sunnuntai 7. elokuuta 2022

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

Venla Kuoppamäen kirja Sun poika kävi täällä kertoo hänen oman poikansa sairastumisesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Äiti tekee kaikkensa saadakseen pojalle hoitoa ja tukeakseen tätä. Lopulta kuitenkin pojan käy huonosti. 

Todella surullinen tarina. Kirjan äidin on vaikea hyväksyä se, että lapsi on psyykkisesti sairas. Monessa kohtaa nousi esiin äidin häpeä siitä, että lapsi ei opiskele, ei käy työssä, elää sossun tuilla. Toki kirjan tapahtuma-aika on loppujen lopuksi lyhyt, muutama vuosi. Itse olen saanut totutella ajatukseen lapsen psyykkisestä sairaudesta jo viidentoista vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana kahden lapsen kohdalla.

Yhdyn lämpimästi kirjailijan ihmettelyyn siitä, miten voi olla mahdollista, että psyykkisesti sairaan nuoren ei katsota tarvitsevan avohoitoa, jos kaksi tapaamista hoitajan kanssa peruuntuu ilmoittamatta. Tämä jos mikä kertoo hoidon tarpeesta, ei siitä, että nuori olisi liian terve tullakseen tapaamiseen. 

Kuoppamäki kertoo kokeneensa vertaistuen ja kokemustiedon puutteesta psyykkisesti sairaan nuoren vanhempana. Kirja pyrkii paikkaamaan tätä aukkoa. Siitä on varmasti apua samanlaisessa tilanteessa oleville. 





Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten

Jo toinen kirja, joka jää kesken tänä kesänä. Minulla on niin paljon lainoja (oma moka), että pitää olla järkevä. Jos kirja ärsyttää jo ensimmäisellä sivulla, eikä siitä lähde paranemaan, ei sitä ole tarkoitettu minulle. Olen aiemmin yrittänyt lukea Saastamoisen Depressiopäiväkirjoja, kesken jäi sekin. Tässä uusimmassa kirjassa on samanlaista itsereflektiota, joka on aika puuduttavaa luettavaa.

Kirjassa ovat ainakin alussa äänessä vuoroin Luigi ja Laura. Heti ensimmäisellä sivulla Luigi miettii, miten inhottavaa on kaivaa suodatinpussia täydestä laatikosta, koska kynsinauhathan siinä repeilevät. Kuinkakohan moni mies oikeasti pohtii tuollaisia? Tai edes tietää, mitä ovat kynsinauhat. 

Olen lukenut myös Saastamoisen Sirkan, joka näistä märehtivistä itsepohdinnoista poiketen oli humoristinen ja oivaltava. Toivottavasti Saastamoinen kirjoittaa lisää vastaavaa tekstiä. 

Kehuin Sirkan luettuani Saastamoisen taitoa luoda uusia adjektiiveja, kuten menninkäisehtävä. Tässä kirjassa Saastamoinen tekee samaa ja samalla johtimella (hallihtava). Joskus olisi parempi vain käyttää substantiivia (hallimainen). 




lauantai 6. elokuuta 2022

Samuel Bjørk: Susi

Bjørk palaa Mia & Munch -sarjan neljännessä osassa tarinan alkujuurille sinne, missä Holger Munch palkkaa vasta poliisiksi opiskelevan Mia Krügerin tiimiinsä. Mialla on poikkeuksellinen taito huomata yksityiskohtia ja vetää niistä johtolankoja. 

Susi on todella hyvä. Henkilöt ovat kiinnostavia ja Bjørk kuvailee heitä hellän rakastavasti. Juoni pysyy hyvin kasassa ja aukeaa kerros kerrokselta. Olen pitänyt myös sarjan aiemmista osista Minä matkustan yksin, Yölintu ja Poika pimeästä

Tässä kirjassa jäi vähän vaivaamaan se, että syytä murhaajan tekosiin ei loppujen lopuksi selitetty lainkaan, ei myöskään taulujen yhteyttä tekoihin. Kuitenkin tarkat rituaalit antoivat ymmärtää taustalla piilevän hyvinkin spesifin syyn teoille. 

Takaliepeessä kerrotaan, että Samuel Bjørk, oikealta nimeltään Frode Sander Øien, on myös käsikirjoittaja ja muusikko, joka on julkaissut mm. kuusi musiikkialbumia. Varsinainen monitaituri siis. 




keskiviikko 3. elokuuta 2022

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Ohut kirja, jossa William Wisting palaa muistoissaan uransa ensimmäiseen tapaukseen, joka nyt viimein vuosikymmenien jälkeen on selviämässä. 

Tunnelmallinen kirja, jossa ohuudestaan huolimatta on kaikki hyvän jännityskirjan ainekset. 




maanantai 1. elokuuta 2022

Romy Hausmann: Lapsikulta

Lapsikulta on kirjailijan esikoisteos, jonka perusteella voi povata hänelle menestystä. 

Lapsikulta on kammottava ja samalla kiehtova. Se on pakko lukea ahmimalla, jotta selviää, kuka on kaiken takana. 

Opiskelijatyttö Lena on kadonnut 14 vuotta sitten. Lenan isä ei lakkaa toivomasta, että tytär vielä löytyisi. Yllättäen Lena toimitetaan sairaalaan hänen jäätyään auton alle. Mukana on tytär Hannah. Tästä alkaa melkomoinen sotku, jonka selvittely saa pään pyörälle. 

Ketojina toimivat vuorollaan Lena, Hannah ja Lenan isä. Rakenne toimii loistavasti ja Hannah tuo lapsen näkökulmasta perheen kammottavaa arkea esiin. 

Todella vetävä kirja, jossa tuttu juonikuvio rakennetaan uudella tavalla. 




Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Suojelusenkeli on jo yhdeksäs osa poliisi Emma Sköldistä kertovassa sarjassa. Tajusin tämän vasta hetki sitten. Minulla on siis jäänyt viime vuonna ilmesryneistä yksi kirja väliin. Ihmettelinkin kadonnutta poliisia, kun en muista sellaista käännettä lainkaan. 

Saapi nähdä, viitsinkö lukea väliin jäänyttä kirjaa nytkään. Sarenbrant kirjoittaa vauhdikkaasti ja kirjat ovat täynnä toisiaan seuraavia tapahtumia. Tylsiä hetkiä ei tule. Minua kuitenkin ärsyttää suunnattomasti päähenkilö Emman persoona. Hän on erittäin etevä poliisi, mutta kohtelee lähimpiä ihmisiään huonosti kirjasta toiseen. 

Emma ei koskaan ajattele muiden tunteita. Hän laiminlyö lapsiaan, joita hänelle mystisestä syystä on siunaantunut kaksi. Työ menee aina kaiken edelle. 

Emman sisko Josefin kokee heidän vanhempiensa arvostavan Emmaa enemmän kuin häntä, eikä vähiten siksi, että Emma on poliisi kuten isänsäkin. Myös sisarusten äiti puolustaa aina Emmaa joka käänteessä, ja Josefin sivuutetaan täysin, vaikka hän on jatkuvasti suureksi avuksi Emmalle. Samat tilanteet toistuvat kirjasta toiseen, eli henkilöt eivät kehity lainkaan.