Kortteli-sarjan edellinen osa, Seurustelusalaliitto, ei oikein iskenyt. Onneksi tartuin kuitenkin rohkeasti sarjan seuraavaan osaan, sillä siinä, missä Seurustelusalaliitossa keskityttiin Sannin sekaviin ihmissuhteisiin, paneutuu Normipäivä Amalian työhön luokanopettajana. Heti löytyy enemmän tarttumapintaa, kun ollaan koulumaailmassa.
Amalia on saanut ensimmäisen virkansa, mutta ikävän työparin takia ottanut ensimmäisen vuoden jälkeen virkavapaata ja hakeutunut toiseen kouluun töihin. Tässäkin on jotain tuttua oman elämäni kanssa. Tosin sinnittelin viisi vuotta paikassa, johon en koskaan tuntenut kuuluvani.
Amalian uudessa työpaikassa ihmiset ovat enimmäkseen mukavia, paitsi rehtori, jonka kanssa Amalia ei tunnu tulevan toimeen. Eipä ole vaikea arvata, miten kuvio etenee ja päättyy. Kirja on kuitenkin viihdyttävä ja koulumaailman kuvailu realistista.
Poppeli-korttelinkin elämää kuvaillaan runsaasti, tällä kertaa Amalian näkökulmasta. Naapureista paljastuukin mielenkiintoisia asioita.
Ainoa, mikä tökkii, on Amalian tosikkomaisuus. Hän ei tunnu ymmärtävän rehtorin sarkasmia ja kuivaa huumoria, vaan jankuttaa, vitsaileeko tämä. Tätä tapahtuu enemmän kuin kerran. Samaten tökkii Amalian tiukat säännöt, joille ei taida olla mitään todellisuuspohjaa, kuten rehtorin ja alaisen seurustelun sopimattomuus. Amalian aatokset ovat suoraan 1950-luvulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti