sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Rake Tähtinen: Menneisyyden arvet

Menneisyyden arvet on kymmenes osa uusikaupunkilaisesta rikoskomisario Petri Petäjämäestä kertovassa sarjassa. Edellisestä osasta (Viimeinen kuvaus) tekemässäni postauksessa luettelen sarjan aiemmat lukemani kirjat. 

Kirjan alussa Petäjämäki on hyllytettynä jouduttuaan ampumaan ihmistä työssään. Tuota pikaa koittaa kuitenkin paluu työhön, ja selvitettävänä onkin sangen erikoinen tapaus. Koulun huoltotunnelista löytyy muumioitunut ruumis, jonka tunneliin joutumista edeltäneiden tapahtumien selvittely ei ole helppoa. 

Petäjämäen tiimiin putkahtaa uusi työntekijä Laatikaisen ja Kovalaisen kollegaksi. Sanna Ritola osoittautuu kankean alun jälkeen ihan kelpo kaveriksi. Petäjämäen tiimi on tullut tutuksi vuosien varrella, ja henkilöiden elämää on mukava seurata. Kirjoissa ei myöskään turhan päiten viittailla vanhoihin tapahtumiin, joita lukija ei voi muistaa. Lukeminen sujuu sutjakasti, kun ei tarvitse jäädä aprikoimaan salattuja merkityksiä. 

Googlen pariin jouduin kääntymään, kun toistuvasti puhuttiin kaupungista nimeltä Ämpärpori. Ämpärpori osoittautui raumalaisten antamaksi pilkkanimeksi Uudellekaupungille siihen aikaan, kun Raumalla oli jo kunnallinen vesi- ja viemärilaitos, Uudessakaupungissa ei. Jälkimmäisessä operoitiin ämpärien kanssa. 

Kylläpä sydämessä läikähti, kun paljastui, että Petäjämäellä on sama lempielokuva kuin minulla, Notting Hill




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti