Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie on rutiiniensa ja listojensa orja. Hän on elänyt elämänsä toisten ihmisten mielen mukaan. Eräänä päivänä hän sattumusten kautta päätyy pieneen Borgin kyläpahaseen, jossa hän saa ensimmäistä kertaa tuntea itsensä merkitykselliseksi.

Britt-Marie on aika erikoinen ja omituinen, kuten kai Backmanin henkilöt aina. Olen vuosia sitten lukenut Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä, ja siinä oli samantapainen tunnelma kuin tässäkin kirjassa. Päähenkilö on vähän ulkona omasta elämästään.

Britt-Marien tarina on sympaattinen. Loppuratkaisu jättää miettimään, miksi juuri noin.

John Kåre Raake: Jää

Nyt oli kyllä sellainen toimintapläjäys, että piti lukea yhdellä istumalla. Kirjakin oli varsinainen yhdenpäivänromaani kaamosaikaan Pohjoisnavalla, kun ei yötä erota päivästä. Loppupuolella kävi ilmi, että tapahtumat kestivät yhteensä vain kaksi vuorokautta. Sangen intensiivistä siis kuitenkin!

Päähenkilö, elämänsä suuntaa etsivä Anna Aune ei ole ihan niin nössö jahkailija kuin alussa annetaan ymmärtää. Anna on lähtenyt Pohjoisnavalle eläkeikäisen tutkijan assistentiksi. Tapahtumat lähtevät huimaan liitoon heti ensimetreiltä, ja taustoja avataan vähitellen takaumissa, joita Anna vaipuu ahdistavissa tilanteissa muistelemaan. Pohjoisnapajäätikkö on tapahtumapaikkana mielenkiintoinen. Siellä tapahtuu kummallisia asioita, ja joukkomurhaajakin on liikkeellä.

Toivottavasti Annan seikkailuille saadaan jatkoa.

Jessica Fellowes: Nuori, kaunis ja kuollut

Fellowes osaa mainiosti luoda 1920-luvun tunnelman. Kertoohan siitä Downton Abbeynkin suosio. Itse en ole sarjaa katsonut, koska en katso mitään sarjoja.

Kirjassa esiintyvät päärooleissa jälleen paremman väen piikalikka Louisa ja lontoolaispoliisi Guy. Fellowes osaa mainiosti kuvata alemman luokan ajatuksia siitä, miten he näkevät ja kokevat itsensä. Etenkin Louisa pitää hämmentävän itsestään selvänä esineellistämistä ja ulkopuolelle jättämistä.

Kirja oli leppoisaa luettavaa hankalasta murhatapauksesta huolimatta.

Tuija Lehtinen: Tornin naakat

Neljäs osa eläköityneen poliisin Erja Revon tutkimuksia. Erja Repo on eläkeläiseksi sangen menevä ja aikaansaapa. Hän on myös ihanan suorasanainen eikä kumartele ketään. Revon lähipiiriin kuuluu mielenkiintoisia ihmisiä, pääasiassa miehiä.

Tällä kertaa ratkaisu jää niin viime tippaan, että katselin jo huolestuneena hupenevia sivuja: selviävätkö asiat ollenkaan ennen kuin kirja loppuu? Selvisivät ne, yllättävällä tavalla.

Tuija Lehtinen osaa kirjoittaa, joten Eija Revon tutkimuksia on ilo lukea.

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen

Luin taas uusimman Mackintoshin, vaikka en ole aiemmistakaan liiemmälti pitänyt. Tämä oli kyllä tähänastisista kummallisin.

Max ja Pip ovat onnellisesti naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Poika sairastuu vakavasti eivätkä vanhemmat pääse yksimielisyyteen oikeasta hoidosta. Asiaa puidaan sitten brittiläiseen tapaan oikeudessa ja tuomari päättää, kumman vanhemman vaihtoehto on se oikea.

Tämä tapahtuu noin kirjan puolivälissä. Siihen asti kirja on ollut teho-osastodraamaa molempien vanhempien ja välillä lääkärin toimiessa vuoroin kertojana. Puolivälin jälkeen kumpikin vanhemmista alkaa kertoa omanlaistaan tulevaisuutta. Juonessa on välillä todella vaikea pysyä mukana. Kirja on kuitenkin pakko lukea loppuun, jotta näkee, miten langat sidotaan yhteen.

Mackintoshille tyypilliseen tapaan loppu on surkean lattea. Vähän samaa tasoa kuin yläkoululaisten aineiden lopetus: "ja sitten minä heräsin". Ja taas kaduttaa: miksi tähän edes tartuin?

Christian Rönnbacka: Majakka

Komisario Antti Hautalehdosta ja tämän tiimistä kertovat kirjat ovat mukavan leppoisia, vaikka niissä tapahtuukin kaikenlaista.

Taas ollaan majakkasaarella, kuten aika monessa viime aikoina lukemassani kirjassa. Tämän kirjan erityinen teema tuntuu olevan pissihätä. Niin monta kertaa juostaan kintut ristissä puskaan tai vessaan. Kirjailija on ehkä ajatellut sen tuovan toden tuntua tarinaan, mutta rajansa kaikella.

Hyvä kirja.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä

Kyröltä putkahtaa uusi, miehiseen makuun sopiva kirja aina isänpäivän alla. Aistin pientä laskelmointia.

Nyt oli reipas, juonellinen tarina pitkästä aikaa. Mielensäpahoittaja matkustaa ulkomaille saakka ja tapaa tietysti mielenkiintoisia ihmisiä. Kotomaassa pohtivat hänen poikansa yhdessä syntyjä syviä naapuri Kolehmaisen valottaessa menneisyyden tapahtumia.

Yhdellä istumallahan tämä oli luettava. Kukapa ottaisi Testarossan, kun voi saada Voortti Eskortinkin?

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Ensinnäkin kuvittelin, että Heine on naisen nimi. Etuliepeen kuvasta päätellen ei ole.

Meren aaveet on kummallinen kirja. Päähenkilö Thorkild Aske on ajoittain jopa sympaattinen, ja toivoinkin hänen osoittautuvan kunnon tyypiksi kirjan lopussa. Aske on entinen poliisi, joka on hairahtunut väärälle puolelle ja sovittanutkin sen jo. Tapahtumaketjua setvitään reaaliajassa tapahtuvien omituisuuksien lomassa. Kirjassa on yliluonnollisia tapahtumia vaivaksi asti. Toki osa voisi selittyä päähenkilön aivovammalla, mutta eipä niitä siten selitetä. Yliluonnollisuudet eivät kuitenkaan ole Kingin tyyliin sujuvasti läsnä, vaan ovat vain omituisia.

Virkistävää on tapahtumapaikka, joka iänikuisten pääkaupunkien sijaan onkin enimmäkseen Tromssa, Pohjois-Norjassa.

Aske on ihan näppärä tyyppi ja selvittelee rikokset noin vain.

Thomas Erikson: Mielivalta

Käyttäytymispsykologi Alex King auttaa taas Tukholman poliisia rikosten ratkomisessa. Tällä kertaa uhka kohdistuu brittien Tukholman suurlähetystöön. Sinänsä mielenkiintoinen juonikuvio, ja avaa ikkunoita aiheeseen, josta en paljon ennalta tiennyt. Myös Alex Kingin tarkoin varjeltu perhetausta raottuu hieman.

Naisasioissaan King on sietämätön nahjus, eikä ansaitsisi enää uutta tilaisuutta. Kirjan kiintoisa juoni latistuu loppuratkaisua kohti. Siihen olisi voinut panostaa enemmän kuin käyttäytymisen teorioiden ripotteluun joka väliin. Lopussa on erikseen oikein esitelty kirjan teemaa, käyttövoimaa. Minun mielestäni dekkarit saisivat pysyä dekkareina, tietokirjat ovat sitten erikseen.

Häiritsevää käännöksessä on repliikkien osittainen puhekielisyys. Kaikkinensa kirjassa käytetty kieli on erittäin jäykkää ja virallista, kuten suurlähetystöissä asiaan kuulunee. Vielä kun mukana ovat jäykkinä tunnetut britit, niin kieli on sen mukaista. Kuitenkin henkilöiden repliikeissä viljellään kongruenssin puuttumista (teknikot tutkii) ja käytetään me-pronominin yhteydessä passiivia (me mentiin). Häiritsevää, ja antaa vaikutelman, että kääntäjä ei ole ihan kartalla. 

Pertti Laine: Vainotut

Vainotut on jatkoa Laineen aiemmalle dekkarille Pisto sydämeen. Pääroolissa jatkaa musta rikoskomisario Simppa kollegoineen. Tarina etenee hyvin ja jännitys säilyy. Tosin pari käännettä arvasin jo ennen kuin niistä kerrottiin. 

Laine kirjoittaa sujuvasti ja on hyvin ajan hermolla ikäisekseen (kansiliepeen mukaan syntynyt 1949). 

Kirjan loppu jää ärsyttämään: mikä Simpan ja vaimon väleissä hiertää? Siitäkin minulla on aavistukseni, mutta ei auta kuin odottaa seuraavaa osaa. 

Quentin Bates: Reykjavikin murtomies

Islantiin naitu Bates kirjoittaa islantilaisia poliisitarinoita yhtä hyvin kuin syntyperäinen islantilainen Arnaldur Indridason. Tunnelma on samanlainen hitaan viipyilevä.

Gunnhildur Gisladottirin yksityiselämässä tapahtuu, kun kahden kuukauden välein syntyneet pojanpojat vierailevat usein. Työelämässäkin tapahtuu murtovarkauksien, katoamisten ja jopa murhien merkeissä. Monta selvitettävää tapausta liittyy tietysti loppujen lopuksi toisiinsa.

Islantilaisissa kirjoissa minua ärsyttävät ainoastaan nimet, joista en osaa sanoa, ovatko ne miehen vai naisen nimiä: Bara, Gisli, Laufey, Orri, Oggi... Usein ne ovat vielä lempinimiä eli väännöksiä pidemmästä nimestä, kuten päähenkilö Gunnan nimi.

Tässä kirjassa ärsyttää toinenkin asia: sanaa eksklusiivinen käytetään ainakin kymmenen kertaa. On ekslusiivinen asunto, joka sijaitsee eksklusiivisella kadulla. Eksklusiivinen tarkoittaa tässä nähtävästi hienostoa tai paremman väen katua. Sen olisi mielestäni voinut kääntää toisinkin. Käännöksessä oli muutenkin kömpelöitä tussahduksia. On oikein sanoa, että "hän on vaivoinani", mutta ei kyllä voi sanoa "voisit pitää hänet poissa vaivoistani", kun tarkoitetaan, että jonkun halutaan pysyvän poissa jaloista.

JP Koskinen: Tammikuun pimeä syli

Murhan vuosi -sarjan ensimmäinen kirja oli vähän pettymys. Kirjassa on paljon asioiden pohdintaa, joka ei johda oikein mihinkään. Loppuratkaisu alkaa käydä ilmeiseksi jo hyvissä ajoin. Asioiden selvittyä seuraa vielä sivukaupalla yksityisetsivä Arosuon tarinointia siitä, mitä tapahtui.

Kirjan henkilögalleria on sekavahko, ja kesti todella pitkään, ennen kuin sain selville Mäntyjen keskinäiset suhteet. Perhesuhteita voisi avata vähän enemmän jo alkumetreillä, niin lukeminen olisi miellyttävämpää. Muutenkin kaikki tuntuvat olevan sukua keskenään, mutta tarkempi sukulaisuussuhteiden selittäminen unohtuu.

Saapa nähdä, jatkanko Murhan vuotta tämän pidemmälle.

Marko Hautala: Käärinliinat

Erikoinen kirja, joka kertoo vankimielisairaalassa työskentelevästä Mikaelista ja hänen potilaistaan. Toki Mikaelin privaattielämässäkin käydään. Kirjassa oli omituisia viittauksia faaraoiden aikaiseen Egyptiin, jotka eivät oikein kiinnittyneet mihinkään.

Juuri kun olin luopumassa toivosta kirjan suhteen, tuli yllättäviä käänteitä.

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Ihastuttava kirja. Tämä oli minulla lainassa kerran aiemminkin, mutta varausjonon takia jouduin palauttamaan sen jo kuukauden päästä. Ei tullut tartuttua siihen lukumeiningillä, koska oli olevinaan parempaakin luettavaa.

Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja lukea Tulenarkoja asioita, koska varausjono kolkuttelee edelleen. Ja nyt ihmettelen, miksen lukenut tätä jo aiemmin. Tulenarkoja asioita kertoo pikkukaupungista ja sen säännöistä, joita ihmiset kyseenalaistamatta noudattavat. Se kertoo varakkaan suurperheen lasten kohtaamisesta köyhän yksinhuoltajan lapsen kanssa. Perinteistä elokuva-ainesta. Kirja tarttuu myös rotukysymykseen mielenkiintoisella tavalla. Kirjan nimi voisi yhtä hyvin olla Asiat, joista ei puhuta.

Takaliepeestä löytyvä hauska yksityiskohta on, että kirjailija itse on asunut Shaker Heightsin pikkukaupungissa. Juuri siinä kaupungissa, josta kirja kertoo. Tulenarkoja asioita on Ng:n toinen kirja. Hänen esikoisromaaninsa suomennetaan keväällä 2020. Sitä odotellessa.