perjantai 31. joulukuuta 2021

Petri Tamminen: Se sano – Unohtumattomat lausahdukset

Suomalaiskansalliseen tapaan suurin osa unohtumattomista lausahduksista on arvostelevia, latistavia tai suorastaan ilkeitä. Ne jäävät kuulijansa mieleen ikiajoiksi. Kuulija on ollut ruma, lihava, osaamaton, tyhmä ja muutenkin epäonnistunut. Kuulija olisi jopa saanut jäädä syntymättä. 

Lausahdukset on vasiten kerätty haastatteluilla ja keruulla. Liekö siinä osasyy ikävänsävyisten lausahdusten ylivoimaan. Ikävät asiat jäävät paremmin mieleen kuin mukavat. 

Lausahduksista kuuluu, että moni osallistuja on jo elämänsä ehtoopuolella. Ja yhä muistaa lapsuuden katkerat kommentit. Useimmat kommentit taitavat olla vähintään neljänkymmenen vuoden takaa. Toivoa sopii, että kun sodassa olleiden lapset ja heidänkin lapsensa ovat saaneet osansa kitkeristä kommenteista, ovat nämä lapsenlapset osanneet omien lastensa kohdalla kääntää kelkan ja kannustaa ja kehua lapsiaan. Ehkä siksikään kirjassa ei kuulu nykynuorten ääniä. 

Kirjassa on satakunta lausahdusta, en jaksanut laskea. Positiivisia tai kannustavia lausahduksista on murto-osa. Neutraaleja on jonkin verran. 

Kirjan lukemisen jälkeen hävettää suomalainen, latistava kulttuuri. Se sopii kuitenkin niin hyvin yhteen pitkän, pimeän talven kanssa. Jos ihmistä pidetään pimeässä puolet vuodesta, mitä muuta voi odottaa?




torstai 30. joulukuuta 2021

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Tuntuupa tyhmältä lukea sarjan ensimmäistä osaa, kun on jo lukenut osat kolmannesta seitsemänteen eli viisi kirjaa (Avoimet ovet, Osasto 73, Kerjäläinen, Syntipukki ja Häpeänurkka). Kustantajalla ollut taas älynväläys, kun sarjaa on alettu suomentaa kolmannesta osasta alkaen, ja vasta seitsemännen osan jälkeen hoksattu, että ykkösen ja kakkosenkin voisi suomentaa. Tosin kolmannen osan kohdalla mainitsinkin erinomaisen briiffauksen henkilöiden aiempaan elämään. Ykkösen ja kakkosen olisi siis voinut jättää kääntämättäkin. Tai olisin voinut jättää ne lukematta. 

Päähenkilö Emma Sköld tuntuu yhtä kummalliselta ensimmäisessä osassa kuin myöhemmissäkin. Hän on ihmissuhteissaan etäinen ja viileä. Työ ajaa kaiken muun edelle. Emmallahan on myöhemmissä osissa pieni lapsi, jota hän ei juurikaan tunnu ajattelevan. Ensimmäisessä osassa Emma vielä painiskelee raskaaksi tulemisen kanssa. Sulhanenkin on uppo-outo, jota ei myöhemmissä osissa enää taideta tavata. 

Kirjassa on onneksi kiinnostava juoni: ihmisiä kuolee kylpylässä. Sarenbrant kirjoittaa nopealukuista tekstiä, joten kirja on äkkiä lukaistu, vaikkeivät keskeisten henkilöiden henkilökohtaisen elämän kiemurat tällä kertaa kiinnostakaan, koska ne ovat tulleet tutuiksi jo myöhemmistä kirjoista. 

Kylpylässä tapahtuneiden murhien selvittely ei olekaan ihan helppoa, mutta lopulta syyllinen paljastuu. 

Emma Sköld -sarja on vauhdikas ja hyvää luettavaa. Myös ensimmäinen osa.




keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat

Takakannessa Sateenkaarimurhia kuvaillaan psykedeelis-filosofiseksi dekkariksi, ja sitä se on. Kirjan takakansiteksti on harvinaisen osuva, ja kuvailee hyvin kirjan sisältöä paljastamatta silti liikaa. Samoin kansikuvan 1970-lukulainen, psykedeelinen ulkoasu vie kirjan tunnelmiin. 

Kirja on muodikkaasti sisällä queer-kulttuurissa. Keskeiset henkilöt, arvostettu copywriter Kimi Kataja ja varakas tyhjäntoimittaja-filosofi Benny Sarlin, suhtautuvat avoimin mielin ihmisten moninaisuuteen. 

Paikoin kirja sisältää niin paljon tuotesijoittelua, että lukija ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko (alin kuva). Tämä lukija jumittui myös miettimään, onko tuotesijoittelu tässä määrin todellakin välttämätöntä. Mikä sen arvo kirjalle on? Tai sen, että päähenkilö tietää kaikkien merkkituotteiden hinnat?

Ajoittain lukiessa tuntui, kuin olisi ollut tripillä itsekin. Päähenkilöt kun eivät paljon muuta tee, ja kuvailu on värikästä. Toivottavasti kirjan tajuntaa laajentavat matkat eivät perustu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, niin kirjalle on ehkä odotettavissa jatkoakin. 





maanantai 27. joulukuuta 2021

Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A

Heti nousi karvat pystyyn, kun huomasin tämän olevan konekaappaus/panttivankidraama. En pidä panttivanki- enkä konekaappausdraamoista. Niissä tapahtumat kulkevat aina samaa rataa: jotakuta kiristetään ja loppuratkaisu on ilmeinen: kone pääsee laskeutumaan ongelmitta. Luin äskettäin erittäin tylsän konekaappauskirjan (Panttivanki), joten odotukset eivät olleet nytkään korkealla. 

Fitzekin tähänastisista suomennetuista kirjoista olen pitänyt (Potilas, Matkustaja 23). Ikkunapaikka 7A ei valitettavasti ole parhaimmistoa teemansa takia. Konekaappauksen rinnalla kulkee monimutkaisuudessaan täysin epäuskottava sivujuoni. Kieroutuneita henkilöitä on liikaa. 

Lopussa Fitzek näyttää taas taitonsa ja kääntää kaiken uuteen kulmaan. 

Tämä on blogini tuhannes kirjapäivitys. 




sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Kari Levola: Harju

Levolan poliisisarja on sikäli mielenkiintoinen, että pääosassa hääräävä rikospoliisi Raistola on edelleen sairauslomalla. Sarjan ensimmäisessä osassa hän oli sydänleikkauksessa. Pienet terveysesteet eivät hänen tahtiaan hidasta, kun rikoksia pitää selvitellä ja rikollisia ottaa kiinni. 

Tällä kertaa Raistola on kuntoutumassa Punkaharjun kauniissa maisemissa samaan aikaan, kun presidentit Putin ja Niinistö samalla seudulla. Raistola joutuu tietenkin vedetyksi mukaan tapaamisen taustalla kuohuviin tapahtumiin. 

Kirja on hyvin ohut, vain puolentoistasataa sivua. Niinpä fokuksessa on Raistola ja hänen näkökulmansa tapahtumiin. Sivujuonia ei ole, eikä henkilöitäkään esitellä kuin kourallinen. Raistolasta lukisi mielellään pidemmältikin. Toisaalta on ihailtavaa, että kirjailija pystyy tiivistämään tapahtumat näin vähäiseen sivumäärään. 

On myös mukava välillä tarttua ohueen kirjaan ja tietää, että se on äkkiä luettu. Järkäleitä on kirjamarkkinoilla riittämiin. 




lauantai 25. joulukuuta 2021

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta

Taas yksi mitäänsanomaton ja muistijälkiä jättämätön joulukirja. Ehkä olisin pitänyt tästä enemmän, jos tämä ei olisi ollut jo neljäs joulukirja tässä joulukuussa. 

Hyvin ennalta arvattava juoni. Emily on menossa vanhempiensa luo Skotlantiin jouluksi ja on kutsunut mukaansa miesystävänsä, jota on tapaillut jo useita kuukausia. Lähdön alla käy ilmi, että mies onkin naimisissa. Koska Emily, perheensä mielestä ikuinen vanhapiika, on jo kertonut tuovansa miehen mukanaan, on hänen tekaistava itselleen miesystävä. Tähän sopii naapurin komea nuorimies ja lopun voikin arvata. 

Kirjan lukeminen tuntui suossa tarpomiselta, koska kaikki oli selvillä alusta alkaen. Piti vain odottaa, koska Emilyn valesulhanen paljastuu.

Emilyn perhe on hyvin räväkkä. Tällaisia perheitä kirjoissa harvoin tapaa, ainakaan joulukirjoissa. Kaikki ryyppäävät itsensä tajuttomaksi joka ilta. 

On kirjassa sentään muutama hauska kohta, jotka saivat aikaan spontaaneja naurunpyrskähdyksiä. 




tiistai 21. joulukuuta 2021

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Tapaamme taas Pollyn ja hänen kihlattunsa Huckleyn pienellä Mount Polbearnen vuorovesisaarella Cornwallissa. Kerrassaan idyllinen ympäristö. Harmi vaan, että vaikka Polly on saanut elämältä kaiken, mitä on tähän mennessä älynnyt toivoa, hän ei tunnu osaavan nauttia siitä. Koko ajan on kiire ja rahapula ja kylmä ja kaikki maailman murheet niskassa. Kirjan alku on suorastaan tuskastuttavaa luettavaa Pollyn tyytymättömyyden takia. 

Olin vähällä jättää kirjan lukemisen alkumetreille ja todeta, että Pollyn leipomoseikkailut on nyt nähty. Ei yhdestä pienestä leipomosta pienellä saarella tunnu riittävän loputtomasti ammennettavaa. Tai vetoisasta majakasta, jossa pari asustaa. 

Räikeän vastakohdan Pollyn ja Hucklen simppelille elämälle luovat heidän ystäväpariskuntansa Kerensa ja Reuben. Reuben on upporikas ja kerskuu sillä häpeilemättä. Kirjan juonena tuntuukin pitkään olevan se, että rikkaat maksavat köyhälle piikomisesta. Tämä ei oikein kanna eikä jaksa kiinnostaa.

Onneksi lopussa tulee uskomaton ja mahtipontinen loppuhuipennus. Se on liiankin överi, eikä sovi Pollyn ja Hucklen tyyliin lainkaan. Teemana on, että rahalla saa ja helikopterilla pääsee. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan, mutta muuten kirjassa ei kyllä joulunajan tunnelmaa luoda. Tämä onkin huonoin jouluteemainen kirja, mitä tänä vuonna olen lukenut. (Varasin monta jouluista uutuuskirjaa ja yllättäen sain ne kaikki joulun alla. Nyt on joulukirjaähky ja yksi vielä lukematta.)






sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Tommi Laiho: Uhanalaiset

Kirja on roikkunut lainapinossa, kunnes uusimiskynnys ylittyi ja nyt se oli luettava. En tiedä, miksi olen viivytellyt Uhanalaisiin tarttumista näin kauan. Ehkä se johtuu kansikuvasta, joka saa kuvittelemaan kirjan fantasiaksi. Kirjan nimikin on erikoinen.

Kirja ei kuitenkaan ole fantasiaa, vaan rikosromaani. Juoni on mielenkiintoinen ja omaperäinen Suomessa tapahtuvaksi epäselvien kuolemantapausten sarjaksi. Rikostutkija Karita Haapakoski alkaa selvitellä näitä kuolemantapauksia. Apunaan hänellä on poliisista psykologiksi siirtynyt ystävänsä Amina ja epämääräinen Juha, joka ilmestyy jostakin kuvioihin jäädäkseen. 

Uhanalaiset on hidasta luettavaa. Tapahtumat polveilevat ja kaikenlaisiin yksityiskohtiin paneudutaan huolella. Myös vanhojen kuolemantapausten selvittely on aikaaviepää. 

Uhanalaisissa on hyvää pohdintaa median roolista ennen ja nyt sekä siitä, miksi uutisissa on vain ikäviä asioita. Samoja ajatuksia olen itsekin pyöritellyt mielessäni. 

Kielellisesti kirja ei ole virheetön. Jumituin joksikin aikaa miettimään, mikä on vialla yhdyssanassa perunankylvö ja -nostoaikaan, ja miten sen voisi sanoa järkevästi (perunan kylvö- ja nostoaikaan). Kirjailijalla menevät myös koko ajan sekaisin Karitan siskontyttöjen Matildan ja Liinan nimet. Koska Liina on vasta vauva, hän tuskin kuljeksii milloin missäkin. 

Jotkut asiat tuntuvat jäävän vähän auki kirjan loppuessa. En silti panisi pahakseni, vaikka tapaisin tämän porukan seuraavassakin kirjassa. Kirja oli odotuksiani parempi. 




sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Lucy Diamond: Rantakahvilan joulu

Rantakahvilan joulu on Rantakahvilan itsenäinen jatko-osa, jossa on itse asiassa kolme pientä tarinaa. En rankannut Rantakahvilaa kovin korkealle. Juoni oli löyhähkö ja tarina heppoinen. 

Rantakahvilan joulun ensimmäinen tarina Joulu saapuu Rantakahvilaan on samantasoinen aiemman osan kanssa, eli ei kummoinen. Toinen osa, Jouluyllätyksiä Rantakahvilassa, on sen sijaan varsin tunteikas esitys ja saa lukijankin niiskahtamaan. Kolmas ja viimeinen tarina, Rantakahvilan uusi tulokas, on lyhyenläntä synnytyskertomus, jonka muu anti jää heppoiseksi. 

Jouluyllätysten takia kirja on hieman parempi kuin edeltäjänsä. Evie on kirjan minäkertoja, ja se tekee pakostakin tarinoista hyvin yksipuolisia. Välillä kertojan ääni annetaan Evien siskolle tai Rantakahvilan uudelle työntekijälle, mutta se ei riitä paisuttamaan tarinaa. 

Edelleen ihmettelen, miten Evie pitää itseään erinomaisena kahvilanpitäjänä, kun hänen keittiötaitonsa ovat nollatasolla. Maalaisjärjellä ajatellen kahvilanpitäjän olisi hyvä osata itsekin leipoa tai kokata jotakin. Evien kahvila kuitenkin menestyy ja työntekijöitäkin riittää. Mystistä. 

Taas kerran sankarittarella on kuriton käkkäräpää. Kuinkas muutenkaan. 




Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

Ei ollut yhtään rakkausromaanifiilis, kun tämä kirja tuli lukupinosta käteen. Valinnanvaraa ei ollut, koska palautuspäivä tiistaina ja kirja on varattu. Plarasin kirjaa läpi, luin alusta pari sivua ja katsoin lopusta, kuinka käy. Päätin lukea jonkin matkaa, kunnes kyllästyn.

Kirja onkin yllättävän sujuvaa tekstiä ja tarina kulkee vauhdikkaasti. Kirjan alkuperäinen nimi The Twelve Dates of Christmas viittaa englanninkieliseen lauluun The Twelve Days of Christmas. Suomennos ei tee sille oikeutta, mutta liittyy kyllä tarinaan. 

Katen ystävä painostaa häntä osallistumaan treffipalveluun, jossa on tarjolla kahdettoista treffit joulukuussa. Kate osallistuu, ja tietysti joutuu kaikenlaisiin kommelluksiin, mutta löytää silti lopuksi elämänsä rakkauden. Eihän tällainen kirja voisi muuten päättyä, tai ainakin se olisi sitten suuri pettymys. 

Viihdyttävää lukemista epäilyistäni huolimatta. Vaan olisipa joskus jossakin kirjassa sankaritar, jolla ei olisikaan villejä kiharoita, vaan päätä myöten lätistyvä tukka. 




lauantai 11. joulukuuta 2021

Ann Cleeves: Kulovalkea

Kulovalkea on herttaisen Shetlanti-sarjan viimeinen osa. Shetlantilaisesta komisario Jimmy Perezistä kertova sarja päättyy siis tähän. Kirjan luettuani alkoi oikein harmittamaan, että miksi juuri nyt, kun Perez olisi vihdoinkin onnellinen. 

Aiemmin kirjaa lukiessani tuskailin kyllä taasen Perezin jahkailua ja saamattomuutta elämäänsä koskevissa asioissa. Perez vaikuttaa kaikin tavoin hankalalta ihmiseltä. Hyvin myötätuntoinen aina ja kaikille, kyllä, mutta toisaalta kykenemätön ilmaisemaan todellisia tunteitaan oikeissa tilanteissa. 

Harmittavaa, että Shetlannin saarten tarina päättyy tähän. Sarja on ollut ihana kuvaus paikasta, jossa tuskin tulee koskaan käytyä. Jimmy Pereziä ja hänen maisemiaan tulee ikävä.  Kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta Jimmy Perezin elämää on ollut mukava seurata. 




keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen

Tanskalaiset kirjailijat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich kirjoittavat salanimellä Anna Ekberg sarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt kirjat Salattu nainen, Uskottu nainen ja Kadotettu nainen. Sarjan aiemmat kirjat ovat olleet sangen vaikuttavia aiheiltaan ja moniulotteisuudeltaan. Liekö vika minussa vai Vaarallisessa naisessa, kun en löytänyt siitä kuin mieskirjailijoiden salattuja eroottisia fantasioita? Varsinainen floppi. 

Kirja kertoo Ceciliestä, joka pian avioeronsa jälkeen katoaa. Cecilien sisko Iben pettyy poliisin toimintaan ja alkaa vuoden odoteltuaan itse selvittää, mitä siskolle tapahtui. Iben saa selville, että Cecilie on harrastanut varsin vapaamielistä seksielämää ja Iben tietysti seuraa samaa tietä johtolankojen perässä. Taival on varsin pitkästyttävää seksikohtausten jatkumoa. Aivan kirjan lopussa juoni tiivistyy ja tapahtumat selviävät yllättävästi. 

Juoni jää paikoitellen ontuvaksi. Tuntuukin, että kirja on kyhätty häthätää kasaan. 





sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Marja Aho: Neidonkorento

Neidonkorento on käsittääkseni Marja Ahon ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja. Se on jännityskirja, jonka pääosassa on empaattinen ja nuuka komisario Simo Sund. Sundin alaisista vain yhden elämään perehdytään hiukan syvemmin, muut jäävät kasvottomaksi massaksi. Eikä tästä yhdestäkään kerrota juuri mitään lapseen liittyviä asioita lukuun ottamatta. 

Kirjan alku vaikuttaa sekavalta ja siitä on vaikea saada otetta. Lyhyissä luvuissa esiintyy monia henkilöitä, ja lisää tulee. Henkilöt jäävät varsin ohuiksi tuttavuuksiksi. Poliisikin tuntuu sangen saamattomalta ja toiminta huolimattomalta. Liekö tarkoitus osoittaa, että poliisitkin ovat vain ihmisiä. 

Kirja käsittelee lahtelaista huumeongelmaa ja erityisesti nuorten huumeiden käyttöä. Aihe on tärkeä, mutta toteutus jää vähän ontuvaksi. Lopussa häiritsi useamman ajatusketjun kesken jääminen. Kirjaan olisi tullut enemmän pontta, jos komisarion säästömenetelmät, kehitysvammaiseen poikaan liittyvä ajatuskulku ja soitteleva vanha heila olisi käsitelty loppuun. Ainakin nämä, saattoi siellä muutakin jäädä keikkumaan. 




perjantai 3. joulukuuta 2021

Belinda Bauer: Exit – Lähdön hetki

Takakannen teksti kuvaa hyvin kaunistellusti työtä, jota Felix Pink kollegoineen tekee. Kyllä, he istuvat kuolevien vieressä näiden vetäessä viimeisen henkäyksensä. Erään kerran kaikki ei sujukaan, kuten on suunniteltu, ja Felix on pulassa. Vähitellen käy ilmi, ettei mikään ole sitä, miltä näyttää. 

Mukava poliisijoukko yrittää ottaa selvää, mitä oikein on tapahtunut. Yhden poliisin nimi on Jackie Braddick, ja mielessäni yhdistin sen heti Kate Atkinsonin Jackson Brodieen, mikä oli vikatikki. Eihän mielleyhtymille mitään voi, eikä tämä Jackie mitenkään edes muistuttanut Jackson Brodieta. Hämmästykseni oli silti suuri, kun noin kolmanneksi viimeisellä sivulla tajusin, että Jackie on tosiaankin nainen (koska tiedostin kyllä, että Jackie on naisen nimi). Mistään ei sitä ennen kyllä huomatakseni käynyt ilmi, että Jackie on nainen. Eikä oikeastaan silloinkaan. Oletan vain. Oletan myös, että alkuperäiskielellä sen erottaisi pronominista. Suomen kielen sukupuolineutraaliudessa on hankaluutensa. 

Exit ei mielestäni ole aivan yhtä hyvä kuin monet muut Bauerin teokset. Monissa kirjoissa on nykyään ikäihmisiä keskeisissä rooleissa, ja se alkaa olla kaluttua. Myös raviveikkaukset ovat peribrittiläistä tylsyyttä, joka ei jaksa kiinnostaa. Näistä puutteista huolimatta kirja sisältää runsaasti yllättäviä käänteitä, jotka ilahduttavat minua. Myös se, miten lopussa asiat ratkeavat, miellyttää minua. 







torstai 2. joulukuuta 2021

Cara Hunter: Jäljettömiin

Jäljettömiin on Hunterin Adam Fawley -sarjan ensimmäinen osa. Jatkoa on siis luvassa. Tykästyin tähän kirjaan kovin. Juoni kulkee aivan uskomatonta vauhtia ja yllätyksellisiä käänteitä on varattu loppumetreille saakka. Tosin viimeisen niistä aavistinkin. 

Etsiväkomisario Fawley tiimeineen selvittelee kadonneen pikkutytön tapausta. Kahdeksanvuotias Daisy on kadonnut kesken perheen grillijuhlien jäljettömiin. Kun Daisya aletaan etsiä, kolisee perheen kaapeista luuranko toisensa jälkeen esiin. Niitä tuntuu riittävän loputtomiin, ja kirja pitääkin hyvin otteessaan. 

Ainoa, mistä en pitänyt kirjassa, oli twiittilainaukset, joita esiintyy tuon tuosta. Nämä menevät samaan kastiin teksti- ja messengerviestiketjujen kanssa, joita on nykyään valitettavasti aika usein kirjoissa. 




tiistai 30. marraskuuta 2021

Liza Marklund: Napapiiri

Kirjan nimi viittaa lukiolaistyttöjen lukupiirin nimeen. Se voisi viitata myös tapahtumapaikkaan Pohjois-Ruotsissa, napapiirin tuntumassa. Kirja aloittaa Marklundin uuden sarjan, joka sijoittuu hänen omalle kotiseudulleen. 

Keskiössä on viiden tytön lukupiiri, jonka jäsenistä yksi katosi elokuisena lauantaina vuonna 1980. Paikalliselta siltatyömaalta löytyy neljäkymmentä vuotta myöhemmin tytön tavarat ja päätön ruumis. 

Takaumia käydään läpi vuoroin kunkin lukupiiriläisen näkökulmasta. Äänen saa aina se, jonka vuoro on esitellä valitsemansa kirja muille. Tyttöjen välinen ystävyys ei ole tässäkään tarinassa ongelmatonta. 

Tapausta selvittää paikallinen poliisipäällikkö Wiking Stormberg, johon kaikki lukupiiriläiset aikoinaan olivat ihastuneita.

Tarinalla on siis kiinnostavat lähtökohdat. Marklund on erinomainen kirjoittaja ja osaa vangita lukijan mielenkiinnon. Loppuratkaisu on yllättävä. 

Erittäin hyvä uuden sarjan aloitus. 




sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Jonas Moström: Kameleontti

Luulin Kameleontin olevan ensimmäinen suomennos Moströmiltä. Kirjan kansiliepeestä käy kuitenkin ilmi, että tämä on Nathalie Svensson -sarjan neljäs suomennettu osa. Kolme aiempaa on ilmestynyt vain ääni- ja e-kirjoina. Ärsyttävää. Mietin jonkin aikaa, viitsinkö lukea Kameleonttia lainkaan. 

Päätin lukea sen kuitenkin. Ja täytyy sanoa, että kirja briiffaa niin erinomaisesti aiempiin tapahtumiin, että jos olisin lukenut aiemmat osat, se olisi suorastaan ärsyttänyt. Alkulehdillä on myös keskeisten henkilöiden luettelo. 

Kaikesta briiffauksesta ja luetteloinnista huolimatta hahmot jäävät ohuiksi, eikä heistä oikein saa otetta. Ei myöskään kerrota, miksi juuri tällä porukalla kokoonnutaan murhaajaa jahtaamaan. Nähtävästi psykologi ja poliisit muodostavat jonkinlaisen erikoisryhmän. Vaikka yksi porukasta joutuu murhaajan uhriksi, ei se muuta ryhmää paljon tunnu hetkauttavan. Eikä lukijaa, koska hänet on mainittu vain pari kertaa. 

Tapahtumat etenevät hurjaa vauhtia, kun murhaaja tuntuu loistavine naamioitumistaitoineen olevan joka puolella. Lukija ei silti pääse sisään tapahtumiin, vaan niistä lukeminen jää ulkokohtaiseksi kokemukseksi. Tutkijaryhmän epäluuloisuus ja ammattitaidottomuus pistää myös silmään. Johtuu varmaan siitä, että asioiden avaaminen lukijalle jää tilanteiden jalkoihin. 




perjantai 26. marraskuuta 2021

Eeva Kiviniemi & Taina Pietikäinen: Joki

Joki on ensimmäinen osa sarjasta Kati Berg tutkii. Kati Berg on keski-ikäinen työtön historioitsija, hänen tyttärensä Milla Nikkarinen puolestaan poliisiharjoittelija. Kirjan tapahtumapaikkana on Turku ja kuuluisa Aurajoki. Kati kiinnostuu moniin jokeen pudonneista ja sinne hukkuneista ihmisistä ja heidän kuolemaansa johtaneista syistä. Hän huomaa joen rantapuissa niihin veisteltyjä merkkejä, ja miettii, liittyvätkö ne hukkumisiin. Tutkijana Kati alkaa selvittää asiaa ja tarvitsee siinä myös poliisityttärensä apua. 

Joen teema tuntuu kovin tutulta, eikä ihme. Reilu vuosi sitten luin Jussi Marttilan rikosromaanin Veden varaan, jossa myös selviteltiin jokeen hukkuneiden tai sen tuntumassa kadonneiden ihmisten tapauksia. Marttila pyrki dokumentaariseen ulkoasuun, Kiviniemi ja Pietikäinen käsittelevät joen tuomaa uhkaa selvästi fiktiivisemmin. Molemmista kirjoista huokuu aavistuksen vaivautunut vaikutelma: koska kirjoissa käsitellään oikeaa jokea, johon on oikeasti hukkunut monia ihmisiä ihan viime vuosinakin, pitää aihetta käsitellä sensitiivisesti. 

Sosiaalisen median käyttäjille on tuttua Messenger-keskustelun esittäminen puhekuplina. Romaaneissa on kuitenkin totuttu näkemään keskustelut auki kirjoitettuina puhekuplien sijaan. Kiviniemi ja Pietikäinen ovat jostain syystä päätyneet jättämään Messenger-keskustelut puhekuplamuotoon, mikä hämmentää lukijaa. Samoin fiktiiviset lehtileikkeet on julkaistu lehtileikkeen näköisinä. Nekin olisi voinut kirjoittaa olennaisilta osin auki tekstin sekaan ja vaikka lähettää lehtijutun lukijan juttelemaan jutussa mainitun henkilön kanssa lisätietojen saamiseksi, kuten kirjoissa usein toimitaan. Puhekuplat ja lehtileikkeet tuntuvatkin helpoilta ratkaisuilta. 

Kirjassa on kursiivilla painettuja lyhyitä lukuja, jotka kuvaavat syyllisen ajatuksia. Nämä luvut eivät vie juonta eteenpäin tai tuo uusia näkökulmia, vaan jäävät irrallisiksi. Ne kiinnittyvät heikosti syylliseen. 

Kirja on julkaistu omakustanteena. Sen valitettavasti huomaa hienoisesta keskeneräisyyden tunnusta. Kustantamo olisi ehkä palauttanut raakileen vielä pari kertaa hiottavaksi. Lukija kuitenkin kiittää sujuvaa tekstiä ja helppoa luettavuutta. 




keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene

Kirja on uuden Mortuí non silent -sarjan ensimmäinen osa. Kannessa kirjailijat mainitaan vain alkukirjaimin R & R. Tartuin kirjaan epäilevin mielin, se ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Palautuspäivä painoi päälle ja ajattelin, että luen vähän alkua vain. Sitten suljen kirjan ja palautan sen. Toisin kävi: kirja vei mukanaan heti ensi metreiltä ja palautus myöhästyi lopulta päivällä, kun en ehtinyt lukea kirjaa ajoissa. 

Palautuksen myöhästyminen johtuu oikeastaan siitä, että kirjan kieli on hyvin koukeroista ja rikasta. Se sisältää paljon kirjallisuusviittauksia, koska kaksi rikospoliisia keskustelee pääasiassa lainauksin. Toinen lainaa Tuntemattoman sotilaan repliikkejä, toinen komisario Palmun. Itse en kumpaakaan osaa ulkoa, joten viittaukset lähinnä hidastivat lukemista. 

Kirjan keskeiset hahmot ovat rikosylikonstaapeli Ville Karila ja oikeuslääkäri Viola Kaario. Lienevätkö kirjailijat tahallaan valinneet samantapaiset nimet hahmoille. Mukana on koko joukko muitakin poliiseja. Hahmojen kehittelyyn on paneuduttu huolella ja he tulevatkin lukijalle tutuksi. 

Juonen keskiössä on salaperäinen auervaara, jonka huijaamat naiset kohtaavat kuoleman. Rikoskirjallisuudessa riittää naisia, jotka uskovat kaiken höpönlöpön, mitä komea mies heille syytää. Kaipa niitä oikeassa elämässäkin on. 

Tapahtumat keskittyvät Helsinkiin, sen kauniisiin, vanhoihin kortteleihin. Kirjassa kuvataankin antaumuksella niin upeita asuntoja mielenkiintoisine sisustuksineen kuin talojen julkisivuja ja puistoja. Lukiessa tulee pakottava tarve lähteä itsekin Eiraan kiertelemään. 

Kirjan lopussa tylsistyttää päiväkirjamainen höpötys. Sen olisi voinut tiivistää ja kertoa sen sijaan muista kiinnostavista asioista, jotka nyt jäävät odottamaan seuraavan osan ilmestymistä. Odotan sitä mielenkiinnolla. 







sunnuntai 21. marraskuuta 2021

B. A. Paris: Romahduspiste

Olin vähällä palauttaa Romahduspisteen lukematta sitä, koska palautuspäivä lähenee ja varausjono kolkuttelee. Muistaakseni en rankannut Parisin edellistä kirjaa, Suljettujen ovien takana, kovinkaan korkealle. Päätin kuitenkin tarttua Romahduspisteeseen ja yllätyksekseni se tempaisi mukaansa niin, että sain sen luettua yhden sunnuntain aikana. 

Kirjan päähenkilöt ovat Cass ja hänen miehensä Matthew. Cass lähestulkoon osuu murhan silminnäkijäksi, ja tapaus jää piinaamaan häntä. Hän on varma, että murhaaja on hänenkin perässään. Lisäksi Cassin muisti tuntuu reistailevan huolestuttavuuteen saakka. Hänen puolisonsa tukee häntä parhaansa mukaan, mutta asiat menevät vain enemmän sekaisin. 

Ei ole vaikea arvata jo kirjan alkupuolella, mitä heikentyvän muistin takana piilee, ja mihin tapahtumat johtavat. Kovin suuria yllätyksiä ei ole luvassa, mutta kerronta on siitä huolimatta vetävää. 




Mari Jungstedt: Viimeisen lampun loisteessa

Komisario Andres Knutas jatkaa työntekoa, vaikka ajatukset harhailevat jo lähellä oleviin eläkevuosiin. Suhde kollega Karin Jakobssonin kanssa kukoistaa. 

Ja ajatella, tämä on jo sarjan kuudestoista kirja! Ensimmäinen suomennos ilmestyi 2006 (Kesän kylmyydessä). Anders Knutaksen toimia on saatu siis seurata jo viidentoista vuoden ajan. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon niin Knutaksen kuin keskeisessä roolissa olevan toimittaja Johan Bergin elämässä. Tässä sarjassa hahmoissa on syvyyttä ja heillä on mielenkiintoisia elämänvaiheita, jotka palautuvat aina mieleen uuteen kirjaan tarttuessa. 

Tällä kertaa tapahtuu ikäviä kahdelle koulupojalle. Poliisi selvittää tapahtumia tahollaan, toimittaja Johan Berg ja hänen kuvaajansa Pia Lilja tahollaan.

Hämmentävää on, että kautta kirjan miespoliiseja kutsutaan sukunimillä, mutta naispoliisia Kariniksi. 

Jungstedt kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja kirja onkin ahmaistu lähes yhdellä istumalla. 





lauantai 20. marraskuuta 2021

Lina Areklew: Juhannusruusut

Taas uusi dekkaristi ja dekkarisarja. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa Ulvönin saarelle. Saaren nimi on tuottanut selvästi hankaluuksia kääntäjälle. Se on määräisessä muodossaan Ulvön, mutta saarella sijaitsee Ulvö-hotelli, joka on ärsyttävästi kirjoitettu joka kerran Ulvö hotelli. Suomen kielessä käytämme yhdysmerkkiä. 

Edit: kirjan kääntäjä olikin käynyt kommentoimassa, että hotellin nimi on jätetty alkuperäisasuunsa Ulvö hotell. Mielenkiintoinen ratkaisu, joka ei mielestäni toimi, kun nimi useimmiten on taivutetussa muodossaan ja näyttää sanalta hotelli. Kiitos selityksestä kääntäjälle!

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat rikostutkija Sofia Hjortén, joka asuu Ulvönin saarella, sekä poliisikoulun keskeyttänyt Fredrik Fröding, joka matkustaa sinne. Kummallakin on omat traumansa ja myös yhteinen menneisyys, joka muuttuu nykyisyydeksi. 

Kirja alkaa jännittävästi Estonian uppoamisella. Muuten juoni on tuttua peruskauraa: nuorten kesäleirin tapahtumat vuosia sitten kalvavat mukana olleita, ja joku alkaa ottaa mukana olleita hengiltä yhden toisensa jälkeen. Syyllisestä annetaan riittävästi vinkkejä, jotta hänet on helppo päätellä etukäteen. 

Ärsyttävää on tutkinnan osapuolten suhmurointi toistensa selän takana. Kukaan ei kerro mitään kenellekään. Kummasti poliisi kuitenkin osuu oikeaan aikaan paikalle. 

Murhaaja löytyy, mutta Sofian ja Fredrikin tarina jää vaiheeseen, jolle lienee tulossa jatkoa. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sitä on mukava lukea. Henkilöissä on sen verran syvyyttä, että heitä on kiinnostavaa seurata. 




keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Mentalisti

Ruotsin kuuluisin dekkarikirjailija Camilla Läckberg aloittaa uuden trilleritrilogian mentalisti Henrik Fexeuksen kanssa. Pitkästä aikaa siis paksu kirja Läckbergilta. Läckberg on omimmillaan pitkissä, juonellisissa tarinoissa, joissa hänen tutkimustaitonsa pääsevät oikeuksiinsa. Kultahäkki-sarja ei todellakaan ollut sellainen. 

Kirjan alkuperäinen nimi on Box, joka on sangen kuvaava ja liittyy kirjan tapahtumiin. Toki kirjassa mentalistikin on, mutta kun sarjalle on tulossa jatkoa, ja seuraavan osan nimi tullee olemaan Kult, niin mikähän sen suomennos tulee olemaan? Mentalisti 2?

Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat rikosetsivä Mina Dabiri, joka päätyy pyytämään tutkimukseen apua mentalisti Vincent Walderilta. Vincent on kuuluisa mentalisti, joka esiintyy suurille yleisöille ja tuntee myös illuusiot. Tätä taitoa tullaankin tarvitsemaan. 

Mina kuuluu poliisin erityisryhmään, johon kuuluvat myös Christer, joka on hyvin yksinäinen, Ruben, joka luulee olevansa Jumalan lahja naisille sekä suurperheellinen Peder, joka on aina väsynyt. Ryhmää johtaa Julia, joka on poliisipäällikön tytär, mutta edennyt omilla avuillaan. Tämä porukka tulee lukijalle hyvin tutuksi, jopa niin, että kirjan loputtua heitä jää kaipaamaan. 

Kirjan alussa korostetaan sekä Vincentin että Minan ominaispiirteitä. Toinen on vahvasti autismin kirjolla Asperger-piirteineen, toisella on vaikea pakko-oireinen häiriö. Näihin paneudutaan niin antaumuksella, että lukeminen on suorastaan ärsyttävää, kun samankaltaisia oireita joudun arkielämässäkin jatkuvasti seuraamaan. Onneksi juonen edetessä niitä sivutaan enää joka toisessa virkkeessä. Vähempikin olisi siis riittänyt. 

Juoni ei ole kovin monimutkainen. Päättelin syyllisen ja siihen johtaneen tapahtumaketjun jo hyvissä ajoin, niin kuin varmaan moni muukin. Pitkin matkaa annetaan selviä vihjeitä siitä, mikä kaiken taustalla on. Siltikään en ymmärrä, miten yksi keskeisistä henkilöistä on voinut pyyhkiä menneisyyden niin tarkoin mielestään, ettei muista siitä yhtään mitään. 

Kirjan teksti kulkee kerkeästi. Siitä huolimatta lukeminen ei tunnu etenevän kyllin vauhdikkaasti. Kirjassa tapahtuu koko ajan niin paljon, että kaikkea pitää pureskella. Henkilöt ovat kiinnostavia ja moniulotteisia. Heihin jää suorastaan koukkuun. Jäänkin odottelemaan seuraavaa osaa mielenkiinnolla. 















lauantai 13. marraskuuta 2021

Tuula Ranta: Jotka varjoissa kulkevat

Kirjan tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen Laaksalan kaupunkiin, joka sijaitsee jossain Keski-Pohjanmaalla. Paikkakunnan kadunnimet ja paikannimet ovat kuin suoraan pääkaupunkiseudulta. Sen vuoksi onkin hämäävää, kun paikalliset käyvät Helsingissä. Vaikea muistaa, missä ollaan milloinkin.

Rikoskomisario Tapani Mikkonen joutuu jälleen turvautumaan eläkkeelle jääneen kriminaalipsykologi Aira Karhun apuun, kun ihmisiä kuolee mystisesti. Vähitellen käy ilmi, että tapahtumat liittyvät toisiinsa, niin kuin aina dekkareissa tuppaa käymään. Mikkosen ja Karhun yhteistyö on ajoittain samantyylistä kuin Jaana Lehtiön kirjojen komisario Juha Muhosen ja eläkeläisrouva Hilkka Alituvan yhteistyö, eli Hilkka sattuu olemaan sopivasti paikalla ja tuppautuu mukaan auttamaan vastusteluista huolimatta. 

Tosin Rannan kirjoissa yhteistyö on selvästi halukkaampaa myös poliisin taholta, monellakin tavalla. Kirjojen parasta antia on ehdottomasti Mikkosen ja häntä selvästi vanhemman Karhun hitaasti kehittyvä suhde. Tämä onkin harvemmin nähty kuvio, että poliisi käy kuumana eläkeläisrouvaan.

Koulumaailman sijaan tällä kertaa ollaan metallityöpajassa. Koulumaailmaakin sivutaan uhrin siskon kautta, joka on opettaja. Tosin ei käy ilmi, miksi ilmeisesti pätevä opettaja tekee vain lyhyitä sijaisuuksia. Muutenkin kyseinen Inka Sund jää etäiseksi, vaikka lieneekin tarkoitettu keskeiseksi hahmoksi. 

Kirjassa on vähän kiireen tuntu. Muut tapahtumat sohitaan vauhdilla eteenpäin, jotta Mikkonen ja Karhu pääsevät kahvittelemaan yhdessä ja tuijottelemaan toisiaan silmiin. 




tiistai 9. marraskuuta 2021

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta

Kirjan alku on suorastaan luotaantyöntävä ja saa miettimään kohderyhmää. Titta on Anni-taaperon äiti ja arki on pelkkää raskasta puurtamista ja vastoinkäymisiä sivu toisensa perään. Pienten lasten äidit tuskin jaksavat viihdelukemistona lukea raadollista kuvausta omasta arjestaan, ja muita se ei kiinnosta. 

Alkaa kirjassa sitten muutakin tapahtua, mutta kovin verkkaiseen. Titan mies on poissa pienen perheen arjesta, ja tietoa miehen olinpaikasta pantataan tehokeinona turhankin pitkään, kun ei kyse kuitenkaan ole kuin pidemmänpuoleisesta työmatkasta. 

Sarjassa on ilmestynyt kaksi aiempaa osaa. Ensimmäisestä, Mittoja ja tilaustöitä, pidin kovasti. Se kertoo Titan työuupumuksesta hektisessä mainostoimistotyössä. Toisessa, Itsepä tilasit, alkoi ärsyttää Titan jatkuva tyytymättömyys, vaikka hyviä asioita tapahtuu. Tyytymättömyys näyttää olevan osa Titan perusluonnetta. 

En ehkä ole pikkulapsiarjesta kertovan kirjan kohderyhmää, kun en tästä kirjasta löytänyt oikein tarttumapintaa. Loppua kohti sentään tapahtumat tiivistyivät niin, että kirja piti lukea loppuun yötä myöten.