sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Jari Salonen: Kuokkavieraat

Salosen kirjassa pääjehuna häärii Keskusrikospoliisin komisario Zetterman, josta hän on onnistunut kirjoittamaan erittäin kiinnostavan persoonan. Kirjassa kulkevat lomittain rikokset ja niiden ratkaisemishaasteet sekä poliisien yksityiselämän haasteet.

Zetterman lähentelee eläkeikää, mutta jaksaa vielä painaa. Hän on tehnyt työssään erehdyksen, josta joutuu maksamaan ikävillä komennushommilla. Hänen hoksaavaisuutensa yhdistelee erilaisia tapahtumia järkeväksi kokonaisuudeksi.

Kirja yllättää monta kertaa monipuolisella juonellaan. Tapahtumia tulee aina lisää, kun vanhat on puitu siltä erää loppuun.

Tykkäsin.



lauantai 19. tammikuuta 2019

Terje Bjøranger: Viivakoodi

Taas yksi esikoiskirjailija, tai ainakin ensimmäinen suomennos norjalaiselta Bjørangerilta. Vauhdikas dekkari, joskin joitakin aukkoja tarinaan jää, varsinkin lopussa. Ehkä tähän on jatkoa odotettavissa.

Pääroolissa on kiltti poliisi Charlie, joka rikkoo tietenkin sääntöjä vastaan joka käänteessä. Kirjan nimessäkin esiintyvän viivakoodin merkitys jää vähän hämäräksi. Kirjaan on ympätty hirveästi tapahtumia ja käänteitä, ja välillä onkin vaikea pysyä perässä.

Ihan hyvää luettavaa silti.



tiistai 15. tammikuuta 2019

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

Ruth Galloway on saanut vauvansa ja tasapainottelee nyt äitiyden ja työnteon kanssa. Kirja jatkaa samaa, hyväksi koettua latua kuin aiemmatkin Galloway-kirjat.

Ruthin hienovaraista rakkaustarinaa poliisi Nelsonin kanssa kuvataan juuri sen verran, että lukija pysyy varpaillaan. Kirjoista välittyy hyvin kirjoittajan rakkaus suolaista marskimaata, vuorovettä ja tuulisia rantoja kohtaan.

Ruth Galloway ystävineen ja työkavereineen on lyhyesti sanottuna vastustamaton. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten Judyn tuoreen avioliiton käy...





sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Geir Tangen: Sydämenmurskaaja

Jatko-osa Maestrolle. Ihan yhtä uniikki juonenkulku ei tässä kirjassa ole, vaan tässä ovat kuvioissa mukana perinteiset uusnatsit. Päärooleissa ovat edelleen pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä poliisi Lotte Skeisvoll ja toimittaja Viljar Ravn Gudmunsson. Lotte ei ole toipunut sisarensa kuolemasta, ja joutuukin sivuun poliisin työstään. Se ei estä häntä tekemästä omia tutkimuksia. Viljarin poika Alexander nousee tässä kirjassa keskeiseen rooliin. Alexanderilla on ADHD, ja isä Viljar käyttääkin sitä selittävänä tekijänä kaikkeen.

Kirjan lukeminen kesti monta päivää, koska alkuun se jostain syystä takkusi kovin. Sitten kirjan rakenne hahmottui: erikseen kerrottiin juhlista, jotka olivat kaiken alkusysäys, ja erikseen tapahtumien tutkinnasta. Juhlista kerrottiin joka kerran eri henkilön näkökulmasta, ja näin tapahtumista muotoutui aina uusi kuva.

Yleensä en jaksa lukea kirjailijoiden loppusanoja ja kiitoksia, mitkä tuntuvat olevan ajan trendi. Ei Agatha Christieissä vaan... Sen verran alkua vilkaisin, että näin kirjan olevan trilogian toinen osa. Kolmatta odotellessa, haluan tietää, miten henkilöiden loppujen lopuksi käy. Tangen ei anna armoa keskeisillekään hahmoille, vaan höykyttää heitäkin tarpeen vaatiessa.



maanantai 7. tammikuuta 2019

Susanne Jansson: Uhrisuo

Taas yksi esikoiskirjailija. Tällä kertaa ruumita pulpahtelee suosta. Kirjailija on perehtynyt hyvin suoterminologiaan ja soiden käyttäytymiseen ja tutkimiseen.

Päähenkilö Nathalie Ström palaa aikuisena lapsuuden suonsa laitamille, nyt väitöskirjatutkijana. Menneisyyden salat selviävät vähitellen.

Kirja oli paikoin lähes kuin tietokirja, suorastaan puisevalla tavalla. Toisaalta välillä kohottiin yliluonnollisiin sfääreihin. Kokonaisuus oli kuitenkin ihan terävä ja toimiva.



perjantai 4. tammikuuta 2019

Elly Griffiths: Januksen kivi

Toinen Ruth Galloway -sarjan dekkari. Ruth Galloway on forensinen arkeologi, joka tutkii ihmisten luita. Ja niitähän Englannin rannikolta löytyy, tosin viime kirjassa rautakautisia. Nyt löytyy vähän uudempia luita, ja niistä kehkeytyykin taas aikamoinen seikkailu.

Ruthin yksityiselämässäkin tapahtuu jännittäviä asioita. Tämä kirjasarja on miellyttävää luettavaa, vaikka välillä tapahtuukin ikäviä asioita.



torstai 3. tammikuuta 2019

Yrsa Sigurðardóttir: Pyörre

Islantilaisten kirjailijoiden kirjojen Islannissa on ihan erilainen tunnelma kuin muiden eurooppalaisten kirjailijoiden Euroopassa. Se johtunee mm. siitä, että koko Islannin asukasmäärä on jotakuinkin sama kuin esimerkiksi Jyväskylän eli keskikokoisen suomalaiskaupungin. Kun vielä otetaan huomioon Islannin omaperäinen ilmasto ja väestön suhteellinen köyhyys, on tunnelma valmis. Tempoltaan kirjat ovat hitaanlaisia, sekin osa islantilaista tunnelmaa.

Tässä kirjassa jatkaa poliisi Huldar yhteistyötään sosiaalityöntekijä Freyjan kanssa. Huldar on yhtä onneton naisasioissaan kuin aiemminkin. Tai oikeastaan hän sotkee ne vielä pahemmin.

Tapahtumat ovat jännittäviä ja arvaamattomia. Ihmisiä murhataan, mutta kuka ja miksi? Syyllistäkään en arvannut etukäteen, vaikka niin luulin. Kirjassa on samanlaista hienovaraista huumoria kuin Arnaldur Indriðasonin kirjoissakin.

Islanninkieliset nimet ovat luku sinänsä. Kirjan alussa puhutaan lapsesta nimeltä Vaka, ja ponnisteluistani huolimatta en keksinyt, onko kyseessä poika vai tyttö, ennen kuin se lopulta kerrottiin. Vaka on tytön nimi.

Suosittelen tätä kirjaa ja kirjailijaa.



tiistai 1. tammikuuta 2019

Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö

Tästäpä lähtee vuoden ensimmäinen kirja.

Taas esikoiskirjailija ja uutuusdekkari. Tällä kertaa aivan hyvä sellainen. Kirjan pääroolissa on toimittajasta poliisiksi ryhtynyt Linda Fors, jonka työkaverit ovat aikamoisia aaseja. Samoin on Munkkiniemessä sijaitsevan koulun rehtori, jonka työpaikan pihalta löytyy koulun oppilas kuolleena. Myös luokkakaverit osoittautuvat vähemmän mukaviksi.

Kuollut oppilas on Suomessa syntynyt ja Suomen kansalainen, mutta maahanmuuttajaperheestä. Tästäpä lähteekin rähinä käyntiin. Keskeisessä roolissa on myös persuja aatteiltaan muistuttava, nimeltä mainitsematon puolue ja sen johtotähtenä kukkoileva sisäministeri.

Kirjassa tapahtuu paljon, ja kummiakin asioita. Toivottavasti jatkoakin seuraa.

Kirjan erikoisuutena on takaliepeestä löytyvä kirjassa mainittujen kappaleiden soittolista.




maanantai 31. joulukuuta 2018

Ari Räty: Varjomies

Tartuin Varjomieheen suurin odotuksin, koska Rädyn aiempi kirja Syyskuun viimeinen oli varsin hyvä.

Varjomiehessä on samoja henkilöitä kuin aiemmassa kirjassa, myös nuorukainen nimeltä Syyskuu. Tässäkin kirjassa palataan koulun penkille muistelemaan menneitä, ja tapahtumat kiertyvätkin osittain takavuosien luokkatovereiden ympärille. Syyskuu itse on vain pienessä roolissa.

Muutoin henkilöitä on aivan peijakkaasti, ja on vaikea pysyä kärryillä ensinnäkin siitä, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja. Jotkut hyvät tyypit osoittautuvat myös pahoiksi tyypeiksi. Henkilöitä on myös monista eri maista, ja siinäkin on haasteita kärryillä pysyttelemisessä.

Kaiken kaikkiaan kirja on varsin sekava. Loppuratkaisua ei oikein ole, vaan kaikki jatkunee taas uudessa kirjassa, jos sellainen joskus ilmestyy.




lauantai 29. joulukuuta 2018

Kate Morton: Talo järven rannalla

Nyt oli kyllä sellainen Morton, että oli tosi vaikea pysytellä kärryillä. Kirjassa oli niin paljon yhtäläisyyksiä äskettäin lukemieni kirjojen kanssa, että olin ajoittain aivan varma, että olen lukenut tämän Mortonin jo.

En kuitenkaan ollut. Loppuratkaisukin oli niin ilmeinen, että arvasin sen etukäteen. Tämä ei nyt oikein kolahtanut. Lukiessa oli koko ajan vähän hämmentynyt olo, ja tuntui, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Useimmiten tiesinkin. Todella ärsyttävää. Jos katsoisin televisiota tai elokuvia, olisin voinut kuvitella, että olen nähnyt tämän jossakin. Mutta kun en katso. Tämä oli vähän niin kuin kootut parhaat palat muista kirjoista. Jopa päähenkilö: jäähylle potkittu nuori naispoliisi, suoraan edellisestä lukemastani kirjasta. Tosin voi olla, että se on uudempi kirja, mutta tylsää joka tapauksessa.



torstai 27. joulukuuta 2018

Kati Routa: Vihanpitäjät

Kiinnostava esikoisdekkari, jonka henkilöt ovat tavallisuudesta poikkeavia.

Kirja kertoo nuoren pojan katoamisesta. Henkilöitä ilmaantuu koko ajan lisää, ja kaikki ovat lopulta jotenkin kytköksissä toisiinsa. Poliisiharjoittelija Rosi Tikkuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Kirjassa puidaan perinteisiä sukulaisten välisiä vihanpitoja: ne eivät suurta syytä vaadi, kunhan itse kokee tulleensa väärin kohdelluksi.

Kirja on hyvin ja vetävästi kirjoitettu. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja makuuhuoneessa piipahtelevat niin vanhat ja ryppyiset kuin keski-ikäiset ja ylipainoiset. Tavallisia ihmisiä siis.

Ja mikä oivallus kirjoittajalta! Miten punotaan juoni yhteen kohtuullisella sivumäärällä ja ilman loputtomia sivujuonteita? Tuodaan paikalle meedio, joka puhuu edesmenneiden suulla ja selittää vanhojen kaunojen syyt. Ei ollenkaan niin falskia kuin miltä se kuulostaa.



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Taas aivan ihana lukuromaani Mortonilta. Olin oikein säästellyt tätä joululoman iloksi, enkä turhaan.

Kirjassa selvitellään taas vanhuksen elämän käänteitä, kun vanhus ei enää itse niitä pysty kertomaan. Laurel kiinnostuu äitinsä menneisyydestä ja kaikenlaista jännittävää paljastuukin. Ennen kuolemaansa äiti saa rauhan, kun saa juteltua menneistä lapsensa kanssa. Tuttu juoni siis, samantapaisia käänteitä on ollut muissakin Mortoneissa. Se ei silti vähennä nautittavuutta.

Kirjojen parasta antia onkin Mortonin kirjoitustyyli. Kirjassa kuvataan suorastaan herkullisesti esimerkiksi nuoren neitosen mietteitä siitä, miten hänet on taatusti adoptoitu, niin väärässä perheessä hän tuntee elävänsä.




sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Jenny Rogneby: Leona – Ihmisen hinta

Epärehellisestä poliisista, rikostutkija Leona Lindbergistä kertovan sarjan kolmas osa. Kävin lukemassa, mitä mieltä olinkaan aiemmista Leona-kirjoista. Kortit on jaettu oli sarjan ensimmäinen osa, ja siitä pidin. Toinen osa, Tarkoitus pyhittää keinot, olikin sitten jo eriskummallinen sekamelska.

Tässä kirjassa Leona jatkaa valitsemallaan ladulla, eli pyrkii keräämään rikollisilta mahdollisimman paljon pätäkkää omaan pussiinsa. Avioliitto on mennyt karille, toinen lapsi kuollut, toinen isänsä hoteissa. Leona suunnittelee muuttavansa ulkomaille saatuaan rahat kasaan. Hän seurustelee nuoren kriminaalin kanssa, joka kuvittelee voivansa muuttaa Leonan rehelliseksi, koska haluaisi itsekin pois rikollisten piireistä.

Leona toimii tässäkin kirjassa minäkertojana. Hän tiedostaa oman erikoisuutensa ja pitää sitä hienona asiana. Tulee vähän myötähäpeällinen olo. Kirjasta saisi enemmän irti, jos kaikki olisi kaikkitietävän kertojan varassa. Kirjan teemana on elinkauppa, ja siitä paljastuukin häkellyttäviä asioita.

Taaskaan loppuhuipennusta ei tule, vaan kirja loppuu kuin tv-sarjan jakso, kesken tapahtumien.



perjantai 21. joulukuuta 2018

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Kolmas syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova kirja. Janalla on hurja tausta lapsisotilaana, jota hän itse ei juuri muista. Jana adoptoitiin lapsena varakkaaseen perheeseen, josta hänen olikin hyvä ponnistaa pitkälle. Adoptiovanhemmat ovat jääneet varautuneelle Janalle etäisiksi, ja siinä onkin yksi tämän kirjan teemoista.

Lapsuuden ikävien kokemusten aikainen paras ystävä Danilo palaa pyytämään Janalta apua poliisilta pakenemiseen. Samaan aikaan Janan on hoidettava yksityisasioitaan ja syyttäjäntyötään. Sarjamurhaaja iskee kerran toisensa jälkeen. Jana hoitelee omia asioitaan ja jättää jälkeensä enemmän ruumiita kuin sarjamurhaaja.

Kirjassa on vauhtia ja jännitystä, ja se on huomattavasti parempi kuin Scheppin aiemmat kirjat, Ikuisesti merkitty ja Valkoiset jäljet.



tiistai 18. joulukuuta 2018

Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme

Gotlannissa jälleen, pääosissa Anders Knutas ja kollegansa Karin. Knutaksella ja Karinilla on ollut vispilänkauppaa, mutta edellisessä kirjassa Knutas ryssi kaiken syöksymällä ex-vaimonsa Linen petiin, kun tämä vähän sormea koukisti. Kirjojen tuskastuttavinta antia onkin seurata Knutaksen parisuhteiden hidasta kuolemaa sankarin saamattomuuden takia. Noh, eiköhän tämä sarja ala olla tiensä päässä Knutaksen eläkepäivien lähentyessä vääjäämättä.

Pimeys keskellämme oli kovin vaisu ja ponneton. Kirja on laihahko, samaten juoni. Iänikuinen uusnatsikortti vedetään esiin paremman puutteessa. Kuvioissa on myös mukana muinainen kesäleiri takaumina. Tosin kesäleirillä ei tapahtunut yhtikäs mitään. Tämä ei nyt oikein lähtenyt lentoon.



lauantai 15. joulukuuta 2018

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

Poliisin murharyhmää avustaa jälleen psykologi Sebastian Bergman. Bergman roikkuu ryhmän kintereillä saadakseen olla aikuisen lehtolapsityttärensä Vanjan lähellä. Vanja ei voi sietää biologista isäänsä. Tosin ei Bergmanista kukaan muukaan pidä.

Bergmanin luonne on niin raadollinen ja vastenmielinen, että kirjat ovat herkullista luettavaa. Toivoisin, että murharyhmässä työskentelevä Billy jäisi jo kiinni tekemistään konnuuksista. Ehkä seuraavassa kirjassa.




maanantai 10. joulukuuta 2018

Kate Quinn: Koodinimi Alice

Varsinainen järkäle. Kirjan nykyhetki sijoittuu vuoteen 1947. Nuori neitonen nimeltä Charlie on matkustanut äiteineen Amerikasta Eurooppaan "hoitamaan" ikävän ongelman. Charlie ei ole samaa mieltä äitinsä kanssa ongelman hoitamisesta, ja lähtee omille teilleen. Sen jälkeen Charlie päätyykin huimiin seikkailuihin omituisen, ennen aikojaan vanhentuneen juopohkon Even ja tämän apupojan Finnin kanssa.

Vuoroin kerrotaan Charlien tarinaa, vuoroin palataan menneisyyteen, vuoteen 1915, jolloin Eve oli nuori vakoojaneitonen Ranskassa. Vaikka kirja on paksu, on se kiehtovalla tavalla kerrottu.



lauantai 8. joulukuuta 2018

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Kirjan nimi on outo, koska Mitford on kirjassa esiintyvän perheen sukunimi, tosin he käyttävät arvonimeä lordi ja lady Redesdale. Kirjassa selvitellään yhtä murhaa, joka ei liity Mitfordin perheeseen oikein mitenkään. Alkuperäisteoksenkin nimi on The Mitford Murders, joten kääntäjää tai kustantajaa tästä ei tällä kertaa voi syyttää.

Kirjassa ollaan 1910- ja 1920-lukujen taitteessa. Ensimmäinen maailmansota on päättynyt, mutta traumat ovat jäljellä. Kirjan tunnelma on herttaisen vanhanaikainen. Jotenkin en silti päässyt niin hyvin mukaan kuvioihin kuin monissa muissa vanhoista ajoista kertovissa kirjoissa. Ehkä kirjasta olisi pitänyt tehdä suosiolla paksumpi lukuromaani ja antaa kunnolla tilaa henkilöiden kehittyä.

Vasta nyt huomasin, että edellinen lukemani kirja oli sadas tänä vuonna. Hauska nähdä, montako kirjaa saan ensi vuonna luettua. Tänä vuonna alkuvuosi meni vielä tiiviisti opiskeluiden ja gradujen parissa, ja pääsin lukupuuhiin vasta kesän kynnyksellä.



torstai 6. joulukuuta 2018

Lars Kepler: Lazarus

Ihmettelin, mistä kirjan nimi tulee, kun ei kirjassa ollut yhtään sen nimistä henkilöä. Viisas tyttäreni valisti minua, että sehän tarkoittaa kuolleista noussutta. No sitten.

Joona Linna jatkaa hulluhkon Jurekin etsimistä, koska hän ei ehkä olekaan kuollut. Onko vai eikö, se selviää kirjassa. Viiteensataan sivuun mahtuu monta ruumista, liian monta. Kirja käy surullisen traagiseksi.

Tämä on silti ehdottomasti paras Joona Linna -kirja, mikä on ilmestynyt.





maanantai 3. joulukuuta 2018

Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Tykkään Mielensäpahoittajasta. Tällä kertaa Mielensäpahoittaja siirtyy digiaikaan ja alkaa kirjoittaa blogia, koska paikallislehden paperiversion julkaisu lopetetaan. Ikäisekseen Mielensäpahoittaja käyttää internettiä varsin näppärästi.

Kirja oli muuten sangen hauskaa nykyajan ja menneen ajan vertailua, oivalluksia riitti. Ainoastaan kirjeenvaihto kiinalaisen kanssa oli puisevaa ja epäaidon tuntuista. Mielensäpahoittaja alkaa olla niin ajan hermolla, ettei mielikään pahoitu enää kovin usein. Ei edes verkossa saamistaan kommenteista, mistä sentään lähes jokainen jossain vaiheessa pahoittaa mielensä.

Saas nähdä, mitä Mielensäpahoittaja seuraavaksi keksii.