maanantai 26. kesäkuuta 2017

Jussi Adler-Olsen: Vartija

Taas aivan huikea kirja Adler-Olsenilta! Ratkaisemattomia rikoksia tutkivat Carl Mørck, hänen apulaisensa Rose ja Assad sekä pomon veljenpoika Gordon, joka on tuupattu edellämainittujen muodostaman Osasto Q:n vaivoiksi.

Tällä kertaa sankarimme seikkailevat kirjan alkuosan Bornholmin saarella, joka sijainnistaan huolimatta kuuluu Tanskalle. Myöhemmin kuvioon tulee mukaan myös Mørckin luona asustava entinen kollega Hardy, joka jää kyllä valitettavan vähälle huomiolle tässä kirjassa. Toisaalta ihan helpottavaa, että Mørckin sotkuiset koti- ja naisasiat eivät aina ole keskiössä.

Mørck itse on tavanomaisen kyyninen ja hauska. Tässä kirjassa hän ehkä sietää työkavereitaan aavistuksen enemmän kuin ennen, mikä on kyllä huolestuttavaa.

Tämän kirjan huonoin puoli oli se, että se loppui.


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Tero Somppi: Kuka murhasi Asikaisen?

Uusi tuttavuus, muttei kovin uusi kirja. Sompin esikoisteos Kuka murhasi Asikaisen? on vuodelta 2005. Kännykät on jo keksitty, mutta somea ei. Kirjaa on varmaan kirjoitettu parinkin vuoden ajan, koska euroistakaan ei ole tietoakaan.

Kuka murhasi Asikaisen? on yllättävän sujuva ja viihdyttävä kirja. Päähenkilönä pyörii helsinkiläinen rikostutkija Mikko Vuori, jolla on viimeisillään raskaana oleva vaimo. Vuorella on ärsyttävä tapa miettiä, ketä elokuvasankaria hänen tapaamansa ihmiset muistuttavat.

Vuori on uusi työpaikallaan, ja tuntee itsensä muiden aliarvioimaksi. Onneksi hän on erinomaisen etevä ja pätevä ja pääseekin näyttämään taitonsa murhaajan etsimisessä. Poliisin Ford Mondeoita ylistetään siihen malliin, että ne olivat silloin varmaan uusinta uutta.

Kirjassa kuvaillaan muutaman luvun alussa murhaajan ajatuksia kerrassaan lumoavalla tavalla.




















Kyllä tämä kannattaa lukea.


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

43. luettu kirja tänä vuonna. Ja oli hyvä!!

Jos olet lukenut Lionel Shriverin kirjan Poikani Kevin, saat häivähdyksen kirjan tunnelmasta, kun sanon, että tämä oli kuin jatkoa sille. Poikani Kevinissähän Kevinin äiti käy läpi Kevinin elämää lapsuudesta aina kouluampumiseen saakka. Suurin kaikista taas alkaa kouluampumisesta, ja sen jälkeen syylliseksi nimetty Maja odottaa tuomiotaan, ja muistelee samalla tragediaan johtaneita tapahtumia.

Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään. Kaikki on jo tapahtunut, ja nyt vain istutaan oikeutta ja odotellaan, onko Maja syyllinen vai ei. Silti kirja vie mukanaan yläluokkaisten ruotsalaisnuorten ylelliseen elämään, eikä sitä malta laskea käsistään.

Majan pohdintojen kautta herää miettimään, mikä oikeastaan on tärkeää. Ja miten voisi auttaa sellaista kaveria, joka ei voi hyvin. Missä vaiheessa pitää puuttua, milloin on liian myöhäistä?

Maja on itsekin tapahtuneesta niin järkyttynyt, että alistuu oikeudenkäyntiä odotellessa vankilaelämään tyynen rauhallisena. Ehkä hän katsoo ansainneensa sen. Väistämättä mieleen tulee kahdeksasluokkalainen suomalaistyttö, joka puukotti kaverinsa ja luultavasti viettää kohtalaisen samanlaista elämää.

Kirjassa on siis paljon tarttumapintaa. Ehkä se on siksikin niin hyvä.

Olisin halunnut lukea pari sanaa kirjailijasta. Valitettavasti Karkkilan kaupunginkirjasto on liimannut viivakoodilappunsa takakanteen juuri niiden sanojen päälle. Onneksi on Google, joka kertoo myös sen, että Malin Persson Giolito on kuuluisan ruotsalaiskirjailija Leif G. W. Perssonin tytär.

Älyttömän kaunis kansi.




lauantai 17. kesäkuuta 2017

Daniel Cole: Räsynukke

Kohuttu esikoisromaani käsissäni. Iskin tietysti innoissani kiinni, vaikka ikävästi kannessa onkin kirjan nimeen viittaava juonipaljastus. En lue kirjojen takakansia saati muiden kirja-arvioita, ennen kuin olen itse lukenut kirjan. En tahdo tietää etukäteen mitään ratkaisevaa. Siksi en itsekään selosta juonta juuri koskaan, koska se latistaa lukunautinnon muilta.

Räsynuken juoni on onneksi paljon enemmän kuin se, mitä kansi paljastaa. Paljon enemmän, hullumpaa ja pahempaa.

Kirjan henkilöt ovat moniulotteisia, suorastaan pulleita. Heillä on ollut elämää ennen kirjan alkamista, ja kirjassakin setvitään monenlaisia ihmissuhteita kaiken karmeuden ohessa. Kirjassa on myös aika lailla huumoria, mikä on aina positiivinen yllätys. Räsynukke oli tuskastuttavan pitkä, olisin jo halunnut nähdä, miten lopussa käy.

Loppu olikin sitten jonkinasteinen pettymys. Latautunut jännitys latistui. No, ehkä tälle tulee jatkoa ja se pelastaa jotakin.

Lukukokemus oli kuitenkin kokonaisuudessan oikein miellyttävä. Kirja oli hyvää kieltä lukuun ottamatta omituista sanavalintaa "forensinen valvomo". Forensinen ei kyllä mielestäni ole vielä kotiutunut lainasanana muualle kuin ehkä tieteen piirissä.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Olipas jännä kirja. Pariskunnan vauva katoaa kirjan alussa, ja sitten pitääkin jännätä koko kirjan ajan, löytyykö vauva elävänä jostain vai eikö löydy ollenkaan.

Anne ja Marco ovat ihan tavallinen nuoripari. He joutuvat ikävän rikoksen kohteeksi, ja sitä sitten selvitellään kirjan läpi. Kaikenlaista yllätyksellistä tietenkin paljastuu, mutta ei kuitenkaan mitään kovin mullistavaa. Vaikea keksiä mitään sanottavaa paljastamatta liikaa. Yllätyksellisyys on tämän kirjan valtti.

Hyvin kirjoitettu ja otteessaan pitävä kirja. Kannattaa lukaista.


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Anders Roslund & Börge Hellström: Tyttö katujen alta

Edellinen lukemani kirja, Jukka Laajarinteen tänä vuonna ilmestynyt Pinnan alla pimeä, maalaili kauhukuvia maailmanlaajuisista joukkopsykoosiepidemioista. Kirjassa epidemia siis syntyy, kun ihminen vaikkapa näkee ensin unta jostain katastrofista, ja sitten lukee lehdestä samanlaisesta livetapahtumasta. Ja kun useammalle ihmiselle tapahtuu samantapaisia sattumuksia, niin sehän on epidemia. Kirjassa pudotaan kovasti koko ajan, ja sivutaan myös metropolien alla viemäritunneliverkostoissa asuvia kodittomia. Lopulta kaikki oli päättyvä suureen vedenpaisumukseen (pitäisikö kirjoittaa isoilla alkukirjaimilla?) ja sillai.

Minähän en tuollaiseen hupatukseen usko. Silti vähän kouraisi, kun aloitin lukupinostani seuraavan kirjan, Roslundin ja Hellströmin Tyttö katujen alta, joka on ilmestynyt ruotsiksi 2007 ja suomeksi 2010. Tässä kirjassa tapahtumien keskipisteessä ovat Tukholman alla viemäri- ja huoltotunneliverkostoissa asuvat ihmiset, jotka eivät halua itseään löydettävän. Creepy, eikös?



Kirjan päähenkilönä on aina ihanan äreä rikoskomisario Ewert Grens, jonka elämän suuri tragedia on hoitokodissa asuva syvästi aivovammainen vaimo. Aivovaurion aiheuttanut onnettomuus oli Ewertin syytä, ja se ohjaa hänen elämäänsä joka sekunti. Tässä kirjassa Ewert vihdoin vapautuu ikeestä.

Ewertillä on apunaan etevä ja pätevä romanialaissukuista syntyperää oleva naisrikostutkija Mariana Hermansson. Yhdessä he onnistuvat selvittämään romanialaisten katulasten arvoituksen. Kirjassa käy kiusallisen selkeästi ilmi, miten avuttomia poliisi ja sosiaalitoimikin ovat kodittomien ja katulasten kanssa, jos nämä eivät halua ottaa apua vastaan, tai jos se ei sovi valtion ulkopolitiikalle.

Oikein hyvä kirja ja sujuvaa tekstiä. Muiden kuin Grensin yksityiselämää kirjassa ei juurikaan avata, mutta ei se tunnu olevan tarpeenkaan. Grens täyttää tehokkaasti tilan, ja tapahtumat vievät muassaan intensiivisesti.






sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä

Nyt täytyy myöntää, etten tainnut olla aivan kohderyhmää. Kirjan piti olla psykologinen trilleri, minulle se avautui aivan täytenä huuhaana ja höpöhöpönä.

Eri puolilla tapahtuu onnettomuuksia, joissa vesi on pääosassa. Päähenkilö näkee myös unta samankaltaisesta tapahtumasta, josta hänen asiakkaansakin puhuu. Tämähän on selvä merkki pandemiana leviävästä joukkopsykoosista. Foliohatut esiin.

Kirjassa on useita päähenkilöitä, ja uuden luvun alkaessa pitääkin ensinnä arvailla, kuka nyt puhuu. Se on pääteltävissä ennen pitkää puhujan mainitsemista muista henkilöistä. Se, kenen nimeä ei mainita, puhuu. Tämä ei mitenkään paranna lukukokemusta. Kirjassa esitellään myös mielenkiintoisia ammatteja, joista en ole kuullutkaan, kuten kaukokatsoja.

Lukujen välissä on fiktiivisiä tapauskertomuksia, joissa ei ole oikein päätä, ei häntää. Päähenkilön ammatillinen osaaminenkin taitaa olla mielikuvituksen tuotetta. Kirja vilisee tieteellisiä termejä ja tieteenfilosofioiden avainkäsitteitä. Hirveän raskasta luettavaa.

Eniten ärsytti kuitenkin se, että tässäkin kirjassa kaikkein hulluimmilla tyypeillä arveltiin olevan touretten syndrooma. Itse asiassa touretten oireyhtymä esitellään yhtenä joukkopsykoosipandemioista. Anna mun kaikki kestää.

En nyt keksi muuta positiivista sanottavaa tästä kirjasta, kuin että onneksi se ei ollut pitkä.

Omppu Martin on näköjään tykännyt tästä kirjasta, ja on saanut siitä paljon enemmän irti kuin minä.




perjantai 2. kesäkuuta 2017

Samuel Bjørk: Yölintu

Rikostutkija Holger Munch joutuu jälleen ratkomaan kiperiä rikoksia. Apunaan hänellä on Mia Krüger, jonka poliisinura pätkii menneisyyden tapahtumien takia. Mian elämänhalu on heikoissa kantimissa, mutta erinomaista poliisintyötä se ei estä.

Kirjan tapahtumat kulkevat monessa kerroksessa, mutta pysyvät hyvin kasassa. Tapahtumat alkavat selvitä pikkuhiljaa, kun kirjan loppupuolella paljastuu uusia käänteitä. Jännitys säilyy silti loppuun saakka. Loppu antaa lupauksen myös jatkosta.

Tykkäsin kovasti! Henkilöt on kuvailtu hyvin ja elävästi, ja heissä on luonnetta. Bjørk on ehdoton uusi suosikkini!