tiistai 27. syyskuuta 2011

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Sain joululahjaksi Holtin kirjan, ja siltä varalta, että se osoittautuu hyväksi, täytyy ensin lukea sarjan kolme aiempaa kirjaa. Pakkomielle (sisäpiirivitsi). 

Tämähän oli aivan loistava. Jännittävä, yllättävä, mukaansa tempaava. Vain pari asiaa vastusti: ensinnäkin kirjan nuhruinen ulkoasu (kirjastosta lainassa, tämän on lukenut ihan muutama muukin ennen minua) ja toiseksi taskukirjakoko, mikä tarkoittaa onnettoman pientä pränttiä. Ei tahdo monitehot riittää. Pitäisi varmaan hankkia Tiimarin monitehot, jotta erottaisi ruotsalaisen å:n äästä. 

Kirjailija lienee norjalainen. Ainakin tapahtumat keskittyvät Norjaan, mikä tietää nimien tavaamista lukijalle, joka ei ole vielä perehtynyt norjalaiseen nimistöön. Aivojumppaa siis.

Suosittelen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti