Neljäs uhri, Viimeinen näytös, Joka yksin kulkee, Kullan kallis, Toiset kasvot, Pimeys keskellämme, Näen sinut ja Viimeisen lampun loisteessa. Lisäksi Jungstedtilta on suomennettu Kanaria-sarjaa (Tummempi taivas ja Luvattu maa) sekä rakkausromaanityyppistä Andalusia-sarjaa (Kun taivas tummuu ja Kuun pimeä puoli).

Komisario Knutas on tosiaan jo kuudenkymmenenviiden, ja hänen raskaana oleva nuorikkonsa Karinkin viidenkymmenen. Vielä ei ainakaan sarjan loppu näyttäisi häämöttävän, koska kaipa se selkeästi ilmaistaisiin. 

Gotlannissa tapahtuu jälleen murhia. Tällä kertaa ollaan maan alla tutustumassa luoliin. Luolassa kuolee nainen, ja kohta tapahtuu toinen murha. Knutaksen selvitellessä tapahtumia lepäilee Karin kotona pitkästyneenä äitiyslomalla. Aikansa kuluksi Karin ottaa selvää aiemmista luolasurmista ja löytää yhteyksiä. 

Ärsyttävää kirjassa on tapa lyhentää toimitusjohtaja tj.:ksi tekstissä koko ajan. Kummastusta herättää kirjan nimi, joka ei tunnu liittyvän mitenkään mihinkään. Nähtävästi sen merkitys on enemmän kuvainnollinen, koska se on suora käännös alkuperäisestä nimestä (Det slutna rummet). 

Suomentanut Petri Stenman




perjantai 29. joulukuuta 2023

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Olen lukenut Milly Johnsonilta aiemmin kirjan Teetä auringonkukkien kahvilassa

Kirjalla Kirsikoita ja joulun taikaa on niin tylsä ja ontuva nimi, että koska minulla on muutenkin aivan liikaa lainakirjoja, jotka pitäisi saada luettua, harkitsin vakavasti jättäväni tämän ilmeisen joulukirjan lukematta. Annoin sille parin sivun mittaisen mahdollisuuden, ja se imaisi minut heti mukaansa. Kirjan alkuperäinen nimi I wish it could be Christmas every day viittaa lauluun, joka on kirjassa keskeisessä asemassa. 

Kirjan tarina on toisaalta hyvin ilmeinen, mutta se on niin hyvin kerrottu ja henkilöt niin sympaattisia, ettei se haittaa laisinkaan. Kolme eri seuruetta eksyy lumimyrskyssä pieneen majataloon, jonka ei pitäisi olla olemassa. Näiden kuuden henkilön joulunvietosta hyvin varustellussa majatalossa tulee uskomaton ja ainutkertainen. Lukiessa toivoisi voivansa itsekin olla siellä mukana. 

Joulukirjojen parhaimmistoa. 

Suomentanut Ullamarja Kankaanranta




torstai 28. joulukuuta 2023

Jørn Lier Horst: Yksi ja ainoa

William Wisting -sarjan edellinen osa oli kirjailijan uusin kirja, nyt ollaan taas palattu sarjan alkupään suomentamattomiin kirjoihin. 

Nøkkelvitnet, 2004 (suom. Avaintodistaja, 2022)

Felicia forsvant, 2005 (suom. Kadonnut Felicia, 2022)

Når havet stilner, 2006 (suom. Hiljainen meri, 2023)

Den eneste ene, 2007 (suom. Yksi ja ainoa, 2023)

Nattmannen, 2009

Bunnfall, 2010. (suom. Hylkiöt, 2019)

Vinterstengt, 2011. (suom. Suljettu talveksi, 2015)

Jakthundene, 2012. (suom. Ajokoirat, 2016)

Hulemannen, 2013.  (suom. Luolamies, 2017)

Blindgang, 2015. (suom. Tulikoe, 2018)

Når det mørkner, 2016. (suom. Pimeä laskeutuu, 2022)

Katharina-koden, 2017. (suom. Koodi, 2020)

Det innerste rommet, 2018 (suom. Korpimaja, 2018)

Illvilja, 2020 (suom. Pahan otteessa, 2023)

Nyt on sarjan alkupuolelta vielä yksi kirja suomentamatta. Sen lisäksi on ilmestynyt kolme kirjaa lisää, joita ei myöskään vielä ole käännetty. Jännä nähdä, missä järjestyksessä ne suomennetaan (sarkasmia). 

Kirjan alkuperäinen nimi Den eneste ene viitannee kirjassa mainittuun elokuvaan Se ainoa oikea. Kirjan suomalaisen nimen keksijä ei liene lukenut kirjaa. Tällaiset yksityiskohdat ärsyttävät aina. 

William Wistingin vaimo on ollut jo pari vuotta Afrikassa kai jonkinlaisessa vapaaehtoistyössä. Wisting kaipaa vaimoaan, mutta tämä vaikuttaa puhelimessa etäiseltä. Wisting ei jouda miettimään asiaa pitempään, kun työt kaatuvat päälle. On kadonnut tyttö, murtovarkauksia, metsään kaivettu hauta ja kohta ruumiitakin. 

Kirjan tapahtumat ovat kiinnostavia, mutta juoni vähän takkuilee toisinaan. William Wisting jää vähän etäiseksi ja kylmäkiskoisen tuntuiseksi. Vaikka Wisting saa köniinsä, ei se nähtävästi näy päällepäin, koska kukaan ei kiinnitä hänen muuttuneeseen ulkomuotoonsa mitään huomiota eikä sitä kuvailla lukijallekaan. 

Suomentanut Päivi Kivelä




tiistai 26. joulukuuta 2023

Sebastian Fitzek: Soittolista

Fitzekiltä on aiemmin suomennettu ihmisen sairaasta mielestä kertovat kirjat PotilasMatkustaja 23Ikkunapaikka 7A, Terapia ja Sielunmurskaaja. Periaatteessa kirjat ovat hyviä, mutta kun on lukenut useamman, huomaa niiden toistavan itseään. En kyllä ybtään muista, onko kirjoissa samoja henkilöitä kuin aiemmissa. 

Kuten Fitzekin edellinenkin kirja, Soittolistakin on nopeasti luettu. Tapahtumat ovat niin kertakaikkisen uskomattomia, ällöttäviä ja epätodellisia, ettei niitä viitsi edes jäädä miettimään. Senkun vaan lukee eteenpäin. Ihmisiä tapetaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla, eikä kukaan jää märehtimään näkemäänsä tai kokemaansa. Ainakaan normaalin ihmisen tavoin.

Yksityisetsivä Alexander Zorbach on joutumassa vankilaan parin päivän päästä. Sitä ennen hän ehtii ottaa ratkaistavakseen kadonneen tytön tapauksen, joka johtaa suoraan kuuluisan lastenmurhaajan, Silmienkerääjän jäljille. Yhtään en muista, olenko kohdannut Zorbachia tai Silmienkerääjää aiemmissa kirjoissa. Joka tapauksessa tapahtumat etenevät erittäin intensiivisesti eikä ketään säästetä. 

Suomentanut Jussi Moilanen











maanantai 25. joulukuuta 2023

Christian Rönnbacka: Mennyt mies

Antti Hautalehto -sarjan edellisen osan päivityksessä (Kostajan merkki) luettelen kaikki sarjan tähänastiset osat. Mennyt mies on sarjan yhdestoista osa. 

Taas on venäläisiä Suomessa, niin kuin lähes joka Hautalehdossa. Juonen kulku on kohtalaisen rauhallinen. Ensin löytyy talo, jonka omistaja on kadonnut. Sitten löytyy merkkejä ruumiista, joka myöskin on kadonnut. Kun Hautalehto tiimeineen aikansa tonkii, alkaa kadonneita löytyä. 

Kirja on ohuenpuoleinen, niukin naukin kolmesataa sivua. Silti tapahtumia mahtuu riittävästi. Samoin poliisien keskinäistä näppärää sananvaihtoa. Sujuva kirja on nopeasti luettu. 





sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

Karen M. McManus kirjoittaa nuortenromaaneja, joita aikuinenkin jaksaa lukea. Olen lukenut aiemmin kirjat Yksi meistä valehtelee, Yksi meistä on seuraava, Kaksi voi säilyttää salaisuuden ja Kolme pahan perii. Kirjat eivät varsinaisesti ole samaa sarjaa, mutta joissakin on samoja henkilöitä. Kaikki kertovat kuitenkin collegeikäisistä nuorista ja ovat trillerityyppisiä. Kirjan alkuperäisessä nimessä ei muuten puhuta mitään neljästä. "Hauska" numeroteema on ihan suomalaisten keksintöä ja viittaa sarjamaisuuteen, jota ei ole olemassa. 

Brynn on asunut muutaman vuoden muualla, mutta palaa perheensä kanssa pieneen Sturgisin kaupunkiin, jossa hänellä on paljon vanhoja koulukavereita. Brynn opiskelee viimeistä vuottaan lukiossa. Brynn haluaisi tutkia neljä vuotta aiemmin tapahtunutta lempiopettajansa surmaa.  Koska hän on kiinnostunut toimittajan työstä, hän hakeutuu tositarinoista kertovaan toimitukseen töihin ja tarjoaa opettajan tapausta true crime -toimitukselle. 

Kirja on paksuhko, ja juonessa riittää käänteitä loppuun saakka. Brynn on ihan uskottava lukiolainen, joka kyselee tapahtumista uteliaisuuttaan. Vähitellen käy ilmi, että yksi ja toinen Brynnin kavereista ja näiden läheisistä on jotenkin sekaantunut asiaan. Toki mukaan mahtuu myös nuorta rakkautta. Brynnin ihastus muutaman vuoden takaa käy yhä kuumana häneen. 

Ei hassumpi nuortenromaani. Sisältöä on sen verran, että aikuisellakin on täysi työ pysyä juonessa mukana. 

Suomentanut Inka Parpola





torstai 21. joulukuuta 2023

Toiset 24 yötä jouluun: Huippudekkaristien jännitystarinoita

Luin tammikuussa joulukokoelman 24 yötä jouluun, joka yllätti laadukkuudellaan. Jatko-osaa on ollut niin ikään kirjoittamassa joukko taitavia dekkaristeja. En ollut tällä kertaa niin vaikuttunut sisällöstä kuin viimeksi. 

Moni kertomus sijoittuu Lappiin, mikä ei yllätä, kun joulutarinoista on kyse. Osa tarinoista on hyvinkin vetäviä, mutta aika monen ongelmana on töksähtävä loppu. On taitolaji kirjoittaa lyhyt kertomus, jonka lopetuskin on loppuun asti mietitty. Usein lyhyys näkyy myös juonen kehittelyssä suoranaisena oikomisena. 

Kirja on nopeasti luettu. Aina, kun pääsee tarinaan sisään, se loppuu ja alkaa uusi. Kirjaa varmaan kuuluisi lukea kertomus päivässä, kuin joulukalenteria. En tietenkään malta tehdä niin. 

Muutamia nostoja:

Satu Rämön Torsoksi jäänyt rakkaus sijoittuu yllättävästi Grönlantiin, vaikka päärooleissa ovatkin suomalaiset. Tarina kulkee mukavasti eikä tunnu loppuvan kesken kaiken, kuten moni muu kertomus. 

Silja-Elisa Laitosen Lappiin sijoittuvassa  Candy-Candyn kostossa on vetoa, mutta tarina loppuu kuin leikaten, kun annettu tila on käytetty. Kertomuksessa olisi ainesta aavistuksen pitemmäksi tarinaksikin.  

Toinen tarina, jonka loppu lässähtää kuin kanan lento, on Anu Patrakan Aattoilta anoppilassa. Aineksista olisi saanut keiteltyä paljon sakeamman ja makeammankin sopan. 

Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoon en ole aiemmin tutustunut. Olen kuvitellut sen raskaanpuoleiseksi. Joulutarina Viimeinen keikka on kuitenkin lämminhenkinen ja sopivasti yllättävä. Muistan lukeneeni jostakin, että Hämeen-Anttila on äskettäin saanut neuropsykiatrisen diagnoosin. Se heijastunee tarinaankin. 

Vieroksuin aluksi Heikki Valkaman Vanhan liiton konnaa, jonka tapahtumapaikkana on eksoottinen Japani. Kertomuksessa on kuitenkin vetävä juoni ja se kantaa loppuun saakka. Tarinassa on samaa lämminhenkisyyttä kuin ylempänä mainitussa Viimeisessä keikassa

Viehätyin näköjään tällä kertaa joulutarinoista, joissa hyvä voittaa pahan. Kolmas tällainen liikuttava tarina on Seppo Jokisen Jouluaaton lunnaat. Kun ei mitään korvaamatonta ole tapahtunut, voi poliisikin osoittaa inhimillisyyttä. Komisario Koskinen tekee sitä isolla kädellä. 

Saija Kuuselan Muistin varassa on hyvin surumielinen. Se ei oikeastaan ole jännitystarina lainkaan, vaan sopisi muistutukseksi siitä, että niin jouluna kuin muulloinkin tulee pitää huolta lähimmäisistä. Myös yksinäisistä ja vanhuksista. 

Sen sijaan parin nimekkään dekkaristin kertomukset ovat niin korkealentoisia, että ne eivät kohota joulumieltä. 












maanantai 18. joulukuuta 2023

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Syyllisyyden taakka

Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin yhdessä kirjoittama rikospsykologi Sebastian Bergmanista kertova sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Sarjan aiemmat kirjat ovat Mies, joka ei ollut murhaaja, Oppipoika, Tunturihauta, Mykkä tyttö, Hylätyt, Korkeampi oikeus ja Vihan jäljet

Murharyhmän toiminta on vaakalaudalla sen jäsenen Billyn paljastuttua sarjamurhaajaksi. Muutenkin ryhmän jäsenet alkavat olla raihnaista sakkia erinäisten murhayritysten jälkeen. Sarjan erikoisuus onkin se, että murharyhmän jäsenet eivät ole mitenkään koskemattomia. 

Torkel savustetaan ulos murharyhmästä ja Vanja päätyy ryhmän johtoon. Paikka on kuitenkin tuulinen. Ryhmään saadaan uutta vahvistusta, Lena ja Roger, jotka eivät kuitenkaan ole kovin valovoimaisia aiempien ryhmäläisten rinnalla. Maisemiin ilmestyy uusi sarjamurhaaja, jonka jäljille pyrkii myös poliisia toisinaan avustava Sebastian Bergman. Sarjamurhaaja puolestaan pyrkii Bergmanin jäljille.

Bergman vaikuttaa vähän pehmenneen. Töykeä ja ikäväkäytöksinen hän silti on. Bergmanin omassa elämässä on tapahtumassa valtava mullistus, joka paljastuu pikku hiljaa. 

Kirja loppuu taas huikeisiin koukkuihin, joten jatkoa odotellaan kiihkeästi. 

Suomentanut Tuomas Renvall









torstai 14. joulukuuta 2023

Anders Roslund: 100 prosenttia

Roslundin edellisestä kirjasta (Mistä tunnet sä ystävän) kirjoittamassani päivityksessä kerron aiemmin lukemistani Roslundin kirjoista. 

Sarjan edellinen osa päättyi hurjaan koukkuun, joka laittoi sarjan jatkon vaakalaudalle. Ewert Grens kuitenkin selviytyi ja palasi takaisin elämäänsä, joskin erinäköisenä kuin ennen. Tie takaisin poliisiksi on takkuinen, mutta Grens haluaa kuitenkin selvittää murhat, joista hänen uutta, hyvää ystäväänsä syytetään. 

Kirjassa on jännitystä, mutta sitäkin enemmän tunnetta. Grens miettii tähänastista elämäänsä ja nykyistä elämänvaihettaan, ja on onnellinen saadessaan olla osa vanhan ystävänsä Piet Hoffmanin perhettä. Hoffman ja Grens ovat tehneet yhteistyötä vuosikausia. 

Murhista huolimatta kirjan sanoma on kaunis. Mitä ihminen tarvitsee elämältään ja osaako hän nauttia siitä, mitä on? Ewert Grens on sympaattisempi kuin koskaan. Kirjan loppu antaa ymmärtää, että Grensin työurasta kertova taru oli tässä. Onhan Ewertillä jo ikääkin, kuusikymmentäkuusi vuotta. Toivokaamme, että jatkoa kuitenkin tulisi. 

Suomentanut Annamari Typpö




sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Rake Tähtinen: Menneisyyden arvet

Menneisyyden arvet on kymmenes osa uusikaupunkilaisesta rikoskomisario Petri Petäjämäestä kertovassa sarjassa. Edellisestä osasta (Viimeinen kuvaus) tekemässäni postauksessa luettelen sarjan aiemmat lukemani kirjat. 

Kirjan alussa Petäjämäki on hyllytettynä jouduttuaan ampumaan ihmistä työssään. Tuota pikaa koittaa kuitenkin paluu työhön, ja selvitettävänä onkin sangen erikoinen tapaus. Koulun huoltotunnelista löytyy muumioitunut ruumis, jonka tunneliin joutumista edeltäneiden tapahtumien selvittely ei ole helppoa. 

Petäjämäen tiimiin putkahtaa uusi työntekijä Laatikaisen ja Kovalaisen kollegaksi. Sanna Ritola osoittautuu kankean alun jälkeen ihan kelpo kaveriksi. Petäjämäen tiimi on tullut tutuksi vuosien varrella, ja henkilöiden elämää on mukava seurata. Kirjoissa ei myöskään turhan päiten viittailla vanhoihin tapahtumiin, joita lukija ei voi muistaa. Lukeminen sujuu sutjakasti, kun ei tarvitse jäädä aprikoimaan salattuja merkityksiä. 

Googlen pariin jouduin kääntymään, kun toistuvasti puhuttiin kaupungista nimeltä Ämpärpori. Ämpärpori osoittautui raumalaisten antamaksi pilkkanimeksi Uudellekaupungille siihen aikaan, kun Raumalla oli jo kunnallinen vesi- ja viemärilaitos, Uudessakaupungissa ei. Jälkimmäisessä operoitiin ämpärien kanssa. 

Kylläpä sydämessä läikähti, kun paljastui, että Petäjämäellä on sama lempielokuva kuin minulla, Notting Hill




keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Malin Stehn: Onnea vaan

Olen aiemmin lukenut Stehniltä kirjan Kun vuosi vaihtuu. Pidin siitä kovasti. Tartuinkin suurin odotuksin tähän uutuuteen, joka ei valitettavasti täyttänyt odotuksiani. 

Onnea vaan kertoo Emilian ja Williamin hääpäivästä. Emilian veli Erik pelasi aikoinaan jalkapalloa samassa joukkueessa Williamin kanssa, ja perheet olivat paljon tekemisissä keskenään. Onnettomuuden jälkeen välit viilenivät, paitsi nuorenparin kohdalla. 

Tapahtumia kerrotaan vuoroin Emilyn, Erikin ja heidän kummankin vanhempansa näkökulmista. Välillä ollaan nykyajassa, välillä kahdeksan vuoden takaisissa tapahtumissa. Jännite kehittyy hitaasti, mutta lässähtää ennen huippukohtaa. Edellytyksiä olisi parempaankin, mutta henkilöt eivät kehity tapahtumien tasalle. He jäävät ohuiksi ja myös vähän epämiellyttäviksi. 

Suomentanut Outi Knuutttila-Sundqvist






sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Satu Rämö: Jakob

Jakob on Hildur-sarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Hildur, toinen Rósa ja Björk.

Jakob vaikuttaa hätiköiden kirjoitetulta. Osa tunnelmasta johtuu ehkä siitä, että seurasin Instagramista Rämön kirjoituspuuhia kesällä. Hildurilla tuntuu olevan samantapaiset vaivatkin kuin kirjailijalla. Toki kirjailija kirjoittaa aina omista kokemuksistaan ja asioista, jotka tuntee hyvin. Silti tuntuu, kuin lukisin Rämöstä enkä Hildurista. Opetus: älä seuraa kirjailijoita sosiaalisessa mediassa. 

Jakob vaikuttaa entistä tossukammalta, kun hänen elämäntarinansa aukeaa. Toisaalta Jakobista paljastuu ikäviäkin puolia. Hildurin lapsena kadonneet sisaretkin ovat kuvioissa mukana. Vaikka henkilöt ovat tuttuja, ei heistä oikein saa mitään irti. Henkilöt eivät syvene tarinan edetessä. Hätäisyyden tuntumasta esimerkki kirjan lopusta lentokentältä, kun mukana kohtaamisessa on myös Jakobin lapsi: kukaan ei tervehdi lasta. Ainakaan sitä ei kirjoiteta auki, vaikka lukija sitä odottaa. 

Vasta tässä sarjan kolmannessa osassa Hildur kertoo Suomeen tullessaan, että hänen nimensä lausutaan Hildyr. Olisi sen varmaan voinut kertoa jo ensimmäisessä osassa, kun Hildur esittäytyi Jakobille. Suomalaislukijoillehan kirja lienee ensisijaisesti kirjoitettu. Itse kyllä googlasin ääntämisasun mielenkiinnosta jo ensimmäistä osaa lukiessani. 

Islantilaiset joulurunot kuulostavat kiinnostavilta, ja niitä olisi voinut avata lisää joko tarinassa kertoen tai lopussa liitteenä. Nyt ne jäivät hyvin ohuiksi maininnoiksi. Rämön Instagram-tilillä toki niitäkin on käyty läpi. 

Kirjasta jää vaikutelma, että kirjojen suosio on humahtanut hattuun ja lisää pitää takoa, laadusta viis. Sen verran ohuiksi jäävät niin henkilöt kuin tarinakin. 




keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Elly Griffiths: Lukittu huone

Ruth Galloway -sarjassa ollaan jo viidennessätoista osassa. Kirja sijoittuu aikaan, jolloin korona levisi niin Isossa-Britanniassa kuin muuallakin. Koronasulun aikaan Ruth saa yllättävän vieraan ja tapahtuu asioita, joita sarjan seuraajat ovat kieli pitkällä odottaneet monen osan ajan. Mielestäni kirjailija ei ole rankannut tapaamisia lainkaan niin korkealle kuin lukijat, niin latteasti niitä kuvaillaan. 

Vaihteeksi luut ja luurangot eivät ole kovin keskeisessä roolissa, vaikka Ruth onkin forensinen arkeologi. Toki pakollinen luurankokin löytyy, mutta tapahtumat pyörivät nykyajassa ja enimmäkseen elävien tai vasta kuolleiden ihmisten ympärillä. Ruth saa myös uuden naapurin, josta paljastuu ällistyttäviä asioita. 

Kirja on taas luettu aivan liian nopeasti. Itse asiassa se on ohuenpuoleinen ja painettu isolla fontilla paksulle paperille, kuten sarjan muutkin osat. Ruthin valloittava seura pitää tiukasti imussaan ja kirjan soisi jatkuvan vielä pitkään. 

Suomentanut Anna Kangasmaa







sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Kangastus

Kangastus on Camilla Läckbergin yhdessä mentalisti Henrik Fexeuksen kanssa kirjoittaman mentalistitrilogian kolmas osa. Aiemmat osat ovat Mentalisti ja Kultti. Olen aiempien osien kohdalla kritisoinut asioiden loputonta, puuduttavaa toistoa. Nyt siitä on onneksi päästy. Minan jokaista käsienpesua ei raportoida. 

Keskeisimpinä henkilöinä ovat edelleen poliisi Mina Dabiri ja mentalisti Vincent Walder, Minan poliisitiimiä johtava Julia ja muut poliisit Ruben, Adam ja Christer sekä kaikkien perheenjäsenet. Porukka on tullut tutuksi, ja onkin harmi, että Kangastus on trilogian päätösosa, juuri kun on tultu tutuiksi. Kaikki henkilöt ovat kehittyneet ihmisinä huomattavasti kuluneiden kolmen kirjallisen vuoden aikana. 

Juoni on taas huikea ja epätodellinen, mutta se ei tahtia haittaa. Tapahtumat etenevät kiihtyvällä vauhdilla ja kirjan paksuudesta huolimatta turhia taukoja ei tule. Kirjan lähestyessä loppua alkaa jo harmittaa, että näille tutuille henkilöille on jätettävä hyvästit. Loppuratkaisu on järisyttävä.




tiistai 21. marraskuuta 2023

Robert Thorogood: Kuolema kylässä

Kuolema kylässä on Thamesjoen murhat -sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa tutustuimme muutamaan kylän asukkaaseen, jotka 78-vuotiaan rautarouva Judth Pottsin johdolla innostuivat ratkomaan murhaa. Tässä kirjassa Judith on jälleen ystävättärineen epäilyttävän kuolemantapauksen parissa. 

Judith muodostaa mielenkiintoisen kolmikon ystävättäriensä kanssa: Suzie on koiranulkoiluttaja, joka haaveilee kuuluisuudesta ja tekee töitä radiossa, Becks puolestaan on kirkkoherran vaimo. Kolmikko on ystävystynyt ylikonstaapeli Tanikan kanssa, joka työskentelee samojen kuolemantapausten parissa.

Kuolema kylässä on Agatha Christie -tyylinen suljetun huoneen murha. Uupumattomalla tarmolla leidit puurtavat rikkaan aatelismiehen kuoleman parissa. Pidän huumorista, jota naiset kylvävät ympärilleen. Pidän myös asenteesta, jolla he raivaavat esteet tieltään. 




sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Ulf Kvensler: Erämaa

Ulf Kvensler on tullut tunnetuksi suosittujen tv-sarjojen käsikirjoittajana. Erämaa on hänen ensimmäinen romaaninsa. Kirja ei oikein lähtenyt liikkeelle ja lukeminen kesti kauan. Olen kuitenkin lukenut paljon kehuja tästä kirjasta, joten annoin sille mahdollisuuden. 

Anna ja Henrik ovat pariskunta, jolla on tapana käydä vaeltamassa Pohjois-Ruotsissa joka vuosi. Mukaan lähtee aina myös molempien ystävä Milena. Tänä vuonna mukaan lähtee myös Milenan uusi poikaystävä Jacob, joka haluaa vaelluksen suuntautuvan vaativampaan maastoon Luoteis-Ruotsin vuorilla. 

Tarinaa kerrotaan vuoroin paikan päältä, vuoroin sairaalasta, johon Anna on päätynyt epäonnisen reissun jälkeen. Vähitellen piirtyy esiin kuva ihmisten välisten suhteiden monimutkaisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Kirja on lähes silkkaa vaeltamista epäinhimillisissä olosuhteissa. Ei kauhean kiinnostavaa. Selvää on, että Annan kertomukseenkaan ei välttämättä voi luottaa. 




tiistai 14. marraskuuta 2023

Ann Rosman: Marstrandin myrkyttäjä

Lukiessani Karin Adler -sarjan viimeisintä osaa (Arvoitus pinnan alla) tajusin, että minulla on sitä edeltävä osa lukematta. Sarjan kirjojen suomennokset ovat myös ilmestyneet epäjärjestyksessä. Aprikoin ensin, viitsinkö edes enää tarttua väliin jääneeseen kirjaan.

Marstrandin myrkyttäjä osoittautui kuitenkin kiehtovaksi kertomukseksi. Kuten Adlerin kirjoissa yleensäkin, tässäkin kulkee rinnan kaksi kertomusta, joista toinen sijoittuu 1800-luvun alkuvuosiin, toinen nykypäivään. Tapahtumapaikkana on lounaisessa Ruotsissa sijaitseva aateliskartano ja sen elinpiiriin kuuluvat pikkutilat. Nykypäivän aateliset elävät niin menneen maailman lumoissa, että heidänkin tarinansa voisi aivan hyvin olla parinsadan vuoden takaa. Välillä on vaikea muistaa, että tosiaan ollaan nykyajassa. 

Kirjassa on aivan valtavasti henkilöitä, ja heidän sukulaissuhteistaan on vaikea pysyä kartalla. Oikeustieteen opiskelija Ebba on valinnut tutkittavakseen parinsadan vuoden takaisin Metta Fockin tapauksen. Aatelissyntyistä Mettaa syytettiin miehensä ja kahden lapsensa murhaamisesta heikoin perustein. Metan tarinaa kerrotaan pala kerrallaan nykyaikaan sijoittuvan kertomuksen ohessa, jossa Ekebladin aatelissuvun perijät ovat riidoissa keskenään, kun sopivasti hankalin perinnön panttaaja kuolee. Karin Adler tiimeineen selvittelee kuolemantapausta. 

Paikoin olin aivan sekaisin paikoista ja henkilöistä, mutta en silti malttanut laskea kirjaa käsistäni. Adler on tehnyt todella paljon tutkimustyötä kirjan juonen eteen, joka perustuu tositapahtumiin. Erittäin mielenkiintoinen kirja!






lauantai 11. marraskuuta 2023

Johanna Tuomola: Oikeuden varjo 1

Rikosylikonstaapeli Noora Nurkasta ja hänen työstään Lohjan poliisissa kertova sarja on edennyt jo seitsemänteen osaansa. Olen lukenut kaikki aiemmatkin osat. Luin äsken uudelleen niistä tekemäni muistiinpanot, ja ikävä havaintoni on, että kirjojen surkea suomenkieli on vaikuttanut vahvasti lukukokemuksiini. Vaikka juoni olisi kuinka hyvä, töksähtelevä kieli pilaa lukunautinnon. Onneksi tämä uusin Oikeuden varjo 1 ja tätä edeltävä kirja Liekit yössä ovat olleet parempia laadultaan. Niin vahvana on kehno lukukokemus mielessä, että tätä uusinta olen pantannut lukupinossa, kunnes uusimiskynnys ylittyi. 

Sarjan aiemmat kirjat ovat Tummissa vesissä, Sieppaus, Petoksen anatomia, Minkä taakseen jättää, Murhaaja vierelläsi ja Liekit yössä. On ilo todeta, että uusimmassa kirjassakin teksti on moitteetonta ja helposti luettavaa. Ainoastaan muutama omistusliite puuttui. Omituinen sanonta toistui pari kertaa: jännittävässä tilanteessa päähenkilön vatsassa pirisee. 

Ortopedi Sami Heikura palaa menestyneenä Amerikoista takaisin kotimaahan ja asettuu Lohjalle asumaan, koska hänen lapsensakin asuvat Lohjalla. Tällä kertaa pyöritään Lohjan keskustassa Prisman ja pääkirjaston tuntumassa. Uutena lohjalaisena Sami tuntuu oppivan paikat yllättävän nopeasti. 

Sami saa sairaalaan asiakkaikseen pahoinpideltyjä miehiä, joita poliisi epäilee huumekaupoista. Noora Nurkka selvittelee tapauksia ja ennen pitkää tapahtuu murhakin. Sami on hyvin huolissaan, koska hänen teini-ikäinen tyttärensä tuntuu pyörivän vääränlaisissa porukoissa. 

Sami ja hänen perheensä tulevat hyvin tutuiksi. Nooran yksityiselämä jää vähemmälle huomiolle tässä kirjassa, mikä johtunee siitä, että hän on koko ajan töissä. 

Runsaista juonenkäänteistä huolimatta paketti pysyy hyvin kasassa ja jännitys säilyy loppuun saakka.







torstai 9. marraskuuta 2023

Tove Alsterdal: Syväsatama

Tove Alsterdalilta on aiemmin suomennettu Ådalen-sarjan kirjat Juurakko ja Vajoama. Ådalen on Ruotsin itärannikolla suunnilleen Vaasan korkeudella oleva merenlahti, joka muistuttaa jokea. Tapahtumat pyörivät näillä tienoilla. Ådalenin satamilla on joskus vuosia sitten ollut merkityksellinen rooli kaupankäynnissä. Nykyisellään seutu on enimmäkseen harvaan asuttua ja köyhää, kun asukkaat ja teollisuus ovat muuttaneet etelämmäs. 

Seudulla syntynyt poliisi Eira Sjödin on palannut kotiseudulleen töihin jo aiemmissa kirjoissa. Syväsatamassa raskaana oleva Eira on siirretty siisteihin sisätöihin. Kirjan ehdottomasti kiinnostavinta antia on Eiran rento suhtautuminen raskauteen ja siihen, kuka lapsen mahdollinen isä on. 

Satamasta löytyy vanha luuranko. Tutkinnan myötä Eira tutustuu myös oman perheensä menneisyteen. Jännittäviä tilanteitakin osuu kohdalle. Kirja etenee jouhevasti. Ainoastaan Vietnamin sotaan liittyvät vouhotukset olivat irrallisen tuntuisia. 




sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus

Kaarina Riikonen ratkaisee -sarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan ison viikkolehden toimittajaan Kaarina Riikoseen, jonka tiluksilta löytyy murhattu mies. Samalla tutustutaan toimituksen työntekijöiden hakuprosesseihin niin perinpohjaisesti, että vähempikin riittäisi. Dekkarin lukijalle prosessi, miten jonkun aikakauslehden toimittajat on palkattu, miten monivaiheinen ja tiukka se onkin, on erittäin epäolennainen tieto. Tätä tietoa saadaan toimituksen jokaisesta työntekijästä. Samalla pikkutarkkuudella käydään läpi viisikymppisen Kaarinan parisuhde, vaihdevuosivaivat ja gynekologikäynti. Lieneekö Kaarina kirjailijan alter ego, kun hänen elämäänsä esitellään niin asiantuntevasti.

Viikko-lehden toimitus käy hanakasti toimituksen kynnykselle tuodun murhan kimppuun. Kuten yleensäkin dekkareissa, joissa poliisin kanssa kilvan työskentelevät toimittajat, unohtuu toimittajilta se, että he eivät ole poliiseja. Onkohan oikeassa elämässäkin toimittajilla suuri tarve ratkaista rikoksia niistä kirjoittamisen sijaan? Kaarina työtovereineen pitää sentään poliisin ajan tasalla eikä hakeudu turhan vaarallisiin tilanteisiin.

Kirja on sujuvaa tekstiä, kuinkas muutenkaan. Onhan se ammattikirjoittajan tuotantoa: Marja Aarnipuro on Apu-lehden päätoimittaja. Viikko-lehti kummasti muistuttaa Apu-lehteä: sitä lukevat yli viisikymppiset, puoli seitsemän uutisten seuraajat. Maakellarin salaisuuden kohdalla pitää muistaa myös olla armollinen, onhan se kirjoittajansa esikoisdekkari. 




 

torstai 2. marraskuuta 2023

Camilla Grebe & Åsa Träff: Karvas kuin kuolema

Camilla Grebe on yhdessä sisarensa Åsa Träffin kanssa kirjoittanut aiemmin kirjan Levoton mieli. Karvas kuin kuolema jatkaa psykologi Siri Bergmanista kertovaa sarjaa. 

Siri ja hänen kollegansa Aina vetävät rikoksen uhriksi joutuneille naisille tarkoitettua itsehoitoryhmää. Yksi ryhmän jäsenistä murhataan, ja se järkyttää tietenkin kaikkia ryhmäläisiä. Juonessa on runsaasti koukeroita, ja loppuratkaisu ilmaistaan verhotusti. Se on kuitenkin ollut jo luettavissa rivien välistä.

Päähenkilö Siri jää etäiseksi, vaikka hänen elämästään paljon kerrotaankin. Lukijan on vaikea seurata ja ymmärtää Sirin ajattelua. Siri toimii vastoin ammattinsa eettisiä ohjeita ja on myös kovin uhkarohkea. Vielä etäisemmäksi jää Sirin yhtiökumppani Aina, joka saa tyytyä pieneen sivurooliin. 

Kirja on suht nopeasti luettu. Jäin miettimään, kohdellaanko kirjassa tarkoituksella lapsia huonosti, vai eikö kirjailija ole huomannut tätä säännönmukaisuutta. 




tiistai 31. lokakuuta 2023

Riley Sager: Kotiin ennen pimeää

Sagerin edellinen kirja, Eloonjääneet tytöt, oli kovin lattea lukukokemus. Epäröinkin, viitsinkö lukea tätä uusinta lainkaan. Olenhan nyt pyrkinyt valikoimaan tarkemmin, mihin tartun, enkä lainaa kaikkia mahdollisia uutuuskirjoja vain siksi, että olen lukenut saman kirjailijan kirjoja ennenkin. 

Onneksi luin tämän! Kotiin ennen pimeää on kunnon kauhukirja Stephen Kingin tyyliin. Maggien ollessa viisivuotias hänen perheensä muutti komeaan, vanhaan kartanoon Uudessa-Englannissa. Huhuttiin, että kartanossa on tapahtunut kauheita ja että siellä kummittelee. Kävi ilmi, että siellä tosiaankin kummittelee, ja perhe muutti sieltä pois parin viikon asumisen jälkeen. 

Kirjassa kulkee rinnan kaksi tarinaa. Toisessa kertojana on Maggien isä, ja hänen osuutensa on hänen kirjoittamastaan kirjasta kokemuksista kauhujen talossa. Toisena kertojana on aikuinen Maggie 25 vuotta myöhemmin. Maggien isän kuoltua käy ilmi, että isä ei koskaan myynyt kartanoa pois. Maggie alkaa selvittää, mitä aikoinaan oikein tapahtui.

Kirja sopii loistavasti kummitusjuttujen ystävälle, sillä kummittelua riittää. En kovin paljon pidä yliluonnollisuuksista tai kummitusjutuista, mutta kuten Kingin uudessa tuotannossa, tässäkin kirjassa asiat vaikuttavat sellaisilta, että niihin saattaisi olla selityskin. 

Kotiin ennen pimeää on todella mukaansa tempaava ja yllättää aina uudelleen ja uudelleen. 




sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut – talvikirja

Luettuani Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjan Huokauksia luokasta päätin, että nyt on aika lukea jotain Kinnuselta. Tuossa Rytisalon kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon perustuvassa kirjassa Kinnunen kertoo uusimmasta kirjastaan Pimeät kuut. Se kertoo uupuneesta opettajasta ja vaikutti kiinnostavalta, ja kuinka ollakaan, se oli tyttärellä lainassa kirjastosta, joten minäkin päätin tarttua siihen. 

Elna Suorajärvi on kuusissakymmenissä oleva opettajatar, jolla alkaa olla kaikenlaista vaivaa ja kremppaa. Sinnikkäästi hän kuitenkin hakee opettajanpestiä vuodesta toiseen. Kirjassa eletään vuotta 1947, jolloin opettajan virat annettiin mieluiten miehille. Naiset saivat tyytyä määräaikaisuuksiin. Elnalla oli aiemmin ollut virka, mutta hän oli lähtenyt siitä. Sen jälkeen uutta virkaa ei ollut herunut. 

Kirjan tapahtuma-aikaan Elna päätyy syrjäseudun koululle, jossa oppilaat käyvät supistettua koulua. Uupumuksestaan huolimatta Elna sopeutuu vähitellen paikkaan ja tutustuu lapsiin. Jos tänä päivänä opettajalta odotetaan monenlaisia toimia, joista ei erikseen makseta, ei se ole mitään uutta. Toimet vain olivat toisenlaisia sodan jälkeen. Elnan odotetaan muun muassa lämmittävän koulua sekä siivoavan sen ja ulkohuussin. Elna ajattelee asioista usein sarkastisesti ja näkee ironiaa siellä, missä vähiten odottaisi. Hän ei myöskään anna koulun johtokunnan hyppiä silmilleen. Menneisyydessä Elnalla on salaisuus, joka mietityttää häntä öisin, vaikka mitään hän ei kadukaan. 

Kinnusen teksti on hyvin kuvailevaa ja pohjoisen luonto on hänelle tuttua. Talvinen maisema aukeaa lukijan silmissä. Soutumatka järven yli venyy useamman sivun mittaiseksi, kun Elnan ajatukset harhailevat menneissä. Suorastaan riemastuttavia ovat koulutarkastajan vierailu ja hiihtoretki järven jäällä. Silti teksti on napakkaa ja pysyy hyvin kasassa. Kirjaa ryydittävät todenmukaiset 1940-luvun opetussuunnitelmakatkelmat ja työpaikkailmoitukset. Luvut etenevät kuukausittain, ja kirja on yhden lukuvuoden mittainen. Sen aikana Elna ehtii pohtia elämäänsä ja opettajuuttaan. 

Elna on varsin samaistuttava samaa ikäluokkaa olevalle, uupuneelle opettajalle. 




lauantai 28. lokakuuta 2023

Marja-Leena Tiainen: Jäämeren vettä, Laatokan laineita

Kinnaslahti-sarja on edennyt päätösosaansa, jossa eletään 1990-luvun alkua. Minulla oli mennyt Tiaisen sarjat sekaisin, onneksi kustantaja oikaisi. Korjataanpa nyt. Kinnaslahti-sarjaan kuuluvat tämän uusimman teoksen (Jäämeren vettä, Laatokan laineita) lisäksi siis kirjat Sydänystäväni Kirsti ja Lauantaitanssit. 

Nimettömään kuopiolaissarjaan sen sijaan kuuluvat Tiaisen kirjat Kulmakaupan naiset, Suoraa saumaa ja siksakkia ja Kanslian naiset, jotka kertovat kuopiolaisnaisten elämästä 1960-luvulta 1970-luvulle. Tiaisen kirjoissa on aivan mahtavaa ajankuvaa, ja se on ehdottomasti niiden valtti. Etenkin lapsuuteeni 1960-1970-luvuille sijoittuvien kirjojen ajankuva on kiinnostava.

Harmi, että Jäämeren vettä, Laatokan laineita on Kinnaslahti-sarjan päätösosa. Kunpa Tiainen aloittaisi uuden, aiempien sarjojen kanssa samankaltaisen sarjan. 

Tämän uusimman kirjan teemana on häpeä. 1990-luku oli häpeän kulta-aikaa. Laman myötä ihmiset joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja firmat kaatuivat. Muita häpeän aiheita en avaa tässä, jotta en paljasta liikaa kirjan sisällöstä. Tiainen nostaa rohkeasti senaikaisia kuumia perunoita kirjassaan esille. "Mitä ihmisetkin ajattelevat" oli vielä 1990-luvulla tavallinen ajattelutapa. Nykyäänhän kaikki kerrotaan sosiaalisessa mediassa. Mitä hävettävämpi aihe, sitä isompi numero siitä tehdään. Some on kyllä tehnyt hyvää häpeässään pyristelevälle Suomen kansalle. 

Kirjan päähenkilönä on melkein kuusikymppinen Annamari, jonka pankinjohtajamies on kuollut pari vuotta aikaisemmin. Ennen hukkumistaan humalassa mies ehti saada potkut pankista ja saattoi samalla vaimonsakin häpeään. Annamari opettelee ajattelemaan, että miehen teot eivät ole hänen häpeänsä. Annamarilla on kaksi aikuista tytärtä, Sari ja Johanna, joiden elämään hän ei liikaa sekaannu. Annamari on muuttanut pois Kinnaslahdelta häpeänsä takia, mutta joutuu palaamaan sinne, kun hänen veljensä kuolee. 

Kirjan nimi on vähän omituinen, eikä kovin puoleensavetävä. Sen tarkoitus selviää kyllä kirjasta, mutta siltikään se ei mielestäni ole kyllin kuvaava. Nimen ja kansikuvan perusteella kirjaa luulisi runokirjaksi. 

Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.




torstai 26. lokakuuta 2023

Arttu Tuominen: Vapahtaja

Vapahtaja on Delta-sarjan viides osa. Aiemmat osat ovat VerivelkaHyvitys, Vaiettu ja Häväistyt

Delta-sarja on kiinnostava, koska siinä on nostettu tiimin poliiseista etualalle vuorollaan Jari Paloviita, Henrik Oksman ja Linda Toivonen. Vielä on poliiseja jäljellä, mutta tässä kirjassa ei saatu tutustua lähemmin kehenkään. Tiimin päälliköllä Susanna Mannerilla on kaapissaan iso, haiseva luuranko, mutta sen ei ollut aika paljastua vielä. 

Kirja kulkee jouhevasti Porin yössä, jossa hyväntekijänä pidetty hahmo on alkanut sytytellä uhrejaan tuleen. Olin jo aivan varma syyllisestä, mutta tarkoitus lienee ollut johtaa lukijaa harhaan. Syyllinen olisikin ollut liian ilmeinen. 

Vapahtaja on Delta-sarjan parhaimmistoa. Miinusta annan lopun pitkästä ja tylsästä takaa-ajokohtauksesta. 

Vähän jäi kaihertamaan se, että kirjassa ei ole mitään erityisen sykähdyttävää. Paljon vaikeita ihmissuhteita vailla ratkaisuja, paljastumattomia salaisuuksia, tasaisen tarkkaa poliisintyötä. Uhrien omaiset jäävät täysin huomiotta.