Tämäkin kirja on ollut lainassa koko kesän. Nyt joku oli varannut sen, joten piti tarttua siihen. Runollinen nimi ei oikein houkuttanut, vaikka muistankin keväällä nähneeni tästä paljon positiivisia arvioita.
Tartuin siis epäröivin käsin kirjaan. Mahdanko jaksaa lukea sitä. Kauniit lauseet veivät kuitenkin mukanaan. Kadehdin ja ihailen Annolaa: miten joku osaa kirjoittaa noin kauniisti olematta silti tylsä. Kaiken kauneuden keskellä juoni kulkee sulavasti eteenpäin.
Kiinnostavimmaksi henkilöksi nousee nuoren, kauniin Emilian täti Auri, jonka jäämistön päiväkirjoja siteerataan muun tekstin lomassa. Auri, jolla olisi voinut olla edessään loistava tulevaisuus, mutta se mureni mielen mukana.
Emilia kaipaa muutosta elämäänsä, jotta voisi viettää elämänsä kesän. Hän haluaisi olla jotain muuta, jotain enemmän. Hän haluaisi olla se, joka ensimmäisenä keksii ja aloittaa uuden asian. Jostain syystä kaikki tilaisuudet kuitenkin aina viedään Emilian nenän edestä. Emilia kokee muiden moittivan häntä, jo lapsuusmuistoista nousee esiin vääränlainen oleminen.
Emilia on kovin altis vaikutteille ja ympäristön mielipiteille. Haluaako muutosta sittenkään Emilia itse, vai onko ystävä istuttanut ajatuksen häneen? Emilia ei enää tiedä, kuka hän on ja mitä hän haluaa.
Tuttu tunne joka kesäloman alussa: tästä tulee paras kesä ikinä. Tuttua on sekin, että vaikka kesäloma on pitkä, se ei aina riitäkään palautumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti