Jo toinen kirja, joka jää kesken tänä kesänä. Minulla on niin paljon lainoja (oma moka), että pitää olla järkevä. Jos kirja ärsyttää jo ensimmäisellä sivulla, eikä siitä lähde paranemaan, ei sitä ole tarkoitettu minulle. Olen aiemmin yrittänyt lukea Saastamoisen Depressiopäiväkirjoja, kesken jäi sekin. Tässä uusimmassa kirjassa on samanlaista itsereflektiota, joka on aika puuduttavaa luettavaa.
Kirjassa ovat ainakin alussa äänessä vuoroin Luigi ja Laura. Heti ensimmäisellä sivulla Luigi miettii, miten inhottavaa on kaivaa suodatinpussia täydestä laatikosta, koska kynsinauhathan siinä repeilevät. Kuinkakohan moni mies oikeasti pohtii tuollaisia? Tai edes tietää, mitä ovat kynsinauhat.
Olen lukenut myös Saastamoisen Sirkan, joka näistä märehtivistä itsepohdinnoista poiketen oli humoristinen ja oivaltava. Toivottavasti Saastamoinen kirjoittaa lisää vastaavaa tekstiä.
Kehuin Sirkan luettuani Saastamoisen taitoa luoda uusia adjektiiveja, kuten menninkäisehtävä. Tässä kirjassa Saastamoinen tekee samaa ja samalla johtimella (hallihtava). Joskus olisi parempi vain käyttää substantiivia (hallimainen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti