Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

Hirveän jännittävä kirja kymmenen vuotta aiemmin kadonneista nuorista. Yksi nuorista aikoinaan löytyi muistinsa menettäneenä, ja hän palaa nyt kotiseudulleen kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Hän alkaa selvittää unohtamiaan asioita ja muiden kadonneiden arvoitusta.

Kirjassa on tosi paljon yllättäviä ja kammottavia juonenkäänteitä. Kovasti saa arvailla, kuka on se pahis. Aina kun luulee tietävänsä, tapahtuu jotain uutta. Kirjan loppukin oli puistattava.

Kirjassa on myös aika paljon yhtymäkohtia muihin viime aikoina lukemiini kirjoihin. Silti tämä on ihan omanlaisensa, ja todella hyvin kirjoitettu.

Jessie Burton: Nukkekaappi

Ihan erilainen kirja kuin mitä yleensä luen. Kaiken kukkuraksi historiallinen lukuromaani.

Nukkekaappi kertoo 1600-luvun Amsterdamista. Päähenkilö on nuori Nella Oortman, joka muuttaa maalta Amsterdamiin mennessään naimisiin rikkaan kauppiaan kanssa. Avioliitto on ajan hengen mukaisesti järjestetty, eikä se ole aivan sitä, mitä Nella odotti. Nuorikko saa aviomieheltään häälahjaksi valtavan nukkekaapin, joka on heidän kotitalonsa toisinto. Nukkekaappi pitää tietysti kalustaa, ja sitä varten kuvaan astuu miniatyristi. Aivan uusi tekijännimi minulle tuo miniatyristi, joka tietysti tekee pikkuruisia tavaroita nukkekaappiin.

Avioparin lisäksi kotitalossa asuvat aviomiehen naimaton sisko Marin sekä kaksi palvelijaa. Kirjassa kerrotaan kiehtovalla tavalla 1600-luvun elämästä ja nuorikon ajatuksista. Paljon yllättäviä asioita tapahtuu, ennen kuin ollaan viimeisellä sivulla.

Tämä kirja kannattaa lukea.

Peter James: Kirottu talo

Kirottu talo on ollut minulla jo pitkään lainassa, mutta en ole saanut aikaiseksi lukea sitä ennen kuin nyt, palautuspäivän uhkaavasti lähestyessä. Uusimiskerrat on jo käytetty.

Peter James on kirjoittanut myös rikoskomisario Roy Gracesta kertovan mammuttimaisiin mittoihin yltävän Kuolema-kirjasarjan, jonka kaikki osat olen lukenut uusinta lukuun ottamatta. Kerronta näissä kirjoissa on brittiläisen jäykkää ja usein kankeaakin. Kuitenkin niissä on oma viehätyksensä, minkä takia sarjan uusin kirja pitää aina lukea.

Kirottu talo ei siis kuulu edellä mainittuun sarjaan. Se on kirjoitettu 2015, muun tuotannon välissä. Tyyliltäänkin Kirottu talo on aivan eri maata kuin Roy Grace -sarja. Tämä teos kulkee paljon notkeammin, ja jäykkyys puuttuu täysin. Kirjassa on loppua kohti jopa Stephen Kingin kirjoille luonteenomainen tunnelma.

Kirottu talo kertoo nuorenparin ostamasta ihanasta, vanhasta kartanosta. Sangen pian nuoripari saa huomata, että kartanossa kummittelee. Lukijaa tietysti kiehtoo jännittävästi se, kummitteleeko kartanossa oikeasti vai onko se jonkun kiusantekoa. Loppua kohti kirja käy yhä jännittävämmäksi ja kummallisemmaksi. Kirja loppuu juuri niin kuin sen pitääkin loppua.

A. J. Finn: Nainen ikkunassa

Taas yksi kohuaan pienempi kirja.

Anna sairastaa agorafobiaa, eli hän ei voi poistua kotoaan lainkaan. Aikansa kuluksi Anna on kunnon naapurikyttääjä, ja kyllähän sen arvaa, mitä naapurit siitä tykkäävät. Klassiseen tapaan hän tietenkin näkee myös murhan kyttäillessään.

Naapurit ramppaavat Annan luona, ja poistuupa hän pari kertaa kotoaankin. Seuraa hänellä siis riittää. Vähitellen selviää, mikä on aiheuttanut Annan agorafobian. Naapureistakin paljastuu kaikenlaista.

Kokonaisuudessaan kirja on kuitenkin varsin yllätyksetön. Sujuvasti kirjoitettu toki, mutta jotenkin lattea. Kun päähenkilö on alkoholin suurkuluttaja ja lääkkeiden väärinkäyttäjä, on ilmeistä, että osa juonesta perustuu päähenkilön epäluotettavuuteen. Sitten vaan jännäillään, mikä ei ole totta.

Päiväkirjamaiseen rakenteeseen saadaan kivasti lisää volyymia uhraamalla jokaisen uuden luvun aloitukselle tyhjä aukeama.

Niklas Leavy: Veren maku

Ensimmäinen osa Stockholm calling -trilogiasta. Alkuun juoni tuntuu vähän tunkkaiselta, mutta paranee vähitellen. Trilogian päätarina lienee ihmissusi-ilmentymä Tukholmassa, koska se jää kirjan lopussakin auki. Pienempiä sivujuonnetarinoita kääritään kokoon ja ratkaistaan jo tämän kirjan puitteissa.

Jos herra Leavy olisi jättänyt kuvailematta kaikki päähenkilön dominaseksisessiot, olisi kirja puolta lyhyempi. Ne kuvaillaan todella värikkäästi ja verta säästelemättä. Kirjailijan fantasiat tulevat kyllä selviksi.

Päähenkilönä on sisäisestä poliisista eronnut Ebba Lindh, joka alkaa yksityisetsiväksi ja saakin heti toimeksiannon. Juoni on sangen koukeroinen, mutta eiköhän trilogian kolmannessa osassa kaikki ole jo hanskassa.

Ninni Schulman: Poika joka ei itke

Takakannen teksti alkaa: Suositun dekkarisarjan toisessa osassa... Voiko dekkari"sarja" olla suosittu, jos siitä on aiemmin ilmestynyt yksi osa? Huokaus.

Schulmanin henkilöt ovat ilahduttavan elämänmakuisia. Paikallislehden angstinen toimittaja Magdalena Hansson ja hänen poikansa Nils (joka on adoptoitu tai jotain, en enää muista aiemmasta kirjasta) asustavat pienessä Hagforsin kaupungissa. Kaupungissa riehuu pelottava tuhopolttaja, jota poliisit Christer Berglund ja Petra Wilander yrittävät saada kiinni. Yhdellä poliiseista on vallaton nimi, Folke Natt och dag, joka on ruotsalaisen aatelissuvun nimi. Googlasin viimeksi ja yllätyin, että nimi on oikeasti olemassa.

Christer on niin ongelmaisen oloinen, että hänen on helppo epäillä syyllistyneen muuhunkin kuin mammanpoikuuteen. Ehdin epäillä vähän kaikkia matkan varrella. Oikeaa syyllistä ei kuitenkaan pysty päättelemään lukijalle annetuilla tiedoilla. Eikä toki tarvitsekaan.

Tässäkin kirjassa toimittaja on niin näppärä, että poliisia ei tarvittaisi lain.

Sen verran tehokkaasti roihuavia taloja kuvataan, että illalla nukkumaan mennessä pelotti.

Lone Theils: Noitapoika

Päähenkilönä häärii tanskalaisen lehden Lontoossa asuva kirjeenvaihtaja, jolla on omituinen ja epäuskottava tapa ratkoa rikoksia sen sijaan, että tekisi työtään. Etenkin tässä kirjassa tuntuu kummalta, ettei Nora Sand saa edes kehuja onkimistaan tiedoista, saati että niitä julkaistaisiin. Ehkä alanvaihto yksityisetsiväksi voisi olla paikallaan. Poliisitkin aina tuntuvat soittavan Noralle ja kutsuvan tämän paikalle, kun jotain tapahtuu.

Joko kirjailija tai suomentaja käyttää todella ärsyttävänä tehokeinona virkkeiden pätkimistä.

"Hän nukahti sohvalle. Kesken Midsomerin murhien jakson, jossa Barnaby selvitti jotain hevoskilpailuihin liittyvää murhaa."

Joissain kohdissa suomennos on luvattoman kömpelöä kieltä. Siihen kyllä kannattaisi panostaa ihan lukemisen sujuvuuden kannalta. Huono käännös pilaa hyvän kirjan, saati keskinkertaista.

Kokonaisuus oli kuivahko, eikä juonikaan tuonut mitään uutta dekkarimaailmaan.

 

Camilla Grebe: Lemmikki

Ruotsalaispoliisit matkaavat pikkukylään selvittämään vanhaa rikosta. Yksi poliiseista, Malin, on kotoisin samalta kylältä. Kirjassa tapahtumia kerrotaan vuoroin Malinin, vuoroin yläkouluikäisen Jaken näkökulmasta. Juoni etenee myös kadonneen poliisin päiväkirjamaisten muistiinpanojen kautta, joita Jake lueskelee itsekseen.

Juonenkäänteet muuttuvat uskomattomiksi ja yllättäviksi. Parhaan huippukohdan arvasin kyllä jo hyvissä ajoin. Se ei silti laimentanut lukunautintoa. Mitä kaikkea pienessä, kuolevassa kylässä voikaan tapahtua.

Suosittelen.

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun

Kirja kertoo naisesta, jonka tytär katosi kauan sitten. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän tapaa kadonneen tyttärensä, vai tapaako? Kirjassa kehitellään rinnan naisen mielentilojen edistymistä/taantumista ja tyttären kohtaamista. Luvuissa minäkertojina toimivat vuoroin keskeiset henkilöt. 

Kirja on välillä suorastaan piinaavan jännittävä. Toisaalta taas kerronta jää paikoin ohueksi, eikä kaikista keskeisistäkään henkilöistä kerrota kylliksi. Kirjailija on kenties tarttunut aiheeseen, josta ei kuitenkaan tiedä kylliksi päästäkseen psykoterapeuttina toimivan päähenkilönsä tasolle. 

Anna Ekberg: Salattu nainen

Kirjassa nainen elää onnellisena avomiehensä kanssa pienellä saarella. Pian kuitenkin paljastuu, että nainen kärsii muistinmenetyksestä. Perin tavanomaiselta vaikuttava juonenkulku kääntyy kuitenkin todella monimutkaiseksi ja jännittäväksi seikkailuksi.

Kirjassa on kosolti yllättäviä käänteitä ja piinaavaa jännitystä. Välillä käänteet äityvät ällöttäviksi tai vaarallisiksi. Todella taitavasti kirjoitettu trillerimainen rakkaustarina.

Kirjailijanimen Anna Ekberg takana onkin kaksi tanskalaista bestseller-dekkarikirjailijaa, Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Kummastakaan en ole ennen kuullut, mutta jälki on vakuuttavaa. 

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

Hieman skeptisenä tartuin 1950-luvusta kertovaan, nykypäivänä kirjoitettuun rikosromaaniin. Kirjan alku vähän takkusi, ennen kuin pääsin 50-luvun tunnelmaan kiinni.

Kirja onkin oikein hyväntuulinen kuvaus 50-luvun kansankodista, pienen kylän juoruakoista ja siellä tapahtuvasta murhasta. Kaikki tietävät naapureistaan kaiken, mutta kukaan ei kerro poliisille mitään. Kylään saapuu vieraisille tukholmalaisneitokainen Hannah Lönn sukulaistätiään auttelemaan. Hannah alkaa selvittää heti saapumisensa jälkeen tapahtunutta murhaa poliisin suureksi harmiksi.

Kirjassa kuvaillaan henkilöitä herkullisesti ja huumorin pilkahduksia riittää. Häpeälliset salaisuudet, kuten avioton lapsi tai kevytkenkäisyys eivät nykymittapuun mukaan ole juurikaan mitään. Murhan syyksi sentään paljastuu salaisuus, joka ei nykyäänkään olisi hyväksyttävää käytöstä.

Suomentaja Ulla Lempiseltä haluaisin kysyä, miksi hän ei ole kääntänyt sanaa kaffekuula? Muutoin kirjassa puhutaan kahvin keittämisestä ja kahvin juomisesta, mutta liedelle pannaan aina kaffekuula. Todella ärsyttävää. Kaffekuulalla tarkoitetaan nähtävästi kahvipannua.

Gabriella Ullberg Westin: Pahan asiamies

Hudiksvallin pikkukaupungissa tapahtuu murha. Sitä selvittelevät kaupungin poliisivoimien parhaimmisto Johan Rokka ja Janna Wessman. Parivaljakko toimii hyvin yhteen ja pitää toistensa puolia.

Monenlaisia tapahtumia, väkivaltaa ja kauheuksia tihenevässä tunnelmassa tarvitaan, ennen kuin tapahtumat lopulta selviävät.

Ihan hyvä ja koukuttava.

Jens Henrik Jensen: Oxen – Hirtetyt koirat

Kirja lähtee kovin kompastellen liikkeelle erilaisten, toisiinsa liittymättömän tuntuisten tapahtumien kuvailulla. Vähitellen juoni saa lihaa luidensa päälle ja osoittautuu hyvinkin luettavaksi. Kaiken kaikkiaan ehkä juonen varsinainen ydin jää kuitenkin vähän turhankin fiktiiviseksi ja epämääräiseksi.

Päähenkilö on monta sotaa käynyt veteraani Niels Oxen, jonka nimi on kirjan kannessakin isolla. Tämä antaa aavistaa, että kirjalle on kenties luvassa jatkoa.

Yhdellä henkilöistä on jalkaproteesi, ja kirjan alussa hänen kuvaillaan laahaavan jalkaansa. Siitä huolimatta hän ajaa sujuvasti erilaisia autoja ja juoksee pitkin maita ja mantuja. Jep jep.

Ei tämä nyt mikään järisyttävä lukukokemus ollut, vaikka kannessa niin lupaillaan.