maanantai 29. kesäkuuta 2020

Stephen King: Keveys

Paras Stephen Kingin kirja, jonka olen lukenut. Kirja on ohut, mikä oli positiivinen yllätys tiiliskivimäisen Laitoksen jälkeen. Keveys voisi melkeinpä olla novelli, niin isolla fontilla se on painettu paksulle paperille.

Keveys kertoo Scott Careystä, jolla on ongelma. Hän tulee päivä päivältä kevyemmäksi. Scott on hyvä ihminen, kuten monet Kingin kirjojen hahmoista ovat. Scott saakin paljon hyvää aikaan. Kingille ominaiseen tapaan tämäkin kirja kertoo arkisesti tapahtumista, vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin arkisia.

Kirjan loppu on hyvin kaunis. Ja liikuttava.

Tämä kannattaa ehdottomasti lukea.




Emelie Schepp: Jaakko kulta

Viides osa syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovasta sarjasta, ja ehdottomasti paras tähänastisista.

Naisia katoaa ja löytyy murhattuna. Nopeasti poliisit löytävät yhtymäkohtia vuotta aiemmin tapahtuneeseen perhesurmaan. Yhden poliisin oma elämäkin kytkeytyy läheisesti tapahtumiin.

Kirjassa on alusta saakka hektinen tunnelma, ja tapahtumat seuraavat toisiaan hengästyttävällä vauhdilla. Janan menneisyydestä tuttu Danilo on myös kiinteästi osana tutkintaa. Janalla on paljon salattavaa, mutta hän ei ole kovin huolellinen pimeän puolensa kanssa. Kirja loppuukin mielenkiintoiseen koukkuun, joka lupailee jatkoa sarjalle.

Henkilöt jäävät jotenkin etäisiksi, vaikka kukin vuorollaan pääsee keskeiseksi hahmoksi. Se johtuu ehkä siitä, että henkilöitä kuvataan kyllä tarkasti, mutta heidän ajatuksiaan ei kuitenkaan avata. Lukijan ratkaistavaksi jää, onko esimerkiksi Mia pahansuopa vai epävarma ja kateellinen, vai saisiko hän jonkin nepsydiagnoosin.

Pidin tästä uusimmasta Scheppin kirjasta kuitenkin enemmän kuin aiemmista. Kirja eteni sujuvasti eikä väkivallalla mässäilty.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Arttu Tuominen: Hyvitys

Ikävä tunnustaa, että tartuin tähänkin Tuomisen uutuuteen varovaisesti, koska Tuomisen ensimmäiset neljä dekkaria olivat niin epätasalaatuisia. Delta-sarjan aiempi kirja, Verivelka, oli kuitenkin erinomainen, samoin on Hyvitys. Tällainen kirjoitustyyli miellyttää minua.

Kuten Verivelan luettuani arvelin, on Hyvityksen pääosassa ylikomisario Henrik Oksman, jolla on kiusallinen salaisuus. Tai ei salaisuus itsessään ole kiusallinen, mutta Oksman pelkää sen paljastumisen aiheuttavan kiusallisia tilanteita. Hän pelkää myös menettävänsä työtovereidensa kunnioituksen, jos salaisuus paljastuisi. Niinpä Oksman syyllistyy virkavirheeseen peitellessään salaisuuttaan.

Oksmanin salaisuus sopii hyvin ajan henkeen ja pride-teemaan. Kirjassa tuodaan hyvin esiin, miten vaikeaa on, kun hyväksyntää ei tunnu tulevan miltään suunnalta, ja millaisiin ratkaisuihin se voi johtaa.

Kirja on sujuvaa kieltä, aiheeltaan kiinnostava ja loppua kohti hyvin jännittävä. Toivottavasti tähän sarjaan tulee jatkoa.



perjantai 26. kesäkuuta 2020

Julian Fellowes: Loiston päivät

Pannaan nyt varmuuden vuoksi tännekin muistiin, että jestas, mitä jaarittelua. Ideana on, että tyyppi etsii toiselle tyypille tuttuja menneisyydestä neljänkymmenen vuoden takaa eli 1970-luvun alkuvuosilta. Ei silloinkaan enää mitään loiston päiviä ollut, vaan oltiin jo hyvää vauhtia siirtymässä nykyaikaan, jopa Englannissa. Tyyppi muistelee siis senaikaisia debytanttitanssiaisia.

Juoni voisi olla hyvä, jos se olisi vähemmän jaarittelevasti kirjoitettu. Hyvä tapa kirjoittaa olisi esimerkiksi palata välillä takaumissa menneisyyteen ja kirjoittaa sen ajan näkökulmasta. Mutta ei, vaan tyyppi muistelee menneitä ja selittelee selittelemästä päästyään milloin mitäkin asiaa. Kun dialogikin keskeytyy aukeaman mittaisella muistelulla, se käy tylsäksi. Liian hidastempoista minun makuuni. Myös kappaleet ovat liian pitkiä ja puisevia. Kirja on raskassoutuista luettavaa.

Pinnistelin aikani, mutta päätin lopulta jättää sikseen, kun ei tarinassa päästy puusta pitkään. Kun lisäksi kaikkien ulkomuotoa kuvaillaan monisanaisesti, samoin yhteiskuntaluokkaa ja koko suvun sijoittumista tähän asteikkoon, ja sama taas uudelleen parin sivun päästä, niin ei kulje.

Voi tästä joku hitaampitempoisen luettavan ystävä tykätäkin. Jos pidät puhelinluettelon lukemisesta, tämä on juuri sinulle sopiva kirja.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Johanna Tuomola: Liekit yössä

Kirja on kuudes osa rikosylikonstaapeli Noora Nurkka -sarjasta. Edellinen osa on ilmestynyt vuonna 2013, joten ei liene ihme, etten muista sen tapahtumista yhtään mitään. Kirja jatkaa sujuvasti siitä, mihin edellinen jäi. Sarjan ensimmäiset osat olen lukenut aikaan, jolloin en vielä tehnyt niistä muistiinpanoja minnekään. Niinpä blogista löytyvät vain tämä ja kaksi aiempaa osaa.

Aiempien osien ongelmana on ollut huono suomen kieli. Ainakin toinen edellisistä kirjoista oli Tuomolan omakustanteinen. Uusin kirja on Myllylahden kustantama, ja nähtävästi sitä kautta on saatu myös oikoluku käyttöön, koska tämän kirjan lukeminen oli oikein miellyttävää.

Nappasin kirjan Viikon laina -hyllystä. Koska Tuomolan kirjojen tapahtumat sijoittuvat kotipaikkakunnalleni, on niissä kotikylän kirjastossa aina pitkät lainausjonot. Itsekin olen lukenut aiemmat Noora Nurkka -kirjat ihan mielenkiinnosta tuttuja paikkoja kohtaan, vaikka kirjojen kieli on välillä ollut sietämättömän huonoa. Tässä uusimmassa kirjassakin pyöritään tutuilla kulmilla. Voi, miten tyydyttävää onkaan bongata kirjasta paikkoja ja reittejä, jotka tunnistaa. Suurin osa lukemistani kirjoista kun sijoittuu sellaisiin paikkoihin, joissa en paljon liikuskele tai joita en niin hyvin tunne.

Kumma kyllä, henkilöt tuntuivat tutuilta, vaikka edellisestä kirjasta on vierähtänyt vuosia. Kirja kertoo eläinten oikeuksia puolustavan järjestön toiminnasta ja sen toimintaan kytkeytyvistä tihutöistä. Vähitellen tapahtumat kulminoituvat murhaan, ja sen jälkeen alkaakin paljastua, ketkä ovat osallisina tapahtumissa. Kirja on jännittävä ja vetoa riittää loppuun saakka.



tiistai 23. kesäkuuta 2020

Anni Saastamoinen: Sirkka

Kirjan päähenkilö Sirkka saisi varmaan aika helposti parikin diagnoosia, jos eksyisi neuropsykiatrisiin testeihin. Sirkka rakastaa järjestystä ja rutiineja. Elämä on parasta, kun kaikki pysyy ennallaan eikä mitään tapahdu.

Vähän Sirkka pohtii parisuhdettakin, kun sellainen tuntuu olevan tapana. Sirkka kuitenkin järkiintyy ja viihtyy yksinkin.

Kerrassaan hauska kertomus Sirkasta, jolla on harmaa elämä ja se on hyvä niin. Vielä kun muut antaisivat olla rauhassa.

Saastamoisen kieli on rikasta ja hän keksii omia, uusia sanoja, kuten menninkäisehtävä.



Peter James: Totuuden kirous

Peter James kirjoittaa Roy Grace -poliisitarinoiden lisäksi yliluonnollisia kertomuksia, jollainen Totuuden kirouskin on. Kirjan innoittajana on alkupuheen mukaan toiminut Rosemaryn painajainen.

Kirja kertoo pariskunnasta, joka on päättänyt, ettei hanki lapsia. Miehen firmalla menee huonosti, ja rahaa pitäisi saada jostain nopeasti ja paljon. Yllättävä rahoittaja löytyy, mutta mitä hän haluaakaan vastalahjaksi. Se ei varmaan yllätä.

En yleensä pidä yliluonnollisuuksista, mutta Stephen King ja Peter James osaavat arkipäiväistää ne niin, että pystyn kestämään ne. Vaikka Totuuden kirouksessa ei tapahdu mitään mullistavia käänteitä, pitää sen juoni tiukasti imussaan ja kirja on hyvin koukuttava.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Henriikka Rönkkönen: Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä

Rönkkösen kirjat ovat viihdyttäviä, ja monessa kohtaa sai nauraa ääneen. Minua kuitenkin ihmetyttää pakonomainen tarve ympätä jokaiseen virkkeeseen joku "tuhma" sana. Toki kaikki ne elintoiminnot ja ruumiineritteet, joista Rönkkönen koko ajan puhuu, ovat luonnollisia, mutta pitääkö niistä silti koko ajan puhua? Luonnollisten asioiden ylikorostaminen ei kuulosta enää kovin spontaanilta ja luonnolliselta. Onkohan Rönkkösellä koprolalia?

Kirja on oiva opas Tinder-deittailun saloihin. En taatusti ikipäivinä lataa Tinderiä. Kirja paneutuu onnistuneesti vain yhteen osa-alueeseen päähenkilönsä elämässä. Kaikki, mitä tapahtuu, tapahtuu seksin tai poikaystävän etsimisen tiimoilta. Vaikuttaa siltä, ettei päähenkilö ehdi edes töissä käydä näiltä kiireiltään.

Sinkkuelämän kuvailu on hulvatonta. Mietityttää, miksi päähenkilö niin kovasti haluaisi parisuhteen, kun hän kuitenkin tuntuu tiedostavan, ettei se välttämättä onnellisuutta takaa.

Lopuksi terveisiä kirjastolle (katso alin kuva). Kivasti liimasitte takaliepeen tekstin päälle. Olisihan tuon lipareen voinut vain leikata poiskin, ja vetää tuohon pelkän kontaktin.




Arne Dahl: Vapaus

Arne Dahlin kirjoissa tapahtumat etenevät hyvin intensiivisesti, hyvä kun lukija muistaa välillä hengittää. Kaikista lukemistani Dahlin kirjoista Vapaus on kuitenkin ensimmäinen, jonka tapahtumista tunnen saavani otteen. Se johtuu ehkä siitä, että Sam Berger on poliisista poispotkimisensa jälkeen perustanut turvallisuuskonsulttiyrityksen, eli hän toimii yksityisetsivänä. Edellisen kirjan lopussa Molly Blom oli raskaana Samille, mutta katosi hänen elämästään.

Tässä kirjassa Molly palaa pienen vauvan äitinä. Se ei estä häntä osallistumasta aktiivisesti kadonneen naisen etsintään, jossa Sam tarvitsee apua. Vauvanhan voi jättää milloin kenenkin hoiviin. On kyllä vaikea kuvitella lähes vastasyntyneen äitiä, jolle työ menee vauvan edelle. Tasa-arvon nimissä todettakoon, että sama koskee kirjassa myös lapsen isää.

Kuten aina ennenkin, Bergeriä ja Blomia huijataan mennen tullen milloin kenenkin toimesta. Siitä tulee tapahtumiin kivasti lisää jännitystä.

Paras tähänastisista Dahlin kirjoista.

Koska olin aika skeptinen kirjan suhteen, laitan sen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 3: kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti.



perjantai 19. kesäkuuta 2020

Jouko Heikura: Lahja äidilleni

Romaani, joka tarjoilee joka luvussa uuden, yllättävän käänteen, kuin paraskin trilleri. Voisi kuvitella, että äidille annettavasta lahjasta ei riitä kertomista kokonaiseksi romaaniksi. Kyllä riittää. Kerrankin takakannen mainosteksti, "koukuttava romaani", pitää paikkansa.

Heikura osaa myös tiivistää. Riittää, kun kerrotaan olennainen, tai annetaan ymmärtää, mitä tapahtuu. Lukiessa tulee hetkiä, kun kirjailija vie jo eteenpäin, mutta lukija jää henkeä haukkoen hämmästyneenä pohtimaan juonikuviota. Sitten ei auta kuin jatkaa lukemista kirjailijan viitoittamaan suuntaan. Tästä kirjasta ei oikeastaan voi kertoa enempää, muuten paljastaisi liikaa. Lue itse.

Nautittavaa lukukokemusta himmensivät kirjan kovin monet kirjoitusvirheet, puuttuvat tavut ja kirjaimet.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 19: kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Pertti Laine: Kohtalokas kutsu

Pertti Laineen kolmas Tampereelle ja sen liepeille sijoittuva dekkari on parempi kuin aiemmat (Pisto Sydämeen, Vainotut). Tämä sarja selvästikin paranee edetessään. Pidin jo aiemmissa kirjoissa sympaattisesta poliisitiimistä, joka ei riitele keskenään.

Rikoskomisario Simpan ryhmä saa selvittääkseen kiperiä murhia, joiden johtolangat ovat vähissä. Kuin ihmeen kautta asiat lopulta selviävät. Tiimissä tuntuu useammalla poliisilla vaisto ja intuitio johdattelevan eteenpäin, kun muut tiet ovat tukossa.

Kirjan teema on tärkeä: netin välityksellä tapahtuva alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Edelleen hämmästelen seitsenkymppisen kirjailijan ilmaisun tuoreutta. Lempäälän paikalliskuvaus saa suunnittelemaan kesäretkeä paikan päälle.




sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Mari Frisk: Neliöjuuri

Virkistävän iloinen kansi väriltään ja kuvitukseltaan. 

Kirja on erilainen kuin kuvittelin. Kati haluaa vauvan ja sen hän myös saa, keinoja kaihtamatta. Kun avomies ei suostu siittämään, houkuttelee Kati kaksossiskonsa miehineen mukaan vauvatalkoisiin. Kirja keskittyy kuvaamaan enimmäkseen Katin raskausaikaa, eikä sisarusten välisiä suhteita juuri ruodita. Sisarussuhde näytetään vain Katin näkökulmasta. Kati näkee siinä kilpailuasetelman, jossa hän on ollut häviöllä alusta asti, b-kaksonen kun on. Vauva tuo kerrankin Katille etulyöntiaseman. 
Sivujuonteena siskokset perivät vanhan huvilan etäiseltä sukulaiselta. Tämäkin käänne jää vähän ohueksi, vaikka huvilaan muuttamisesta olisi voinut tehdä isommankin numeron. 

Kerronta on humoristista ja naurattaakin aika ajoin. Se on tämän kirjan ehdoton vahvuus.

Kirjan loppu jää täysin levälleen, mikä ärsyttää minua. Olisin halunnut selkeän lopetuksen, jossa kävisi ilmi, miten elämä jatkuu. 



lauantai 13. kesäkuuta 2020

Kicki Sehlstedt: Koskematon

Sehlstedtin edellinen kirja, Älä silmä pieni, kärsi huonosta suomennoksesta. Koskematon on paremmin käännetty, en huomannut lukiessani yhtään onnahdusta. Yllättävää kyllä, molemmat kirjat on kääntänyt Petri Stenman.

Sehlstedt on löytänyt tähänkin kirjaan erilaisen lähestymistavan ja näkökulman. Teemana on edelleen naisviha ja naisten hyväksikäyttö. Kirjassa kulkee kaksi erilaista kertomusta, jotka eivät varsinaisesti kohtaa.

Päähenkilöt kriminologi Kajan Berglund ja toimittaja Aida Svantesson selvittelevät tahollaan samoja tapauksia. Kajan Berglundin asenne on riemastuttava ja hän tallookin poliisilaitosta jalkoihinsa mennen tullen. Aidalla on pieni tytär, ja vaikeudet työn ja lastenhoidon yhteensovittamisessa ovat ilmeisiä.

Kirja on koukuttava ja mielenkiinto säilyy loppuun saakka. Vaikka kirjassa on selkeä feministinen teema, sen käsittely ei vie tilaa juonen kehittelyltä. Tilaa jää myös huumorille.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja. Tuntematon aihe on incel, mutta ei siitä sen enempää, etten paljasta liikaa.





perjantai 12. kesäkuuta 2020

Mooses Mentula: Toiset meistä

Olen lukenut aiemmin Mentulalta kirjat Isän kanssa kahden ja Jääkausi. Pidin molemmista kovasti. Valitettavasti tähän uusimpaan petyin pahasti.

Kirja kertoo Tinosta, joka on hyvin ahdistunut, pelkää sosiaalisia tilanteita ja saa paniikkihäiriökohtauksia. Tinolla on harhoja, joiden aikana hänelle ilmestyy Charles Bukowski. Jotta tämän kirjan ymmärtäisi paremmin, pitäisi tuntea Bukowskin kirjallisuutta, jota en valitettavasti tunne. Niinpä en ihan pysynyt kärryillä. Tai en tiedä, olisiko se auttanut asiaa. Oletettavasti.

Todelliset ja harhaiset tapahtumat nivoutuvat yhteen, eikä lukija tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tino kokee kaiken Bukowskin luomien henkilöiden tai kirjailijan itsensä kautta. Samalla Tino yrittää itsekin kirjoittaa kirjaa. Osa luvuista muodostuukin näistä Tinon kirjallisista tuotoksista, mikä sekoittaa lukijaa entisestään.

Myönnän, etten jaksanut lukea ihan koko kirjaa, vaan plarasin osan matkaa kohti loppua nähdäkseni, miten Tinon käy. Loppu jätti minut ymmälleni: mikä loppujen lopuksi oli harhaa? Toiset meistä eivät ihan ymmärtäneet tätä kirjaa.



torstai 11. kesäkuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Kirjan teemaksi sopisi: värillä on väliä. Tapahtumien alku sijoittunee 1950- ja 1960-lukujen tienoille. Sen voi päätellä ajankuvasta, musiikista, vaatteista ym. asioista. Ajankohta lienee tahallaan häivytetty tapahtumien fiktiivisyyden korostamiseksi. Kirjan lopussa kirjailija mainitsee joitakin todellisia tapahtumia, joita on käyttänyt tekstinsä luomisessa apuna. Nickelin pojat on kuitenkin täysin fiktiivinen.

Whitehead on taitava kertoja, ja hän osaa luoda elävän kertomuksen. Nickel on rangaistuslaitos, jonne lähetetään sekä värillisiä että valkoisia nuoria, jotka eivät osaa elää sääntöjen mukaan. Mustien kohdalla säännöt ovat hyvin häilyviä, ja rangaistus saattoi tulla kirjan tapahtuma-aikaan lähes mistä hyvänsä. Kirjan alkupuolella kirjailija käyttää aikaa mustien kehnon aseman korostamiseen etenkin etelävaltioissa 1950-luvulla. Ihonväri nousee pitkin matkaa merkitykselliseksi tekijäksi milloin missäkin asiassa. Ihonvärin mukanaan tuomat rajoitukset ovat niin olennainen osa värillisten elämää, että niitä pitääkin painottaa.

Kirjan päähenkilö Elwood Curtis joutuu Nickeliin, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Elwood on nuhteeton, ahkera työntekijä ja menestyy koulussa. Ihonväristä koituva vääryys vaivaa lukijaa, mikä lienee tarkoituskin. Kirja kertoo myös Nickelin jälkeisistä tapahtumista Elwoodin näkökulmasta.

Kirja sopisi hyvin yläkoululaisten tai lukiolaisten luettavaksi ja keskusteltavaksi.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 43: kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja. Otavalla näkyy tosiaan olevan oma sarjansa Otavan kirjasto – Elämyksiä maailmalta. 





keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Kai Ekholm: Minä olen myrsky

Kirjassa tavataan jälleen yksityisetsivät Kalju ja Kihara. On heillä varmaan oikeatkin nimet, mutten muista niitä, eikä niitä tässä kirjassa mainita. Kaljun ja Kiharan etsivätoimisto on ajettu alas viime kirjan ikävien tapahtumien jälkeen. Ylikomisario Reinikka laskee jo päiviä eläkkeelle jäämiseen, ja tämä kirja onkin omistettu hänen viimeiselle tapaukselleen. Kalju ja Kihara jäävät sivurooliin Reinikan valloittaessa näyttämön.

Juoni on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Vaikka kirja ei ole paksuudella pilattu, on siihen saatu mahtumaan monenlaista juonenkäännettä. Kalju ja Kiharakin elvyttävät etsivätoimintaansa vähitellen.

Kirjan parasta antia on yltiöpäinen kielellä leikittely. Reinikka on varsinainen supliikkimies ja lukija nauttiikin hänen oivalluksistaan. Reinikka tekee työnsä omalla tavallaan eikä piittaa, mitä muut ajattelevat.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 15: fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö.



tiistai 9. kesäkuuta 2020

Mads Peder Nordbo: Kuolinnaamio

Kuolinnaamio vie lukijan Grönlannin jäätiköille keskellä lämpimintä kesää. Toimittaja Matthew Cave jatkaa kahdessa aiemmassa kirjassa aloitettua Yhdysvaltain salaisen kylmänkestävyyskokeen seurausten selvittelyä. Alussa oli vaikea päästä lukemisen makuun, koska tauon jälkeen grönlanninkieliset nimet olivat taas hankalia hahmotettavia. Koska sekä paikan- että henkilönnimiä vilisee tekstissä, Grönlannissa kun ollaan, tottuu niihin kuitenkin nopeasti. Kun pääsin lukemisen vauhtiin, kirja tempaisi imuunsa. Sitä ei olisi malttanut laskea käsistään.

Niin Grönlanti kuin Islantikin ovat tarunhohtoisia ja salaperäisiä saarivaltioita, joihin moni haikailee matkustaa. Nordbon Grönlannista kertova sarja ja monet lukemani islantilaiskirjailijoiden dekkarit, niin fiktiota kuin ovatkin, maalaavat toisenlaista kuvaa karuista ja kylmistä saarista. Köyhyys on yleistä, samoin syrjäytyneisyys, korkeat itsemurhaluvut, perheväkivalta, alkoholismi ja lasten hyväksikäyttö. Väestö voi huonosti, eikä resursseja asian korjaamiseen ole.

Grönlanti on kuitenkin kiehtova maa. Sen pääkaupunki on Nuuk, jossa asukkaat autoilevat paikasta toiseen. Nuukista ei kuitenkaan pääse pois autolla, koska kaupungin ulkopuolella ei ole teitä. Nuukista voi lähteä ja sinne voi tulla vain veneellä tai lentäen. Ulkona on aina kylmä, hyvin kylmä. Jos menee liian vähissä varusteissa ulos, paleltuu nopeasti kuoliaaksi.

Tässä kirjassa Matthew saa asiat vähän niin kuin pakettiin. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko kirjoja silti lisää. Toivottavasti tulee, koska haluaisin tietää, miten Matthew'n ja Tupaarnaqin suhde kehittyy, vai kehittyykö se.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10: kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Viveca Sten: Hyytäviä hetkiä – Kymmenen saaristolaiskertomusta

Viveca Sten on lempikirjailijoitani Sandhamnin murhat -sarjansa ansiosta. Stenin kertojanlahjat ovat erinomaiset, ja häntä lukee aina mielellään. Hyytäviä hetkiä sisältää kymmenen lyhyttä kertomusta, jotka avaavat Sandhamnin murhat -sarjasta tuttujen henkilöiden taustoja. Vaikka kertomukset ovat lyhyitä, niitä on ihana lukea.

Jokaisessa kertomuksessa on jokin juju. Kertomus voi olla jännittävä, tai se voi olla päivänpaisteinen kuvaus, mutta paljastaakin rikoksen. Tällainen tuttujen henkilöiden taustoja tarkentava kertomuskokoelma on loistava idea. Kertomukset ovat aikajärjestyksessä, ja liikkeelle lähdetään Nora Linden nuoruusvuosista. Suurin osa kertomuksista sijoittuu kesään, mikä on luonnollista, koska silloin Sandhamnissa on enemmän elämää.

Sandhamnin murhien ystävien kannattaa ehdottomasti lukea tämä kertomuskokoelma.



lauantai 6. kesäkuuta 2020

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Seitsemän valhetta kertoo kahden naisen jo kouluaikana alkaneesta ystävyydestä ja mitä tapahtuu, kun toinen ei halua päästää ystävästään irti. Toinen naisista, Jane, on kirjan minäkertoja. Marnie on hänen paras ystävänsä.

Kirja on oikeastaan aika ennalta arvattava. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja tarinassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, joten sen jaksaa lukea loppuun. Valheiden myötä käydään läpi molempien naisten elämää ja ystävyyttä.

Koska toinen päähenkilöistä toimii minäkertojana, katsotaan asioita yksinomaan hänen näkökulmastaan. Lukija huomaakin tarinassa epäjohdonmukaisuuksia; asioita, jotka kertovat kertojan vinksahtaneesta maailmankuvasta.

Ennalta arvattavuudessaan kirjan anti jäi laimeaksi.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36: tunnetun henkilön suosittelema kirja.



perjantai 5. kesäkuuta 2020

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä

Aivan parhaimmistoa Rudbergin kirjoista. Olen ennenkin kertonut, että pidän erityisesti kirjan alussa olevasta keskeisten henkilöiden luettelosta, josta voi kätevästi päivittää muistikuvansa. Lukiessa ei haaskaannu suotta aikaa pähkäilyyn, kuka kukin taas olikaan.

Poliisin salainen tehokolmikko Marianne Jidhoff, Augustin Madrid ja Torsten Ehn saavat selviteltäväkseen murhan ja katoamisen, joista tietenkin löytyy yhtymiskohtia. Arvasinkin lopputuleman, mutta se ei himmentänyt lukukokemusta. Rudberg antaa paljon tilaa päähenkilöiden henkilökohtaiselle elämälle ja ihmissuhteiden kehittelyyn.

Rudbergin kirjoille ominaista on myös se, että kirjoissa liikutaan paremmissa piireissä. Shamppanja virtaa ja mätiä syödään välipalaksi. Ylellisten huoneistojen kuvaus on sitä tasoa, että Avotakkakin kalpenee. Kukaan ei laske, riittävätkö rahat pizzalla käyntiin. Vaatteet on valmistettu ylellisistä materiaaleista ja sointuvat toisiinsa tai ainakin silmien väriin. Välillä kuvauksen yläluokkaisuus oikein huvittaa. Mukavaa vaihtelua se kuitenkin on, koska usein rikoskirjoissa liikutaan aivan toisessa ääripäässä.



torstai 4. kesäkuuta 2020

Helena Jouppila & Sanna Wallenius: Neloset – Jouppilan sisarusten tarina

Tämä kirja oli lukulistallani. Eilen kirjastossa käväistessäni huomasin sen Viikon laina -hyllyssä ja nappasin matkaani. Kirja oli nopeasti luettu, se tempaisi mukaansa.

Mielenkiintoinen kirja Suomen ensimmäisistä eloonjääneistä nelosista. Toinen kirjoittajista on yksi nelosista, joka muistaa lapsuutensa tapahtumat hämmästyttävän tarkasti. Muistin tukena toimivat lukuisat vanhat lehtileikkeet ja -kuvat. Kirjasta ei tainnut käydä ilmi, kuka lehtileikkeet on koonnut.

Kirja kertoo nelosten arkielämästä, leikeistä ja julkisuudessa esiintymisestä. Julkisuuteen muodostui kuva seesteisestä arjesta ja rakastavasta perheestä. Kotikylällä hyvin tiedettiin kääntöpuoli: äidillä oli mielenterveysongelmia, joita ei siihen aikaan osattu hoitaa. Ongelmat purkautuivat julmana väkivaltana lapsia kohtaan. Onnellisia hetkiä lapsuudessa oli vain vähän. Ei ihme, että kokemusasiantuntijana Helena Jouppila kouluttautuikin lastensuojelun työntekijäksi. Kirjan lopussa Helena pohtii aikuisen tietämyksellä, mitä äidin käytöksen takana mahtoi piillä.

Kirja onkin kiinnostava siksi, että omien muistojen ja kokemusten lisäksi kirjoittaja avaa taustoja. Hän on tutkinut vanhoja asiakirjoja ja tarkistanut muistojaan veljiltään.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4: kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.



keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Shaun Bythell on sangen kuivakka kirjakauppias. Takakannen mukaan hän viljelee kuivakkaa huumoria, joka kuivakkuudessaan ei kuitenkaan aukene lukijalle. Tässähän tulee toistoa kuin kirjassa konsanaan.

Bythell piti päiväkirjaa kirjakauppiaan elämästä vuoden ajan. Kuvaus on varmasti rehellistä kaikessa ankeudessaan, rahahuolineen ja tylsine asiakkaineen. Lukija jää miettimään, kannattaako antautua asiakaspalvelualalle, jos asiakkaissa ei näe mitään hyvää. Vaikka he tekisivät hintavia ostoksia, keksii Bythell heistä jotain moitittavaa. Hän ei tunnu arvostavan asiakkaitaan lainkaan.

Toki jokainen voi tykönään ajatella ihmisistä, joiden kanssa joutuu olemaan vuorovaikutuksessa, mitä tykkää. Toinen asia on kirjoittaa kirja omasta ylemmyydentuntoisuudestaan. Bythellin asenne on niin asiakkaita ja kanssaihmisiä aliarvioiva, että se peittää alleen mahdolliset huumorin pilkahdukset. Lisäksi hän kertoo päivittävänsä yrityksensä Facebook-sivulle asiakkaiden typeriä kysymyksiä ja töykeitä kommentteja.

Bythellin kerronta on puisevaa ja itseään toistavaa, joten elämä kirjakauppiaana näyttäytyy sangen puisevana. Aiheesta olisi varmaan saanut pienellä yrittämisellä enemmänkin irti.

Myönnettäköön, että voimakas paheksuntani ja kriittisyyteni Bythellin kerrontaa kohtaan saattaa toki johtua siitäkin, että itse näen kirjakauppiaan Notting Hill -elokuvan silmin. En varmaan ole ainoa.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 16: kirjalla on kirjassa tärkeä rooli.



Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22: kirjassa on epäluotettava kertoja.

Totta tosiaan on. Kirjan päähenkilö Saara, bikini fitness -tähti, on kirjan minäkertoja. Kirjassa liikutaan kolmessa aikakerroksessa: nykyajassa, vuodessa 2005 ja vaikka nykyajassa ollaan oletettavasti vuodessa 2015, kerrotaan siitä erikseen aikaleimalla varustetuissa, kursiivilla painetuissa kirjoituksissa. Niiden minäkertojan henkilöllisyys on viimeiseen lukuun saakka epäselvä.

Vuonna 2005 kolme tyttöä olivat ystävyksiä, tai halusivat olla, tai luulivat olevansa. Ei heistä ota selvää. Tapahtuu jotakin järkyttävää, mikä vaikuttaa kaikkien elämään pitkään jälkeenpäin. Pala palalta tapahtumat selviävät. Ehkä siksi, että ollaan Lapissa, tapahtumiin kiedotaan henkiä ja niiden kutsumista ynnä muita yliluonnollisia asioita. Kirja onkin kaikkinensa hyvin sekava.

Myönnän, etten lopulta jaksanut lukea koko kirjaa, koska tipuin koko ajan kärryiltä siinä, missä mennään ja kuka puhuu. Enkä jaksa innostua henkien kutsumisesta ja yliluonnollisista asioista, joita on aivan liikaa. Hämäävää on sekin, että kaikkia kutsutaan vain etunimeltä, minäkertojan näkökulmasta. Henkilöistä osa on kuitenkin sukua keskenään ja sekin paljastuu vähä vähältä. On siskoa, äitiä, tätiä.

Selasin viimeiseen lukuun nähdäkseni, mitä tapahtui ja kuka on syypää kaikkeen. Siellä paljastui toinenkin järkyttävä tapahtuma menneisyydestä. Vaikka luin viimeisen luvun huolella, en ole varma, ymmärsinkö silti vieläkään kaikkea.

Kirja on hyvä kuvaus tyttöjen välisestä ystävyydestä. Se on täynnä kaunaa, kateutta, huijaamista, ilkeilyä, epäilyä, alemmuudentuntoa ja samaan aikaan itsensä kohottamista muiden yläpuolelle. Kammottavaa. Jännitettä lisää se, että ystävyksiä on kolme. Kaikki kerran tyttönä olleet tietävät, että kolme tyttöä kaveruksina ei toimi. Tytöillä on taipumusta haluta paras kaveri ja jättää muut ulkopuolelle. Niin kirjassakin.



maanantai 1. kesäkuuta 2020

Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen

Viimeisin suomennettu Jimmy Perez -dekkari on nyt luettu. Saa nähdä, milloin seuraava ilmestyy. Tässä sarjassa on vielä kaksi suomentamatonta teosta.

Tämä kirja oli vähän pettymys, koska keskeisten henkilöiden ihmissuhteet eivät hievahtaneet mihinkään päin. Kun näitä nyt olen monta peräjälkeen lukenut, tuntuu, että tapahtumat toistavat itseään. Shetlanninsaarilla on niin pienet piirit ja vähän ihmisiä, että kaikki alkaa olla pyöritelty kertaalleen. Hyvä siis, että tulee vähän taukoa.

Tällä kertaa saarelle saapuneet englantilaiset ovat murhan kohteena ja epäiltyinä. Perez saa verkkaiseen tapaansa asiat vähitellen selviteltyä. Mietin lukiessani, eivätkö paikalliset tuskastu ainaiseen lautan odottamiseen ja lautalle jonottamiseen. Eivät vissiin.

Pientä sutinaa on havaittavissa Perezin ja rikoskomisario Willow Reevesin välillä, kuten oli jo edellisessä kirjassa. Harmi kyllä, sutina ei etene mihinkään vieläkään. Poliisi Sandy Wilsonkin ajattelee koulun opettajaa Louisaa. Sen pidemmälle hän ei pääse.

Näissä kirjoissa äimistellään loputtomasti valoisia kesäöitä. Suomalaisesta se ei kovin ihmeelliseltä tunnu, sellaista täällä(kin) nyt vain on. Nähtävästi englantilaisten näkökulmasta se on eriskummallinen ilmiö. Kartta kertoo, että Shetlanninsaaret ovat suunnilleen Helsingin korkeudella.