Arttu Tuominen: Häväistyt

Häväistyt jatkaa Delta-sarjaa, jonka aiemmat osat ovat Verivelka, Hyvitys ja Vaiettu. Delta-sarja on osoittautunut kiinnostavaksi, etenkin ne osat, joissa tarkempaan esittelyyn pääsee joku ryhmän poliiseista. Tällä kertaa on vanhemman konstaapelin Linda Toivosen vuoro olla valokeilassa. 

Delta-ryhmän alueella katoaa teinityttö, joka löytyy murhattuna. Ällistyttävästi juoppo poliisi sitoo langanpäitä yhteen ja yhdistää tapauksen muihin samantapaisiin. Näin ryhmä pääsee sarjamurhaajan jäljille. Sarjamurhaaja on myös lukijan arvattavissa kuin tarjottimella.

Minua ärsyttää aina, jos henkilöillä on liian samankaltaiset nimet. Lindan tytär on nimeltään Linnea, ja koska molemmat ovat keskeisissä rooleissa, pitää vähän väliä miettiä, puhutaanko äidistä vai tyttärestä. Linda myös pohtii asiakkaan nimen ja tämän tyttären nimen kuullessaan, että heillä on äidin nimi tyttären toisena nimenä, ihan kuten Lindankin perheessä. Linnea Linda? Tekisi mieli sanoa, että tuskin. Vaikka on kummallisempiakin yhdistelmiä olemassa. 

Toinen ärsytyksen aihe on virke: Mutkassa oli irtosoraa, ohjaus meni tunnottomaksi. Ohjaus ei ole elävä olento, joten se ei voi mennä tunnottomaksi. Muistan jääneeni ihmettelemään tätä virkettä, koska en ole koskaan aiemmin kuullut sanottavan noin. Ennemmin sanoisin, että ohjauksesta katosi tuntuma. Erityisen hämmästyttävä kyseinen virke on, koska se toistuu kirjassa kahdesti tismalleen samoin sanoin. Sitten piti tietysti miettiä, onko sillä jokin suurempi merkitys. En keksinyt. 

Kirja on sujuvaa tekstiä ja juoni etenee vauhdikkaasti. Ärsytyksen aiheet ovat pieniä. Kaikesta huolimatta kirja on Tuomisen parhaimmistoa. Minua kiinnostavat aina etenkin koulumaailmaan sijoittuvat kirjat, koska ne ovat omaa elämääni lähellä. 

Jori Reijula: Lattesamurai

En kokenut lainkaan olevani tämän kirjan kohderyhmää. Ankarasta miettimisestä huolimatta en keksinyt, kuka muukaan olisi. Potentiaalinen kohderyhmä, kolmikymppiset itsestään liikaa luulevat pelifanaatikko-insinöörit, tuskin lukee kirjoja. 

Jan-Petteri on vässykkä diplomi-insinööri, joka työskentelee puutarha-alalla ja itkee herkästi. Jiipeeksi itseään kutsuva sankarimme ei ymmärrä, miksi parisuhteet karahtavat kiville yksi toisensa jälkeen. Kirjan alkuosa on Jiipeen loputonta itsetutkiskelua ja tilitystä epäonnesta naismaailmassa, kunnes kohdalle osuu Raija.

Jiipee muuttaa Raijan perässä pääkaupungista Kuopioon. Elämä asettuu uusille urille ja työkin sujuu tekemättä mitään. Samalla kirja käy niin tylsäksi, että aloin reilut sata sivua luettuani lukea sitä pikakelauksella.

Kirjan loppupuolella, kun perheeseen on syntynyt vauva, kirja muuttuu hulvattoman hauskaksi ja aloin taas lukea sitä kunnolla. Jiipee on onnellisena tossun alla ja aikuistuu vähitellen. 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan rakkaustarina

Takakansi paljastaa kaiken oleellisen, joten suuria juonipaljastuksia en pysty tekemään. Onneksi en itse lukenut takakantta ennen kirjan lukemista. En koskaan lue, koska inhoan juonipaljastuksia. 

Mielensäpahoittajan Emäntä on ollut hoitokodissa jo pitkään, ja eräästä päivästä tulee viimeinen. Mielensäpahoittaja on surrut Emäntäänsä jo pitkään ennen tämän kuolemaa. Silti järkkyy omakin terveys, ja kuntoutus on paikallaan. 

Kuntouttajana toimii läänintaiteilija Saimi, jonka tuoksu on kohdallaan. Mielensäpahoittaja auttelee Saimia taideteoksen kanssa ja tutustuu tähän pikkuhiljaa.

Kirjassa kaikki on päälaellaan. Tapoihinsa jumittunut Mielensäpahoittaja huomaa, että toisellakin tavalla voi elää, ja itse asiassa olla hauskempaa. 

Kerrassaan hauska kirja, vaikka mieli ei niin pahana ollutkaan. 

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään

Kirjan alku on niin kliseinen, että lukuinto latistuu välittömästi. Tarkoitus on nähtävästi tavoitella kovaksikeitetyn dekkarin tunnelmaa, jota hyllytetyn naispoliisin salavihkainen taskumatista naukkailu vahvistaa. Luettuani kirjan kokonaan jäin miettimään, olivatko kliseisyys ja stereotypiat tarkoituksellisia. Kyseessähän on kuitenkin uuden dekkarisarjan aloitusosa.

Ebba Tapper on hyllytetty naispoliisi, jolle on kehittymässä vakavahko alkoholiongelma. Hänet palkkaa töihin oman lakitoimiston omistaja Angela Köhler, joka toimii puolustusasianajajana. Angelallakin on omat ongelmansa. Parivaljakko alkaa selvitellä visaista murhatapausta omaperäisellä tyylillään.  Yhteistyö poliisin kanssa sujuu vaihtelevasti. 

Jään odottamaan seuraavaa osaa, joka ilmestyy jo keväällä, ja toivon siltä vähän enemmän. Lukeminen takkusi, koska en päässyt kirjan imuun mukaan ollenkaan. Kirjan loppuratkaisu on omintakeinen.

Kirjan fontti on haalean tuntuinen ja raskas lukea lampun valossa. Joku aiempi lukija oli myös taitellut sivuja ärsyttävästi.

Kevin Kwan: Ökyrikas tyttöystävä

Kirjan tapahtumat jatkuvat siitä, mihin Ökyrikkaat aasialaiset jäi. Valitettavasti siinä, missä Ökyrikkaat aasialaiset oli ennennäkemätöntä vaurauden ja uskomattomien elämäntapojen ylistystä ja erilaisuudessaan jännittävä, on Ökyrikas tyttöystävä saman toistoa. Minulle ei edes oikein käynyt selväksi, kuka kirjan naisista on kyseinen ökyrikas tyttöystävä. Kukaan ei nouse joukosta muiden yli. Tai no, muut naiset taitavat olla jo naimisissa, joten yksi jää jäljelle. 

Kirja pursuaa yletöntä pröystäilyä. Miten kuvata satumaisia rikkauksia, kun sanat eivät enää riitä. Ultrarikaskin kuulostaa laimealta. Muutenkin kirjassa ärsyttää henkilöiden tapa laskea kaikki rahassa. Sivuilla vilisevät miljoonat ja miljardit. Kuukausipalkkalaisen on suorastaan vaikea hahmottaa, millaisissa summissa liikutaan. 

Nick ja Rachel menevät tässä kirjassa naimisiin. Häät ovat pienet ja vaatimattomat, ja sellaisiinhan sopii lehterillä soitteleva sinfoniaorkesteri. Kirjassa reissataan vilkkaasti Aasian maiden välillä ja väheksytään niitä, jotka ovat eri kansallisuutta. 

Alkuun kirjan lukeminen takkusi pitkien sukuselvitysten takia. Kirja taitaa kuitenkin päästä olennaisen ytimeen vauraiden aasialaissukujen kohdalla. 

Susanne Jansson: Talvivedet

Talvivedet on julkaistu postuumisti 2020. Kirjailija kuoli syöpään vuotta aikaisemmin, ja ehti valitettavasti kirjoittaa vain kaksi kirjaa. Esikoisteos Uhrisuo oli mielestäni turhan tieteellinen, vaikka kuitenkin kiinnostava. 

Talvivedet tempaisi heti mukaansa ja luin kirjan lähes yhdellä istumalla. Kirja kertoo pariskunnasta, joka asuu meren rannalla Ruotsin länsirannikolla. Pariskunnan pieni poika katoaa ja hänen uskotaan hukkuneen. Perheen isä romahtaa tapahtuneesta, kunnes hän havaitsee samana päivänä hukkuneen ennenkin ihmisiä samassa paikassa. 

Alkaa mielenkiintoinen tutkimustyö. Samalla seurataan muutaman kylän asukkaan ihmissuhteita. Vähäeleinen kirja on hyvin ja tiiviisti kerrottu, eikä jätä lukijaansa rauhaan. 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

Haudattu salaisuus on Thorkil Aske -sarjan neljäs osa. Aske on saanut potkut poliisista, koska ajoi huumepöllyssä kolarin, jossa hänen naisystävänsä kuoli. Aske itse sai kolarissa vakavia vammoja kasvoihinsa sekä aivovamman. Näitä tapahtumia on puitu kolmessa aiemmassa kirjassa (Meren aaveet, Paratiisin kutsu ja Nuku lapsi armaani), ja nyt vihdoin selviää, mitä oikeasti tapahtui. 

Thorkild Aske on poikamaisen vallaton ja ihanan piittaamaton muiden asettamista säännöistä. Kirjan alussa hän palaa Islannista Norjaan, koska rannalta on löytynyt ruumis, joka liittyy läheisesti hänen onnettomuuteensa. Tapahtumat alkavat heti edetä hurjaa vauhtia, ja Aske on pulassa tuon tuosta. 

Vähän jännittää, onko jatkoa enää tulossa, kun homma on aika hyvin paketoitu. Toivottavasti on. 

Mari Jungstedt: Kuun pimeä puoli

Romanttisten dekkareiden Andalusia-sarjan toinen osa. Tapahtumat sijoittuvat osaksi Ruotsiin, osaksi Espanjaan. Sarjan ensimmäisen osan, Kun taivas tummuu, kohdalla valittelin kirjan painottuvan liikaa romantiikkaan. Edelleen Espanjaan eronsa jälkeen muuttanut Lisa on kovasti miestä vailla. Tällä kertaa juoneen on kuitenkin panostettu enemmän. 

Lisa vetää satunnaisia kielikursseja ja toimii tarvittaessa poliisin tulkkina. Komean poliisin Hectorin kanssa pari katselee toisiaan salaa, muttei saa sen enempää aikaiseksi. Ihmetyttää, miten Lisalla on varaa elämiseen ja remontointiin, kun ei rahaa tunnu tulevan mistään. 

Ruotsissa surmataan kaksi rakastavaista, jotka ovat asustelleet Espanjassa. Surmaan liittyneiden henkilöiden kuvailu on aika hataraa. Ihmetyttämään jäi sekin, miten eronnut ruotsalaispariskunta asuu liki samanlaisissa taloissa pienessä ruotsalaiskylässä. 

Heppoinen rakkausdekkari tämäkin. Nopeasti luettu, eikä kannata jäädä miettimään omituisia seikkoja pitempään. 

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Emma Sköld -sarjan kahdeksas osa oli livahtanut vuosi sitten ohi silmieni. Sen lukeminen oli kyllä mielessä, mutta jostain syystä unohdin sen saatuani yhdeksännen osan käsiini. Vähän ärsytti lukea väliinjäänyt kirja, kun uusimmankin olen jo lukenut. Sarenbrant kirjoittaa kuitenkin niin vetävästi ja kiinnostavasti, että ärsytys unohtui tuota pikaa. 

Valheenpunojassa valehtelee yksi ja toinen. Ensin löytyy yksi koulupoika kuolleena hyväosaisten kaupunginosassa, sitten toinen. Emma Sköld ei taas ehdi lapsiaan juuri nähdä työkiireiltään. Tässä kirjassa hän sentään tuntee ohimeneviä tunnontuskia asiasta. 

Emma Sköld -sarja pysyy kiinnostavana osa osan jälkeen.

Sebastian Fitzek: Sielunmurskaaja

Sielunmurskaaja on Fitzekin viides suomennettu kirja. Kaikki aiemmat (Potilas, Matkustaja 23, Ikkunapaikka 7A sekä Terapia) sivuavat samaa aihepiiriä: ihmisen sairasta mieltä. Kun nyt selasin Fitzekin aiempia kirjoja, huomasin Terapiassa olleen samoja henkilöitä kuin Sielunmurskaajassa. Sielunmurskaaja lienee itse asiassa jonkinlainen jatko Terapialle. Harmi, etten tajunnut tätä ennen lukemistani. 

Terapiassahan psykiatrin tytär katoaa, ja hänen isänsä vetäytyy saarelle tätä suremaan. Saarelle saapuu myös nainen, joka uskoo kirjoittamiensa henkilöhahmojen tulevan todeksi. Nämä kaksi tyyppiä mainitaan myös Sielunmurskaajassa, ja itse asiassa heidän mahdollinen olemassaolonsa kääntääkin kirjan lopun aivan toiseksi. 

Sielunmurskaaja on siitä kiinnostava sarjamurhaajaromaani, että poliisi ei juuri pilkahda kirjassa. Tapahtumien keskiössä ovat psykiatrisen sairaalan potilaat ja henkilökunta. Juoni kehittyy nopeasti suljettu huone -tyyppiseksi. Suljetun huoneen tapaukset eivät ole minun makuuni, mutta olihan se nähtävä, miten tässä käy.

Kirja on intensiivinen ja nopeasti luettu. Tapahtumat ovat kaukana uskottavuuden rajan tuolla puolen. 

Jussi Adler-Olsen: Natriumkloridi

Edellisen osasto Q:sta kertovan kirjan ilmestymisestä on jo kaksi vuotta. Takaliepeen mukaan kirjailija on jo 72-vuotias, joten sarjaa ei liene kovin paljon enää tulossa. Harmi, koska Adler-Olsenin osasto Q:sta kertova sarja on yksi parhaista, mitä tiedän. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Vanki, Metsästäjät, Pullopostia, Tapaus 64, Poika varjoista, Vartija, Selfiet ja Uhri 2117.

Osasto Q pyörii edelleen neljän tutkijan voimin. Carl Mørck ja hänen alaisensa Rose, Assad ja Gordon selvittävät jo kylmenneitä tapauksia. Tällä kertaa tutkittava tapaus nostaa esiin muita tapauksia, ja pian ollaan sarjamurhaajan jäljillä. 

Yksi tylsimpiä juonikaavioita, mitä tiedän, on sarjamurhaajan jahtaaminen ja yritys löytää uusin uhri viime hetkellä ennen kuolemaa. Annan sen anteeksi, koska kirja on taas ällistyttävän hyvä, kuten muukin sarja. 

Kerran olin taivaan suolajärvi – Liiviläisen nykyrunouden antologia (suom. Olli Heikkonen)

Minussa piilevä äidinkielenopettaja on kiinnostunut kuolemassa olevasta sukukielestä, liivistä. Teoriassa liivin kieli on jo kuollut, koska viimeinen äidinkielinen liivin puhuja kuoli vuonna 2013. Liivin itse opiskelleita puhujia on kuitenkin parikymmentä. Liivinkielentaitoisiksi heidät määritellään, koska he pystyvät käymään liivinkielisiä keskusteluja. 

Antologiaan on kerätty kolmen liiviläisen runoilijan runoja. Pidän eniten Valt Ernštreitin runoista. Muut runoilijat ovat Baiba Damberg ja Ķempi Kãrl. Kirjaan on painettu runot sekä liiviksi että suomeksi. Sukukieliä kun ovat, on sanastossa paljon samaa. Vaikka jotkut sanat kirjoitetaan eri tavalla, kuulostavat ne lukiessa lähes samalta. Runoja onkin antoisaa tarkastella rinnakkain. 

Liiviläisessä runoudessa käytetään paljon vertauskuvia. Runot kuvailevat usein aikaa, jolloin liivinkielinen Kuurinmaa oli miehitetty ja asukkaat ohjautuivat Latviaan alkaen puhua myös sen kieltä. Vertauskuvin kerrotut tarinat herättävät paljon ajatuksia ja saavat väkisinkin tilanteen vertautumaan Ukrainaan. 

Kirjan runot ovat uusia, nykyrunoutta, mutta ne kertovat ajasta, jolloin kieli tukahdutettiin ja sen annettiin sammua. Ne kertovat myös nykyajasta, kun kieli halutaan herättää. Itsestäänselvästi runoissa on painopiste kielessä, koska liiviläisille kieli on kaikki. Pysyäkseen hengissä kansa ja kulttuuri tarvitsevat äidinkielisiä puhujia.

Kiinnostava kokoelma. 

Satu Rämö: Talo maailman reunalla – Vuosi Islannin maaseudulla

Muistelin, että olen aloittanut tämän kirjan joskus aikaisemmin, ja jättänyt sen kesken, koska se oli niin tylsä. Luettuani Talon maailman reunalla tajusin, että tässä kirjassa ei kyllä puhuttu niistä asioista, jotka minua ärsyttivät edellisellä kerralla. Rämö onkin ollut tuotteliaampi kuin muistin, ja kesken jättämäni kirja oli Islantilainen voittaa aina. 

Talo maailman reunalla on kertomus elämästä Länsivuonoilla, jonne Rämön uusi dekkarikin sijoittuu (Hildur). Tarina elämästä Länsivuonoilla jäisi varsin irralliseksi, jos sitä ei sitoisi ennalta suunniteltu ajanjakso. Rämön perhe muuttaa aluksi pääkaupungista Reykjavikistä vuodeksi Islannin luoteiskolkkaan vuokraamaansa taloon. Kirjan loppupuolella perhe päätyy ostamaan Länsivuonoilta oman talon. Paikka kuulostaakin todella upealta kirjan perusteella. 

Itseäni olisi enemmänkin kiinnostanut esim. koulunkäynti Islannissa, jota kirjassa ei sivuttu juuri lainkaan, vaikka perheessä koululainen onkin. Sen sijaan perheen autoa kuvaillaan monisanaisesti usean sivun verran. Jotkut asiat selitetään moneen kertaan, ikään kuin kirjailija ei muistaisi kuvanneensa jo jotakin leivonnaista aiemminkin. 

Kirja etenee päiväkirjamaisesti vuodenkulkua seuraten. Kirjan keskellä on kuvaliite, joka tuo mukavasti kerrotut paikat lähemmäksi lukijaa. 

Kauko Röyhkä & Anneli Aunola: Tanssipartneri

Toinen osa rikospoliisi Alisa Arosta kertovassa sarjassa. Edellisestä osasta (Liian lempeä mies) en muista juuri mitään, mutta tykkäsin siitä. Samalla lailla jouhevasti etenee tämäkin kirja. 

Oikeastaan muita poliiseja ei juuri esitellä, kuin Alisa. Alisan työparit vaihtuvat joka keikalla, ja yleensä poliisiromaaneista tuttuja vakituisia työpareja ei tunnu olevan. Kirja paneutuu Alisan elämään. Samalla ilmi käy erilaisia naisiin kohdistuvia rikoksia. Alisan oma parisuhdekaan ei lupaa hyvää. Lukija miettiikin: miksi naiset ovat usein noin epätoivoisia?

Tapahtuma-aika on joskus vuosituhannen alussa, tai ehkä vielä aiemmin. Edellisen kirjan tapahtumat sijoittuivat 1990-luvulle, ja niistä on tässä kirjassa kulunut neljä vuotta. 

Loppua kohti tapahtumat eskaloituvat Alisankin ihmetykseksi. Aivan viimeisillä riveillä jätetään lukija jännittämään seuraavan osan ilmestymistä. 

Kahden kirjoittajan olemassaoloa ei tekstistä huomaa. Kirja on sujuvaa ja nopeaa luettavaa ja pitää hyvin otteessaan. 

Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa: nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta

Kylläpä tämä kirja herätti ajatuksia! Kirja on julkaistu jo vuonna 2007 eli viisitoista vuotta sitten. Sosiaalinen media ei hallinnut vielä silloin ihmisten elämää siinä määrin kuin nykyään. 

Aihepiiri kiinnostaa minua. Olen suorittanut avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologian ja sosiaalityön perusopinnot omaksi ilokseni aikoja sitten. Aika ajoin mietin sosiaalitieteisiin palaamista.

Molemmat kirjan kirjoittajat ovat helsinkiläisiä, tosin Järvinen on kotoisin Tampereelta ja muuttanut vasta opiskelemaan Helsinkiin. Molempien puheenvuoroissa kuultaa silti helsinkiläinen ajattelu asuinkaupunginosan tärkeydestä. Myös haastatelluista helsinkiläiset tiedostavat, mitkä kaupunginosat ovat paremman väen asuttamia, missä taas asuu työväenluokkaa. Näin pikkukaupungin asukkaana en tunnista tällaista ajattelua lainkaan, eikä se ollut merkittävää lapsuudessani tai nuoruudessani. Toki pikkukaupungissakin on vuokrakerrostaloalueita, mutta niitä ei pidetä työväenluokan asuinalueina, vaan niissä tuntuu asuvan tavallista enemmän työttömiä. Toki luokka-ajattelua tämäkin, mutta erilaista. 

Kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka ihmiset ovat muuttaneet maaseudulta kaupunkeihin. Kaupungissa asuminen on antanut paremmat mahdollisuudet kouluttautumiseen. Niinpä kaupunkilaiset ovatkin pitäneet itseään parempina kuin kouluttamattomat maalaiset, jotka tekevät enemmän maanviljelyyn ja kädentaitoihin liittyviä töitä. Kuitenkin aivan viime aikoina, koronan myötä, on kiinnostus maaseutua kohtaan lisääntynyt. Kaupungin ulkopuolella on mahdollista asua avarammin, tehdä etätöitä ja ulkoilla karanteeniaikoinakin.

Jäin oikein miettimään, miksi on tärkeää, missä asuu? Tässä kaikessahan on kyse siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, miten he sinut näkevät. Etenkin ylempiluokkaiset tuntuvat pitävän tärkeänä tällaisia asioita.

Kirjoittajista Järvisella on työväenluokkatausta, Kolbe on pääkaupunkilaista parempaa väkeä. Järvinen kirjoittaa huomattavasti maanläheisemmin, ja mainitseekin kirjan loppupuolella tavoitteenaan puhua luennoillaan ymmärrettävästi. Kolbe korostaa akateemisuuttaan, ja hänen puheenvuoronsa jäävätkin etäisiksi historiallisen taustan avaamiseksi. Järvinen kertoo vasta yliopistossa ymmärtäneensä, että hän kuuluu työväenluokkaan. Itsekin työväenluokkataustaisena hain vasta aikuisena yliopistoon opiskelemaan. Koska en osallistunut opiskelijarientoihin ja kävin yliopistolla bussilla kotikaupungista työn ohessa, en ehtinyt kiinnittää huomiota kenenkään taustaan. Omassa lähisuvussani ei ylioppilastutkintoa tai korkeakoulututkintoja ole kuin yhdellä serkuistani ja omalla tyttärelläni itseni lisäksi. 

Kirjassa yhdistetään käytöstavat yhteiskuntaluokkaan. Esimerkkinä pidetään ravintolakäyntejä. Pikkukaupungissa tai maaseudulla on ollut vähemmän mahdollisuuksia ulkona syömiseen, eikä se mielestäni välttämättä liity niinkään yhteiskuntaluokkaan. Tässäkin näkyy vahva helsinkiläiset vastaan muut -ajattelu. 

Mielenkiintoinen kirja, joka kuitenkin tarjoaa vain kahden ihmisen näkemyksiä yhteiskuntaluokkien merkityksestä. 

Arne Dahl: Jäänlähtö

Huikean uskomaton jännityskirja, jonka pääosissa toimii jälleen parivaljakko Molly Blom ja Sam Berger. Entinen poliisi Berger ja poliisille vissiin työskennellyt (enpä muista, mitä hän teki aiemmin) Blom pyörittävät nykyään turvallisuuskonsultteina ja yksityisetsivinä omaa, vakuutuspetoksiin ja aviorikoksiin keskittynyttä yritystään.

Edellisessä kirjassa parivaljakon poliisiystävä Deer pelasti heidän tyttärensä hengen panemalla oman henkensä alttiiksi. Yllättäen Deer porskuttaa taas töissä muina naisina. Tämä jäi vähän vaivaamaan: voiko Deerille tehty operaatio olla oikeasti mahdollinen. 

Murhia tehdään tasaiseen tahtiin Blomin ja Bergerin jahdatessa murhaajaa. Kirjan alussa pariskunnan pikkuvauva on vahvasti läsnä, mutta tapahtumien kiihtyessä unohtuu mummolaan määräämättömäksi ajaksi. Tiellähän vauva työn tiimellyksessä olisikin. 

Dahl kirjoittaa sujuvaa tekstiä eikä anna lukijalle rauhallista hetkeä.