lauantai 20. huhtikuuta 2024

Martin Österdahl: Uudenvuodenjuhlat

Uudenvuodenjuhlat on ensimmäinen Martin Österdahlilta lukemani teos, vaikka niitä näkyy suomennetun kolme ennen tätäkin. Kirja on trilleri, jossa tapahtumien kulusta huolimatta poliisit jäävät nimettömiksi ohikulkijoiksi, jotka vain vilahtavat paikalla pari kertaa. Tapahtumista kerrotaan paikallaolijoiden näkökulmasta. 

17-vuotiaan Ebban vanhemmat Lisa ja Mikael ovat kutsuneet Ebban poikaystävän Marlonin vanhempineen uudenvuodenaattoa juhlimaan. Juhlat ovat tyypilliset tukholmalaisen paremman väen kekkerit monine ruokalajeineen ja ylellisine asumuksineen.  Käy ilmi, että Marlonin vanhemmat Camilla ja Sören ovatkin Lisan ja Mikaelin vanhoja tuttuja kaukaa menneisyydestä. Tunnelma muuttuu oitis kireäksi. 

Kaikenlaista muutakin käy ilmi, ja juonen kulku on helposti ennalta arvattavissa. Kirja on kuitenkin kirjoitettu mukaansa tempaavasti, ja sen lukeminen etenee nopeasti. 

Knoppitietona etuliepeessä mainitaan, että Martin Österdahl on tullut tutuksi myös Euroviisujen johtajana. 

Suomentanut Jonja Rajala





keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Yrsa Sigurđardóttir: Näen sinut

Näen sinut aloittaa uuden Musta jää -sarjan, jonka keskeisissä rooleissa ovat islantilaiset poliisi Týr, hänen kollegansa Karó ja oikeuslääkäri Iðunn. Týr on syntynyt Islannissa, mutta hänen vanhempiensa kuoltua täti oli adoptoinut pojan ja he muuttivat Ruotsiin, mistä Týr sitten aikuisena palasi Islantiin. Karó on niin ikään syntynyt Islannissa, mutta tummaihoisena joutuu kohdelluksi ulkomaalaisena sisäänpäin kääntyvässä Islannissa.

Kirja kertoo rikkaasta perheestä, joka palkkaa nuoren naisen kotiapulaisekseen syrjäseudulle. Tarinaa kerrotaan niin poliisin kuin perheen kotiapulaisen näkökulmasta. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kaksi tytärtä. Kotiapulaisen tehtäviin kuuluu ruuanlaittoa, lasten opettamista, eläinten hoitamista sun muuta. 

Näen sinut on huikean hyvä, ja jännitys säilyy loppuun saakka. Myös keskeisissä henkilöissä on mielenkiintoisia sävyjä, joissa riittää pohdittavaa. Sanon näin ympäripyöreästi, etten paljasta juonesta liikoja. Iðunnin elämästä ei vielä paljasteta juuri mitään. Yksi juonenkäänteistä jää jännittävään koukkuun, josta tarina jatkunee ensi kerralla.

Yksi sivujuoni, joka ei ole mitenkään merkittävässä roolissa, tuntui kovin tutulta. Se onkin äskettäin tullut tutuksi Satu Rämön Jakobissa. Jakobin ansiosta hoksasin heti, mistä on kyse. Tällaisina hetkinä on aina aivan voittajafiilis. 

Silmään särähti, kun surfailu oli kirjoitettu yhdellä äffällä. Yleensähän se lainasanana kirjoitetaan kahdella. Kirjan alussa oli myös pientä hapuilua siinä, kauanko perhe oli asunut talossaan. Naapuri oli tuntenut heidät reilun vuoden, seuraavalla sivulla reilut kaksi vuotta. 

Suomentanut Tuula Tuuva-Hietala




sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Cara Hunter: Kaivattu kuolema

Kaivattu kuolema on kuudes kirja rikoskomisario Adam Fawleysta kertovassa sarjassa. Kirja on myös paras sarjan tähänastisista kirjoista. Edellinen (Koko totuus) oli mielestäni niin kehno, että harkitsin jo tämän lukematta jättämistä. Onneksi kuitenkin päätin antaa Fawleylle vielä mahdollisuuden. Kirjoilla on eri suomentaja, ja mietin, voisiko tästäkin johtua erot kirjojen tasossa. 

Rikoskomisario Fawleyn elämässä kaikki on kohdallaan. Pitkällinen tulehdustila avioliitossa on takana, ja perheessä on uusi vauva. Fawleyn poikahan teki itsemurhan kymmenvuotiaana, mikä on varsin järkyttävää. Siihen nähden Fawley on varsin vähän pohtinut, mikä meni pieleen. Nyt elämä kuitenkin hymyilee. 

Työpaikallakin asiat ovat mallillaan: tiimissä on hyviä poliiseja, ja Fawleyhin kohdistuneet syytökset ovat taakse jäänyttä elämää. Tiimi saa selvitettäväkseen mielenkiintoisen tapauksen, jossa yllättävät käänteet seuraavat toisiaan yhä uudelleen. Nainen istuu vankilassa syytettynä vastasyntyneen vauvansa murhaamisesta, mutta asiat kääntyvät päälaelleen yhä uudelleen. 

Kirjassa on edelleen erilaisilla fonteilla painettuja lukuja, riippuen siitä, kenen äänellä puhutaan. On Fawleyn päiväkirjamerkintöjen tyyppisiä lukuja, jotka ovat hieman vaivaannuttavia. On lehtileikkeitä, kirjeitä ja tv-ohjelman aukikirjoittamista. Onneksi on myös tavanomaista leipätekstiä. Tällä kertaa erilaiset luvut eivät häiritse niin paljon kuin yleensä. Ehkä se johtuu kiinnostavasta juonesta. 

Suomentanut Enni Vanhatapio




perjantai 12. huhtikuuta 2024

Richard Osman: Viimeinen pirulainen

Viimeinen pirulainen on jo neljäs osa Osmanin Torstain murhakerho -sarjassa. Sarjan aiemmat osat ovat Torstain murhakerho, Mies joka kuoli kahdesti ja Hutiluoti.

Coopers Chasen seniorikylässä asuvat Elizabeth, Joyce, Ron ja Ibrahim keksivät Torstain murhakerhon, jotta eivät pitkästyisi kuoliaaksi. Leikkinä alkanut kerho on sittemmin ratkaissut jo monta kinkkistä rikostapausta. Poliisit Chris ja Donna tekevät usein vastentahtoista yhteistyötä murhakerhon kanssa, murhakerholaisilla kun on tapana tunkea nokkansa joka asiaan. Porukkaan on sittemmin liittynyt myös hieman hämäräperäinen Bogdan, joka seurustelee Donnan kanssa. Chris puolestaan seurustelee Donnan äidin kanssa. 

Tällä kertaa murhakerho päätyy etsimään kadonnutta heroiinilastia, jonka perässä on myös muutama rikollinen. Niinpä päitä putoilee tiuhaan tahtiin. Samaan aikaan Elizabethilla on vaikeita päätöksiä tehtävänä, kun hänen puolisonsa Stephenin dementia syvenee.  

Kirjan vanhukset ovat aivan hulvattoman hauskoja ja omasta mielestään myös syyntakeettomia. Sarja on sangen viihdyttävää luettavaa. 

Kirjan loppukiitoksissa Osman paljastaa aloittavansa uuden dekkarisarjan. Hän lupaa jatkoa myös murhakerholle. 

Suomentanut Antti Saarilahti







lauantai 6. huhtikuuta 2024

Aino Leppänen: Odottamattomin terkuin ope

Odottamattomin terkuin ope on jatkoa kirjoille Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope. Sarjan kirjat ovat olleet varsin pidettyjä, mutta minua niissä on hiertänyt jokin. Päähenkilö Aisku on yksinhuoltajaäiti ja lukion äidinkielenopettaja. Lukiessani mietin, mikä Aiskussa mättää, ja päädyin siihen, että Aisku nyt vain on sellainen ihminen, josta todellisessa elämässä en pitäisi. Koska olen itsekin koulutukseltani äidinkielenopettaja, vaikken sellaista työtä nyt tee, tunnen kuitenkin hitusen hengenheimolaisuutta Aiskun kanssa. 

Kirja on suoraviivainen kertomus yhdestä lukuvuodesta, joten se on nopeasti luettu. Tapahtumista kerrotaan Aiskun näkökulmasta, jolloin muut henkilöt jäävät ohuehkoiksi. Aiskun miesystävä Elmon ajatuksia ei juuri avata. Minua häiritsee se, miten Aisku toistuvasti yhä uudelleen huokailee miehensä upeaa kroppaa. Toivottavasti hän näkee Elmossa jotain muutakin. 

Aiskun toiminta joissakin asioissa jää myös mietityttämään. Aisku tukee ihanasti oppilasta, jolla on vaikeaa. Tosielämässä olisi kuitenkin tärkeää ottaa yhteyttä myös oppilaan huoltajaan ja varmistaa, että heilläkin on tieto tilanteesta. Samoin Aiskun tyttären jäädessä kiinni eräästä jutusta, jota en nyt viitsi paljastaa, hämmästyttää se, ettei Aisku ole kavereiden vanhempiin yhteydessä. 

Yksi kirjan kohtaus on viimeaikaisten Vantaan tapahtumien valossa pelottava. Senkin käsittelyn Aisku jättää vähän puolitiehen.

Toki Aisku on fiktiivinen henkilö, mutta paljon turhempiakin asioita hänen elämäänsä mahtuu. Aisku on yhtä pinnallinen ja itsekeskeinen kuin aiemmissa kirjoissakin. Yleisvaikutelma Aiskun vuodesta jäi latteaksi. Loppu sentään on sangen liikuttava. 

Kirjassa on kaksi yhdyssanavirhettä. Mitähän Aisku niistä sanoisi?




perjantai 5. huhtikuuta 2024

Annika Eronen: Älä unohda, Maret: rikosromaani

Älä unohda, Maret on jo viides rikoskomisario Hannu Savolaisen tähdittämä poliisiromaani. Savolainen on rauhallinen hämäläinen, asuuhan hän Hämeenlinnassa avovaimonsa Lauran kanssa. 

Vaikka kirja ei paksuudella ole pilattu, ehtii siinä tapahtua monenmoista. Savolainen joutuu ottamaan hoitokoiran, jolla on luonnetta liikaakin. Savolaisen kollega Siru Hakala on joutunut työssä vaaratilanteeseen ja oireilee sitä. Tiimin työskentely pyörii rappusissa pudonneen naisen kuoleman selvittelyssä. Vainaja osoittautuu kaikkea muuta kuin mukavaksi ihmiseksi. Samassa hötäkässä selviää naapurustosta muitakin asioita. 

Olen alkanut viihtyä Savolaisen tiimin ja perheen parissa oikein hyvin. Toivottavasti sarja jatkuu. 





maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kim Faber & Janni Pedersen: Talven maa

Tanskalaisen journalistipariskunnan esikoisteos on aikamoinen tiiliskivi. Kuten usein kahden kirjoittajan aikaansaannoksissa, tässäkin olisi ollut varaa tiivistää. Kirja on Junckerin ja Kristiansenin tutkimuksia -sarjan ensimmäinen osa. 

Kirjan nimikkohenkilöt, kööpenhaminalainen rikostutkija Signe Kristinsen ja hänen entinen, kotiseudulleen pikkukylään muuttanut kollegansa, Junckeriksi kutsuttu Martin Junckersen vetävät vahvasti kirjan läpi. Henkilöihin on panostettu, ja heissä on syvyyttä. Heillä on kaikenlaisia henkilökohtaisia ongelmia, joita heillä ei ole pahemmin aikaa jäädä miettimään, vaikka se olisikin tarpeen. 

Kirjassa on nimittäin iänikuinen terroristiteema, ja poliisit pysyvät kiireisinä pommi-iskun jälkeen. Pommin lisäksi on pakolaiskeskuksen tuhopolttoa ja pari muuta ruumista. Lähi-idän tapahtumia ennen ja nyt puidaan huolella ja moneen kertaan, samoin terroristijärjestöjä, joista valitettavasti en osaa sanoa, onko kaikkia oikeasti olemassa. Nämä osuudet olivat epäkiinnostavimmat, ja niissä olisi ollut karsimisen varaa. 

Epäjohdonmukaisuuksia on jonkun verran. Esimerkiksi henkilön silmistä näkyy kuvassa kauhu, mutta kuitenkin hänellä onkin side silmillään. Teksti on myös epätasaista. Paikoin juoni kulkee jouhevasti ja lukeminen etenee hyvin, paikoin taas tulee kasapäin nippelitietoa, johon ei jaksa keskittyä. Kirjassa erottuu liian selvästi kirjoittajan vaihtuminen. 

Kirjan loppu on aika erikoinen, ja saakin suunnittelemaan sarjan seuraavan osan lukemista. 

Suomentanut Jaana Palanterä










keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Colleen Hoover: Se alkaa meistä

Se alkaa meistä on valtavan suosion saavuttaneen Se päättyy meihin -kirjan jatko-osa, jossa kerrotaan, mitä Lilyn ja Atlasin elämässä tapahtuu pari vuotta myöhemmin. Olin jo autuaallisesti unohtanut edellisen kirjan tapahtumat, mutta onneksi kirjan alussa kirjailija palauttelee mieleen kaiken juonen kannalta tärkeän. Lyhyesti: Atlas muutti pois ja Lily tapasi Rylen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai lapsen. 

Kirjan alussa Lily ja Atlas tapaavat pitkästä aikaa. Kirjan tapahtumat etenevät vuoroin kummankin kertomina, ja lukijalle tulee heti selväksi, että aikuiseksi kasvanut teinipari rakastaa yhä toisiaan. Siitä sitten lähdetään seuraamaan, miten parin elämä etenee. Jos jokin hämmästyttää, niin se, miten päähenkilöillä on tapana kirjoittaa toisilleen tai päiväkirjaan monen sivun mittaisia korkealentoisia viestejä. 

Kirja on sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja, jonka aikuinenkin jaksaa lukea. Mikään järisyttävä lukukokemus se ei ole, mutta hyvää ajanvietettä. Kukapa ei haluaisi tietää, mitä lopussa tapahtuu. 

Suomentanut Sirpa Parviainen





sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Ruth Ware: Nollapäivä

Ruth Waren uusinta kirjaa on kehttu huomattavan paljon sosiaalisessa mediassa. Jos olisin tiennyt, että termi nollapäivä tarkoittaa jotain sovellusten suojaukseen ja haavoittuvuuteen liittyvää, en tarkalleen ymmärtänyt mitä, en olisi tarttunut koko kirjaan. Aihe on epäkiinnostava ja aiheuttaa kirjassa kohtuuttomia ikävyyksiä. Asian vakavuus ei ihan valjennut minulle. 

Kirja kertoo siis IT-alalla työskentelevästä Jacinthasta, jota kutsutaan Jackiksi, ja hänen miehestään Gabesta. He testaavat yritysten turvatoimia murtautumalla niihin sisään. Erään tällaisen reissun jälkeen Jack löytää miehensä murhattuna ja häntä itseään epäillään siitä. Nämä juonenkäänteet kerrotaan siis takakannen liepeessäkin. Alkaa hurja ja erittäin epäuskottava pakomatka. 

Kirja on sujuvaa tekstiä, mutta valitettavasti se ei tarjoa mitään suuria yllätyksiä. Nekin, mitä se tarjoaa, ovat arvattavissa etukäteen.

Suomentanut Elina Koskelin







tiistai 19. maaliskuuta 2024

Gregg Olsen: Äidin julma syli

Gregg Olsen on erikoistunut kirjoittamaan karmeista tositapauksista. Olen aiemmin lukenut häneltä kirjan Äitimme oli sarjamurhaaja

Äidin julma syli kertoo amerikkalaisessa pikkukaupungissa kasvaneesta Tanya Thaxton Reidista, jonka pikkulapsia vaivaa mystinen apneasairaus. Tuon tuosta lapsi menee tajuttomaksi, ja äiti joutuu elvyttämään häntä. Perheessä on jo sattunut yksi kuolemantapaus, kun vauvaikäinen pienokainen on menehtynyt sairauteen. 

Kirja on ehkä hiukan liian paksu, minulle olisi riittänyt hieman ylimalkaisempikin tarkastelu. Kirjassa käydään läpi jokaikinen syyttäjän puhelu kaikille lääkäreille, hoitajille, todistajille yhä uudelleen, aina uusien todisteiden valossa. 

Olsen kirjoittaa kuitenkin sujuvasti ja selkeästi, ja osaa tehdä tositapahtumista kronologisesti etenevän kertomuksen. Kirja on kiinnostava, vaikka loppuratkaisun voi arvata. 

Suomentanut Heidi Nieminen




torstai 14. maaliskuuta 2024

Sarah Pearse: Parantola

Parantola lienee ensimmäinen Pearsen romaani, ja myös ensimmäinen suomennos. Tarinasta on alkuun vaikea saada otetta. Nähtävästi ollaan Sveitsissä, mutta henkilöt lienevät kuitenkin englantilaisia. Keskeinen henkilö on Elin, rikostutkija, jolla on mystisesti ruotsalainen etunimi, ja joka on pitkällä sairauslomalla. Syyt selviävät lukijalle vähän kerrallaan. 

Elin on matkustanut miesystävänsä Willin kanssa Sveitsiin Isaacin kutsusta. Elin myös suree äitinsä ja Samin kuolemaa. Vähitellen lukijalle selviää, että Isaac on Elinin veli, samoin Sam hänen lapsena kuollut pikkuveljensä. Lukeminen takkuaa, kun kaikki on vähän epäselvää, eikä asioita avata kunnolla. Elinin hahmo on hyvin ohut ja hauras, eikä kanna tarinaa. Hän vaikuttaa sairaalloiselta, on astmaa ja paniikkihäiriötä. Elinin persoona on lähinnä ärsyttävä. Hän näkee näkyjä verisistä käsistä sun muusta. Muut henkilöt jäävät pelkiksi nimiksi. Kirjailija ei ole käyttänyt tarpeeksi aikaa hahmojen syventämiseen. 

Kirjan nimessäkin mainittu parantola on entinen keuhkotautiparantola, josta on remontoitu upea luksushotelli. Siellä työskentelevät niin Elinin veli kuin entinen paras ystäväkin. Vaikka kirja on oikeasti jännittävä ja parantolaan liittyvät tapahtumat riittävän omituisia ollakseen kiinnostavia, jokin tökkii. Koska kirjan varsinainen juoni on kuitenkin omituinen ja vähän hämärä, kiinnosti se sen verran, että annoin kirjalle mahdollisuuden. 

Loppua kohti tapahtumat tihenevät ja jännitys tiivistyy. Ihmisiä murhataan, eikä poliisi pääse paikalle lumivyöryn takia. Niinpä Elin tarttuu toimeen ja yrittää selvittää, kuka on murhaaja. Naiivisti Elin lyöttäytyy milloin kenenkin kaveriksi, vaikka murhaaja voisi olla kuka tahansa. Loppuratkaisu selviää ja on odotettavissa, onhan väki jo vähentynyt huomattavasti. Tarinan lopetus on vähän laimea. Kotimatkan tapahtumat antavat ymmärtää jatkoa olevan tulossa. 

Suomentanut Kirsi Luoma




perjantai 8. maaliskuuta 2024

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

36 uurnaa on neljäs Finlandia-palkittu kirja, jonka olen lukenut. Pidän yleensä Finlandia-palkinnon saaneita kirjoja vähän liian korkeakulttuurisina viihdyttämiseeni. Aiemmat lukemani Finlandia-voittajat ovat He eivät tiedä mitä tekevät, Margarita ja Hävitys.

36 uurnaa on kovin korkealentoinen. Liki puoleenväliin asti kuvataan Kähkösen äidin vanhempien elämää. Tarina kantaisi hyvin aikalaiskertomuksena, jossa on todellisuuspohjaa, ilman koukeroita. Vaan kiekuroita koukeroita on joka virkkeessä. Arvostan kielellistä lahjakkuutta ja sujuvaa tekstiä. Kähkösen teksti ei ole sujuvaa, vaan jää jumiin kielellisiin koukeroihin, jotka vaikuttavat kovin päälleliimatuilta. Se töksähtää hokemiin ja sanavartalon variaatioihin. Hetkittäin tuntuu siltä, että vaatimattomasta taustasta ponnistava kirjailija haluaa esitellä erinomaisuuttaan, monipuolista kielentuntemustaan ja kirjaviisauttaan. 

Kirjalla lienee meriittinsä, onhan se Finlandia-voittaja. Minä vain en ole kyllin fiksu sen lukijaksi. Tarina hyppelee eestaas, aina uudelleen palataan takaisin kaikkein kauimmaisiin tapahtumiin. Samat hokemat toistuvat yhä uudelleen. Kähkönen puhelee kuolleille ja lukee äitinsä päiväkirjoja, joita tämä ei toivonut kenenkään lukevan. Kirjassa kerrotaan äidistä oikeastaan aika vähän. Kerrotaan äidin lapsuudesta ja senaikaisista traumoista. Äidin oman elämän trauma jää vähälle. 

En ymmärrä kirjan hienoutta. Toisin kerrottuna tarina olisi ollut enemmän mieleeni. Nyt se on vain katkeraa vuodatusta väärinymmärretystä ihmisestä ja hänen katkeruudestaan. Kirjan tarinan suku ei poikkea lukuisien muiden sukujen tarinoista. Niissäkin on synnytty sodanjälkeisiin traumoihin ja eletty niiden varjossa.










sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

Yllätyin huomatessani, kuinka monta Anna-Leena Härkösen kirjaa olen vuosien varrella lukenut. Häräntappoase puuttuu listalta, koska sen olen lukenut niin kauan sitten, etten vielä kirjoittanut blogia. Lukemani Härkösen kirjat ovat: Heikosti positiivinen, Onnen tunti, Avoimien ovien päivä, Ei kiitos, Kaikki oikein, Ihana nähä! ja muita kirjoituksia sekä Rikospaikka. Osasta pidin enemmän, osasta vähemmän. Kaikissa kuitenkin arvostan loistavaa ihmiskuvausta. 

Huomenna hän ei tule kertoo kuusikymppisestä Elsasta, jonka aviomies Hannun kuolemasta on kulunut vuosi. Nopeasti käy ilmi, että avioliitto ei ollut järin onnellinen ja Hannulla oli muita naisia. Elsa on varhaiseläkkeellä ja tuntee itsensä kovin vanhaksi. Sattumalta hän kohtaa Valtterin, jonka kanssa Elsan elämään tulee aivan uusia ulottuvuuksia. 

Kirjassa on hyvää huumoria. Elsa kyllästyy valittaviin ystäviinsä ja laukoo näille suoria sanoja. Elsa on jotakuinkin samanikäinen kuin Härkönen itse, ja kirjailija peilanneekin hahmossa omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Itsekin olen kohta samanikäinen, ja tiettyä tuttuutta ajattelutavassa havaitsin.




perjantai 1. maaliskuuta 2024

Elly Griffiths: Särkyneen sydämen murhat

Harbinder Kaur -sarjassa on ilmestynyt tätä ennen kaksi kirjaa, Muukalaisen päiväkirjat ja Murhan käsikirjoitus

Särkyneen sydämen murhissa Harbinder Kaur on saanut ylennyksen rikoskomisarioksi ja muuttanut Lontooseen töihin. Aiemmissa kirjoissahan hän asui vielä intialaissyntyisten vanhempiensa luona Sussexissa. Hahmo on siis hienosti kehittynyt ja mennyt elämässä eteenpäin, toisin kuin Griffithsin toisen sarjan päähenkilö Ruth Galloway, jonka elämä junnaa paikallaan. Virkistävää tällainen kehityskulku. 

Harbinder asuu Lontoossa kimppakämpässä kahden muun naisen kanssa. Toinen heistä on opettaja Jeanne ja toinen tanskalaissyntyinen arkkitehti Mette. Harbinder vaikuttaa aika tyytyväiseltä elämäänsä, etenkin rikoskomisarion titteliin. 

Tällä kertaa Harbinderin tiimi joutuu selvittämään luokkakokouksessa sattunutta kuolemantapausta, jonka juuret ovat kaukana kouluajoissa. Tapahtumia kerrotaan vuoroin Harbinderin, vuoroin kahden paikalla olleen entisen luokkakaveruksen näkökulmista. Toinen näistä kaveruksista sattuu työskentelemään Harbinderin tiimissä. 

Griffiths kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on ilo lukea. Harbinder Kaur -sarjasta tulee varmasti yhtä menestyksekäs kuin Ruth Galloway -sarjastakin. 

Suomentanut Riina Vuokko





perjantai 23. helmikuuta 2024

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

Nilla Kjellsdotter on suomenruotsalainen kirjailija, joka asuu Pohjanmaalla. Häneltä on aiemmin suomennettu kirja Kivipuiston tyttö. En raakannut sitä kovin korkealle, mutta annan kirjailijalle uuden mahdollisuuden. Murhia Pohjanmaalla -sarjan toinen osa Taivaankartano osoittautuukin paljon jäsennellymmäksi ja johdonmukaisemmaksi kuin edeltäjänsä. 

Tapahtumapaikkana on Vaasan naapurustossa sijaitseva pikkukunta Pensala, jossa sijaitsee syrjäinen vanha kartano nimeltään Taivaankartano. Taivaankartanossa järjestetään vapaakirkollisia leirejä, ja poliisi joudutaan kutsumaan paikalle, kun yksi leiriläisistä katoaa. Pian löytyy toinenkin leirillä olleista nuorista tytöistä kuolleena, ja poliisi Mija Wadö kollegoineen tutkii tapausta.

Mija on ollut pitkällä sairauslomalla, jonka syystä ei valitettavasti kerrota sen enempää. En muista edellisen kirjan tapahtumia, joten syy jää hämärän peittoon. Otaksuttavasti se kuitenkin liittyy edellisen kirjan tapahtumiin. Mija on ihastunut kollegaansa Ronnieen, jolla kuitenkin on tyttöystävä. 

Poliisin huolimaton tutkimustyö jää ihmetyttämään, kun syyllinen on pidätetty. Siihen joudutaankin palaamaan myöhemmin. Myös Mijan menneisyyteen liittyvä seikka on niin ilmeinen, että päättelin seuraavan kirjan avaavan sitä lisää. Paljastus tehdäänkin jo tämän kirjan lopussa. 

Kirja kuitenkin kulkee hyvin ja juoni on mielenkiintoinen ja polveilee sinne tänne. 

Suomentanut Anna Heroja







tiistai 20. helmikuuta 2024

Clara Törnvall: Naisia autismin kirjolla

Clara Törnvall on ruotsalainen toimittaja, joka sai autismin kirjon diagnoosinsa vasta yli nelikymppisenä. Törnvall on tehnyt kirjaansa varten valtavasti tutkimustyötä etsien eri lähteistä historian kuuluisia naisia, jotka ovat ehkä tai melko varmasti olleet autismin kirjolla. Autismin kirjohan on uudehko nimitys oireyhtymälle, josta aiemmin käytettiin nimeä Aspergerin syndrooma. 

Kirja kiinnostaa, koska perheessäni on autismin kirjoa ja erityisopettajia. Tytär luki tämän ensin ja nappasin häneltä sen luettavaksi ennen palauttamista. Kirjassa mainitaan moneen kertaan autistien kehno suuntavaisto. Tästä vihjailtiin minullekin. En myönnä mitään. 

Kattava lukuromaani autismin kirjosta naisilla. Vaatii jonkunasteiset perustiedot neuropsykiatrisista häiriöistä, niin lukeminen on helpompaa. Törnvall mainitsee kirjan alkupuolella arvostetun lastenpsykiatrin Christopher Gillbergin, joka on tehnyt laajaa tutkimusta lasten neuropsykiatristen häiriöiden parissa. Gillbergin kirjoittama kirja Touretten oireyhtymä oli pitkään ainoa suomennettu teos Touretten oireyhtymästä. 

Suomentanut Christine Thorel







sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Ennen viime syksyä en ollut lukenut ainuttakaan Tommi Kinnusen kirjaa. En oikein tiedä, mihin perustin arveluni siitä, että ne eivät ole kiinnostavia. Ehkä kirjojen omituiset nimet ja ankeat kannet auttoivat asiaa. Luettuani Kinnusen ja Rytisalon Huokauksia luokasta tartuin kuitenkin Kinnusen viime syksyn uutuuteen, Pimeät kuut - talvikirjaan. Se osoittautuikin kiinnostavaksi kertomukseksi uupuneesta opettajasta. 

Neljäntienristeyksessä ollaan Kuusamossa, neljäntienristeyksessä. Tarina alkaa 1800-luvun lopulta Mariasta, kylän kätilöstä. Maria on itsellinen nainen, joka rakennuttaa ison talon itselleen ja aviottomalle lapselleen Lahjalle. Aikanaan Lahja menee naimisiin ensimmäisen kosijansa, Onnin, kanssa. Onni on lähtenyt Oulusta itseään pakoon, eikä avioliitosta tule kovin onnellinen. Onni rakastaa kuitenkin Lahjan aviotonta esikoista kuin omaansa, ja pariskunta saa kaksi muutakin lasta. 

Lahjan poika Johannes menee naimisiin Kaarinan kanssa, ja he asettuvat asumaan Johanneksen kotitaloon anoppi-Lahjan kanssa. Lahja on sosiaalisesti kyvytön eikä osaa ilmaista itseään siten kuin haluaisi. Lahjan töksäytysten myötä talossa riidellään paljon ja eletään onnetonta elämää. 

Kirjan luvut on nimetty kadunnimien ja vuosilukujen mukaan. Elämää puidaan Marian, Lahjan, Kaarinan ja Onnin näkökulmista. Kinnunen kuvaa taitavasti naisia ja naisten elämää. Sodan aikana kaikki on jätettävä taakse, mutta sodan jälkeen palataan ja rakennetaan uudelleen se, mikä on poltettu maan tasalle.

Hämmentävä yksityiskohta on, että kaikkien keskeisten henkilöiden lapset tuntuvat sikiävän Pyhästä Hengestä, mutta kahden miehen kohtaamiset kuvataan paljon tarkemmin. Ne pianistin notkeat lanteet. 




torstai 15. helmikuuta 2024

Eeva Louko: Pakene ennen aamua

Toimittaja Ronja Vaara -sarjassa on aiemmin ilmestyneet kirjat Onnellisten saari ja Käärmeiden maa. Pakene ennen aamua jatkaa tuttujen henkilöiden parissa. 

Ronja ystävineen osallistuu majakkaretkelle, jolla tarkoituksena on viettää yö Bengtskärin majakalla. Mukana ovat Ronjan ystävät Milla ja Ansku sekä Ronjan miesystävä Lauri, Anskun avomies Anton ja Millan uusi julkkisheila. Jokaisella pariskunnalla on ongelmia, ja tunnelma onkin kireä alusta saakka. Retkelle osallistuu muutama muukin ihminen. 

Perillä yksi joukosta katoaa heti alkuunsa. Hämmästyttävää on, miten pienellä majakkasaarella voikin kadota jäljettömiin. Alkaa kuumeinen etsintä. 

Kirjan puolenvälin kohdalla ei voi olla tajuamatta, mistä on kysymys. Sen jälkeen loppuosa vähän lässähtää, koska kyseessä on niin ilmeinen ratkaisu. 

Yhdenkään parin ihmissuhdeasioihin ei saada selvyyttä, koska kirja päättyy, kun vene tulee hakemaan väkeä saarelta. 







sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Katie Fforde: Salainen puutarha

Fforden edellinen suomennos Kevättä mielessä oli kepeää hyvänmielenlukemista. Salainen puutarha etenee yhtä sujuvasti ja jatkaa samalla linjalla. 

Kirjassa on hyvin selkeä juoni. Kaikki saavat toisensa, eikä esteitä tule tielle. Käytännössä seurataan muutaman pariskunnaksi päätyvän henkilön elämää onnelliseen loppuun saakka. Irlantilainen Philly asuu isoisänsä kanssa Englannissa. Samaan taloon päätyy asumaan nuori kokkipoika Lucien. Lähistöllä kartanossa asustaa parempaa väkeä, joiden kanssa edellä mainitut puuhailevat. Ylä- ja alaluokan välinen kuilu puhuttaa kautta kirjan.

Vaikka kirjan nimi on Salainen puutarha, touhotetaan siinä paljon enemmän kokkaus- ja leipomispuuhista. Philly kasvattaa taimia myyntiin, mutta kasvihommat jäävät ikävän vähälle huomiolle. Puutarhoista olisin jaksanut lukea enemmänkin. 

Suomentanut Siiri Hornsby




torstai 8. helmikuuta 2024

Stefan Ahnhem: Aivan toinen tarina

Aivan toinen tarina ei ole jatkoa Fabian Risk -sarjalle, jossa ovat ilmestyneet Pimeään jäänyt, Yhdeksäs hauta, Miinus kahdeksantoista astetta, Motiivi X, X tapaa kuolla ja Viimeinen naula, joka on sarjan viimeinen osa. Fabian Risk -sarja täydentyi hitaanlaisesti ja sen ilmestymiseen menikin kymmenisen vuotta. 

Murhatutkija Malin Rehnberg, Fabian Riskin entinen aisapari, jatkaa tässä kirjassa työskentelyään poliisissa. Olen sarjan kahden ensimmäisen kirjan kohdalla todennut, että niissä asiat tapahtuvat toisiinsa nähden väärässä järjestyksessä. Epäloogisuutta on tässäkin kirjassa. Sarjan toisessa osassa Malin on viimeisillään raskaana odottaen kaksosia, joista ei sen koommin ole kuulunut mitään. Tai sitten en vaan muista. Tässä kirjassa Malinilla on puolisonsa kanssa alle kolmivuotias poika, eikä vanhempia lapsia mainita lainkaan. Yksi tanskalaiseen poliisiin liittyvä juonenkäänne jää keskeneräiseksi. Muutenkin osa olennaisen tuntuisista asioista ohitetaan maininnalla eikä niihin enää palata. 

Malin on aika ärsyttävä persoona. Hän on omahyväinen, tärkeilevä ja hankalan tuntuinen ihminen. Ilmankos avioliitossakaan ei mene hyvin. Malin tiedostaa ongelmansa hetkellisesti, muttei silti pyytele käytöstään anteeksi keneltäkään. 

Juoni kulkisi, jollei se pätkisi. 

Suomentanut Katja Salmi