tiistai 25. tammikuuta 2022

Anni Lötjönen: Loppuunpalamaton

Loppuunpalamaton kertoo nimettömäksi jäävästä koulunkäyntiavustajasta, joka vähitellen uupuu työssään. Kirjailija itse esiintyy yhtenä keskeisistä henkilöistä omalla nimellään.

Kirjan alku vetää hyvin ja on kiinnostavaa luettavaa. Kun päähenkilö on uupunut ja jäänyt pois työstään, alkaa kirja junnata. Seuraa lukuisia istuntoja terapeutin luona. En jaksa kiinnostua pelkästä päänsisäisten maisemien tutkimisesta. 

Vaikka tunnen ajoittain itsenikin uupuneeksi, en pysty samastumaan kirjan päähenkilöön.





maanantai 24. tammikuuta 2022

Liv Constantine: Viimeinen kohtaaminen

Pidin Constantinen aiemmasta kirjasta Toinen rouva Parrish. Odotin tältä kirjalta yhtä paljon, mutta se ei yltänyt samalle tasolle edeltäjänsä kanssa. 

Päähenkilö Kate English on vauraasta suvusta tuleva menestyvä lääkäri, jonka äiti murhataan heti kirjan alussa. Samalla kun poliisi selvittelee murhaa, ahdistelee mahdollinen murhaaja Katea uhkauksin. Kate on peloissaan ja epäilee kaikkia lähipiirissään. Selvää on, että uhkailijan on oltava joku lähipiiristä. 

Juoni on epäuskottava sikäli, että Katen luulisi lähtevän lapsineen turvaan jonnekin, vaan ei. 

Loppu tarjoaa pari yllättävää käännettä, mutta ne eivät kanna kylliksi nostaakseen kirjan tasoa. 

Kirjastosta saamani opus on pieni pokkari, jonka präntti on hyvin pientä. Lukemisen epämukavuus saattaa vaikuttaa arviointiin. Takakansi paljastaa Liv Constantinen olevan itse asiassa siskokset Lynne Constantine ja Valerie Constantine. 





lauantai 22. tammikuuta 2022

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset – Mitä meille tapahtui?

Kirjaan on haastateltu henkilöitä, jotka kokivat 1990-luvun laman lapsuudessaan tai nuoruudessaan. He kertovat kipeistä kokemuksistaan omilla nimillään. Kirjaan ovat kertoneet tarinansa mm. tämänhetkinen suosikkikirjailija Meri Valkama sekä tamperelainen somepersoona Joonas Pesonen. 

Autenttisten tarinoiden lisäksi kirjassa avataan laman takana olleita poliittisia päätöksiä. Kirja ottaa vahvasti kantaa siihen, miten pankkeja tuettiin mutta yksityiset ihmiset kärsivät. Haastatteluista käy ilmi, että vaikka laman katsotaan koskeneen kollektiivisesti kaikkia suomalaisia, kokevat useimmat laman aikana köyhyydessä eläneet nuoret olleensa tuttavapiirinsä ainoita köyhiä. Häpeä oli suuri ja vaikeuksista vaiettiin. Kirjailija toivookin, että koska pandemiarajoitukset osuvat erityisesti nuoriin ja tällä kertaa todellakin kaikkiin, suunnattaisiin myös tarvittavaa tukea nuorille. Lama on opettanut, miten pitkälle sen vaikutukset ulottuvat. Pandemian kohdalla osataan toivottavasti toimia toisin ja pyrkiä estämään pitkäaikaisvaikutukset. 

Kiinnostavinta kirjassa ovat haastateltavien omakohtaiset tarinat. Laman myötä perheitä hajosi, jouduttiin muuttamaan pienempään asuntoon, harrastukset piti lopettaa ja usein meni välit myös lainoja taanneisiin sukulaisiin. On hyvä, että asiasta puhutaan, kun nyt pitkäaikaisvaikutukset ovat selvästi nähtävissä, jotta samanlaisia erehdyksiä ei enää tehtäisi. 

Aihepiiri kiinnostaa minua. Olen suorittanut sosiaalityön ja sosiaalipsykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa ja harkinnut jatkavani sosiaalialan opintoja. Päädyin kuitenkin opetusalalle. Aika usein siellä painitaan samanlaisten haasteiden kanssa. 




perjantai 21. tammikuuta 2022

Minna Lindgren: Armon Anneli

Vanhukset ja sairaat ovat Minna Lindgrenin sydäntä lähellä. Tällä kertaa teemaa lähestytään eläinlääkärin kautta. Kirjalla on luultavasti jokin kaunis sanoma eläimen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille tai ihmisen lähimmäisenrakkaudesta. Se jää kuitenkin latteahkon juonenkulun jalkoihin. 

Keski-ikäinen eläinlääkäri Anneli Kaulimo on vastikään valmistunut ammattiinsa verkkokurssin kautta. Hän muuttaa maaseudulle kera puolisonsa Kallen, joka on ihmislääkäri ja kotoisin paikkakunnalta, johon pariskunta muuttaa. Lupaavasti alkanut leppoisa elämä karahtaa kiville, kun Kaulimot saavat seurakseen Kallen siskon, joka on sairastunut perinnölliseen parantumattomaan sairauteen. 

Kirja vaikuttaa hätäisesti kirjoitetulta. Henkilöissä ei ole syvyyttä. Anneli kuuntelee klassista musiikkia päivät päästään ja välillä omasta päästään, jos ei musiikkilaitetta ole saatavilla. Kirjailija onkin paneutunut huolella Beethovenin elämään ja tuotantoon. Aiheesta kiinnostumattomalle kirja on puisevaa luettavaa. Beethovenin lisäksi läsnä on vahvasti Shakespeare, kun yksi keskeisistä hahmoista lainaa kuulua näytelmäkirjailijaa lähes joka repliikissään. Valitettavasti ei Beethoven eikä Shakespeare onnistu peittämään juonen heppoisuutta. 

Juonessa ei oikeastaan ole kohokohtaa. Kirja junnaa tasapaksusti eteenpäin. Lukijaa ei jää vaivaamaan, mitä Annelille sitten tapahtuu. Ikävä kyllä en nyt pysty antamaan armoa Annelille. 

Harmikseni odotin tältä kirjalta paljon Lindgrenien aiempien teosten perusteella.










keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Peter James: Kuolemaan jätetty

Jo seitsemästoista osa rikosylikomisario Roy Gracesta kertovassa sarjassa. Kunnioitettava suoritus kirjailijalta, että jaksaa käyttää samaa päähenkilöä niin pitkään ja jopa kehittää hahmoa. 

Roy Gracen elämä on mennyt eteenpäin. Hänellä on vaimonsa Cleon kanssa pieni poika, ja Cleo odottaa parin toista lasta. Perheen kanssa asuu myös Royn poika Bruno, josta hän kuuli vasta äskettäin. Bruno on elänyt tähänastisen elämänsä Saksassa. Bruno on erikoinen tyyppi, ja tässä kirjassa hän onkin hyvin keskeisessä roolissa. 

Kirjan rikos ei ole kovin erikoinen: nainen katoaa ostosreissulla. Puolisoa epäillään tietysti vaimonsa murhasta. Simppelin tapauksen tutkinta on venytetty hyvin monivaiheiseksi ja saatu kestämään koko kirjan ajan. Omasta mielestäni tapauksesta tehtiin murhatutkinta varsin heppoisin perustein. Toki Royn yksityiselämän käänteet täyttävät osan tilasta tehokkaasti. 

Peter Jamesin tapa kuvailla henkilöitä on kerrassaan huvittava. Aina uuden henkilön astuessa esiin (ja heitä totisesti riittää), James kuvailee tämän ulkonäköä: hiusten väri ja malli, silmien väri, ruumiinrakenne ja vaatetus. Suosittu kampaus vuosien varrella on ollut naisella tyylikkäästi kerroksittain leikatut lyhyet hiukset. Tästä kuvauksesta tulee aina mieleen prinsessa Diana.

Ajoittaisesta jäykkyydestään huolimatta Roy Grace -sarja on viihdyttävä ja täynnä tapahtumia. 




sunnuntai 16. tammikuuta 2022

C. J. Tudor: Ne muut

Stephen Kingin tapaan myös Tudor on mieltynyt yliluonnollisuuksiin. Minä taas en välitä lainkaan yliluonnollisista aspekteista, jos ne eivät ole selitettävissä. Tässä kirjassa yhdistetään lapsen narkolepsia siirtymiseen peilin kautta toiseen maailmaan. En tykkää. 

Ne muut on järjestö, jonka avulla kuka tahansa voi maksaa kalavelat asianomaisen elämän pilanneelle henkilölle. Jos joku tappaa perheenjäsenesi, vaikka vahingossa, voit hommata tämän tappajan päiviltä järjestön avulla. Auliita tekijöitä löytyy, koska systeemi toimii vastapalvelusten periaatteella. Joku tekee sinulle palveluksen, sinä teet palveluksen seuraavalle. 

Kirjan alku on aikamoista sillisalaattia, ennen kuin henkilöiden tiet yhtyvät. Kirjaa oli hyvin ärsyttävää lukea, koska paikoin se oli piinallisen jännittävä, ja tällöin hypin aina eteenpäin katsomaan, miten käy. Sitten oli ärsyttävää palata lukemaan välipaikat. 

Kun tiet sitten yhtyvät, on loppu helposti arvattavissa. Aika turhanpäiväinen kirja kaiken kaikkiaan, muutamaa kohokohtaa lukuun ottamatta. 





keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Tove Alsterdal: Juurakko

Viime aikoina on ruotsalaisissa jännityskirjoissa ollut yhä useammin tapahtumapaikkana Pohjois-Ruotsi. Se kieltämättä lisää kirjan kiinnostavuutta, kun ollaan autioituvalla maaseudulla tai syrjäytyvällä pikkupaikkakunnalla. Samat asukkaat ovat asuneet samoilla paikoilla iät ja ajat sukupolvesta toiseen, ja tietävät kaikki toistensa asiat. Pinnan alla kytevät tukahdetut tunteet. 

Konstaapeli Eira Sjödin on palannut kotipaikkakunnalleen pohjoiseen ja saanut sieltä töitä. Kirja on monimutkainen kertomus menneiden tapahtumien selvittelystä ja totuuden etsimisestä. Se alkaa siitä, kun aikoinaan murhasta syytetty nuorukainen palaa kotiinsa vuosia myöhemmin, ja löytää isänsä kuolleena. Kun kuolemaa aletaan tutkia, päästään samalla kaivelemaan paikallisten likapyykkejä.

Kirjassa on paljon henkilöitä, ihmissuhteita ja mutkikkaita yhteenottoja. Lukeminen oli hidasta, koska ainakin minun oli vaikea muistaa, kuka on kenenkin sukulainen, miten hän liittyy tapahtumiin ja puhutaanko tämänhetkisistä tapahtumista vai menneistä. Jos paikallisten välillä onkin kärhämää, poliisien välillä yhteishenki on mitä parhain. 

Eira Sjödin osoittautuu nokkelaksi konstaapeliksi, jolla on hyvät mahdollisuudet edetä urallaan. Tämä tultaneen näkemään Ådalen-sarjan tulevissa osissa. 







sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Emma Sköld -sarjan kakkososa, jonka suomennos on julkaistu vasta, kun sarjassa on ilmestynyt osat 3-7. Olen jupissut aiheesta riittämiin ykkösosan kohdalla, joten jääköön nyt enempi marina sikseen. 

Ärsyttävästi kaikissa sarjan kirjoissa on hyvin samantapainen ja sekava kansi, joten kansikuvan perusteella on vaikea sanoa, onko jo lukenut kirjan. 

Tällä kertaa juostaan Tukholman maratonia ennätyskylmänä ja sateisena kesäkuun päivänä. Maratonia juoksemassa on myös Emman sisko Josefin, jota Emma aikoo mennä kannustamaan. Maratonin aikana kuolee kaksi juoksijaa, joten Emmalla riittää myös työn touhua. Emma on tarkka siitä, että kukaan ei luule hänen isänsä, poliisipäällikön, suosivan häntä, mutta hakeutuu kuitenkin isän juttusille, kun sisko on vaarassa eikä Emman pomo reagoi Emman mielestä riittävän nopeasti. 

Emman ja Josefinin suhde on kitkerän tuntuinen. Kumpikin kadehtii toistaan ja riitaa tulee aina, kun kohdataan. Tämä sisarusten välinen kamppailu on kantava teema sarjan myöhemmissäkin osissa kyllästymiseen asti. 

Aika mitäänsanomaton kirja. 




lauantai 8. tammikuuta 2022

Lena Karlin & Åsa Schwarz: Nukketehdas

Nukketehdas on takakannen mukaan trilleri. Itse nimeäisin sen jopa tieteisjännäriksi. 

Keskiössä on Tukholman teknillinen korkeakoulu, jossa tehdään huippututkimusta tekoälystä ja ihmisen kaltaisesta robotista. Heinrich Becker on valmistanut Adam-nimisen robotin, joka osaa keskustella ihmisen kanssa sujuvasti. Heinrichin Nora-vaimo käy toisinaan miehensä työpaikalla juttelemassa Adamin kanssa, jotta Adamin vuorovaikutustaidot kehittyisivät.

Kirjan alku lähtee jähmeästi liikkeelle. Se sisältää paljon teknisiä yksityiskohtia tekoälyn rakentamisesta. Olin jo jättää kirjan sikseen, mutta selkeän ja sujuvan tekstin ansiosta jatkoin kuitenkin lukemista. Juoni lähteekin kulkemaan, kun ensin Heinrich joutuu murhayrityksen kohteeksi ja samaan aikaan Adam siepataan. Pian katoaa myös Heinrich, ja poliisi etsii molempia. 

Luvut on nimetty sen mukaan, kenen näkökulmasta tapahtumia kulloinkin katsellaan. Enimmäkseen niitä seurataan Heinrichin, Noran ja Heinrichin katoamista tutkivan poliisin Alexin näkökulmasta. 

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, ja kun ei kiinnitä liikaa huomiota tekniseen jargoniin, on kirja hyvää luettavaa. Lopun käänteet yllättävät, joskin osin ne on arvattavissakin. 




perjantai 7. tammikuuta 2022

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Vihan jäljet

Vihan jäljet on seitsemäs osa kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertovassa sarjassa. Sebastian on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä Thaimaan tsunamissa vuosia sitten, eikä ole koskaan toipunut menetyksestään, vaan on yrittänyt kompensoida sitä tuhoisalla käyttäytymisellään. Sebastianin ihmissuhteet ovat hataria, koska hän ei ole pystynyt kiintymään kehenkään. 

Nyt tilanne on muuttunut, kun Sebastianin tytär Vanja on saanut tyttären, Amandan, joka on Sebastianin silmäterä. Huolimatta vaikeasta suhteestaan Vanjaan, johon Sebastian tutustui vasta tämän ollessa jo aikuinen, Sebastian saa hoitaa Amandaa halutessaan. 

Olen aiemminkin todennut (Hylätyt), että tämän sarjan parasta antia ovat keskeisten henkilöiden ihmissuhteet. Tämäkin kirja on hidasta luettavaa, koska päällekkäisiä kertomuksia on niin paljon. Jokaisen yksityiselämässä tapahtuu kiinnostavia asioita. 

Kirjan varsinainen juoni liittyy useaan samalla tavalla tehtyyn murhaan, joiden tekijä on ilmeisesti sama. Vanjan johtama henkirikosyksikkö matkustaa pikkukaupunkiin tutkimaan murhia. Rikokset saadaan selvitettyä, mutta samalla selviää, mitä Vanjan kollega Billy on puuhaillut. 

Kirjan lopussa asiat olivat aika hyvällä mallilla, ja pelkäsinkin jo, että tämä on sarjan viimeinen kirja. Viimeisessä luvussa paljastuu kuitenkin sellainen juonikoukku, että eiköhän jatkoa seuraa. 




maanantai 3. tammikuuta 2022

Markus Ahonen: Anna pahan kiertää

Anna pahan kiertää on kuudes osa komisario Markku Isakssonin työstä kertovassa sarjassa. Sarjan kirjoja ilmestyy valitettavan harvakseltaan, nähtävästi Ahosella on leipätyökin hoidettavanaan. 

Olen sarjan kahdesta aiemmasta kirjasta valitellut niiden sekavuutta (Sydämenmurskajaiset) ja raskassoutuisuutta (Sieluttomat). Tartuinkin tähän uusimpaan varauksella, kun olin käynyt blogissani virkistämässä muistiani.

Anna pahan kiertää on kuitenkin aivan toista maata. Tarina alkaa Isakssonin lähipiirissä tapahtuneesta pahoinpitelystä ja etenee vauhdikkaasti rikosten selvitessä yksi toisensa jälkeen. Tässä kirjassa itse asiassa kootaan yhteen kaikkien aiempien kirjojen pahanteot ja Isaksson selvittää loppujen lopuksi koko sotkun. 

Kirjan tapahtumat etenevät loogisessa aikajärjestyksessä, paitsi yhdessä kohtaa. Kuitenkaan erikseen ei mainittu, että nyt palataan ajassa taaksepäin, vaan lukija jää hämmentyneenä selaamaan sivuja. 

Muuten kirjaa oli ilo lukea. Kotimaiseksi rikoskirjaksi siinä on yllättävän paljon kerroksellisuutta. Isakssonin lempeys rikoksentekijöitä kohtaan on omaa luokkaansa. 

Pahoin pelkään, että kaikkien langanpäiden tultua solmituiksi on tämä myös Isaksson-sarjan loppu. Toivottavasti olen väärässä. 




sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Elly Griffiths: Musta enkeli

Ensinnäkin yllätyin kirjan etuliepeestä: Elly Griffiths ei olekaan Elly Griffiths vaan Domenica de Rosa. Ilmankos Musta enkeli sijoittuu niin sujuvasti tällä kertaa Italian auringon alle. Paikkojen kuvailu onkin Ruth Galloway -sarjassa taitavaa. Niin Cornwall kuin pieni italialaiskyläkin maalautuvat lukijan silmien eteen ja saavat kaipaamaan paikan päälle. 

Kirjan suomentaja on erinomainen Anna Kangasmaa. Kaikki Ruthin sarkastiset huokaukset on käännetty hyvin luontevasti ja tilanteisiin sopivasti. 

Kirja tuo hetkellisen tyydytyksen lukijalle, joka on odottanut, että Ruthin ja Nelsonin suhteessa otettaisiin ratkaiseva askel. Jo sarjan edellisessä osassa Ruthin ja Nelson suhde sai uutta potkua. Mutta taas, kaiken kutkuttavan jännityksen ja melkein helpotuksen huokauksen jälkeen, asiat kääntyvät jälleen kerran päälaelleen. 












perjantai 31. joulukuuta 2021

Petri Tamminen: Se sano – Unohtumattomat lausahdukset

Suomalaiskansalliseen tapaan suurin osa unohtumattomista lausahduksista on arvostelevia, latistavia tai suorastaan ilkeitä. Ne jäävät kuulijansa mieleen ikiajoiksi. Kuulija on ollut ruma, lihava, osaamaton, tyhmä ja muutenkin epäonnistunut. Kuulija olisi jopa saanut jäädä syntymättä. 

Lausahdukset on vasiten kerätty haastatteluilla ja keruulla. Liekö siinä osasyy ikävänsävyisten lausahdusten ylivoimaan. Ikävät asiat jäävät paremmin mieleen kuin mukavat. 

Lausahduksista kuuluu, että moni osallistuja on jo elämänsä ehtoopuolella. Ja yhä muistaa lapsuuden katkerat kommentit. Useimmat kommentit taitavat olla vähintään neljänkymmenen vuoden takaa. Toivoa sopii, että kun sodassa olleiden lapset ja heidänkin lapsensa ovat saaneet osansa kitkeristä kommenteista, ovat nämä lapsenlapset osanneet omien lastensa kohdalla kääntää kelkan ja kannustaa ja kehua lapsiaan. Ehkä siksikään kirjassa ei kuulu nykynuorten ääniä. 

Kirjassa on satakunta lausahdusta, en jaksanut laskea. Positiivisia tai kannustavia lausahduksista on murto-osa. Neutraaleja on jonkin verran. 

Kirjan lukemisen jälkeen hävettää suomalainen, latistava kulttuuri. Se sopii kuitenkin niin hyvin yhteen pitkän, pimeän talven kanssa. Jos ihmistä pidetään pimeässä puolet vuodesta, mitä muuta voi odottaa?




torstai 30. joulukuuta 2021

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Tuntuupa tyhmältä lukea sarjan ensimmäistä osaa, kun on jo lukenut osat kolmannesta seitsemänteen eli viisi kirjaa (Avoimet ovet, Osasto 73, Kerjäläinen, Syntipukki ja Häpeänurkka). Kustantajalla ollut taas älynväläys, kun sarjaa on alettu suomentaa kolmannesta osasta alkaen, ja vasta seitsemännen osan jälkeen hoksattu, että ykkösen ja kakkosenkin voisi suomentaa. Tosin kolmannen osan kohdalla mainitsinkin erinomaisen briiffauksen henkilöiden aiempaan elämään. Ykkösen ja kakkosen olisi siis voinut jättää kääntämättäkin. Tai olisin voinut jättää ne lukematta. 

Päähenkilö Emma Sköld tuntuu yhtä kummalliselta ensimmäisessä osassa kuin myöhemmissäkin. Hän on ihmissuhteissaan etäinen ja viileä. Työ ajaa kaiken muun edelle. Emmallahan on myöhemmissä osissa pieni lapsi, jota hän ei juurikaan tunnu ajattelevan. Ensimmäisessä osassa Emma vielä painiskelee raskaaksi tulemisen kanssa. Sulhanenkin on uppo-outo, jota ei myöhemmissä osissa enää taideta tavata. 

Kirjassa on onneksi kiinnostava juoni: ihmisiä kuolee kylpylässä. Sarenbrant kirjoittaa nopealukuista tekstiä, joten kirja on äkkiä lukaistu, vaikkeivät keskeisten henkilöiden henkilökohtaisen elämän kiemurat tällä kertaa kiinnostakaan, koska ne ovat tulleet tutuiksi jo myöhemmistä kirjoista. 

Kylpylässä tapahtuneiden murhien selvittely ei olekaan ihan helppoa, mutta lopulta syyllinen paljastuu. 

Emma Sköld -sarja on vauhdikas ja hyvää luettavaa. Myös ensimmäinen osa.




keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat

Takakannessa Sateenkaarimurhia kuvaillaan psykedeelis-filosofiseksi dekkariksi, ja sitä se on. Kirjan takakansiteksti on harvinaisen osuva, ja kuvailee hyvin kirjan sisältöä paljastamatta silti liikaa. Samoin kansikuvan 1970-lukulainen, psykedeelinen ulkoasu vie kirjan tunnelmiin. 

Kirja on muodikkaasti sisällä queer-kulttuurissa. Keskeiset henkilöt, arvostettu copywriter Kimi Kataja ja varakas tyhjäntoimittaja-filosofi Benny Sarlin, suhtautuvat avoimin mielin ihmisten moninaisuuteen. 

Paikoin kirja sisältää niin paljon tuotesijoittelua, että lukija ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko (alin kuva). Tämä lukija jumittui myös miettimään, onko tuotesijoittelu tässä määrin todellakin välttämätöntä. Mikä sen arvo kirjalle on? Tai sen, että päähenkilö tietää kaikkien merkkituotteiden hinnat?

Ajoittain lukiessa tuntui, kuin olisi ollut tripillä itsekin. Päähenkilöt kun eivät paljon muuta tee, ja kuvailu on värikästä. Toivottavasti kirjan tajuntaa laajentavat matkat eivät perustu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, niin kirjalle on ehkä odotettavissa jatkoakin. 





maanantai 27. joulukuuta 2021

Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A

Heti nousi karvat pystyyn, kun huomasin tämän olevan konekaappaus/panttivankidraama. En pidä panttivanki- enkä konekaappausdraamoista. Niissä tapahtumat kulkevat aina samaa rataa: jotakuta kiristetään ja loppuratkaisu on ilmeinen: kone pääsee laskeutumaan ongelmitta. Luin äskettäin erittäin tylsän konekaappauskirjan (Panttivanki), joten odotukset eivät olleet nytkään korkealla. 

Fitzekin tähänastisista suomennetuista kirjoista olen pitänyt (Potilas, Matkustaja 23). Ikkunapaikka 7A ei valitettavasti ole parhaimmistoa teemansa takia. Konekaappauksen rinnalla kulkee monimutkaisuudessaan täysin epäuskottava sivujuoni. Kieroutuneita henkilöitä on liikaa. 

Lopussa Fitzek näyttää taas taitonsa ja kääntää kaiken uuteen kulmaan. 

Tämä on blogini tuhannes kirjapäivitys. 




sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Kari Levola: Harju

Levolan poliisisarja on sikäli mielenkiintoinen, että pääosassa hääräävä rikospoliisi Raistola on edelleen sairauslomalla. Sarjan ensimmäisessä osassa hän oli sydänleikkauksessa. Pienet terveysesteet eivät hänen tahtiaan hidasta, kun rikoksia pitää selvitellä ja rikollisia ottaa kiinni. 

Tällä kertaa Raistola on kuntoutumassa Punkaharjun kauniissa maisemissa samaan aikaan, kun presidentit Putin ja Niinistö samalla seudulla. Raistola joutuu tietenkin vedetyksi mukaan tapaamisen taustalla kuohuviin tapahtumiin. 

Kirja on hyvin ohut, vain puolentoistasataa sivua. Niinpä fokuksessa on Raistola ja hänen näkökulmansa tapahtumiin. Sivujuonia ei ole, eikä henkilöitäkään esitellä kuin kourallinen. Raistolasta lukisi mielellään pidemmältikin. Toisaalta on ihailtavaa, että kirjailija pystyy tiivistämään tapahtumat näin vähäiseen sivumäärään. 

On myös mukava välillä tarttua ohueen kirjaan ja tietää, että se on äkkiä luettu. Järkäleitä on kirjamarkkinoilla riittämiin. 




lauantai 25. joulukuuta 2021

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta

Taas yksi mitäänsanomaton ja muistijälkiä jättämätön joulukirja. Ehkä olisin pitänyt tästä enemmän, jos tämä ei olisi ollut jo neljäs joulukirja tässä joulukuussa. 

Hyvin ennalta arvattava juoni. Emily on menossa vanhempiensa luo Skotlantiin jouluksi ja on kutsunut mukaansa miesystävänsä, jota on tapaillut jo useita kuukausia. Lähdön alla käy ilmi, että mies onkin naimisissa. Koska Emily, perheensä mielestä ikuinen vanhapiika, on jo kertonut tuovansa miehen mukanaan, on hänen tekaistava itselleen miesystävä. Tähän sopii naapurin komea nuorimies ja lopun voikin arvata. 

Kirjan lukeminen tuntui suossa tarpomiselta, koska kaikki oli selvillä alusta alkaen. Piti vain odottaa, koska Emilyn valesulhanen paljastuu.

Emilyn perhe on hyvin räväkkä. Tällaisia perheitä kirjoissa harvoin tapaa, ainakaan joulukirjoissa. Kaikki ryyppäävät itsensä tajuttomaksi joka ilta. 

On kirjassa sentään muutama hauska kohta, jotka saivat aikaan spontaaneja naurunpyrskähdyksiä. 




tiistai 21. joulukuuta 2021

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Tapaamme taas Pollyn ja hänen kihlattunsa Huckleyn pienellä Mount Polbearnen vuorovesisaarella Cornwallissa. Kerrassaan idyllinen ympäristö. Harmi vaan, että vaikka Polly on saanut elämältä kaiken, mitä on tähän mennessä älynnyt toivoa, hän ei tunnu osaavan nauttia siitä. Koko ajan on kiire ja rahapula ja kylmä ja kaikki maailman murheet niskassa. Kirjan alku on suorastaan tuskastuttavaa luettavaa Pollyn tyytymättömyyden takia. 

Olin vähällä jättää kirjan lukemisen alkumetreille ja todeta, että Pollyn leipomoseikkailut on nyt nähty. Ei yhdestä pienestä leipomosta pienellä saarella tunnu riittävän loputtomasti ammennettavaa. Tai vetoisasta majakasta, jossa pari asustaa. 

Räikeän vastakohdan Pollyn ja Hucklen simppelille elämälle luovat heidän ystäväpariskuntansa Kerensa ja Reuben. Reuben on upporikas ja kerskuu sillä häpeilemättä. Kirjan juonena tuntuukin pitkään olevan se, että rikkaat maksavat köyhälle piikomisesta. Tämä ei oikein kanna eikä jaksa kiinnostaa.

Onneksi lopussa tulee uskomaton ja mahtipontinen loppuhuipennus. Se on liiankin överi, eikä sovi Pollyn ja Hucklen tyyliin lainkaan. Teemana on, että rahalla saa ja helikopterilla pääsee. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan, mutta muuten kirjassa ei kyllä joulunajan tunnelmaa luoda. Tämä onkin huonoin jouluteemainen kirja, mitä tänä vuonna olen lukenut. (Varasin monta jouluista uutuuskirjaa ja yllättäen sain ne kaikki joulun alla. Nyt on joulukirjaähky ja yksi vielä lukematta.)






sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Tommi Laiho: Uhanalaiset

Kirja on roikkunut lainapinossa, kunnes uusimiskynnys ylittyi ja nyt se oli luettava. En tiedä, miksi olen viivytellyt Uhanalaisiin tarttumista näin kauan. Ehkä se johtuu kansikuvasta, joka saa kuvittelemaan kirjan fantasiaksi. Kirjan nimikin on erikoinen.

Kirja ei kuitenkaan ole fantasiaa, vaan rikosromaani. Juoni on mielenkiintoinen ja omaperäinen Suomessa tapahtuvaksi epäselvien kuolemantapausten sarjaksi. Rikostutkija Karita Haapakoski alkaa selvitellä näitä kuolemantapauksia. Apunaan hänellä on poliisista psykologiksi siirtynyt ystävänsä Amina ja epämääräinen Juha, joka ilmestyy jostakin kuvioihin jäädäkseen. 

Uhanalaiset on hidasta luettavaa. Tapahtumat polveilevat ja kaikenlaisiin yksityiskohtiin paneudutaan huolella. Myös vanhojen kuolemantapausten selvittely on aikaaviepää. 

Uhanalaisissa on hyvää pohdintaa median roolista ennen ja nyt sekä siitä, miksi uutisissa on vain ikäviä asioita. Samoja ajatuksia olen itsekin pyöritellyt mielessäni. 

Kielellisesti kirja ei ole virheetön. Jumituin joksikin aikaa miettimään, mikä on vialla yhdyssanassa perunankylvö ja -nostoaikaan, ja miten sen voisi sanoa järkevästi (perunan kylvö- ja nostoaikaan). Kirjailijalla menevät myös koko ajan sekaisin Karitan siskontyttöjen Matildan ja Liinan nimet. Koska Liina on vasta vauva, hän tuskin kuljeksii milloin missäkin. 

Jotkut asiat tuntuvat jäävän vähän auki kirjan loppuessa. En silti panisi pahakseni, vaikka tapaisin tämän porukan seuraavassakin kirjassa. Kirja oli odotuksiani parempi.