lauantai 27. elokuuta 2022

Mari Frisk: Monitahokas

Kirjan päähenkilöllä Katilla on identtinen kaksosisko Sonja. Sarjan aiemmassa kirjassa, Neliöjuuressa, Kati ei yrityksistä huolimatta saanut vauvaa alulle miehensä Juhan kanssa. Katin siskon Sonjan puoliso Frans tuli avuksi ja hedelmöitti Katin munasolun. Nelikko päätti hoitaa tulevaa vauvaa yksissä tuumin, vuorotellen. 

Monitahokkaan alussa Kati on raskaana. Kaikki ei tietenkään suju suunnitellun auvoisesti. Parisuhteet rakoilevat ja Kati jää yksin odottamaan vauvaansa. Edessä on monenlaisia käänteitä ja tunnekuohuja ensin raskaana, sitten vauva-arjessa. 

Kirjassa mainitaan useampaan kertaan britsi, jolla makaillaan. Oikea kirjoitusasu on pritsi. Myös suklaan englanninkielinen vastine on väärin kirjoitettu (ei chockolate vaan chocolate). Myöskään kateederin oikeinkirjoitus ei ole onnistunut. Kirjan alkupuolella ihmetyttää myös henkilöiden jäykkä esittely (talouspäällikkö Nina "Ninnu" Luoma), kun kuitenkin hahmoja kutsutaan aina pelkillä lempinimillä. 

Monitahokas on monin verroin parempi kirja kuin edeltäjänsä. Välillä saa nauraa ääneen hulvatonta raskaus- ja vauva-ajan kuvausta. Suorastaan harmitti, kun kirja loppui. Luin sen yhdellä istumalla. Olisin halunnut jatkaa Katin elämän seuraamista. Todellakin toivon, että Friskillä on jatko-osa jo työn alla. Kirjan loppu jäi jälleen niin levälleen, että jatkoa lienee odotettavissa. 

Kansi on ihananvärinen ja jälleen kauniisti kuvitettu. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti