Rake Tähtinen: Kylmä käsi

Rikoskomisario Petri Petäjämäen seikkailut jatkuvat. Petäjämäen yksityiselämässä tapahtuu dramaattisia asioita, ja päähuomio onkin melkeinpä niissä. Kirjan rikostarina jää sivuseikaksi, eikä ole edes järin kiinnostava. Paljon kiinnostavampaa on seurata Petäjämäen kriisiä ja Laatikaisen naisseikkailua. Sivutuotteena rikoskin selviää.

Rake Tähtinen: Tapettu illuusio

Komisario Petri Petäjämäki jatkaa jahkailevaa elämäänsä Uudessakaupungissa. Naisasiat alkavat olla kunnossa, kiitos pontevan Anne-Marin.

Kirja soljuu mukavasti eteenpäin. Turkkilaisen ravintoloitsijan vainoajan etsiskely katkeaa, kun tapahtuu murha. Vai liittyvätkö tapahtumat toisiinsa?

Kirjan nimi on aika kaukaa haettu.

J. P. Delaney: Edellinen asukas

Taas samantyyppinen kirja kuin Kiltti tyttö. Tämä lajityyppi, jossa eri henkilöt vuoroin kertovat samoista tai samankaltaisista tapahtumista, alkaa olla nähty.

Tässä kirjassa kiinnostusta herättää pakkomielteinen arkkitehti omituisine taloineen. Muut henkilöt ovat tylsänpuoleisia.

Nopeasti luettu, mutta ei kovin kaksinen kirja.

Lina Bengtsdotter: Annabelle

Lina Bengtsdotter on uusi, raikas kirjailija. Kirjassa huippuetevä naispoliisi Charlie Lager palaa kotikonnuilleen tutkimaan kadonneen tytön arvoitusta. Menneisyydestä nousee kaikenlaista kummaa. Ruotsalainen pikkukylä muistuttaa heikkoine sosiaaliturvineen englantilaista syrjäytyvää teollisuusaluetta. Tapahtumissakin on jotain samaa englantilaisen tunnetun tapauksen kanssa.

Kirjassa kerrotaan henkilöistä sopivasti, jotta heihin tutustuu ja heistä tulee kiinnostavia. Kirjan loppuessa olisin halunnut jäädä vielä katsomaan, mitä sitten tapahtuu. Loppu ei jäänyt auki, mutta henkilöistä ei raaskisi luopua. Charlie on ihanan rento ja inhimillinen.

Kirja piti ahmia lähes yhdellä istumalla, jotta näkisi, mitä Annabellelle tapahtui ja mitä Charlien elämässä tapahtuu.

Pernilla Ericson: Löydän sinut

Kirjan nimi on aika harhaanjohtava. Kirjassa ei edes ole minäkertojaa, joka etsisi jotakuta. Enemmänkin kirjassa piilotellaan henkilöä.

Kirjan alku junnaa tylsästi slaavilaisen rikollispomon ympärillä. Äärettömän tylsää ja kulunutta väkivallalla mässäilyä. Jotenkin en päässyt itse kirjan imuun lainkaan, vaan meni ennemminkin väkisinlukemiseksi.

Kirja on toinen osa Erla-ryhmä-sarjaa. Erla on salainen poliisin tapaan toimiva ryhmä, jonka jäsenet ovat tietenkin huipputaitavia kukin sarallaan. Yksi on poliisi, yksi dataaja, yksi järjestelijä (mikä se sitten lieneekään) ja yksi eläkkeellä oleva, pyörätuoliin sidottu rikosoikeuden professori. Kirjan ongelma onkin sen monta päähenkilöä, jotka ovat lähes yhtä tärkeitä.

Erityisen ärsyttävä tyyppi on Rickard, jonka silmät tuikkivat lämpöisesti joka toisella sivulla. Myös Rickardin ääni on lämmin. Kirjassa myös hymyillään paljon lämpimästi. Sangen lämmintä sakkia kaiken verenvuodatuksen ja aseiden räiskinnän lomassa. Niin ikään vihreät ja harmaat silmät, ja niissä tuikkiva ilo ja niillä luodut lämpimät katseet saavat lukuisia mainintoja. Argh.

Kirjan loppukin oli kulunut. Muistelen jonkun muunkin uudehkon kirjan loppuneen samaan tapaan. Puskista tulee yllättäjä, joka putsaa pöydän.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Kirja kertoo kahdesta pariskunnasta, joista kummallakin on yksi poika. Pariskuntien elämä ei näennäisesti liity toisiinsa mitenkään. Olin vähän ihmeissäni, kun jo kirjan puolivälissä selvisi, mitä kenenkään ei pitänyt tietää. Sen jälkeen asiaa vatvottiin ympäri ämpäri, ja juuri kun olin tuskastua, paljastui aivan uusia asioita. Mielenkiinto säilyi siis loppuun asti. Oikeastaan vasta loppupuolella alkoi tapahtua.

Kyllähän tämä ihan hyvä oli.

Matti Laine: Sivukuja

Sarjakuvapiirtäjä Ari Aallosta kertovan trilogian toinen osa. Sarjakuvapiirtäjä joutuu aina huimiin seikkailuihin, joissa nyrkit heiluvat ja laukaukset suihkivat. Naisasiat ovat sekaisin eikä moottoripyöräjengiläisiltäkään vältytä.

Hyvin kirjoitettua jännitystä.

Katarina Wennstam: Hämärän tyttö

Wennstamin kirjat ovat aina yhtä laadukkaita. Naiset jylläävät, pääosassa rikoskomisario Charlotta Lugn, syyttäjä Madeleine Edwards ja asianajaja Shirin Sundin. Kirjassa paneudutaan rikosten ohella kiinnostavasti päähenkilöiden yksityiselämään.

Tässä kirjassa edetään kouluampumisdraaman kautta nuorten tyttöjen hyväksikäyttäjän kiinnisaamiseen. Tapahtumia siis riittää, ennen kuin kaikki on kasassa. Jotain jää silti vähän auki. Loppukaneetti ei kyllä minulle valaissut yhtään, mitä tapahtui.

Erittäin hyvää luettavaa siitä huolimatta.

Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto

Marianne Jidhoff, Torsten Ehn ja Augustin Madrid eli salainen tutkintaryhmä selvittelevät arvostetun yksityiskoulun henkilökunnan murhaa ja ongelmia. Rudhoffin kirjoitustyyli saa lukijan luulemaan, että on tuntenut kirjan henkilöt jo iät ja ajat. Kaikki sankarit ovat epävarmoja viehätysvoimastaan ja avuttomia rakkaussuhteissaan, mikä on välillä sangen ärsyttävääkin. Kaikki kirjassa ja sen ulkopuolella tietävät, että Mariannesta ja Torstenista tulisi hyvä pari, mutta asianosaiset eivät saa tehtyä aloitetta, kumpikaan. Voi onnetonta.

Kirja on vetävästi kirjoitettu ja juonikin on sopivan mielenkiintoinen. Kašmirneuleita on vähän liikaa, mutta minkäs sille tekee, kun kaikki ovat rikkaita ja pukeutuvat ylellisesti.

Erityisesti pidin kirjan alkulehdillä olevasta henkilögalleriasta, jossa esitellään lyhyesti kaikki edellisistä kirjoista tutut keskeiset henkilöt. Miten vaivaton tapa palauttaa lukijan mieliin, kuka kukin on, ja missä vaiheessa kenenkin elämä on!

Matti Laine: Pudotus

Pudotus on Laineen Ari Aalto -trilogian ensimmäinen osa. Huomattavasti hauskempaa ja sujuvampaa luettavaa kuin Elias Vitikat.

Ari Aalto on sarjakuvapiirtäjä, joka joutuu nuoruudenystävänsä vetämänä mukaan huimiin seikkailuihin niin Helsingissä kuin monessa muussakin paikassa. Kovaksikeitetyn dekkarin elkeet, paitsi ettei päähenkilönä ole yksityisetsivä vaan viaton sivullinen, sarjakuvapiirtäjä.

Vastoin odotuksia kirja oli yllättävän vetävä ja mukaansa tempaava.

Mary Kubica: Pretty Baby – Kuinka pitkälle olet valmis menemään

Olipas taas koukuttava kirja. Clairen onnellinen lapsuus päättyy vanhempien kuolemaan. Tyttö joutuu surkeaan sijaiskotiin, jossa hän viettää aivan liian monta vuotta. Claire ikävöi muualle sijoitettua pikkusiskoaan.

Willow hengailee pienen vauvan kanssa Chicagon kaduilla, asunnottomana. Vapaaehtoistyöntekijä pelastaa ressukat kadulta ja ottaa heidät vähäksi aikaa omaan kotiinsa.

Kaikki ei ole, miltä näyttää. Kirja pitää ahmia, jotta näkee, miten kullekin käy. Osan tapahtumista pystyi arvaamaan jo hyvissä ajoin. Kirja on kuitenkin niin hyvin kirjoitettu, ettei se haittaa.

Rake Tähtinen: Hiljaisuuteen haudattu

Tässä siis toinen Tähtisen dekkareista. Luin vahingossa kolmannen ennen toista. Vaan eipä se haitannut, mitään ihmeellistä ei paljastunut.

Tähtinen on ihan tasokas kirjoittaja, ja kirjat ovat leppoisaa luettavaa. Henkilökemioista irtoaa enemmän juttua kuin rikoksista, mikä on ihan piristävää.

Ainoa negatiivinen asia lukukokemuksessa oli kirjastosta lainatun kirjan ällöttävä tähmäisyys. Joka aukeamalla oli jotain kuivunutta röhnää. Yäk.

Kristina Ohlsson: Syntitaakka

Pitkästä aikaa Alex Recht ja Fredrika Bergman ratkomassa rikoksia. Niin pitkästä aikaa, etten muistanut aiemmista kirjoista yhtikäs mitään. Pikkuhiljaa menneet palautuivat mieleen vihjeiden avulla.

Kirjan alussa luku-urakka tuntuu toivottomalta, kun jokaisessa lyhyessä luvussa esitellään uudet henkilöt ja heidän ongelmansa. Onneksi tuota pikaa tapahtumat alkavat nivoutua toisiinsa ja luettuun tulee joku järki.

Kirja sisältää paljon suuria tunteita päähenkilöiden elämässä. Myös kaikki aiemmin tapahtunut välähtelee taustalla. Tapahtumat etenevät hektiseen tahtiin ja jännitys tiivistyy jo kirjan puolivälissä sietämättömäksi. Tekisi mieli selata kirja pikakelauksella eteenpäin.

Lopussa kaikki punotaan sievästi nippuun ja loppusanoissa kirjailija toteaakin, että tämä on mahdollisesti viimeinen Fredrika Bergman -kirja. Harmi, koska näissä on ollut sitä jotakin.

Ehdoton suositus tälle kirjalle!

Rake Tähtinen: Arvottomat

Onpa kiva huomata luettuani kirjan, että järjestys meni sittenkin väärin. Ahkera Tähtinen on julkaissut joinakin vuosina kaksi kirjaa, toisina ei yhtään. Ota sitten selvää, mikä on oikea järjestys. Järjestysfriikille tämä oli kova kolahdus.

Sinänsä Tähtisen kirjoissa ei ole jatkuva juoni, mutta poliisit pysyvät samoina, eli heidän elämäntarinansa kehittyy kirja kirjalta.

Kävin vilkaisemassa, mitä olin kirjoittanut Tähtisen esikoisesta Musta joulu. Enpä sitä kovin korkealle noteerannut. Tämä Arvottomat on siis jo kolmas Tähtisen dekkari, ja edistystä on tapahtunut huomattavasti. Kankeus ja kömpelyys ovat tiessään.

Kirjan juoni ei kovin kummoinen ole, murto kultasepänliikkeeseen ja sen selvittelyä. Kiinnostavampaa on seurata henkilöiden sanailua, etenkin poliisien. Rikoskomisario Petri Petäjämäen jahkailu naisasioissa on kyllä aivan tuskaista tahmailua. Tyypillinen mies.

Nopsasti tämän lukaisi. Tykkäsin. Siitä en tykännyt, että (kirjaston) kirja on jo vanha ja paljon luettu, ja sivut kellastuneet ja reunoistaan pehmenneet.

Karin Erlandsson: Saarretut

En muistanut, että olin jo lukenut Erlandssonin Kuolonkielot, ja olin lainannut senkin kirjastosta. Luin sen kaksi vuotta sitten juhannuksena. Onneksi minulla oli se lainassa, koska Saarretuissa on samoja henkilöitä ja tapahtumat jatkuvat Kuolonkielojen tapahtumista. Plarasin siis pikalukuna aiemman kirjan ensin läpi, mikä teki Saarrettujen lukukokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän.

Kirja kertoo toimittaja Sara Kvistista, ja sivujuonteena jatkuu edellisessä kirjassa kuolleen Monikan perheen selviytymistarina. Kirjassa puhutaan todella ärsyttävästi koko ajan Monikan kuolemasta murhana, vaikka edellisessä kirjassa annettiin ymmärtää kuoleman olleen vahinko. Tosin asiaa ei koskaan kunnolla käsitelty loppuun. Samalla tavalla päättyy tämäkin kirja: kaikki jää levälleen. Lukija tuntee itsensä huijatuksi. Kirjalla on pituutta parisataa sivua, joten lisääkin tarinaa olisi helposti kansien väliin mahtunut.

Niin monta narunpätkää jäi tuuleen liehumaan, että eiköhän tällekin tule jatkoa taas muutaman vuoden päästä. Verkkaisesta kirjoitustahdistako johtuu, ettei kirjailija itsekään oikein muista, mitä aiemmin on tapahtunut. Kirja sinänsä on hyvää ja sujuvaa luettavaa.

Kirjan erikoisuus on sen suomenruotsalaisuus. Se on siis ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomennettu.

Ane Riel: Pihka

Bongasin Kodin kuvalehden kirja-arvosteluista Pihkan ja lisäsin lukulistalleni. Olen kuitenkin vetkutellut siihen tarttumista peläten pettyväni. Pelko oli turha, kirja on todella hyvä.

Pihkassa kerrotaan pienen Livin näkökulmasta elämästä vinksahtaneiden vanhempien kanssa. Kirja on yllättävän kiehtova ja kiehtovan yllättävä. Vielä viimeisellä sivullakin tulee yllätys.

Varoitus lukijalle: Livin perhe on todella vinksahtanut. Liville ei silti tapahdu mitään pahaa, kirja ei ole sillä tavalla inhottava.

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Tartuin Mielikuvituspoikaystävään aika skeptisin ajatuksin. Lukulistalle se pääsi, kun sitä useammassa paikassa näin kehuttavan.

Kirjassa minäkertoja kuvailee sangen raadollisesti naisen aivoituksia, kun jokainen kohdattu mies on potentiaalinen tuleva aviomies. Varmuuden vuoksi kannattaa rakastua jokaiseen tapaamaansa mieheen, koska koskaan ei voi tietää, kuka on se oikea. Kirja kuvailee myös hyvinkin yksityiskohtaisesti, mitä sitten tapahtuu, kun otetaan kontaktia siihen oikeaan. Tai johonkuhun.

Ajattelin siis, että varmaan tylsä kirja. Voi kuinka väärässä olinkaan. Yksityiskohtainen seksielämän kuvaaminen alkoi loppua kohti puuduttaa, mutta värikkäät kertomukset todellisuudesta pumpulihattaroiden takana saivat minut repeämään nauruun monta kertaa.

Kirja oli siis todella hauska ja omintakeinen. Kannattaa lukea.