sunnuntai 7. elokuuta 2022

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

Venla Kuoppamäen kirja Sun poika kävi täällä kertoo hänen oman poikansa sairastumisesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Äiti tekee kaikkensa saadakseen pojalle hoitoa ja tukeakseen tätä. Lopulta kuitenkin pojan käy huonosti. 

Todella surullinen tarina. Kirjan äidin on vaikea hyväksyä se, että lapsi on psyykkisesti sairas. Monessa kohtaa nousi esiin äidin häpeä siitä, että lapsi ei opiskele, ei käy työssä, elää sossun tuilla. Toki kirjan tapahtuma-aika on loppujen lopuksi lyhyt, muutama vuosi. Itse olen saanut totutella ajatukseen lapsen psyykkisestä sairaudesta jo viidentoista vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana kahden lapsen kohdalla.

Yhdyn lämpimästi kirjailijan ihmettelyyn siitä, miten voi olla mahdollista, että psyykkisesti sairaan nuoren ei katsota tarvitsevan avohoitoa, jos kaksi tapaamista hoitajan kanssa peruuntuu ilmoittamatta. Tämä jos mikä kertoo hoidon tarpeesta, ei siitä, että nuori olisi liian terve tullakseen tapaamiseen. 

Kuoppamäki kertoo kokeneensa vertaistuen ja kokemustiedon puutteesta psyykkisesti sairaan nuoren vanhempana. Kirja pyrkii paikkaamaan tätä aukkoa. Siitä on varmasti apua samanlaisessa tilanteessa oleville. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti