maanantai 31. joulukuuta 2018

Ari Räty: Varjomies

Tartuin Varjomieheen suurin odotuksin, koska Rädyn aiempi kirja Syyskuun viimeinen oli varsin hyvä.

Varjomiehessä on samoja henkilöitä kuin aiemmassa kirjassa, myös nuorukainen nimeltä Syyskuu. Tässäkin kirjassa palataan koulun penkille muistelemaan menneitä, ja tapahtumat kiertyvätkin osittain takavuosien luokkatovereiden ympärille. Syyskuu itse on vain pienessä roolissa.

Muutoin henkilöitä on aivan peijakkaasti, ja on vaikea pysyä kärryillä ensinnäkin siitä, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja. Jotkut hyvät tyypit osoittautuvat myös pahoiksi tyypeiksi. Henkilöitä on myös monista eri maista, ja siinäkin on haasteita kärryillä pysyttelemisessä.

Kaiken kaikkiaan kirja on varsin sekava. Loppuratkaisua ei oikein ole, vaan kaikki jatkunee taas uudessa kirjassa, jos sellainen joskus ilmestyy.




lauantai 29. joulukuuta 2018

Kate Morton: Talo järven rannalla

Nyt oli kyllä sellainen Morton, että oli tosi vaikea pysytellä kärryillä. Kirjassa oli niin paljon yhtäläisyyksiä äskettäin lukemieni kirjojen kanssa, että olin ajoittain aivan varma, että olen lukenut tämän Mortonin jo.

En kuitenkaan ollut. Loppuratkaisukin oli niin ilmeinen, että arvasin sen etukäteen. Tämä ei nyt oikein kolahtanut. Lukiessa oli koko ajan vähän hämmentynyt olo, ja tuntui, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Useimmiten tiesinkin. Todella ärsyttävää. Jos katsoisin televisiota tai elokuvia, olisin voinut kuvitella, että olen nähnyt tämän jossakin. Mutta kun en katso. Tämä oli vähän niin kuin kootut parhaat palat muista kirjoista. Jopa päähenkilö: jäähylle potkittu nuori naispoliisi, suoraan edellisestä lukemastani kirjasta. Tosin voi olla, että se on uudempi kirja, mutta tylsää joka tapauksessa.



torstai 27. joulukuuta 2018

Kati Routa: Vihanpitäjät

Kiinnostava esikoisdekkari, jonka henkilöt ovat tavallisuudesta poikkeavia.

Kirja kertoo nuoren pojan katoamisesta. Henkilöitä ilmaantuu koko ajan lisää, ja kaikki ovat lopulta jotenkin kytköksissä toisiinsa. Poliisiharjoittelija Rosi Tikkuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Kirjassa puidaan perinteisiä sukulaisten välisiä vihanpitoja: ne eivät suurta syytä vaadi, kunhan itse kokee tulleensa väärin kohdelluksi.

Kirja on hyvin ja vetävästi kirjoitettu. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja makuuhuoneessa piipahtelevat niin vanhat ja ryppyiset kuin keski-ikäiset ja ylipainoiset. Tavallisia ihmisiä siis.

Ja mikä oivallus kirjoittajalta! Miten punotaan juoni yhteen kohtuullisella sivumäärällä ja ilman loputtomia sivujuonteita? Tuodaan paikalle meedio, joka puhuu edesmenneiden suulla ja selittää vanhojen kaunojen syyt. Ei ollenkaan niin falskia kuin miltä se kuulostaa.



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Taas aivan ihana lukuromaani Mortonilta. Olin oikein säästellyt tätä joululoman iloksi, enkä turhaan.

Kirjassa selvitellään taas vanhuksen elämän käänteitä, kun vanhus ei enää itse niitä pysty kertomaan. Laurel kiinnostuu äitinsä menneisyydestä ja kaikenlaista jännittävää paljastuukin. Ennen kuolemaansa äiti saa rauhan, kun saa juteltua menneistä lapsensa kanssa. Tuttu juoni siis, samantapaisia käänteitä on ollut muissakin Mortoneissa. Se ei silti vähennä nautittavuutta.

Kirjojen parasta antia onkin Mortonin kirjoitustyyli. Kirjassa kuvataan suorastaan herkullisesti esimerkiksi nuoren neitosen mietteitä siitä, miten hänet on taatusti adoptoitu, niin väärässä perheessä hän tuntee elävänsä.




sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Jenny Rogneby: Leona – Ihmisen hinta

Epärehellisestä poliisista, rikostutkija Leona Lindbergistä kertovan sarjan kolmas osa. Kävin lukemassa, mitä mieltä olinkaan aiemmista Leona-kirjoista. Kortit on jaettu oli sarjan ensimmäinen osa, ja siitä pidin. Toinen osa, Tarkoitus pyhittää keinot, olikin sitten jo eriskummallinen sekamelska.

Tässä kirjassa Leona jatkaa valitsemallaan ladulla, eli pyrkii keräämään rikollisilta mahdollisimman paljon pätäkkää omaan pussiinsa. Avioliitto on mennyt karille, toinen lapsi kuollut, toinen isänsä hoteissa. Leona suunnittelee muuttavansa ulkomaille saatuaan rahat kasaan. Hän seurustelee nuoren kriminaalin kanssa, joka kuvittelee voivansa muuttaa Leonan rehelliseksi, koska haluaisi itsekin pois rikollisten piireistä.

Leona toimii tässäkin kirjassa minäkertojana. Hän tiedostaa oman erikoisuutensa ja pitää sitä hienona asiana. Tulee vähän myötähäpeällinen olo. Kirjasta saisi enemmän irti, jos kaikki olisi kaikkitietävän kertojan varassa. Kirjan teemana on elinkauppa, ja siitä paljastuukin häkellyttäviä asioita.

Taaskaan loppuhuipennusta ei tule, vaan kirja loppuu kuin tv-sarjan jakso, kesken tapahtumien.



perjantai 21. joulukuuta 2018

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Kolmas syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova kirja. Janalla on hurja tausta lapsisotilaana, jota hän itse ei juuri muista. Jana adoptoitiin lapsena varakkaaseen perheeseen, josta hänen olikin hyvä ponnistaa pitkälle. Adoptiovanhemmat ovat jääneet varautuneelle Janalle etäisiksi, ja siinä onkin yksi tämän kirjan teemoista.

Lapsuuden ikävien kokemusten aikainen paras ystävä Danilo palaa pyytämään Janalta apua poliisilta pakenemiseen. Samaan aikaan Janan on hoidettava yksityisasioitaan ja syyttäjäntyötään. Sarjamurhaaja iskee kerran toisensa jälkeen. Jana hoitelee omia asioitaan ja jättää jälkeensä enemmän ruumiita kuin sarjamurhaaja.

Kirjassa on vauhtia ja jännitystä, ja se on huomattavasti parempi kuin Scheppin aiemmat kirjat, Ikuisesti merkitty ja Valkoiset jäljet.



tiistai 18. joulukuuta 2018

Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme

Gotlannissa jälleen, pääosissa Anders Knutas ja kollegansa Karin. Knutaksella ja Karinilla on ollut vispilänkauppaa, mutta edellisessä kirjassa Knutas ryssi kaiken syöksymällä ex-vaimonsa Linen petiin, kun tämä vähän sormea koukisti. Kirjojen tuskastuttavinta antia onkin seurata Knutaksen parisuhteiden hidasta kuolemaa sankarin saamattomuuden takia. Noh, eiköhän tämä sarja ala olla tiensä päässä Knutaksen eläkepäivien lähentyessä vääjäämättä.

Pimeys keskellämme oli kovin vaisu ja ponneton. Kirja on laihahko, samaten juoni. Iänikuinen uusnatsikortti vedetään esiin paremman puutteessa. Kuvioissa on myös mukana muinainen kesäleiri takaumina. Tosin kesäleirillä ei tapahtunut yhtikäs mitään. Tämä ei nyt oikein lähtenyt lentoon.



lauantai 15. joulukuuta 2018

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

Poliisin murharyhmää avustaa jälleen psykologi Sebastian Bergman. Bergman roikkuu ryhmän kintereillä saadakseen olla aikuisen lehtolapsityttärensä Vanjan lähellä. Vanja ei voi sietää biologista isäänsä. Tosin ei Bergmanista kukaan muukaan pidä.

Bergmanin luonne on niin raadollinen ja vastenmielinen, että kirjat ovat herkullista luettavaa. Toivoisin, että murharyhmässä työskentelevä Billy jäisi jo kiinni tekemistään konnuuksista. Ehkä seuraavassa kirjassa.




maanantai 10. joulukuuta 2018

Kate Quinn: Koodinimi Alice

Varsinainen järkäle. Kirjan nykyhetki sijoittuu vuoteen 1947. Nuori neitonen nimeltä Charlie on matkustanut äiteineen Amerikasta Eurooppaan "hoitamaan" ikävän ongelman. Charlie ei ole samaa mieltä äitinsä kanssa ongelman hoitamisesta, ja lähtee omille teilleen. Sen jälkeen Charlie päätyykin huimiin seikkailuihin omituisen, ennen aikojaan vanhentuneen juopohkon Even ja tämän apupojan Finnin kanssa.

Vuoroin kerrotaan Charlien tarinaa, vuoroin palataan menneisyyteen, vuoteen 1915, jolloin Eve oli nuori vakoojaneitonen Ranskassa. Vaikka kirja on paksu, on se kiehtovalla tavalla kerrottu.



lauantai 8. joulukuuta 2018

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Kirjan nimi on outo, koska Mitford on kirjassa esiintyvän perheen sukunimi, tosin he käyttävät arvonimeä lordi ja lady Redesdale. Kirjassa selvitellään yhtä murhaa, joka ei liity Mitfordin perheeseen oikein mitenkään. Alkuperäisteoksenkin nimi on The Mitford Murders, joten kääntäjää tai kustantajaa tästä ei tällä kertaa voi syyttää.

Kirjassa ollaan 1910- ja 1920-lukujen taitteessa. Ensimmäinen maailmansota on päättynyt, mutta traumat ovat jäljellä. Kirjan tunnelma on herttaisen vanhanaikainen. Jotenkin en silti päässyt niin hyvin mukaan kuvioihin kuin monissa muissa vanhoista ajoista kertovissa kirjoissa. Ehkä kirjasta olisi pitänyt tehdä suosiolla paksumpi lukuromaani ja antaa kunnolla tilaa henkilöiden kehittyä.

Vasta nyt huomasin, että edellinen lukemani kirja oli sadas tänä vuonna. Hauska nähdä, montako kirjaa saan ensi vuonna luettua. Tänä vuonna alkuvuosi meni vielä tiiviisti opiskeluiden ja gradujen parissa, ja pääsin lukupuuhiin vasta kesän kynnyksellä.



torstai 6. joulukuuta 2018

Lars Kepler: Lazarus

Ihmettelin, mistä kirjan nimi tulee, kun ei kirjassa ollut yhtään sen nimistä henkilöä. Viisas tyttäreni valisti minua, että sehän tarkoittaa kuolleista noussutta. No sitten.

Joona Linna jatkaa hulluhkon Jurekin etsimistä, koska hän ei ehkä olekaan kuollut. Onko vai eikö, se selviää kirjassa. Viiteensataan sivuun mahtuu monta ruumista, liian monta. Kirja käy surullisen traagiseksi.

Tämä on silti ehdottomasti paras Joona Linna -kirja, mikä on ilmestynyt.





maanantai 3. joulukuuta 2018

Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Tykkään Mielensäpahoittajasta. Tällä kertaa Mielensäpahoittaja siirtyy digiaikaan ja alkaa kirjoittaa blogia, koska paikallislehden paperiversion julkaisu lopetetaan. Ikäisekseen Mielensäpahoittaja käyttää internettiä varsin näppärästi.

Kirja oli muuten sangen hauskaa nykyajan ja menneen ajan vertailua, oivalluksia riitti. Ainoastaan kirjeenvaihto kiinalaisen kanssa oli puisevaa ja epäaidon tuntuista. Mielensäpahoittaja alkaa olla niin ajan hermolla, ettei mielikään pahoitu enää kovin usein. Ei edes verkossa saamistaan kommenteista, mistä sentään lähes jokainen jossain vaiheessa pahoittaa mielensä.

Saas nähdä, mitä Mielensäpahoittaja seuraavaksi keksii.



sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Skeptisin aatoksin tartuin Ruth Galloway -mysteeriin, niin kuin kirjaa sen kannessa tituleerataan. Vaan kirja yllättikin aivan täysin.

Norfolkin rannikolla Britanniassa asuva Ruth Galloway on arkeologi, jota pyydetään auttamaan poliisia. Tapahtumat kehkeytyvät kiinnostaviksi eikä kirjaa malta laskea käsistään. Myös henkilöt ovat tavanomaisesta poikkeavia ja siksi kiinnostavia. Lukemani Risteyskohdat on sarjan ensimmäinen kirja, ja aion todellakin lukea loputkin.

Vaikka kirjassa käytetään paljon termejä, jotka liittyvät arkeologiaan, pakanuuteen ja ties mihin muuhun, selitetään ne aina. Toisin kuin pelkäsin, kirja ei ole raskaslukuinen.



Shari Lapena: Vieras talossa

Keskinkertainen juoni, heikko toteutus. Alusta alkaen oli selvää, kuka teki mitäkin. Odotin lopussa jotain yllätyksellistä koukkua, mikä olisi kääntänyt asiat päinvastoin. Tulihan sellainen, mutta sekin oli liian ilmeinen. Jotain on vielä paljastettava, koska sivuja on paksu pinkka jäljellä. Koska kaikki muut syyllisehdokkat on kirjailijan toimesta poissuljettu ja henkilöitä kaiken kaikkiaankin vain kourallinen, ei ole paljon vaihtoehtoja. Kovin laimeaa siis.

Kääntäjä ärsyttää säännöllisin väliajoin käyttäessään ilmaisua viime ilta, esimerkiksi
"...viime ilta oli hänelle kokonaan uuden elämän alku."
tai
"Brigid ei ole nähnyt sitä sitten viime illan.".
Huonoa suomea. Näissä kohdissa tulisi käyttää ilmaisuja edellinen ilta, edellisen illan.  Adjektiivin viime perässä tuleva substantiivi on useimmiten essiivissä: viime vuonna, viime päivinä.

Myös imperatiivin käytössä ilmenee haasteita: kirjassa todetaan yhdestä henkilöstä
"Miettikööt sitä koko illan.".
Miettikööt on monikon kolmas muoto. Yksikön kolmas olisi miettiköön. Pilkunviilausta, kyllä. Mutta toistuvat kömmähdykset saavat lukemisen ontumaan, etenkin kun sisältö ei muutenkaan ole kaksinen.


 














lauantai 1. joulukuuta 2018

Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa

Pidän kirjoista, joiden tapahtumat sijoittuvat kylmille pohjoisen saarille, kuten Islantiin tai Grönlantiin. Tällä kertaa ollaan Grönlannissa. Se pääseekin kohtalaisen harvoin dekkarin tapahtumapaikaksi.

Kirjailija itse on tanskalainen, joka asuu Grönlannin Nuukissa, jonne kirjan tapahtumatkin sijoittuvat. Kirja kulkee kahdessa tasossa. Neljänkymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa 1970-luvun alussa pääosassa on poliisi Jakob Pedersen, nykypäivän tapahtumissa taas toimittaja Matthew Cave, joka nimestään huolimatta on syntynyt saarella.

Alkuun kirja tuntui vaikealta seurata. Henkilöitä on paljon, paikannimet outoja ja luonnon kuvailu suuressa roolissa. Loppua kohti tapahtumat kävivät yhä intensiivisemmiksi, kaikki ei ollutkaan sitä miltä näytti ja yllättävät käänteet seurasivat toisiaan. Kun kirja loppui, jäi vahva tunne siitä, että olisin halunnut jatkaa henkilöiden seurassa.



sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Samuel Bjørk: Poika pimeästä

Kylläpä oli taas intensiivistä luettavaa. Tapahtumat vyöryvät toistensa ylitse hengästyttävällä vauhdilla. Rikostutkija Holger Munch kokoaa erikoisryhmänsä tauon jälkeen, kun uusia murhia ilmaantuu. Mia Krüger, maankuulu erityisen taitava rikosten ratkoja palaa työhön.

Ja voi miten paljon tapahtuukaan. Omituisia käänteitä riittää ja onkin vaikea uskoa niitä yhden henkilön aikaansaannoksiksi.

Tässä kirjassa ärsytti se, että kääntäjä puhuessaan Norjan keskusrikospoliisista kirjoittaa lyhenteen krp. Suomen kielellä on sovittu, kuten Kielikellon 3/2014 artikkelissa mainitaan: 
Keskusrikospoliisin lyhenne KRP on alkukirjaimista muodostettu, kirjaimittain luettava koostelyhenne. Vaikka keskusrikospoliisi kirjoitetaankin pienellä alkukirjaimella, lyhenne on silti isokirjaiminen, koska kaikki julkishallinnon nimien kirjainlyhenteet kirjoitetaan kokonaan isoin kirjaimin.
Kun kerran poliisin instansseista puhutaan suomenkielisin termein, käytettäköön suomalaisen käytännön mukaisia lyhenteitä. Ugh.


lauantai 24. marraskuuta 2018

Annika Eronen: Yöhön kadonnut

Rikoskomisario Hannu Savolainen selvittelee Hämeenlinnassa 12 vuotta aiemmin kadonneen tytön tapausta. Monenlaiset menneet ja nykyiset tapaukset linkittyvät toisiinsa. Niin vain saa Savolainen kaikki langanpäät solmittua ja ihmissuhteitakin hoideltua.

Hyvin kirjoitettu kirja.



perjantai 23. marraskuuta 2018

Daniel Cole: Marionetti

Kirja alkaa keskeltä tapahtumia. Ensimmäiset parikymmentä sivua menee aika haparoiden, ennen kuin henkilöistä alkaa saada kiinni. Soppaa sekoittaa amerikkalaisten ja brittien yhteistyö, on MI5, englantilainen poliisilaitos, FBI ja CIA. Ollaan Amerikoissa ja Briteissä vuorotellen.

Päähenkilö Emily Baxter on aika hauska ja kiinnostava tyyppi omapäisyydessään. Tapahtumat kehkeytyvät vähitellen yhä raaemmiksi ja kamalammiksi. Lopusta voi päätellä, että historia toistaa itseään.



torstai 22. marraskuuta 2018

Sara Blædel: Kadonnut nainen

Kirjasta ei käy ilmi, että kyseessä on Louise Rick -sarjan päätösosa. Takakannessa se kuitenkin kerrotaan. Harmi, koska olen pitänyt Louise Rickin normaaliudesta.

Louisen työpari ja rakastaja Eik alkaa käyttäytyä oudosti. Se liittyy surmatyöhön Britanniassa. Kaikenlaista kummaa paljastuu Eikin menneisyydestä. Lopuksi kaikki on taas hyvin. Itse jäin kyllä ihmettelemään moista suhdetta, jossa asioista ei liiemmin puhuta saati kysellä.



tiistai 20. marraskuuta 2018

J. M. Ilves: Sorjonen – Viiden sormen harjoitus

Sorjoset ovat sujuvasti kirjoitettuja ja niitä lukisi mielellään enemmänkin. Henkilöt ovat kiinnostavia heidän elämässään tapahtuu koko ajan. Kuitenkin hahmot jäävät ohuiksi ja kirjat vaikuttavat enemmänkin tv-sarjakäsikirjoituksen rungoksi laaditulta taustatekstiltä. Sorjos-kirjojen sisällön pirstaleisuus saattaa johtua myös siitä, että asioita on käsitelty hyvin pinnallisesti. Salanimen taakse kätkeytyvät kirjailijat voisivat rohkeasti raapustaa parisataa sivua lisää ja paneutua asioihin kunnolla.

Lappeenrantaan muuttanut rikoskomisario Kari Sorjonen keikkuu autismin kirjolla ollen stereotyyppinen epäkohtelias, hajamielinen poliisi. Muu perhe ymmärtää häntä vähän liikaakin.



lauantai 17. marraskuuta 2018

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä

Kirja kertoo poliisista, mutta ei ole varsinainen jännäri. Takakannen mukaan se on psykologinen romaani. Vetävästi kirjoitettu joka tapauksessa, koska sain sen parissa tunnissa luettua.

Juhani on poliisi, joka joutuu huomaamaan, miten häilyväinen hyvän ja pahan raja on. Juhani yrittää sovittaa tekosiaan ja jossain määrin onnistuukin siinä.

Ihan näppärä lukuromaani.



Clare Mackintosh: Anna minun olla

Herää kysymys, miksi luen Mackintoshin kirjoja, kun ne herättävät vain ärtymystä. Juonessa olisi potentiaalia, mutta asiat paljastuvat aina ennen aikojaan. Erityisen ärtynyt olen Gummerukselle, joka paljastaa jo kannessa kaiken oleellisen. Suuri osa lukunautinnosta ja jännityksestä olikin tiessään kansipaljastuksen myötä. Laittakaa ensi kerralla murhaajakin kanteen, niin säästyy lukemisen vaiva.



sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Arttu Tuominen: Leipuri

Tuomisen neliosaisen Rautakorpi-jännärisarjan päätösosa. Eläkkeellä oleva raihnainen poliisi Janne Rautakorpi tutkii vielä kerran sarjamurhaajan tekosia, jotka viittaavat aiempaan rikossarjaan.

Kirjassa paljastuu mielenkiintoisia seikkoja Rautakorven menneisyydestä, kuten vaiettu toinen vaimo. Tapahtumat sijoittuvat vuoroin vuoteen 2005, aiemman rikossarjan tiimoilta, ja vuoteen 2015, uuteen rikossarjaan. Tällä kertaa lahdataan poliiseja. Tuomisen kirjoissa poliisit eivät automaattisesti ole hyviä, mikä on hämmentävää. Kaikki kurjat saadaan kuitenkin kiinni. Rautakorpi on saanut siipeensä monta kertaa, mutta porskuttaa siitä huolimatta. Kirjan lopussa nähdään myös, miten muistilabyrintti sulkee ovensa viimeisen kerran. Jääkö Rautakorpi sisä- vai ulkopuolelle, jääköön salaisuudeksi.

Tuominen on itse todennut Kirsin kirjanurkka -blogin Facebook-sivun keskustelussa, että hänen tarkoituksenaan on ollut kirjoittaa neljän kirjan sarja, jonka kaikki osat ovat tyyliltään ja teemoiltaan erilaisia. Niinpä sarjan kaikista kirjoista on vaikea pitää. Itseäni miellyttivät eniten ensimmäinen, Muistilabyrintti, ja viimeinen, Leipuri. Tätä tematiikan ja tyylien vaihtelua ei juurikaan ole mainittu kirjojen esittelyteksteissä, vaikka se olisi lukijalle mielenkiintoista tietoa.

Edit: pahoittelen pilkkujen ja pisteiden summittaisuutta blogiteksteissäni. Vaikka olen suurentanut sivua huomattavasti, ei vanha meinaa erottaa pilkkua ja pistettä toisistaan ja huteja tulee.




perjantai 9. marraskuuta 2018

Eva Frantz: Kahdeksas neito

Lucia-juhlat ja joulun aika, eli juuri tähän vuodenaikaan sopiva kirja. Anna Glad tiimeineen joutuu selvittelemään kuolemantapausta, joka alkaa vaikuttaa epäilyttävältä. Kuolleen menneisyydestä paljastuu kummia asioita, ja vähitellen ollaan keskellä aikamoista vyyhteä.

Juonessa on paljon hyvää, mutta kirja on ympätty aivan liian täyteen erilaisia käänteitä ja kiemuroita. Sekin jäi minulle epäselväksi, miksi ja kenen toimesta kirjan keskeisin kuolema tapahtuu. Etenkin miksi. Se ohitetaan sivulauseessa, koska on niin paljon selvitettäviä käänteitä. En ihan purematta niele lopussa tapahtuvaa rikostakaan, jonka syytä ei sen kummemmin avata. Liian paljon jää pimentoon. Olen vähän pettynyt, kun kirja ei imaissut minua kunnolla otteeseensa.

Tapahtumat sijoittuvat johonkin suomalaiseen pikkukaupunkiin, jonka väestö on pääosin suomenruotsalaista. Myös poliisilaitoksen väki on ruotsinkielistä. Välillä onkin vaikea muistaa, että ollaan Suomessa.