keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka

Olipa väkisintehdyn makuinen kirja. Mielensäpahoittaja mukamas matkasi spontaanisti Etelä-Koreaan. Minulle ei kyllä valjennut, keitä hänen matkaseuransa olivat ja miksi he olivat Helsingistä matkalla Etelä-Koreaan.

Parasta antia kirjassa olivat "tarinat", eli kertaalleen julkaistut vanhat jutut, joita oli ängetty sopiviin kohtiin elävöittämään kirjaa. Aikamoista höpöhöpöä koko kirja.



maanantai 19. helmikuuta 2018

Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

Sarjan edellinen kirja oli vähän tylsänpuoleinen, mutta tämä oli paljon parempi. Päärooleissa poliisit Walter Gröhn (tai jotain sinnepäin) ja Jonna de Brugge.

Kirjassa paneudutaan erityisesti Jonnan yksityiselämään, joka onkin varsin mielenkiintoista. Jonna saa selville yllättäviä asioita taustastaan. Samalla ratkotaan nuorten tyttöjen surmia. Ovelasti heti ei paljasteta, kuka kuoli, mikä kyllä kertoo lukijalle, kuka se ei ainakaan ollut. Kömpelöhkö ratkaisu.

Kirja on kuitenkin kohtalaisen kiinnostava joistakin kömpelyyksistä huolimatta.



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Jessica Knoll: Onnentyttö

Aikamoista chick litiä. Kantavana teemana laihduttaminen tai pikemminkin syömättömyys.

Alusta alkaen oli selvää, miten kirjassa tulee käymään. Loppuratkaisu ei siis ollut yllättävä, kuten takakannessa sanotaan. Jos nyt mitään loppuratkaisua edes oli. Kirja lässähti takakanteensa.

Newyorkilainen toimittaja, jolla on todella omituinen nimi (Suomessa sanottaisiin lähiönimeksi) pyrkii epätoivoisesti parempiin piireihin. Takaumina muistellaan kouluaikoja ja silloista pyrkyryyttä.

Jos pimu haluaa naimisiin vain päästäkseen ylemmälle oksalle ja tullakseen rikkaaksi, niin eikös se aika tuhoontuomittua ole.


lauantai 3. helmikuuta 2018

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään

Jo kolmastoista brittiläisestä rikoskomisario Roy Gracesta kertova kirja! Masokistin lailla luen joka ikisen, vaikka kirjat ovat äärettömän puisevia kerronnaltaan. Jotain kiehtovaa niissä silti on.

Royn ammoisina aikoina kadonnut ja kuolleeksi julistettu vaimo Sandy putkahti esiin Saksassa muutama kirja sitten, heti Royn mentyä uudelleen naimisiin Cleon kanssa. Sittemmin Sandy kuoli oikeasti ja on nyt myös kuopattu. Roylla ja Sandylla on yhteinen poika, Bruno, josta Roy ei tiennyt mitään ennen kuin Sandy kuoli. Bruno on nyt muuttanut asumaan Englantiin Royn ja Cleon luo.

Jotain salamyhkäistä leijuu Brunon ympärillä. Mitä, se ehkä selviää seuraavissa kirjoissa. Tuskin sarja tähän päättyy.

Tässä kirjassa pahis oli arvattavissa jo hyvissä ajoin. Ikävä kyllä pahiksen pahikseksi alkamisen syitä ei mitenkään valotettu, vaikka ne olisivat olleet kiinnostavia. Pahiksen ajatusmaailmaa kyllä esiteltiin pikkuluvuissa, mutta se oli vain tuskaista pohdintaa.

Kirja jää vähän latteaksi. Hirveän paljon tylsää jaarittelua. Ihmisten kuvailu on aivan järkkyä. Kirjailijan kuivan ulosannin huomioon ottaen olen joskus pohdiskellutkin, millainen on "lyhyt, tyylikkäästi muotoiltu, vähän taipuisa" tukka. Varmaan joku Diana-kampaus.

Tämä sarja voisi vähitellen hiipua. Luen silti seuraavankin aikanaan.