maanantai 28. elokuuta 2017

Jaakko Melentjeff: Hukkuneet

Olipa tuskaisa lukukokemus. Kirjan juoni olisi voinut olla hyvä ja kantaa ketterästi, jos toteutus olisi ollut parempi. Melentjeffillä lienee ollut juoni ja tapahtumat selkeinä päässään, mutta unohtui sellainen pikkuseikka, että lukija ei sitä tiedä, jos tapahtumia ei kirjoita auki. Kirjassa oli suuria aukkoja ja jäin useamman kerran suu auki ihmettelemään, että mitäs nyt, kun joku hahmoista töksäytti jotain. Muutenkin kirjassa oli kummallisia, joskus käsittämättömiä lauserakenteita, joihin lukeminen aina töksähti. Tässä yksi esimerkki: "...luovuin jo toivosta, että emme löydä huvilaa koskaan.". Toivoit siis, että ette löydä huvilaa?

Kirjan tapahtumat sijoittuvat useampaan maahan: Suomeen, Ruotsiin, Tsekkiin ja Islantiin. Pohjoismaissa poliisit tekevät yhteistyötä, Prahan tapahtumat ovat erillinen tarina toisen tarinan rinnalla. Toki ne yhdistyvät aikanaan. Melentjeff ei selvästikään pitänyt luomastaan tamperelaisesta poliisista. Muita poliiseja kuvaillaan hyvinkin tarkasti, tamperelainen naispoliisi oli "keskipituinen, värjättyhiuksinen ja pukeutui yksinkertaisesti." Värjättyhiuksinen? Kirjailijalle lienee mielessään joku tyypillinen värjätty tukka, mutta lukija ei näe ajatuksia.

Kaksi poliiseista nähtävästi flirttailee keskenään päätellen siitä, että tulevat jatkuvasti toistensa torjumiksi. Valitettavasti flirtti ei näy lukijalle. Ylipäätään henkilöiden dialogi on todella ontuvaa ja aukkoista. Vielä on pakko nostaa yksi kukkanen esiin: "Kadun toisella puolella oli vanhahtava kiviruskeatalo." Kiviruskeatalo???? Ruskea kivitalo? Nyt oikeesti.

Pahaan hajuun tottuu nopeasti, kankeaan kieleen vähän hitaammin. Kirjan tapahtumissa oli kuitenkin sen verran puhtia, että loppua kohden lukeminen alkoi luistaa lapsuksista huolimatta. Tapahtumat veivät mennessään ja alkoivat vaikuttaa kiinnostavilta.


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Stephen King: Etsivä löytää

Koska Mersumies oli niin erinomainen, piti lukea jatko-osakin. Siitä jäi vähän tyhjä olo. Mersumiehessä oli tosi symppiksiä henkilöitä: eläköitynyt poliisi Bill Hodges, apupoika Jerome, Billin heila, tämän siskontyttö Holly. Tässä kirjassa on toki mukana samoja henkilöitä, mutta pääosassa ovat nyt ihan muut tyypit. Ja he jäävät jotenkin pinnallisemmiksi.

Tämä kirja ammentaa juonensa kirjallisuudesta. Melkeinpä pääosassa on fiktiivinen (?) Jimmy Gold -trilogia, jonka juoni käy niin selväksi, että King lienee kirjoittanut sen huvikseen tämän oikeasti ilmestyneen trilogiansa ohessa.

King ei myöskään malta enää pitää näppejään erossa yliluonnollisuuksista. Mahtanenko haluta lukea kolmatta osaa, kun se joskus ilmestyy.


lauantai 19. elokuuta 2017

Jørn Lier Horst: Luolamies

William Wisting on taas täydessä työn touhussa rikoksia ratkomassa. Wistingin tytär Line, joka on toimittaja, kiinnostuu kotonaan kuolleesta yksinäisestä miehestä. Hän haluaa kirjoittaa lehteensä jutun yksinäisyydestä ja alkaa tutkia miehen menneisyyttä. Linen tutkima juttu vaikuttaa aluksi ratkaisulta Wistingin tutkimaan rikokseen, mutta kaikki onkin tietysti paljon monimutkaisempaa. Jännitys tihenee loppua kohti niin, että on pakko suorastaan ahmia kirja loppuun.

Suosittelen.



lauantai 12. elokuuta 2017

Cilla & Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen

Entinen poliisi Tom Stilton palaa hetkeksi poliisinhommiin. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin aiempien kirjojen tapahtumat palasivat mieleen. Ensimmäisessä kirjassa päähenkilöltä vaikutti nuori poliisi Olivia Rönning, joka nytkin oli keskeisessä roolissa. Päähenkilön asemaa pitää kuitenkin kiistatta hallussaan Tom Stilton.

Poliisintyössä siitä on etua, että Stilton on aiemmin asunut kadulla ja pyörinyt kodittomien kanssa. Kodittomat ja asunnottomat ovatkin aina Börjlindien kirjoissa runsaasti esillä. Tässä kirjassa myös pakolaiset ovat isossa roolissa, mutta heidän asemaansa ei ruodita poliittisella tasolla.

Todella hyvä ja mukaansa tempaava kirja. Lopetus on sangen yllättävä ja pakottaa palaamaan alkuun.


maanantai 7. elokuuta 2017

Paula Hawkins: Tummiin vesiin

En ollut kovin liekeissä Hawkinsin edellisestä kirjasta, Nainen junassa. Tästä vielä vähemmän. Ihan sama asia ärsyttää kuin aiemmassa kirjassakin, eli luvut ovat lyhyitä ja kertoja vaihtuu joka luvussa. Väkeä on kuin pipoa, ja hyvä ettei naapurin koirakin saa omaa lukuaan. Koska henkilöitä on paljon ja välillä heistä puhutaan etu-, välillä sukunimillä, menin autuaallisesti sekaisin niissä ja sain vähän väliä selata taaksepäin. Kirja olisi kannattanut lukea yhdellä istumalla, jotta henkilöt olisivat pysyneet kirkkaina mielessä. Tämäkin on kuitenkin niin raskassoutuinen kirja, että kauaa en jaksanut yhtäjaksoisesti lukea. Plussaa siitä, että kertojan nimi on aina luvun nimenä. Ei sentään joutunut arvailemaan. Osa kertojista on minäkertojia, mutta sen kohosteisuus ei auennut minulle.

Tapahtumapaikkana on jokivarren pienen kylän Hukkuneiden mutka, jonne on heittänyt henkensä useampi nainen vuosien varrella. Paikkaa pidetään kuuluisana itsemurhapaikkana, mutta totuus paljastuu vähitellen. Kaikilla tuntuu heittävän päästä enemmän tai vähemmän, ja kuolleille jutteleminen on arkipäivää.

Pahis paljastuu vähitellen ja on aika arvattavissa. Loppu jää aika latteaksi. Kirja ei mielestäni ole kovin ihmeellinen.



tiistai 1. elokuuta 2017

Stephen King: Mersumies

Kirja on ollut pinossa jo jonkin aikaa odottelemassa. En ole kovin suuri Kingin yliluonnollisten tarinoiden ystävä, mutta huhu on kertonut, että Mersumies on "tavallinen" trilleri. Ja niinhän se oli. Tosin erinomainen tavalliseksi jännäriksi.

Eilen sitten tartuin Mersumieheen ja sehän oli luettava melkein yhdellä istumalla. Mersumiehen päähenkilönä on eläkkeelle jäänyt rikosetsivä Bill Hodges, paras lajissaan. Hodges on aika sympaattinen tyyppi, ja muistuttaa jonkun verran Kate Atkinsonin Jackson Brodya. Jos siis pidit Hodgesista, lue Atkinsonin kirjat. Ja päinvastoin.

Kuten aina kaikenlaisissa jännäreissä nykyään, joku on päästään vialla ja hänellä on Tourette tai OCD. Tällä kertaa OCD eli pakko-oireinen häiriö oli yllättävää kyllä, hyviksellä.

Kirja oli aivan erinomainen. King totisesti osaa kirjoittaa. Ja millaisia kielikuvia! Lukeminen oli suorastaan nautittavaa.