sunnuntai 7. elokuuta 2022

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

Venla Kuoppamäen kirja Sun poika kävi täällä kertoo hänen oman poikansa sairastumisesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Äiti tekee kaikkensa saadakseen pojalle hoitoa ja tukeakseen tätä. Lopulta kuitenkin pojan käy huonosti. 

Todella surullinen tarina. Kirjan äidin on vaikea hyväksyä se, että lapsi on psyykkisesti sairas. Monessa kohtaa nousi esiin äidin häpeä siitä, että lapsi ei opiskele, ei käy työssä, elää sossun tuilla. Toki kirjan tapahtuma-aika on loppujen lopuksi lyhyt, muutama vuosi. Itse olen saanut totutella ajatukseen lapsen psyykkisestä sairaudesta jo viidentoista vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana kahden lapsen kohdalla.

Yhdyn lämpimästi kirjailijan ihmettelyyn siitä, miten voi olla mahdollista, että psyykkisesti sairaan nuoren ei katsota tarvitsevan avohoitoa, jos kaksi tapaamista hoitajan kanssa peruuntuu ilmoittamatta. Tämä jos mikä kertoo hoidon tarpeesta, ei siitä, että nuori olisi liian terve tullakseen tapaamiseen. 

Kuoppamäki kertoo kokeneensa vertaistuen ja kokemustiedon puutteesta psyykkisesti sairaan nuoren vanhempana. Kirja pyrkii paikkaamaan tätä aukkoa. Siitä on varmasti apua samanlaisessa tilanteessa oleville. 





Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten

Jo toinen kirja, joka jää kesken tänä kesänä. Minulla on niin paljon lainoja (oma moka), että pitää olla järkevä. Jos kirja ärsyttää jo ensimmäisellä sivulla, eikä siitä lähde paranemaan, ei sitä ole tarkoitettu minulle. Olen aiemmin yrittänyt lukea Saastamoisen Depressiopäiväkirjoja, kesken jäi sekin. Tässä uusimmassa kirjassa on samanlaista itsereflektiota, joka on aika puuduttavaa luettavaa.

Kirjassa ovat ainakin alussa äänessä vuoroin Luigi ja Laura. Heti ensimmäisellä sivulla Luigi miettii, miten inhottavaa on kaivaa suodatinpussia täydestä laatikosta, koska kynsinauhathan siinä repeilevät. Kuinkakohan moni mies oikeasti pohtii tuollaisia? Tai edes tietää, mitä ovat kynsinauhat. 

Olen lukenut myös Saastamoisen Sirkan, joka näistä märehtivistä itsepohdinnoista poiketen oli humoristinen ja oivaltava. Toivottavasti Saastamoinen kirjoittaa lisää vastaavaa tekstiä. 

Kehuin Sirkan luettuani Saastamoisen taitoa luoda uusia adjektiiveja, kuten menninkäisehtävä. Tässä kirjassa Saastamoinen tekee samaa ja samalla johtimella (hallihtava). Joskus olisi parempi vain käyttää substantiivia (hallimainen). 




lauantai 6. elokuuta 2022

Samuel Bjørk: Susi

Bjørk palaa Mia & Munch -sarjan neljännessä osassa tarinan alkujuurille sinne, missä Holger Munch palkkaa vasta poliisiksi opiskelevan Mia Krügerin tiimiinsä. Mialla on poikkeuksellinen taito huomata yksityiskohtia ja vetää niistä johtolankoja. 

Susi on todella hyvä. Henkilöt ovat kiinnostavia ja Bjørk kuvailee heitä hellän rakastavasti. Juoni pysyy hyvin kasassa ja aukeaa kerros kerrokselta. Olen pitänyt myös sarjan aiemmista osista Minä matkustan yksin, Yölintu ja Poika pimeästä

Tässä kirjassa jäi vähän vaivaamaan se, että syytä murhaajan tekosiin ei loppujen lopuksi selitetty lainkaan, ei myöskään taulujen yhteyttä tekoihin. Kuitenkin tarkat rituaalit antoivat ymmärtää taustalla piilevän hyvinkin spesifin syyn teoille. 

Takaliepeessä kerrotaan, että Samuel Bjørk, oikealta nimeltään Frode Sander Øien, on myös käsikirjoittaja ja muusikko, joka on julkaissut mm. kuusi musiikkialbumia. Varsinainen monitaituri siis. 




keskiviikko 3. elokuuta 2022

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Ohut kirja, jossa William Wisting palaa muistoissaan uransa ensimmäiseen tapaukseen, joka nyt viimein vuosikymmenien jälkeen on selviämässä. 

Tunnelmallinen kirja, jossa ohuudestaan huolimatta on kaikki hyvän jännityskirjan ainekset. 




maanantai 1. elokuuta 2022

Romy Hausmann: Lapsikulta

Lapsikulta on kirjailijan esikoisteos, jonka perusteella voi povata hänelle menestystä. 

Lapsikulta on kammottava ja samalla kiehtova. Se on pakko lukea ahmimalla, jotta selviää, kuka on kaiken takana. 

Opiskelijatyttö Lena on kadonnut 14 vuotta sitten. Lenan isä ei lakkaa toivomasta, että tytär vielä löytyisi. Yllättäen Lena toimitetaan sairaalaan hänen jäätyään auton alle. Mukana on tytär Hannah. Tästä alkaa melkomoinen sotku, jonka selvittely saa pään pyörälle. 

Ketojina toimivat vuorollaan Lena, Hannah ja Lenan isä. Rakenne toimii loistavasti ja Hannah tuo lapsen näkökulmasta perheen kammottavaa arkea esiin. 

Todella vetävä kirja, jossa tuttu juonikuvio rakennetaan uudella tavalla. 




Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Suojelusenkeli on jo yhdeksäs osa poliisi Emma Sköldistä kertovassa sarjassa. Tajusin tämän vasta hetki sitten. Minulla on siis jäänyt viime vuonna ilmesryneistä yksi kirja väliin. Ihmettelinkin kadonnutta poliisia, kun en muista sellaista käännettä lainkaan. 

Saapi nähdä, viitsinkö lukea väliin jäänyttä kirjaa nytkään. Sarenbrant kirjoittaa vauhdikkaasti ja kirjat ovat täynnä toisiaan seuraavia tapahtumia. Tylsiä hetkiä ei tule. Minua kuitenkin ärsyttää suunnattomasti päähenkilö Emman persoona. Hän on erittäin etevä poliisi, mutta kohtelee lähimpiä ihmisiään huonosti kirjasta toiseen. 

Emma ei koskaan ajattele muiden tunteita. Hän laiminlyö lapsiaan, joita hänelle mystisestä syystä on siunaantunut kaksi. Työ menee aina kaiken edelle. 

Emman sisko Josefin kokee heidän vanhempiensa arvostavan Emmaa enemmän kuin häntä, eikä vähiten siksi, että Emma on poliisi kuten isänsäkin. Myös sisarusten äiti puolustaa aina Emmaa joka käänteessä, ja Josefin sivuutetaan täysin, vaikka hän on jatkuvasti suureksi avuksi Emmalle. Samat tilanteet toistuvat kirjasta toiseen, eli henkilöt eivät kehity lainkaan. 




sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo

Olen lukenut Lucy Diamondilta aiemmin Rantakahvilan ja Rantakahvilan joulun, joita kumpaakaan en rankannut kovin korkealle. Niinpä tartuin jopa hieman vastahakoisesti Diamondin uusimpaan suomennokseen, Uusien alkujen taloon. Selailin huolekkaana kirjan sivumäärää, liki viisisataa sivua, ja arvelin lukemisesta tulevan tuskaisen taipaleen. 

Toisin kävi. Uusien alkujen talo kertoo vuokratalosta, jonka asukkaat tutustuvat vähitellen toisiinsa ja ystävystyvät. Talossa asuu enimmäkseen naisia, joilla on ollut ryppyjä rakkaudessa. Kirjan juoni on hyvin ennalta arvattava, mutta siitä huolimatta se vie mukanaan. 

Kepeä romanttinen romaani, jonka lukeminen sujuu liiankin nopeasti. Talon leppoisassa tunnelmassa ja mukavien asukkaiden parissa viihtyisi pidempäänkin.




lauantai 30. heinäkuuta 2022

Saija Kuusela: Vyöry

Luin vastikään Kuuselan esikoisteoksen Katse, josta en ihmeemmin pitänyt. Ylikonstaapeli Nea Guttormin kyky "nähdä" tapahtumia, jotka liittyvät tutkintaan, on siinä vahvasti esillä. 

Vyöryssä Guttorm joutuu palaamaan Trondheimiin, jossa hän aloitti uransa kymmenen vuotta aikaisemmin. Kirjassa selviää, miksi Guttorm joutui lähtemään Trondheimista vain vuoden siellä oltuaan. Nean kykyä tarvitaan tässä kirjassa vasta sen loppupuolella, ja se on luontevammin esillä. 

Vyöry on huomattavasti sujuvampaa tekstiä kuin Katse. Kirjassa kuitenkin pantataan omituisia asioita, kuten salaperäisen hänen sukupuolta, jolla ei ole sanottavaa merkitystä juonen kannalta. Edelleen on kirjailijalla kohokohtien luominen vähän hakusessa. Liikaa painoa pannaan pikkuasioille, jotka eivät kuljeta juonta eteenpäin, kun taas jotkut tapahtumat, kuten lumivyöry tai tapaaminen hänen kanssa, joilla saisi helposti enemmänkin jännitettä aikaan, sivuutetaan nopeasti. 




torstai 28. heinäkuuta 2022

Henriikka Rönkkönen: Rakkausshokkihoito ja muita ex-sinkun oivalluksia

Jos Kankaan Miehiä ja mielenrauhaa oli siveellinen, Rönkkönen on kaikkea muuta. Kaiken odottamisen ja mielikuvituspoikaystävien jälkeen Rönkkösellä on vihdoin parisuhde, josta kertoa.

Kirjan alussa huokaisin, että taas tätä loputonta alapääsanastoa. Rönkkösen tapana on olla hyvin suora niin sanoissa kuin teoissaankin. Mietin, onko pelkän sanaston tarkoitus herättää huvittuneisuutta lukijassa. Minua se ei ainakaan naurata. Muutamaa sivua myöhemmin nauroin kuitenkin ääneen, koska Rönkkönen nyt vaan on hulvaton kaikessa kuvailussaan. Hihittelin pitkään kuntouimareiden kuvaukselle.

Rönkkösen loputon itsetutkiskelu tuo mieleen muutaman muun kirjailijan, joita satunnaisesti seuraan instagramissa. Kun päätyö on kirjoittaminen ilman työaikoja, eikä ole lapsia tai miestä passattavana, puuttuu arjesta helposti rutiinit. Ihminen, jolla on perhe ja jonka arki täyttyy työssäkäymisestä, ruuanlaitosta sun muista askareista, ei ehdi loputtomiin miettiä toisen jokaista ilmettä tai huokausta. Tai omia tunnetilojaan. Suosittelenkin lämpimästi kirjailijoillekin päivätyön kokeilemista silloin tällöin. Siitä saattaa saada kirjoihinkin sisältöä. 






Marja Kangas: Miehiä ja mielenrauhaa

En ole todella pitkään aikaan jättänyt yhtään kirjaa kesken. Periaatteenani on, että kun olen kirjan lainannut, myös luen sen. Nyt valitettavasti tuli vastaan kirja, jota en pystynyt lukemaan. 

Miehiä ja mielenrauhaa kertoo kuvataiteen opettaja Tuulista, joka täyttää 40 vuotta. Ainoa Tuulin päässä pyörivä ajatus on, että hän haluaa suudella jotakuta miestä. Varsinainen Neitsyt Maria. Pian käy ilmi, että haluaa Tuuli muutakin. Itse asiassa hän ei ajattele mitään muuta kuin miehiä ja heidän varustelutasoaan.

Kesäloman alkaessa Tuuli matkustaa Espanjaan, koska kotiseudun Tinder on loppuun kaluttu. Aina kohdatessaan miehen Tuulin fantasiat lähtevät laukalle. Tuuli rakastuu tietysti heti ensimmäiseen Tinder-treffiseuraansa. 

Siinä kirjan sisältö sitten onkin. Pidemmälle en jaksanut lukea. Tuuli on kovin siveellinen ja kokemattoman oloinen, joten hänen fantasiansakaan eivät ole kaksisia. 




keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Camilla Grebe & Åsa Treff: Levoton mieli

Kirjan kirjoittanut parivaljakko Grebe ja Träff ovat siskokset. Siksi varmaan yhteistyö onkin saumatonta. Levoton mieli aloittaa psykologi Siri Bergmanista kertovan sarjan. Pitkin matkaa lukiessani mietin, millainen sarjasta mahtaa muodostua, kun ensimmäisessä kirjassa Siri on vahvasti uhrin roolissa. 

Sirin asiakas löytyy murhattuna ja siitä alkaa pitkä ja polveileva tapahtumaketju, jonka aikana kaikkia Sirin lähellä olevia ihmisiä vuorollaan epäillään murhasta. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja ne etenevät loogisesti. Jotain jää silti puuttumaan. Kirjassa ei ole oikein minkäänlaista jännitettä. Muutenkin kokonaisuus jäi laimeaksi. 

Osaksi se johtuu varmasti siitä, että Siri on kirjan minäkertoja. Olen huomannut, että minäkertoja syö aina osan juonen syvyydestä. Kun kirjassa on minäkertoja, tapahtumia katsotaan kovin yksisilmäisesti.  

Lopuksi kehuskelen omalla nokkeluudellani. Se saattaa tosin olla kuvitelmaa, koska en jaksanut tarkistaa asiaa. Parissa viimeksi lukemassani kirjassa on mainittu automerkki Volvo Crosscountry. Olen ihmetellyt, mikä se mahtaa olla, kunnes yhtenä päivänä ajaessani Volvo XCjonkun perässä tajusin: XC on lyhenne sanasta crosscountry. 




maanantai 25. heinäkuuta 2022

Saija Kuusela: Katse

Uuden dekkarisarjan aloituskirja. Vaikka kirjailija on suomalainen ja asuukin Suomessa, on kirjan tapahtumapaikkana pohjoisnorjalainen kylä tunturien ja jäätiköiden keskellä. Mielenkiintoinen valinta.

Nea Guttorm on ylikonstaapeli, joka on aiemmin työskennellyt keskusrikospoliisin profiloijana Oslossa, mutta muuttanut äskettäin takaisin pohjoiseen lähelle kotiseutuaan. Ei sentään kotikyläänsä, kuten niin monissa muissa viimeaikaisissa lukemissani kirjoissa.

Nealla on kyky, jota hän peittelee ja joka on pysynyt piilossa hänen asuessaan Oslossa. Pohjoisessa puoliksi saamelaisen Nean taito aistia tulevia tapahtumia ja nähdä asioita, joita muut eivät näe, palaa voimakkaana takaisin. Kovin stereotyyppistä antaa saamelaistaustaiselle tällainen kyky.

En ihmeemmin pidä tällaisista yliluonnollisuuksista. Onneksi kirjassa on paljon tavanomaistakin poliisitutkintaa ja ihmissuhteisiin liittyvää kuhinaa. 

Kirja lähtee käyntiin hyvin jähmeästi. Päähenkilöllä on paljon ongelmia ja niiden lyöminen pöytään heti kättelyssä tekee juonesta koukeroisen. Vähitellen henkilöt tulevat tutummiksi ja juonta on helpompi seurata. Varsinaista kohokohtaa juonessa ei tullut. 




perjantai 22. heinäkuuta 2022

Inger Frimansson: Lintulapsi

Olen lukenut kaikki Inger Frimanssonilta suomennetut psykologiset trillerit. Niiden ilmestymisestä on kauan, ja olenkin aikoinaan merkinnyt ne Facebookin muistiinpanoihin ja siirtänyt sieltä sitten tänne, kun muistiinpanot lakkasivat toimimasta. Siirto tapahtui 2016. Kävin lukemassa kaikki senaikaiset Frimansson-muistiinpanoni ja huomasin, että siihen aikaan en juuri arvostanut psykologisia trillereitä. 

Frimansson on kuitenkin tehnyt minuun vaikutuksen. Hänen kirjansa ovat aivan omaa luokkaansa kieron ihmismielen kuvauksessa. Lintulapsi ilmestyi Ruotsissa 2020, ja takaliepeestä käy ilmi, että Frimansson kirjoitti sen kustantajan toivomuksesta. Kirja on Justine Dalvikin merkillisistä vaiheista kertovan sarjan kolmas osa, joka jäänee myös viimeiseksi, onhan Frimansson jo 78-vuotias. Sarjan aiemmat osat ovat Hyvää yötä, rakkaani, joka ilmestyi 1999, ja Varjo vedessä, ilmestymisvuosi 2007. Sarja on siis kasvanut hyvin harvakseltaan. Se kannattaa kuitenkin lukea järjestyksessä, vaikka viimeisessä osassa hyvin briiffataankin aiemmista tapahtumista. 

Lintulapsi ikään kuin kokoaa Justinen ja hänen yhä elossa olevien läheistensä vaiheet. Tapahtumat kiihtyvät loppua kohden niin, että lukija saa jännittää, ehtivätkö kaikki asiat saada ratkaisunsa, ennen kuin sivut loppuvat. 

Inger Frimansson on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija psykologisen trillerin ystäville. 




torstai 21. heinäkuuta 2022

Maria Mustranta: Äidin tehtävä

Tartuin kirjaan ilman ennakko-odotuksia. Teksti vei mukanaan välittömästi.

Kirjan minäkertojalla Lauralla on poika, jolla on haasteita käyttäytymisessään. Kouluympäristö huonontaa pojan oloa ja pahentaa käyttäytymisen ongelmia. Koulussa ei oikein osata toimia pojan kanssa. Äiti tuskastuu jatkuviin koulusta tuleviin viesteihin. Toisaalta näin opettajana kuiskaisin tähän väliin, että opettajalla on vastuullaan myös ne muut 20 oppilasta. 

Yksinhuoltaja Laura ystävystyy poliitikon vaimon Mirellan kanssa. Mirellan pojalla Rafaelilla on myös haasteita käyttäytymisessään, ja Mirellan suhtautumistapa niihin on vähintäänkin mielenkiintoinen. Lukija seuraa kulisseissa viehättyneenä kahden eri yhteiskuntaluokasta tulevan naisen ystävyyttä. Lauralla on myös menneisyys, jonka paljastumista hän pelkää.

Vaikka Mirellan ystävyys on Lauralle tärkeää, vielä tärkeämpää on pojan hyvinvointi. Laura tekeekin ratkaisunsa ystävyyden ja poikansa tulevaisuuden välillä. 

Kirjan teksti on niin soljuvaa, että sen lukeminen on vaivatonta. Kirjailija on saanut tavattoman paljon käänteitä ja pohdittavaa mahtumaan pieneen tilaan.




keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Jenny Colgan: Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta

Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta on Colganin Kirjakauppa Skotlannissa -sarjan kolmas osa. Olen aiemminkin marmattanut siitä, että kustantaja ei erottele kahden eri sarjan kirjoja mitenkään. Kirjojen kansissa voisi olla pienellä maininta sarjasta. 

Tajusinkin tämän kirjan kuuluvan Skotlanti-sarjaan vasta, kun alkoi näkyä aiemmista osista (Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja) tuttuja nimiä. Sarjan kirjojen perimmäinen juonikuviohan menee siten, että lontoolaisnainen matkustaa syystä tai toisesta Skotlantiin ja rakastuu siellä skotlantilaismieheen ja jää sitten sinne. 

Tällä kertaa kirja alkaa vähän eri tavalla, mutta jatko sujuu vanhaan malliin. Skotlanti-sarja on kuitenkin ihanaa luettavaa, eikä vähiten maisemien kuvailun takia. Colgan kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Ainoan kerran langat katoavat hetkeksi, kun Zoen lapset ilmestyvät paikalle. Siinä saa vähän aikaa tavata, kuka onkaan kuka, kun en aiemmasta kirjasta muistanut. Muuten juoni pysyi hyvin kasassa.




maanantai 18. heinäkuuta 2022

Heikki Hietamies: Äideistä parhain

Sain tämän kirjan käsiini aivan sattumalta. Tytär oli lukenut sen lukuhaastetta varten (saman perheen jäsenten kirjoittamat kirjat tms.) ja vinkkasi minullekin. Olin itse asiassa hetken pohtinut Eve Hietamiehen Numeroruuhkan pariksi Laila Hietamiestä, mutta hylännyt ajatuksen välittömästi, koska Laila Hietamiehen kirjat eivät nyt sytyttäneet. Itse muistan Heikki Hietamiehen parhaiten lapsuuteni Lauantaitansseista, enkä tullut edes ajatelleeksi, että hän on tehnyt uraa myös kirjailijana. 

Äideistä parhain on ohut kirja, joka osoittautui yllättävän hyväksi. Siitä on tehty elokuvakin, jota en tietenkään ole nähnyt (en juuri katso elokuvia, ainakaan kotimaisia). Kirja kertoo sotalapsi Eeron matkasta Ruotsiin sodanaikaisen äitinsä Signen hautajaisiin. Paljon muistoja nousee matkan aikana mieleen, ja paljon selviää myös Eerosta itsestään, saati äidistä. Äidin ikävä lastaan kohtaan ei ollutkaan aivan niin aukotonta, kuin Eero lapsena kuvitteli. 

Jäin miettimään termiä sotalapsi. Kaikki, ainakin aikuiset, tietävät, mitä sillä tarkoitetaan. Suomesta lähetettiin toisen maailmansodan aikana muihin Pohjoismaihin, pääasiassa Ruotsiin, noin 80 tuhatta lasta. Järkyttävä määrä. Kirjassakin sivutaan sitä, että aikanaan ei katsottu tarpeelliseksi tai tultu edes ajatelleeksi sotalapsena olon vaikutusta lapsen sen jälkeiseen elämään. Nythän sotalapsena olleet lienevät jo elämänsä ehtoopuolella, jos edes elossa ovat. 

Mielenkiintoinen kirja. Panen Heikki Hietamiehen muutkin kirjat lukulistalle.




sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Louise Penny: Petollinen valo

Ylikomisario Armand Gamachesta kertovan sarjan uutuus on varsinainen lukuromaani. Sitä on mahdotonta lukea nopeasti, vaan sitä täytyy makustella ja astua sisään tunnelmaan. Harmikseni tässä kirjassa ei herkuteltu yhtä yltäkylläisesti kuin sarjan aiemmissa osissa. Liekö myös kääntäjä vaihtunut, koska tässä kirjassa oli joitakin mauttomia tai kirjan tunnelmaan sopimattomia sanavalintoja, kuten pizzaslaissi.

Toki kirjassa on pakollinen murhakin. Itse mietin, miten niin pienessä kylässä, jota ei edes kartoista löydy, voikin niin usein tapahtua murhia. Kuinka ollakaan, samaa asiaa ihmeteltiin kirjassakin. Samaa olen muuten joskus pohtinut Gotlannin kohdalla.

Pennyn kanadalaiseen pikkukylään sijoittuva sarja vain paranee osa osalta. Tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa. Siinä lienee luvassa jännittäviä käänteitä ylikomisario Gamachen ja tarkastaja Beauvoirin yksityiselämän osalta. 




tiistai 12. heinäkuuta 2022

Katrine Engberg: Isola

En ole aiempia Engbergin kirjoja kovin korkealle rankannut, mutta mistä lie syystä Isola on aivan älyttömän vetävä kirja. 

Rikostutkija Jeppe Kørner on ottanut virkavapaata Kööpenhaminan poliisista ja lähtenyt Bornholmin saarelle metsuriksi. Kollega Anette Wernerin tutkiman jutun johtolangat johtavat samaiselle saarelle, joten Jeppekin joutuu poliisihommiin. 

Sivujuonena Jepen ja Aneten vanha tuttu Esther de Laurentis on Bornholmissa hänkin kirjoittaakseen kuulun edesmenneen antropologin elämäkertaa. 

Kirja pitää tiukasti otteessaan eikä lukemista pysty lopettamaan edes yöksi. Ja loppu, voi mikä ihana loppu tässä kirjassa on. Niin ihana. 




sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Johanna Mo: Varjolilja

Luin vastikään Saarimurhat-sarjan ensimmäisen osan, Yölaulajan, ja pidin siitä. Yölaulajassa poliisi Hanna Duncker on muuttanut kotisaarelleen Öölantiin ja alkaa työskennellä siellä poliisina. Hannan isä on jo kuollut, mutta eläessään hänet tuomittiin vankilaan kotisaarella tehdystä murhapoltosta. Hanna yrittää vaivihkaa työnsä ohessa selvittää, oliko isä todella syyllinen rikokseen.

Varjoliljassa Hannalla on niin kiire etsiessään kadonnutta pikkulasta ja tämän isää, että oman tutkimuksen tekeminen jää sivuun. Saarella on kuitenkin joku, joka kokee Hannan toimet uhkana ja puolestaan uhkailee Hannaa.

Varjolilja on todella vauhdikas ja mukaansa tempaava. Kirjassa kulkee niin monta juonikerrosta päällekkäin, että lukija ei malttaisi odottaa, että edetään asiasta toiseen. 

Näinpä jäi sarja taas jännittävään kohtaan, koska Hannan isän tapaus ei edennyt puusta pitkään. Sarjan kolmas osa on jo ilmestynyt ruotsiksi. Toivottavasti se käännetään pian. 

Käännöksestä onkin muuten sanottavaa. Kadonneella pikkulapsella on "unilappu", jossa on eläimen pää. Yleensä kai sitä kutsuttaisiin unirievuksi. Ei ehkä ole kääntäjälle tuttua termistöä. Toinen, mikä särähti silmään useamman kerran, on miehen käyttämä hajuvesi. Aivan varmasti. Eiköhän kyseessä liene partavesi. Muutenkin käännöksessä oli joitakin outoja sanavalintoja, jotka saivat tavaamaan virkettä useamman kerran, koska sen merkitys ei ollutkaan yksioikoinen sanavalinnan takia. 




torstai 7. heinäkuuta 2022

Riley Sager: Eloonjääneet tytöt

Kansiliepeen kuvan mukaan kirjailija on näköjään mies. Jotenkin kuvittelin, että Riley on naisen nimi. Sinänsä aivan sama, tuskinpa se on sisältöön vaikuttanut. 

Eloonjääneet tytöt on taas yksi pettymys. Kun kirja alkaa, kaikki on jo tapahtunut. Tarina on jo kerrottu. Quincy on vuosia aiemmin ollut ystäviensä kanssa mökillä, jonne ilmestynyt murhaaja tappoi kaikki muut. Vain Quincy selvisi. Kirja lähtee hyvin hitaasti ja nihkeästi käyntiin. Lukija ei tiedä, mitä odottaa. Herää epäilys, onko mitään odotettavaa. 

Sager on yrittänyt saada kuluneesta aiheesta jotain uutta irti, heikolla menestyksellä. Lopussa on pari yllättävää käännettä, mutta niitä ei kannata henkeään pidätellen odotella.