Carin Gerhardsen: Musta jää

Kirja on ovelasti kirjoitettu, ja alkupuolella saa muutamaan kertaan palata takaisin, että ahaa, tämä ei nyt mennytkään niin kuin luulin. Kirjassa kerrotaan samoista tapahtumista monen asiaan liittyvän henkilön näkökulmasta. Vähitellen lukijallekin alkaa kirkastua, mikä on kenenkin rooli tapahtumissa.

Kirjan alussa kirjoitustapa (pari sivua per kertoja) tuntuu rasittavalta, kun menetyksiä on paljon, mutta kun muutakin sisältöä alkaa kertyä, käy se myös viihdyttäväksi. Nokkelasti koottu tarina.

Lopussa yllättää useampi käänne.

Mira Talala: Psyykkisesti oireileva oppilas

Mielenkiintoinen kirja, joka on kirjoitettu nimenomaan opettajille. Paljon käytännön toimintaohjeita ja esimerkkitapauksia. Sinänsä ei mitään uutta, mutta antaa taas vankkaa tietopohjaa omalle toiminnalle.

Kirjassa esitellään erilaisia psyykkisiä oireryhmiä, joita oppilailla saattaa olla. Annetaan vinkkejä ongelman tunnistamiseen ja ohjataan oikeaan lähestymistapaan sekä kartoitetaan moniammatilliset yhteistyökumppanit.

Daniel Cole: Loppupeli

Räsynukke ja Marionetti ovat Colen trilogian aiemmat osat, ja Loppupeli päättää tyylikkäästi sarjan. Loppupeli on niin paljon parempi kuin aiemmat osat. Ällöttävät raakuudet loistavat poissaolollaan. Toki nyrkkitappeluita käydään verisin tuloksin, mutta se on pientä.

Henkilöt ovat ihanan tuttuja ja sympaattisia. Keskeisten henkilöiden keskinäinen sanailu on vallatonta ja naurattavaa. Muutenkin huumoria on ripoteltu mukaan juuri sopivasti. Toivon todellakin, että William Fawkes nähdään vielä uusissa seikkailuissa. 

Ja kirjan loppu sitten! Paatuneen huonoista lopuista valittajan sydän aivan sulaa. Täydellinen lopetus!

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sarenbrantin kolmatta suomennosta, Kerjäläistä, odotin kovasti. Kirja olikin loppujen lopuksi aika tylsä. Tiedetään, ketkä ovat kuolleet ja kuka heidät on tappanut. Sitten vaan yritetään saada tappaja kiinni. Yrittäähän se vähän jännittävääkin olla, mutta aika ilmeistä on, ettei kukaan keskeinen henkilö menetä henkeään.

Henkilöt jäävät vähän etäisiksi. Etenkin Emma Sköld, päähenkilö, on omituisen kalsea tyyppi. Hän ei tapahtumien tiimellyksessä ehdi uhrata montakaan ajatusta lapselleen, jota on hädin tuskin ehtinyt nähdä. Pitäisikö uskoa, että toki poliisille rikollisten kiinnisaaminen on tärkeämpää kuin oman lapsen ajatteleminen tahi hänen kanssaan oleminen? Voisi luulla, ettei moisten koettelemusten jälkeen enää laskisi lastaan sylistään. Tällä viittaan erityisesti viimeiseen lukuun, jossa Emman äidillisyys edelleen loistaa poissaolollaan.

Timo Saloviita: Työrauha luokkaan

Työperäistä kirjallisuutta lomalla. Saloviita kirjoittaa kiinnostavasti ja mukaansa tempaavasti, joten kirjan jaksaa hyvin lukea lomallakin. Kyllähän minä nuo asiat tiesinkin, kirja on lähinnä mieleen palauttamista ja itseni tsemppaamista. Syksyllä en oikein jaksanut panostaa ja toimin aivan väärin työrauhahaasteen edessä. Siitä tuli itseään toteuttava kierre. Se lisäsi uupumusta.
Itseäni ärsytti erityisesti se, että aiemmin olen handlannut moiset tilanteet erinomaisesti. Nyt en.

Jospa joululoman jälkeen jaksaisin uusin voimin käydä haasteiden kimppuun. Uuden lukukauden alkaessa voi aloittaa puhtaalta pöydältä uusin säännöin ja rutiinein.

Tuire Malmstedt: Mykkä taivas

Harmillisesti en muista juurikaan, mitä Malmstedtin edellisessä kirjassa Pimeä jää tapahtui. Niinpä moni asia jää vähän hämärän peittoon Mykkää taivasta lukiessakin. Päähenkilö Isa Karoksen elämässä on tapahtunut paljon surullisia asioita. Hänen äitinsä kuolema ja jäämistö ovat tässä kirjassa paljon esillä. Olisipa kiva muistaa, miksi siihen liittyy niin paljon pahaa.

Mykkä taivas on hyvin tummasävyinen kirja, joka sopi hyvin huonosti jouluaaton lukemistoksi. Kirja tulvii surua, menetyksiä, kuolemaa ja ahdistusta. Päähenkilölle tapahtuu mielestäni jopa liikaa ikäviä asioita, ja silti hän jatkaa työtään väsymättömänä.

Kirjassa kulkee päätarinan rinnalla kaksi kehystarinaa, toinen Karjalan evakkomatkalta ja toinen Syyrian pakolaismatkalta. Kirjan lopussa kaikki odotetusti yhdistyvät tavalla tai toisella. Juoni on monimutkainen ja taitavasti punottu. En kiistä Malmstedtin ansioita taitavana kirjailijana ja sujuvana kirjoittajana, mutta toivoisin seuraavaan kirjaan hieman ilonpilkahduksiakin.

Suvi Vaarla: Westend

Intensiivinen kuvaus onnellisesta, vauraasta lapsuudesta ja siitä, kun kaikki romahtaa.

Vaarla kirjoittaa hyvin ja todentuntuisesti. Kirjassa ollaan vuoroin kertojan, Elinan, lapsuusvuosissa ja vuoroin opiskeluaikana, kun kaikki on muuttunut. Sen lisäksi, että pankkiromahdus ja lama vaikuttavat syvästi Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen, on Elina yksinäinen. Hän ei tunne kuuluvansa joukkoon ja jää ulkopuoliseksi. Yksi hyvä ystävä kannatteleekin häntä vielä pitkään aikuisenakin.

Kirja kertoo myös häpeästä. Kuten kirjassakin, ihminen häpeää aika usein asioita, joihin ei ole itse syypää eikä muuksi voi muuttaa.

Pidin tästä kirjasta kovasti.

Peter James: Kuolema vaanii verkossa

Viidestoista Roy Grace -dekkari. Roy Grace on Sussexin poliisivoimien kantava voima Brighton-Hovessa. Kirjan aiheena on nettihuijausten huima lisääntyminen Britanniassa. Kirja sai minutkin miettimään vakavasti alanvaihtoa...

Peter Jamesin kirjoitustyyli on hyvin jaaritteleva ja henkilökuvaukset vanhanaikaisen kuuloisia. Naisten lyhyet hiukset on yleensä "tyylikkäästi leikattu" ja miesten hiukset "poikamaisen tuuheat". Tässäkin kirjassa poliisimies rientää puhelimeen "vaikuttavan näköisenä olkalaatoin varustetussa valkoisessa paidassaan". Jamesin kirjat pursuavat täysin turhaa tietoa, joka saa lukijan kiemurtelemaan vaivaantuneena. Toisaalta olennaiset asiat jäävät kertomatta. Kirjassa toistetaan termiä vasaralaukaus todella monta kertaa, mutta ei vaivauduta selittämään, mitä se tarkoittaa. Wikipedia tietää, että se tarkoittaa kahta nopeasti peräjälkeen ammuttua laukausta.

Olen kuitenkin jäänyt koukkuun, koska Roy Gracen elämässä tapahtuu aina jotain mielenkiintoista. Tälläkin kertaa.

P. D. James: Kuolema joulupäivänä

Ihastuttavia pieniä murhatarinoita vuosikymmenten takaa. Kirjassa on kuusi lyhyttä kertomusta, joissa jokaisessa on yllättävä loppu. Kerrassaan herkullisia tarinoita, kuten kirjan kansikin.

Steinar Bragi: Kosto

Steinarin edellisen kirjan, Sumun, ilmestymisestä onkin jo kolme vuotta. Sumu oli varsin kummallinen kirja, ja Kosto on vielä paljon kummallisempi.

Koston päähenkilön Katan tytär katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena. Katalla nyrjähtää päässä ja kirjassa ollaankin pitkälti Katan harhaisessa maailmassa. Kirjasta olisi saanut ihan sujuvan jännärin ilman harhaisia hörhellyksiäkin. Ne eivät minun mielestäni tuoneet juoneen sen ihmeellisempää lisäarvoa.

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Ann Cleeves on tuottelias ja kotimaassaan Englannissa suosittu rikoskirjailija. Hänen teoksiaan on suomennettu laiskanlaisesti, vain komisario Jimmy Perezistä kertova Shetlanti-sarja on suomennettu lähes kokonaan. Musta kuin yö on sarjan ensimmäinen kirja vuosien takaa.

Kirja ei ollut kovin paksu, mutta lukeminen sujui hitaasti. Henkilöitä on paljon, vaikka pyöritään pienillä Shetlandinsaarilla. Kirjassa eletään Up Helly Aa -juhlan aikaa. Googlettaminen paljasti, että omituisen nimistä juhlaa vietetään Lerwickissä oikeastikin. Juhlaan liittyy kulkue ja viikinkiveneen polttaminen. Selitystä juhlan nimelle en löytänyt, en tosin kovin pontevasti etsinytkään.

Juoni on mielenkiintoinen, kirjassa tutkitaan parin tytön murhaa verkkaiseen tyyliin. Kirja pitää lukea aivan loppuun saakka, jotta syyllinen selviää. Aion lukea lisää tätä sarjaa. Henkilöt ovat kiinnostavia ja haluan kuulla heistä lisää.

C. J. Tudor: Paluu pimeästä

Nyt oli nopsasti luettu kirja vapaapäivän rattona. Tudorin Liitu-ukkoa mainostettiin vuoden pelottavimmaksi kirjaksi, mitä se ei tosiaankaan ollut. Paluu pimeästä on sen sijaan paikoin hyvinkin karmiva. Ötökkäfobioita potevien ei kannata kajota siihen lainkaan. Muutaman kerran lukiessa kädet hikosivat niin, että sukkapuikot muuttuivat tahmeiksi.

Kuten Tudorin edellisessäkin kirjassa, tässäkin päähenkilön ammatti on äidinkielenopettaja. Äidinkielenopettajana tunnen lämmintä yhteenkuuluvuutta näiden kahjojen päähenkilöiden kanssa. Englannista näkyy löytyvän syrjäisiä, sisäänpäin lämpiäviä kyliä kammottavien asioiden tapahtumapaikoiksi. Paluu juurille tällaiseen syrjäytyneiden kuppikuntaan on myös suosittu teema.

En ihmeemmin pidä yliluonnollisista tapahtumista, mutta nykykirjailijat osaavat punoa ne niin taitavasti todellisiin tapahtumiin, että minäkin kestän sen.

Tästä ehdoton suosikki, jos kaipaat kylmiä väreitä!

Tina Frennstedt: Lupaus

Todella mielenkiintoinen esikoisdekkari! Frennstedt kirjoittaa sujuvasti ja puhaltaa keskeiset henkilöt suorastaan eloon, niin paljon syvyyttä heihin on kirjoitettu. Malmölainen poliisi Tess Hjalmarsson ratkoo mielellään jo kylmenneitä tapauksia, cold caseja. Usein hän joutuu kuitenkin normaaliin poliisityöhön, työparinaan Marie Erling.

Sekä Tessin että Marien elämässä on meneillään kaikenlaisia koukeroita, joista kerrotaan vuolaasti rikosten selvittelyn lomassa. Todellakin toivon, että tämä kirja saa jatkoa.

Mari Jungstedt: Näen sinut

Jungstedtin kirjat eivät ole paksuja, mutta silti niissä tapahtuu vaikka mitä, ja henkilöhahmoissa on syvyyttä. Tässä kirjassa gotlantilaiset poliisit Anders Knutas ja Karin Jacobsson vihdoin päästävät lukijat piinasta. En malta odottaa seuraavaa osaa!

Arvasin syyllisenkin jo paljon ennen tapahtumien ratkeamista. Koska se oli niin ilmeistä, niin se oli varmaan tarkoituskin. Tapahtumat pysyivät silti jännittävinä loppuun asti.

Paras pitkään aikaan lukemani kirja. Pidän nimenomaan henkilöiden tuttuudesta ja siitä, että heillä on luonnetta.