Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista

Olen viehättynyt Adler-Olsenin poliisihahmoon, Carl Mørckiin, joka on kaikkea muuta kuin sovinnainen ja tavanomainen poliisi. Mørckissä on erityisen viehättävää se, että hän ajattelee lähimmäisistään kaikkea muuta kuin kaunista ja hyvää. Adler-Olsen kuvailee Mørckin värikkäitä ajatuksia huolella. Mørck oli tavanomaisen omintakeinen tälläkin kertaa.

Muuten kirja oli varsin sekava ja suorastaan pettymys. Kirjan epilogi sijoittui synkimpään Afrikkaan, bantujen ja pygmien maille. Sitten hypättiin Tanskaan ja päähenkilöksi nousikin 15-vuotias romanikerjäläinen Marco. Marcon kautta lukija pääsi romanikerjäläisen nahkoihin, näkemään millaista elämä on, kun ei ole mitään omaa. Vain kerjääminen ja senkin tuotto menee muille.

Marcon hahmosta oli tehty oikein sympaattinen. Poika halusi pois klaanin luota, opiskeli ja luki salaa, kaipasi oikeaa elämää. Marcon lähdettyä omille teilleen seurasi kirjassa loputon määrä takaa-ajoja ja ällistyttäviä kaksintaisteluita, joissa nälkäinen viisitoistavuotias pärjää aseistetuille gansgtereille leikiten. Lukija toivoi Marcolle kaikkea hyvää ja ihanaa, ja moiset tappelut olivat kovin hermostuttavia. Onneksi lopussa pahikset tappoivat toisensa ja Marconkin elämä kääntyi kai parhain päin.

Ennen loppua kirja oli kuitenkin aivan liian pitkä ja sekava. Ja myös erittäin epäuskottava. En oikein tykännyt.

Mørckin yksityiselämä on kuitenkin niin kiintoisassa vaiheessa, että sarjan seuraajan pitää lukea tämäkin kirja.