Harmikseni aloitin kirjan lukemisen alkuviikosta ja luin sitä pätkissä monena aamuna ja iltana. Häpeänurkan juoni on niin intensiivinen ja monikerroksinen, että se pitäisi ehdottomasti lukea yhdeltä istumalta.
Ihmettelin aiemman Sarenbrantin kirjan, Kerjäläisen kohdalla, miten kylmältä äidiltä poliisi Emma Sköld vaikuttaa. Tässä kirjassa onkin tuuli kääntynyt, ja Emma ikävöi lapsiaan joka välissä.
Kirja on todella taitavasti kirjoitettu, juoni ei herpaannu hetkeksikään. Lankoja on ilmassa liiankin monta hankaloittamassa harvakseltaan tapahtuvaa lukemista.
Ainoa, mikä minua suuresti ärsyttää, on jokaisen kirjan loppuminen jännittävään juonikoukkuun. Olisi kiva, että lopussa asiat selviäisivät ja siihen paneuduttaisiin. Nyt kaikki pannaan pussiin hätiköidyn tuntuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti