Clare Mackintosh: Minä näen sinut

Tartuin tähän teokseen sangen skeptisenä, koska Mackintoshin esikoisdekkari Annoin sinun mennä ei mielestäni ollut nostattamansa hypetyksen väärtti, vaikka se hyvä olikin. Minä näen sinut yllätti kuitenkin erittäin positiivisesti. Juoni kantoi läpi kirjan ja yllätti vielä lopussakin, tosin aavistelinkin jotain sellaista.

Kirja kertoo Lontoon maanalaisessa naisia jahtaavista miehistä. Kun ahdistelutapauksia alkaa olla useampia ja joku jo kuoleekin, kiinnostuu myös poliisi. Yhteistä ahdistelluille naisille on, että heidän kuvansa on julkaistu lehden seuranhakupalstalla. Tapahtumien kehittymistä seurataan rinnan poliisin näkökulmasta näppärän naisetsivän avulla, kuin yhden lehdestä kuvansa löytäneen naisen näkökulmasta. Kun tunnelma tiivistyy ja tapahtumat kiihtyvät, kääntyy juoni yllättävään suuntaan.

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

Carl Mørckin johtaman Osasto Q:n pitäisi selvitellä selvittämättä jääneitä, kylmiä tapauksia. Välillä kuitenkin Mørck apureineen lykkää nenänsä sinnekin, minne ei pitäisi. Tällä kertaa Mørck, Assad ja Gordon joutuvat myös selvittelemään työtoverinsa Rosen menneisyyttä.

Todella vauhdikas ja jännittävä kirja, aivan parhaimmistoa. Mørck on tuttuun tapaansa täysin piittaamaton hyvistä tavoista tai säännöistä, ja siksi kovin puoleensavetävä. Assadin etninen tausta ei selviä vielä tässäkään kirjassa. Gordon sentään on onnistunut voittamaan muut puolelleen.

Keskeisinä henkilöinä ovat nykyään niin kovin yleinen ihmisryhmä, kouluttamattomat hanhet, jotka haaveilevat paremmasta elämästä. Heistä saa tarpeekseen myös heidän sosiaalityöntekijänsä.

Viveca Sten: Totuuden nimessä

Pelkoa, ahdistusta, kiristystä, kiusaamista, pahaa mieltä. Siitä on tämä kirja tehty. Pelinappulana on pieni poika, ja lukija saa arvailla, mikä ikävyyksistä koituu hänen kohtalokseen. Totuuden nimessä Totuuden nimessä on aika ahdistavaa luettavaa kaikkine kurjuuksineen. Viimeisten sivujen lankojen sitominen ei riitä kohottamaan lukijan mieltä.

Muuten Stenin Sandhamnin murhat -sarjan tämäkin edustaja on taattua luettavaa. Sujuvaa tekstiä ja kiinnostavia henkilöitä. Kirjojen kannet ovat ärsyttävän samanlaisia. Kannen perusteella ei voi muistaa, onko lukenut jonkun kirjan vai eikö. Totuuden nimessä vaikutti jopa vähän tusinatavaralta. Juonenkäänteet olivat paikoin hyvinkin ennalta arvattavia. Oikeussalissa oltiin aivan liikaa, oikeudenkäyntien seuraaminen on aina kovin puisevaa. Toki on ymmärrettävää, että oikeussalissakin ollaan, kun toinen päähenkilöistä on Nora Linde, kamarisyyttäjä.

Eva Frantz: Sininen huvila

Uusi, arvatenkin suomenruotsalainen dekkaristi, koska tapahtumat sijoittuvat Suomeen, mutta alkuteos on kirjoitettu ruotsiksi. Kirja aloittaa poliisi Anna Gladista kertovan sarjan.

Sangen viihdyttävä teos, joka sijoittuu virkistävällä tavalla nykyaikaan kertomalla bloggaajaan kohdistuneesta hyökkäyksestä. Kirja vie hyvin mukanaan, ja tapahtumat kehittyvät sopivan jännittävästi.

Suosittelen.

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Toinen osa Ellen Lähteen tutkimuksista. Ellen Lähde on eläkkeellä oleva turkulainen leskirouva, joka nuuskii omaksi ilokseen muiden ihmisten asioita.

Tässä kirjassa ei edes tapahdu selvitettävää rikosta. Elleniä kuitenkin kiinnostaa muiden elämä ja sen käänteet. Jos on jotain epäselvää, Ellen kyllä kaivelee sen esiin.

Kirjassa on riemastuttavan leppoisa tunnelma. Henkilöt ovat ihania ja kiinnostavia. Tapahtumat soljuvat hyvää vauhtia eteenpäin vankalla ammattitaidolla kirjoitettuna. Toivottavasti näitä tulee lisää!

Stephen King & Owen King: Ruususen uni

Varsinainen järkäle, 750 sivua. Lukeminen otti koville, koska valitettavasti muutaman sadan sivun jälkeen kirja muuttui äärettömän tylsäksi ja junnaavaksi. Naiset nukkuivat ja miehet tappelivat. Kirjan ovat kirjoittaneet Stephen King poikansa Owen Kingin kanssa.

Kirjassa siis kaikki naiset nukahtavat jostain mystisestä syystä. He siirtyvät samalla toiseen maailmaan, jossa alkavat heti toimia naisille tyypillisellä, rationaalisella tavalla. Eli elämä jatkuu ja vaikeudet voitetaan.

Miesten jäätyä jäljelle alkaa vimmattu sotiminen ja hävitys. Kirjassa ei avata syytä, miksi miehet ryhtyvät moiseen heti, kun naiset eivät ole toppuuttelemassa. Kirja keskittyy erityisesti yhden pikkukylän tapahtumiin, vaikka ongelma on maailmanlaajuinen.

Kirja junnaa pitkään paikallaan naisten nukahdettua. Materiaalia olisi voinut karsia aika tavalla. Loppujen lopuksi en meinannut saada opusta millään tahkottua läpi, joten vetelin viimeiset 150 sivua pelkkää ammuskelua ja räiskintää (olikohan tämä Owenin panos kirjaan?) pikakelauksella. En pysynyt kuitenkaan kärryillä siitä, kuka on kenenkin puolella, joten pistin plaraten loppua kohti.

Loppu oli laimea ja ennalta-arvattava. Siihen olisi voinut panostaa vähän enemmän jonkun räiskintäosuuden kustannuksella.

Kirjan alku oli hyvin todentuntuinen nukahtelevine naisineen. Kun naiset nukahtivat, he alkoivat kasvattaa ympärilleen seittiä. Kun illalla väsyneenä luin kirjaa ja torkahdin, tuntui kuin alkaisin itsekin kasvaa seittiä. Tapahtumat tuntuivat siis tulevan uniin.

Tämän kirjan lukemiseen kului uskomattomat kaksi viikkoa, osaksi tylsyyden takia. Tosin luin välissä yhden Tuija Lehtisen dekkarin, kun en enää kestänyt junnaamista.

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Kaikki kunnia Stephen Kingille ja hänen poikansa kanssa kirjoittamalleen tiiliskivelle Ruususen uni. Olen nyt puolivälissä, kaikki naiset nukkuvat ja kirja junnaa paikallaan. On siis sopiva hetki tarttua ohkaiseen Tuija Lehtisen ensimmäiseen dekkariin ja lukea se välipalana.

Väärä vainaja on oikein reipastahtinen ja hyvin kirjoitettu. Lehtisen rakkausromaanit etenevät aina saman kaavan mukaisesti tylsyyteen saakka. Dekkaristina Lehtinen toimii oikein hyvin.

Pääosassa on alle kuusikymppisenä eläkkeelle jäänyt poliisi Erja Repo, joka joutuu selvittelemään outoa rikosta. Repo ajattelee useimmista ihmisistä vähemmän kauniisti ja on myös hyvin suorapuheinen.

Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa Erja Revon tutkimuksista.