Kirjassa paljastuu mielenkiintoisia seikkoja Rautakorven menneisyydestä, kuten vaiettu toinen vaimo. Tapahtumat sijoittuvat vuoroin vuoteen 2005, aiemman rikossarjan tiimoilta, ja vuoteen 2015, uuteen rikossarjaan. Tällä kertaa lahdataan poliiseja. Tuomisen kirjoissa poliisit eivät automaattisesti ole hyviä, mikä on hämmentävää. Kaikki kurjat saadaan kuitenkin kiinni. Rautakorpi on saanut siipeensä monta kertaa, mutta porskuttaa siitä huolimatta. Kirjan lopussa nähdään myös, miten muistilabyrintti sulkee ovensa viimeisen kerran. Jääkö Rautakorpi sisä- vai ulkopuolelle, jääköön salaisuudeksi.
Tuominen on itse todennut Kirsin kirjanurkka -blogin Facebook-sivun keskustelussa, että hänen tarkoituksenaan on ollut kirjoittaa neljän kirjan sarja, jonka kaikki osat ovat tyyliltään ja teemoiltaan erilaisia. Niinpä sarjan kaikista kirjoista on vaikea pitää. Itseäni miellyttivät eniten ensimmäinen, Muistilabyrintti, ja viimeinen, Leipuri. Tätä tematiikan ja tyylien vaihtelua ei juurikaan ole mainittu kirjojen esittelyteksteissä, vaikka se olisi lukijalle mielenkiintoista tietoa.
Edit: pahoittelen pilkkujen ja pisteiden summittaisuutta blogiteksteissäni. Vaikka olen suurentanut sivua huomattavasti, ei vanha meinaa erottaa pilkkua ja pistettä toisistaan ja huteja tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti