Claire Douglas: Väärä sisar

Luin Douglasilta aiemmin kirjan Salaisuus talossa nro 9, josta pidin. Väärä sisar lähtee käyntiin paljon jähmeämmin. Se kertoo siskoksista, Alicesta ja Tashasta, jotka vaihtavat kotia viikon ajaksi kohtalokkain seurauksin. Siskosten perheessä on ollut kolmaskin tytär, joka katosi muutaman kuukauden ikäisenä. 

Alice jää miehensä kanssa hoitamaan Tashan ja tämän miehen kaksostyttäriä, kun Tasha miehineen suuntaa Alicen ylelliseen huvilaan Venetsiaan. Kotikylässä Chew Nortonissa tapahtuu ikäviä asioita, joita poliisi alkaa selvittää. Kirjan tapahtumat etenevät niin verkkaisesti, että meni pitkään, ennen kuin juonikuvio hahmottui minulle.  

Verkkainen vauhti jatkuu kirjan loppuun asti. Tapahtumat selviävät osittain, osa jää hämärän peittoon. Perheille on tapahtunut surullisia asioita, mutta onneksi kaikki ovat kovin anteeksiantavaisia. Syyllisiäkin on helppo arvailla, kun asiat junnaavat paikoillaan. Kirja ei ole aiemmin lukemani veroinen. 

Suomentanut Heli Naski

Jan-Erik Fjell & Jørn Lier Horst: Huuto

Fjellin ja Horstin yhteistyönä kirjoittama Huuto aloittaa Markus Heger -sarjan. Heger on vaihteeksi miespuolinen rikosaiheisen podcastin tekijä. Kirjoissahan aina rikosaiheisten podcastien tekijät näppärästi myös ratkovat ne rikokset, joista he puhuvat. Heger ei ole poikkeus. Tosielämässä tämä ei taida olla yhtä yleistä. Eihän rikostutkijoita kohta muuten tarvittaisi ollenkaan, kun podcastaajat marssittaisivat syylliset oikeuteen.  

Kun kaksi hyvää asiaa yhdistää, summana on harvoin jotain superhyvää. Kahden hyvän rikoskirjailijan yhdistäminenkään ei tuota ihan priimaa. Kirjassa on törkeän paljon kirjoitusvirheitä, eli oikoluku on tainnut jäädä tekemättä. Sen lisäksi asiat eivät aina ole loogisimmassa järjestyksessä tai jotain jää sanomatta, mikä viittaa siihen, että palasista on koottu valmis kirja eikä sitä ole sen kummemmin tarkistettu.  

Kirjan yllättävin käänne tulee ennen sivua sata. Harmillisesti loppu kirja ei kykene samanlaiseen hätkähdyttämiseen. Markus Heger on tyypillinen moniongelmainen sankaripäähenkilö. Aika usein, nytkin, tuntuu siltä, että paukkuja on uhrattu enemmän mahdollisimman särmäisen ja ongelmaisen sankarin luomiseen kuin itse juonen kehittelyyn. Kirjan nimeen viittaavat kohtaukset eivät vie juonta yhtään minnekään tai tee päähenkilöä yhtään kiinnostavammaksi. 

Kirjan lopussa pyritään nähtävästi nostamaan jännitystä monella vihjailevalla loppukohtauksella, jotka jäävät ilmaan leijumaan, kun päästään oikeaan loppukohtaukseen. Henkilöitä on aika lailla, ja välillä oli vaikea muistaa, missä yhteydessä joku oli aiemmin mainittu. Tyypillinen kahden kirjailijan kutomus, jonka langanpäitä ei kumpikaan jaksa tai viitsi sitoa siististi.  

Huuto ei siis ole mikään ylimaallinen lukukokemus kahdesta hyvästä kirjoittajasta huolimatta. Tekstin sujuvuus takkuaa pitkin matkaa. 

Suomentanut Anna-Maija Ihander

Holly Jackson: Vaikka henki menisi

Olen yrittänyt lukea Kiltin tytön murhaopasta, mutta se ei lähtenyt edes sen vertaa, että olisin tehnyt siitä päivitystä. Vaikka henki menisi on Holly Jacksonin ensimmäinen aikuisille kirjoitettu trilleri. Valitettavasti se näkyy joissakin asioissa.

Ensin vähän hämmensi se, että keskeiset henkilöt ovat vähän alle kolmikymppisiä, mutta käyttäytyvät kuin teinit. Sitten siihen tottui. Kirjailija on kirjoittanut niin monia teini-ikäisistä kertovia kirjoja, että ajatusmaailman naksauttaminen aikuistasolle ei ihan onnistunut. 

Kirjan alussa minulla oli myös vaikeuksia muistaa, kuka on tyttö ja kuka poika, kun alussa mainitut henkilöt ovat Jet ja JJ. Molemmat ovat mielestäni poikamaisia nimiä. Vanhana ihmisenä tykkään lukiessani tietää henkilön sukupuolen, jos tällä sellainen on. 

Joka tapauksessa Jet on siis nuori nainen, joka on muuttanut takaisin vanhempiensa nurkkiin asumaan. Hän joutuu pahoinpitelyn uhriksi ja saa kuulla kuolevansa viikon sisällä. Siitäpä riemastuneena hän kallo moneen osaan murtuneena ja kiinni ommeltuna lähtee kohti seikkailuja lapsuudenystävänsä Billin kanssa. Sekin ihmetytti, että jos Jet loukkaantui niin pahasti, miten hän jo leikkausta seuraavana päivänä on ihan kartalla kaikesta. Jet alkaa Billyn kanssa selvittää, kuka hänen kimppuunsa hyökkäsi, kun poliisi on kovin saamaton asian suhteen. Eli eivät yhdessä yössä ratkaisseet tapausta. 

Kritiikistäni huolimatta kirja on todella hyvä. Koska Jetillä on käytettävissään aikaa vain vähän, tapahtumat etenevät ripeästi. Surullisesta taustavireestä huolimatta kirjassa on paljon huumoria. Vaikka lopputulema tavallaan tiedetään alusta saakka, on olemassa pieni toivo siitä, että ehkä Jet sittenkin selviää. 

Suomentanut Leena Ojalatva

Alice Feeney: Rumankaunis

Olen lukenut Feeneyltä myös kirjan Kivi, paperi, sakset, josta pidin kovasti. Valitettavasti Rumankaunis ei ole yhtä jännittävä. 

Rumankauniin lukujen nimet ovat oksymoroneja, kuten rumankaunis tai yhden miehen orkesteri. Jokainen niistä toistuu myös kyseisen luvun tekstissä. Sinänsä ne ovat kuitenkin merkityksettömiä. 

Kirja kertoo kuuluisasta kirjailijasta, jonka vaimo yllättäen katoaa. Kun katoamisesta on kulunut vuosi, alkaa mies harhaisesti nähdä vaimoaan joka puolella. Ajattelin, että kirjan juoni vaikuttaa niin yksinkertaiselta, että siinä on pakko tapahtua jokin todella yllättävä käänne tai kirja on todella huono.

Tuli käänne, mutta se ei vienyt kirjaa parempaan suuntaan. Lopetus on kovin väkisinkeksityn oloinen. Toki muutenkin juoni kävi kökön tuntuiseksi kirjan edetessä. Oli nähtävissä, mitä tulisi tapahtumaan. 

Suomentanut Outi Järvinen

Jenny Colgan: Koti meren rannalla

Koti meren rannalla onkin harhaanjohtavasta nimestään huolimatta Skotlannin taivaan alla -sarjaa, jossa pöristellään pienillä lentokoneilla Skotlannin taivaalla. Sarjan aiemmat osat ovat Ihmeitä kesätaivaalla ja Onnen silmukoita. Tämä sarja on ollut mielestäni huonoin Colganin skottilaissarjoista. 

Ja niinhän siinä kävi, että tämä kirja ei lähtenyt liikkeelle ollenkaan. Päähenkilöinä ovat keski-ikäinen äiti ja varhaiskeski-ikäinen tytär, jotka eivät tule toimeen keskenään. Tytär menettää työnsä, ja koska hän on tuhlannut kaikki tienaamansa rahat, joutuu hän muuttamaan takaisin äitinsä luo. 

Kaikki henkilöt ovat höttöisiä ja epäkiinnostavia, eikä heistä saa tarttumapintaa. Paikalle ilmestyvistä miehistä ei pysty päättelemään, ovatko he äidin vai tyttären ikäluokkaa. Kumpikin kun on miestä vailla. Jätin kirjan kesken. 

Ì

Claire Lombardo: Onnen päiviä

Kun sain tämän tiiliskiven kirjaston varauslistaltani, ihmettelin, miksi olen tällaisen lainannut. Ei näyttänyt yhtään minun kirjaltani, vaan ulkonäkö voi pettää. Olen nähtävästi törmännyt tähän somessa ja varannut sen siksi.

Onnen päiviä kertoo avioparista, joka rakastaa toisiaan. David ja Marilyn rakastavat toisiaan niin paljon, että heidän tyttärensä Wendy, Violet, Liza ja Grace epäilevät jäävänsä toiselle sijalle. Kirja kertoo tämän perheen elämästä siitä saakka, kun vanhemmat löytävät toisensa ja rakastuvat. Lapsia syntyy ja kaikenlaista tapahtuu. Välillä ollaan nykyhetkessä ja välillä palataan menneiden vuosien tärkeisiin hetkiin. Tyttäret kasvavat aikuisiksi, löytävät omat tärkeät henkilönsä ja aloittavat omat elämänsä. 

Onnen päiviä on aivan täydellinen! En ole aikoihin lukenut mitään yhtä ihanaa. Kirjailija on loppusanojen perusteella kasvanut itsekin sisarusparvessa, joten hän osaa taitavasti kuvailla sisarussuhteiden välistä, räjähdysherkkää dynamiikkaa. Siskokset rakastavat ja vihaavat toisiaan. He riitelevät keskenään ja taas sopivat. Kirjan siskoksista häivähti mieleen Pikku naisten neljä sisarusta. Tosin siitä on kauan, kun olen Pikku naiseni lukenut, joten mielikuva voi olla väärä. 

Kirjan kieli on rikasta ja se on hyvin käännetty. Kertaakaan ei tarvinnut pysähtyä miettimään, mitähän tässä tarkoitetaan. Kirjassa on myös nokkelaa sanailua juuri sopivina annoksina.  Etenkin Wendy on ihanan paha suustaan. 

Olin kirjasta niin innoissani ja onnellinen, että halusin lukea kaikki muutkin Lombardon kirjoittamat kirjat. Takaliepeestä paljastuu, että valitettavasti tämä on hänen esikoisteoksensa. Erittäin hyvä sellainen. 

Suomentanut Terhi Vartia

Outi Hongisto: Hylätyt lapset

Esikoisdekkari aloittaa Halmeenkivi-sarjan. Halmeenkivet ovat yhtä kuin poliisiammattikorkeaan pyrkivä Tuukka ja hänen autismin kirjolla oleva isoveljensä Miikka. Kirjan alussa pojat muuttavat kaksistaan asumaan uuteen kerrostaloon Espoossa. Iältään he ovat luultavasti kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.  Vähemmän yllättävästi kaikki Tuukan tapaamat keskeiset henkilöt ovat myös tavalla tai toisella tekemisissä erityisten lasten tai nuorten kanssa, kuten hän itsekin.

Opettavainen kirjoitustyyli tuppaa ärsyttämään. Läpi käydään niin poliisikoulun tenttimateriaali rikospaikkatutkinnasta kuin perustiedot vainajan kuolinajan määrittelystä. Onneksi kirjan edetessä tapahtumat vievät voiton kirjaviisaudelta.

Kirjassa on myös aika paljon yhteensattumia. Pulaan joutunut kiinteistövälittäjä sattuu pyytämään apua poliisin urasta haaveilevalta Tuukalta, joka oitis alkaa riuskoin ottein toimia kuin poliisi. Tuukka solmii lankoja yhteen kuin vanha tekijä ja ratkaisee pari rikosta suit sait. 

Kirja on kuitenkin sujuvaa tekstiä ja juoni pysyy hyvin kasassa, joten lukeminen on miellyttävää Tuukan supersankariudesta huolimatta. 

Kirjailijan kirjoitustyyli on hyvin vetävä, ja kirja pitää tiukasti otteessaan. 

Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken

Olen lukenut kaikki Stroutilta suomennetut kirjat: Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista, Olive Kitteridge, Pikkukaupungin tyttö, Olive, taas, Voi William!, Lucy meren rannalla ja Burgessin pojat. Kirjoissa pyörivät pitkälti samat henkilöt, keskeisimpinä varmaankin Lucy Barton ja Olive Kitteridge. 

En oikeastaan osaa sanoa, mikä Stroutin kirjoissa niin viehättää. Ehkä se, että pidän kirjoista, jotka kertovat tavallisten ihmisten tavallisia tarinoita, jotka eivät kuitenkaan ole niin tavallisia. Stroutin kirjojen henkilöiden elämä on tai on aiemmin ollut yleensä jollakin tavalla kurjaa. Usein lapsuus on ollut ankea. Osa ponnistaa siitä huolimatta hyvään elämään, osasta tulee tarinoita, joista tässäkin kirjassa kerrotaan.

Haluan kuulla kaiken herätti halun lukea kaikki aiemmin lukemani Stroutin kirjat uudelleen. Ehkä teenkin sen kesälomalla. Niistä saisi varmaan aivan toisenlaisen otteen nyt, kun keskeiset henkilöt ovat tulleet tutuiksi. 

Suomentanut Kristiina Rikman

Joel Kangas: Kaltio

Kaltio jatkaa poliisi Mikkal Moilasen tarinaa, joka alkoi kirjassa Kaamos. Sana kaltio tarkoittaa lähdettä. 

Kirja jatkuu siitä, mihin edellinen jäi. Entinen poliisi Erik Kainulainen murhasi poliisin ja lähti pakosalle. Poliisi Mikkal Moilanen ottaa tapahtumien keskiössä olemisesta stressaantuneena aikalisän ja lähtee pohjoiseen tapaamaan siskoaan Sunnaa. Jostain syystä Mikkal, Sunna, Sunnan avomies ja yksi tuttu erämies lähtevät yhdessä muutaman päivän erämaavaellukselle. Heidän mielestään se on varmaan ihan looginen ratkaisu. 

Sielläpä puhelinten ulottumattomissa on sitten hyvä olla, kun alkaa sattua ja tapahtua. Mikkal on näkevinään ja kuulevinaan kaikessa ennusmerkkejä kunnon saamelaissukuisen tapaan. Ihmetyttämään jäi sekin, että Mikkal herää kirjan alkupuolella jokaiseen risahdukseen, mutta sitten, kun olisi saanut olla valppaana, nukkuu hän kuin uppotukki. Tietenkin, eihän muuten mitään pääsisi tapahtumaan. 

Kirjan lopussa on jännittävää takaa-ajoa ja murhaajan kiinniottamista yli valtionrajojen. Kuin ihmeen kautta poliisi aina saa vihjeen seuraavasta suunnasta, johon tähdätä. Loppu lässähti minun kohdallani pahasti, kun syyllinen osoittautui uppo-oudoksi tyypiksi. En muista häntä aiemmasta kirjastakaan. Saattoi hän silti siellä olla. Motiivit jäävät avoimiksi, ainakin minulle ja kirjan poliiseille. 

Tarina on siis aukkoinen ja kulkee kompuroiden. Kieli ei ole sujuvaa ja lukeminen takkuaa sen takia. Olisin halunnut pitää tästä enemmän. 

Kaisu Tuokko: Kosto

Päätin aloittaa Kaisu Tuokon Eevi Manner -sarjan sen ensimmäisestä osasta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kristiinankaupunkiin. Muistaakseni tämä on ensimmäinen lukemani kirja, jossa ollaan kyseisessä rannikkokaupungissa. Osa henkilöistä onkin suomenruotsalaisella rannikkoseudulla ruotsinkielisiä. 

Vaasassa yleensä työskentelevä rikostutkija Mats Bergholm palaa kotikaupunkiinsa tutkimaan nuoren miehen kuolemaa. Paikallislehden toimittaja Eevi Manner on tietysti kiinnostunut samasta tapauksesta. Lukijalle selviää, että Matsilla ja Eevillä on nuoruudessaan ollut sutinaa. Niin pitkälle ei kirjassa ehditä, että selviäisi, mikä nuoret aikoinaan erotti. Molempien menneisyydessä on muitakin asioita, joista vihjaillaan tuon tuosta, mutta koskaan niitä ei kokonaan avata. Osa luvuista on jonkun päiväkirjaa, josta ei siitäkään kerrota, kenen se oikeastaan on. Lukija saa tyytyä omiin päätelmiinsä. Tässä kohtaa tekisi mieli sanoa: ei näin. Joitakin lankoja olisi hyvä solmiakin kirjan lopussa. 

Kirjan lukeminen eteni nopeasti ja jännitys syyllisen selviämisestä säilyi lähes loppuun saakka. Poliisit on kirjassa kirjoitettu kovin inhimillisiksi, niinpä heillä nousee herkästi tippa silmäkulmaan. Päähenkilö Eevikin vaikuttaa helposti järkyttyvältä, tosin syy jää arvailun varaan. Esikoisdekkariksi kuitenkin kelpo suoritus.

Taidan lukea seuraavankin osan. 

Claire Douglas: Salaisuus talossa nro 9

En ole aiemmin lukenut Claire Douglasin kirjoja, mutta yllätyin positiivisesti. 

Saffy ja Tom, kaksivitonen aviopari, asuvat Saffyn isoäidin omistamassa talossa maaseudulla. Pariskunta odottaa ensimmäistä lastaan. Talossa on meneillään remontti, kun pihalta löytyy luuranko. Tai oikeastaan kaksi. Luurangot osoittautuvat vuosikymmeniä vanhoiksi henkirikoksen uhreiksi. 

Saffy alkaa miehensä kanssa selvitellä, kuka asui talossa murhien aikaan. Saffyn isoäidillä on muistisairaus, joten keskustelu hänen kanssaan on haastavaa. Saffyn äiti Lorna saapuu Espanjasta myös paikalle. Tarina liikkuu kolmen sukupolven naisten ympärillä. Sitä kerrotaan vuoroin kunkin näkökulmasta. 

Juoni kulkee kivasti ja loppupuolella tulee hyvin yllättävä käänne, jota en osannut arvata. Tarina on kokonaisuudessaan jännittävä, vähän trillerimäinen, mutta kuitenkin lämminhenkinen. 

Suomentanut Heli Naski

Anders de la Motte: Ruostemetsä

Ruostemetsä on Kadonneet sielut -sarjan kolmas osa. Sarjan aiemmat osat ovat Keräilijä ja Lasiprinssi. 

Sarjan kiehtovin hahmo on itseoikeutetusti sen keskeinen henkilö, rikostutkija Leo(nore) Asker, joka on siirretty kellarikerrokseen tutkimaan jotain vielä vaikeammin selvitettävää kuin kylmenneet tapaukset. Harvemmin kellariin asti edes mitään selvitettävää valuukaan. Kadonneilla sieluilla tarkoitettaneen Askerin kellarialaisia, jotka on karkotettu sinne syystä tai toisesta. Askerin kohdalla syynä on hänen exänsä Jonas, joka vei paikan vakavien rikosten osaston pomona Askerin nenän edestä ja pyyhki Askerin pois silmistään. 

Kun Asker saa tehtävän selvitettäväkseen, hän ei luovuta, ennen kuin on tiimeineen ratkaissut sen. Tiimikin on alkanut pikkuhiljaa oppia Askerin tavoille ja homma luistaa. Asker on aivan loistava sankaritar. Hän ei pelkää mitään eikä ketään, eikä silti kersku sillä edes itsekseen. Hän vain murskaa neniä, potkii munille ja ammuskelee mennessään. 

Askerilla on nuoruudenaikainen ystävä, professori ja urbaani löytöretkeilijä Martin Hill, josta on aina yllättävästi apua tapausten ratkomisessa. Askerin ja Hillin suhde olisi Facebookissa 'vaikeasti määriteltävä'. Eikä se tunnu etenevän yhtään. 

Kirja luisti kuin ajatus. Ja lopun perusteella jatkoa on odotettavissa. 

Suomentanut Aki Räsänen

Kale Puonti: Mikke

Mikke on nasevasti nimettyjen Pasilan Myrkky -sarjan kirjojen kahdeksas osa. Aiemmat osat ovat Manni, Milo, Saarni, Aribo, Fadi, Joni ja Topi. Kaikki nimihenkilöt ovat olleet miehiä. 

Mikke on niin ajan hermolla kuin kirja voi olla: kertomus alkaa räjähtävästi, kun pari nuorta ruotsalaispoikaa on värvätty 'crime as a service' -tehtäviin Helsingissä räjäyttämään erään Miken kämppä. 

Mikke on köyhissä oloissa kasvanut miehenreppana, jolta ei tunnu mikään onnistuvan. Aika usein bisnekset menee puihin syystä tai toisesta. Mikellä on hyvä kaveri Antti, joka joutuu pulaan, kun Mikke pyytää kyytiä parin paketin noutoon. Erehdyksessä Mikke saakin ison huumelastin, joka päätyy poliisin käsiin Antin sormenjälkien kera. Mikke on muutenkin sotkenut Antin nimen kuvioihin, ja lopputulemana Antti päätyy vankilaan. 

Kirjan todellinen sankari on Antti. Nimikin on rehti ja suomalainen. Antti ei vasikoi kaveristaan, vaan kärsii rangaistuksensa, vaikka syyllistyi vain kaverin auttamiseen. Antilla on tyttöystävä Piia, joka odottaa Anttia vankilasta. 

Kirjassa seurataan rinnan Miken toilailuja, Antin vankilaelämää ja poliisin yrityksiä suitsia alati kasvavaa huumekauppaa. Sivuhenkilönä on kaunis kympin tyttö Netta, joka on jäänyt koukkuun peukkuun. Näistä aineksista keittyy kiinnostava kirja, jonka lopputulosta ei malta odottaa. Kuten tavallista, tarvitaan Karhu-ryhmää, ennen kuin loppu saadaan kirjoitettua. 

Yhden keskeisen henkilön vaiheet päättyvät suorastaan liikuttavalla tavalla. Joskus käy hyvinkin.

Yrsa Sigurđardóttir: Löydän sinut

Löydän sinut on Musta jää -sarjan kolmas osa. Sarjan aiemmat osat ovat Näen sinut ja Muistan sinut. Sarjan keskeiset henkilöt ovat poliisit Týr ja Karó sekä oikeuslääkäri Iðunn. Kolmikko tulee hyvin toimeen keskenään, koska kaikilla on omat salaisuutensa. Olen edellisen kirjan arviointiin kirjoittanut "Iðunnin elämä muuttuu kirjan lopussa ihanasti." Valitettavasti tässä kirjassa tähän ihanuuteen ei palata, enkä muista yhtään, mitä se mahtoi olla. 

Kirjan tapahtumat pyörivät kahden naapuruksina asuvan pariskunnan riitojen ympärillä. Poliisi kutsutaan paikalle tuon tuosta selvittämään tehtyjä kolttosia. Toisaalla nuori nainen lähtee keikkahommiin kalastusalukselle kokiksi. Lukijan on vaikea samastua siihen, että naisen mielestä kyseessä on suorastaan tuottoisa unelmaduuni. Kun vielä jätteiden lajittelukeskuksessa tehdään yllättävä luulöytö, on lankojen solmimisessa jo kova työ. 

Kaikki rinnakkain kulkevat tarinat etenevät hurjaa vauhtia ja eskaloituvat jännittäviin tilanteisiin. Lukijan on hotkittava kirja mahdollisimman nopeasti, jottei tipahda kärryiltä. Jälkisanoissa lukijalle tarjotaan harvinaisena herkkuna jälkiruoka: loputkin langat solmitaan.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa. 

Suomentanut Marjakaisa Matthìasson

Sofie Sarenbrant & Carina Bergfeldt: Pitkäperjantai

Parivaljakko Sarenbrant ja Bergfeldtiltä on aiemmin ilmestynyt Frida von Engen -sarjassa kirja Syntymäpäivä. 

Frida von Engen on tv-juontaja, jolla on oma perjantai-illan talk show Frida-y. Edellisen kirjan tapahtumien jälkeen Fridan show on ollut tauolla, mutta nyt esitykset alkavat taas. Fridan ex-miehen Tedin uusi rakas Pernilla työskentelee Fridan kuvausassistenttina. Naisten välit eivät ole parhaat mahdolliset em. syystä. 

Kauden ensimmäiseen lähetykseen on kutsuttu mielenkiintoisia vieraita, mutta joukkoon puikahtaa myös kutsumaton vieras, joka haluaa jotakin yhdeltä läsnäolijoista. Tilanne eskaloituu veriseksi ja jännitys tiivistyy kirjan loppua kohti. 

Tapahtumat tihenevät ja lukeminen muuttuu hyvin intensiiviseksi, kun vuorotellen ollaan studiossa ja sen ulkopuolella. Luvut on nimetty sen mukaan, kenen näkökulmasta tapahtumia katsellaan, muttei kuitenkaan henkilöiden nimillä vaan ammateilla. Se on ärsyttävää, koska kaikki ammatit kuulostavat kovin samantapaisilta, kun yrittää miettiä, kuka tämä juontaja/kuvausassistentti/harjoittelija/toimittaja/hoitaja/mikälie olikaan. Henkilöt jäävät myös vähän etäisiksi, eikä Fridan tai Pernillan mahdollinen kohtalo paljon hetkauta lukijaa. Enemmän kiinnostaa, mitä toimittaja Nilon elämässä tapahtuu. Hänen hahmoonsa on sentään saatu puhallettua vähän elämää. 

Kirjan lopussa luodaan koukku jatkolle: niin Nilo kuin Fridakin jäävät pohtimaan kuulemiaan asioita. 

Suomentanut Iina Quist

Jørn Lier Horst: Petturi

Petturi on William Wisting -sarjan 16. osa. Alempana luettelen sarjan aiemmat osat. Juuri, kun sarja alkoi junnata paikoillaan, tulikin ihan erilainen kirja. 

Kirja alkaa lennokkaasti suuren mutavyöryn myötä. Se imaisee heti mukaansa, koska luonnonkatastrofit ovat aina kiinnostavia, ja mutavyöryistä on saatu lukea uutisistakin. Mutavyöry paljastaa ruumiin, joka on kuollut jo ennen onnettomuutta. Ampumisen uhri taas liittyy rikoksiin, joita on tapahtunut Ruotsissa ja kohta tapahtuu Norjassakin.

Wistingin henkilökohtainen elämä sotkeutuu pahemman kerran tapahtumiin. Tällä kertaa se ei johdu Line-tyttären työstä, koska hän ei ole enää toimittaja. Wisting joutuu miettimään, mitä kaikkea on valmis uhraamaan rakkaansa tähden. Kaiken, tietenkin. 

Kirja etenee vauhdikkaasti loppuun saakka ja vasta sitten lukija voi huokaista. 

Nøkkelvitnet, 2004 (suom. Avaintodistaja, 2022)

Felicia forsvant, 2005 (suom. Kadonnut Felicia, 2022)

Når havet stilner, 2006 (suom. Hiljainen meri, 2023)

Den eneste ene, 2007 (suom. Yksi ja ainoa, 2023)

Nattmannen, 2009 (suom. Yömies, 2024)

Bunnfall, 2010. (suom. Hylkiöt, 2019)

Vinterstengt, 2011. (suom. Suljettu talveksi, 2015)

Jakthundene, 2012. (suom. Ajokoirat, 2016)

Hulemannen, 2013.  (suom. Luolamies, 2017)

Blindgang, 2015. (suom. Tulikoe, 2018)

Når det mørkner, 2016. (suom. Pimeä laskeutuu, 2022)

Katharina-koden, 2017. (suom. Koodi, 2020)

Det innerste rommet, 2018 (suom. Korpimaja, 2018)

Illvilja, 2020 (suom. Pahan otteessa, 2023)

Ärende 1569, 2021 (suom. Tapaus 1569, 2024)

Gränslös, 2023 (suom. Lumen peittämä, 2025)

Suomentanut Päivi Kivelä

Emelie Schepp: Toinen minä

Toinen minä on kahdeksas Jana Berzelius -sarjan kirja. Aiemmat kirjat ovat: Ikuisesti merkitty, Valkoiset jäljet, Hidas kuolema, Kadonnut poika, Jaakko kulta, Yhdeksän elämää ja Karhu nukkuu. Olen aiemmin sanonut kaiken mahdollisen tästä sarjasta, joten kannattaa käydä lukemassa nuo aiemmat postaukset alkajaisiksi. 

Tämän uusimman kirjan loppupuolella syyttäjä Jana Berzeliusta, joka on taas menneisyytensä takia hämärähommissa, ammutaan. Innostuin jo, että nyt kirjailija lopettaa tämän sarjan tyylikkäästi. Mutta ei. 

Norrköpingin poliisilla on ihan mielenkiintoinen kaksoismurha selviteltävänään. Silti Janan menneisyys ja vaikea suhde lapsesta saakka tuntemaansa toiseen entiseen lapsisotilaaseen Daniloon vievät eniten tilaa. Jana ja Danilo ovat olleet koko sarjan ajan tukkanuottasilla yrittäen vuoroin ottaa toisiaan hengiltä. Janalta kuluu paljon energiaa ja aikaa menneisyytensä peittelyyn. Jos totuus paljastuisi, ura syyttäjänä olisi mennyttä. Vaikka Jana jättää joka kirjassa jälkeensä enemmän tai vähemmän ruumiita, ei kukaan koskaan yhdistä niitä häneen. 

Olen aiemmin yrittänyt selvittää, onko poliisi Mia lintu vai kala. Edellisessä kirjassa hän oli jo suht normaali rakastumisensa myötä. Vaan eipä ole enää, kun mustasukkaisuus nostaa päätään. 

Aion lukea tätä sarjaa, kunnes näen, miten se päättyy. Ihan vain uteliaisuudesta. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Denise Rudberg: Killer Queen

Rikospoliisi Karin Johansson jatkaa tutkimuksia tässä Dancing Oueen -kirjan jatko-osassa. Edellinen kirja loppui ikävästi aivan tapahtumien keskipisteeseen, josta tämä suoraan jatkuu. Enpä muista kyllä yhtään enää, mitä siinä tapahtui. Vaikka aiemman kirjan tapahtumia ei suoranaisesti kerrata, pääsin yllättäen äkkiä juoneen mukaan. Vain pari ensimmäistä sivua yritin miettiä, mitä aiemmin tapahtuikaan. 

Kirjan tapahtuma-aika on vuosi 1976. Karin Johansson työskentelee Tukholman poliisissa ja joutuu mukaan murhatutkintaan. Karin työkavereineen ovat moniulotteisia ja kiinnostavia henkilöitä. Karinin yksityiselämässäkin tapahtuu: puoliso Bengt-Åke sairastuu vakavasti. Poliisin arkistossa työskentelevän Agnetan elämäkin toistaa hyvin ajankuvaa. 

Aika ennen kännyköitä näkyy monella tavalla. Sairaalassa vastattiin lankapuhelimella tehtyihin potilastiedusteluihin vain tunnin ajan päivässä. Jopa työkiireessä ajava poliisiauto pysäytetään puhelinkopin tuntumaan ja soitetaan sieltä esimiehelle lisätietoja varten. 

Kirja kulkee todella vetävästi ja loppuu ihan liian nopeasti. 

Mielenkiintoista on, että Tukholmassa puuhataan kuninkaallisia häitä armon vuonna 1976. Kaarle Kustaa (kuten olen häntä lapsuudessani oppinut kutsumaan) ja Silvia ovat siis olleet naimisissa kohta 50 vuotta. 

Suomentanut Anu Koivunen

Lisa Jewell: Älä päästä häntä sisään

Tasaisesti etenevä, tyypillinen Auervaara-tarina. Nick hurmaa naisia ja vie näiden rahat. Välillä mennen jopa äärimmäisiin keinoihin. Paikoitellen tuntuu suorastaan pitkästyttävältä lukea ties kuinka monetta kertaa vaimon ihmettelystä, missä mies taas mahtaa viipottaa. Toisenlaisella fontilla painetuissa kappaleissa Nick kertoo omasta näkökulmastaan touhuistaan. 

Tästä kirjasta on vaikea keksiä mitään sanottavaa. Niin tasaisen tylsä se on. Loppua kohden tahti tiivistyy, mikä tuntuu omituiselta, kun kaikki yhdentekevä on kerrottu piinaavan tarkasti. Sitten onkin tapahtunut kaikenlaista, mitä ei ole avattu lainkaan. Lorun loppukin on kovin tavanomainen. Epilogi sentään pelastaa vähän.

Hämmentävää on se, että niin tosielämässä kuin tässä kirjassakin naiset ovat valmiita syytämään rahansa ihmiselle, jota eivät edes kunnolla tunne. 

Suomentanut Karoliina Timonen

Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

Kiinnostavia nuortenkirjoja tulee jatkuvasti vastaan työn puolesta. Harmaja luode seitsemän osoittautui kiinnostavaksi, mutta petyin siihen, että kirja jää täysin kesken. 

On huono idea rakentaa nuortenkirja sellaiseksi, että mikään ei tule "valmiiksi" kirjan lopussa. Moni nuori lukee vain sen yhden kirjan, kun koulussa on pakko. Jos se ainoa luettu kirja jää täysin kesken, ei nuori saa kokemusta kokonaisen kirjan lukemisesta, eikä ehkä tartu senkään vertaa toista kertaa kirjaan. Aika harva viitsii etsiä seuraavan osan käsiinsä ja lukea senkin, jotta pääsee selville, miten kaikille käy.

Kirja kertoo kilpapurjehtija Eetusta, jonka äiti on kadonnut avovesiuinnilla Itämeren rannalla. Eetun isä uppoaa suruunsa, ja Eetu joutuu huolehtimaan ensimmäisen luokan aloittavasta pikkusiskostaan Islasta samalla, kun yrittää hoitaa oman ensimmäisen lukiovuotensa. Eetun oma purjehdusharrastus on jäänyt, koska isällä ei ole varaa rahoittaa kilpailumatkoja, vaikka Eetu onkin hyvin lahjakas. Eetu on sen sijaan alkanut valmentaa nuorempia purjehtijoita. 

Eetulla on aavistus, että äiti ei ole kuollut, vaan hänelle on tapahtunut jotakin. Tämä selvittely jää puolitiehen kirjan loppuessa. Myös Eetun kaverisuhteet ovat tuulisia, eikä niihinkään tule selvyyttä tässä kirjassa. Ilmassa on myös vihjailua siitä, kenestä Eetu oikeasti tykkää, mutta sekin jää hyvin häilyväksi vihjailuksi.  

Kirjassa on vahvasti Itämeren suojeluun viittaava teema. Ensimmäisen vuoden lukiolaiset tekevät varsin vaativaa tutkimusta Itämeren saastumisesta. Kirjan ydinnuoriso koostuu purjehtijoista, joten Itämeren tila tietysti kiinnostaa heitä erityisen paljon. 

Kirjan jatko-osa on nimeltään Bengtskär itä kahdeksan ja se pitää tietysti lukea nyt myös.