tiistai 27. syyskuuta 2011

Åsa Larsson: Musta polku

Taas aivan älyttömän hyvä Larsson. Päähenkilöistä selviää pikku hiljaa lisää asioita takaumien kautta. Aina, kun mainitaan jokin tilanne, jossa joku ajattelee menneitä, viedään luontevasti lukijakin menneeseen seuraamaan senaikaisia tapahtumia kirjan henkilön ajatusten kautta. 

Kirjan tapahtumat tapahtuvat enimmäkseen Ruotsin Lapissa kiehtovalla tavalla. Mukaan sekoittuu aavistus saamelaista mystiikkaa. 

Åsa Larsson: Sudentaival

Tämä oli niin hyvä, ettei irti saanut lasketuksi. Suosittelen. 

Yksi edellisen kirjan päähenkilöistä, joka ei kuitenkaan noussut selkeäksi ykköseksi, jatkaa taivaltaan tässä kirjassa. Ensimmäisen kirjan, Aurinkomyrskyn, jälkeen mietinkin, kuka mahtaa olla henkilöistä se, jonka elämää jatkossakin seurataan. Muitakin ensimmäisen kirjan henkilöitä tavataan tässä kirjassa. Mukana on toki myös uusia hahmoja. Harmikseni yhdestä Aurinkomyrskyn päähenkilöstä tai hänen kohtalostaan ei kerrota enää mitään. 

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Jättespännande! Olipa hyvä kirja. Ihan erilainen kuin mihin olen tottunut. Ei muuta kuin seuraavan Larssonin kimppuun. 

Tuija Lehtinen: Mallitoimisto Pandora

Yllättävän hauska ja omituinen. Liian helppo loppuratkaisu.

Anna-Liisa Lämsä (toim.): Mun on paha olla. Näkökulmia lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin

Tämä oli ihan pakko lukea. Käytin erityispedagogiikan proseminaarityössä yhtenä päälähteenä Lämsän tutkimusta lasten syrjäytymisestä. 

Tämä kirja painottui enemmän kiusaamisteemaan ja kiusaamisen seurauksiin. Mielenkiintoista luettavaa joka tapauksessa. 

Mervi Juusola: Vahvaksi rakastetut lapset

Kirja täynnä kliseisiä itsestäänselvyyksiä. Lehtitoimittajana Juusola on tottunut kirjoittamaan kuin laumalle idiootteja. Ei mikään antoisa lukukokemus. 

Anne Holt: Kasvoton tuomio

Sain joululahjaksi tämän Holtin pokkarina. Kirja osoittautui niin pienellä präntillä painetuksi, etteivät meikäläisen moniteholasit kyenneet sitä lukemaan kuin tietyssä asennossa. Niinpä lainasin saman kirjan kirjastosta vähän suuremmalla präntillä. 

Ennen tämän kirjan lukemista piti tietysti lukea kaikki aiemmin ilmestyneet Inger Johanne Vik -dekkarit. Ne osoittautuivat hyviksi. Lahjakirja oli siis sikäli onnistunut, että ilman sitä tuskin olisin tullut tähän sarjaan tarttuneeksi. Nyt aion lukea tätä edeltävän sarjan, Hanne Wilhelmsen -dekkarit. Ja tietysti uusimman Inger Johanne Vikin, se on vielä varauksessa. 

Tämä nimenomainen kirja oli hyvä. Paksuudestaan huolimatta juoni pysyi kasassa. Alussa tuntui, että henkilöitä on liikaa, ja lopussakin vielä pohdin jonkun kohdalla, onko hän esiintynyt aiemmin kirjassa. Alku olisi pitänyt lukea yhtäjaksoisesti eikä sivu illassa -tyyliin. Minkäs teet, kun aikaa ei ole. Mieluummin istuisin kirja kädessä sohvannurkassa kuin laittaisin ruokaa ja ajaisin tallikyytejä. 

Heidi Tujunen: Kyllä minä sinua rakastan

Vaikka tarina oli entuudestaan tuttu, tulivat kyyneleet välillä silmiin. Tositarina perheen kaksosista, joista toinen oli vakavasti sairas ja vietti elämänsä ensimmäiset 14 kuukautta sairaalassa. Hänestä tuli sairaalan vauva. Onneksi hän pääsi sitten lopulta kotiin. Näistä kaksosista on ollut monessa aikakauslehdessäkin juttuja. 

Omasta kokemuksesta tiedän, miten raskasta elämä on, kun joku perheestä, vaikka jo aikuinenkin, on pitkään sairaalahoidossa. Pitäisi käydä katsomassa, pitäisi olla kotona. Miten vaikeaa mahtaakaan olla jättää oma vauva sairaalaan. 

Tämä on kirjastosta lainattu. Ostivat sen pyynnöstäni. 

https://www.facebook.com/pg/Kyll%C3%A4-min%C3%A4-sinua-rakastan-Heidi-Tujunen-129955207095369/about/

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

Yllättävän hyvä ja erilainen Lehtinen. Mukaansatempaava. 

Lehtisiä on mukava lukea aina välipaloiksi. Niissä kun on silkkaa rakkautta ja romantiikkaa. 

Johanna Tuomola: Petoksen anatomia

 Tämä on hyvä. Juoni on kiero, ja huonolta kieleltä opin jo ummistamaan silmäni. 

Johanna Tuomola: Sieppaus

Tässä kirjassa on aivan erityisen hyvin kehitellyt juonikuviot. Kun piti kesken lukemisen lähteä töihin, huomasin auton ikkunoita rapsutellessani pohtivani, miten tapahtumat mahtavat edetä. Kirjan tunnelma on ajoittain käsinkosketeltavan ahdistava. 

Edelleenkin tökeröt ja alkeelliset kielioppivirheet tökkivät lukiessa. Oikoluku olisi kova sana. Teki mieli heilutella punakynää lukiessa. 

Johanna Tuomola: Tummissa vesissä

Mikä lukukokemus. Kieliopillisesti yläkoululaisen tasoa, eikä edes hyvää sellaista. Kömpelöitä lauserakenteita, kongruenssivirheitä, relatiivipronominilla viitattiin mihin sattuu. Juonikin on aluksi kovin kömpelö ja tylsä.

Kirja kertoo tapahtumista kotikaupungissani. Tuttujen paikkojen takia se on luettava. Myötähäpeä oli silti lukiessa suuri. Onneksi loppua kohti juoni parani. Kieli ei. 

Anne Holt: Presidentin salaisuus

 Alkoi niin jähmeästi, että pitkästä aikaa sain katseltua ohjelmia digiboksilta, kun ei huvittanut lukea. 

Loppua kohti kierrokset nousivat. Puolivälin jälkeen kirja soljui jo mainiosti. Erittäin yllättävä ja hyvin kirjoitettu.

Anne Holt: Julkkismurhat

Hyvä oli tämäkin Holt. Tosin pääosassa olevan pariskunnan suhde etenee ilman, että sitä selvitettäisiin millään tavalla lukijalle. Hippustakaan romantiikkaa heidän välillään ei tunnu olevan. Selvä puute. 

Kirjassa henkilöiden tuntema pelko on todellisen tuntuista. Kirjan loppuun jää ikävä yllätysmomentti, jota tuskin selitellään myöhemmissä kirjoissa. 

Käännös oli paikoin luvattoman huono, kuin Google-kääntäjällä tehty. 

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Sain joululahjaksi Holtin kirjan, ja siltä varalta, että se osoittautuu hyväksi, täytyy ensin lukea sarjan kolme aiempaa kirjaa. Pakkomielle (sisäpiirivitsi). 

Tämähän oli aivan loistava. Jännittävä, yllättävä, mukaansa tempaava. Vain pari asiaa vastusti: ensinnäkin kirjan nuhruinen ulkoasu (kirjastosta lainassa, tämän on lukenut ihan muutama muukin ennen minua) ja toiseksi taskukirjakoko, mikä tarkoittaa onnettoman pientä pränttiä. Ei tahdo monitehot riittää. Pitäisi varmaan hankkia Tiimarin monitehot, jotta erottaisi ruotsalaisen å:n äästä. 

Kirjailija lienee norjalainen. Ainakin tapahtumat keskittyvät Norjaan, mikä tietää nimien tavaamista lukijalle, joka ei ole vielä perehtynyt norjalaiseen nimistöön. Aivojumppaa siis.

Suosittelen. 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi

En ihmettele, että Joensuu piti lähes kymmenen vuoden tauon kirjoitettuaan Pahan papin. Aivan älytöntä tajunnanvirtaa ja höpönlöpöä. En jaksanut lukea ollenkaan lukuja, joissa liikutaan hahmon mielikuvitussfääreissä ja hoetaan latinankielisiä lausahduksia. 

Kirjan loppuratkaisu ei myöskään tyydyttänyt minua. Sehän jäi aivan kesken ja selvittämättä. Tosi kurja kirja.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja kiusantekijät

Ihan paras tämänkertaisesta satsista. Mainio juoni ja loppukin kootaan minua miellyttävällä tavalla.

 

Tykkäsin myös todentuntuisesta jatkuvasta penninvenytyksestä. Rahasummat tosin tuntuivat kummallisilta, onhan kirja markka-ajalta.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja ahdistelija

Putki päällä taas. Luen kaikki Harjunpäät, joiden sisällöstä ei ole muistikuvaa.

 

Tämä oli hyvä. Henkilöt ovat selkeitä ja ytimekkäitä. Jotenkin kuitenkin lattea tunnelma. Liekö nykyisten television rikossarjojen seuraaminen turruttanut.

 

Loppuratkaisu oli taaskin onneton. Selitä kunnolla asiat, älä jätä roikkumaan. Nih.

Matti Yrjänä Joensuu: Rautahuone

Mikä menetys, kun kuvailun kuningas kuoli. Uusimmassa Harjunpäässä on aivan mahtavaa kuvailua.

Harjunpää ja kumppanit tuntuvat elävän kirjoissa omaa elämäänsä, lukija vain hyppää yhdessä kohtaa mukaan ja tipahtaa taas kirjan lopussa pois kyydistä. Jää sellainen tunne, että tapahtumat jatkavat tapahtumistaan, vaikkei lukija enää ole matkassa.

 

Piti lainata kirjastosta vanhempiakin Harjunpäitä, ne mitä en ole lukenut kovin monta kertaa.

Camilla Läckberg: Merenneito

Nyt pitäisi jaksaa odottaa seuraavan Läckbergin ilmestymistä. Tämä loppuu kyllä ihan tyhmästi eli huisin jännästi. Mainiota luettavaa, jota ei malttaisi laskea kädestään.

 

Vikana Läckbergeissa on, että ne ovat kovin ennalta arvattavia. Päätarinan rinnalla kulkeva sivujuoni toistaa itseään.

 

Piti ihan googlettaa ulkomaankielillä seuraavaa osaa, miten siinä sitten kävi.

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Pienoisromaani, jossa pääroolissa Martin Molin. Ihan kelvollista luettavaa, muttei parasta Läckbergia.

Eppu Nuotio: Loppu

Taisi sarja lakata kiinnostamasta kirjoittajaansakin, kun viimeinen osa on laihanluikku. Tarinat tössähtävät loppuun tylsästi, ei mitään jännitettä missään kohtaa. Latteaa. 

Samalla lailla latteanlaimeasti loppui television Klikkaa mua -sarjakin. On se kumma, kun ei jakseta panostaa loppuun saakka.

Eppu Nuotio: Paine

Tämän kirjan kehystarina narsistista ja hänen uhristaan, oli kiehtova. Narsismi-sanaa ei tosin taidettu mainita kertaakaan. Kirjan loppuratkaisu oli surkea.


Eppu Nuotio: Varjo

Nuotion kirjat ovat hyviä, mutta toisaalta en tykkää siitä, että juoni jatkuu aina seuraavassa kirjassa. Näin, kun ne lainaa kaikki kerralla, se toimii, mutta mun muistilla ei kerran vuodessa ilmestyvää jatkosarjaa kyllä luettaisi. Enhän muistaisi henkilöistä enää yhtikäs mitään.

 

Aiheet ovat kyllä ajankohtaisia, tässäkin kirjassa kunniamurha. Ja päähenkilöiden suhdekin etenee, tahmeasti.

Eppu Nuotio: Maksu

Olipas nopsa kirja. Aloitin päivätorkkujen jälkeen ja nyt se jo loppui. Ei muuta kuin pinosta seuraavaa lukemaan. Onneksi lainasin kaikki tähänastiset sarjan kirjat kerralla, kun ne Virkkalan kirjastossa sattuivat hyllyssä olemaan.

 

Tämä oli hyvä, tykkäsin.

Eppu Nuotio: Kosto

Toimittaja Pii Marinin taival jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kirjan aihepiiri on aivan älyttömän tylsä: tosi-tv. Kun en koskaan katso Big brotheria, eivät kirjankaan isoveli-osuudet jaksaneet kiinnostaa. Muuten kyllä hyvää ja nopeaa luettavaa.

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naiset

Jos ja kun tahtoo lukea hömppää, Lehtinen on varma valinta. Ainoa mikä tökkii, on se, että tämä on jo toinen lukemani kirja, jossa yksi päähenkilöistä on nimeltään Vincent eli Vinski. Olisi niitä varmaan muitakin miehekkäitä nimiä. Sitäpaitsi Vinskistä tulee mieleen kirja Vinski ja vinsentti. Ei ehkä ihan toivottu vaikutus.

Kirja oli mainio, loppu vain vähän lattea. Ihan kuin olisi sivumäärä täyttynyt ja sitten hätäinen loppuratkaisu. Vähän niin kuin koululaisten aineet. Sivumäärä täyttyy: ja sitten minä heräsin. No ei Lehtisen kirjassa herätty, mutta ei paljon puuttunut.

Eppu Nuotio: Musta

Pitkään olen haaveillut tämän lukemisesta. Nyt on vihdoin aikaa. Ja mikä pettymys: kauhean tylsän tuntuinen. Oli älyttömän vaikea sisäistää, että päähenkilö on toimittaja eikä poliisi, molempia kun vilisi kirjan alussa tasapuolisesti. Vaan niin parani tämäkin opus loppua kohti, ja nyt on koko sarja tuossa pinossa odottamassa lukemista.

Helena Linna: Prosessikirjoittaminen. Kirjoittamisen suuri seikkailu

Ei ollut ihan minun juttuni. Hyviä vinkkejä kuitenkin oppilaiden kirjoituttamiseen.

Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen: huomaa, puutu, ehkäise

 Uskotaan, uskotaan: ketään ei saa kiusata. Jankuti jankuti. Harvinaisen tylsä ja kuivakka kirja aiheesta.

Camilla Läckberg: Perillinen

Ah, miten hurmaava ja arvailuttava. Kirjasta toiseen samoina pysyvät päähenkilöt ovat mukana juonenkäänteissä kiehtovalla tavalla.

Läckbergin kirjat ovat paksuja, mutta silti liian ohuita. Seuraavaa saankin sitten odotella, olen varausjonossa ties kuinka mones.

Satu Taskinen: Täydellinen paisti

Ollakseni kulturelli lainasin syksyn uutuuskirjan, joka voitti HS:n kirjallisuuspalkinnon. Kumma kyllä, yhtään linkkiä uutiseen palkinnosta ei löydy HS:n sivulta. Muut lehdet auttakoot: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011111514761806_uu.shtml.

Yritin tosissani lukea kyseistä teosta, mutta tuota pikaa tuli tunkkainen ja raskas olo. Kirja kertoo yhden päivän tapahtumista ja liikkuu kertojan ajatuksissa, jotka polveilevat, mutta eivät kylliksi. Kirja on uuvuttava, painostava kuin kertojan yllä leijuva Itävallan sumu. Tuskaista luettavaa. Selasin kirjan loppuun ylimalkaisesti todetakseni, ettei se siitä paremmaksi muutu. En ole kulturelli.

 


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun hyvä kirja loppui. Olisin minä sitä vielä lukenut, vaikken ihan kaikkiin tarinoihin niin kiintynytkään. Viimeksi olen yhtä tunteikkaan kirjan lukenut vuonna kahdeksankymmentäviisi.

 

"Ruman naisen elämä on lähempänä miehen elämää. Se joutuu kärsimään ja tekemään töitä toimeentulonsa eteen, eikä voi vain valita itselleen hyödyllisintä puolisoa tanssiravintolasta. Ruma ei saa asioita valmiina eikä ilmaiseksi, sen täytyy ansaita kaikki. Rumalle ihmiselle sanotaan pahasti, sille nauretaan ja siltä vaaditaan. Se pääsee töihin vain jos se on pätevä, se oppii olemaan riittävän ilkeä ilkeille. Ja etenkin ruma ihminen osaa keittää perunat oikean kypsiksi eikä intoile riisin taikka oliiviöljyn puolesta. Kyllä se johtuu siitä että rumalle ihmiselle ei ole mitään hyötyä. vaikka olisi kuinka rimppakinttu. Ruma se olisi silti."

Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä

Nettimiehet olivat ihan sivuroolissa, onneksi. Tarinan loppu ei ollut kiva. Jumalattoman paksu kirja eikä edes onnellista loppua. Höh. Päähenkilö tuli kyllä tutuksi.

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Uskomatonta, miten Läckbergeihin jää koukkuun. Kaksi tarinaa kulkee rinnan ja lopussa tietysti selviää yhteys. Poliisin ja kirjailijan lavstoori vielä kylkiäisenä. Hyvää, luettavaa tekstiä.

 

Nämähän on pakko lukea ihan kaikki, kaikki tähän asti ilmestyneet. Varausjonoa näkyy olevan toka vikassa viisi ja viimeisimmässä kymmenen. Ei paha.

Tuija Lehtinen: Mies taskussa

Ihanaa hempeetä lässynlässyä. Tämä on tainnut olla jatkiksena jossain akkainlehdessä, kun osa tapahtumista tuntui niin tutulta. Onnellinen loppu oli vähän liian ennalta arvattava.

Hannele Cantell: Ratkaiseva vuorovaikutus. Pedagogisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa.

Mielenkiintoista luettavaa. Aloittelin jo aiemmin, mutta jäi kesken, kun tuli akuutimpaa luettavaa Viikon laina -hyllystä.

 

Kirjassa kerrotaan opettajien kokemusten ja puheenvuorojen kautta tavallisimmista koulumaailman tapahtumista, kuten arvioinneista, rangaistuksista ja hiljaisten oppilaiden huomaamisesta. Suosittelen opettajien luettavaksi.

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Koukkuun jäin. Kovin kiehtova. samat päähenkilöt kuin ensimmäisessä kirjassakin. Juonenkulku on todella kiehtova. Ainoa, mikä tökkii, on henkilöiden nimien samankaltaisuus, ja se, että kaikki ovat sukua keskenään. Pirustako minä muistan, kuka kukin on. Piti koko ajan plarata taapäin tarkistamaan, kuka tämä tyyppi taas olikaan. Kirja ei siis sovi idiooteille.

Sarjan neljäs kirja on minulla jo lainassa, mutta näköjään kolmas puuttuu välistä. Sitä odotellessa, varauksessa se on jo.

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Luin päivässä, innokkaana odottaen koko ajan tapahtumien käymistä jännittävämmiksi. Turhaan. Aika lattea lukukokemus. Lainassa on Läckbergin seuraava kirjakin, sitä lukiessa ei liene syytä hoppuilla.

Robin Cook: Kantasolu

Härkösen jälkeen toinen viikon laina odotteli lukemistaan.

 

Jos mikä masentaa uuteen kirjaan tarttuessa, niin kolmen sivun mittainen luettelo keskeisistä henkilöistä. Lähdin kuitenkin urheasti tavaamaan ensimmäistä lukua. Järkyttävää soopaa. koululaisetkin kirjoittavat parempia aineita. En todellakaan aio lukea kahta sivua enempää.

 

Miksi mahdoin edes lainata tämän?

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Olen tässä välissä lukenut toista kirjaa, mutta Onnen tunti on viikon lainana, ja koska palautuspäivä lähestyy uhkaavasti, piti tarttua siihen.

 

Hyvin kirjoitettua, mukaansatempaavaa tekstiä. Aloitin aamulla ja nyt se on luettu. Härköstä on ilo lukea.

 

Aihe on ajankohtainen, käsittelee sijaisperhetoimintaa. Suosittelen.

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen

Näin pitkään meni, ennen kuin ehdin tarttua Härkösen kohuromaaniin. Hyvin olisin voinut elää ilmankin. Eipä kaksiselta tunnu.

Mielipiteeseeni varmaan vaikuttaa kirjaan ja kirjailijaan mediassa suuntautunut negatiivinen julkisuus kirjan tiimoilta.

***

Suunnilleen puolivälissä, kun kirjailija lainaili muita kirjailijoita kappaleesta toiseen, alkoi todella tympiä. 

Etkö keksi mitään omaa sanottavaa? Mutta sepäs otti ja parani loppua kohden. Suorastaan imaisi mukaansa. Jos alkupäästä repisi muutaman kymmenen sivua pois, kirja olisi oikein hyvä.

(Koska kyseessä on kirjaston kirja, niin jääköön repimättä.)