Anne Holt: Timantteja ja ruostetta

Hanne Wilhelmsen -sarja on kolmentoista kirjan mittainen. Koska olen kirjannut takavuosina lukemiani Anne Holtin kirjoja hyvin lyhyesti, en enää muista, mitkä kirjoista kuuluivat tähän sarjaan. Kuitenkin kirjan Tuntematon uhka päivitykseen olen kirjannut Hanne Wilhelmsenin taipaleesta näin: 

Uusi Hanne Wilhelmsen -dekkari Holtilta vuosien tauon jälkeen. Holthan aloitti Hanne Wilhelmsen -sarjansa jo 1990-luvun alussa. Hanne oli tiukka oslolaispoliisi, joka ajoi prätkällä eikä pelännyt mitään. Jossain vaiheessa Hannen pitkäaikainen rakastettu Cecilie sairastui syöpään ja kuoli. Ceciliestä ei tiennyt juuri kukaan Hannen työkavereista, koska lesbopoliisia ei olisi katsottu hyvällä.

Hannen viettäessä suruaikaa Holt toi kirjoihinsa uuden sankarittaren, psykologi Inger Johanne Vikin. - - - Inger Johanne Vik -sarja päättyi erittäin dramaattisesti ja ainakin minut täysin yllättäen.

Hanne Wilhelmsen palasi sen jälkeen poliisitehtäviin ja joutui ennen pitkää työtehtävässään ammutuksi ja sen seurauksena pyörätuoliin. Tämän jälkeen hän erakoitui kotiinsa eikä suostunut tapaamaan enää ketään entisistä työkavereistaan. Hannella on vaimonsa Nefiksen kanssa tytär Ida.

Tässä kirjassa Hanne ja Nefis ovat kesähuvilallaan, jossa käy vaihtelevasti vieraita. Hanne viihtyy huonosti, ja yrittää keksiä jotain poliisihommaa aikansa kuluksi. Sitä järjestyykin, tosin rikospoliisi ei haluaisi hänen apuaan. 

Kirja etenee vauhdikkaasti helteisessä kesässä ja kirjailijamiljöössä. Kun olin takakannesta lukenut kirjan olevan sarjansa päätösosa, aavistin jo hyvissä ajoin, miten se tulee päättymään. Harmi, että sarja päättyi, koska Hanne Wilhelmsen on ollut yksi suosikkihahmoistani. 

Kirjassa on joitakin lapsuksia. Mökistä on muokattu koko Norjan estottomin tila. Ehkä kyseessä on kuitenkin esteetön tila, kun pyörätuolin käyttäjästä on kyse. Virhe saattaa mennä kääntäjän piikkiin. Toinen ihmeteltävä asia on, että 24.6. eli juhannuksena ovat alppiruusut nupullaan, vaikka meneillään on helleaalto. Tosiasiassahan siinä vaiheessa alppiruusujen kukinta on jo ohi. 

Jään kaipaamaan Hanne Wilhelmsenin seurassa vietettyjä hetkiä.

Suomentanut Outi Menna

Jaana Lehtiö: Kuu valoaan luo

Muhos-sarja on edennyt jo kolmanteentoista osaansa. Kerrataanpa, aiemmin ovat ilmestyneet kirjat Joka viisautta rakastaa, Uutta auringon alla, Kolmas oli ensimmäinen, Älä aivan vielä, Kalliolla kukkulalla kuolema, Mitään ei tapahtunut, Montako päivää vielä, Mitä mieleen jää, Aika pahentaa haavat, Kuvien takana kuolema, Ken vierellä kulkee ja Aamu iltaa julmempi. 

Tällä kertaa liikkeelle lähdetään Fredrika Runebergin puutarhasta, Runebergin kotimuseon pihalta. Samaisessa syreenimajassa olen itsekin istuskellut. Viimeksi, kun siellä käytiin, oli jo syksy, ja puutarhan polkujen eteen vedetty köydet. Ketäpä puutarhaintoilijaa pieni köysi estäisi. Onneksi silloin syreenimajasta ei löytynyt ruumista, kuten kirjassa. 

Ruumiita tulee tiuhaan tahtiin. Poliisi ei silti tahdo löytää punaista lankaa murhien välillä. Poliisilaitoksella soi hankehumppa, joka syö etenkin Muhosen tehoja. Muhosen tiimi on pysynyt mukavasti samana jo pitkään, joten poliisien nimet on helppo muistaa. Kotimuseon henkilökuntaa kuulustellaan ahkerasti, vaikkei siitä mitään hyötyä tunnu olevan. Kun ei muitakaan epäiltyjä oikein ole, on poliisin kyseltävä samoilta ihmisiltä samat asiat yhä uudelleen. 

Eniten rikoksen ratkaisemisessa on taas apua eläkeläisneiti Hilkka Alituvasta, joka opashommissaan on aina siellä, missä tapahtuu. Alitupa myös tuntee kaikki keskeiset paikat, koska harrastaa oppaana toimimista. Voisipa melkein kuvitella hänen tuntevan myös lähes kaikki porvoolaiset. Muhonenkaan ei jaksa enää irvistellä Alituvalle, vaan tyytyy nöyrästi kohtaloonsa ja ottaa avun vastaan. 

Rikosten selvittämistahti on kyllä niin verkkainen, että nukahtelin lukiessani tuon tuosta. Piti vielä loppuun päästyä uudelleen käydä tarkistamassa murhaajan motiivit. Vähän hämäriksi ne jäivät. Syylliseksi osoittautui se, jota ounastelinkin. 

Kunhan Muhonen lepää pari päivää, eiköhän hommat jatku taas.

Tuire Malmstedt: Jehki

Malmstedt on kirjoittanut ennen Jäämeri-sarjan avausosaa Isa Karos -sarjaa sekä Metso ja Vauramo -sarjaa. Kumpaakaan sarjaa en muistanut, ennen kuin kävin blogistani lukemassa vanhoja päivityksiä. Jostain syystä Malmstedtin keskeisiin hahmoihin ei ole puhallettu niin paljon elämää ja persoonallisuutta, että ne jäisivät mieleeni.  

Jehkin nimihenkilö on Ninan kymmenen vuotta sitten kadonnut aviomies. Nina päättää lähteä Jäämeren rannalle selvittämään, mitä Jehkille tapahtui. Kirja on alle kolmesataasivuinen, joten tapahtumat etenevät yksioikoisesti, eikä lukijan ole vaikea arvata tapahtumien kulkua jo ennen kuin se kerrotaan.  

Päätarinan rinnalla kulkee toinen, Jehkin kirjoittama romaanikäsikirjoitus, joka on hyvin korkealentoista tajunnanvirtaa. Se liittyy muinaisuskoon ja kuolemanjälkeiseen elämään sisältäen paljon saamelaissanastoa ja -nimiä. Tätä toista tarinaa ei ole sen kummemmin erotettu päätarinasta esim. erilaisella fontilla. Sen voi huomata vain siitä, että muiden lukujen alussa on vuosiluku, käsikirjoituksen ei mitään. Ja toki sisällöstä. 

Luin tämän yhdessä illassa. Uskoisin, että Jäämeri-sarja jää osaltani tähän. 

Jørn Lier Horst: Kuiva maa

Uskomatonta, että William Wisting -sarjassa on ilmestynyt jo 18 osaa ja silti uusin on paras kaikista tähänastisista. Sarja senkun paranee vanhetessaan. Huomasin myös, että olin jossain vaiheessa laskenut osien määrän väärin. Korjasin luvut aiempiin päivityksiin. 

Kuiva maa tapahtuu keskellä helteistä kesää. Kaikilla on hiki ja järvikin kuivuu veden puutteessa. Kuivuvan järven pohjassa olevat rojut paljastuvat veden laskettua. Löytyy sieltä nuoren miehen ruumiskin. Järven pohjasta löytyy myös muutamaa vuotta aiemmin kadonneelle ruotsalaistytölle kuuluneita tavaroita. 

William Wisting alkaa omaan verkkaisen pohdiskelevaan tahtiinsa selvittää kumpaakin tapausta. Ruotsista tulee sikäläinen poliisi osallistumaan kadonneen tytön etsintään. Yhteistyö Wistingin kanssa sujuu tietysti hyvin.

Kirjassa on jotenkin ihana tunnelma, vaikka ikäviä rikoksia selvitelläänkin. Wistingin tietokoneen näyttö hajoaa päivä päivältä enemmän. Häntä se ei häiritse. Sinä päivänä, kun näyttö lakkaa toimimasta, vetää Wisting tyynesti johdon irti seinästä. 

Kirjassa on vain kolmisensataa sivua, mutta siihen mahtuu paljon tunteita ja elettyä elämää. Rikoksetkin selviävät. Miten sarja voikin olla kirjasta toiseen yhtä hyvä.

Suomentanut Päivi Kivelä

Anthony Horowitz: Harakkamurhat

Olipas eriskummallinen kirja eriskummallisine sivunumerointeineen. Kirja alkaa kustannustoimittajan kertomuksella, kuinka hän alkaa lukea toimitettavaksi tullutta teosta nimeltä Harakkamurhat. Tämän johdantomaisen ensimmäisen luvun jälkeen sivunumerointi alkaa alusta, ja seuraavat 275 sivua ovat tätä kuvitteellisen kirjailijan dekkaria. Sen jälkeen palataan kustannustoimittajan hahmoon, joka alkaa selvittää, missä on kirjasta puuttuva viimeinen luku. 

Täytyy myöntää, että kun päästiin takaisin kustannustoimittajan saappaisiin, jouduin palaamaan kirjan alkuun katsomaan, miten kehyskertomus meneekään. Olin niin Harakkamurhien lumoissa, että olin unohtanut kirjan alun tykkänään. Harakkamurhat noudattaa tarkoin brittiläistä dekkariperinnettä. Sen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1955. Horowitzin Harakkamurhathan on julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, vaikka nyt vasta on saatu suomenkielinen käännös. Horowitz on käsikirjoittanut myös tuttuja tv-sarjoja, kuten Midsomerin murhat. 

Kuvitteellinen dekkari olisi ollut muuten nopeasti luettu, mutta Harakkamurhien osuus on kirjoitettu harvalla kirjoituskonefontilla, jota on erinomaisen raskas lukea. Laitan alle kuvat tavallisesta fontista ja kuvitteellisen dekkarin fontista. Kirjan loppuosa taas on rasittavaa luettavaa ihmiselle, jolla ei ole norsun muistia. Siinä verrataan kustannustoimittajan todellisen elämän tapahtumia kuvitteellisen dekkarin tapahtumiin. Jouduin palaamaan monta kertaa tarkistelemaan mitä, kuka ja missä. 

Kirjassa kulkee kaksi sivunumerointia: toinen kehyskertomuksen ja toinen Harakkamurhien. En jaksanut laskea yhteen sivumäärää, mutta paksu kirja on, arviolta nelisensataa sivua. Päästyäni kirjan loppuun aivoni ovat solmussa. 

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Kristina Ohlsson: Yöankkuri

Yöankkuri on August Strindberg -sarjan viides osa. Käytetyn tavaran kauppias August Strindberg valmistelee häitään poliisi Maria Martinssonin kanssa. Parilla on jo yhteinen pikku tytär, Sofia. Pariskunnan yhteiselo on auvoista ja tasapainoista Marian vaativasta ammatista huolimatta. Oikeammin häävalmisteluista vastaa Marian työpari, viiden lapsen isä Ray-Ray. Pariskunta itse ei suhtaudu Ray-Rayn taitoihin ollenkaan niin epäilevästi kuin muu lähipiiri. 

Hovenäsetin kylään saapuu norjalainen turisti, joka asettuu asumaan käytetyn tavaran kaupan yläkerrassa sijaitsevaan majataloon, joka on Augustin uusin yritys. Norjalainen tutkii kolme vuotta aiemmin tapahtunutta tyttärensä kuolemaa, joka tapahtui juuri tässä pikkukylässä. Poliisi taas tutkii tuoretta nuoren tytön katoamista. Samaan aikaan joku lähettelee Marialle uhkaavan sävyisiä viestejä. Augustilla on meneillään myös oman meenneisyytensä salaisuuksiin uppoutuva tutkimus, jossa Maria auttaa parhaansa mukaan. 

Paljon on siis meneillään pikkukylässä. Tunnelma on silti enimmäkseen rauhallinen ja ystävällinen. August ja Maria ovat maailman leppoisimpia ihmisiä, ja heidän tyttärensä aina hyväntuulinen. Kirja onkin viihdyttävä lukuromaani, oikea hyvän mielen tuoja. Kuitenkin tapahtumien tiivistyminen saa aikaan kutkuttavaa jännitystä, eikä kirjaa malta laskea käsistään, ennen kuin kaikki salaisuudet selviävät. 

Kerrassaan rakastettava sarja. 

Suomentanut Katja Salmi

Aino Leppänen: Pihapiirissä suhisee

Pihapiirissä suhisee on jatkoa kirjalle Pieni pihapiiri pyörii. Kirjan alussa on luku, jossa saatellaan lukijan mieleen edellisen kirjan päätapahtumat ja keskeiset henkilöt. Se on oikeastaan tarpeeton, koska jokaisen luvun nimenä on siinä esiintyvän perheen jäsenten nimet. Näin pysyy koko ajan kartalla siinä, kuka olikaan kenelle sukua. 

Pihapiiriin muuttaa uusi henkilö, Noora, jolla on oma yritys nimeltä Noonelli. Noonelli lienee saanut nimensä Nooran ja Nellin mukaan. Nelli muutti muualle samaan aikaan kuin Noora pihapiiriin. Mitenkään ei avata, miten Nelli liittyy Nooraan. Ikävä on kova ja ajatteleminenkin itkettää. Ennen pitkää selviää, että Nelli lienee Nooran tytär, joka lähti opiskelemaan. Äiti vaikuttaa kovin läheisriippuvaiselta. 

Nooralla on siis oma yritys, jolle hän hankki tilan kauppakeskuksesta. Hämärän hallussa on sekin, mitä  yritys tekee. Tilassa on ompelukone, sinne saapuu laatikkokaupalla uuden kuosin vaatteita ja on sovituskoppikin. Vanhat varastot tulevat entiseltä kotipaikkakunnalta myös. Postikorttitaiteilija ilmestyy paikalle ja taas puhutaan uuden kuosin vaatteista. Nähtävästi Noora on jonkin sortin suunnittelija, muttei kuitenkaan taida ommella kaikkia vaatteita itse, koska puhutaan myös lisätilauksista. Kankaatkin suunnittelee joku muu.

Kirjailijalla ei liene selvää käsitystä tämän alan (mikä se sitten lieneekään) yritystoiminnasta, kun ei ole sitä lukijoillekaan osannut avata. Ei varmaan olisi kovin vaikeaa heti kättelyssä muutamalla sanalla kertoa, mitä Noora firmassaan puuhastelee. Muuten kirjassa kaikki on selkeää ja yksioikoista, mutta Noora on omituisen hämäräreunainen. 

Pihapiirin elämä jatkuu entisenlaisena. Pienet murheet ja pientä draamaa liikkuu pinnan alla. Kädenlämpöistä elämää. Nopeasti luettu kirja, joka ei herätä suurempia tunteita. Rakenne, jossa tapahtumat etenevät asuntokunnittain, on toisaalta selkeä, mutta toisaalta rajoittaa. Sarja saa varmaankin jatkoa, koska monen elämä jäi vielä vaiheeseen, josta olisi kiva kuulla lisää.

Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen

Hunnutettu nainen on NORDSA-sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Hukkuneet, Papin kosto ja Jos et valvo. NORDSA tekee pohjoismaista yhteistyötä rikosten selvittämisessä. 

Henkilöissä ja paikoissa menin pitkään sekaisin, kun samat tyypit reissaavat Suomen ja Ruotsin väliä ja istuvat toistensa kulisseissa tuon tuosta. Suomen osastoa johtaa rikospoliisi Paula Korhonen, jolla on apunaan opiskelijat Nea ja Aaro. Ruotsissa toimintaa johtaa Håkan Holmström, jolla on yhteinen salaisuus alaisensa Annmari Axelssonin kanssa. Tiimiin kuuluvat myös Edison-lempinimellä tunnettu Marcelo Agosta sekä Suomesta lainassa oleva Christo Hanninen. 

Lukujen otsikkoina ovat tapahtumakaupungit, enimmäkseen Helsinki, Tampere ja Tukholma. Kerran kyllä Tampere-otsikon alla oltiin kadunnimistä päätellen selvästi Helsingissä. Muutakin jähmeyttä havaitsin. Helsingin toimiston neuvotteluhuone Oval officen sisustus esitellään ja selitetään moneen kertaan. Kertakin olisi riittänyt. Yhden henkilön kerrotaan joutuneen pakkoavioliittoon, sitten hän onkin kuollut, muttei sitten olekaan. Teksti olisi hyötynyt vielä viimeisestä, rakennetta selkeyttävästä lukemisesta. 

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta kirja etenee todella vauhdikkaasti. Henkilöt ovat hyvin rakennettuja ja heissä on mielenkiintoisia piirteitä. Yhteistyö kahden maan välillä sujuu niin sutjakasti, että ei taida olla todellisuudessa mahdollista. Kirja on todella hyvä ja piti otteessaan. Oikein odotin, että pääsen taas lukemaan. Pidän siitä, että kirjoissa on lyhyehköt luvut, koska silloin ehtii aina lukea pari lukua jossain välissä. Kirjailija tietää, etten jakele kehuja siksi, että olen saanut ilmaisen kirjan.

#mainos #arvostelukappale saatu

Piia Helander: Helios

Helios sijoittuu vahvasti hevosmaailmaan, joka ei ole ominta aluettani. Kirjan lukeminen ei onneksi vaadi tietoa alalta, vaan kaikki on hyvin selitetty. 

Sandra Dahlqvist on talvisin yläkoulun äidinkielen opettaja, joka tekee määräaikaisia sijaisuuksia vuodesta toiseen. Kesäisin hän hankkii toimeentulonsa ratsastusalan lehden freelancer-toimittajana. Sandra on pyörinyt pitkään hevospiireissä, joten hän tuntee alan hyvin. 

Kirja alkaa Hangosta, jossa Sandra on ratsastuskilpailuja seuraamassa. Sandran täti asuu Hangossa, ja Sandra oleskelee hänen luonaan reissunsa ajan. Sandran koti on Hyvinkäällä, jonne kirjan tapahtumat enimmäkseen sijoittuvat. Taitaa olla ensimmäinen lukemani kirja, jonka tapahtumapaikka on Hyvinkää. 

Hangon kisojen jälkeen nuori ratsastajatyttö Matilda katoaa. Kun poliisi ei heti ota katoamista vakavasti, pyytää tytön isä apua Sandralta, joka on joskus tehnyt jutun hänen tyttärestään. Kirjailija on onnistunut aika hyvin luomaan Sandrasta toimittajan, joka kirjoittelee kentän laidalla, mutta ei hae sensaatiojuttuja. Virkistävää kaikkien sensaatiohakuisten podcastaaja-päähenkilöiden jälkeen, joita romaanit nykyään vilisevät. Ennen pitkää poliisikin kiinnostuu Matildan katoamisesta. Hyvinkään rikostutkinnan poliisit Koskela, Lehto ja Hietala ovat aika hauskoja tyyppejä. 

Kirja kertoo karua tarinaa siitä, mihin kaikkeen nuoret tytöt ovat valmiita menestyäkseen, kun aikuinen käyttää heitä hyväkseen. Juoni on hyvä ja pysyy hyvin kasassa. Onnistunut esikoiskirja. 

Camilla Sten: Polttarit

Olen lukenut Camilla Steniltä Rebecca Lekman -sarjan kirjat Vaarallinen taito ja Kammottava totuus, sekä sarjoihin kuulumattomat dekkarit Kadonnut kylä ja Perijä. Polttarit on niin ikään sarjaan kuulumaton kirja. 

Polttareissa kuljetaan kahdessa aikatasossa. Nykypäivässä ollaan vuodessa 2022, ja menneessä ajassa 2012. Vuonna 2012 neljä nuorta naista katosi ollessaan lomanvietossa pienellä saarella. Heitä ei koskaan löydetty. Kymmenen vuotta myöhemmin rikoksista kertovista podcasteistaan kuuluisaksi tullut Tessa pääsee polttariseurueen kanssa viikonloppua viettämään samalle saarelle, jolle on nyt perustettu joogaretriittikeskus. 

Polttariseurueeseen kuuluu kuusi naista, ja viikonlopusta on tulossa todella hauska, jos on kiinnostunut joogasta. Kirjassa on paljon joogaretriittihöpinää, joka ei kiinnosta minua lainkaan. Hotellin omistaja on yhden aiemmin kadonneen naisen sisko. Podcastaaja Tessaa kiinnostaa tietysti mahdollisuus päästä selvittämään, mitä kymmenen vuotta sitten tapahtui. Tessan ura on katkolla jonkin ikävän tapauksen takia, josta ei vielä kirjan puolivälissäkään ole kerrottu sen enempää.

Jonninjoutavaa jaarittelua sen sijaan riittää. Suljetun oven lähestymiseen saadaan kepeästi kulumaan kaksi sivua. Kaikki tapahtuu kirjan loppua kohden kuin hidastetussa filmissä. Ihmisiä kuolee, eikä syyllistä ole kovin vaikea päätellä. 

Kirjan luvut on otsikoitu päivämäärin. Ensin ollaan vuodessa 2012, sitten 2022. Kun seuraavan kerran ollaan vuodessa 2012, olisikin pitänyt älytä katsoa myös päivämäärää, koska yhtäkkiä edellisessä samasta vuodesta kertovassa luvussa kuollut sankaritar onkin taas elossa. Tapahtumia käydään läpi muutamalta päivältä ennen katoamista. Päivämäärillä kikkailu on rasittavaa. Kuka muistaa, monesko päivä edellisessä luvussa olikaan. 

Kaiken kaikkiaan kirja on aika pitkäveteinen. Se voisi taipua jännittäväksi, jos sitä tiivistäisi reippaasti. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä

Mykkien pöytä on Härkösen tämän vuoden uutuus. Se on vähän masentunut ja väsynyt. En oikein päässyt sisään päähenkilön mielenmaailmaan. 

Leni on 56-vuotias, työttömäksi jäänyt nainen, joka ei löydä uutta työtä itselleen. Ei sillä, että hän kovin ponnekkaasti etsisikään. Viini maistuu Lenille, ja työttömänä sitä on aikaa lipittää. Leni on eronnut miehestään Juhasta jonkin tapahtuneen asian takia. Erosta huolimatta pari roikkuu yhä toisissaan ja ruokkivat inhoamiaan piirteitä toisissaan. 

Leni yrittää irrottautua masentuneesta Juhasta ja aloittaa uuden suhteen. Tähän asti kirja on paikoitellen suorastaan hulvaton Lenin lakonisten kommenttien ansiosta. Myös serkkunsa Sirun kanssa Lenillä on hauskaa sananvaihtoa. Uuden suhteen myötä kuvioihin astuu Lasse, johon Leni yrittää väkisin rakastua. Koko suhdekuvio on tuhoisa ja herättää lähinnä inhoa minussa. 

Kirjan lopussa selviää, mikä yhdistää Leniä ja Juhaa. Kirja on myös surullinen. Sen lukemisesta jäi apea olo. 

Shelby Van Pelt: Merkillisen fiksuja olentoja

Olipa ihastuttava kirja! 

Tova on seitsenkymppinen leskirouva, joka työskentelee aikansa kuluksi itärannikon pikkukaupungin akvaariossa siivoojana. Siivotessaan hän alkaa jutella jättiläistursas Marcellukselle, ja hänestä tuntuu, kuin tursas ymmärtäisi häntä. Tursaalla on omintakeinen tapa paeta akvaariosta omille teilleen, ja se hämmästyttääkin Tovaa löydöillään. 

Kaupunkiin saapuu isäänsä etsimään kolmikymppinen Cameron, joka asuu länsirannikolla. Cameronin äiti on ollut opiskelemassa itärannikolla ennen Cameronin syntymää, joten pojalla on aavistus, kuka isä voisi olla. Sattuman oikusta Cameronkin päätyy akvaarioon töihin. 

Kirjassa vilisee muitakin paikkakuntalaisia, jotka kaikki ovat yhtä sydämellisiä ja avuliaita. Tovan elämässä on ollut paljon menetyksiä, joita hän suree itsekseen. Tovan ystävättäret tietävät, mistä aiheista ei saa puhua. Vanhoilla rouvilla on neulekerho, jonka jäsenet hupenevat vuosi vuodelta. 

Kirjan kaikkinäkevä ja -tietävä kertoja yllättää. Se kuljettaa juonta eteenpäin ja kertoo asioita, joita kukaan muu kirjassa ei tiedä. Kerrassaan hauska rakenne. 

Tämä jos mikä on hyvän mielen kirja. 

Suomentanut Kristiina Drews

Anders de la Motte & Måns Nilsson: Antiikkikauppiaan kuolema

Antiikkikauppiaan kuolema on toinen osa Kesäparatiisin murhat -sarjassa. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Kuolema asuntonäytössä. Sarjan tapahtumat sijoittuvat pieneen Simrishamnin kylään Tomelillassa Etelä-Ruotsissa. 

Keskusrikospoliisissa työskentelevä Peter Vinston on edelleen samalla kesälomalla kuin edellisessä kirjassa. Hän ehtii vielä lomansa viimeisellä viikolla osallistua uuden murha-aallon selvittämiseen paikallispoliisin rikostutkijan Tove Espingin kanssa. Pikkuhiljaa Vinston ja Esping ovat tottuneet toisiinsa, vaikka Espingiä kalvaakin se, ettei hän pääse näyttämään taitojaan ilman suurkaupungin poliisin apua. 

Paikallisessa linnassa asuu Vinston ex-vaimo uuden miehensä ja Vinstonin tyttären Amandan kanssa. Sivistyneesti eronnut pari tulee erinomaisesti toimeen keskenään ja Vinston istuukin kahvittelemassa linnassa tuon tuosta. Kirjan tapahtumat keskittyvät antiikkimessujen ja -huutokaupan ympärille. On tietenkin hyvin arvokas esine, jota kaikki havittelevat, ja siitä seuraa ruumiita. 

Kirjassa on paljon hauskaa sanailua. Hahmot ovat värikkäitä, myös niin sanottu parempi väki. Vinstonkaan ei enää vaikuta niin omituiselta, vaikka hänen pukeutumisensa kolmiosaiseen pukuun saakin kohtuuttoman paljon tilaa. Kirjassa on ihanan leppoisa tunnelma murhista huolimatta. Tämän sarjan parissa viihtyy. 

Minua kyllä ärsyttää se, että kirjan kannessa sarjan nimi on suuremmalla kuin osan nimi.

Suomentanut Tarja Lipponen

Ragnar Jónasson: Sydäntalvi

Sydäntalvi on Ari Thor -sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Lumisokea, Tuhkayö ja Repeämä. Sarja selvästi paranee edetessään. 

Poliisi Ari Thor työskentelee Siglufjördurin pienessä kaupungissa ja murehtii komisarion titteliä, joka vastoin hänen odotuksiaan meni sivu suun. Juuri joulun alla tuttu komisario Thomas, Arin entinen esimies, soittaa Reykjavíkista ja pyytää Aria mukaansa kauas pohjoiseen, maailman laidalle. Siellä on tapahtunut kuolema, joka vaatii lisätutkimuksia. Ari ottaa mukaansa naisystävänsä Kristínin, jonka raskaus alkaa olla loppusuoralla. 

Sydäntalvessa ollaan agathachristiemäisissä suljetun huoneen tapauksen tunnelmissa. Kartanossa on paikalla vain muutama ihminen, ja joku heistä on nuoren naisen kuoleman takana. Kohta tapahtuu toinenkin kuolema. Neuvokkaasti Ari Thor selvittää tapauksen jututtamalla asianosaisia yhä uudelleen. 

Kirja ei ole kovin pitkä, mutta juoni on vetävä ja kirja pitää hyvin otteessaan. Loppuratkaisukaan ei ole kaikkein ilmeisin. 

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Antti Saarilahti

Tatiana Elf: Huijari

Olen nähnyt Huijaria kehuttavan paljon sosiaalisessa mediassa. Piti siis itsekin tarttua siihen. Valitettavasti en voi varauksetta yhtyä kehuihin.

Kirjan tapahtumat etenevät vuoroin Rebekan, vuoroin Alexin näkökulmasta. Rebekka on kirjan minäkertoja. Hän on sosiopaatti, joka käy säännöllisesti keskustelemassa terapeuttinsa kanssa haasteistaan. Kun Rebekka kohtaa Alexin, hänen elämänsä muuttuu. Alex on kiinnostava mies, ja Rebekka huomaa tuntevansa uusia tunteita. 

Kirja etenee jonkin matkaa hyvin ja kiinnostavasti. Täysin yllättäen erittäin onnistunut käännekohta tapahtuu harmillisesti jo ennen kirjan puoltaväliä. Valitettavasti kirja latistuu sen jälkeen tavanomaiseksi kostotarinaksi. Kun sarjan nimi vielä on päähenkilön mukaan Rebekka Nummi, ei kovin yllättäviä käänteitä ole enää odotettavissa. 

Sally Hepworth: Hyvä sisko

Kesäloman viimeinen kirja olikin oikein mielenkiintoinen. Se on myös yllättävä, hauska, surullinen ja liikuttava. 

Hyvä sisko kertoo kaksossiskoksista, jotka ovat jo aikuisia. Rose palaa päiväkirjamerkinnöissään lapsuuden tapahtumiin, nykypäivästä kerrotaan Fernin osuuksissa. Fern on tottunut siihen, että Rose auttaa ja tukee häntä aina kaikessa. Kun selviää, että Rose ei pysty saamaan lapsia, Fern on vuorostaan valmis auttamaan häntä. 

Fern on selkeästi autismin kirjolla, ja hänen arkiset haasteensa ovat kirjan parasta antia. Fern työskentelee kirjastonhoitajana, Rose taas taisi olla sisustussuunnittelija. Rosen suojeluhalu kohoaa uusiin ulottuvuuksiin, kun Fern rakastuu. 

Enempää ei kirjasta voi kertoa, jotta lukijalle jää löytämisen ilo. Pidin tästä kirjasta. Se etenee joutuisasti ja pitää mielenkiinnon yllä. 

Suomentanut Oona Nyström

Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti

Olen lukenut Milly Johnsonilta aiemmin kesäisen kirjan Teetä auringonkukkien kahvilassa ja joulukirjan Kirsikoita ja joulun taikaa. Kaikkien joulujen äidin laitoin varaukseen ennen viime joulua ja sain sen joskus kevätalven puolella. Koska ei ollut yhtään jouluinen olo, olen pantannut kirjaa tähän pisteeseen saakka. Kirjaa ei voi enää uusia, vaan se on luettava ja palautettava. Kohtahan on taas joulu, joten miksikäs ei. Olenpahan lukenut ainakin yhden joulukirjan tänä vuonna.

Kirjan juoni on ilmeinen ja etenee yllätyksittä. Heti alusta lähtien on selvää, mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Johnsonille tuttuun tapaan on taas kourallinen keskeisiä henkilöitä, naisia, jotka huomaavat olevansa raskaana vastoin odotuksiaan. Kylän neuvolahenkilökunta on keksinyt järjestää Joulupullakerho-nimellä kulkevia, vapaaehtoisia säännöllisiä tapaamisia ensi kertaa raskaana oleville naisille. 

Yksi raskaana olevista naisista omistaa miehensä kanssa paukkukaramellitehtaan. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti paukkukaramellien valmistamisesta. Tämä on suomalaiselle vähän outo konsepti. Etenkin se, miten monien mielestä kirjassa paukkukaramellit kuuluvat jouluun, juhliin tai uuteenvuoteen.

Ajattelin lukea kirjaa jonkin matkaa ja jättää sen sitten kesken, jos ei se lähde vetämään. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo puolessavälissä. Vaikka kirjassa ei ihmeitä tapahdu, on naisten raskausaikaa hauska seurata. Kirja tosiaan seuraa koko raskausaikaa, eli tapahtumat alkavat jo kesästä. Varsinaista joulusisältöä tarinassa on niukalti. Paksu kirja, mutta nopeasti luettu. 

Loppusanoissa vihjataan, että osa henkilöistä on esiintynyt aiemmissa kirjoissakin. Valitettavasti minulla ei ole niistä, jotka olen lukenut, enää mitään muistikuvia. 

Suomentanut Irma Rissanen

Mikko With: Saakelin sieppaus

Saakelin sieppaus on jatkoa kirjalle Saakelin satanen. Trilogian kolmas osakin, Saakelin syyllinen, on jo ilmestynyt.

Uunolla on takana lukion ensimmäinen vuosi, ja olisi aika hakea kesätyöpaikkaa. Kotikylän K-raudasta aukeaisi edelliskesästä tuttu paikka, mutta Uuno haikailee kauemmas. Hän on kyllästynyt äitinsä uuteen miesystävään Askoon, joka vaikuttaa erittäin rasittavalta. Uuno saakin töitä oululaisesta ruokakaupasta, ja muuttaa tätinsä luo Ouluun. 

Vaikka Saakeli-sarjan Uuno on jo lukiolainen, kirja vaikuttaa nuoremmille lukijoille kirjoitetulta. Aikuiselle se on vähän liiankin suoraviivainen. Kirjan alkuosa etenkin on tyypillistä nuoren ihmisen märehdintää omasta epävarmuudestaan, mikä varmasti koskettaa nuoria lukijoita, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa. 

Loppua kohti tapahtumat tiivistyvät ja tahti kiihtyy niin, että aikuinenkin lukija odottaa malttamattomana, miten asiat selviävät. Uunolla on varsin tapahtumarikkaita kesälomia. Huumoriakin kirjassa on, ja hyvät lohkaisut naurattavat aikuistakin.  

Kirjailijalle huomautus: 4! ei ole kertoimen käsite, kuten kirjassa väitetään, vaan kertoman käsite.

Leena Paasio: Melkein äiti

Melkein äiti alkaa uusperheen arjella. Uusperheeseen kuuluvat matematiikan opettaja Anu, insinööri Jani ja Janin teini-ikäinen tytär Siiri. Siiri osoittaa helposti mieltään, mistä Anu taas pahoittaa mielensä. Jani tasapainoilee vaimonsa Anun ja ex-vaimonsa, Siirin äidin Miran, välissä osaamatta sanoa kummallekaan ei. 

Anu kadehtii Miraa siitä, että tällä on ihana tytär Siiri. Anu haluaisi olla Siirin äiti eikä äitipuoli. Mira taas ei haluaisi jakaa tytärtään Anun kanssa. Vaikka Janin ja Anun yhteiselämää on kestänyt lähes kymmenen vuotta, tulee jatkuvasti tulenarkoja tilanteita. 

Pian siirrytään muistelemaan aikoja, jolloin Anu ja Jani tapasivat. Siiri oli tuolloin vasta kuusivuotias ja hyväksyi Anun ehdoitta. Mietin, että nämä ajat eivät ole kokonaisuuden kannalta kauhean kiinnostavia, mutta pian selviääkin, että Anu ja Jani ovat yrittäneet saada omaa lasta koko yhteiselonsa ajan. Anun raskaudet päättyvät aina keskenmenoon. 

Vähitellen fokus siirtyykin Anun menetyksiin ja keskenmenoihin, ja uusperheen arki jää niiden ja Anun kateellisten ajatusten varjoon. Janin ajatuksia kirjassa ei liiemmälti avata. Hän pysyy kuitenkin vaimonsa rinnalla. Kirjan loppu pyöriikin vahvasti Anun lapsettomuussurun ympärillä. 

Kirjassa on myös paljon Anun ja Siirin mielikuvitusleikkien kuvailua sekä Anun ajatuksia fiktiivisinä luontokuvauksina. Tekstin seassa on Anun ja Janin vinkkejä uusperheen vanhemmille ja niihin liittyviä kysymyksiä. Vinkit pohjautuvat uusperheen elämän todellisiin tapahtumiin, joista kerrotaan vinkkien välissä. Kirjan rakenne on aika rikkonainen näiden erilaisten kuvailuiden ja vinkkien takia. Kirjaan on mahdutettu kaksi vahvaa teemaa: uusperhe-elämä ja lapsettomuus. Kumpikin vaatisi enemmän tilaa ympärilleen. 

Olen lukenut Paasiolta aiemmin nuortenkirjan Harmaja luode seitsemän. Sen jatko-osa odottelee jo lukupinossani. Tuuli kääntyy etelään on aikuisille suunnattu kirja, ja senkin jatko-osa on lukupinossani. 

Kukka Cedercreutz: Koulu kuilun reunalla

Koulu kuilun reunalla on omakustanteena julkaistu tietokirja, joka yrittää kertoa, mitkä asiat koulumaailmassa ovat pielessä. 

Pielessä on ainakin fokus. Toistuvasti mainitaan jopa tuhannen oppilaan koulut, joita lähestytään luokanopettajan näkökulmasta. Suomessa ei liene montaa, jos yhtään, tuhannen oppilaan alakoulua. Suuret koulut ovat lähes poikkeuksetta yhtenäiskouluja, joissa on myös yläkoulu. Yleensä alakoulun puoli on oppilasmäärältään pienempi kuin yläkoulu, koska yläkouluun tulee myös muiden alakoulujen oppilaita. Kirja keskittyy kuitenkin tiukasta alakouluihin ja yläkoulun puoli vaietaan pois.

Kirja kertoo uupuneiden opettajien kokemuksia koulumaailmasta, ja niiden ympärille on rakennettu teoriaosuus. Mitään uutta sisältöä kirja ei aiheeseen tuo. Aika moneen koulun ongelmaan olisi helppo ratkaisu: raha. Sitä vaan ei koulun tarpeisiin ole. 

Luin kirjan ensimmäisen osan kokonaan, mutta kun huomasin sen olevan enimmäkseen vanhaa tuttua huttua, plarasin loppukirjan silmäillen läpi. Pelkästään alakouluun keskittyvä kirja ei niin paljon kiinnostele, sillä olen yläkoulun opettaja. 

Kirja on helppolukuinen, muttei tosiaan tuo mitään uutta keskusteluun.