keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Mads Peder Nordbo: Kylmä pelko = Annilaanganipalaaq

Olen ennenkin tainnut mainita olevani erityisen viehtynyt kylmissä maisemissa tapahtuviin kirjoihin. Kiehtovia tapahtumapaikkoja ovat niin Islanti tai Grönlanti kuin Alaska tai Kanadakin. Nordbon kirja sijoittuu Grönlantiin, ja on jatkoa hänen aiemmalle kirjalleen Tyttö ilman ihoa.

Kirjan lukeminen on tavattoman hidasta, koska grönlantilaiset nimet ja sanat ovat niin erikoisia ja suomenkielenvastaisiakin loppuessaan usein esimerkiksi k:hon tai q:hun. Kirjassa esiintyviä henkilönnimiä ovat esimerkiksi Tuparnaaq, Sakkak, Minik, Paarnuuna ja Arnaq, paikannimiä esim. Tasiilaq. Onneksi kirjassa on paljon amerikkalaisia ja tanskalaisia, joiden nimet ovat tavanomaisempia. Pidän siitä, että kirjailija on kirjoittanut kirjan nimen ja lukujen nimet myös grönlanniksi. Grönlantihan on polysynteettinen kieli, jossa yksi sana vastaa jonkun muun kielen kokonaista lausetta.

Kirjan tapahtumat ovat jännittäviä ja pitävät otteessaan loppuun saakka. Toimittaja Matthew Cave tuntuu joutuvan seikkailuihin tuon tuosta, ja selviää niistä aina suhteellisen ehjin nahoin, vaikka väkeä ympäriltä kaatuukin kuin hylkeitä. Tuskin maltan odottaa keväällä ilmestyvää seuraavaa osaa.



sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Jaakko Melentjeff: Papin kosto

Kirjan takakannessa todetaan kirjan olevan "itsenäinen jatko-osa kiitetylle Hukkuneet-teokselle". Mietin, olenkohan sen lukenut. Olenhan minä, ja olin varsin tyytymätön sen kielelliseen antiin.
Jatko-osassa kieli pysyy vähän paremmin kasassa, olisiko löytynyt oikolukija ennen kirjapainoon menemistä. Tässä kirjassa on ruskea kivitalo, ei enää kiviruskeatalo, kuten edellisessä. Myös henkilöhahmojen kuvauksessa kirjailija on edistynyt huomattavasti: nyt kuvailun perusteella voi muodostaa mielikuvan henkilöstä.

Itsenäiseksi jatko-osaksi aiemman kirjan tapahtumista pitäisi tietää varsin paljon, niihin viitataan usein, mutta niitä ei mitenkään avata sen enempää. Enpä minäkään niistä juuri mitään muista, joten sokkona tässä hapuillaan. Toki vähitellen asioita palaa mieleen, kun niihin kyllin monta kertaa viitataan.

Papin kostossa yksi keskeisistä henkilöistä, poliisi Paula Korhonen, kuvataan paljon miellyttävämmäksi kuin edellisessä kirjassa. Kirjassa liikutaan Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa nyt ainakin. Poliisit tekevät pohjoismaista yhteistyötä ja liikkuvat sujuvasti maasta ja kaupungista toiseen. Keskeisten hahmojen välillä on mielenkiintoisia jännitteitä, ja onkin hauska seurata, miten henkilöhahmot kehittyvät.

Kirjailija herkeää jopa suorastaan runolliseksi:
Keskustelu kuivui kasaan, kellertyi lehdiksi ja varisi äkillisesti viilentyneen ilmastoinnin mukana Annmarin työpöydälle heidän väliinsä. 
Kirjassa riitti kiinnostavia käänteitä loppuun saakka. Kyllä tätä voi suositella. 




perjantai 8. marraskuuta 2019

Jan-Erik Fjell: Saalistaja

Olipa melkoinen yllätys, kun tartuin tähän kirjaan lukeakseni sen, ja löysin kansiliepeestä blogissani julkaistun arvostelun Fjellin Ilmiantajasta parin vuoden takaa. Yksi niitä harvoja kirjoja, joista on ollut hyvää sanottavaa. En silti arvannut päätyväni kansiliepeeseen.

Nyt pitääkin olla kieli keskellä suuta. En tahdo noin paljon näkyvyyttä, joten totean, että kirja on laimeanlainen. Anton Brekke oli kiinnostavampi parissa viime kirjassa ollessaan alennettuna partiopoliisiksi. Kriposin eli rikospoliisin leivissä hän on paljon tylsempi, etenkin kun sanailu- ja sanaharkkapari Magnus Torpkaan ei ole aktiivisesti kuvioissa.

Kirjassa selvitellään, istuiko Oscar syyttömänä vankilassa kahdeksan vuotta. Selvittelyn aikanakin miestä kaatuu ja kaikki on kovin sekavaa. Loppuratkaisukin on ennalta arvattava. Toivottavasti Fjell saa puhallettua Brekkeen puhtia seuraavassa kirjassa.






















sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Karen Cleveland: Koko totuus

Kirja oli alkuun suorastaan tylsä. Vähitellen se imaisi mukaansa, eikä enää tuntunut tylsältä, että juonenkulku oli pääasiassa aviopuolisoiden välistä keskustelua. Vivianin koko elämä perustuukin valheelle, mutta kunnon CIA-agenttina hän tietenkin keksii ulospääsyn. Ja sitten loppukoukku.

Kelpo kirja luettavaksi, mutta ei erityisen yllättävä.



lauantai 2. marraskuuta 2019

Louise Penny: Naivistin kuolema

Samainen kirja, Naivistin kuolema, on ilmestynyt nyt uusintapainoksena nimellä Kuolema kiitospäivänä. Itse lainasin vanhemman painoksen, koska uudemmassa oli pitkät varausjonot. Enpä saanut kuitenkaan tartutuksi tähän opukseen, ja varausjonot ovatkin ehtineet laantua, kun vihdoin sain kirjan luettua.

Kirjan alkuperäinen nimi on Still life, ja se kuvaakin sangen osuvasti kirjan viipyilevää tunnelmaa hiljaisessa Three Pinesin kylässä. Kirja on hyvin hidastempoinen luettava, eikä vähiten siksi, että sen tapahtumapaikkana on kanadalainen kylä, jossa asuu sekaisin englannin- ja ranskankielisiä ihmisiä. Moni tapahtumakulku selitetään sen kautta, minkäkielinen asianomistaja sattuu olemaan. Henkilöitä on paljon, ja lukijalla on tekeminen pysyäkseen kartalla.

Henkilöt ovat sympaattisia ja kylän tunnelma viehättävä. Kirja onkin vanha kunnon salapoliisitarina, jossa poliisi hoitaa murhan selvittelyn.



sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie on rutiiniensa ja listojensa orja. Hän on elänyt elämänsä toisten ihmisten mielen mukaan. Eräänä päivänä hän sattumusten kautta päätyy pieneen Borgin kyläpahaseen, jossa hän saa ensimmäistä kertaa tuntea itsensä merkitykselliseksi.

Britt-Marie on aika erikoinen ja omituinen, kuten kai Backmanin henkilöt aina. Olen vuosia sitten lukenut Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä, ja siinä oli samantapainen tunnelma kuin tässäkin kirjassa. Päähenkilö on vähän ulkona omasta elämästään.

Britt-Marien tarina on sympaattinen. Loppuratkaisu jättää miettimään, miksi juuri noin.



lauantai 26. lokakuuta 2019

John Kåre Raake: Jää

Nyt oli kyllä sellainen toimintapläjäys, että piti lukea yhdellä istumalla. Kirjakin oli varsinainen yhdenpäivänromaani kaamosaikaan Pohjoisnavalla, kun ei yötä erota päivästä. Loppupuolella kävi ilmi, että tapahtumat kestivät yhteensä vain kaksi vuorokautta. Sangen intensiivistä siis kuitenkin!

Päähenkilö, elämänsä suuntaa etsivä Anna Aune ei ole ihan niin nössö jahkailija kuin alussa annetaan ymmärtää. Anna on lähtenyt Pohjoisnavalle eläkeikäisen tutkijan assistentiksi. Tapahtumat lähtevät huimaan liitoon heti ensimetreiltä, ja taustoja avataan vähitellen takaumissa, joita Anna vaipuu ahdistavissa tilanteissa muistelemaan. Pohjoisnapajäätikkö on tapahtumapaikkana mielenkiintoinen. Siellä tapahtuu kummallisia asioita, ja joukkomurhaajakin on liikkeellä.

Toivottavasti Annan seikkailuille saadaan jatkoa.



Jessica Fellowes: Nuori, kaunis ja kuollut

Fellowes osaa mainiosti luoda 1920-luvun tunnelman. Kertoohan siitä Downton Abbeynkin suosio. Itse en ole sarjaa katsonut, koska en katso mitään sarjoja.

Kirjassa esiintyvät päärooleissa jälleen paremman väen piikalikka Louisa ja lontoolaispoliisi Guy. Fellowes osaa mainiosti kuvata alemman luokan ajatuksia siitä, miten he näkevät ja kokevat itsensä. Etenkin Louisa pitää hämmentävän itsestään selvänä esineellistämistä ja ulkopuolelle jättämistä.

Kirja oli leppoisaa luettavaa hankalasta murhatapauksesta huolimatta.



torstai 24. lokakuuta 2019

Tuija Lehtinen: Tornin naakat

Neljäs osa eläköityneen poliisin Erja Revon tutkimuksia. Erja Repo on eläkeläiseksi sangen menevä ja aikaansaapa. Hän on myös ihanan suorasanainen eikä kumartele ketään. Revon lähipiiriin kuuluu mielenkiintoisia ihmisiä, pääasiassa miehiä.

Tällä kertaa ratkaisu jää niin viime tippaan, että katselin jo huolestuneena hupenevia sivuja: selviävätkö asiat ollenkaan ennen kuin kirja loppuu? Selvisivät ne, yllättävällä tavalla.

Tuija Lehtinen osaa kirjoittaa, joten Eija Revon tutkimuksia on ilo lukea.



sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen

Luin taas uusimman Mackintoshin, vaikka en ole aiemmistakaan liiemmälti pitänyt. Tämä oli kyllä tähänastisista kummallisin.

Max ja Pip ovat onnellisesti naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Poika sairastuu vakavasti eivätkä vanhemmat pääse yksimielisyyteen oikeasta hoidosta. Asiaa puidaan sitten brittiläiseen tapaan oikeudessa ja tuomari päättää, kumman vanhemman vaihtoehto on se oikea.

Tämä tapahtuu noin kirjan puolivälissä. Siihen asti kirja on ollut teho-osastodraamaa molempien vanhempien ja välillä lääkärin toimiessa vuoroin kertojana. Puolivälin jälkeen kumpikin vanhemmista alkaa kertoa omanlaistaan tulevaisuutta. Juonessa on välillä todella vaikea pysyä mukana. Kirja on kuitenkin pakko lukea loppuun, jotta näkee, miten langat sidotaan yhteen.

Mackintoshille tyypilliseen tapaan loppu on surkean lattea. Vähän samaa tasoa kuin yläkoululaisten aineiden lopetus: "ja sitten minä heräsin". Ja taas kaduttaa: miksi tähän edes tartuin?




lauantai 19. lokakuuta 2019

Christian Rönnbacka: Majakka

Komisario Antti Hautalehdosta ja tämän tiimistä kertovat kirjat ovat mukavan leppoisia, vaikka niissä tapahtuukin kaikenlaista.

Taas ollaan majakkasaarella, kuten aika monessa viime aikoina lukemassani kirjassa. Tämän kirjan erityinen teema tuntuu olevan pissihätä. Niin monta kertaa juostaan kintut ristissä puskaan tai vessaan. Kirjailija on ehkä ajatellut sen tuovan toden tuntua tarinaan, mutta rajansa kaikella.

Hyvä kirja.



perjantai 18. lokakuuta 2019

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä

Kyröltä putkahtaa uusi, miehiseen makuun sopiva kirja aina isänpäivän alla. Aistin pientä laskelmointia.

Nyt oli reipas, juonellinen tarina pitkästä aikaa. Mielensäpahoittaja matkustaa ulkomaille saakka ja tapaa tietysti mielenkiintoisia ihmisiä. Kotomaassa pohtivat hänen poikansa yhdessä syntyjä syviä naapuri Kolehmaisen valottaessa menneisyyden tapahtumia.

Yhdellä istumallahan tämä oli luettava. Kukapa ottaisi Testarossan, kun voi saada Voortti Eskortinkin?



Heine Bakkeid: Meren aaveet

Ensinnäkin kuvittelin, että Heine on naisen nimi. Etuliepeen kuvasta päätellen ei ole.

Meren aaveet on kummallinen kirja. Päähenkilö Thorkild Aske on ajoittain jopa sympaattinen, ja toivoinkin hänen osoittautuvan kunnon tyypiksi kirjan lopussa. Aske on entinen poliisi, joka on hairahtunut väärälle puolelle ja sovittanutkin sen jo. Tapahtumaketjua setvitään reaaliajassa tapahtuvien omituisuuksien lomassa. Kirjassa on yliluonnollisia tapahtumia vaivaksi asti. Toki osa voisi selittyä päähenkilön aivovammalla, mutta eipä niitä siten selitetä. Yliluonnollisuudet eivät kuitenkaan ole Kingin tyyliin sujuvasti läsnä, vaan ovat vain omituisia.

Virkistävää on tapahtumapaikka, joka iänikuisten pääkaupunkien sijaan onkin enimmäkseen Tromssa, Pohjois-Norjassa.

Aske on ihan näppärä tyyppi ja selvittelee rikokset noin vain.










keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Thomas Erikson: Mielivalta

Käyttäytymispsykologi Alex King auttaa taas Tukholman poliisia rikosten ratkomisessa. Tällä kertaa uhka kohdistuu brittien Tukholman suurlähetystöön. Sinänsä mielenkiintoinen juonikuvio, ja avaa ikkunoita aiheeseen, josta en paljon ennalta tiennyt. Myös Alex Kingin tarkoin varjeltu perhetausta raottuu hieman.

Naisasioissaan King on sietämätön nahjus, eikä ansaitsisi enää uutta tilaisuutta. Kirjan kiintoisa juoni latistuu loppuratkaisua kohti. Siihen olisi voinut panostaa enemmän kuin käyttäytymisen teorioiden ripotteluun joka väliin. Lopussa on erikseen oikein esitelty kirjan teemaa, käyttövoimaa. Minun mielestäni dekkarit saisivat pysyä dekkareina, tietokirjat ovat sitten erikseen.

Häiritsevää käännöksessä on repliikkien osittainen puhekielisyys. Kaikkinensa kirjassa käytetty kieli on erittäin jäykkää ja virallista, kuten suurlähetystöissä asiaan kuulunee. Vielä kun mukana ovat jäykkinä tunnetut britit, niin kieli on sen mukaista. Kuitenkin henkilöiden repliikeissä viljellään kongruenssin puuttumista (teknikot tutkii) ja käytetään me-pronominin yhteydessä passiivia (me mentiin). Häiritsevää, ja antaa vaikutelman, että kääntäjä ei ole ihan kartalla. 




sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Pertti Laine: Vainotut

Vainotut on jatkoa Laineen aiemmalle dekkarille Pisto sydämeen. Pääroolissa jatkaa musta rikoskomisario Simppa kollegoineen. Tarina etenee hyvin ja jännitys säilyy. Tosin pari käännettä arvasin jo ennen kuin niistä kerrottiin. 

Laine kirjoittaa sujuvasti ja on hyvin ajan hermolla ikäisekseen (kansiliepeen mukaan syntynyt 1949). 

Kirjan loppu jäi ärsyttämään: mikä Simpan ja vaimon väleissä hiertää? Siitäkin minulla on aavistukseni, mutta ei auta kuin odottaa seuraavaa osaa. 



lauantai 12. lokakuuta 2019

Quentin Bates: Reykjavikin murtomies

Islantiin naitu Bates kirjoittaa islantilaisia poliisitarinoita yhtä hyvin kuin syntyperäinen islantilainen Arnaldur Indridason. Tunnelma on samanlainen hitaan viipyilevä.

Gunnhildur Gisladottirin yksityiselämässä tapahtuu, kun kahden kuukauden välein syntyneet pojanpojat vierailevat usein. Työelämässäkin tapahtuu murtovarkauksien, katoamisten ja jopa murhien merkeissä. Monta selvitettävää tapausta liittyy tietysti loppujen lopuksi toisiinsa.

Islantilaisissa kirjoissa minua ärsyttävät ainoastaan nimet, joista en osaa sanoa, ovatko ne miehen vai naisen nimiä: Bara, Gisli, Laufey, Orri, Oggi... Usein ne ovat vielä lempinimiä eli väännöksiä pidemmästä nimestä, kuten päähenkilö Gunnan nimi.

Tässä kirjassa ärsyttää toinenkin asia: sanaa eksklusiivinen käytetään ainakin kymmenen kertaa. On ekslusiivinen asunto, joka sijaitsee eksklusiivisella kadulla. Eksklusiivinen tarkoittaa tässä nähtävästi hienostoa tai paremman väen katua. Sen olisi mielestäni voinut kääntää toisinkin. Käännöksessä oli muutenkin kömpelöitä tussahduksia. On oikein sanoa, että "hän on vaivoinani", mutta ei kyllä voi sanoa "voisit pitää hänet poissa vaivoistani", kun tarkoitetaan, että jonkun halutaan pysyvän poissa jaloista.



sunnuntai 6. lokakuuta 2019

JP Koskinen: Tammikuun pimeä syli

Murhan vuosi -sarjan ensimmäinen kirja oli vähän pettymys. Kirjassa on paljon asioiden pohdintaa, joka ei johda oikein mihinkään. Loppuratkaisu alkaa käydä ilmeiseksi jo hyvissä ajoin. Asioiden selvittyä seuraa vielä sivukaupalla yksityisetsivä Arosuon tarinointia siitä, mitä tapahtui.

Kirjan henkilögalleria on sekavahko, ja kesti todella pitkään, ennen kuin sain selville Mäntyjen keskinäiset suhteet. Perhesuhteita voisi avata vähän enemmän jo alkumetreillä, niin lukeminen olisi miellyttävämpää. Muutenkin kaikki tuntuvat olevan sukua keskenään, mutta tarkempi sukulaisuussuhteiden selittäminen unohtuu.

Saapa nähdä, jatkanko Murhan vuotta tämän pidemmälle.




lauantai 5. lokakuuta 2019

Marko Hautala: Käärinliinat

Erikoinen kirja, joka kertoo vankimielisairaalassa työskentelevästä Mikaelista ja hänen potilaistaan. Toki Mikaelin privaattielämässäkin käydään. Kirjassa oli omituisia viittauksia faaraoiden aikaiseen Egyptiin, jotka eivät oikein kiinnittyneet mihinkään.

Juuri kun olin luopumassa toivosta kirjan suhteen, tuli yllättäviä käänteitä.






torstai 3. lokakuuta 2019

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Ihastuttava kirja. Tämä oli minulla lainassa kerran aiemminkin, mutta varausjonon takia jouduin palauttamaan sen jo kuukauden päästä. Ei tullut tartuttua siihen lukumeiningillä, koska oli olevinaan parempaakin luettavaa.

Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja lukea Tulenarkoja asioita, koska varausjono kolkuttelee edelleen. Ja nyt ihmettelen, miksen lukenut tätä jo aiemmin. Tulenarkoja asioita kertoo pikkukaupungista ja sen säännöistä, joita ihmiset kyseenalaistamatta noudattavat. Se kertoo varakkaan suurperheen lasten kohtaamisesta köyhän yksinhuoltajan lapsen kanssa. Perinteistä elokuva-ainesta. Kirja tarttuu myös rotukysymykseen mielenkiintoisella tavalla. Kirjan nimi voisi yhtä hyvin olla Asiat, joista ei puhuta.

Takaliepeestä löytyvä hauska yksityiskohta on, että kirjailija itse on asunut Shaker Heightsin pikkukaupungissa. Juuri siinä kaupungissa, josta kirja kertoo. Tulenarkoja asioita on Ng:n toinen kirja. Hänen esikoisromaaninsa suomennetaan keväällä 2020. Sitä odotellessa.




sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Kuudes suomennettu Ruth Galloway -mysteeri. Ruth on erittäin sympaattinen forensisen arkeologian opettaja pienessä yliopistossa. Ruthin ammattitaitoa arvostetaan ja hän onkin aina mukana, kun jossain kaivetaan luita esiin. Kuten aina, tälläkin kertaa löydös johtaa jännittävään seikkailuun.

Kirjan juoni oli samanlainen kuin viimeksi lukemassani kirjassa, Bauerin Kadonneissa lapsissa. Jonkun mielestä vanhemmat eivät rakasta lastaan kylliksi, joten tämä joku katsoo oikeudekseen siepata lapsen. Eikä se siihen yhteen koskaan jää.

Toivoisin näiltä Galloway-kirjoilta, että Ruthin ja Nelsonin romanssi etenisi. Pliis. Toinen salaromanssi sentään hyppäsi harppauksen eteenpäin. Rakastan Ruth Galloway -kirjoja.