Ilona Tuominen: Ajatusremontti

Tartuin Ajatusremonttiin, vaikka kaikki sarjan aiemmat osat ovat enemmän ärsyttäneet kuin ilahduttaneet minua. Kortteli-sarjan aiemmat osat ovat Seurustelusalaliitto, Normipäivä ja Löytöperhe. Kortteli-sarja kertoo turkulaisesta puutalokorttelista nimeltä Poppeli. Keskipihan ympärillä on muutama vanha rivitalo, eli kyse ei liene korttelista sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Tällä kertaa pääroolissa on Miisa, noin 25-vuotias nuori nainen, joka ostelee ja remontoi asuntoja myydäkseen ne sitten edelleen. Miisa sai kohtuullisen kokoisen lottovoiton parikymppisenä, eikä sitten hakeutunut edes opiskelemaan, kun ei ollut tarvetta töille eikä rahalle. Erikoinen ajattelutapa. Miisa asuu siis itsekin Poppeli-korttelissa. Hän remontoi siitä ensin yhden asunnon, myi sen, ja asuu nyt toisessa. En muista lukeneeni näistä kuvioista. Joko olen unohtanut tai ne on kerrottu sarjan niissä osissa, jotka ovat ilmestyneet vain e-kirjoina ja äänikirjoina. 

Poppeli-kortteli on isojen remonttien edessä. Talot ovat vanhoja ja korjattavaa riittää. Miisa on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja onnistuu täyttämään siihen liittyvillä toimilla päivänsä. Miisa on suorastaan lapsellisen innostunut tittelistään ja toitottaa sitä joka paikassa. Yleensä eläkeläispapparaiset ovat yhtä tohkeissaan tuollaisesta. Käykin ilmi, että ylenpalttinen innokkuus johtuu ehkä siitä, ettei Miisalla ole muita meriittejä elämässään, kuten tutkintoa tai ammattia. 

Keskeinen osa juonta on tietysti Miisan miesasiat. Poikaystävätarjokkaissa on valinnanvaraa, eikä Miisa heti tajua, kenestä oikeasti tykkää. Matkan varrelle mahtuu monia väärinkäsityksiä ja sähläyksiä. 

Kirjan teksti kulki sujuvasti ja Miisan seikkailuista oli yllättävän mukava lukea. Huumoriakin oli sopivasti piristämässä tekstiä. Tämä kirja ei ollut ollenkaan ärsyttävä. 

Louise Penny: Sokeiden valtakunta

Rikostarkastaja Armand Gamachen tähdittämä Three Pines -sarja on edennyt jo neljänteentoista osaansa. Edellisestä kirjasta tekemästäni päivityksestä löytyvät linkit kaikkiin aiempiin osiin. 

Sarjan kirjat ovat paksuja ja juoni tässäkin kirjassa niin monimutkainen, että sitä on turha lähteä tässä avaamaan. Usein juoni vaikuttaa jopa vähän toissijaiselta, kuin se olisi vain syy päästä seuraamaan Three Pinesin kyläläisten elämää. Sehän sarjan kirjoissa eittämättä on parasta. Nyt, kun Gamache vaimoineenkin asuu kylässä, keskittyvät tapahtumat yhä enemmän sinne. 

Tässäkään kirjassa, kuten niin usein muulloinkin tässä sarjassa, mikään ei ole sitä, miltä aluksi näyttää. Kaikilla on salaisuutensa, vaikka usein ne leviävätkin valon nopeudella kylässä. Myös Gamachen työasioita puidaan usein koko kylän voimin. Keskeisten kyläläisten keskustelut ovat yhtä kaaosta, kun jokainen puhuu eri asiasta yhtä aikaa. Ylipäätään kirjassa keskustellaan paljon ja asiat aukenevat sitä kautta. Toisaalta keskeiset henkilöt saattavat helposti pohtia ajatuksissaan jotain asiaa aukeaman verran.

Rikostutkijat ovat myös äärettömän taitavia tulkitsemaan kuulusteltaviensa ja toistensa tunnetiloja pienistäkin silmän värähdyksistä tai koko olemuksesta. Tämä on ainoa asia, joka vähän särähtää silmääni. Se selittyy ehkä sillä, että Gamachen keskeinen kuulustelutaktiikka on vaikeneminen. Siinä ehtii tulkita tunnetilan jos toisenkin, kun odottelee kuulusteltavan hermostumista ja sitä myötä kaiken paljastamista. 

Pidin tästäkin kirjasta paljon. 

Suomentanut Ronja Erkko

Michael Hjorth & Bjarni Thorsson: Väkivallan saari

Michael Hjorth on kirjoittanut yhdessä Hans Rosenfeldtin kanssa kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertovaa sarjaa, joka on todella hyvä. Luettelen kaikki sarjan osat täällä. 

Uutta Helga ja Bjarki -sarjaa ruotsalainen Hjorth kirjoittaa yhdessä islantilaisen Thorssonin kanssa. Sarja sijoittuu Islantiin. Ainakaan avausosa ei ole kovin vakuuttava. 

Helga on rikospoliisi ja aivan uusi virassaan, mikä herättää joissakin kollegoissa närää. Bjarki puolestaan on liikennepoliisi, joka osallistuu Helgan pyynnöstä rikostutkimuksiin. Bjarkilla on kokemusta luonnossa liikkumisesta ja pelastustoimesta, ja kaiken kukkuraksi hän työskentelee rikospoliisille ilmaiseksi, silkasta auttamisen ilosta.  

Helga saa yllättäen johdettavakseen tutkinnan, jossa nuori äiti on tapettu ja raiskattu. Helga osoittautuu sangen näppäräksi rikostutkijaksi. Ruumiita ehtii tulla lisää, ennen kuin poliisi saa lopulta syyllisen kiinni. Syyllinen selviää hyvissä ajoin, samoin on arvattavissa kirjan viimeinen käänne eli kuka joutuu viimeiseksi uhriksi. Ja koska kyseessä on keskeinen henkilö, niin eihän hän tietenkään kuole. Tämä ei ole juonipaljastus, vaan käy ilmi ihan kirjaa lukiessa. 

Kirjan alussa Helga kertoo aina Bjarkille jonkin tarinan elämästään, kun he ovat kaksin. Niiden tarkoitus on ehkä tehdä Helgan hahmoa tutummaksi ja antaa sille lihaa luiden päälle. Valitettavasti en koe pikku tarinoiden auttavan siinä. Ne vaikuttavat enemmänkin päälleliimatuilta. Poliisityön seuraaminen tuntui paikoin pitkäveteiseltä. Siinä ehkä näkyy kahden kirjailijan vaikutus: kummankin on saatava äänensä kuuluviin. Loppukohtaus on turhan venytetty erämaavaelluksineen, kun lopputulos on kuitenkin jo tiedossa. 

Lukiessa tulee väkisinkin mieleen, onko Thorsson otettu aisapariksi Islanti-tuntemuksen takia, koska Islantiin sijoittuvat kirjat ovat nyt vahvassa nosteessa. Naispoliisien moraali on löyhähkö, liekö tarkoituksella. Omituinen lisämauste sekin.

Suomentanut Kristiina Vaara

Maija Kajanto: Tilinpäätös

Puistokadun pesula -sarjassa on aiemmin ilmestynyt kirja nimeltä Pyykkipäivä. Pidin paljon Pyykkipäivästä, koska se on hyvin kirjoitettu. Henkilöt ovat riittävän kiinnostavia, juoni etenee tasaisesti ja kieli on hyvää. 

Kun sarjan ensimmäinen osa keskittyi Australiasta palaavaan Inkaan ja pesulan perustamiseen, seurataan toisessa osassa kirjanpitäjä Assin elämää. Pesulassa käyvät aikaa viettämässä nelikymppinen Assi, hänen siskonsa Annika sekä kolmikymppiset Inka ja Eevi. Ja eläkeläinen Hilma, joka on myös osa tätä yhteisöä. 

Assi joutuu kirjan alussa lomautetuksi ja hänelle jää aikaa miettiä elämäänsä. Avopuoliso Olli on osoittautunut itaraksi kitupiikiksi, jonka suurimpia intohimoja ovat säästäminen ja alennusten metsästäminen. Kirjan parasta antia onkin Ollin kitsaus. Assilla on  humoristinen ote elämään ja hän haluaa elämäänsä iloa tuottavia asioita. 

Kirja kulkee joutuisasti ja loppuu aivan liian pian. Toivottavasti pesulan väen tarinalle saadaan jatkoa. 

Gillian McAllister: Yksi muiden joukossa

Olen lukenut McAllisterilta aiemmin kirjat Väärässä paikassa väärään aikaan ja Sinä yönä. Kuten aiemmatkin lukemani McAllisterin kirjat, lähti tämäkin kankeasti liikkeelle. 

Kirjan luvut on nimetty aina jonkun ihmisen mukaan. Kirjan aloittaa poliisi, Julia, joka ei ole minäkertoja. Seuraavassa luvussa on minäkertoja, Lewis, jonka olemassaoloa ei sen enempää avata. Vähän myöhemmin ilmaantuu toinen minäkertoja, Emma. Tässä vaiheessa en enää pysynyt kärryillä, miksi pitää olla kaksi minäkertojaa, joista kumpikin on sivuhenkilö. Luin kirjaa pienissä pätkissä, ja lukeminen takkusi, kun selailin taaksepäin ja mietin, keitä nämä tyypit ovat. 

Vaikka tapahtumat edempänä vähän vauhdittuivat, jäi kirjasta vähän pettynyt olo. Juoni on kovin monimutkainen ja ajassakin mielestäni hypittiin taaksepäin. Siinä kohdassa olin taas äimänä. Kirja ei lähtenyt kyllin vetävästi liikkeelle, jotta olisin saanut siitä otteen. Henkilöt eivät ole kyllin kiinnostavia, ja kun luvut ovat vielä lyhyehköjä, ei heihin ehdi luoda minkäänlaista sidettä. Liekö vika kirjassa vai lukijassa. 

Kirjaa olisi ainakin voinut tiivistää reilusti jättämällä turhan toiston ja jaarittelun pois. 

Suomentanut Salla Voutilainen

Joona Keskitalo: Lakeus, joka vaikeni

Lakeus, joka vaikeni on Takamailla-sarjan viides osa. Aiemmat osat ovat Saari, joka repesi, Suo, joka upposi, Tunturi, joka ulvoi ja Järvi, joka murtui. Sarjan kirjat kertovat vuorollaan jostakin Suomen syrjäseudusta ja ne voi lukea itsenäisinä osina missä järjestyksessä tahansa.

Lakeuden pääosassa on taitava, nuori puolustusasianajaja Niina Luoma, joka päättää lopettaa uransa saatuaan murhaajan ovelleen. Niina muuttaa miehensä kanssa takaisin maalle kotitilalleen ja elää siellä tyytyväisenä pienen perheensä kanssa, kunnes paikallinen napamies pyytää häntä puolustamaan itseään. Siitä alkaakin kirjan mittainen oikeudenkäyntien jatkumo.

En yleensä lue oikeussalidraamoja kuin vahingossa, kuten nyt. Niissä ei tapahdu tarpeeksi, jotta mielenkiintoni pysyisi yllä. Keskitalo on rakentanut tarinansa keskiverto-oikeudenkäyntiä kiinnostavammaksi esittämällä tapahtumista kertovat osiot vapaamuotoisena tekstinä oikeudenkäyntipöytäkirjojen sijaan. 

Niina Luoman kotitila on sikafarmi, jonka ylläpidosta tulee riitaa pariskunnan kesken, kun asianajajatyö vie naisen kaiken ajan. Kiinnostavaa on, että kirjan alkupuolella kuvataan tilanhoitoa ja työvuoroja siinä huolellisesti, mutta pariskunnan riitautuessa ja lähtiessä eri teille lukija jää ihmettelemään, kuka siat ruokkii ja hoitaa. Niihin ei enää sen koommin palata, mikä on kyllä häiritsevä aukko. Samaten aviomiehen soittaessa tärkeästä asiasta Niina keskeyttää puhelun ja lupaa palata asiaan. Lukijalle ei kuitenkaan koskaan selviä, miten parisuhteen loppujen lopuksi kävi. Myöskin olisi kiinnostavaa tietää, paljonko oli se "mitä vain", mikä Luomalle luvattiin palkkioksi. 

Itse oikeudenkäynnit ovat sotkuisia valheiden ja syyttelyiden sekaisia tapahtumia. Jokainen kertoo omiaan, minkä kerkiää, ja Luoma yrittää pysyä kärryillä. Loppujen lopuksi kaikki on vielä paljon sotkuisempaa, kuin olisi voinut kuvitella. 

En tiedä, kuvittelenko, mutta kirja on mielestäni paksumpi kuin sarjan aiemmat osat. Ja silti aukkoinen. En oikein saanut kirjan hienoudesta kiinni.  

Tiina Rajamäki: Koulu

Koulu kertoo lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorista, joka uupuu työssään ja joutuu jäämään sairauslomalle. Päähenkilöllä ei ole nimeä, häntä kutsutaan kirjassa vain virkanimikkeen mukaan Lehtoriksi. Koulu kertoo myös eräästä koulurakennuksesta, sen eri tiloista ja niissä liikkuvista ihmisistä. 

Lehtorin kautta katsotaan opettajan silmin, millaista on hektinen, vaativa, alati muuttuva työ lukiossa. Lehtori nostaa esiin epäkohdan toisensa jälkeen: opetussuunnitelman vaatimukset, oppilaiden vaatimukset ja haasteet, kollegoiden väliset ristiriidat, turhilta tuntuvat vesot ja uudistamispyrkimykset. Koulurakennus taas näyttää, miltä koulu tuntuu oppilaan silmin. Miten aina pitää olla varuillaan, osata ottaa oma paikkansa, olla juuri oikealla tavalla. Lehtorikin on, ehkä tiedostamattaan, aina vähän varuillaan suuntautumisensa takia. 

Kirja on kiehtova kuvaus koulumaailmasta, etenkin näin äidinkielenopettajan silmin. Löysin paljon kohtia, joihin voin samaistua. Toisaalta jäin kaipaamaan jotain positiivista. Onhan koulussa ja opetustyössä paljon hyvää ja positiivistakin. Ei kai sitä muuten kukaan tekisi. Toki kirjan näkökulma on uupuneen opettajan näkökulma. Kirjassa on myös paljon oivaltavia huomioita nykyajan koulumaailmasta ja se saa miettimään, miten itse toimin jossakin tilanteessa. 

Claire Douglas: Väärä sisar

Luin Douglasilta aiemmin kirjan Salaisuus talossa nro 9, josta pidin. Väärä sisar lähtee käyntiin paljon jähmeämmin. Se kertoo siskoksista, Alicesta ja Tashasta, jotka vaihtavat kotia viikon ajaksi kohtalokkain seurauksin. Siskosten perheessä on ollut kolmaskin tytär, joka katosi muutaman kuukauden ikäisenä. 

Alice jää miehensä kanssa hoitamaan Tashan ja tämän miehen kaksostyttäriä, kun Tasha miehineen suuntaa Alicen ylelliseen huvilaan Venetsiaan. Kotikylässä Chew Nortonissa tapahtuu ikäviä asioita, joita poliisi alkaa selvittää. Kirjan tapahtumat etenevät niin verkkaisesti, että meni pitkään, ennen kuin juonikuvio hahmottui minulle.  

Verkkainen vauhti jatkuu kirjan loppuun asti. Tapahtumat selviävät osittain, osa jää hämärän peittoon. Perheille on tapahtunut surullisia asioita, mutta onneksi kaikki ovat kovin anteeksiantavaisia. Syyllisiäkin on helppo arvailla, kun asiat junnaavat paikoillaan. Kirja ei ole aiemmin lukemani veroinen. 

Suomentanut Heli Naski

Jan-Erik Fjell & Jørn Lier Horst: Huuto

Fjellin ja Horstin yhteistyönä kirjoittama Huuto aloittaa Markus Heger -sarjan. Heger on vaihteeksi miespuolinen rikosaiheisen podcastin tekijä. Kirjoissahan aina rikosaiheisten podcastien tekijät näppärästi myös ratkovat ne rikokset, joista he puhuvat. Heger ei ole poikkeus. Tosielämässä tämä ei taida olla yhtä yleistä. Eihän rikostutkijoita kohta muuten tarvittaisi ollenkaan, kun podcastaajat marssittaisivat syylliset oikeuteen.  

Kun kaksi hyvää asiaa yhdistää, summana on harvoin jotain superhyvää. Kahden hyvän rikoskirjailijan yhdistäminenkään ei tuota ihan priimaa. Kirjassa on törkeän paljon kirjoitusvirheitä, eli oikoluku on tainnut jäädä tekemättä. Sen lisäksi asiat eivät aina ole loogisimmassa järjestyksessä tai jotain jää sanomatta, mikä viittaa siihen, että palasista on koottu valmis kirja eikä sitä ole sen kummemmin tarkistettu.  

Kirjan yllättävin käänne tulee ennen sivua sata. Harmillisesti loppu kirja ei kykene samanlaiseen hätkähdyttämiseen. Markus Heger on tyypillinen moniongelmainen sankaripäähenkilö. Aika usein, nytkin, tuntuu siltä, että paukkuja on uhrattu enemmän mahdollisimman särmäisen ja ongelmaisen sankarin luomiseen kuin itse juonen kehittelyyn. Kirjan nimeen viittaavat kohtaukset eivät vie juonta yhtään minnekään tai tee päähenkilöä yhtään kiinnostavammaksi. 

Kirjan lopussa pyritään nähtävästi nostamaan jännitystä monella vihjailevalla loppukohtauksella, jotka jäävät ilmaan leijumaan, kun päästään oikeaan loppukohtaukseen. Henkilöitä on aika lailla, ja välillä oli vaikea muistaa, missä yhteydessä joku oli aiemmin mainittu. Tyypillinen kahden kirjailijan kutomus, jonka langanpäitä ei kumpikaan jaksa tai viitsi sitoa siististi.  

Huuto ei siis ole mikään ylimaallinen lukukokemus kahdesta hyvästä kirjoittajasta huolimatta. Tekstin sujuvuus takkuaa pitkin matkaa. 

Suomentanut Anna-Maija Ihander

Holly Jackson: Vaikka henki menisi

Olen yrittänyt lukea Kiltin tytön murhaopasta, mutta se ei lähtenyt edes sen vertaa, että olisin tehnyt siitä päivitystä. Vaikka henki menisi on Holly Jacksonin ensimmäinen aikuisille kirjoitettu trilleri. Valitettavasti se näkyy joissakin asioissa.

Ensin vähän hämmensi se, että keskeiset henkilöt ovat vähän alle kolmikymppisiä, mutta käyttäytyvät kuin teinit. Sitten siihen tottui. Kirjailija on kirjoittanut niin monia teini-ikäisistä kertovia kirjoja, että ajatusmaailman naksauttaminen aikuistasolle ei ihan onnistunut. 

Kirjan alussa minulla oli myös vaikeuksia muistaa, kuka on tyttö ja kuka poika, kun alussa mainitut henkilöt ovat Jet ja JJ. Molemmat ovat mielestäni poikamaisia nimiä. Vanhana ihmisenä tykkään lukiessani tietää henkilön sukupuolen, jos tällä sellainen on. 

Joka tapauksessa Jet on siis nuori nainen, joka on muuttanut takaisin vanhempiensa nurkkiin asumaan. Hän joutuu pahoinpitelyn uhriksi ja saa kuulla kuolevansa viikon sisällä. Siitäpä riemastuneena hän kallo moneen osaan murtuneena ja kiinni ommeltuna lähtee kohti seikkailuja lapsuudenystävänsä Billin kanssa. Sekin ihmetytti, että jos Jet loukkaantui niin pahasti, miten hän jo leikkausta seuraavana päivänä on ihan kartalla kaikesta. Jet alkaa Billyn kanssa selvittää, kuka hänen kimppuunsa hyökkäsi, kun poliisi on kovin saamaton asian suhteen. Eli eivät yhdessä yössä ratkaisseet tapausta. 

Kritiikistäni huolimatta kirja on todella hyvä. Koska Jetillä on käytettävissään aikaa vain vähän, tapahtumat etenevät ripeästi. Surullisesta taustavireestä huolimatta kirjassa on paljon huumoria. Vaikka lopputulema tavallaan tiedetään alusta saakka, on olemassa pieni toivo siitä, että ehkä Jet sittenkin selviää. 

Suomentanut Leena Ojalatva

Alice Feeney: Rumankaunis

Olen lukenut Feeneyltä myös kirjan Kivi, paperi, sakset, josta pidin kovasti. Valitettavasti Rumankaunis ei ole yhtä jännittävä. 

Rumankauniin lukujen nimet ovat oksymoroneja, kuten rumankaunis tai yhden miehen orkesteri. Jokainen niistä toistuu myös kyseisen luvun tekstissä. Sinänsä ne ovat kuitenkin merkityksettömiä. 

Kirja kertoo kuuluisasta kirjailijasta, jonka vaimo yllättäen katoaa. Kun katoamisesta on kulunut vuosi, alkaa mies harhaisesti nähdä vaimoaan joka puolella. Ajattelin, että kirjan juoni vaikuttaa niin yksinkertaiselta, että siinä on pakko tapahtua jokin todella yllättävä käänne tai kirja on todella huono.

Tuli käänne, mutta se ei vienyt kirjaa parempaan suuntaan. Lopetus on kovin väkisinkeksityn oloinen. Toki muutenkin juoni kävi kökön tuntuiseksi kirjan edetessä. Oli nähtävissä, mitä tulisi tapahtumaan. 

Suomentanut Outi Järvinen