sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Kirja on Gerhardsenin Hammarby-sarjan toinen osa. Rikoskomisario Conny Sjöberg joutuu tiiminsä kanssa selvittämään kahta murhaa. Yllätyksettömästi tapaukset kietoutuvat toisiinsa. 

Gerhardsen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, mutta jokin kirjassa tökkii. Henkilöitä on paljon, ja välillä mainitaan nimiä, joita en muista aiemmin nähneeni lainkaan. Henkilöistä puhutaan milloin etu-, milloin sukunimellä, ja kun he eivät kovin tuttuja ole, se sekoittaa entistä enemmän. Henkilöt jäävät etäisiksi, koska heidän ajatuksiaan ei avata. 

Juoni on ihan hyvä, mutta tapahtumien selvittely lähinnä pitkästyttävää, koska lukija tietää jo, mitä seuraavaksi tulee luultavasti tapahtumaan. Sarjan edellisen osan, Piparkakkutalon, perusteella pidin Conny Sjöbergia sympaattisena. Tässä kirjassa turha sympaattisuus karisee ja Sjöberg osoittautuu tyypilliseksi mieheksi. 

Kirjan nimi Tuhkimotytöt on omituinen, eikä se viittaa oikein mihinkään. Alkuperäisteoksen nimi on Mamma, pappa, barn, joka sekin on vähän kummallinen. 

Ärsyttämään jäi, että useampi henkilöistä eli vähintäänkin arveluttavissa olosuhteissa poliisin tieten, mutta poliisi ei pannut rikkaa ristiin parantaakseen tilannetta. 




perjantai 24. syyskuuta 2021

Tuire Malmstedt: Lasitarha

Olipas kimurantti juoni! Suhtauduin kirjan alkupuolella juonenkulkuun varsin skeptisesti, koska keskeisiä henkilöitä on niin paljon, ja jokaisella omat ongelmansa. Kirjan kantava teema tuntuu olevan yksinäisyys. Keskeiset henkilöt ovat yksinäisiä, kuka mistäkin syystä, eikä kontaktia muihin oikein osata ottaa. 

Kirja esittelee kaksi uutta rikostutkijaa, Helsingistä takaisin kotiseudulleen Jyväskylään muuttaneen Elmo Vauramon ja hiljaisen Matilda Metson. Elmon traumojen syy paljastuu tässä kirjassa, Matildan jää seuraavaan osaan. Matilda on keskeinen henkilö, mutta sivuroolissa, eikä hänestä kerrota juuri mitään. 

Minua aina ärsyttää, kun dekkareissa uhrin tai vastaavan ajatukset on painettu omiksi luvuikseen kursiivilla, koska kursiivia on hankala lukea. Tässä kirjassa ne ovat ihan normaalilla fontilla, omana lukunaan kylläkin. Mutta tämä kyllä kirkastaa minulle, miten tärkeää on erottaa uhrin ajatukset kirjasintyypillä muusta kerronnasta. Tavallaan fontin muuttuminen kertoo myös, että aika tai paikkakin muuttuu. 

Miespääosan esittäjä Elmo sitaisee hiuksensa pari kertaa myötähäpeää herättävästi manbunille. Suosikaamme kaunista suomen kieltä, kun ei ole kyse edes henkilön repliikistä, vaan leipätekstistä. 

Yksi keskeisistä henkilöistä, Lilja, on kuuro ja kommunikoi viittomakielellä. Tämä antaa mielenkiintoista lisäväriä. Kirjoissa harvoin on aistivammaisia henkilöitä tärkeissä rooleissa. 
Kirjailijalle käy tosin kömmähdys: Kuuro Lilja muuttuu yhtäkkiä kuulevaksi kirjan loppupuolella yhden sivun ajaksi. Hän kuulee miehensä sanovan jotakin, ja hetkeä myöhemmin mies puhuu hänelle hänen selkänsä takana. Luulin ensin, että tämä kuuluu juonikuvioon ja Liljan kuulo yllättäen palautuu. Niin ei kuitenkaan käy, vaan kirjailija on vain unohtanut hetkeksi, että Lilja ei kuule. 

Erinomainen uuden Metso&Vauramo-sarjan avaus. Odotan mielenkiinnolla jatkoa. 




keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Eppu Nuotio: Niin kuin vierasta maata

Menin vipuun ja luulin, että tämä on dekkari. Eipä ollutkaan, vaan rakkaushömpötystä ja vielä sangen tyhjänpäiväistä sellaista. Onneksi kirja on ohut. 

Kirjan päähenkilöitä ovat Markus ja Henrietta eli Henni, jotka tapaavat sattumalta. Molemmat ihastuvat toisiinsa siinä silmänräpäyksessä, ja seuraa sarja sattumanvaraisia kohtaamisia, kunnes kumpikin myöntää tunteensa. Päähenkilöt jäävät jotenkin ohkaisiksi, kylmän tuntuisiksi. 

Markus vaikuttaa selvästi rakastuneemmalta kuin Henni, eikä sellainen tiedä koskaan hyvää. Hennillä puolestaan on elämälleen selvät sävelet, ja Markuksen tulisi vain asettua kiltisti paikoilleen. Sopueutumisvaikeuksia tuottaa sekin, että toinen on hyvätuloinen ja varakkaasta suomenruotsalaisperheestä, toinen virkamiehen palkalla kitkutteleva maalaispoika Mikkelin takamailta. 

Kirja kertookin ehkä siitä, miten vaikeaa rakastuminen siten, että mukautuu toisen elämään, on aikuisena, kun oma elämä on jo rakennettu. Vaikka kirjassa rakastutaan, ei silti olla valmiita tekemään myönnytyksiä suuntaan tai toiseen. 

Kirjan tavoite jäi arvoitukseksi. Nähtävästi se on tarkoitettu kevyeksi välipalaksi. Kirja sopisi hyvin naistenlehden jatkoromaaniksi, sikäli kuin niissä sellaisia vielä on. 




tiistai 21. syyskuuta 2021

S. J. Bennett: Windsorin solmu

Kirja aloittaa uuden sarjan Hänen majesteettinsa tutkimuksia, jonka pääosassa toden totta on Englannin kuningatar Elisabet II. Kirjassa esiintyy monia suomalaisillekin tuttuja hoviin liittyviä henkilöitä. Osaa en kuitenkaan tunnista, kun en kuninkaallisten elämää sen kummemmin ole seurannut. Onkin vaikea tietää, ketkä henkilöistä ovat keksittyjä ja ketkä oikeasti olemassa. 

Lukukokemusta himmensi huomattavasti luokattoman huono oikoluku. Kirjassa on henkilö nimeltä Gavin Humphreys, ja hänen nimensä oli kirjan alkupuolella kirjoitettu koko ajan väärin. Se oli vuoroin Humphrey ja vuoroin Humphreys. Todella ärsyttävää. 

Hänmennystä herättää myös venäläispariskunnan sukunimi Peyrovski, joka vaikuttaa kirjoitusvirheeltä. Liekö tämä englantilaisittain kirjoitettu Petrovski vai joku muu älynväläys. Olisi sen kai voinut kirjoittaa suomalaisille tutummin Petrovski

Aluksi kuningatar tuntuu kovin etäiseltä, samoin muut hahmot. Vähitellen Hänen majesteetistaan muodostuu kuitenkin inhimillinen ja lämminhenkinen kuva. Kuningattaren salainen pikku pahe on ratkoa kaikessa hiljaisuudessa hoviin liittyviä rikoksia. Tällä kertaa Windsorin linnassa tapahtuu murha. Toki sitä poliisikin selvittää, mutta kovin avuttomasti kuningattareen verrattuna. Iäkkään kuningattaren apuna toimii hänen sihteerinsä Rozie. 

Rozie on jännittävästi tummaihoinen nuori neitonen, jolla on selvittelytyössä hyötyä myös armeijataustastaan. Rozie ja kuningatar lähestulkoon ystävystyvät, mikäli sellainen on mahdollista. 

Kirjailija lienee kirjoittanut kirjansa kieli keskellä suuta, jotta ei tulisi vahingossakaan loukanneeksi kuningatarta. Juonellisesti kirja on varsin mitäänsanomaton. Sen anti onkin enemmän siinä, että se päästää tirkistelemään hovin elämää. 

Kirja on luokiteltu nuorten aikuisten romaaniksi. Sitä suuremmalla syyllä käännöksen ja painojäljen pitäisi olla moitteetonta. 






lauantai 18. syyskuuta 2021

Anders Roslund: Levon hetki nyt lyö

Komisario Ewert Grens jatkaa herkeämätöntä rikollisten jahtaamista. Jälleen kerran hän pyytää ja vaatii avukseen mestarisoluttautuja Piet Hoffmanin. 

Kuten monesti olen todennut, yleensä yhden kirjoittajan kirjat pysyvät paremmin kasassa kuin kahden. Ewert Grens -sarjassakin tapahtui huomattava laadunparannus, kun Roslund alkoi kirjoittaa niitä yksin. 

Tämän kirjan aihepiiri on vastenmielinen. Se liittyy lasten hyväksikäyttöön ja hyväksikäyttäjien kiinniottamiseen. Grens pakotetaan lomalle, jonka aikana hän nappaa laajan pedofiiliringin. 

Kirja on hyvin intensiivinen. Se on luettava nopeasti loppuun, jotta näkee, miten käy. Se on luettava nopeasti myös siksi, että pääsee aiheesta eroon. 




perjantai 17. syyskuuta 2021

Anni Kytömäki: Margarita

Kerrankin tartuin minäkin Finlandia-voittajaan. Margarita on mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan loppupuolesta ja sen jälkeisestä ajasta muutaman aikalaisen näkökulmasta. 

Senni asuu maaseudulla, pienessä kylässä. Kylän elämänmenoa pyörittää kesäisin auki oleva kylpylä, jossa Sennikin työskentelee. Hieroja-isä on kouluttanut Sennin seuraajakseen. Isä tuntuukin aina olevan selän takana kommentoimassa Sennin ajatuksia ja tuputtamassa ohjeitaan, vaikka on jo edesmennyt.

Sennin elämänvalinnat tulevat annettuina, muiden sanelemina. Isä, äiti, juhannusyön muukalainen. Senni tekee sen, mitä ajattelee häneltä odotettavan. 

Keskeisiä teemoja ovat sota ja siitä selviäminen sekä jokisimpukoiden kohtalo. Olen sen verran suoraviivainen lukija, että ohitan sujuvasti pitkät luontokuvaukset. Niinpä raakkuparan elämäntarina ei herättänyt minussa suuria tunteita. 

Kirjan loppupuolella ihmettelin, miksi tämä vielä jatkuu, vaikka salat ovat paljastuneet ja kaikki on paketissa. Lopun tapahtumat tuntuivat turhalta venyttämiseltä. Raakun mielestä se ei varmaan ollut turhaa.

Kirjan tapahtumat on kuvattu kiinnostavasti ja siinä on menneen ajan henki. Klassikko jo syntyessään.




lauantai 11. syyskuuta 2021

Jørn Lier Horst: Korpimaja

Horstin päähenkilö William Wisting on samansorttinen rauhallinen poliisimies kuin Jari Salosen Zetterman. Miellyttää minua suuresti. 

Yleensä Wistingillä on apunaan toimittajatyttärensä Line, joka tunkee nenänsä joka paikkaan. Ja taas kerran tässäkin kirjassa Line joutuu kiipeliin, josta hänet pelastetaan viime hetkellä. Tai ainakin sinnepäin. Olisi virkistävää, jos Line ei joskus joutuisi pulaan selvittäessään poliisille kuuluvia tehtäviä.

Muuten Korpimajassa on mielenkiintoinen juoni, ja toimittajan työskentely täydentää mukavasti poliisin työtä.




maanantai 6. syyskuuta 2021

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun

Kirja kuuluu sarjaan, jossa julkaistaan Agatha Christien kehittämän Hercule Poirot -salapoliisin uusia seikkailuja vanhojen Christien kirjojen hengessä. Tässä kirjassa onkin vahva aikalaistunnelma Christien alkuperäisten teosten ajalta. Kääntäjä on hyvin tavoittanut ajan hengen mukaisen kielen. 

Juonta ei paljon kannata avata, jottei paljastu liikoja. Poirot ja Scotlan Yardin edustaja Edward Catchpool, joka toimii myös kirjan minäkertojana, kutsutaan maaseudulle ratkaisemaan murhatapausta. Syyllisiä on tarjolla kosolti, samoin murhan tunnustajia. Poirot nokkelasti selvittää tapauksen Catchpoolin ihmetellessä vieressä. 

Erittäin onnistunut Christie-jäljitelmä. 




lauantai 4. syyskuuta 2021

Elizabeth Strout: Olive, taas

Olive Kitteridge on entistä vanhempi eläkkeellä oleva matematiikan opettaja. Toisin kuin aiemmassa kirjassa, Olive Kitteridgessä, jossa tarinoita kerrottiin Oliven ympäriltä Oliven ollessa vain sivuroolissa omassa elämässään, tässä kirjassa Olive on vahvasti pääosassa. 

Oman lukunsa saavat myös Stroutin kirjoittaman Pikkukaupungin tyttö -kirjan Isabelle ja Amy, jotka käväisevät tässäkin kirjassa. Kuten edellisessä Olivesta kertovassa kirjassa, tässäkin kirjassa on paljon henkilöitä. Hyvin paljon. Tällä kertaa pitäisi vielä muistaa, onko heidät kenties mainittu aiemmassa kirjassa ja missä yhteydessä. 

Kirja kattaa koko Oliven loppuelämän, ja se etenee hyppäyksittäin. Lukujen välillä voi olla kulunut useampi vuosi, ja Oliven elämässä tapahtunut kaikenlaista. 

Olive on edelleen töykeä ja suorasanainen muille ihmisille. Hämmästyttää myös hänen menneisyytensä opettajana, kasvatusalan ammattilaisena, kun seuraa, kuinka hän kohtelee elämässään piipahtavia lapsia. 

Olive on ollut elämässään aika yksinäinen, kenties juuri töksähtelevän luonteensa takia. Olive on myöskin tarkka siitä, kenet hyväksyy tuttavakseen. Elämänsä loppupuolella Oliven elämään tulee uusia ihmisiä, joiden seurassa Olive tuntuu ymmärtävän jotain itsestäänkin. Ja siitä, miksi elämä meni siten kuin se meni. 




lauantai 28. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: Timantti ja ruoste

Yksityisetsivä ja vanhan tavaran kauppias Valo Kurjesta kertovan sarjan kolmas osa on paksumpi kuin sarjan aiemmat osat, ja samalla rakenteeltaan vähän erilainen. Tällä kertaa tutkittava tapaus ei tule Valon luo, vaan Valo menee sen luo lähtiessään kesäksi maalle kumppaninsa kanssa. Mitään tapausta ei oikeastaan edes ole, ennen kuin Valo alkaa kysellä vanhasta kuolemantapauksesta. 

Aiemmissa kirjoissa on ollut häivähdyksiä Agatha Christien neiti Marple -tyyppisestä hiljaisesta pohdinnasta, jonka seurauksena rikokset selviävät kuin itsestään. Tässä kirjassa on aiempia rauhallisempi tempo ja marplemaisuus tulee entistä paremmin esille. Valo kulkee, juttelee ja kuuntelee ja lenkkeillessään selvittelee ajatusvyyhtejään. Jossain vaiheessa (yleensä viimeisillä sivuilla) hän vain tietää, kuka teki mitäkin. 

Valo saa rikokset selvitettyä, mutta omaan elämään liittyvät ajatukset tuntuvat olevan solmussa. Valolla taitaa olla tässä kirjassa kevätmasennus. Hän on kovin alakuloinen ja innoton. Ymmärrän kyllä Valoa. Hänen seurustelukumppaninsa vaikuttaa niin pirteältä ja sosiaaliselta, etten itsekään jaksaisi sellaista. Saapi nähdä, kauanko suhde jatkuu. 

Vähän lukiessa mietitytti myös, miten Valo kustantaa elämisensä. Putiikki on kiinni suuren osan viikosta, kun Valo viihtyy maalla kumppaninsa kanssa. Tavara ei liiku, mutta liiketilan kustannuksia luulisi kuitenkin tulevan. Kirjassa on tosiaan niin verkkainen tempo, että tällaisia ehtii miettiä. 

Valon tuottoisin sivubisnes taitaa olla venäläisten henkivartijahommat. Tämänkertainenkin henkivartijakeikka jää vähän irralliseksi muusta sisällöstä, eikä sen funktio auennut minulle, paitsi jos sen on tarkoitus tuoda juoneen syvyyttä. Kieltämättä se tuo Valon persoonaan moniulotteisuutta, kun vanhan tavaran kauppiaasta on moneksi. 

Verkkaisuutta tuonee myös ajankuva 1990-luvulta, kun kännykät ja tietokoneet vasta tekevät tuloaan. Ketään ei saa kiinni samantien ja tietojen etsiminen arkistoista on työlästä. Ihmiset juttelevat toistensa kanssa kasvokkain. 

Valo on mielenkiintoinen persoona, joka kannattelee kirjaa alusta loppuun saakka. Tahtomattaan Valo on myös hauska, kun hän tuhahtelee itsekseen sarkastisia kannanottojaan. 

Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa Valo Kurjen elämästä ja teoista. Oli pakko lukea tämä heti edellisen perään, kun se minulla kerran sattuu olemaan. Valo Kurki koukuttaa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.  




perjantai 27. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: Täydellinen päivä

Täydellinen päivä on West Endin tyttöjen jatko-osa, joka on yhtä sujuvasti kirjoitettu kuin ensimmäinen kirjakin. Vaikea uskoa, että näin laadukasta työtä joutuu julkaisemaan omakustanteena. Kielellisesti Korven kirjat ovat erinomaisia, ja oikoluku on huolella suoritettu. Samaa ei voi sanoa kaikista suurten kustantamoiden tuotoksista. 

Olen voittanut sekä Täydellisen päivän että West Endin tytöt kirjailijan Instagramissa järjestämässä arvonnassa. 

Valo Kurki jatkaa työskentelyä osto- ja myyntiliikkeessään ja tekee samalla sivubisnestä yksityisetsivänä. Oikeastaan yksityisetsivähommat tuntuvat työllistävän Valoa enemmän kuin vanhojen tavaroiden kauppaaminen, mutta niistä maksetaan heikommin, koska Valo tutkii asioita myös silkasta mielenkiinnosta. 

Tällä kertaa Valo saa tehtäväkseen tutkia hämärää kuolemantapausta. Sivujuonteita tulee toisensa perään, ja Valo saa selviteltyä vähän muutakin. Myönnettäköön, että venäläisiin liittyvää sivujuonnetta en ihan ymmärtänyt. Voinen lohduttautua sillä, ettei ymmärtänyt Valokaan. 

Ensimmäisessä osassa väläyteltiin Valo Kurjen mutkikkaita perhesuhteita. Tässä kirjassa niihin saadaan selvyyttä. Valo itsekin yllättyy. 

Gabriel Korven kirjoissa harmittavinta on se, että ne loppuvat niin nopeasti. 





torstai 26. elokuuta 2021

Kari Levola: Live evil

Nyt taas ihmetyttää, miksi olen tätäkin roikuttanut puoli vuotta lukupinossani, kunnes uusimiskynnys on ylittynyt, ja kirja on pakko lukea. Olisi tämän voinut aiemminkin lukea. Ensinnäkin kirja on nopealukuinen, päivässä työstetty, ja toiseksi myös hyvä. 

Kari Levola on kirjoittanut lukuisia nuortenkirjoja, ja varmaan sen takia hän kirjoittaakin selkeää, helppolukuista tekstiä. Live evil on kuitenkin aikuisten jännityskirja. 

Kirjan minäkertoja on väsynyt rikospoliisi Raistola, jonka terveys reistailee. Sairauslomallaan Raistola selvittelee omia aikojaan paria murhaa ja joutuu kaikenlaisiin selkkauksiin. 

Kirja on hauska välipala. Ilokseni huomasin sen saaneen pari jatko-osaakin. 




Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

Jo kirjan nimi herättää mielenkiinnon: ketäpä ei ökyrikkaiden elämä kiinnostaisi. Minua ainakin. 

Ja toden totta, nyt ollaan ihan eri tasolla kuin eurooppalaisen tai amerikkalaisen paremman väen elämästä kertovissa kirjoissa. Häpeilemätöntä rahankäyttöä ja omaisuudella kerskumista, paitsi kaikkein hienoimmat, vanhimmat, ties mistä dynastioista periytyvät suvut. Kuten kirjan Nick toteaa: kun rahaa on tarpeeksi, siitä ei tarvitse puhua eikä sitä ajatella.

Kirja on Nickin ja Rachelin rakkaustarina. Nick ja Rachel ovat Yhdysvalloissa asuvia kiinalaisia. Molemmat ovat älykkäitä ja työskentelevät yliopistossa. Kaikki sujuu hienosti, kunnes Nick haluaa viedä Rachelin lomalle perheensä luo Singaporeen. Nick valitettavasti unohtaa kertoa pari olennaista asiaa suvustaan.

Tarina on kaikkine rikkauksineen ja uskomattomine rahankäyttöineen koukuttava. Samalla se avaa huumorin kautta aasialaisia tapoja ja kulttuuria. Kirjassa on paljon kiinankielisiä lausahduksia, jotka on sivun alalaidassa hienovaraisesti käännetty. 

Hulvaton tarina. 





tiistai 24. elokuuta 2021

Tuija Lehtinen: Klovnin kahdet kasvot

Eläkkeelle jäänyt rikospoliisi Erja Repo tekee taas tutkimuksiaan. Olin aikeissa kirjoittaa "on taas vauhdissa", mutta vauhtia tässä kirjassa ei kyllä ollut tippaakaan. 

Erja Repo värvätään osallistumaan taideleirille selvittämään, kuka kiusaa leirin pitäjän viisikymppistä poikaa Eeroa. Vaikka Eero on siis kaiken alku ja juuri, hän jää hyvin etäiseksi. Niin tosin jäävät kirjan muutkin hahmot. Edes Erjassa ei ole syvyyttä. Erjan ajatukset pyörivät hänen huivilla suojattujen hiustensa ympärillä kyllästymiseen saakka. 

Taideleirin tapahtumia kuvataan yksityiskohtaisesti ja pitkäveteisesti, vaikka leirillä ei tapahdu mitään. Kirja onkin sanomattoman tylsä ohuinen henkilöhahmoineen ja pikaisesti kuitattuine murhineen. Klovniasun käytön syytkin jäävät hämärän peittoon.

Yllättävästi Erjan toimittajaystävä Vattulainen tuntuu saavan tietoa mistä tahansa poliisiasiasta. Kenties Vattulainen voisikin alkaa selvitellä rikoksia ja antaa Erjan olla eläkkeellä rauhassa. 

Juonen keskeiset kohdat ovat arvattavissa hyvissä ajoin. Toivottavasti Erja Repo terävöityy seuraavaan kirjaan mennessä. 




lauantai 21. elokuuta 2021

Marko Annala: Paasto

Olen aiemmin lukenut Annalalta kaksi kirjaa, Värityskirjan ja Kuution. Pidin molemmista paljon. Paasto eroaa muista kirjoista mm. siten, että se on uskonnollissävytteinen, enkä siksi päässyt siihen oikein kiinni. 

Paasto kertoo Matiaksesta, jonka elämässä uskonto on tärkeässä roolissa kaikilla elämänalueilla. Vaimokin on harras uskovainen, ja Matiaksen työpaikkakin on ortodoksiuskonnon piirissä tutkijana. Niinpä Matiaksen onkin vaikea kertoa kenellekään epäilevänsä uskoaan, vaikka sitä on jatkunut jo kymmenen vuotta. 

Kirjan teemana on Matiaksen kamppailu uskonkriisissä pääsiäistä edeltävän paaston aikana. Vaikka kirja  onkin kaukana mukavuusalueeltani, sen lukeminen sujui jouhevasti Annalan taitavan kynän ansiosta. Kirja ei ollut liian vakava. Ortodoksiuskontoon perehtynyt lukija saisi varmasti kirjasta enemmän irti. 




torstai 19. elokuuta 2021

Mikko Kalajoki: Velkakirja

Kalajoki on julkaissut pari romaania ennen Velkakirjaa, mutta itse löysin hänet vasta tämän jännityskirjaksi luokiteltavan teoksen myötä. 

Velkakirja kertoo tapahtumista pääasiassa kahden ihmisen näkökulmista. Pihla on nuori nainen, jonka elämä pysyy järjestyksessä, kun kaiken kirjoittaa muistiin. Tai niin hän ainakin toivoo. Reijo on keski-ikäinen, naimisissa oleva pienyrittäjä. Näiden kahden taival on leikannut toisiaan, ja nyt eletään sen jälkimainingeissa. 

Molempien ajatukset ovat ajoittain humoristisen epärealistisia. Inhimillisiä siis. Vähitellen käy ilmi, että aika moni kirjassa esiintyvistä henkilöistä on Reijon perässä samoissa aikeissa. 

Velkakirja on nopeasti luettava, hyvä välipala selkeinen juonineen. 




maanantai 16. elokuuta 2021

Amy Suiter Clarke: Uhri, 11

Kirjan rakenne tekee siitä hidasta luettavaa. Osa luvuista on suoraa tekstiä, jossa kaikkitietävä kertoja tarkkailee tapahtumia. Osa luvuista on litteroituja podcasteja, joissa puhuja vaihtuu joka kappaleessa. Tällaisten lukeminen on paljon hitaampaa kuin suoran tekstin. 

Päähenkilöllä Ellellä on siis podcast, jossa hän selvittelee ratkaisematta jääneitä murhia. Tietenkin podcastin pitäjä on taitava rikostutkija, vaikkei poliisiin kuulukaan. Luonnollisesti Ellellä on myös lukuisia kuuntelijoita, jotka seuraavat jännityksellä tutkimusten etenemistä. 

Kirja on aika pitkäveteinen ja osin myös sekava. Juonen idea on sinänsä hyvä, mutta toteutus vesittää sen. Kirja tarjoaa yhden mehevän yllätyksen kirjan loppupuolella, mutta sekään ei kannattele muuten pirstaleista juonta.

Osin rikostutkimuksen höttöisyys johtuu varmaan juuri siitä, että tapahtumista kerrotaan podcastin pitäjän näkökulmasta, jolla ei ole poliisin tietoja tai resursseja. Tuntuu, että jotain jää puuttumaan. 

Sarjamurhaajaa kutsutaan kirjassa Lähtölaskentamurhaajaksi. Amerikkalaiseen tapaan se on lyhennetty LLM:ksi. Amerikkalaisilla on tosiaan tapana lyhentää kaikki vähänkin pidemmät sanat, yhdyssanat tai sanaliitot kirjainyhdistelmiksi. Opiskeluaikoinani tämä tuotti suurta tuskaa, kun piti lukea amerikkalaisten kirjoittamia alan teoksia, joissa kaikki mahdollinen kerrottiin kirjainlyhentein. Niiden muistaminen kävi työstä. Suomen kielessä tällaista tapaa ei kuitenkaan ole, joten olisin suonut kääntäjän jaksavan kirjoittaa sanan kokonaan. 




lauantai 7. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: West Endin tytöt

Kirjaston varatuista kirjoista koostuva pinoni on jatkuvasti huomattavasti lukuaikaani korkeampi. Siitä huolimatta tartuin nyt varausjonon ulkopuoliseen kirjaan, jonka voitin keväällä kirjailijan itsensä järjestämästä arvonnasta. Voitto ilahdutti kovasti, koska tätä kirjaa ei omassa kirjastossani ole, ja kirjamäärärahat lienevät edelleen olemattomat. 

Minulla on ollut sellainen kutina, että West Endin tytöt kannattaisi lukea. Minullahan on myös sen jatko-osa Täydellinen päivä jo odottamassa, samasta arvonnasta saatu sekin. Olin oikeassa, West Endin tytöt kannattaa lukea. Yrityksestäni huolimatta en keksi siitä mitään negatiivista sanottavaa. 

Kirjan päähenkilö on Valo Kurki, vanhan tavaran kauppias ja yksityisetsivä, entinen poliisi. Sympaattinen tyyppi, joka nokkelasti selvittää kymmenen vuotta aiemmin murhatun naisen tapauksen. Kirjassa liikutaan sulavasti perinteisten heterosuhteiden ulkopuolella tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Siltä osin kirjassa eletäänkin utopiassa, jossa kukaan ei kyseenalaista toisten valintoja.

Kirja on sujuvaa tekstiä ja sitä on ilo lukea. Sitä ei suorastaan malta laskea käsistään. Näin kesän mentyä, kun luetaan taas lampunvalossa, ilahduttaa myös iso riviväli ja kunnollisen kokoinen fontti. Tyypillisistä tämän ajan dekkareista poiketen kirjassa kulkee vain yksi tarina, päätarina, ilman hämääviä sivujuonteita. Niitä ei kyllä jää kaipaamaankaan. Kirja noudattaa siis selkeän kovaksikeitetyn dekkarin kaavaa, tosin Valo Kurki hääräilee tasapuolisesti vanhan tavaran kauppansa kanssa yksityisetsivähommien ohessa. 

Arvaan Gabriel Korven olevan salanimi, koska kirjailijasta ei ole mediassa näkynyt pöhinää. Kirjailijanimi on myös jollain tavalla linjassa kirjan henkilöiden nimien kanssa. 

Omakustannekirjaksi West Endin tytöt on ällistyttävän erinomainen. Kustantajien moka, kun eivät ole tarttuneet taitavaan juonenpunojaan.




torstai 5. elokuuta 2021

Clare Mackintosh: Panttivanki

Tutkailinpa ensin, mitä olen pitänyt aiemmista Mackintoshin kirjoista (Annoin sinun mennä, Minä näen sinut, Anna minun olla, Lopun jälkeen). Kovin olen ollut ristiriitaista mieltä. Kaikissa tuntuu olleen vähän hyvää ja vähän huonoa. Mackintosh kirjoittaa sujuvasti, mutta juoni ei aina kanna perille asti.  

En pidä panttivankidraamoista. Ne etenevät aina saman kaavan mukaan, ja kiihkeiden vaiheiden jälkeen kaikki keskeiset henkilöt ylittävät itsensä ja selviävät hengissä. Olisipa virkistävää lukea joskus panttivankidraama, jossa mikään ei mene putkeen ja kaikille käy köpelösti. Olisi ainakin yllättävä loppu. 

Kirjan päähenkilöitä ovat poliisi Adam, hänen lentoemäntävaimonsa Mina ja pariskunnan viisivuotias adoptiotytär Sophia. Kun kirjassa on näinkin yllättävät henkilöt, niin lukija voikin jo arvata, miten tapahtumat etenevät. 

Mackintosh on taitava kynänkäyttäjä, ja kirja etenee nopeasti. Silti panttivankidraama on välillä suorastaan puuduttavaa. Lentokonekaappaukset on niin nähty. Kirjan lopussa tapahtuu sentään pari paljastusta, joista toinen on ilmeinen, toinen kekseliäämpi. 




maanantai 2. elokuuta 2021

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Olen näköjään pitänyt Jewellin aiemmista kirjoista (Sitten hän oli poissa, Löysin sinut, Joka askel jonka otat). Missä lienee vika, kun Kaikista synkimmät salaisuudet tuntui kovin lattealta. Nimi maalailee jo jotain kovin synkkää, mutta on ehkä hieman liioitteleva. Toki kirjassa on omituista porukkaa ja tapahtuu omituisia asioita, mutta ovatko ne kaikista synkimpiä salaisuuksia kuitenkaan? 

Kirja kertoo adoptiolapsesta Libbystä, jolle paljastuu 25-vuotissyntymäpäivänä jännittäviä asioita hänen menneisyydestään. Rinnalla kulkevat salaperäisen Lucyn tarina ja miespuolisen minäkertojan tarina. Vähitellen tarinat yhtyvät jännittävällä tavalla. Kokonaisuus jää kuitenkin latteaksi ja henkilöt mielenkiinnottomiksi.