lauantai 28. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: Timantti ja ruoste

Yksityisetsivä ja vanhan tavaran kauppias Valo Kurjesta kertovan sarjan kolmas osa on paksumpi kuin sarjan aiemmat osat, ja samalla rakenteeltaan vähän erilainen. Tällä kertaa tutkittava tapaus ei tule Valon luo, vaan Valo menee sen luo lähtiessään kesäksi maalle kumppaninsa kanssa. Mitään tapausta ei oikeastaan edes ole, ennen kuin Valo alkaa kysellä vanhasta kuolemantapauksesta. 

Aiemmissa kirjoissa on ollut häivähdyksiä Agatha Christien neiti Marple -tyyppisestä hiljaisesta pohdinnasta, jonka seurauksena rikokset selviävät kuin itsestään. Tässä kirjassa on aiempia rauhallisempi tempo ja marplemaisuus tulee entistä paremmin esille. Valo kulkee, juttelee ja kuuntelee ja lenkkeillessään selvittelee ajatusvyyhtejään. Jossain vaiheessa (yleensä viimeisillä sivuilla) hän vain tietää, kuka teki mitäkin. 

Valo saa rikokset selvitettyä, mutta omaan elämään liittyvät ajatukset tuntuvat olevan solmussa. Valolla taitaa olla tässä kirjassa kevätmasennus. Hän on kovin alakuloinen ja innoton. Ymmärrän kyllä Valoa. Hänen seurustelukumppaninsa vaikuttaa niin pirteältä ja sosiaaliselta, etten itsekään jaksaisi sellaista. Saapi nähdä, kauanko suhde jatkuu. 

Vähän lukiessa mietitytti myös, miten Valo kustantaa elämisensä. Putiikki on kiinni suuren osan viikosta, kun Valo viihtyy maalla kumppaninsa kanssa. Tavara ei liiku, mutta liiketilan kustannuksia luulisi kuitenkin tulevan. Kirjassa on tosiaan niin verkkainen tempo, että tällaisia ehtii miettiä. 

Valon tuottoisin sivubisnes taitaa olla venäläisten henkivartijahommat. Tämänkertainenkin henkivartijakeikka jää vähän irralliseksi muusta sisällöstä, eikä sen funktio auennut minulle, paitsi jos sen on tarkoitus tuoda juoneen syvyyttä. Kieltämättä se tuo Valon persoonaan moniulotteisuutta, kun vanhan tavaran kauppiaasta on moneksi. 

Verkkaisuutta tuonee myös ajankuva 1990-luvulta, kun kännykät ja tietokoneet vasta tekevät tuloaan. Ketään ei saa kiinni samantien ja tietojen etsiminen arkistoista on työlästä. Ihmiset juttelevat toistensa kanssa kasvokkain. 

Valo on mielenkiintoinen persoona, joka kannattelee kirjaa alusta loppuun saakka. Tahtomattaan Valo on myös hauska, kun hän tuhahtelee itsekseen sarkastisia kannanottojaan. 

Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa Valo Kurjen elämästä ja teoista. Oli pakko lukea tämä heti edellisen perään, kun se minulla kerran sattuu olemaan. Valo Kurki koukuttaa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.  




perjantai 27. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: Täydellinen päivä

Täydellinen päivä on West Endin tyttöjen jatko-osa, joka on yhtä sujuvasti kirjoitettu kuin ensimmäinen kirjakin. Vaikea uskoa, että näin laadukasta työtä joutuu julkaisemaan omakustanteena. Kielellisesti Korven kirjat ovat erinomaisia, ja oikoluku on huolella suoritettu. Samaa ei voi sanoa kaikista suurten kustantamoiden tuotoksista. 

Olen voittanut sekä Täydellisen päivän että West Endin tytöt kirjailijan Instagramissa järjestämässä arvonnassa. 

Valo Kurki jatkaa työskentelyä osto- ja myyntiliikkeessään ja tekee samalla sivubisnestä yksityisetsivänä. Oikeastaan yksityisetsivähommat tuntuvat työllistävän Valoa enemmän kuin vanhojen tavaroiden kauppaaminen, mutta niistä maksetaan heikommin, koska Valo tutkii asioita myös silkasta mielenkiinnosta. 

Tällä kertaa Valo saa tehtäväkseen tutkia hämärää kuolemantapausta. Sivujuonteita tulee toisensa perään, ja Valo saa selviteltyä vähän muutakin. Myönnettäköön, että venäläisiin liittyvää sivujuonnetta en ihan ymmärtänyt. Voinen lohduttautua sillä, ettei ymmärtänyt Valokaan. 

Ensimmäisessä osassa väläyteltiin Valo Kurjen mutkikkaita perhesuhteita. Tässä kirjassa niihin saadaan selvyyttä. Valo itsekin yllättyy. 

Gabriel Korven kirjoissa harmittavinta on se, että ne loppuvat niin nopeasti. 





torstai 26. elokuuta 2021

Kari Levola: Live evil

Nyt taas ihmetyttää, miksi olen tätäkin roikuttanut puoli vuotta lukupinossani, kunnes uusimiskynnys on ylittynyt, ja kirja on pakko lukea. Olisi tämän voinut aiemminkin lukea. Ensinnäkin kirja on nopealukuinen, päivässä työstetty, ja toiseksi myös hyvä. 

Kari Levola on kirjoittanut lukuisia nuortenkirjoja, ja varmaan sen takia hän kirjoittaakin selkeää, helppolukuista tekstiä. Live evil on kuitenkin aikuisten jännityskirja. 

Kirjan minäkertoja on väsynyt rikospoliisi Raistola, jonka terveys reistailee. Sairauslomallaan Raistola selvittelee omia aikojaan paria murhaa ja joutuu kaikenlaisiin selkkauksiin. 

Kirja on hauska välipala. Ilokseni huomasin sen saaneen pari jatko-osaakin. 




Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

Jo kirjan nimi herättää mielenkiinnon: ketäpä ei ökyrikkaiden elämä kiinnostaisi. Minua ainakin. 

Ja toden totta, nyt ollaan ihan eri tasolla kuin eurooppalaisen tai amerikkalaisen paremman väen elämästä kertovissa kirjoissa. Häpeilemätöntä rahankäyttöä ja omaisuudella kerskumista, paitsi kaikkein hienoimmat, vanhimmat, ties mistä dynastioista periytyvät suvut. Kuten kirjan Nick toteaa: kun rahaa on tarpeeksi, siitä ei tarvitse puhua eikä sitä ajatella.

Kirja on Nickin ja Rachelin rakkaustarina. Nick ja Rachel ovat Yhdysvalloissa asuvia kiinalaisia. Molemmat ovat älykkäitä ja työskentelevät yliopistossa. Kaikki sujuu hienosti, kunnes Nick haluaa viedä Rachelin lomalle perheensä luo Singaporeen. Nick valitettavasti unohtaa kertoa pari olennaista asiaa suvustaan.

Tarina on kaikkine rikkauksineen ja uskomattomine rahankäyttöineen koukuttava. Samalla se avaa huumorin kautta aasialaisia tapoja ja kulttuuria. Kirjassa on paljon kiinankielisiä lausahduksia, jotka on sivun alalaidassa hienovaraisesti käännetty. 

Hulvaton tarina. 





tiistai 24. elokuuta 2021

Tuija Lehtinen: Klovnin kahdet kasvot

Eläkkeelle jäänyt rikospoliisi Erja Repo tekee taas tutkimuksiaan. Olin aikeissa kirjoittaa "on taas vauhdissa", mutta vauhtia tässä kirjassa ei kyllä ollut tippaakaan. 

Erja Repo värvätään osallistumaan taideleirille selvittämään, kuka kiusaa leirin pitäjän viisikymppistä poikaa Eeroa. Vaikka Eero on siis kaiken alku ja juuri, hän jää hyvin etäiseksi. Niin tosin jäävät kirjan muutkin hahmot. Edes Erjassa ei ole syvyyttä. Erjan ajatukset pyörivät hänen huivilla suojattujen hiustensa ympärillä kyllästymiseen saakka. 

Taideleirin tapahtumia kuvataan yksityiskohtaisesti ja pitkäveteisesti, vaikka leirillä ei tapahdu mitään. Kirja onkin sanomattoman tylsä ohuinen henkilöhahmoineen ja pikaisesti kuitattuine murhineen. Klovniasun käytön syytkin jäävät hämärän peittoon.

Yllättävästi Erjan toimittajaystävä Vattulainen tuntuu saavan tietoa mistä tahansa poliisiasiasta. Kenties Vattulainen voisikin alkaa selvitellä rikoksia ja antaa Erjan olla eläkkeellä rauhassa. 

Juonen keskeiset kohdat ovat arvattavissa hyvissä ajoin. Toivottavasti Erja Repo terävöityy seuraavaan kirjaan mennessä. 




lauantai 21. elokuuta 2021

Marko Annala: Paasto

Olen aiemmin lukenut Annalalta kaksi kirjaa, Värityskirjan ja Kuution. Pidin molemmista paljon. Paasto eroaa muista kirjoista mm. siten, että se on uskonnollissävytteinen, enkä siksi päässyt siihen oikein kiinni. 

Paasto kertoo Matiaksesta, jonka elämässä uskonto on tärkeässä roolissa kaikilla elämänalueilla. Vaimokin on harras uskovainen, ja Matiaksen työpaikkakin on ortodoksiuskonnon piirissä tutkijana. Niinpä Matiaksen onkin vaikea kertoa kenellekään epäilevänsä uskoaan, vaikka sitä on jatkunut jo kymmenen vuotta. 

Kirjan teemana on Matiaksen kamppailu uskonkriisissä pääsiäistä edeltävän paaston aikana. Vaikka kirja  onkin kaukana mukavuusalueeltani, sen lukeminen sujui jouhevasti Annalan taitavan kynän ansiosta. Kirja ei ollut liian vakava. Ortodoksiuskontoon perehtynyt lukija saisi varmasti kirjasta enemmän irti. 




torstai 19. elokuuta 2021

Mikko Kalajoki: Velkakirja

Kalajoki on julkaissut pari romaania ennen Velkakirjaa, mutta itse löysin hänet vasta tämän jännityskirjaksi luokiteltavan teoksen myötä. 

Velkakirja kertoo tapahtumista pääasiassa kahden ihmisen näkökulmista. Pihla on nuori nainen, jonka elämä pysyy järjestyksessä, kun kaiken kirjoittaa muistiin. Tai niin hän ainakin toivoo. Reijo on keski-ikäinen, naimisissa oleva pienyrittäjä. Näiden kahden taival on leikannut toisiaan, ja nyt eletään sen jälkimainingeissa. 

Molempien ajatukset ovat ajoittain humoristisen epärealistisia. Inhimillisiä siis. Vähitellen käy ilmi, että aika moni kirjassa esiintyvistä henkilöistä on Reijon perässä samoissa aikeissa. 

Velkakirja on nopeasti luettava, hyvä välipala selkeinen juonineen. 




maanantai 16. elokuuta 2021

Amy Suiter Clarke: Uhri, 11

Kirjan rakenne tekee siitä hidasta luettavaa. Osa luvuista on suoraa tekstiä, jossa kaikkitietävä kertoja tarkkailee tapahtumia. Osa luvuista on litteroituja podcasteja, joissa puhuja vaihtuu joka kappaleessa. Tällaisten lukeminen on paljon hitaampaa kuin suoran tekstin. 

Päähenkilöllä Ellellä on siis podcast, jossa hän selvittelee ratkaisematta jääneitä murhia. Tietenkin podcastin pitäjä on taitava rikostutkija, vaikkei poliisiin kuulukaan. Luonnollisesti Ellellä on myös lukuisia kuuntelijoita, jotka seuraavat jännityksellä tutkimusten etenemistä. 

Kirja on aika pitkäveteinen ja osin myös sekava. Juonen idea on sinänsä hyvä, mutta toteutus vesittää sen. Kirja tarjoaa yhden mehevän yllätyksen kirjan loppupuolella, mutta sekään ei kannattele muuten pirstaleista juonta.

Osin rikostutkimuksen höttöisyys johtuu varmaan juuri siitä, että tapahtumista kerrotaan podcastin pitäjän näkökulmasta, jolla ei ole poliisin tietoja tai resursseja. Tuntuu, että jotain jää puuttumaan. 

Sarjamurhaajaa kutsutaan kirjassa Lähtölaskentamurhaajaksi. Amerikkalaiseen tapaan se on lyhennetty LLM:ksi. Amerikkalaisilla on tosiaan tapana lyhentää kaikki vähänkin pidemmät sanat, yhdyssanat tai sanaliitot kirjainyhdistelmiksi. Opiskeluaikoinani tämä tuotti suurta tuskaa, kun piti lukea amerikkalaisten kirjoittamia alan teoksia, joissa kaikki mahdollinen kerrottiin kirjainlyhentein. Niiden muistaminen kävi työstä. Suomen kielessä tällaista tapaa ei kuitenkaan ole, joten olisin suonut kääntäjän jaksavan kirjoittaa sanan kokonaan. 




lauantai 7. elokuuta 2021

Gabriel Korpi: West Endin tytöt

Kirjaston varatuista kirjoista koostuva pinoni on jatkuvasti huomattavasti lukuaikaani korkeampi. Siitä huolimatta tartuin nyt varausjonon ulkopuoliseen kirjaan, jonka voitin keväällä kirjailijan itsensä järjestämästä arvonnasta. Voitto ilahdutti kovasti, koska tätä kirjaa ei omassa lähikirjastossani ole, ja kirjaston kirjamäärärahat lienevät edelleen olemattomat. 

Minulla on ollut sellainen kutina, että West Endin tytöt kannattaisi lukea. Minullahan on myös sen jatko-osa Täydellinen päivä jo odottamassa, samasta arvonnasta saatu sekin. Olin oikeassa, West Endin tytöt kannattaa lukea. Yrityksestäni huolimatta en keksi siitä mitään negatiivista sanottavaa. 

Kirjan päähenkilö on Valo Kurki, vanhan tavaran kauppias ja yksityisetsivä, entinen poliisi. Sympaattinen tyyppi, joka nokkelasti selvittää kymmenen vuotta aiemmin murhatun naisen tapauksen. Kirjassa liikutaan sulavasti perinteisten heterosuhteiden ulkopuolella tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Siltä osin kirjassa eletäänkin utopiassa, jossa kukaan ei kyseenalaista toisten valintoja.

Kirja on sujuvaa tekstiä ja sitä on ilo lukea. Sitä ei suorastaan malta laskea käsistään. Näin kesän mentyä, kun luetaan taas lampunvalossa, ilahduttaa myös iso riviväli ja kunnollisen kokoinen fontti. Tyypillisistä tämän ajan dekkareista poiketen kirjassa kulkee vain yksi tarina, päätarina, ilman hämääviä sivujuonteita. Niitä ei kyllä jää kaipaamaankaan. Kirja noudattaa siis selkeän kovaksikeitetyn dekkarin kaavaa, tosin Valo Kurki hääräilee tasapuolisesti vanhan tavaran kauppansa kanssa yksityisetsivähommien ohessa. 

Arvaan Gabriel Korven olevan salanimi, koska kirjailijasta ei ole mediassa näkynyt pöhinää. Kirjailijanimi on myös jollain tavalla linjassa kirjan henkilöiden nimien kanssa. 

Omakustannekirjaksi West Endin tytöt on ällistyttävän erinomainen. Kustantajien moka, kun eivät ole tarttuneet taitavaan juonenpunojaan.




torstai 5. elokuuta 2021

Clare Mackintosh: Panttivanki

Tutkailinpa ensin, mitä olen pitänyt aiemmista Mackintoshin kirjoista (Annoin sinun mennä, Minä näen sinut, Anna minun olla, Lopun jälkeen). Kovin olen ollut ristiriitaista mieltä. Kaikissa tuntuu olleen vähän hyvää ja vähän huonoa. Mackintosh kirjoittaa sujuvasti, mutta juoni ei aina kanna perille asti.  

En pidä panttivankidraamoista. Ne etenevät aina saman kaavan mukaan, ja kiihkeiden vaiheiden jälkeen kaikki keskeiset henkilöt ylittävät itsensä ja selviävät hengissä. Olisipa virkistävää lukea joskus panttivankidraama, jossa mikään ei mene putkeen ja kaikille käy köpelösti. Olisi ainakin yllättävä loppu. 

Kirjan päähenkilöitä ovat poliisi Adam, hänen lentoemäntävaimonsa Mina ja pariskunnan viisivuotias adoptiotytär Sophia. Kun kirjassa on näinkin yllättävät henkilöt, niin lukija voikin jo arvata, miten tapahtumat etenevät. 

Mackintosh on taitava kynänkäyttäjä, ja kirja etenee nopeasti. Silti panttivankidraama on välillä suorastaan puuduttavaa. Lentokonekaappaukset on niin nähty. Kirjan lopussa tapahtuu sentään pari paljastusta, joista toinen on ilmeinen, toinen kekseliäämpi. 




maanantai 2. elokuuta 2021

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Olen näköjään pitänyt Jewellin aiemmista kirjoista (Sitten hän oli poissa, Löysin sinut, Joka askel jonka otat). Missä lienee vika, kun Kaikista synkimmät salaisuudet tuntui kovin lattealta. Nimi maalailee jo jotain kovin synkkää, mutta on ehkä hieman liioitteleva. Toki kirjassa on omituista porukkaa ja tapahtuu omituisia asioita, mutta ovatko ne kaikista synkimpiä salaisuuksia kuitenkaan? 

Kirja kertoo adoptiolapsesta Libbystä, jolle paljastuu 25-vuotissyntymäpäivänä jännittäviä asioita hänen menneisyydestään. Rinnalla kulkevat salaperäisen Lucyn tarina ja miespuolisen minäkertojan tarina. Vähitellen tarinat yhtyvät jännittävällä tavalla. Kokonaisuus jää kuitenkin latteaksi ja henkilöt mielenkiinnottomiksi.